Mä lasken nyt sen varaan, että EW ei ilmoituksensa mukaisesti lue viestejäni, ja että Davekaan ei uhkailuista huolimatta niitä hänelle referoi. Aion nimittäin kirjoittaa tyypistä internet-analyysin, joka olisi minunkin ylimielisyydelläni varustetulle mulkvistille vähän hankalaa suorassa dialogissa. Mutta näin ulkopuolelta sen kai voi tehdä metakeskusteluna.
EveryWoman kirjoitti:Mä haen tässä enemmän sellaista, että kuinka räikeät hyvinvointitappiot kenenkin mielestä ihmisten on hyväksyttävä lainkuuliaisuuden nimissä. Veikkaan, että jokaisella se raja menee jossain.
Mä luulen, että tässä näkyy tämä EW:n ajattelun umpikuja aika hyvin. Hän ei ymmärrä, että melkein kaikki täällä ovat tunnustaneet, että heidän tapauksessaan raja on mennyt, menee tai saattaa vastaisuudessa mennä hyvinkin alhaalla: pienikin mukavuudenhalu tai piheys saa heidät warettamaan ja siten viisveisaamaan lainkuuliaisuudesta, sisällöntuottajien oikeuksista, varastamisen vääryydestä jne. Keskeisenä erona on vain se, että nämä muut kirjoittajat myöntävät, että tässä kohtaa egoistinen mukavuudenhalu, piheys tai muu vastaava tosiaan saa heidät käyttäytymään loppupeleissä moraalisesti arveluttavasti tai peräti väärin, tai vähintään myöntämään, että toimintansa on eettisesti arveluttavaa ja harmaalla alueella. EW:n identiteetti taas ei tätä kestä, ja hän on valmis syöksymään mitä mielikuvituksellisempiin (ja naurettavampiin) pseudoperusteluihin vakuutellakseen itselleen, että hänen egoisminsa ei ole vähimmässäkään määrin moraalisesti arveluttavaa.
Siinä missä muut myöntävät, että warettaminen on tässä yhteiskunnassa väärin, mutta silti all things considered tietyissä tapauksissa sellaista, johon ryhtyvät, EW koettaa epätoivoisesti ja epäuskottavasti todistella itselleen, että warettaminen ei ole väärin tässä yhteiskunnassa.
Vielä paremmin tämä näkyi siinä surullisenkuuluisassa itsekkyys-vöäännössä, jossa EW:n argumentaation osoittaminen naurettavaksi johti siihen, että jouduin epäsuosioon ja sitä myöten noreen: (Vagabondoa ja) EW:tä lukuunottamatta useimmat kykenivät näkemään ja myöntämään, että käytännössä heidän nimellisesti hyväksymänsä eettiset periaatteet lentävät romukoppaan, kun niiden tosiasiallinen noudattaminen merkitsisi oman mukavuustason laskua. Toisin sanoen, useimmat kykenivät myöntämään, että tosiasiallisetsi heidän toiminnassaan eettisyys on vain yksi motivaatiotekijä tai sivujuonne, joka väistyy aika nopeasti erilaisten egoististen mukavuus- ja mielihyvätekijöiden edessä. EW ei tähän myöntöön kyennyt, vaan ajautui yhä mielikuvituksellisempiin fantasioihin siitä, miten loppujen lopuksi hänen egoisiminsa kääntyy jumalallisella välttämättömyydellä kollektiivisesti optimaaliseksi hyvän teoksi, eli hän on eettisesti moitteeton.
Tämä on keskeistä siksi, että se auttaa meitä ymmärtämään EW:n totutusti omintakeista ja pitkälti käsittämätöntä waretuskantaa. Ensisilmäyksellähän näyttäisi, että EW vain on ajattelussaan yksinkertainen sosiopaatti: vaikka hän kuinka yrittäisi, hän ei kykene ymmärtämään, että muiden oikeudet ja näkemykset olisivat yhtä arvokkaita kuin hänen oman mukavuutensa optimointi. Näyttää siltä, että omasta erityisyydestään vakuuttuneena hän ajattelee, että muiden oikeuksien on väistyttävä EW:n arvokkaampien intressien tieltä. Onhan hän sentään todella syvästi kokeva Taiteilija (erotuksena vain pinnallisesti kokevista tavallisista pikkuporvareista).
Mutta kuten sanottu, tämä ensimmäinen vaikutelma on, jos ei väärä, niin kuitenkin ehkä vähän harhaanjohtava. Osuvampi analyysi olisi kai käsittää EW pikemminkin aikuiselta näyttävänä pikkulapsena kuin aikuisena sosiopaattina (vai ovatko nämä osin sama asia?). Ennen kuin pikkulapsista kasvaa eettisiä subjekteja, he kohtaavat sen ristiriidan, että he eivät yksinkertaisesti kykene vastustamaan egoistisia impulssejaan vaan toimivat usein räikeän itsekkäästi ja epäeettisesti. Tästä huolimatta he jollain tasolla itsekin ymmärtävät toimivansa väärin, ja tästä aiheutuva syyllisyys muodostuu heille lähes ylivoimaiseksi taakaksi.
Tämä ristiriita - egoististen impulssien vastustamattomuus ja toisaalta identiteettiä kalvava syyllisyys ja ajatus itsestä pahana olentona - on sellainen, josta lapsi ei selviä ilman aikuisen apua. Näyttää siltä, että EW:tä ei ole aikanaan opetettu ylittämään tätä eettiseksi subjektiksi kasvamisen perusrimaa, vaan hän painii edelleenkin tässä tarhaikäisille tyypillisessä problematiikassa. Ja kun hän on muodollisesti aikuinen, hän ei enää voi delegoida vastuuta ristiriidan käsittelystä huoltajalleen, vaikka ei siis itsekään osaa sitä käsitellä. Traagista. Niinpä EW ajautuu yhä syvemmälle fantasiamaailmaansa, jossa hänen Kitinäkirjoittelunsa maksimoi afrikkalaisten lapsien kärsimyksen vähentämistä ja puhtaasti itsekäs warettelu onkin jaloa taistelua oikeudenmukaisuuden puolesta. Sanoinko jo, että kovin on traaginen ihmiskohtalo kyseessä.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."