vadim kirjoitti:EveryWoman kirjoitti:
Jos tämän tason tarkasteluun lähdetään, myöskään tuo teksti jota kirjoitat ja ne mielipiteet ja ajatukset joita täällä esität, eivät ole sinun. Miksi siis edes vaivaudut? Koska koet sen arkitodellisuuden tasolla mielekkäänä, ainakin mielekkäämpänä kuin tarjolla olevat vaihtoehdot.
Anteeksi nyt, mikä on se tarjolla oleva vaihtoehto? Se, että meistä niin suuri osa on sosialisaation kautta oppittua, tuskin tekee meistä tai toiveistamme sen vähempiarvoisia kuin ne olisivat, jos hyväksyttäisiin, että toiveemme tosiaan ovat "omiamme", jolloin ne tuskin olisivat edes kommunikoitavissa.
Juuri tämän vuoksi ihmettelin, miksi johdatit keskustelua tähän aiheeseen. Kyseenalaistaako se päätöksen tekemisen mahdollisuuden?
EveryWoman kirjoitti:Ensinnäkin: Haluatko ihan todella suunnata tämän threadin polttopisteen siihen kysymykseen, mikä on tapahtuma? Pidätkö olennaisena, että ratkaisemme hetken jakamiseen liittyvät filosofiset ongelmat ennen kuin voimme keskustella sinun mahdollisuuksistasi kehittää itseäsi ihmisenä?
Jos olisin vieläkin innokkaampi keittiöpsykologi kuin jo olen, arvelisin että sinulla on käynnissä defensiivinen varsinaisen aiheen torjuminen sivujuonteita paisuttelemalla.
Tämä on repressiivistä keittiöpsykologiaa. Jostain syystä haluat nähdä ongelman siellä, missä sitä minusta ei ole, joten jos suostuisin keskustelemaan siitä, miten voisin kehittää itseäni ihmisenä, hyväksyisin mielestäni virheelliset taustaoletuksesi, jolloin horinani olisivat sisäisesti ristiriitaisia. Minä haluan keskustella metakysymyksestä, sinä et.
Tarkennetaan. Ensinnäkin sanoin: Jos ol
isin... arvel
isin... Toiseksi: kyllä minä suostun
keskustelemaan tuostakin kysymyksestä. Vastustan vain sitä ajatusta, että itsensä kehittämisestä ihmisenä ei voitaisi keskustella ellei hetken jakamista koskevaan kysymykseen ensin saada tyydyttävää
ratkaisua (ehkä ymmärsin väärin, että väitit implisiittisesti noin?).
Lisäksi hangoittelen vastaan hetken jakamisen problematiikkaan uppoutumisessa kahdesta syystä (ja nyt muuten aletaan selkeästi olla off-topic -alueella - pahoittelut!). Toinen liittyy motiiveihini internetissä kirjoitteluun, toinen taas elämäni resurssien optimointiin. Kirjoittelen netissä pääasiassa siksi, että se soveltuu erinomaisesti sijaistoiminnaksi, jota opiskeluni vaatii. Luova prosessi etenee yhtäjaksoisesti aina vain tiettyyn väliaikaiseen ratkaisuun asti, minkä jälkeen se pysähtyy. Tämä pysähtyneisyyden aika on hyvä täyttää sellaisella toiminnalla, joka tarjoaa aivoille tekemistä, mutta mielellään helppoa (ei siis kovin luovaa) ja lyhytkestoista sellaista. Minun on siis kyettävä päästämään keskustelusta irti heti kun luova prosessini taas käynnistyy - muuten nettikirjoittelusta tulee pääasiallinen toimintamuotoni ja opiskelusta harrastus. Kumpikaan noista ei lupaisi hyvää.
Ja se toinen syy sitten. Jos uppoutuisin syvälliseen keskusteluun netissä, eikä siihen käyttämäni aika olisi pois opiskelusta, se olisi pois parisuhteestani. Sijoitan nimittäin aikani lähes täydellisesti näihin kahteen kohteeseen. Pieni nipistys parisuhteelta nettikirjoitteluun on ihan ok vielä silloin kun eräät tässä mainitsemattomat tavoitteeni kirjoittelun suhteen täyttyvät ja kun olen jo keskustellut aiheesta poikaystäväni kanssa (tai kun olemme siitä niin samaa mieltä että keskusteltavaa ei ole). Mutta jos aiheena on sellainen, joka vie aikaa ja josta haluaisin keskustella poikaystäväni kanssa (kuten juuri tuon hetken jakamiseen liittyvän problematiikan implikaatiot kokemaamme todellisuuteen), se ei houkuttele minua kovin paljon. Syvällinen keskusteleminen on kuitenkin aika henkilökohtaista. Fiilis olisi hieman sama kuin jos poikaystävän poissaollessa suutelisin vierasta vaikka todellisuudessa haluaisin suudella poikaystävääni.
Toivon, etten tällä off-topicilla loukannut sinua. Palaan aiheeseen:
Minä en usko, että on mitään omaehtoista keinoa, jolla minusta tulisi parempi ihminen, koska en lähtökohtaisesti usko, että paremmuus tai huonommuus on mitattavissa millään yhteismitallisella keinolla.
Älä käytä tuota parempi/huonompi ihminen -vastakkainasettelua tässä keskustelussa - muuten ymmärrät väistämättä väärin mitä yritän sanoa. Itsensä kehittäminen ei minun käsityksissäni liity universaaleihin mittareihin mitenkään muuten kuin ehkä niin, että ihminen, joka on objektiivisesti arvioituna eniten oma itsensä, on "paras". Mutta moisen arvioiminen objektiivisesti taas.. ei kannata edes yrittää. Siksi jokainen voi viime kädessä arvioida omaa ihmisyyttään vain itse (toki ulkopuolisetkin voivat omissa arvioissaan osua oikeaan suuntaan, ja etenkin havaita karkeimmat epäonnistumiset, koska ihmiset ovat kuitenkin keskenään olennaisissa kysymyksissä hyvin samanlaisia).
Ja tässä tietysti palataan takaisin siihen, mikä on "sinun" tai "minun" ja mikä ei. Sinä ilmeisesti esitit että ei mikään olennainen, vai ymmärsinkö väärin? Kuitenkin sinä olet tässä lukemassa minun pitkäveteistä ja osin epäloogista esitystäni hajanaisesta kokoelmasta aineettomia käsitteitä, etkä vaikkapa viikonpäiväketjussa keskustelemassa Möllin kanssa naisten kieroudesta. Miksi? Miksi minusta vaikuttaa, että et vastaile tällä foorumilla oleviin postauksiin täysin satunnaisesti, vaan jollakin perusteella
valitset ne keskustelut, joihin osallistut? Sanotko nyt, että sinulla on
taipumuksia, ja koska nämä taipumukset vaikuttavat vääjäämättä siihen mihin ketjuihin vastaat, sinun ei voida sanoa tekevän valintoja?
Entä ne taipumukset, joita sinulla on, mutta joista et ole tietoinen? Ohjaavatko ne valintojasi yhtä aukottomasti? Tai: ovatko taipumuksia vain ne, jotka aktualisoituvat toimintana? Uskotko, että ihmisessä ei ole mitään piilevää? Tai: eikö sinun muka ole mahdollista tehdä valintaa tiedostamisesi taipumusten vastaisesti, poiketa kaavasta?
Voi tietysti olla, että kiinnittämällä huomiota joihinkin käyttäytymiseni muotoihin kanssakäyminen ympäristön kanssa olisi mukavampaa, mutta toisaalta en ole alkuunkaan vakuuttunut, että muutos olisi järin pysyvä, saatikka että se olisi välttämättä ympäristön kannalta edes toivottava. Seikka, joka joku saattaa pitää tylynä asenteena, saattaa jonkun toisen mielestä olla kyky sanoa sanottavansa selkeästi ja suoraan.
Joo, en tarkoittanut itsensä kehittämisellä pyrkimystä yltiösosiaalisuuteen tai muutenkaan "hyvään ihmisyyteen" sellaisena kuin se erilaisissa sosiaalisissa konteksteissa käsitetään. Sosiaalisuus sumentaa ymmärrystä ihmisyydestä ja korostaa ihmisen eläimyyttä.
En kiistänyt valinnan mahdollisuutta ääritilanteissa, koska tällöin vedettäisiin matto yksilön vastuun alta. Niinpä hyväksyn sen, että joskus ihminen tekee valintoja, jotka vaikuttavat hänen elämäänsä dramaattisesti. Mutta arkielämän kannalta nämä hetket ovat useimmiten mitättömiä. Korostan nykyhetken ja valinnan tai päätöksen suhteen ongelmallisuutta, joka liittyy intention ja ration ongelmallisuuteen. Päätöksen tekemisen reunaehdot ovat myös kyseenalaisia, sillä formuloitavissa on vain se, mikä on formuloitavissa, kun taas mahdollisia tekoja on joka hetki ääretön määrä.
Valintoja, jotka vaikuttavat hänen elämäänsä dramaattisesti? Miksi tuo maininta dramaattisuudesta? Eikö muilla valinnoilla mielestäsi ole merkitystä? Minun mielestäni kaikilla valinnoilla on merkitystä.
Sinulle on johdonmukaista korostaa yksilön päätöstä, yksilön vastuuta, yksilön rationaalisuutta ja päätöksenteon relevanssia, subjektiutta. Minulle taas on johdonmukaista korostaa sosiaalisuutta, yhteiskunnallisuutta, intentiota, intuitiota, käytäntöä. Molemmilla ajatussuunnilla on ihan kunnioitettavat kannattajansa.
Lukisin mielelläni, miten sinun ajattelutapaasi liittyy intuition korostaminen.
Olin Ranskassa opiskelemassa miltei vuosikymmen sitten. Milloin tein päätöksen tehdä Ranskassa tutkinnon?
Teinkö sen silloin, kun käväisin yliopiston päärakennuksessa selailemassa yliopistojen esitteitä? Vai silloin, kun ostin lentolipun? Vai silloin, kun lähdin lentokentälle? Vai silloin, kun menin luennolle ensimmäisen kerran? Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Totta puhuen minulla ei ole aavistustakaan, milloin päätin tehdä niin, tiedän vain lopputuloksen, ja senkin retrospektiivissä.
Kysymyksesi on harhaanjohtavasti asetettu. Ikään kuin olisi fakta, että olet tehnyt nimenomaan
tuon päätöksen jollakin hetkellä, ja ainoa pohdittava asia olisi, milloin kyseinen hetki oli. Kykenet varmaan nimeämään jonkin hetken tai lyhyen liukuman ajassa, jonka jälkeen aloit järjestelmällisesti hoitaa käytännön elämääsi siihen suuntaan että opiskelu Ranskassa mahdollistui. Jos sovellan tähän itsepintaisesti markkinoimaani arkiajattelua, sanoisin että silloin teit päätöksen
lähteä Ranskaan opiskelemaan. Tämän sinä ymmärsit jo päätöksentekohetkellä, et vasta opiskeltuasi Ranskassa hyvän aikaa, vai mitä?
Samalla tilanne olisi voinut olla dramaattisesti erilainen, sillä olisin voinut kompastua banaaninkuoreen tai rakastua niin kammottavasti istahdettuani lentokoneessa sievän tytön viereen, että olisin palannut häntä koipien välissä ensimmäisen tilaisuuden tullen.
Häntä koipien välissä?? Jos olisit sisimmästäsi kumpuavaan ihmisyyteen nojautuen
valinnut jättää opiskelun Ranskassa sikseen rakkauden vuoksi, sinun ei olisi tarvinnut palata häntä koipien välissä vaan suorin selin. Tätä minä tarkoitan valitsemisella - en tuota sinun tarkoittamaasi jälkikäteistarkastelua siitä, mikä asia on vaikuttanut mihinkin.
..Ei kun taisitkin tarkoittaa että olisit kokenut Ranskassa onnettoman (kammottavan?
) rakkauden, ja paennut sitä takaisin Suomeen. Siinä tapauksessa voitaisiin sanoa ettei sinun ollut mahdollista toteuttaa päätöstäsi muuttuneiden olosuhteiden vuoksi. Ei se opiskelupäätös olisi silti ollut yhtään vähemmän päätös.
EveryWoman kirjoitti:Tuon lisäksi ihmisen toiminnasta voidaan kuitenkin erottaa myös sellaista valinnan tekemistä, jonka merkitystä/tietoisuutta ei konstruoida jälkikäteen vaan jo valinnantekohetkellä. Vai väitätkö ettei voida?
Sanoisin, että jossain tilanteissa merkityksestä voi olla vahva aavistus. Ajattelen usein sotarikollista, joka tappaa aseettoman sotavangin. Ihmisen tappaminen on minusta sellainen teko, joskin on selvää, ettei seurauksista voi olla selvää käsitystä. Tällainen joko/tai -tilanne saattaa minusta joskus olla todellinen valinta. Toisaalta minua häiritsee tässä esimerkissä sen kertomuksenomaisuus, millä viittaan sen konstruoituun luonteeseen. Siksi esimerkit ovat usein pettäviä.
Vasta nyt alan hahmottaa ajattelutapaasi. Ilmeisesti ajattelet, että todellinen valinta on sellainen, jonka tehdessään ihminen on kyennyt arvioimaan sen kaikki olennaiset seuraukset, joihin kyseinen valinta sitten perustuu.
No siitä olemme toki samaa mieltä, että kaikkia olennaisia seurauksia ei voi koskaan etukäteen tietää. Minusta niiden tietäminen on myös jokseenkin tarpeetonta. Perusteltuja (vaikkakaan ei välttämättä analyyttisesti perusteltuja) valintoja voi tehdä ilman kristallipalloakin, jos vain on riittävässä määrin kosketuksissa omaan päätöksentekojärjestelmäänsä.
Tämän lisäksi olen kyllä sitä mieltä, että tietynlaisista toimista voi hyvinkin varmasti oppia tietämään, johtavatko ne myönteiseen vai kielteiseen lopputulokseen vaikka täsmällisiä seurauksia ei tietäisikään. Taidamme tässä olla lähestymässä jonkinasteista moraalikeskustelua.
EveryWoman kirjoitti:Taipumusten korostaminen, ainakin niin kuin minä taipumuksen ymmärrän, johtaa ihmiskäsitykseen joka itsestäni tuntuu liian staattiselta. Väittäisin, että taipumus seuraa tietoisia päätöksiä. Sen lisäksi, että ajattelu vaikuttaa toimintaan, toiminta vaikuttaa ajatteluun. Toimintaa muuttamalla myös ajattelua ja taipumuksia voidaan muuttaa. Miksi siis korostaa tämänhetkisten taipumusten merkitystä, kun puheenaiheena on koko elämä?
Tuo liittynee kysymykseen, miten ihminen muuttuu. Itse arvelen, että ihmiset muuttuvat hyvin hitaasti. Toisaalta, samalla näen ihmisen monikerroksisena olentona, jonka minuus on perustavalla tavalla fragmentoitunut, ja interaktiossa ympäristön kanssa nämä "toiset minät" saattavat yllättäen ryhtyä kukoistamaan. Uskon siis kasvamiseen, mutta sillä on melko vähän tekemistä päätösten kanssa.
Eli tässä sanot ihmisessä olevan vaikka kuinka paljon sellaistakin, joka ei ilmene muille. Ja jos joku ihminen on jonkun mielestä muuttunut varsin nopeasti, jopa niin paljon että hänet tekisi mieli määritellä eri ihmiseksi kuin aiemmin, kyse on vain piilevien kerrosten nousemisesta pintaan? Hyväksyn toki tällaisen mallin, ja siihen suhteutettuna tarkoittamani itsensä kehittäminen muodostunee oman elämän kannalta kiitollisimpien kerrosten nostamisesta pintaan ja epäkiitollisimpien painamisesta mahdollisimman syvälle. Ja jotta emme sotkeentuisi tuohon seurausten arvioimisen mahdottomuuteen, lisätään määritelmään ainakin toistaiseksi:
kiitollisin/epäkiitollisin tässä hetkessä.
EveryWoman kirjoitti:1. Itsensä kehittäminen ei ole yhtä kuin itsensä sivistäminen. Jos olisin puhunut ensisijaisesti pelkästä sivistämisestä, olisin käyttänyt sitä sanaa. Sivistys viitannee valmiiksi jäsennellyn "tiedon" omaksumiseen omakohtaisen kokemisen sijaan (tieto-sana on lainausmerkeissä, koska olen viime aikoina alkanut pohtia, tulisiko kokemuksetta omaksuttua tietoa nimittää tiedoksi ensinkään). Itsensä kehittämisellä tarkoitin oppimista, kokemista, kasvamista - sivistystä tietenkään väheksymättä.
Mitähän tämä oppiminen, kokeminen, kasvaminen oikein tarkoittaa? Siis onko kaikki kokeminen ja oppiminen hyvästä, ja miksi se pitäisi tehdä ihan omakohtaisesti? Näet minusta sivistyksen melko kapeasti. Sivistys ei ole kirjaviisautta, vaan elämänasenne.
Sivistys on elämänasenne? Minulla taitaa tosiaankin olla käytössä aika erilainen sivistyksen määritelmä. Voisitko avata hieman tuota omaasi?
Tärkeimpänä mahdollisena oppimisena pidän tuon edellä mainitun "päätöksentekojärjestelmänsä" kanssa kosketuksiin pääsemistä. Jotta se onnistuisi, se on pakko tehdä omakohtaisesti, mikä on itsestään selvää kun kerran jokaisen henkilökohtaisesta järjestelmästä on kyse. Kaiken
ulkoisen kokeminen taas ei välttämättä ole hyväksi, eikä välttämätöntä.
No nimenomaan tätä kontrolloimatonta osaa halusinkin korostaa. Jos tapaan tytön, se johtuu sattumasta, bussien aikatauluista, kahvin hinnasta, kolikoista taskunpohjalla, tarjoilijan kiireisyydestä, illan viileydestä, pöllön huhuilusta, tuulen suunnasta ja tähtien asennosta.
Mutta ei hemmetissä pelkästään niistä! Lisäksi se johtuu siitä kuka sinä olet, siitä kuka hän on, ja siitä minkä verran olette itseenne kosketuksissa. En tosin tarkoita että itsensä kanssa tulisi hankkiutua kosketuksiin välinearvona tytön tapaamiseksi, vaan että jos hankkiutuisi itsensä kanssa kosketuksiin, tytön tapaaminen ehkä lakkaisi olemasta itseisarvo. Ja silloin sellaisen tapaaminen voisi olla käytännössä helpompaa.
Tässä ketjussa oli tarkoitus ruoskia itseään, ja harrastin sitä antaumuksella. Mutta oivalsit ajatukseni tismalleen; tarkoitukseni ei ollut sanoa, että olen täydellinen, vaan että en ole puutteellinen, koska minusta kukaan ei ole puutteellinen.
Ei minustakaan. Kehittämistä löytyy siitä huolimatta kaikilla.
EveryWoman kirjoitti:1. Mistä tiedät? Miten kattava otoksesi on? Ettet vain sinäkin olisi tiedostavan maailman tutkimisen sijaan langennut siihen perisuomalaiseen ennakkoluuloon, jonka mukaan vain kärsimyksellä ja kivulla aikaansaatu voi olla arvokasta.
Perisuomalaiseen? Proust advokoi onnettomuuden ensisijaisuutta, että onni on olemassa vain kärsimystä varten. Komppaan sikäli, että parhaat tekstini ovat syntyneet silloin, kun minua on loukattu eniten. Naminamitunnelmat harvemmin herättävät ohimenevää hilpeyttä kummempaa.
Perisuomalaiseen sikäli, että moinen käsitys siirretään meihin jo äidinmaidossa (en ole huomannut samanlaista virhepäätelmää vaikkapa hollantilaisilla).
Parhaat tekstisi ovat syntyneet aggressiosta tai muusta negatiivisesta tunteesta? Minun parhaat aikaansaannokseni (niin tekstit kuin muutkin) ovat syntyneet rakkaudesta. Odotan muita näkemystäsi puoltavia argumentteja.
EveryWoman kirjoitti:3. Helppo ja mukava elämä ei tarkoita samaa kuin elämä ilman haasteita...
Kuulehan, pyllyseni, luulen että tältä osin olemme melko lailla tarkalleen samanlaisia.
Miksi kummassa sitten korostat tuota itkua ja hammasten kiristelyä? *jää raapimaan päätään*
Anteeksi että puutun asiaan, mutta minusta olisit tuon pitkän litanian voinut korvata vain yhdellä maininnalla: Olen haluton kehittämään itseäni ihmisenä. Vai oletko eri mieltä? Ainakaan et tunnu tekstissäsi niinkään luettelevan ominaisuuksia, joissa haluaisit kehittyä - vaan enemmänkin vain juttuja jotka nyt vain ovat niin kuin ovat. Olen aikaansaamaton, mutta se on ihan ok, koska ilman sitä olisin varmasti pelottava.
Kenen mielestä pelottava? Olisiko se ihan oikeasti huono homma? Miksi?
