Eräs vesseli..

Yleinen lätinä jä kitinä
Pehmovanukas

Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja Pehmovanukas »

Sarjamurhaa tutkiva poliisi löysi väärennetyn testamentin

Kuohuttavaa sarjamurhaepäilyä tutkiva keskusrikospoliisi (krp) on löytänyt tutkinnan loppumetreillä uuden raskauttavan todisteen.

Kolmesta murhasta vangitun 29-vuotiaan miehen puolison, 54-vuotiaan yritysjohtajan, toisesta Helsingin-asunnosta löytyi väärennetty testamentti.

- Testamentin mukaan puoliso olisi määrännyt kaiken omaisuutensa vangittuna olevalle miehelle, kertoo rikoskomisario Olli Töyräs krp:stä.

Poliisi on alusta asti epäillyt Heinolan murhan motiiviksi 29-vuotiaan pyrkimystä päästä käsiksi vauraan puolisonsa omaisuuteen.

Tekaistu testamentti on päivätty muutama päivä ennen johtajan marraskuista kuolemaa. Varmuudella ei tiedetä, onko asiakirja laadittu ja viimeistelty ennen vai jälkeen kuoleman.

Asiakirja oli hyvin piilossa, sillä poliisi ei löytänyt sitä ensimmäisessä kotietsinnässä Helsingin-asuntoon.

Se löytyi vasta, kun huoneisto tutkittiin varmuuden vuoksi uudestaan.

Paperissa on johtajan allekirjoitus, jonka aitous ei ole varma. Mahdollista on, että johtaja on itse sen kirjoittanut, mutta blankopaperille ja ilman testamenttausaikeita.

Käsiala-analyytikot ovat antaneet allekirjoituksesta poliisille lausunnon.

Paperin muu teksti sen sijaan on 29-vuotiaan jälkeenpäin laatima. Hän on myöntänyt tämän kuulusteluissa.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8602
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Mä olin oikeastaan vähän pettynyt ettei tuossa lehtijutussa mainittu mitään netin keskustelupalstoja.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Geetzu

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Jotenkin vituttaa, ettei vesseli oo tajunnu pyytää apua näissä jutskissa kityn asianajajilta.
Avatar
Clay
Kitisijä
Viestit: 2582
Liittynyt: 14.08.2005 23:46

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja Clay »

Minä olen vähän pettynyt, että sarjamurhaajamme sortui johonkin huonolaatuisiin väärennöksiin.
Nyt penikseni on fantastinen!
Edith

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja Edith »

Mä kans tykkään, että vähän amatöörimeininkiä kyseessä.
SikaMika

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Mikä helvetti siinä on, että ihmiset eivät enää osaa tehdä mitään jäämättä kiinni?? Pitäisi kieltää lailla moinen...
prosessi

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Jatkuu tuo Christie-dekkari systeemi, väärennettyjen reseptien lisäksi väärennettyjä testamenttejakin, sarjamurhia jotta kirja ei jäisi liian lyhyeksi... Tätä menoa itseltäkin hämärtyy faktan ja fiktion välinen ero, ei tuollaisia voi olla oikeassa elämässä. Oikeassa elämässähän piti olla vain rikollisliigoja ja viina-narkkari-ääliöitä.
1108

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja 1108 »

Ja kohta selviää että oikean vesselin tilalla onkin klooni ja oikea sarjamurhaaja ottaa bahamalla rennosti.

Koskahan elokuvan teko alkaa?
isohaara

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja isohaara »

Leffan kuvaukset alkavat heti seuraavana Selinin ja Jasperin krapula-aamuna.
PerttiMakimaa

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

isohaara kirjoitti:Leffan kuvaukset alkavat heti seuraavana Selinin ja Jasperin krapula-aamuna.
Nyt ainut pohdiskelu jääkin leffan nimestä.

Ehdotan "Pilleripoika helvetistä" (Born in Finland Rennyä mukaillakseni)
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3044
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja Lilo »

PerttiMakimaa kirjoitti:
isohaara kirjoitti:Leffan kuvaukset alkavat heti seuraavana Selinin ja Jasperin krapula-aamuna.
Nyt ainut pohdiskelu jääkin leffan nimestä.

Ehdotan "Pilleripoika helvetistä" (Born in Finland Rennyä mukaillakseni)
Miksei tehtäis niinQ leffasarjaa saman tien? Jokaisesta tapauksesta oma leffa ja rahaa tulee enemmän. Ehdotan sarjan nimeksi Elottomat trilogiaa.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
PerttiMakimaa

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Lilo kirjoitti:Miksei tehtäis niinQ leffasarjaa saman tien? Jokaisesta tapauksesta oma leffa ja rahaa tulee enemmän. Ehdotan sarjan nimeksi Elottomat trilogiaa.
Eloton Tampereella? Doimii. :)
ElanorRaven

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja ElanorRaven »

Vai että tällä lailla.
prosessi

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Nuo kaksi muuta taisivat olla liian heikoilla motiiveilla varustettuja, jotta niistä olisi saanut aikaiseksi vakuuttavat murhat. Olipa totuus mikä hyvänsä, voi olla vaikeata saada ketään uskomaan että joku ihan oikeasti tekisi suunniteltuja murhia pikkurahojen tähden. Vain tämä viimeinen oli tarpeeksi rahakas.
Bliss

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Syytteet: Murha, tappo ja törkeä kuolemantuottamus.
Sanoi maikkarin uutiset hetki sitten...
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

Eikös vesseli-mainoksessa sanottu joskus että muut tekee mitä uskaltaa, vesseli tekee mitä tahtoo?
Vai oliko se o'boy?
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Vihernikki
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 111
Liittynyt: 31.01.2006 18:31

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja Vihernikki »

Onko joku lukenut jo päivän Iltasanomia? Verkkoversiossa kerrotaan, että Kesselin kommentit täältä on päivän lehdessä esillä.
Se ekologinen vaihtoehto!
Geetzu

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

McJanne kirjoitti:http://iltalehti.fi/2006/05/22/200605214539692_uu.shtml

Suolaa haavoille prkle :D
??
En löydä vesselijutskaa ainakaan sanomista...
Vihernikki
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 111
Liittynyt: 31.01.2006 18:31

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja Vihernikki »

Surmaajaepäillyn tunnustukset
07:24, päivitetty 00:00
Heinolan käräjäoikeus aloittaa huomenna kolmen henkirikossyytteen käsittelyn. Epäiltynä on 29-vuotias helsinkiläinen mies.

Kihlakunnansyyttäjä Pasi Pälsi syyttää 29-vuotiasta helsinkiläismiestä törkeästä kuolemantuottamuksesta, taposta ja murhasta.

Epäillyn rekisteröity puoliso, 54-vuotias yritysjohtaja, kuoli viime syksynä heinolalaisella mökillä.

Epäilty oli paikalla, kun hänen 21-vuotias ja 31-vuotias partnerinsa kuolivat Tampereella lääkkeen yliannostukseen 1996 ja 1997.

Ensimmäisessä tapauksessa kuoleman aiheutti vahva Dolcontin-lääke, kahdessa muussa Abalgin.

IS esittelee 29-vuotiaan viime syksynä julkisella nettisaitilla kirjoittamia viestejä. Ajallisesti lähellä tuoreinta kuolemantapausta kirjoitetut viestit sivuavat myös oikeuteen tulevia asioita. Viestit ovat olleet mukana poliisin tutkinnassa.

Kesseli-nimimerkillä esiintynyt 29-vuotias homoseksuaali mies etsi aktiivisesti seuraa netissä.

Hän osallistui muun muassa erään tavallisten nettikäyttäjien yhteisön keskusteluihin. Kymmenet yhteisön jäsenet tunsivat hänet myös ravintolatapaamisista.

Kun puhuttiin nimimerkin suojassa, saattoi viesteissä vuodattaa enemmän. Kesseli ei ole miehen oikea nimi.
Se ekologinen vaihtoehto!
Geetzu

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Avatar
nexie
Kitisijä
Viestit: 1398
Liittynyt: 14.08.2005 19:24
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja nexie »

"Tavallisten nettikäyttäjien yhteisön..."

Snif. Pistää vallan herkistäen. Niin.... nätisti sanottu :h:
Don't Panic!
Herra Manala

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Hahhah, toi vika lause on loistava. 1108:n käsialaako? :D
Avatar
par-sky
Kitisijä
Viestit: 2445
Liittynyt: 14.09.2005 17:11
Paikkakunta: Hämpton

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja par-sky »

Herra Manala kirjoitti:
Hahhah, toi vika lause on loistava. 1108:n käsialaako? :D
eikös se ollu gattagan?
Me transmitte sursum, Caledoni!
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18752
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Eräs vesseli..

Viesti Kirjoittaja Niba »

Ei saatana mua on lainattu, nostan syytteen!

(Tunnustan)
Pyyhin Netikettiin..
Vastaa Viestiin