Seksihullun maailman syyn selvitys!

Yleinen lätinä jä kitinä
Avatar
PetriFB
Kitisijä
Viestit: 1591
Liittynyt: 08.11.2005 15:37
Viesti:

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja PetriFB »

nojoojust kirjoitti:Yläasteella uskonnon opettajamme kertoi, että Pyhä Henki siitti Neitsyt Maarian korvan kautta, jotta Maaria säilyisi neitseellisenä. Pisti luokan pojat hiljaisiksi, kun nuori ujohko naisopettaja todella vastasi hänelle ilkeilymielessä esitettyihin kysymyksiin.

Kertoipa hän myös raamatun sukutaulujen ongelmasta, kun Jeesusta kerran väitettiin Daavidin jälkeläiseksi, eikä silloisessa sosiaalisessa järjestelmässä tunnettu mahdollisuutta periä suku äidiltään. Kaksi sukutaulua oli laadittu Daavidista Jeesukseen, näistä toinen kuitenkin oli mahdollinen vain jos joosef todella oli Jeesuksen isä, ja toinen joka periytyi Maarian kautta ei ollut hyväksyttävä sukupuu.

Mutta asiaan. Näissä uskontoon liittyvissä asioissa kysymyksiin vastaaminen on paljon tärkeämpää kuin olemassaolevan kirjan sanojen siteeraaminen. Mikä tahansa pois kontekstistään otettu väite / ohje muuttuu väkisinkin joksikin muuksi. Varsinkin tuo Joel Carmichaelin kirja antaa hyvän kuvan siitä, että millainen sosiaalispoliittinen tilanne Israelissa oli meneillä. Helppoa siellä ei ollut, Johannes ja Jeesus tulivat juuri oikeaan aikaan ja estivät juutalaisuuden murenemisen porvarijärjestöksi.

Toisistaan riippumattomia lähteitä, jotka kaikki tuntevat Jeesuksen, on yllättävän paljon. Mielenkiintoisimmat ovat yksinkertaisesti sodankäynnin kuvauksia ja Jeesuksen viimeisten päivien tapahtumia.

Kysymykseni Petrille on: Milloin ja miten sinä tulit uskoon? Tulitko uskoon koska tunsit elämäsi tyhjäksi, merkityksettömäksi vai liian monimutkaiseksi? Ja miten uskosi ilmenee arkipäivissäsi, muutoin kuin keskustelupalstoilla hyppelehtimällä?
Tulin uskoon 15 sitten, kun julistetun evankeliumin kautta Pyhä Henki näyti minulle todeksi sen että olen syntinen; sekä Pyhä Henki näytti todeksi vanhurskauden (Jumalan oikeamielisyys sekä Jeesuksen Kristuksen sovitustyö); sekä tuomion, joko armahdus katuvalle tai kadotus katumattomalle)

Uskoni ilmenee näin:

Raamattu puhuu paljon uskossa kasvamisesta. Tässä käyn läpi Raamatullista uskossa kasvamista Efesolaiskirjeen 4 luvun kautta.

Kutsumus

1 Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,

Raamattu opettaa Jeesuksen opetuslapsia vaeltamaan sen kutsumuksen mukaan, jonka Hän on meille antanut. Millainen on tuo kutsumus? Siihen Efesolaiskirje vastaa seuraavissa jakeissa.

Jumalan rakkaus

2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa;

3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:

Uskovan ihmisen kutsumus suhteessa uskon sisareen ja veljeen on, jotta hän rakastaa kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä uskon sisartaan ja veljeään. Jokainen uskova on eri kasvun vaiheessa uskon elämässään. Joku on vasta alussa opettelemassa uskon elämän alkeita, joku toinen jo kantaa Jumalan armosta hedelmää Jumalan kunniaa kirkastaen. Tämän takia kun olemme eri kasvun vaiheissa sekä vajavaisia uskovinakin, niin meidän tulee kärsiä myös toinen toisiamme rakkaudessa.

Tämä Rakkaus on Jumalan rakkautta. Raamattu sanoo, jotta; Jumalan rakkaus on vuodatettu uskovan ihmisen sydämeen Pyhän Hengen kautta. Jumalan rakkaus on siis jo vuodatettu uskovan ihmisen sydämeen Pyhän Hengen kautta. Pyhän Hengen kautta uskova saa kokea sen rakkauden, jolla Jumala meitä rakastaa. uskon elämä ei ole kiinni tunteista, mutta kun uskossa ojentaudumme Jumalan sanan mukaiseen elämään, niin saamme myös Jumalan armosta tuntea tunteen sekä ymmärryksen tasolla sen kuinka Jumala meitä rakastaa. Pyhän Hengen kautta saamme myös voiman rakastaa uskon sisariamme ja uskottomia lähimmäisiämme sekä myös niitä, jotka meitä vihaavat.

Pyhän Hengen vaikuttaman Jumalan rakkauden kautta seurakunnassa säilyy Hengen ykseys rauhan yhdyssiteellä. Tuo 3 jakeessa oleva yhteys sana on kreik. henotes, joka tarkoittaa ykseyttä sekä yhteyttä. Jumalan rakkaus uskovan sydämessä vaikuttaa Hengen yhteyden sekä ykseyden säilymistä, joka Jumalan rauhan yhdyssiteellä on lujasti solmittu yhteen. Tähän suuntaan Pyhän Hengen vaikutuksesta uskova kasvaa rakastamaan sisariaan sekä veljiään.

Jumala on yksi sekä ykseyden liitto uskovan ja Jumalan välillä

4 yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;

5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;

6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.

Jumala on yksi, Herra on yksi. Herralla Jeesuksella Kristuksella on yksi ruumis eli yksi seurakunta. Uskovat ovat kutsumuksessaan saaneet yhden ja saman Hengen, jossa kaikilla on sama kirkkauden toivo, Jeesus Kristus teissä.

Jumalan seurakunnalla on yksi ja sama usko, joka on kirjoitettuna Jumalan sanaan. Yksi ja sama usko vaikuttaa Jumalan Hengen hedelmää Pyhän Hengen vaikutuksen kautta. Raamattu opettaa yhdestä kasteesta; yksi kaste, joka saadaan uskoontulon jälkeen eikä ennen sitä. Jeesus Kristus sanoi: Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Isä Jumala on kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa Jumalan lapsissa Pyhän Hengen kautta.

Lahjaksi annettu armo

7 Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.

8 Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille".

9 Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?

10 Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.

Uskovat ovat Jumalan armosta pelastettuja eivät itsensä kautta, sillä pelastus on Jumalan lahja. Pelastusta ei anneta ihmisten tekojen mukaan, ettei mikään liha kerskaisi. Sillä usko on Jumalan teko, ja uskovat ovat luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

Jeesus Kristus eli lain vaatimuksen mukaan synnittömän elämän. Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta Jumala lahjoittaa armosta pelastuksen niille, jotka Hänen armostansa vastaanottavat pelastuksen. Jeesus Kristus sanoi ristillä: ”Se on täytetty”. Hän täytti kaiken meidän edestämme. Vaella siis uskon elämäsi Kristuksen lahjavanhurskauden turvissa.

Jumalallinen palvelutehtävä sekä sen hedelmä

11 Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,

12 tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,

Jeesus Kristus antoi seurakunnalle apostolit, profeetat, evankelistat sekä paimenet ja opettajat. Joiden palvelutehtävä tähtää siihen, jotta pyhät eli uskovat tulevat valmiiksi palveluksen työhön Kristuksen ruumiin rakentamiseen.

Uskovien tehtävä on julistaa pelastus-sanomaa tälle maailmalle sekä seurakunnan rakentaminen. Todellisten apostolien työn tuloksena syntyy seurakunta, jota apostolit opettavat ja sitten he asettivat seurakuntaan vanhimmat, joille he jättivät seurakunnan johtamisen. Todellinen apostoli ei sido ihmisiä itseensä, vaan Kristukseen sekä antaa lampaat paikkakunnan vanhimpien hellään ja hyvään hoitoon.

Todellinen profeetta tuo Herran sanan seurakunnalle, jolla hän ei sido laumaa itseensä, vaan Kristukseen.

Todellinen evankelista toimii samoin kuin toimi evankelista Filippus Samariassa. Filippus julisti evankeliumia Samariassa, jonka seurauksena ihmisiä tuli uskoon. Sen jälkeen Jerusalemin seurakunnan apostolit ja vanhimmat tulivat Samariaan, jossa he opettivat vasta syntynyttä Jumalan seurakuntaa. Evankelista Filippus siis jätti sen työn apostoleille, joka hänen julistuksensa kautta syntyi. Todellinen evankelista ei sido itseensä uskoontulleita, vaan jättää heidät seurakunnan paimenten hyvän ja hellään hoitoon. Paimenet, jotka ovat opettajia ja kaitsijoita ja vanhimpia sekä johtajia, opettavat Jumalan seurakuntaa Jumalan sanalla. Todelliset paimenet eivät sido lampaita itseensä, vaan opettavat uskovat juurtumaan Jeesukseen Kristukseen. Sekä todelliset paimenet antavat lauman lampaille tilaa rakentaa seurakuntaa, niiden lahjojen ja armoituksien kautta, jotka Jumala on itsekullekin antanut.

Todellinen Jumalan Hengen vaikuttama palvelutehtävä ei siis koskaan sido uskovia itseensä, vaan Kristukseen. Sekä todellinen Jumalan Hengen vaikuttama palvelutehtävä tukee uskovien keskinäistä rakentumista. Tästä hedelmästä tuntee hengellisen palvelutehtävän, jossa Jumala saa kunnian.

Lihallisen mielen valtaama uskova palvelee Jumalaa omaa kunniaansa etsien, jonka tuntomerkkejä on: Uskovien sitominen itseensä, kontrolli henki, jossa uskovia kontrolloidaan uskomaan sekä korottomaan oman kunnian pyytäjän asemaa sekä palvelutehtävää. Lihallinen palvelutehtävä korottaa koko ajan omaa tehtäväänsä. Lihallinen palvelutehtävä ei suostu kärsimään rakkaudessa kanssa matkaajiaan, vaan lyö armottomasti niitä, jotka hän kokee uhaksi itsellensä. Lihallinen uskova nostaa uskovat vastustamaan kaikenlaisilla valheilla ja väärillä luuloilla niitä, joita hän kokee uhaksi itsellensä. Lihallinen uskova on mielin kielin niitä uskovia kohtaan, jotka tukevat hänen työtänsä, mutta niitä kohtaa hän tuntee vihaa, jotka hän kokee uhaksi omalle työllensä. Tässä muutamia yleisimpiä tuntomerkkejä.

Ykseys uskossa

13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,

Seurakunnan keskinäisen rakentumisen tarkoitus on päästä ykseyteen uskossa. Jakeessa 13 on taas sana henotes, ykseys, yhteys. Kun seurakunta ykseydestä käsin rakentuu, niin silloin kasvamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään. Uskon kasvun yksi päämääristä on kasvaa täyteen miehuuteen uskossa. Täysi miehuus ei tarkoita täydellisyyttä, sillä Raamattu opettaa ettemme saavuta täydellisyyttä tässä ajassa, vaan kasvamme sitä kohden., Fil 3:12.

Täysi miehuus tarkoittaa sitä, kun olemme Kristuksen koulussa oppineet ja harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta. Täysi miehuus on sitä, kun kannamme Jumalan armosta paljon hedelmää, joka kirkastaa Isää Jumalaa.

14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;

Uskon elämän kasvuprosessiin kuuluu myös alaikäisyys. Alaikäisyys on se aika, kun emme ole kasvaneet täyteen miehuuteen emmekä kanna paljon hedelmää, joka kirkastaa Isää Jumalaa. Alaikäisessä vaikuttaa voimakkaasti sielullisuus, toki alaikäinenkin on Pyhällä Hengellä täytetty. Mutta tuo, jotta ei ole hedelmä päässyt kypsymään tarkoittaa sitä, jotta alaikäinen on kiinni voimakkaasti sielullisuudessa, jossa hän on tunteidensa sekä aistiensa vietävänä. Uskon elämän alussa uskova on sielullisuuden johdateltavissa. Sielullista uskovaa kiinnostaa sielullinen sekä lihallinen uskonnollisuus. Sielullinen uskova karttaa hengellisyyttä, koska hengellisyys julistaa rakkaudessa sekä totuudessa lihalle kuolemantuomion eli lihan kuoleman, jonka jälkeen Henki hallitsee uskovan kuolevaista ruumista vanhurskaudessa.

Alaikäinen ja sielullinen uskova on kaikkien opintuulten viskeltävänä. Sielullinen uskova ei kykene erottamaan sitä mikä on tervettä sekä kypsää hengellisyyttä. Siksi alaikäistä on niin kovin helppo eksyttää mitä omituisimmilla ja epäraamatullisilla opeilla. Moni alaikäinen joutuu uskossaan haaksirikkoon sekä sielulliseen ja epäterveisiin uskon suuntien uhreiksi, oman sielullisuutensa tähden. Uskon alussa ja koko ajan on meidän tarkkaan tutkittava Raamatusta mikä on totuus sekä’ Jumalan tahto. Jeesus sanoi, jotta ihmiset eksyvät, kun eivät tunne kirjoituksia eivätkä Jumalan voimaa. Uskon tien alussa on tarkasti tutkittava rukouksessa, mikä on Jumalan tahto. Jumala kuulee rukoukset ja vastaa ja johdattaa niitä, jotka ensin etsivät Jumalan valtakuntaa sekä Hänen tahtoansa.

Kauemmin uskossa olleet eivät saa ylen katsoa alaikäisyyttä, vaan kunnioittaa nöyryydessä rakastaen ja rakentaen alaikäisiä Kristuksen armoon sekä Hänen tuntemiseensa. Mutta myös alaikäisten on kunnioitettava vanhempiaan sekä hyväksyttävä heidän rakastavan turvallinen ohjauksensa oikeaan suuntaan.

Kerron tässä sisäisen ilmestyksen, jonka sain Herralta, kasvamiseen Kristuksen armossa ja Hänen tuntemisessaan.

”Näen edessäni kovan ja kivisen pellon, jossa ei mikään kasva. Pellolle tulee kylväjä auransa kanssa. Kylväjä upottaa auransa syvälle maaperään, jonka jälkeen hän muokkaa ja pehmittää pellon. Jumala muokkaa ja pehmittää ihmisen sydämen rakkaudellaan ja totuudellaan.

Maan pehmittämisen jälkeen kylväjä kylvää siemenen maan sisälle. Tämän jälkeen Jumalan aurinko alkaa säteillänsä lämmittämään maata, missä siemen on. Tämän jälkeen Jumalan lähettämä sade kostuttaa maan, jossa siemen on. Auringon lämmön ja sateen kosteuden vaikutuksesta jyvän kova ulkokuori murtuu ja siten vapauttaa siemen elämän hedelmän kasvamaan. Jumalan rakkaus lämmittää meidän sydäntämme sekä Hänen Hengen ja sanansa kosteus kaikki yhdessä murtavat meidän kovan ja ylpeän sydämemme. Ja näin me antaudumme nisunjyvän kuoleman tielle. Nisunjyvän kuolema josta Jeesus puhui tarkoittaa lihamme kuolemaa. Lihamme kuolemaa emme saa aikaan lihan voimalla, vaan Jumalan Hengen rakkaus sekä Hänen sanansa totuus murtaa sydämemme kuolemaan lihallemme.

Kun siemen kasvaa niin se nousee oraalle. Oras vaihe on uskon vauva vaihetta, jossa hyvin hellästi hoidetaan vasta syntynyttä uutta Jumalan lasta. Paavali opetti tästä Tessalonikan seurakunnalle; jotta vanhempien uskovien tulee hellästi hoitaa vasta uskoon tulleita, niin kuin äiti hellästi hoitaa vauvaansa.

Oras vaiheen jälkeen siemenestä on kasvanut pitkä ja tyhjä korsi ilman tähkiä, joka tavoittelee kohti taivaita. Tämä kuvaa sitä kun olemme uskon tien alussa kuin tyhjä ja tähkätön korsi, joka tavoittelee sydämen ylpeitä ja korkeita ajatuksia. Näin vehnäpellossa on monta tyhjää kortta, jotka ikään kuin kilpailevat, kuka kasvaa korkeimmaksi, kauneimmaksi sekä suurimmaksi. Korren tyhjyys kuvaa lihallisuutta, joka ylpeästi kilpaillen yrittää kurkottaa itsensä muita korkeammalle.

Mutta sitten elämä kasvattaa tähkää korteen, joka pellossa tähkien painosta kumartuu alaspäin ja kumartaa toisia vehnänkorsia. Samoin kuin Pyhän Hengen hedelmä saa kypsyttää meidän sydämessämme Hengen hedelmää, niin me nöyrrymme rakastamaan toisiamme seurakunnassa sekä kunnioitamme toisiamme. Raamattu myös kehottaa, jotta pidämme nöyryydessä uskon sisariamme sekä veljiämme itseämme parempina, Fil 2:3. Tämä on Jeesuksen Kristuksen tahto, jotta Hänen opetuslapsillansa on keskinäinen rakkaus.

Totuutta noudattaen rakkaudessa

15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,

Olemme armosta pelastettuja sekä pyhitys elämäkin on Jumalan armoa, sillä Jumala vaikuttaa uskovassa tahtomista sekä tekemistä, jotta Jumalan tahto tapahtuu uskovan elämässä. Uskon elämä on armoa, jossa hengellinen kasvu tapahtuu vain yhdellä tavalla eli: Kun noudatamme totuutta rakkaudessa silloin kasvamme Jeesukseen Kristukseen.

Raamattu sanoo, jotta Jumalan sana on kokonansa totuus. Meidän tulee uskoa koko Jumalan sanan totuus sekä oppia erottamaan, mikä opetus kuuluu uuden liiton uskovalle. Jeesus sanoi totuuden tekevän vapaaksi, jos uskomme Jeesuksekseen Kristukseen, niin silloin totuus tekee meidät vapaiksi. Mistä me vapaudumme? Totuus vapauttaa synnin orjuudesta, joka on synnin pakkovaltaa, jossa himo vangitsee ihmisen synnin himojen orjaksi. Himo pakottaa meidät tekemään syntiä, mutta Jumalan rakkaus antaa meille halun rakastaa Jumalaa sekä lähimmäisiämme. Synnin olemus on pakottava himo. Vanhurskauden vaikutus on halu rakastaa totuuden kautta Jumalaa sekä lähimmäisiään.

Hengellinen kasvu siis tapahtuu vain totuutta noudattaen rakkaudessa. Jos emme kasva hengellisesti eteenpäin, niin silloin elämässämme ei ole totuuden rakkautta. Todellinen Jumalan rakkaus tukee aina totuutta eikä koskaan valhetta. Raamattu sanoo, jotta Jumala antoi lakinsa Mooseksen kautta, mutta Jeesus Kristus toi armon ja totuuden, Joh 1:17. Todellinen Jumala armo on myöskin totuutta. Liian usein tänä päivänä opetetaan armoa, joka ei suostu tukemaan totuutta, vaan tukee ihmisten korvasyyhyä. Tällä tavoin uskova ei pääse kasvamaan eikä juurtumaan Jeesukseen Kristukseen. Jumalan armo totuudessa sekä rakkaudessa kasvattaa meidät Jeesukseen Kristukseen.

Raamattu myös opettaa, että Jeesuksen Kristuksen opetuslasten on kunnioitettava toinen toistansa sekä uskovan tulee pitää sisariaan sekä veljiään itseään parempina. Tällä tavoin Jumalan rakkaus sekä totuus lujittaa uskovien keskinäisen kokoontumisen ja tällä tavoin toimien on eripuran sekä riitojen mahdotonta elää seurakunnan keskellä. Ja tämän keskinäisen kunnioittamisen sekä sen, että pidämme sisaria sekä veljiä itseään parempina kautta vain seurakunta voi rakentua keskinäisesti sekä olla yhtä Kristuksessa.

Hengellinen kasvu tuottaa kasvun Kristukseen. Eli uskova kasvaa Kristukseen, jolloin toteutuu Raamatun opetus: ” Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” Uskon elämän yksi syvällisin päämäärä on, että Kristus saa meissä muotoa sekä saa elää meissä. Tähän suuntaan me kasvamme, että Kristus Jeesus saa elää meissä ja sen kautta Hän saa tehdä tekonsa tässä maailmassa.

Yhteen liitettynä jokaisen jäsenen avulla

16 josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.

Seurakunnan jäsenet kokoontuvat paikkakunnallaan yhteen rakentumaan sekä heidän tulee pysyä yhdessä. Uskovan ihmisen kasvussa on kaksi tärkeää tekijää:

1. Henkilökohtainen suhde Jumalaan totuutta ja rakkautta noudattaen.

2. Seurakunnan keskinäinen kokoontuminen toisiaan rakastaen sekä rakentaen.

Näiden kahden asian kautta sitten tapahtuu terve kasvu Kristukseen Jeesukseen. Seurakunta siis rakentuu kaikkien jäsentensä avulla, joka tarkoittaa sitä että: Kaikki uskovat rakentavat seurakuntaa niillä hengellisillä talenteilla, jotka Jumala on itse kullekin antanut. Eli seurakunta ei kokoonnu katselemaan teatteri esitystä, missä muutama ihminen esiintyy esiintymislavalla ja suurin osa istuu penkeissä katsomassa esitystä.

Yhteisessä rakentumisessa kaikki osallistuvat rakentamiseen, siten ettei kukaan varasta show:ta itsensä ympärille, eikä kukaan yritä olla enempää kuin mihin on kutsuttu. Kun Jumalan rakkaus vaikuttaa seurakunnan sydämessä, niin silloin myös annamme tilaa toisillemme rakentaa seurakuntaa niiden armoituksien mukaisesti, jotka Herra on armostansa antanut itse kullekin.

Sydämen paatumus

17 ¶ Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa,

18 nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden,

19 ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.

20 Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan,

Uskomaton ihminen on tietämätön ja paatunut sydämessään synnin tähden, siksi hän ei ymmärrä Jumalan tahtoa. Jumalan kansan tulee julistaa heille evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta.

Uusi ihminen

21 jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa:

22 että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten,

23 ja uudistua mielenne hengeltä

24 ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.

Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa sanan kautta, jotta riisuudumme vanhasta ihmisestä, joka on täysin turmeltunut synnin himojen tähden. Uskova saa uudistua mielen hengeltä, jossa puetaan päälle uusi ihminen, joka Pyhän Hengen ja sanan kautta vaikuttaa uskovassa totuutta ja vanhurskautta sekä pyhyyttä.

Vanha ihminen on lihan himojen vallassa, mutta uusi ihminen elää Jumalan armosta totuudessa ja vanhurskaudessa sekä Jumalan pyhyydessä.

Pyhä Henki vaikuttaa uskovassa, jotta vanha ihminen tekoinensa kuolee ja uusi ihminen uskon kautta elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Tässäkin on kasvusta kysymys. Kasvamme lihan himoista Jumalan lasten vanhurskauden vapauteen.

Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö

25 Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä.

26 "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli,

27 älkääkä antako perkeleelle sijaa.

Valhe ei kuulu uskovan elämään, vaan totuudessa eläminen. Uskova saa vihastua syntiin, mutta synnintekijää eli lähimmäistä tulee rakastaa. Mutta jos kuitenkin vihastut lähimmäiseesi ei se saa olla pitkää vihaa, sillä ennen auringon laskua sinun tulee antaa anteeksi lähimmäisellesi. Viha antaa perkeleelle sijaa muokata sinun sydämeesi vihan bunkkeri, jonka kautta sinun uskon elämäsi takkuaa eikä tuota kypsää hedelmää.

Antakaa anteeksi

28 Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle.

29 Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat.

30 Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.

31 Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.

32 Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.

Katkeruus, kiivastus, viha, pahuus sekä kaikenlainen herjaaminen ei kuulu uskovan sydämeen. Uskovien tulee olla toisiaan kohtaan ystävällisiä sekä anteeksiantavaisia, sillä Jumala itse on antanut meille anteeksi meidän syntimme.

Anteeksiantamattomuus on yksi yleisempiä syitä miksi uskova ei pääse eteenpäin uskon tiellä. Jeesus sanoi, jo te ette anna anteeksi niille, jotka ovat teitä vastaan rikkoneet, niin ei taivaallinen Isäkään anna teille anteeksi.

Anteeksiantamus jatkuvana voimavarana meidän sydämissämme takaa meille myös kasvun terveeseen sekä kypsään uskoon. Joskus elämässämme voi olla todella vaikeita asioita, joille voi olla vaikea antaa anteeksi, silloin kannattaa muistella kuinka luodut naulitsivat Luojansa ristinpuulle ja kaiken tämän Herra Jeesus Kristus antaa synnit anteeksi niitä katuville. Nyt täytyy huomata, jotta on kysymys omien syntien katumisesta. Eli emme voi pakottaa meitä vastaan rikkoneita ensin katumaan, jotta voimme antaa heille anteeksi. Jumala antaa meille voiman kun sitä Häneltä pyydämme, jota voimme antaa anteeksi kaikissa tilanteissa niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

SnapaHead

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja SnapaHead »

HellBell kirjoitti:
Jeesus Nasaretilainen on ollut historiallinen henkilö, nykytietämyksen mukaan näin. Siihen ei liity se, onko hän kenties ylösnoussut mistään vai ei.
Onko todella noin? Ei kait siitä mitään varmuutta ole.
Käsitykseni mukaan uskottavin todiste heebon olemassaololle oli (en muista nimeä) roomalaisen historiankirjoittajan ohimennen mainitsema Jesus Chrestos, joka teloitettiin kapinallisena.
T3000

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja T3000 »

Minua pohdituttaa yksi hyvin tärkeä kysymys! Neitsyyshän on perinteisesti kytketty immenkalvon ehjyyteen. Hyvä, hyväksykäämme se, että iso ukko kuksi Neitsyt Mariaa korvaan tai kenties punkteerasi vatsan kautta neulalla Pyhän Sperman Holy Munasoluun, mutta miten helvetissä Neitsyt Maria on neitsyt enää synnytyksen jälkeen? Siinä repeää immenkalvon lisäksi jo vähän muutkin paikat.

Tulkitsenko oikein jos tulkitsen, että raamatussa viitattu "keisari" Augustus olikin ensimmäinen lääkäri, joka on tehnyt keisarileikkauksen?

Ja mitenkäs se Marian neitsyys sitten jatkossa? Ymmärtääkseni Joosef oli kuittenkin aviomies, ja tuona aikana tapana on ollut, että avioliitto on pätevä vasta kun se on täytetty. Jos näin on, oliko Joosef a) kaappihomo joka piti Mariaa kulissina b) varhaiskatolinen joka pani Mariaa vain pyllyyn c) impotentti d) diletantti varhaiskityläinen e) lampaannussija (olivathan ne toki samassa makuuhuoneessakin?)

Voisiko joku raamatuntuntija vastata näihin minua kovasti vaivaaviin kysymyksiin?!!1!? Kiitos.
WanhaPervo

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja WanhaPervo »

SnapaHead kirjoitti:
HellBell kirjoitti:
Jeesus Nasaretilainen on ollut historiallinen henkilö, nykytietämyksen mukaan näin. Siihen ei liity se, onko hän kenties ylösnoussut mistään vai ei.
Onko todella noin? Ei kait siitä mitään varmuutta ole.
Käsitykseni mukaan uskottavin todiste heebon olemassaololle oli (en muista nimeä) roomalaisen historiankirjoittajan ohimennen mainitsema Jesus Chrestos, joka teloitettiin kapinallisena.
Ottamatta nyt enempää kantaa tähän keskusteluun, niin totean, että Jeesus oli historiallinen henkilö. Hänet mainitaan useissa, toisistaan riippumattomissa lähteissä. Eli kyllä nykyään "Jeesuksena" tunnettu henkilö on elänyt n 2000 vuotta sitten.
SnapaHead

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja SnapaHead »

WanhaPervo kirjoitti:
Ottamatta nyt enempää kantaa tähän keskusteluun, niin totean, että Jeesus oli historiallinen henkilö. Hänet mainitaan useissa, toisistaan riippumattomissa lähteissä. Eli kyllä nykyään "Jeesuksena" tunnettu henkilö on elänyt n 2000 vuotta sitten.
Sä olet kyllä mestari. Riippumattomista lähteistä? Tästä ei ole montaa vuotta kun läjä historoitsijoita ympäri maailmaa eivät suostuneet nielemään uusimpia löytöjä / teorioita, koska aikajana ei stemmannut raamatun kanssa. Kyseessä siis Egyptin historia. En muista mikä sota oli kyseessä, joka raamatussa mainitaan ja suurin osa ei suostunut edes ajattelemaan että koko sotaa ei välttämättä edes ole ollut. Ai miksi? No ku se oli raamatussa. Vituke kun muistaisin dokumentin ja itse tapahtumat, aikaa tästä ei kuitenkaan ole montaa vuotta.

Ja tuo n.2000 vuotta on myös käsittääkseni kiistan alainen.
WanhaPervo

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja WanhaPervo »

tupla pois.
Viimeksi muokannut WanhaPervo, 14.12.2005 10:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Äh. Siis. Kerron ainoastaan, että "Jeesuksena" nykyään tunnettu mies on ollut olemassa. Hänet mainitaan useissa toisistaan riippumattomissa historiallisissa lähteissä. Edellä oleva ei tarkoita sitä, että hänet mainitaan useassa kohtaa raamattua. Ymmärtänet ilmaisun "toisistaan riippumattomat lähteet" Se, kuka Jeesus oli, ja mitä hän oikeasti teki, on jo aivan toinen kysymys.

Itse olen ateisti. Ei se kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että "Jeesuksena" nykyään tunnettu mies on aikoinaan elänyt.
Lilo

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja Lilo »

WanhaPervo kirjoitti: Itse olen ateisti. Ei se kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että "Jeesuksena" nykyään tunnettu mies on aikoinaan elänyt.
Ajatella. 2000 vuoden kuluttua jotkut kiistelevät internetissä (tai missä silloin nyt sitten kommunikoidaankaan) siitä, oliko G.W.Bush todellinen henkilö.
nojoojust

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja nojoojust »

T3000 kirjoitti:Minua pohdituttaa yksi hyvin tärkeä kysymys! Neitsyyshän on perinteisesti kytketty immenkalvon ehjyyteen. Hyvä, hyväksykäämme se, että iso ukko kuksi Neitsyt Mariaa korvaan tai kenties punkteerasi vatsan kautta neulalla Pyhän Sperman Holy Munasoluun, mutta miten helvetissä Neitsyt Maria on neitsyt enää synnytyksen jälkeen? Siinä repeää immenkalvon lisäksi jo vähän muutkin paikat.
Itse asiassa tuon opettajan tarina jatkui niin, että korvatarina oli katolisten pohdintoja, mutta että tosiasiassa tuohon aikaan tapana oli, että kihlausaikana kihlatun kanssa harjoitettiin seksiä ja naimisiin mentiin vasta kun nainen varmasti oli raskaana, sillä eihän mahon naisen kanssa kannata mennä naimisiin... Joten oli kuulemma erittäin todennäköistä että Joosef oli biologisesti Jeesuksen isä. Pyhä Henki vain sitten pyhitti sikiön Jumalan Pojaksi.
T3000 kirjoitti:Tulkitsenko oikein jos tulkitsen, että raamatussa viitattu "keisari" Augustus olikin ensimmäinen lääkäri, joka on tehnyt keisarileikkauksen?
Taisi olla niin päin, että hän oli ensimmäinen leikkauksen avulla syntynyt, mistä keisarinleikkaus-termi sai nimensä.
T3000 kirjoitti:Ja mitenkäs se Marian neitsyys sitten jatkossa? Ymmärtääkseni Joosef oli kuittenkin aviomies, ja tuona aikana tapana on ollut, että avioliitto on pätevä vasta kun se on täytetty. Jos näin on, oliko Joosef a) kaappihomo joka piti Mariaa kulissina b) varhaiskatolinen joka pani Mariaa vain pyllyyn c) impotentti d) diletantti varhaiskityläinen e) lampaannussija (olivathan ne toki samassa makuuhuoneessakin?)
:P Aisankannattaja?
Avatar
PetriFB
Kitisijä
Viestit: 1591
Liittynyt: 08.11.2005 15:37
Viesti:

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja PetriFB »

T3000 kirjoitti:Minua pohdituttaa yksi hyvin tärkeä kysymys! Neitsyyshän on perinteisesti kytketty immenkalvon ehjyyteen. Hyvä, hyväksykäämme se, että iso ukko kuksi Neitsyt Mariaa korvaan tai kenties punkteerasi vatsan kautta neulalla Pyhän Sperman Holy Munasoluun, mutta miten helvetissä Neitsyt Maria on neitsyt enää synnytyksen jälkeen? Siinä repeää immenkalvon lisäksi jo vähän muutkin paikat.

Tulkitsenko oikein jos tulkitsen, että raamatussa viitattu "keisari" Augustus olikin ensimmäinen lääkäri, joka on tehnyt keisarileikkauksen?

Ja mitenkäs se Marian neitsyys sitten jatkossa? Ymmärtääkseni Joosef oli kuittenkin aviomies, ja tuona aikana tapana on ollut, että avioliitto on pätevä vasta kun se on täytetty. Jos näin on, oliko Joosef a) kaappihomo joka piti Mariaa kulissina b) varhaiskatolinen joka pani Mariaa vain pyllyyn c) impotentti d) diletantti varhaiskityläinen e) lampaannussija (olivathan ne toki samassa makuuhuoneessakin?)

Voisiko joku raamatuntuntija vastata näihin minua kovasti vaivaaviin kysymyksiin?!!1!? Kiitos.
Pyhä Henki hedelmöitti Marian kohdun:
Lu 1:35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.

Mt 1:20 Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.

Jeesus syntyi ihan normaalilla tavalla.

Lu 1:31 Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.

Jeesuksen syntymän jälkeen Marialle ja Joosefille syntyi vielä lisää lapsia:

Marik 6:
1 ¶ Ja hän lähti sieltä ja meni kotikaupunkiinsa, ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä.
2 Ja kun tuli sapatti, rupesi hän opettamaan synagoogassa; ja häntä kuullessaan monet hämmästyivät ja sanoivat: "Mistä tällä on kaikki tämä, ja mikä on se viisaus, joka on hänelle annettu? Ja mitä senkaltaiset voimalliset teot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta?
3 Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin ja Jooseen ja Juudaan ja Simonin veli? Ja eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?" Ja he loukkaantuivat häneen.
4 Niin Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja sukulaistensa kesken ja kodissaan".
Avatar
PetriFB
Kitisijä
Viestit: 1591
Liittynyt: 08.11.2005 15:37
Viesti:

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja PetriFB »

nojoojust kirjoitti:
Itse asiassa tuon opettajan tarina jatkui niin, että korvatarina oli katolisten pohdintoja, mutta että tosiasiassa tuohon aikaan tapana oli, että kihlausaikana kihlatun kanssa harjoitettiin seksiä ja naimisiin mentiin vasta kun nainen varmasti oli raskaana, sillä eihän mahon naisen kanssa kannata mennä naimisiin... Joten oli kuulemma erittäin todennäköistä että Joosef oli biologisesti Jeesuksen isä. Pyhä Henki vain sitten pyhitti sikiön Jumalan Pojaksi.
Raamattu todistaa Marian olleen neitsyt:

Luuk 1:
31 Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.
32 Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,
33 ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."
34 Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"
35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
HellBell

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja HellBell »

SnapaHead kirjoitti:
HellBell kirjoitti:
Jeesus Nasaretilainen on ollut historiallinen henkilö, nykytietämyksen mukaan näin. Siihen ei liity se, onko hän kenties ylösnoussut mistään vai ei.
Onko todella noin? Ei kait siitä mitään varmuutta ole.
Käsitykseni mukaan uskottavin todiste heebon olemassaololle oli (en muista nimeä) roomalaisen historiankirjoittajan ohimennen mainitsema Jesus Chrestos, joka teloitettiin kapinallisena.
Wanha Pervo tuossa vastasi saman, jonka olisin itsekin vastannut. En osaa mainita tähän mitään erillistä lähdettä, mutta historiankirjoitusten perusteella hänen olemassaolostaan on ollut erinäisiä havaintoja/merkintöjä. Jos jollain on heittää tähän jotain lisätietoa tai muuta, niin ollos hyvä..
HellBell

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja HellBell »

Ihan vain kiinnostavana lisäjuttuna.. Te, jotka olette lukeneet paremmin (itse pläräsin) Dan Brownin Da Vinci-koodin, niin mitäs siellä väitettiin tuosta neitsytmyytistä? Oliko siellä väittämä katolisesta kirkosta Neitsyt Maria-myytin keksijänä? Muistaakseni jotenkin näin.
Kaunokirjallinen teos sekin, joo.
Viimeksi muokannut HellBell, 14.12.2005 11:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
PetriFB
Kitisijä
Viestit: 1591
Liittynyt: 08.11.2005 15:37
Viesti:

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja PetriFB »

HellBell kirjoitti:
SnapaHead kirjoitti:
HellBell kirjoitti:
Jeesus Nasaretilainen on ollut historiallinen henkilö, nykytietämyksen mukaan näin. Siihen ei liity se, onko hän kenties ylösnoussut mistään vai ei.
Onko todella noin? Ei kait siitä mitään varmuutta ole.
Käsitykseni mukaan uskottavin todiste heebon olemassaololle oli (en muista nimeä) roomalaisen historiankirjoittajan ohimennen mainitsema Jesus Chrestos, joka teloitettiin kapinallisena.
Wanha Pervo tuossa vastasi saman, jonka olisin itsekin vastannut. En osaa mainita tähän mitään erillistä lähdettä, mutta historiankirjoitusten perusteella hänen olemassaolostaan on ollut erinäisiä havaintoja/merkintöjä. Jos jollain on heittää tähän jotain lisätietoa tai muuta, niin ollos hyvä..
Josefuksen muistiinpanot. Ensinnäkin juutalainen historioitsija Josefus on maininnut Jeesuksesta. Sillä kun hänen muistiinpanoissaan esiintyy useita Raamatun henkilöitä - Johannes Kastaja, Herodes, Pilatus, Kyrenius, Arkelaus, Jerusalemin papisto... - kertoo hän myös eräässä paikkaa, miten suuri neuvosto kutsuttiin koolle ja sen tuomittavaksi asetettiin "Jaakob, joka oli Kristukseksi kutsutun Jeesuksen veli". Hän siis viittasi Jaakobiin, Jeesuksen veljeen, Marian ja Joosefin lapseen, ja joka oli yksi Jerusalemin seurakunnan "peruspylväistä". Tämä joutui suuren neuvoston tuomittavaksi sentähden että seurasi Jeesusta Kristusta.

Samoin Josefukselta on säilynyt toinen pidempi lausunto Jeesuksesta. Siinä yhteydessä hän mainitsee Pilatuksen tuominneen Jeesuksen sekä puhuu ristinkuolemasta ja ylösnousemuksestakin. Lisäksi hän sitä ennen mainitsee Jeesuksen opettaneen, tehneen ihmeitä ja miten hänellä oli seuraajia:

"Tuohon aikaan eli Jeesus, viisauden täyttämä ihminen, mikäli häntä yleensä voidaan ihmiseksi kutsua. Hän teki nimittäin aivan uskomattomia asioita ja oli kaikkien niiden opettaja, jotka mielellään kuulevat totuutta. Monet juutalaiset ja kreikkalaiset seurasivat häntä. Hän oli Kristus. Vaikutusvaltaisten miestemme yllyttämänä Pilatus tosin tuomitsi hänet kuolemaan ristillä. Kuitenkin ne, jotka aikaisemmin olivat häntä rakastaneet, pysyivät uskollisina häntä kohtaan. Hän nimittäin ilmestyi kolmantena päivänä heille elävänä niin kuin Jumalan lähettämät profeetat ovat tuhansissa ihmeellisissä ennustuksissa hänestä julistaneet. Vielä nytkin on olemassa lahko, jonka jäsenet kutsuvat itseään hänen mukaansa kristityiksi."

Roomalainen historioitsija Cornelius Tacitus on eräs niistä, joka on maininnut Jeesuksen kuolemasta että myös Rooman v. 64 palosta. Hän mainitsee kirjoituksissaan, että Jeesus kuoli ristillä - aivan kuten evankeliumeissa kerrotaan - keisari Tiberiuksen hallituskaudella (14-37 jKr) ja Pontius Pilatuksen (26-36 jKr) ollessa tuomitsijana. Samoin hän tuo esille sen seikan, miten kristillinen usko oli siihen aikaan levinnyt jo Roomaan Juudeasta - asia, jonka voimme nähdä myös Uuden testamentin teksteistä - josta se oli alunperin peräisin:

"Pysyvä huhu arveli keisari Neroa tämän tulipalon sytyttäjäksi. Voidakseen tukahduttaa huhun, hän syytti rikoksesta lahkoa, jota yleisesti vieroksuttiin sen jumalanpalvelustapojen vuoksi ja jonka jäseniä kutsuttiin kristityiksi. Nimi oli annettu heille erään Kristuksen mukaan, jonka prokuraattori Pontius Pilatus tuomitsi ja naulitsi ristille Tiberiuksen hallitusajalla. Tämä vaarallinen lahko, jota olen kuvannut aikaisemmin, ei ole juurtunut vain Juudeaan, josta se on kotoisin, vaan myös itse Roomaan, jonne kaikki pelättävät ja häpeälliset asiat kerääntyvät ja löytävät sieltä kotinsa."

Samarialaissyntyinen Thallukselta löytyy maininta Jeesuksesta. Hän viittasi historiankirjoissaan jo n. 52 jKr., että Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä sattunut pimeys olisi johtunut auringonpimennyksestä.

Talmudista voimme löytää kohtia, joista useat ovat yhteneväisiä evankeliumien kanssa. Niinpä siinä kerrotaan, miten Jeesus tunnettiin nimellä Jeesus Nasaretilainen; hän sanoi ettei hän ollut tullut lakia kumoamaan eikä sitä täyttämään; hän pilkkasi oppineita, jotka tulkitsivat lakia farisealaisten tavalla; hänen tekemänsä ihmeet selitettiin noituudeksi (tämä sama asiahan tulee esille evankeliumeissakin, kun fariseukset syyttivät Jeesusta.) ja hänen sanottiin johdattavan kansaa harhaan; hänet ristiinnaulittiin pääsiäisaattona kansan villitsijänä; hänellä oli viisi opetuslasta; opetuslapset kertoivat Jeesuksen opetuksesta muille; hänen opetuslapsensa paransivat sairaita hänen nimessään, mutta heihin ei saanut turvautua edes kuolemanhädässä.

Roomalainen Suetonius, joka oli historioitsija Tacituksen aikalainen, viittaa Jeesukseen. Niinpä kirjassaan "Keisarin elämä" hän puhuu sekä keisari Klaudiuksesta (keisarina 41-54) että myös Jeesuksesta. Hän, kuten Tacituskin, viittaa siihen, miten kristillinen usko oli jo niihin aikoihin edennyt Roomaan asti, mutta että Klaudius sitten karkoitti juutalaiset, koska niin monet heistä uskoivat Kristukseen (vrt. Apt 18:2 Siellä hän tapasi erään Akylas nimisen juutalaisen, joka oli Pontosta syntyisin ja äsken tullut Italiasta, ja hänen vaimonsa Priskillan. Klaudius oli näet käskenyt kaikkien juutalaisten poistua Roomasta. Ja Paavali meni heidän luoksensa.):

"Klaudius karkoitti juutalaiset Roomasta, koska heistä oli tullut Kristuksen vaikutuksesta pysyvä epäjärjestyksen aihe."

Samoin Suetonius eräässä toisessa paikkaa puhuu keisari Neron (keisarina 54-68) kohdistamista vainotoimenpiteistä kristittyjä kohtaan. Hän tuo esille sen, miten siihen aikaan, eli 50-60 -luvulla, sanoma Jeesuksesta oli vielä verrattain uusi asia:

"Hänen (Neron) hallituskaudellaan monet väärinkäytökset rangaistiin ankarasti ja lakkautettiin, ja yhtä paljon uusia lakeja säädettiin... Rangaistusten kohteena olivat kristityt, jotka olivat uuteen paheelliseen kulttiin kuuluvia ihmisiä."

Plinius Secundukselta, joka yleisimmin tunnetaan Plinius nuorempana, ja joka oli Tacituksen ja Suetoniuksen aikalainen (61 - 120 jKr.), voimme löytää myös maininnan Jeesuksesta. Sillä eräässä kirjeessään keisari Trajanukselle hän puhuu kristityistä ja heidän jumalanpalveluksestaan:

"Heillä oli tapana kokoontua määrättynä päivänä ennen päivän koittoa, ja he esittivät vuorollaan ylistyslaulun Kristukselle ikäänkuin kuninkaalle ja he sitoutuivat valalla olemaan liittymättä mihinkään rikolliseen toimintaan vaan pikemminkin siihen, etteivät he varasta, ryöstä tai tee huorin eivätkä petä luottamusta tai kieltäydy antamasta takaisin heidän haltuunsa uskottujen varoja, jos niin vaaditaan. Tämän tehtyään he hajaantuivat ja sitten he kokoontuivat taas myöhemmin yhteiselle aterialle, mutta ruoka oli aivan tavallista ja harmitonta."

Edelleen Plinius pitkässä kirjeessään on kuvaillut evankeliumin leviämistä. Hän tuo esille sen jo aiemmin mainitun seikan (vrt. Tacituksen ja Suetoniuksen maininnat samasta asiasta.), miten evankeliumi oli levinnyt niihin aikoihin Rooman valtakunnan alueelle:

"... Tuo kulkutaudin tavoin tarttuva usko oli levinnyt kaupunkeihin ja pikkukyliin, niin että niissä olevat epäjumalien temppelit tyhjentyivät ihmisistä.

Yksi mahdollinen viittaus Jeesukseen on syyrialaisen Mara Bar-Sarapion kirjoittama kirje, jonka syntyajaksi arvioidaan muutama vuosi Jerusalemin hävityksen jälkeen (70 jKr.). Tässä kirjeessä puhutaan aluksi Sokrateen ja Pythagoraan tappamisesta ja sen jälkeen juutalaisten kuninkaasta sekä hänen kuolemastaan. Tämän viisaan kuninkaan henkilöllisyyttä ei kylläkään mainita, mutta se tuntuu sopivan hyvin Jeesukseen:

"Mitä hyötyä ateenalaisille oli siitä, että he tappoivat Sokrateen, mikä heille sitten kostettiin nälänhädällä ja kulkutaudilla? Tai Samoksen asukkaille Pythagoraan polttamisesta, koska sen seurauksena koko heidän maansa peittyi hetkessä hiekkaan? Tai juutalaisille viisaasta kuninkaasta (ts. hänen tappamisestaan), minkä tähden he siitä lähtien ovat olleet ilman valtakuntaa? Jumala kosti oikeudenmukaisesti näiden kolmen viisaan kuoleman: ateenalaiset kuolivat nälkään, samoslaiset eivät saaneet apua, kun meri peitti heidät, ja juutalaiset surmattiin ja ajettiin pois valtakunnastaan, ja he elävät kaikkialla hajaannuksessa.

Sokrates ei ole kuollut, kiitos Platonin, Pythagoras ei ole kuollut, kiitos Heran patsaan, eikä viisas kuningas, kiitos antamiensa uusien lakien." (16)

Kvadratuksen katkelma. Kun jatkamme mainintoja Jeesuksen maanpäällisestä elämästä, niin esiintyy yksi niistä ns. Kvadratuksen katkelmassa. Hän oli henkilö, joka vaikutti toisen vuosisadan alkupuoliskolla ja laati keisaria varten puolustuskirjoituksen kristinuskon hyväksi. Hän kirjoitti keisarille mm. siitä, miten Jeesus maan päällä ollessaan oli tehnyt terveiksi ja herättänyt kuolleista ihmisiä, joista jotkut olivat vielä silloinkin elossa:

"Meidän Vapahtajamme teot olivat aina saapuvilla, sillä ne olivat tosia. Niitä olivat terveytensä saaneet ja kuolleista nousseet ihmiset. Ei ainoastaan ollut nähty, kun heidät parannettiin ja kun he nousivat kuolleista, vaan he olivat myös aina saapuvilla, eivät ainoastaan silloin kun Vapahtaja täällä maan päällä eli, vaan myös hänen täältä lähdettyään he elivät maan päällä pitkän aikaa, niin että muutamat heistä ovat eläneet meidän aikoihimme asti."

Ns. apostoliset isät, jotka vaikuttivat vuosina 80 - 180 jKr., ovat myös maininneet Jeesuksesta. Niinpä mm. Rooman piispalta, Kleemensiltä, on säilynyt kirje, joka on tarkoitettu korinttolaisille ja joka on ajoitettu vuoteen 96 jKr..

Tässä kirjeessään hän viittaa Jeesuksen ylösnousemukseen ja osoittaa sen olevan merkkinä siitä, että muutkin kokevat saman. Samoin hän puhuu siitä, miten Kristus lähetti apostolit ja miten he Pyhän Hengen voimassa julistivat evankeliumia. Lopuksi hän viittaa asioista tärkeimpään, eli miten Jeesus antoi itsensä meidän edestämme:

"Pankaamme merkille, rakkaat veljet, kuinka Valtias jatkuvasti osoittaa meille, että on tulevaisuudessa on todella tapahtuva ylösnousemus. Sen ensi hedelmäksi hän on tehnyt Herran Jeesuksen Kristuksen herättämällä hänet kuolleista." (24:1)

"Jumala siis lähetti Kristuksen ja Kristus apostolit; kumpikin asia on tapahtunut hyvässä järjestyksessä Jumalan tahdosta. 3. Kun nyt apostolit olivat tehtävänsä saaneet, päässeet täyteen varmuuteen Herran Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta ja vahvistuneet uskossa Jumalan sanaan, he lähtivät liikkeelle Pyhää Henkeä täynnä julistaen evankeliumia siitä, että Jumalan valtakunta oli tulossa. 4. Maasta maahan ja kaupungista kaupunkiin he julistivat sanomaansa... " (42:2-4)

"Rakkaudessa Valtias on ottanut meidän huostaansa. Rakkaus meitä kohtaan valtasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, ja sen tähden hän vuodatti Jumalan tahdosta verensä meidän edestämme ja antoi ruumiinsa meidän ruumiimme edestä, samoin sielunsa meidän sielumme edestä." (49:6)

Ignatios, joka toimi Antiokeian piispana ja joka koki marttyyrikuoleman ilmeisesti v. 110 tai hieman sitä ennen, on useissa kirjeissään puhunut Jeesuksen elämästä. Niinpä hän kirjeessään Efesolaisille kirjoitti siitä, miten Jeesus oli Mariasta syntynyt, kärsimyksen alainen, ristiinnaulittu ja ylösnoussut. Ne ovat kaikki myös asioita, jotka evankeliumien tekstit liittävät Jeesuksen elämään:

"Yksi on lääkäri, lihallinen ja hengellinen, syntynyt ja syntymätön, lihaan tullut Jumala, kuolemaan tullut todellinen elämä, sekä Mariasta että Jumalasta syntynyt, ensin kärsimyksen alainen, sitten sen ulkopuolella, Jeesus Kristus, meidän Herramme." (7:2)

"Jos nyt ne jotka ruumiillisesti näin tekivät, saivat kuoleman osakseen, kuinka paljoa enemmän se joka huonolla opilla turmelee uskon Jumalaan, uskon, jonka puolesta Jeesus Kristus on ristiinnaulittu. Tällainen ihminen on tullut saastaiseksi ja hän on joutuva sammumattomaan tuleen, samoin se joka häntä kuulee." (16:2)

"Jos Jeesus Kristus teidän rukoustenne ansiosta katsoo minut sen arvoiseksi ja niin on Jumalan tahto, selitän teille vielä toisessa kirjoitelmassa, jonka aion teille kirjoittaa, tarkemmin sitä, minkä olen pannut alulle, Jumalan armotaloutta, jossa on kysymys uudesta ihmisestä, Jeesuksesta Kristuksesta, uskosta häneen ja rakkaudesta häneen, hänen kärsimyksestään ja ylösnousemuksestaan." (20:1)

Kirjeessään magnesialaisille Ignatios kirjoitti edelleen siitä, miten Jumala oli ilmoittanut itsensä Jeesuksen kautta, miten Jeesus oli mieliksi lähettäjälleen, miten hän kärsi ja ylösnousi Pontius Pilatuksen maaherrakaudella. Tämä viimeinen, eli viittaus Pontius Pilatukseen ja hänen maaherrakauteensa, esiintyy useamman kerran Ignatioksen kirjeissä:

"Profeetatkin, jotka olivat Jumalan miehiä jos ketkä, ovat eläneet Kristuksen Jeesuksen mukaan. Sen tähden heitä vainottiinkin. Olihan heissä hänen armonsa henki, jotta he kykenisivät saamaan tottelemattomat täysin vakuuttuneiksi siitä, että on olemassa yksi ainoa Jumala, hän joka on ilmoittanut itsensä Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on hänen hiljaisuudesta lähtenyt sanansa ja on kaikessa ollut mieliksi lähettäjälleen." (8:2)

"... Sen sijaan soisin teidän olevan täysin varmoja syntymästä ja kärsimyksestä sekä ylösnousemuksesta, joka on tapahtunut Pontius Pilatuksen maaherrakaudella. Tämän kaiken toteutti todellisesti ja täysin varmasti Jeesus Kristus, meidän toivomme; kunpa kukaan teistä ei kääntyisi pois hänestä." (11:1)

Kirjeessään trallislaisille Ignatios viittasi taas siihen, miten Jeesus oli Daavidin sukua, Mariasta syntynyt, eli Pontius Pilatuksen aikana ja miten hänet herätettiin kuolleista. Nämä, kuten monet muutkin edellämainitut asiat, ovat niitä, joista Raamattukin puhuu:

"Olkaa siis kuuroja, milloin joku puhuu teille eikä tiedä mitään Jeesuksesta Kristuksesta, joka on Daavidin sukua, Mariasta syntynyt, joka todella syntyi, söi ja joi, todella sai vainon osakseen Pontius Pilatuksen aikana, todella ristiinnaulittiin ja kuoli, taivaassa, maassa ja maan alla olevien nähden, 2. hänestä, joka myös todella herätettiin kuolleista, kun hänen Isänsä hänet herätti; aivan vastaavalla tavalla on Isä Kristuksessa Jeesuksessa herättävä myös meidät, jotka uskomme häneen, ja ilman häntä ei meillä todellista elämää olekaan." (9:1,2)

Kirjeessä Smyrnalaisille Ignatios on viitannut moniin Jeesuksen elämässä olleisiin asioihin. Niinpä hän mainitsee, miten Jeesus oli syntynyt Daavidin suvusta ja neitsyestä, oli Johanneksen kastama, kärsi Pontius Pilatuksen ja Herodeksen aikana, miten hänet ristiinnaulittiin ja miten hän nousi ylös:

"... Edelleen te olette täysin vakuuttuneet meidän Herrastamme, että hän nimittäin todella on syntynyt Daavidin suvusta lihan puolesta, Jumalan Poika Jumalan tahdosta ja voimasta, todella syntynyt neitsyestä, Johanneksen kastama, jotta hän täyttäisi kaiken vanhurskauden, 2. todella kärsi Pontius Pilatuksen ja neljännysruhtinas Herodeen aikana puuhun naulittuna lihassa meidän puolestamme - hedelmä, mistä me olemme syntyisin, hänen Jumalan edessä autuaallisesta kärsimyksestänsä - jotta hän ylösnousemuksensa kautta nostaisi ikuisiksi ajoiksi sovitun merkin pyhilleen ja uskovilleen, kuuluivatpa juutalaisiin tai pakanoihiin, kirkkonsa yhdessä ainoassa ruumiissa." (1:1,2)

"On siis oikein pysyä erillään tuollaisista ja olla puhumatta heistä yksityisesti ja julkisesti, mutta sen sijaan pitäytyä profeettoihin ja varsinkin evankeliumiin, jossa kärsimys on meille selvästi esitettynä ja ylösnousemus toteen käyneenä..." (7:2)

Kirjeessään Polykarpokselle Ignatios on maininnut mm. , miten Jeesus alistui meidän tähtemme kärsimykseen ja miten hän sitä ennen tuli näkyväiseksi eli otti ihmisen muodon:

"... Odota häntä, joka on ajan yläpuolella, ajatonta, näkymätöntä, häntä, joka meidän tähtemme on tullut näkyväiseksi, häntä joka ei ole kosketeltavissa, joka on kärsimyksen yläpuolella, mutta meidän tähtemme on alistunut kärsimykseen ja joka on kestänyt kaikkea mahdollista meidän tähtemme." (3:2)

Smyrnan piispa Polykarpos. Kun jatkamme apostolisten isien mainintoja Jeesuksesta, niin on myös Smyrnan piispa Polykarpos kirjoittanut samasta asiasta. Tämä piispa oli henkilö, joka nuoruudessaan ehti olla myös apostoli Johanneksen oppilaana ja lisäksi edellämainittu Ignatios lähetti hänelle yhden kirjeistään. Polykarpos itse kirjoitti kirjeessään Filippiläisille mm., miten Jeesus kävi kuolemaan syntiemme tähden, miten hänet herätettiin kuolleista, miten olemme armosta pelastetut, miten evankeliumi annettiin apostolien kautta ja miten Jeesus kantoi syntimme, jotta me saisimme hänessä elämän. Polykarpokselle on lisäksi ominaista, että hän käyttää runsaasti Uuden testamentin jakeita kirjeensä osana:

"... meidän Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa, hänessä, joka osoitti kestävyyttä ja kävi kuolemaan saakka meidän syntiemme tähden. Hänet Jumala herätti ja päästi tuonelan kivuista. 3. Häneen te uskotte, vaikka ette ole häntä nähneet, sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, johon monet haluaisivat päästä; tehän tiedätte, että armosta te olette pelastetut, ette teoista, vaan Jumalan tahdosta Jeesuksen Kristuksen kautta." (1:2,3)

"... Me näet elämme Herran ja Jumalan silmien edessä, ja kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen ja meidän jokaisen on tehtävä tili itsestämme. 3. Näin siis palvelkaamme häntä pelolla ja kaikella arkuudella niin kuin hän itse on käskenyt, samoin myös apostolit, joilta olemme evankeliumin saaneet, ja profeetat, jotka ennalta julistivat Herramme tulemusta..." (6:2,3)

"Pitäytykäämme taukoamatta ja järkähtämättä toivoomme ja vanhurskautemme panttiin, joka on Kristus Jeesus, hän joka itse kantoi meidän syntimme omassa ruumiissaan puulle, hän joka ei syntiä tehnyt ja jonka suusta ei petosta voitu löytää. Mutta hän kesti kaiken meidän tähtemme, jotta me saisimme hänessä elämän." (8:1)

Barnabaan kirjeessä, joka on peräisin 2. vuosisadan alkupuolelta, on myös kirjoitettu Jeesuksesta. Tässä kirjeessä puhutaan mm. siitä, miten Herra on alistunut kärsimään puolestamme, vaikka hän on maailmankaikkeuden Herra, joka oli mukana jo luomisessa. Samoin kirjeessä viitataan siihen, miten profeetat olivat ennustaneet Jeesuksesta, miten hän ilmaantui lihassa, mutta kukisti kuoleman ylösnousemuksellaan ja miten hän myös teki suuria tunnustekoja ja ihmeitä sekä osoitti Israelille aivan erityistä rakkautta:

"Sitten on vielä seuraavakin seikka, veljeni. Jos Herra on alistunut kärsimään meidän tähtemme, vaikka hän on maailmankaikkeuden Herra, jolle Jumala sanoi maailman luomisen yhteydessä: Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme, mitenkä hän on alistunut kärsimään ihmisten käsissä? Oppikaa tämä. 6. Profeetoilla oli armolahjansa häneltä, ja he ennustivat hänestä. Ja kun hänen kerran täytyi ilmaantua lihassa, jotta hän kukistaisi kuoleman ja antaisi näytteen kuolleitten ylösnousemuksesta, hän alistui siihen. 7. Toisaalta hän teki sen täyttääkseen isille annetun lupauksen, toisaalta valmistamalla itse itselleen uuden kansan osoittaakseen vielä maan päällä ollessaan, että hän itse pantuaan toimeen ylösnousemuksen tulee toimittamaan tuomion. 8. Sitten hän myös julisti, opettaen Israelia ja tehden suuria ihmeitä ja tunnustekoja ja hän osoitti Israelille aivan erityistä rakkautta." (5:5-8)

Kirjeessä Diognetokselle, jonka kirjoittajaa tosin ei tunneta, viitataan myös jonkin verran Jeesukseen sekä apostoleihinkin. Siinä mainitaan mm. nimi "Sana", joka esiintyi Johanneksen evankeliumissakin. Samoin kirjeessä viitataan siihen, miten apostolit julistivat häntä ja niin pakanat uskoivat häneen:

"Voiko kukaan, joka on saanut oikeaa opetusta ja joka on mieltynyt sanaan, muuta tehdä kuin pyrkiä selkeästi oppimaan sitä, mikä sanan kautta on ilmi tuotu opetuslapsille? Heille sana ilmestyttyään sen ilmaisi julkisesti opettaen. Epäuskoiset eivät tosin häntä käsittäneet, mutta opetuslapsilleen hän selitti kaiken. Heidät hän katsoi luotettaviksi ja niin he saivat oppia tuntemaan Isän salaisuudet. 3. Siitä syystä Isä lähettikin sanan, että tämä ilmaantuisi maailmalle. Tosin hänen kansansa ei ottanut häntä vastaan. Mutta apostolit julistivat häntä ja niin pakanat uskoivat häneen." (11:2,3)
Avatar
PetriFB
Kitisijä
Viestit: 1591
Liittynyt: 08.11.2005 15:37
Viesti:

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja PetriFB »

HellBell kirjoitti:Ihan vain kiinnostavana lisäjuttuna.. Te, jotka olette lukeneet paremmin (itse pläräsin) Dan Brownin Da Vinci-koodin, niin mitäs siellä väitettiin tuosta neitsytmyytistä? Oliko siellä väittämä katolisesta kirkosta Neitsyt Maria-myytin keksijänä? Muistaakseni jotenkin näin.
Kaunokirjallinen teos sekin, joo.
Jes 7:14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.

Da Vinci koodi puhuu valhetta, Raamattu taas kertoo totuuden.

Nyt työ kutsuu minua, palaillaan .....

:)
Herra Manala

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

PetriFB kirjoitti:Raamattu todistaa Marian olleen neitsyt:
Manala todistaa Manalalla olevan 26cm peniksen:

Mana1:
01 Manalalla on 26-senttinen penis.

Kysyttävää?
WanhaPervo

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja WanhaPervo »

Herra Manala kirjoitti:
PetriFB kirjoitti:Raamattu todistaa Marian olleen neitsyt:
Manala todistaa Manalalla olevan 26cm peniksen:

Mana1:
01 Manalalla on 26-senttinen penis.

Kysyttävää?
Koetko sen ongelmaksi?
Aito_Johanna

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

PetriFB kirjoitti:
Nyt työ kutsuu minua, palaillaan .....
Olenkin monta kertaa tätä ketjua selatessani aikonut kysyä Petriltä, onko tällä Jeesuksesta julistamisen ohella muuta elämää, kuten työtä tai harrastuksia tai kavereita, joiden kanssa puhutaan muustakin kuin uskonopillisista asioista.
Pomosi tykkää varmaan hyvää, kun noita metrin mittaisia Raamattu-viestejä näpyttelet?
Exsat

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja Exsat »

Aito_Johanna kirjoitti:

Mutta AJ! Tästä aiheesta on olemassa jo oma ketjunsa. Muistaakseni löytyy paskanjauhanta-osastolta otsikolla "jos jotakuta kiinnostaa..."
Aito_Johanna

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

Exsat kirjoitti:
Mutta AJ! Tästä aiheesta on olemassa jo oma ketjunsa. Muistaakseni löytyy paskanjauhanta-osastolta otsikolla "jos jotakuta kiinnostaa..."
Kiitos vinkistä. Minua oikeasti kiinnostaa (enemmän, kuin itse pääasia eli Raamattu-viestit, joita en edelleenkään jaksa lukea).
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12291
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Aito_Johanna kirjoitti:
Olenkin monta kertaa tätä ketjua selatessani aikonut kysyä Petriltä, onko tällä Jeesuksesta julistamisen ohella muuta elämää,
Jeesus ON tie, totuus ja elämä. Aamen. :D
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
nojoojust

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja nojoojust »

PetriFB kirjoitti:
HellBell kirjoitti:Ihan vain kiinnostavana lisäjuttuna.. Te, jotka olette lukeneet paremmin (itse pläräsin) Dan Brownin Da Vinci-koodin, niin mitäs siellä väitettiin tuosta neitsytmyytistä? Oliko siellä väittämä katolisesta kirkosta Neitsyt Maria-myytin keksijänä? Muistaakseni jotenkin näin.
Kaunokirjallinen teos sekin, joo.
Jes 7:14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.

Da Vinci koodi puhuu valhetta, Raamattu taas kertoo totuuden.
:)
Mistä ne tiesivät että Maria on neitsyt? Koklasiko joku sormella? Jos vain tyttösen omaan sanaan piti uskoa, niin veikkaisin että noihin aikoihin syntyi vaikka millä mitalla pyhän hengen siittämia au-lapsia...
Avatar
PetriFB
Kitisijä
Viestit: 1591
Liittynyt: 08.11.2005 15:37
Viesti:

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja PetriFB »

Aito_Johanna kirjoitti:
PetriFB kirjoitti:
Nyt työ kutsuu minua, palaillaan .....
Olenkin monta kertaa tätä ketjua selatessani aikonut kysyä Petriltä, onko tällä Jeesuksesta julistamisen ohella muuta elämää, kuten työtä tai harrastuksia tai kavereita, joiden kanssa puhutaan muustakin kuin uskonopillisista asioista.
Pomosi tykkää varmaan hyvää, kun noita metrin mittaisia Raamattu-viestejä näpyttelet?
Vastasin tuohon toisessa ketjussa.. lue sieltä ... :)
Avatar
PetriFB
Kitisijä
Viestit: 1591
Liittynyt: 08.11.2005 15:37
Viesti:

Re: Seksihullun maailman syyn selvitys!

Viesti Kirjoittaja PetriFB »

Homeboy65 kirjoitti:
Aito_Johanna kirjoitti:
Olenkin monta kertaa tätä ketjua selatessani aikonut kysyä Petriltä, onko tällä Jeesuksesta julistamisen ohella muuta elämää,
Jeesus ON tie, totuus ja elämä. Aamen. :D
Hallelujaaa ............... amen ......! .............. :D
Vastaa Viestiin