Penkkariasunne?

Yleinen lätinä jä kitinä
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja Gat »

Tänään on telkussa ollut koosteita abien penkkareista. Hieman hämmästelen asujaan. Pitkään nimittäin luulin, että koko Suomessa abien penkinpainajaisten asu on LAPSEKSI pukeutuminen, ei muu naamiaisasu. Näin oli Varkauden perinteessä ja kuulemma myös äitini aikana äitini Lahden lukiossa.

Myönnettäköön, että monet niistä nykyabien naamiaispuvusta ovat varsin mielikuvituksellisia, suuritöisiä ja ehkä kalliita. Mutta silti se lapseksi pukeutuminen oli minusta loogisempaa: Olimme koulun (yhdistetty yläaste ja lukio) vanhimmat, joten sen päivän luvan kanssa kakaroita. Ja seuraavana päivänä oli luokkaa alempien "vanhojen päivä" johon pukeuduttiin 1800-luvun tai vanhempaan muínaistyyliin. Edit: ja jaoimme tekaistuja nimikirjoituksia nuoremmille. Minulla joku "von", kalevala-asuinen kaveri taas väänsi puumerkkinä sen hannunapilan vai mikä se on.

Joten mikä oli penkkariasunne?
Minulla kun lapsiksi pukeuduimme:
Vakosamettinen vihreä lappuhaalari, jonka lahkeet taitoin kevyillä ompeleilla polvihousuiksi. (Ompeleen revin irti pitkälahjemalliin penkkariajeluun). Paitaa en muista. Päässäni oli joku lystikäs lippalakki ja vyöllä kansakoulussa itse tekemäni ja maalaamani puumiekka. Kädessä tietenkin vesipistooli, kuten monilla. Suihkuttelimme niillä myös opettajia.

Sinä päivänä saimme käyttäytyä kuin älyttömät kakarat. Siis tunkeuduimme luokkiin kesken tunnin, sotkimme taulut opetusaiheen sekavilla jutuilla korvaten, hoilasimme älyttömiä ja vesisuihkuttelimme.

Noin meillä. Kumma jos ei yleistä edes se lapseksi pukeutuminen. Mites teillä?
Viimeksi muokannut Gat, 19.02.2016 12:07. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Halusin jotain hyödyllistä, joten kävin amiksen.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja Gat »

Bluntly kirjoitti:Halusin jotain hyödyllistä, joten kävin amiksen.
Pahkasiassa kerrottiin, että teillä on oma juhlapäivä upeine Hankkija-lippalakkeineen.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

Oli itsensäpaljastaja. Ihonvärinen alusasu, sen päälle askarreltuna genitaalit, pitkä trenssitakki, kumisaappaat ja pipo.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
elco
Kitisijä
Viestit: 6253
Liittynyt: 17.02.2011 13:04

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja elco »

James Potkukelkka kirjoitti:Oli itsensäpaljastaja. Ihonvärinen alusasu, sen päälle askarreltuna genitaalit, pitkä trenssitakki, kumisaappaat ja pipo.
Samixet!
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
Avatar
James Potkukelkka
Kitisijä
Viestit: 25471
Liittynyt: 23.01.2014 9:59

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja James Potkukelkka »

elco kirjoitti:
James Potkukelkka kirjoitti:Oli itsensäpaljastaja. Ihonvärinen alusasu, sen päälle askarreltuna genitaalit, pitkä trenssitakki, kumisaappaat ja pipo.
Samixet!
:ohyeah:
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja Gat »

elco kirjoitti:
James Potkukelkka kirjoitti:Oli itsensäpaljastaja. Ihonvärinen alusasu, sen päälle askarreltuna genitaalit, pitkä trenssitakki, kumisaappaat ja pipo.
Samixet!
Siis ilmensitte jo nuorina seksuaalista identiteettiänne. Dave varsinkin.
exPertti kirjoitti:Olin hahmo Lucky Luke albumista.
Joku Daltoneista? Palkkionmetsästäjä? Billy the Kid? Jolly Jumper? Rantanplan?
Viimeksi muokannut Gat, 19.02.2016 14:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14886
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja So Hard »

Gat kirjoitti:
exPertti kirjoitti:Olin hahmo Lucky Luke albumista.
Joku Daltoneista? Palkkionmetsästäjä? Billy the Kid? Jolly Jumper? Rantanplan?
Kepu K. Kojootti.
Universaali disclaimer.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja Gat »

So Hard kirjoitti:
Gat kirjoitti:
exPertti kirjoitti:Olin hahmo Lucky Luke albumista.
Joku Daltoneista? Palkkionmetsästäjä? Billy the Kid? Jolly Jumper? Rantanplan?
Kepu K. Kojootti.
Unohdin Jesse Jamesin. Väärinymmärretty kepurebel.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Avatar
So Hard
Kitisijä
Viestit: 14886
Liittynyt: 23.08.2011 9:23
Paikkakunta: 7th heaven

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja So Hard »

Gat kirjoitti:
So Hard kirjoitti:
Gat kirjoitti: Joku Daltoneista? Palkkionmetsästäjä? Billy the Kid? Jolly Jumper? Rantanplan?
Kepu K. Kojootti.
Unohdin Jesse Jamesin. Väärinymmärretty kepurebel.
Jesse James on demari. Ottaa porvareilta ja liikeyrityksiltä.
Universaali disclaimer.
Avatar
Vesper
Kitisijä
Viestit: 11447
Liittynyt: 08.01.2009 22:53

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja Vesper »

Olin villakoira (en muista miksi).
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Avatar
exsu
Kitisijä
Viestit: 6314
Liittynyt: 05.10.2010 12:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja exsu »

Olin joku sissikapinallinen: lilat maastohousut, musta tanktop, joku ninjahuivi päässä ja käsiase.
Mut ei se elämä sit ollut kuitenkaan
Ihan piece of Kake Randelin.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14928
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Mä olin vaatteitteni alla ihan alasti.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
Diddley Bow
Kitisijä
Viestit: 3296
Liittynyt: 02.05.2012 13:34

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja Diddley Bow »

Onhan mulla kuvakin siitä! Meitä oli neljä urpoa samoissa vermeissä terrorisoimassa kanssajuhlijoita.
urpot.jpg
Who says you need to buy a guitar?
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja Gat »

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Mä olin vaatteitteni alla ihan alasti.
Tunnusta Jerrylle sovinnolla: Pukeuduit tietenkin pervoksi poliisiksi kommandona ilman alkkareita?
McJanne kirjoitti:Kuva
Siis lapsekseko pukeuduit? Kuulemma äitini aikaan Lahdessa se oli tapa. Mutta onkohan erityisesti savolainen ja Varkautelainen perinne? Kävitkö lukiosi Varkaudessa? Jos, niin Kuoppakankaan lukiossako vai siinä jo loppuneessa paremmassa eli Päiviönsaaren lukiossa? (Tavallaan Keski-savon eliittilukio. Valikoi keskivertoa parempaa oppilasaineistoa ja tuotti keskitason ylioppilaita, muut kai sitten huonompia.)
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Hans Jörgen
Kitisijä
Viestit: 1040
Liittynyt: 29.07.2011 4:26

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja Hans Jörgen »

Pukeuduin huoraksi. Mutsin hame päällä, paljon meikkiä ympäri naamaa ja "pilu 50:-"-kyltti kourassa.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja Gat »

McJanne kirjoitti:
Gat kirjoitti:Siis lapsekseko pukeuduit? Kuulemma äitini aikaan Lahdessa se oli tapa. Mutta onkohan erityisesti savolainen ja Varkautelainen perinne? Kävitkö lukiosi Varkaudessa? Jos, niin Kuoppakankaan lukiossako vai siinä jo loppuneessa paremmassa eli Päiviönsaaren lukiossa? (Tavallaan Keski-savon eliittilukio. Valikoi keskivertoa parempaa oppilasaineistoa ja tuotti keskitason ylioppilaita, muut kai sitten huonompia.)
Pentujen päivänä pennuksi. Varkauden lukio, Päiviönsaari oli juuri edellisenä vuonna lopetettu kun alotin Kuppakankaalla kuppaopiston vieressä.
Varkauden Taekwondo-seura treenaa edelleen Päiviönsaaren koululla.
Juu-uh. Varkauden ja varsinkin entisen keskustan eli Päiviönsaaren kurjistuminen oli silloin jo vauhdissa. Onhan siinä koululla vielä yläaste. Söpöpeppuiset pystytisumisut käyvät Siwan takana röökillä (mun aikaan vain lukiolaiset saivat poistua välitunnilla koulun pihalta) ja onhan peruskoululaisillakin nykyään ysiluokkalaisilla kai joku erikoisjuhla keväällä, ainakin misut pukeutuvat hotisti. Mielelläni tsekkailen, mutta tajuttuani että jos ne ei ole edes 16 vielä ja siis sakkolihaa.... minä taidan olla Vanha Likainen Mies. Jaa niin olenkin, ylpeästi. :lol:
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Meilläpäin tytöt pukeutuivat kansallispukuun ja pojat tummaan pukuun. Aina. Muita vaihtoehtoja ei ollut, niistä ei ainakaan kukaan ollut kuullut.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Kiukkutipu
Kitisijä
Viestit: 1268
Liittynyt: 17.12.2011 22:09

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja Kiukkutipu »

Kuva
Oh, let me file that crap between "I dont give a fuck" and "Blow me"
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18736
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Penkkariasunne?

Viesti Kirjoittaja Niba »

Joku ruskea haalari ja karhu-lakki päässä Pyöreät kotvat..
Tai sitten keksin koko asun..
Pyyhin Netikettiin..
Vastaa Viestiin