Haluaisin toteuttaa

Yleinen lätinä jä kitinä
CeDell Davis

Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja CeDell Davis »

Ihan mitä vaan mikä mielessä on ollut, mutta sisäinen Elco ei ole ottanut vielä niskalenkkiä. Nyt kertomaan siitä mitä sinä tekisit jos olisit toteuttaja!!

Mulla on pitkään ollut mielessä roadtrip rytmimusiikin kolmanteen ja toiseen aaltoon. Tässä frendin kanssa taas jauhettiin siitä paskaa Puistobluesin kaljateltalla ja saatiin jo matkasuunnitelma aikaiseksi. On muutama paikka jossa mun sininen sydän haluaa vierailla. Suunnitelma olisi pääpiirteissään näin; koneella Chicagoon, siellä häröilyä klubeilla jonkun aikaa ja tietenkin vierailu Buddy Guyn pyhätössä. Eikä ollenkaan haittais jos herra itse sattuisi juuri silloin olemaan lauteilla.

Siitä Greyhoundilla etelää kohti etukäteen määrittelemättömien stoppien kautta. Kanssakäyminen paikallisten alkuasukkaiden kanssa määrittelisivät oikeat stopit. Päämäärä on kuitenkin selkeä; Austin, Texas ja klubit siellä.

Vaihtoehtoinen reitti olisi mennä suoraan synnyinsijoille, samaa polkua jota tallasivat Chicagoon; nimeltä mainittakoon vaikka Clarksdale, MS.

Tai siis otan molemmat. Raha ei ole kynnyskysymys, enkä usko että vapaa-aikakaan muodostuisi ongelmaksi. Jostain syystä sisäinen Elco ei vain ole herännyt henkiin. Tai siis on se liekeissään, mutta jostain syystä koen joitain asioita niin, että niiden tulee mennä edelle ja liekkiä pitää säännöstellä.

Mikäs liekki teidän rinnan alla palaa?
Avatar
Vagabondo
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 9392
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

CeDell Davis kirjoitti:Chicagoon...Austin, Texas... Clarksdale, MS.
Eikö New Orleans ja French Quarter ollutkaan juurimusiikille merkittävä alue?

EDIT:Viestiin liittyen: Moon over bourbon Street.
Viimeksi muokannut Vagabondo, 22.07.2011 11:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

Vagabondo kirjoitti:
CeDell Davis kirjoitti:Chicagoon...Austin, Texas... Clarksdale, MS.
Eikö New Orleans ja French Quarter ollutkaan juurimusiikille merkittävä alue?
Eikös French Quarter saanut pahasti löylyä hurrikaani Katriinalta?
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
CeDell Davis

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja CeDell Davis »

Vagabondo kirjoitti:
CeDell Davis kirjoitti:Chicagoon...Austin, Texas... Clarksdale, MS.
Eikö New Orleans ja French Quarter ollutkaan juurimusiikille merkittävä alue?
On, riippuen sinisen sävyistä.

edit: Ja niin kuin avauksessa sanoin, niin haen toista ja kolmatta aaltoa. Ja tietenkin nykypäivää.
Avatar
Vagabondo
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 9392
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

Haemaeraemies kirjoitti:Eikös French Quarter saanut pahasti löylyä hurrikaani Katriinalta?
Itse asiassa ei. French quarter selvisi aika pienillä vahingoilla, niin kuin muutkin historialliset alueet ja downtown, koska ne on aavistuksen korkeammalla, kuin suurin osa kaupungista. Voitaisiin sanoa, että onneksi tuho kohdistui enemmän uudemmille alueille, niin historia säilyi. Monet pahiten tuhosta kärsineet alueet on jääneet tyhjilleen, eikä kaikkia romuja ollut ainakaan viime visiitillä vielä siivottu. Paljon asutusta on siirtynyt järven taakse korkeammalle maalle, joten niitä tuskin ihan heti rakennetaankaan uudestaan.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja elco »

Ketjun nimi pitäisi olla paskanpuhujien kokoontumisajot.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja elco »

Parin vuoden breikki normaalielämästä olisi ihan jees. Lähteä kerrankin ajan kanssa reissuun. Itinerary voisi olla jotain tälläistä:

Maitse Viro, Latvia, Liettua, Valko-venäjä, Ukraina, Mustanmeren rantaa Romaniaan, Bulgariaan, Serbiaan, B-Hertsegovinaan, Kroatiassa biitsillä vähän että jaksaa, Montenegro, FYROM, Turkki. Lento Joburgiin, josta autolla Kapkaupunkiin, valkohaidyykki; samoilua Zimbabwessa, Viktorian putoukset, Tansania, Kilimanjaro, Kenia, Seychilleille chillaamaan ja dyykkaamaan valashaiden kanssa. Nepal, Laos, Thaikut maitse, Malesian niemimaa. Suomeen kesäksi. Toinen legi syyskuun alusta: Brasilian rannikko maitse, Fernando de Noronhan dyykit delfiinien kanssa, Uruguay, Argentiina, Ushuaiasta Etelänapamantereelle ja Falklandille, Chile uudestaan kun siellä oli niiin siistiä aikanaan, Bolivia, Peru, Equador, Galapagos, LA, Havaji, Tongalla dyykit ryhävalaiden kanssa, Fijillä chillausta ja haidyykkiä ja snorklausta mantojen kanssa, Vanuatun Santoon ja Tannaan uudestaan dyykit ja tulivuoret kun sielläkin oli niiin siistiä, Salomonsaarilla ne dyykit mitkä viimeksi jäi tekemättä ja ne jotka tein, Trukin hylkydyykit, Balille rentoutumaan ettei mene pelkästään sukelteluksi, PNG:llä liveaboard, Filippiineillä saarihyppelyä ja Palaulle liveaboardille ja snorklaamaan meduusajärveen.

Sata tuhatta menisi. Possusta saa puolet ja pari kymppiä on cäshiä. Kämppä vuokralle niin siitä saa pari kymppiä. Kympin saa säästettyä helposti ensi kevääseen mennessä.

Miksi vitussa ei?
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
RP

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja RP »

elco kirjoitti: Miksi vitussa ei?
No niin. Miksi ei. Jos rahoituspuoli kerran on kunnossa, niin tosiaan, miksi ei. Lapseton pariskunta, töitä luulisi löytyvän helposti vaikka breikin ottaakin. Herra on hyvä ja toteuttaa, ja matkapäiväkirja myös kitinään, ei pelkästään naamakirjaan.
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja elco »

RP kirjoitti:Lapseton pariskunta, töitä luulisi löytyvän helposti vaikka breikin ottaakin.
Tässä on se tenkkapoo, että pariskuntamatkailuun tarvitaan jostain viisi kymppiä lisää.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4217
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja huima »

elco kirjoitti:Tässä on se tenkkapoo, että pariskuntamatkailuun tarvitaan jostain viisi kymppiä lisää.
Kävelet pomon toimistoon, kertaat miten hyvä olet - ja miten alipalkattu. Ja että oletat, että haluavat että tulet takaisinkin lomalta - hence -- tarvitset re-sign bonuksen samalla tavalla kuin urheilijastarat. Noin viiskymppiä.
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja Vesper »

elco kirjoitti:
RP kirjoitti:Lapseton pariskunta, töitä luulisi löytyvän helposti vaikka breikin ottaakin.
Tässä on se tenkkapoo, että pariskuntamatkailuun tarvitaan jostain viisi kymppiä lisää.
Minne sä olit tossa alkuperäisessä suunnitelmissa aikonut laittaa Rouvan? Vai sillekö meinasit kämpän vuokrata?
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja elco »

Vesper kirjoitti: Minne sä olit tossa alkuperäisessä suunnitelmissa aikonut laittaa Rouvan? Vai sillekö meinasit kämpän vuokrata?
En päässyt suunnitelmassa noin pitkälle.

Se varmaan sisältyi implisiittiseen olettamaan "breikki normaalielämästä".
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja Vesper »

elco kirjoitti:Se varmaan sisältyi implisiittiseen olettamaan "breikki normaalielämästä".
Kuuluuks tähän myös sellainen kuuma rakastajatar?
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja elco »

Vesper kirjoitti:
elco kirjoitti:Se varmaan sisältyi implisiittiseen olettamaan "breikki normaalielämästä".
Kuuluuks tähän myös sellainen kuuma rakastajatar?
Voi muna. Suunnitelmat sen kun paranee.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja Vesper »

elco kirjoitti:
Vesper kirjoitti:
elco kirjoitti:Se varmaan sisältyi implisiittiseen olettamaan "breikki normaalielämästä".
Kuuluuks tähän myös sellainen kuuma rakastajatar?
Voi muna. Suunnitelmat sen kun paranee.
Mulla saattais olla pari tuttua, sillä vaan meinasin...
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja elco »

Vesper kirjoitti: Mulla saattais olla pari tuttua, sillä vaan meinasin...
Pari tuttua kuumaa rakastajatarta?
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja Vesper »

elco kirjoitti:
Vesper kirjoitti: Mulla saattais olla pari tuttua, sillä vaan meinasin...
Pari tuttua kuumaa rakastajatarta?
No tietysti, en kai mä nyt mitään ö-luokan rakastajattaria tunne.
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja elco »

Vesper kirjoitti: No tietysti, en kai mä nyt mitään ö-luokan rakastajattaria tunne.
Ja siis sun rooli tässä fantasiassa on puhtaasti olla fasilitaattori? Tämä on "Haluaisin Toteuttaa"-ketju, haloo?
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja Vesper »

elco kirjoitti:
Vesper kirjoitti: No tietysti, en kai mä nyt mitään ö-luokan rakastajattaria tunne.
Ja siis sun rooli tässä fantasiassa on puhtaasti olla fasilitaattori? Tämä on "Haluaisin Toteuttaa"-ketju, haloo?
I aim to please.
Sitäpaitsi, oma kuumuus on haihtunut jo aikapäiviä niin en edes viitsi tarjoutua moiseen rooliin.

Jos mun pitäisi jotain toteuttaa, pistäisin todennäköisesti oman yrityksen pystyyn. Joko konsulttifirman tai sitten todella toteuttaisin salaisimman haaveeni ravintolasta tai kenkäkaupasta. Mutta todennäköisesti itken näitä sitten keinutuolissa.
Pienempänä unelmana kierTomatka Aasiaan, se on mulle täysin tuntematon alue. Tai ehkä muutto rapakon taakse, istun paremmin jenkkikulttuuriin kuin Suomeen.

Edit: korjattu ha-ha-hassunhauska kirotusvire.
Viimeksi muokannut Vesper, 02.08.2011 22:54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Manaaja

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Vesper kirjoitti:Sitäpaitsi, oma kuumuus on haihtunut jo aikapäiviä niin en edes viitsi tarjoutua moiseen rooliin.
:shock: Kuka oot ja mitä teit vespalle?
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja Vesper »

Manaaja kirjoitti:
Vesper kirjoitti:Sitäpaitsi, oma kuumuus on haihtunut jo aikapäiviä niin en edes viitsi tarjoutua moiseen rooliin.
:shock: Kuka oot ja mitä teit vespalle?
Hei, nimeni on realismi. Oli aika senkin nartun pudota maan pinnalle.
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

elco kirjoitti: Miksi vitussa ei?
Ainoo miinus vois olla se, että tuohonkin saattaa kyllästyä. Ei kaikki, mutta jotkut. Ja toinen ainoa miinus se, että jos elämä on jatkuvaa extremekokemusta, ei ne kokemukset erotu toisistaan ja sit sitä muistelee et missä se olikaan ja mitä siellä Tongalla nyt oli eiku se oliki jossain muualla. Toki matkakumppari ja kirjanpito auttaa, mutta silti.

Itse en tuollaisia reissuja ole tehnyt, joten omasta kokemuksesta en voi puhua, mutta vastaavasti reissaavilta tutuilta olen hieman tollaisia viboja ollut poimivinani.

Mutta kukin tyylillään, ja varmasti olisi hieno vuosi teillä/sulla joka tapauksessa! Ainahan sieltä pääsee kesken reissun kotiin, jos tulee räntäsateita liian ikävä ;)
Prepare for the worstest.
Avatar
NuoriDaavid
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 14469
Liittynyt: 12.05.2011 8:48

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Barcelonassa heräsin 02 yöllä ja sain timangin kovan idean: heti Suomeen palattuani menen samalla kertaa nenä- ja leukaleikkaukseen (siis nro 2:een). Olin niin täpinöissä, että en saanut tuntiin unta. Aamulla ei enää tuntunut hyvältä idealta.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja elco »

nowaysis kirjoitti: Ainoo miinus vois olla se, että tuohonkin saattaa kyllästyä. Ei kaikki, mutta jotkut. Ja toinen ainoa miinus se, että jos elämä on jatkuvaa extremekokemusta, ei ne kokemukset erotu toisistaan ja sit sitä muistelee et missä se olikaan ja mitä siellä Tongalla nyt oli eiku se oliki jossain muualla.
Aika mahdoton idea. Käynhän mä duunissakin joka päivä ja sinnittelen etiäpäin. Eikä ne työ viikot/kuukaudet/vuodet nyt niin dramaattisesti eroa toisistaan. Ei erityisemmin kyllästytä, mutta eipä tämä nyt mitenkään dramaattisen stimuloivaakaan ole.

Ei tuollainen matkailukaan ole mitään jatkuvaa vuoristorataa; välillä otetaan vähän taukoa ja luetaan kirjaa, mikä on kuulkaa miellyttävämpää parasiittisaaren riippumatossa kuin marraskuisessa helsinkiläiskaksiossa. Välillä varmaan tulisi yksinäistä ja tyhjyyden tunnetta, mutta tulee sitä ihan normaalielämässäkin.

En ymmärrä, miten tilanteeni tuosta heikkenisi.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Haluaisin toteuttaa

Viesti Kirjoittaja Vesper »

elco kirjoitti:Välillä varmaan tulisi yksinäistä ja tyhjyyden tunnetta, mutta tulee sitä ihan normaalielämässäkin.
Ei tulisi, koska kuumat rakastajattaret.
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Vastaa Viestiin