Miksi suometar stressaa?

[Keikaus]

Ai kamala, en kyllä varmaan jaksaisi ihan hirveästi stressaavaa miestä. Parempi on, että minä stressaan ja johdan joukkoja ja pidän tamponinlankoja käsissäni ja mies on rauhallinen, mutta ei liian rento. Näin sen on oltava.

[Ebola]

Hmm. Mä stressaan jonkin verran, mutta oikeastaan vaan sellaisista asioista joista onkin syytä stressata (mun mielestä ainakin sellasia asioita on), aina yksinkertaisesti ei voi ottaa luNkisti.

Mutta joo, joskus lyön yli, koska kärsin stressi vatsasta niin alan stressaamaan, että masu menee viNksin voNksin, jonka seurauksena se tasan tarkkaan menee.

[segma]

Minä en stressaa, en mistään. ...

Tulkinta: on olemassa kaksi ihmistyyppiä: hyvät ihmiset ja huonot ihmiset. Sinä olet mielestäsi kategorisesti hyvä ihminen.

Tuohon tilastoon sijoitettuna olen Välimallin Jätkä (tähän kohtaan se Kummelin rallatus). Stressaan asioista, jotka eivät stressaamalla kummene - en stressaa asioista, joista huolehtiminen saattaisi oikeasti auttaakin jotain. Esim. stressaan siitä, saanko koskaan aikaan seurustelusuhdetta, jota kovasti halajan - ja sehän ei stressaamalla muutu paremmaksi. Itse asiassa täysin päin vastoin. Toisaalta en stressaa siitä, saanko nyhdettyä esim. kelalta kaikki mahdolliset ja mahdottomat tuet, vaikka elänkin ekonomisella veitsenterällä. Siitä stressaaminen (tai ainakin asioiden eteen tekeminen) auttaisi jotain. Saattaisi saada enemmän rahaa!

Hetkinen. Minähän olen suunnittelija! Nyt meni jotain pieleen. :G

[annepa]

Yleensä noi stressaajat on tasan niitä, jotka joutuvat aina ottamaan vastuun siitä että kaikki toimii.

Hyvin yleistetty

Niin ja stressaajien kanssa auttaa se, että oikeasti ottaa homman omiin käsiinsä sellaisella tavalla, että myös stressaaja pystyy sopeutumaan siihen (eli ei poikkea aivan kokonaan stressaajan käsityksestä hoitaa homma, koska silloin stressaajalla on yksi asia lisää stressattavana). Sanoo, että minä tiedän mitä nyt tehdään, teen sen myös ja otan vastuulleni jos menee pieleen. Ja sit kans tekee, niin hyvin että seuraavalla kerralla stressaaja ehkä uskaltaa olla se joka vaan matkustaa mukana tai tulee valmiiseen juhlapöytään siistiin taloon ja syntipukki ja vastuullinen on joku muu. Mul on näistä kokemusta...

Kuten kerroin, reissuja on tullut tehtyä, ja AINA on joko siskoni tai minä toimittaneet matkajärjestelyt (hotellit, laivat ym) ja pakkauksen (paitsi äiti pakkaa omat tavaransa ja oman koiransa tavarat). Joka ikisellä kerralla stressausta kuitenkin esiintyy, enkä ymmärrä miksi. Sitä esiintyy esim siten että äiti kyselee takapenkiltä että "olemmeko eksyksissä" ja "mistä pitää kääntyä" vaikka minä *kröhöm* olen kartanlukijana ja kokenut autoilijasiskoni ratissa. Pari kertaa olemme menneet hukkaan mutta hukka on huomattu n 5 sekunnissa ja olemme palanneet hukasta nopeasti oikeaan osoitteeseen vievälle tielle. KOSKAAN ei ole tapahtunut mitään (bensa loppuu, auto simahtaa keskelle Latvian maaseutua, kaikki paikat mistä saa ruokaa ovat kiinni, hotellihuonetta ei olekaan varattu, laiva meneekin Puolaan Tallinan sijasta) mutta silti hermoilua esiintyy joka ikinen kerta reissatessa. Olemme siskomme kanssa toimineet juuri kuten sanoit, ottaneet lusikan kauniiseen käteen ja toimittaneet asiamme hyvässä järjestyksessä mutta toivottua ja esittämääsi vaikutusta ei ilmene.

Stressaamisella ei tunnu olevan mitään järkiperäistä syytä, äiti stressaa myös sellaisista asioista mille ei voi mitään. Esimerkkinä toimikoon viime vuotinen reissuni Vancouveriin ja Tokioon. Äiti stressasi siitä että "osaatko mennä oikeaan koneeseen" ja "mitä jos matkatavarat eivät saavu samalla koneella kuin sinä". Saahan sitä huolehtia ja ihmetellä mutta mitä turhia kun asialle ei kuitenkaan voi tehdä mitään. Äitini voi kohotella verenpainettaan kotona huvikseen jos minä olen Känädässä ilman vaihtovaatteita. Minkäpä hän sille mahtaa. Tällaisiin yksinkertaisiin tilanteisiin vastaukseksi ei tunnu riittävän "jos matkatavarani jäävät matkalle, menen ostamaan vaatteita luottokortilla" tai "jos myöhästyn vaihdossa niin ostan uuden jatkolennon", stressaus vaan jatkuu... Samoin hän stressaa silloin kun siskoni reissaa yksin tai muiden kuin äitimme kanssa: "mitä jos sillä bensa loppuu, mitä jos, mitä jos, mitä jos....". Stressaaminen ei siis aina (tosin sanoit että yleensä) liity siihen että stressaaja saa hoitaa kaiken ja muut vaan tulevat ns valmiiseen pöytään, vaan stressaaminen on ilmeisesti tapa elää. Onneksi oma elämänasenteeni on rennompi ja asioilla on todellakin tapana lutviutua. Ei ne toki itsestään lutviudu mutta stressaamisella asioiden etenemistä ei ainakaan kovin paljon kokemukseni mukaan edistetä. Ja paineet pysyvät kondiksessa.

[Vadim]

...

Oma äitini on muuten ihan samanlainen. Hän haluaa edelleenkiin heittää minut aina lentokentälle, ja aina hän on yhtä hermostunut siitä, tulenko olemaan ajoissa. En ole ikinä myöhästynyt lentokoneesta, en junasta, enkä pitkänmatkan bussista, vaikka olen matkustellut ympäri maailmaa jo ties kuinka pitkään, mutta tämä ei estä äitiäni stressaamasta hirmuisesti.

Liittyyköhän tämä enemmänkin äitiyteen kuin stressaavaan luonteeseen...?

[Geetzu]

Liittyyköhän tämä enemmänkin äitiyteen kuin stressaavaan luonteeseen...?

Noup. Oma äitini ei stressaa niin mistään. Ollessaan mukana lapseni synnytyksessä oli myöhempien sanojensa mukaan "hippasen tärinöissä" kun tajusi, ettei lapsensa välttämättä jaksakaan pusata pikkusta tähän maailmaan. Itse tilanteessa näytti aivan muulta: mamatherrrrrock. Lähipiirissä väittävät, että liioittelen hermorakenteeni olemattomuutta, olen kuulema sittenkin rauhallisempi kuin perusmimmit. Hmmh, miten voikin niin erilailla nähdä itsensä...

[Leila]

Onko puolisosi vastuunottaminen ollut tuollaista alusta asti, vai onko hän vain luovuttanut ohjakset sinulle huomattuaan sinun haluavan huolehtia kaikesta?

En minä oikeasti halua huolehtia kaikesta, mieheni ei vain pysty/halua/viitsi huolehtia omista asioistaan. Esim. hän oli viime syksynä metsästämässä Lapissa, ja tämän reissun jälkeen minun piti pestä ja huoltaa hänen gore-texinsä ("Mikä lämpökäsittely?? En minä osaa!). Makuupussi rojottaa vieläkin jossakin mytyssä, kun minä en sitä ole suostunut pesemään ja pakkaamaan. Parin kuukauden kuluttua hän lähtee jälleen Lappiin, ja kyselee aivan taatusti minulta makuupussistaan. "Miks se on näin?" Lapsen asiosita huolehtiminen ei ärsytä minua yhtään, mutta aikuisen miehen hyysääminen kyllä. Kyllä minä olen kuitenkin relannut aika paljon vuosien aikana.

[Mulli75]

Paljon tuttuja kommentteja näkyi kun äkkiä selasin läpi.

Itse olen perusluonteeltani enimmäkseen stressivapaa tyyppi.
Tietenkin jotkut käyttäytymis- ja toimintamallit eri tilanteissa ärsyttävät ja otan itse johtamis- ja suorittamisvastuun tilanteessa joka ei tunnu etenevän. Tietyt läheisimmät ihmiset osaavat kiristää vannetta pääni ympärillä ja joskus olo on kuin perseeseen ammutulla karhulla.

Työpaikalla näkee erityyppisiä ihmisiä jotka stressaantuvat jokainen jostain. Toiselle nopea suorittaminen, kaavoihin kangistuneille ennalta tiedettävät tai arvaamattomasti vaihtuvat tilanteet luovat katastrofin ainekset. Agressiiviset tai itkuiset tunteiden purkaukset ryöpsähtelevät ja tunne epäonnistumisesta johtaa lopulta siihen että ihminen aikoo sanoa itsensä irti. Hetken kuluttua kun ongelma on ratkennut niin mielikin on muuttunut ja aletaan vetämään takaisin sanottuja lauseita.

Ongelmien ylikorostaminen eikä vähättelykään ole hyvästä.
Itsekeskeinen ajattelu lannistaa toista vaikka olisi kuinka kova luu.
Jatkuva suunnitelmallinen toiminta ja kaavat kangistavat sekä luovat ylitsepääsemättömiä tilanteita. Yllätykselliset tilanteet ovat elämän suola.

Kotiaskareiden toisen vastuulle sysääminen näkyy olevan aika monen kodin kiistakapula. Taitojen ruostuminen näiden hoitamisessa johtaa siihen kun passiivisen osapuolen yksinolon hetki koittaa ei edes ruoanlaitto tunnu onnistuvan, heti ollaan kitisemässä ja kyselemässä apua.