Miksi suometar stressaa?

[silsakenraali™]

Kotiuduin juuri muuttohommista, jossa autoin äitiäni. Äitini on stereotypia hermoherkästä stressaajasta, jonka seurassa minä, lähes lunkeista lunkein, ajaudun vääjäämättömän nopeasti törmäyskurssille, kun on kyse asioista, jotka pitää hoitaa.

Oletko sinä stressaaja? Vahvalla "mutulla" väitän, että suometar stressaa suhteellisen paljon, se aiheuttaa meille kuuleimmille suomipojille päänvaivaa. Se rikkoo usein muuten toimivan parisuhdedynamiikan, varsinkin jonkun tärkeän asian aattona.

Mistä tässä asioista stressaamissa on lopulta kyse? Miksi muuten fiksu, pärjäävä ja kokenut ihminen ei voi luottaa siihen, että asiat hoituvat ns. omalla painollaan - asioillahan on tapana lutviutua? Miksi tämä ominaisuus löytyy useammin naisesta?

[annepa]

Mistä tässä asioista stressaamissa on lopulta kyse? Miksi muuten fiksu, pärjäävä ja kokenut ihminen ei voi luottaa siihen, että asiat hoituvat ns. omalla painollaan - asioillahan on tapana lutviutua? Miksi tämä ominaisuus löytyy useammin naisesta?

Asioilla on tapana lutviutua, ei kannata hötkyillä ja mulla ei ole kiire mihinkään.
Tunnen yhden ressaajanaisen, äitini. Voi helekatti että sen kans on kauhia matkustaa ku mitä jos bensa loppuu ja mitä jos eksytään ja mitä jos venäläiset hyökkää kimppuun ja ryöstää (ollaan siis matkustettu esim. Baltiassa). Koitan suhtautua tähän ressaamiseen toistelemalla että joojoo, kyllä tämä tästä. Ei ilmeisesti kovin järkevää koska äiti saattaa ottaa sen välinpitämättömyytenä ja hermostua entistä enemmän.

Muita ressaajanaisia en tunne.

[Leila]

Minä stressaan. Ajan kumppanini hulluuteen stressaamisella, erityisesti ennen matkoille lähtöä. Stressaan ilmeisesti sen takia, että koen asioiden onnistumisen olevan minun vastuullani, eli jos esim. mieheltäni passi unohtuu, niin se minun vikani, kun en häntä passista muistuttanut. Lisäksi minulla on oikeasti paljon asioita muistettavana. Haluan pitää perheemme arkielämän suht tasaisena ja se vaatii jonkin verran ennakkovalmisteluja. Lisäksi minulla on aina vastuu lapsemme asioista ja mieheni pitää myös itsestään selvänä, että esim. tiedän missä on hänen sininen paitansa ja onko se pesty ja silitetty. Samoin minun tulee huolehtia siitä, että kaapissa on ruokaa. Onhan näitä syitä stressata.

[nowaysis]

Olen itse usein ihmetellyt, miten kaksi äärimmäisen rauhallista ja järkevää ihmistä voivat saada jälkeläisekseen superstressaajan, ex-mieheni. Siis en puhu stressaamisesta silloin kun siihen olisi aihetta, vaan niin sanotusta turhasta hötkyilystä. Kun suunnitelmiin tulee pienikin muutos, heti ollaan "ei tästä tule mitään ei voi mitään nyt tuli kriisi" jne. Voi hiisi! Saa sanoa kuin lapselle että vedetäänpäs nyt henkeä ja mietitään mitä tehdään. Kukaan ei ole(yleensä) kuollut, jos loukkaantunut vakavasti niin katsotaan mitä tehdään. Ja nämä nyt ovat esimerkkejä vakavimmasta päästä. Kriisi: ei muistettu käydä kaupassa eikä voida syödä sitä mitä suunniteltiin. Kriisi: Ei muistanu laittaa autoa lämmitykseen joten kriisi, vaihtoehdot taxi tai bussi eivät tule mieleenkään. Minun mittapuuni mukaan: Sotatila. Kriisi. Mutta siitäkin on melko todennäköistä selvitä.

Helepotti.

[hermine]

Yleensä noi stressaajat on tasan niitä, jotka joutuvat aina ottamaan vastuun siitä että kaikki toimii. Helppohan sitä on ihmetellä, että miks toi äiti on aina noin kiree kun jotain pitäis tehdä, kun äiti järjestelee koko perheen juhlat tai matkatavarat niin että muitten ei tartte kun autoon istua ja silloinkin kun joku muu mokaa, se on aina äidin vika. No, nyt vanhempana ymmärrän.

Enkä yhtään epäile, etteikö tuosta stressaajan roolista olisi aika vaikea päästä irti sittenkin, kun perhe osaisi jo itsekin jotenkuten pärjätä. Monissa tilanteissa tuo asioiden järjestyminen vain tarkoittaa sitä, että joku muu taustalla järjestää ne silloin kun sinä olet sössinyt, esim. juuri se stressaaja-äiti.

Niin ja stressaajien kanssa auttaa se, että oikeasti ottaa homman omiin käsiinsä sellaisella tavalla, että myös stressaaja pystyy sopeutumaan siihen (eli ei poikkea aivan kokonaan stressaajan käsityksestä hoitaa homma, koska silloin stressaajalla on yksi asia lisää stressattavana). Sanoo, että minä tiedän mitä nyt tehdään, teen sen myös ja otan vastuulleni jos menee pieleen. Ja sit kans tekee, niin hyvin että seuraavalla kerralla stressaaja ehkä uskaltaa olla se joka vaan matkustaa mukana tai tulee valmiiseen juhlapöytään siistiin taloon ja syntipukki ja vastuullinen on joku muu. Mul on näistä kokemusta...

[Mojo]

Joo, myönnetään että otin tänään vähän stressiä kun huomasin miehistön keskittyvän enemmän rannalla makavien böönojen katseluun kuin siihen, missä vene menee. Mokomat kun ei sit osannut molempia kerralla (kokemuskysymys tuo) 10m karilta jouduin jo pieneen paniikkiin, huusin sekä meuhkasin ja otin ruorin omaan kontrolliin.

Muuten olen kai aika lunki jätkä.

[Razormaid]

Mää en stressaa.
Annan asian olla kajoamatta siihen pitkällä tikullakaan, vaikka pitäisikin.
Sitten kun asia on täytännössä tulee vapina, kitinä ja itkuntuherrus...

[SikaMika]

Stressaajien yhteisinä nimittäjinä ovat kyvyttömyys ratkoa ongelmia rationaalisesti sekä suhteellisuudentajun puute ongelmien vakavuuden suhteen. Keissiin, jonka normaali ihminen mieltää pikkujutuksi, stressaaja suhtautuu maailman lopun elkein huomaamatta ongelman olevan kierrettävissä joka puolelta (vrt. Nowaysin autonlämmityskeissi). En tiedä, onko stressaajaa mahdollista parantaa täysjärkisen kirjoihin, ehkä neuvo laskea kymmeneen allensa laskemisen sijaan paniikin iskiessä voisi joissain tapauksissa toimia.
Ihan vain ajatus aiheeseen liittyen: kyseisen kaltaisten ihmisten kyvyttömyys toimia järkevästi onneksi rajaa tehokkaasti heidän mahdollisuuksiaan edetä urillaan; tällaisen tyypin päästessä jollain ilveellä johtavaan asemaan (yritys)maailmassa voi lopun aistia olevan lähellä.

[Leila]

Stressaajien yhteisinä nimittäjinä ovat kyvyttömyys ratkoa ongelmia rationaalisesti sekä suhteellisuudentajun puute ongelmien vakavuuden suhteen .

Hohhoo, ei tod. pidä ainakaan minun kohdallani paikkaansa. Tai sitten puhut eri tyyppisistä stressaajista kuin mitä tällainen tavallinen mutsi on. Olen kyllä huomannut, että itse en stressaa palkkatyössäni tarpeettomasti. Pyrin olemaan viileä ja analyyttinen työasioiden suhteen. Stressaan kotonani, mutta pystyn ratkomaan ongelmat sujuvasti, sillä minulla on usein plan B jo olemassa siltä varalta, että plan A ei sujukaan.

[Patz]

Pata kattilaa soimaa, sano. Omien kokemusteni mukaan myös teissä kaksilahkeisissa on ihan saman verran näitä stressaajia. Itse en juuri stressaa kun joskus harvoin työasioita, ja sekin stressi ilmenee vain vatsahaavoina ynnä muina mukavina katarreina, eikä siis ole ulkopuolisten havaittavissa olevaa hysteriaa, kuten monessa edellisessä viestissä kävi ilmi.
Että jospa taas jätettäisiin tämä yleistäminen miehet-on-sikoja-naiset-on-lehmiä-tyyliin ja keskusteltaisiin aiheesta "Miksi ihminen/henkilö/jotkut/osa stressaa". NiinQ.

[ninnithequeen]

Mä stressaan eniten siivoomisesta. Vaan en aina. On semmosia no antaa olla-päiviä, ja sitten semmosia eiherranjumalatässäläävässävoielää-päiviä. Jälkimmäisen kohalla ukkokin luikkii karkuun, sen verran pirttihirmuksi mä muutun silloin. "Onko noi perkeleen astiat tossa vieläkin!" "Etkö sä nyt jumankekka vieläkään vieny roskia?" "Pelaa sinä vaan sitä pleikkarias ja anna mun siivoo, joo!"
Muahah. Jälkeenpäin aina naurattaa kyllä itseänikin.

[Riemumieli]

Mistä tässä asioista stressaamissa on lopulta kyse? Miksi muuten fiksu, pärjäävä ja kokenut ihminen ei voi luottaa siihen, että asiat hoituvat ns. omalla painollaan - asioillahan on tapana lutviutua? Miksi tämä ominaisuus löytyy useammin naisesta?

En tiedä muista miehistä, mutta minun tapauksessani monikaan asia ei hoidu omalla painollaan. Toimiminen vaatii päähän potkimista, joskus tosi kovaakin ja sittenkään "oikea" lopputulos ei ole selviö. Tosin kaikesta stressaaminen on ominta minua, lienen siis hullu?

[Geetzu]

Tosin kaikesta stressaaminen on ominta minua, lienen siis hullu?

Mä olen myös hullu. Päällä on jatkuvasti joku asia, minkä käsken itseäni hoitaa pois. Kun on hyvä olla, mietin milloin ei enää ole ja miten voisin parhaiten varautua siihen tulevaan hetkeen. Kokoajan pelättävä pahinta. Pakkaamiset, työ, siivous - arki - ei hetkauta, ne saavat vaan pakenemaan muuten stressaavaa oloa. Rauhoittavat. Opinkohan koskaan elämään ihan kiinni hetkessä, joka usein on oikeesti todella onnellista ja tasapainoista...

[Riemumieli]

Pakkaamiset, työ, siivous - arki - ei hetkauta, ne saavat vaan pakenemaan muuten stressaavaa oloa. Rauhoittavat. Opinkohan koskaan elämään ihan kiinni hetkessä, joka usein on oikeesti todella onnellista ja tasapainoista...

Juurikin näin. Perujuttuja ei tarvitse miettiä ja niiden toimittaminen rauhoittaa. Mutta se jatkuva levoton tunne, että sitä, tätä tai tuota. Hetkestä nauttiminen onnistuu hetkittäin, iän karttuessa hetket onneksi pidentyvät.

[cardic]

omasta mielestani elan just sopivasti, ei liikaa stressausta eika paniikkia. mut jos avokilta kysytaan, niin ma varmaan oon liianki rento ja stressaamaton... ja sen myos kuulee

mutsini on paha stressaaja, etenki kaiken maailman juhlista. kaikkein pahinta on jouluaaton aamuna, silloin kannattaa lahtee johki kavelylle tai tulla vasta joulurauhan julistamisen aikaan paikalle

[hermine]

mutsini on paha stressaaja, etenki kaiken maailman juhlista. kaikkein pahinta on jouluaaton aamuna, silloin kannattaa lahtee johki kavelylle tai tulla vasta joulurauhan julistamisen aikaan paikalle

Vielä parempi on mennä keittiöön ja ottaa kauha omaan käteen. Tai aiemmin tarttua itse imuriin ennenkuin äiti ehtii. Niin ehkä sitten ensi jouluna on oikeastikin joulurauha.

[ninnithequeen]

Vielä parempi on mennä keittiöön ja ottaa kauha omaan käteen. Tai aiemmin tarttua itse imuriin ennenkuin äiti ehtii. Niin ehkä sitten ensi jouluna on oikeastikin joulurauha.

Noin meilläkin. Mun keittiöön ei Jouluna saa muut kajota
Ukko saa korkeintaan vahtia kinkkuaan..

[cardic]

Vielä parempi on mennä keittiöön ja ottaa kauha omaan käteen. Tai aiemmin tarttua itse imuriin ennenkuin äiti ehtii. Niin ehkä sitten ensi jouluna on oikeastikin joulurauha.

ja minahan en jouluna kahta taloa siivoo, riittaa ku siivotaan oma kamppa.
taman takia kannattaakin ajoittaa joulu- ja muille juhlavastaanotoille saapuminen valmistelun jalkeiseen ajankohtaan

[mustakikkeli]

Vaikka kovasti pitäisikin sanoa ettei kyseessä ole sukupuolisidonnainen juttu, jostain syystä itsekin olen törmännyt juuri naisissa tällaisiin, en juurikaan miehissä (äitini, kaksi siskoani, exäni, nuo nyt ainakin ekana tulevat mieleeni). Tai sitten kiinnitän vain enemmän huomiota naisten tapaan stressata asioista.

Kuitenkin kun alan miettiä, minäkin olen voinut antaa joissakin yksittäisissä tilanteissa stressaajan kuvan itsestäni vaikkapa yllämainitulle exälle. En millään voinut käsittää esim. hänen hälläväliä-suhtautumistaan rahakukkaroonsa ja käsilaukkuunsa. Yleensä se oli selässä hänen näköpiirinsä ulkopuolella, monesti auki ja rahakukkaro näkyvillä (hänen mielestään oli liian vaivalloista yrittää pitää pitää sitä edessä tai sivulla). Taskuvarkaan unelma-asiakas toisinsanoen. Kun valitin hänelle taas samasta asiasta, ehkä hän vastaavasti joutui ihmettelemään mitä oikein stressaan. Ei kai nyt kukaan oikeasti yrittäisi tai edes onnistuisi nappaamaan hänen rahakukkaroaan huomaamatta kaupungin vilinässä, eihän?

Ps. Onko stressailu sukua kontrollifriikkiydelle, tai juontuvatko ne toisistaan? Kaikkien lankojen pitäisi pysyä omassa hanskassa ja kaikkiin potentiaalisiin ongelmiin pitäisi olla parikin vaihtoehtoista vastausta, ennenkuin uskaltaa rauhoittua?

[Mylwin]

mutsini on paha stressaaja, etenki kaiken maailman juhlista. kaikkein pahinta on jouluaaton aamuna, silloin kannattaa lahtee johki kavelylle tai tulla vasta joulurauhan julistamisen aikaan paikalle

Vielä parempi on mennä keittiöön ja ottaa kauha omaan käteen. Tai aiemmin tarttua itse imuriin ennenkuin äiti ehtii. Niin ehkä sitten ensi jouluna on oikeastikin joulurauha.

Yritin pari kertaa tuota mummolassa ja miut ajettiin kyllä kaikista noista hommista (vaikka oon kuitenkin kohtuullisen näppärä kotitöissä) huitsin nevadaan.
Ei paljon luottoa herunut. Nykyiseltään mummo jo antaa muidenkin tehdä hommia kun on vähän iäkkäämpi, mutta pitkin hampain edelleen.
Aina kun oon esimerkiksi lähdössä junalla mummolasta niin se on herännyt viideltä pakkaamaan miun tavaroita ja tekemään eväitä. Kai se tuntee olonsa tarpeelliseksi silläviisiin.

[SikaMika]

Stressaajien yhteisinä nimittäjinä ovat kyvyttömyys ratkoa ongelmia rationaalisesti sekä suhteellisuudentajun puute ongelmien vakavuuden suhteen .

Hohhoo, ei tod. pidä ainakaan minun kohdallani paikkaansa. Tai sitten puhut eri tyyppisistä stressaajista kuin mitä tällainen tavallinen mutsi on. Olen kyllä huomannut, että itse en stressaa palkkatyössäni tarpeettomasti. Pyrin olemaan viileä ja analyyttinen työasioiden suhteen. Stressaan kotonani, mutta pystyn ratkomaan ongelmat sujuvasti, sillä minulla on usein plan B jo olemassa siltä varalta, että plan A ei sujukaan.

Et selvästikään ole kuvailemaani ihmistyyppiä, luin avauksesi vasta nyt. Oman kuvailusi perusteella olet enemmänkin sitä tyyppiä, joka ei oikein luota muiden kykyyn organisoida asioita, eli delegointi ei oikein suju. Muutenhan tuossa ei olisi mitään vikaa, hyvä että edes joku perheessä viitsii huolehtia asioiden sujumisesta, mutta jos kyseinen järjestely kuitenkin aiheuttaa stressiä, kannattaisi ehkä miettiä asioiden uudelleenjärjestelyä.

Onko puolisosi vastuunottaminen ollut tuollaista alusta asti, vai onko hän vain luovuttanut ohjakset sinulle huomattuaan sinun haluavan huolehtia kaikesta?

[Dryad]

Minä en stressaa, en mistään.

Miesystäväni puolestaan saa stressaamisellaan minut repimään hiuksia päästäni ja etsimään lähintä asetta. En ymmärrä minkä helvetin takia sitä pitää stressata!? Ei stressaajat saa sen enempää aikaan kuin "stressi-vapaat" vaan tilanne saattaa olla jopa päin vastoin, sillä stressaaminen vie aikaa ja on kuluttavaa. Eli stressi-energian ja -ajan voisi käyttää hyödykseen tekemällä jotain konkreettista.

Minun mielestäni ihmisissä on olemassa kaksi perustyyppiä: on suunnittelijoita ja toteuttajia. Yleensä suunnittelijat miettivät, pohtivat, stressaantuvat ja kärsivät burn-outista ennen kuin suunnitelmaa on edes käynnistetty. Toteuttajat puolestaan eivät mainosta sitä, että heillä on kauhea määrä työtä vaan he tekevät ne.
Stressaajat ovat yleensä turhantoimittajia, joiden pitää saada kiinnitettyä muiden huomio heidän tekemäänsä työhön, koska stressaaminen ei ole vain henkilökohtaista vaan siitä kärsii koko ympäristö. Jos ihminen on tarpeeksi vahva, hänen ei tarvitse valittaa siitä kuinka kiire on vaan hyväksyä tilanne ja käydä työhön sen purkamiseksi.

Vihaan stressaajia!!! Saatanan marmattajat

[mustakikkeli]

Minusta tuntuu että jotkut tarkoittavat "stressaajilla" vaihtoehtoisesti jompaa kumpaa seuraavista ihmistyypeistä:

- Puhtaat pessimistit, jotka pelkäävät yli kaiken että jokin tai kaikki menee vikaan. Nämä ovat enemmän huolestujia/marmattajia kuin toimijoita.

- SikaMikan mainitsemat delegaatiokyvyttömät kontrollifriikit, jotka eivät voi rauhoittua ennenkuin kaikki on tiptop, eivätkä hevin usko että muut ovat suorittaneet osuutensa kunniakkaasti, vaan kaikki pitää vähintään tarkistaa, monesti myös tehdä, itse. Nämä ovat lähinnä toimijoita, mutta vaikuttavat kyllä omalla tavallaan stressaajilta.

[JoeB]

Minun mielestäni ihmisissä on olemassa kaksi perustyyppiä: on suunnittelijoita ja toteuttajia. Yleensä suunnittelijat miettivät, pohtivat, stressaantuvat ja kärsivät burn-outista ennen kuin suunnitelmaa on edes käynnistetty. Toteuttajat puolestaan eivät mainosta sitä, että heillä on kauhea määrä työtä vaan he tekevät ne.

Tunnustan olevani suunnittelija ja pidan siita etta asiat sujuvat jokseenkin suunnitelman mukaan mutta en silti osaa stressata suunnitelman toteutumisesta koska hyvaan suunnitelmaan kuuluu se etta on tietoinen etta kaikki voi menna vikaan, sitten kun joku menee vikaan niin sitten pitaa vain soveltaa ja edeta tilanteen mukaan, ei siina yleensa valitus auta. Siten jos silti homma menee kaikesta huolimatta pieleen eika mitaan ole tehtavissa enaa niin silloin tuleekin toteamuksen paikka etta nain kavi, voi voi, mutta mitas sitten.
Jos on virhe havaittavissa prosessissa niin se toki muistetaan sitten seuraavalla kerralla kun tehdaan suunnitelmaa ja otetaan huomioon.

[Keikaus]

Mä en ihmettele kauheasti, miksi sun äitisi stressaa. Totta kai se stressaa, kun sä oot ollut korostetun rento ja hällä-väliä -meiningillä mukana. Argh, kun on itse suorituspäällä ja toinen on kuin löysä kakka, niin ihme jos ei stressaa. Sen sijaan voisit katsos kysellä, että mites se ja se asia, mites se hoidetaan. Tulisi äidillesi sellainen olo, että vähän jaat hänen vastuutaan. Kokeile vaikka seuraavan kerran.

Kyllä mä stressaan välillä, yleensä asioista, joista ei varmaan kannattaisi. En ole kyllä oikein stressannut mistään pitkään aikaan, kun loppuivat nuo kokopäivätyöt. Ai niin, kyllä mua yksi projektihomma vähän stressasi, mutta onneksi tein sen aika nopeasti alta pois.