Koulukiusaaminen

Yleinen lätinä jä kitinä

Oletko koulukiusattu?

Kyhyl
36
73%
No e
13
27%
 
Ääniä yhteensä: 49

segma

Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja segma »

Onko Sinua, arvon kitisijärunkkari, kiusattu koulussa? Entäpä miten arvioit sen vaikuttavan tähän päivään?

Katsoin tuossa Inhimillistä tekijää ja siinä oli keskustelun aiheena tämä asia. Itse koen joutuneeni koulukiusaamisen kohteeksi ja koen, että se vaikuttaa nykyään elämääni siten, etten luota ihmisiin kovinkaan helposti. "On vaikea kuvitella ettei kaikessa olisi joku koira haudattuna", näin Otto Grundströmiä mukaillen lainatakseni.

Miten on?
silsakenraali™

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja silsakenraali™ »

En ole mopotusta ja sensellasta lukuun ottamatta. Ala-asteella kuuluin sekalaiseen keskikastiin. Yläasteella alempaan kärkiryhmään ja lukiossa olin kait aika suosittu. Toisaalta lukiossa ei juuri enää koulukiusattu ketään ainakaan mun luokalla. Oltiin jo katsos pikkuaikuisia.

Ala-asteella kävin kyllä lukuisia tappeluita koviksia vastaan vaihtelevalla menestyksellä, mutta kun en ollut erityisen lihava tai muutenkaan ulkonäöllisesti erikoinen, niin sain olla aika rauhassa. Yläasteella tilanne oli raadollisin ja itse kuuluin vallan kolmijaossa urheilijoiden ryhmään, jossa aivan huiput olivat suosituimpia ja siten vähiten kiusattuja. Sit oli välimallit sekä nörtit ja hissukat, jotka taisivat kärsiä eniten.
AarneAnkka

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Minua oli hauska kiusata koska reagoin voimakkaasti ärsytykseen, ja rääpälemäisen fysiikkani vuoksi minua oli (on) helppo riepotella kuin räsynukkea. Saamani kovakourainen ja nöyryyttävä käsittely myös opetti minulle, etten pysty koskaan, ikinä, mitenkään päihittämään ketään fyysisesti, joten tukahdutettua itkuraivoaggressiota patoutui sisääni valtameren verran. Mutta purin myös frustraatioitani olemalla itse kiusaaja vieläkin friikimpiä tapauksia kohtaan (tosin en fyysisesti).
Avatar
irmelianneli
Kitisijä
Viestit: 3375
Liittynyt: 14.08.2005 19:34

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja irmelianneli »

Ei o. Mut kotikiusaaminen onkin sit iha oma lukunsa.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8602
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Kyllä. Pahasti. Vaikuttaa.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
nokkaelain

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja nokkaelain »

Tietysti. Pitkään. Ja moni.
Bliss

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Ei ole kiusattu. Joskus ehkä joku yritti, mutta jätti homman sikseen, kun en välittänyt tuon taivaallista.
Jo koulussa muiden mielipiteet minusta olivat täysin yhdentekeviä mun mielestä.
MarthaFocker

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja MarthaFocker »

Bliss kirjoitti: Jo koulussa muiden mielipiteet minusta olivat täysin yhdentekeviä mun mielestä.
Ihan täysin offtopic, mutta toihan on sitä paskapuhetta, jota jokainen teini-ikäinen jauhaa. Jokainen yli kuusitoistavuotias tietää, että tuota elämänohjetta ei voi noudattaa. Tässä koulukiusausasiassa kyllä ja se on tosi hyvä juttu, mutta olen huomannut sinun sanovan noin ennenkin.
Eikö sinua muka kiinnosta, mitä pomosi sinusta ajattelee? Entä anoppisi? Entä jos saisit tietää, että koko työporukkasi pitää sinua aivottomana kanana, joka ei muuta osaa kuin lisätä lisää pakkelia naamaan? Entäpä jos kuulisit kun miehesi ystävät puhuvat, että sinulla on tosi leveä perse? Entä jos kaveriporukassasi vallitsisi käsitys, että olet mukakovaluu teinin tasolla oleva bimbo, mutta ovat vaan oppineet elämään sen asian kanssa?

Jos muiden ihmisten mielipiteet ovat sinusta täysin yhdentekeviä, niin se vaikuttaa minusta vähän.... ylimieliseltä. Eikö sinusta?

Ja nyt, ainoa oikea vastaus tähänkin on sinun mukaasi se, ettei sinua kiinnosta vittuakaan mitä minä urputan.
segma

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja segma »

MarthaFocker kirjoitti:---
Words of wisdom, my young Padawan.
Avatar
KisSandra
Kitisijä
Viestit: 1126
Liittynyt: 14.08.2005 21:43
Paikkakunta: Hevonvitunjeera jota Tyrnäväksikin kutsutaan

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja KisSandra »

Juu, on kiusattu, sekä koulutovereiden että opettajan taholta.

Näitä perusjuttuja; Läski, rillipää, riisiperse ja muuten vaan hylkiö (kun ei ollut varaa ostaa kaikkein muodikkaimpia vaatteita jne., eikä muuten ole edelleenkään). Kärsin kovasti mutta jo varhain aloin rakentaa ympärilleni suojakuorta ja lopulta vaikutin tosi kovalta ja välinpitämättömältä haukkujilleni. Kärsin silti, hiljaa, yksin. :arrow: Myöhemmin samoihin kiusaajajannuihin törmätessä on ollut jännä huomata, että he eivät todellakaan itse muista tai tiedä miten paljon minua satuttivat. Osittain kai omaa syytäni kun en näyttänyt pahaa oloani heille aikoinaan, nauroin vaan ja käänsin ilkeilyt omaksi parhaakseni, iskin jopa joskus (sanallisesti) takaisinkin tai lisäsin vettä myllyyn. Toisaalta, olisiko kiusaaminen ollut entistä raaempaa jos olisivat saaneet minut itkemään julkisesti, tiedä häntä (?). Myöhemmin samat kaverit ovat kuitenkin tulleet tuolla paareissa selkään taputtelemaan ja iloisesti todenneet, että mahtavaa kun olen edelleen sama aina iloinen ja räväkkä Sanna, kehottaneet pysymään edelleenkin. Muistavat nuo ajat vissiin kovin erilaisina kuin minä :roll: .

Opettajan taholta kiusatuksi joutuminen oli myös mielenkiintoinen ja kovin epämiellyttävä kokemus, sitä oli seurauksena kuolema kaikelle innolleni tehdä käsitöitä. Kyseessä oli siis ala-asteen tekstiilityönopettaja jolla oli tapana valita luokasta yksi "silmätikku" jota kiusasi. Kiusausta hän harrasti sabotoimalla tekemiäni töitä, purattamalla täysin oikein tehtyjä töitä ja kieltäytymällä neuvomasta minua sekä kieltämällä luokkatovereitanikaan neuvomasta minua. Tätä jatkui useamman vuoden ajan, alkaen kolmannen luokan alusta ja lopulta olisin rehtorin luvalla saanut olla pois tekstiilityöntunneilta viidennen luokan puolivälistä asti mutta hammasta purren päätin jatkaa tunneilla käymistä. Kuudennen luokan ajaksi tosin vaihdoin sitten poikien kanssa teknisentyönpuolelle. Tänäpäivänäkään en pidä käsitöistä. :evil:
Pikku Myy veti henkeä nenän kautta ja puhalsi sen ulos hampaiden välistä hyvin keljulla tavalla, joka merkitsi:En-ole-eläissäni-kuullut-mitään-näin-hullua.
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
Bliss

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Bliss »

MarthaFocker kirjoitti:
Bliss kirjoitti: Jo koulussa muiden mielipiteet minusta olivat täysin yhdentekeviä mun mielestä.
Ihan täysin offtopic, mutta toihan on sitä paskapuhetta, jota jokainen teini-ikäinen jauhaa. Jokainen yli kuusitoistavuotias tietää, että tuota elämänohjetta ei voi noudattaa. Tässä koulukiusausasiassa kyllä ja se on tosi hyvä juttu, mutta olen huomannut sinun sanovan noin ennenkin.
Teini-ikäisten paskapuheesta en osaa sanoa, mutta uskon teinien tarkoittavan lausumisillaan hiukan eri asiaa. Teinien kohdalla lienee kysymyksessä se oman erinomaisuuden korostaminen tyyliin "minä saan tehdä mitä tahansa enkä välitä mitä siitä seuraa", sekä epävarmuuden peittely. Aikain saatossa mun osalla tämä on muotoutunut vähän toiseen suuntaan.
MarthaFocker kirjoitti:Eikö sinua muka kiinnosta, mitä pomosi sinusta ajattelee? Entä anoppisi? Entä jos saisit tietää, että koko työporukkasi pitää sinua aivottomana kanana, joka ei muuta osaa kuin lisätä lisää pakkelia naamaan? Entäpä jos kuulisit kun miehesi ystävät puhuvat, että sinulla on tosi leveä perse? Entä jos kaveriporukassasi vallitsisi käsitys, että olet mukakovaluu teinin tasolla oleva bimbo, mutta ovat vaan oppineet elämään sen asian kanssa?
Miten se mahtaisi mun elämää muuttaa, jos jotkut mahdollisesti pitävät minua aivottomana, teinin tasolla olevana kanana? Tai jos jonkun mielestä mulla on leveä perse?
Okei, ymmärsin kyllä, että asetit hiukan kärjistettyjä esimerkkejä, mutta silti. Minä olen tämmöinen, ja viihdyn juuri tämänlaisena. Jos persoonani ei jotakuta miellytä, se ei ole minun ongelmani, right?
Jos muiden ihmisten mielipiteet ovat sinusta täysin yhdentekeviä, niin se vaikuttaa minusta vähän.... ylimieliseltä. Eikö sinusta?
Ei. Pitäisikö.
Ja nyt, ainoa oikea vastaus tähänkin on sinun mukaasi se, ettei sinua kiinnosta vittuakaan mitä minä urputan.
Njaa... Nyt jos ihan totta puhun... Elämäni jatkunee ihan entisenlaisena, urputat sinä siinä sitten ihan mitä hyvänsä. Pus.
Leila

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Leila »

AarneAnkka kirjoitti:Minua oli hauska kiusata koska reagoin voimakkaasti ärsytykseen...
Niin minäkin. Varsinkin yläasteella pojat keksivät, että minä suutun tosi helposti ja muutenkin otan asioihin napakasti kantaa. Yläaste oli muutenkin ihan perse paikka, kun teinit haparoivat kasvukipujensa kanssa ja purkivat pahaa oloaan muihin. (Kuinkahan monen teinin paha olo silloinkin johtui kotioloista? Aika monen elämä korjaatui kummasti, kun pääsivät muuttamaan kotoa pois.) Lukiossa homma helpottui paljon ja minäkin keskityin ihan 100% opiskeluun. Vielä opiskellessani ammattiin törmäsin tähän "hei ärsytetään Leilaa kun se suuttuu niin helposti" -juttuun. Ja tietysti nuorten miesten taholta. Silloin kyllä osasin välillä jo olla hurmaavan flirtti ja esittää sävyisää nuorta naista.

Luin muutama vuosi sitten lehtiartikkelin, joka kertoi lapsista joilla on vaikeuksia tunteiden säätelyssä. Minulta tuli ihan itku :D kun tajusin, että en ole ollut ainut ja että ongelmallani on nimi. Tämä on kyllä aika ikävä piirre luonteessani, myös perheelle. Nykyään osaan jo onneksi hillitä itseäni.
Turbohaltija

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Turbohaltija »

Minua kiusattiin ekalta luokalta yläasteen loppuun asti. Koulu oli yhtä helvettiä. Valikoiduin kiusaamisen uhriksi, koska olin hento, erinäköinen kuin muut ja minulla on "outo" nimi. Henkisesti pääsin kiusaajistani yli vasta armeija-aikana. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta minulle intti oli vahvistava kokemus. Löysin siellä itsearvostukseni ja tajusin, että kiusaajat ja kyykyttäjät ovat minua heikompia ihmisiä, eikä minun tarvitse toimia niin kuin he haluavat minun toimivan eli ottaa kaikkea itseeni ja murtua sisäisesti. Opettajana reagoin kiusaamiseen herkästi. Lupaan, että kaikki tapaukset joihin minä törmään, saavat perusteellisen käsittelyn. Kiusaaminen loppuu kuin seinään.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23472
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Kiusattiin. Mitään puhumaton ruipelo, joka talsi kirpparikuteissa ja pää pilvissä.

Näkyy se edelleen. Tarvitaan aika paljo, että luotan toiseen ihmisolentoon.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
mustakikkeli

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja mustakikkeli »

Sekä yläasteella että jopa armeijassa (aatella!) jouduin yhden tai parin silmätikuksi ja jonkinlaista yritystä ilmassa ehkä oli, mutta molemmissa tapauksissa myös huomasivat varsin nopeasti minun olevan aivan väärä kohde. :twisted: Armeijassa vastapuoli muuttui lauhkeaksi kuin lammas pienen (hänen aloittamansa) käsirysyn jälkeen, sen jälkeen kun hän havaitsi ettei sittenkään pärjännyt minulle verbaalisesti. Oon mä sitten kova jätkä, voittaisin varmaan MF:nkin kädenväännössä.

Kolikon toiselta puolelta taas joudun häpeillen tunnustamaan hakeutuneeni yläasteella pois sellaisen henkilön seurasta jonka muutamat muut ottivat silmätikukseen, ja pahimmassa tapauksessa hän varmaan koki minun siirtyneen kiusaajien puolelle. Hän oli ensimmäinen kontaktini ja ystäväni yläasteelle siirryttäessä lähes täysin uudessa porukassa, mutta aika pian nousin koulun nokkimisjärjestyksessä korkeammalle muihin kaveripiireihin, eikä hän seurannut mukana. Joskus myöhemmin yritin korjata mokaani ja ehdotin että hän lähtisi kaveriporukkamme mukaan. Hän luuli sitä vittuiluksi.

Mitä viimeksi hänestä kuulin kauan sitten luokkakokouksessa, on hän sairaalahoidossa vuoteenomana voimakkaiden epilepsiakohtausten takia.
Avatar
Camilla
Kitisijä
Viestit: 1314
Liittynyt: 14.08.2005 23:08

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Camilla »

Ei ole kiusattu. Tykkäsin aukoa päätäni, jos jotain yritettiin edes kiusata..
safi

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja safi »

Bliss kirjoitti: muiden mielipiteet minusta olivat täysin yhdentekeviä mun mielestä.
Tiedätkös muru, että kun on katsellut galleriasta useita kuvia pelkästä naamastasi, tisseistäsi ja jopa perseestäsi, niin jotenkin tuolta yllä olevalta väitteeltä putoaa pohja kokonaan pois.

Hyvällä itsetunnolla varustetun ihmisen ei tarvitse hakea huomiota työntämällä tissiväliään tai hanuriaan edes Kityn galleriaan. Väitä mitä väität, mutta sinusta paistaa kilometrin päähän, että muiden mielipiteet ovat sinulle hyvinkin tärkeitä.

Yksikään ihminen ei varmasti kykene elämään niin, etteivät muiden mielipiteet hetkauttaisi suuntaan tai toiseen. Se joka muuta yrittää väittää puhuu läpiä päähänsä.
ninnithequeen

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Pojat sanoi ala-asteella lehmäksi, koska olin siihen aikaan ainoa jolle oli kasvanut tissit :roll:
Kid

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Kid »

Turbohaltija kirjoitti:minulla on "outo" nimi
OT: Mä just muistin, että olin palavasti rakastunut ala-asteella sun kaimaan.
Valitettavasti sillä ei ollut mua kohtaan samoja tunteita.

Mun mielestä sulla on kiva nimi. Pus.
Turbohaltija

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Turbohaltija »

Kid kirjoitti:
Turbohaltija kirjoitti:minulla on "outo" nimi
Mun mielestä sulla on kiva nimi. Pus.
Kiitos, sullakin. :)
Avatar
Razormaid
Kitinän uhri
Viestit: 936
Liittynyt: 27.05.2006 20:13
Paikkakunta: pöydän alla

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Razormaid »

Silmälappu ja R-vika. Samanaikaisesti.

Miksi vihaan tätä kaupunkia?
I raise my hands to heaven of curiosity, I don't know what to ask for, What has it got for me?
Avatar
JoeB
Kitinän uhri
Viestit: 776
Liittynyt: 22.02.2006 18:06
Paikkakunta: ~ 60°N 25°E

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja JoeB »

Aina ollut enemman oman tien kulkija enka yltiososiaalinen tapaus (pidin varsinkin ylaasteella porukan touhua aivan liian lapsellisena) joten aika paljon tuli kahnausta muiden kanssa kun en halunnut olla konformisti ja ilmaisin asenteellani mielipiteeni muita kohtaan.
Olen kohtuu kookas typpi joten kovin fyysista ei homma ollut kuin ajoittain mutta verbaalisilta kyvyilta en sitten ollut kovin hyva (ol(i/e)n liian kaunopuheinen joten en saanut kunnolla teraa vittuiluun) joten verbaalista hairintaa oli sitten enemman.

Varsinkin ylaasteella luokka oli varsinainen kerailyera ihmisia joista naki kilometrin paahan etta tuosta tulee vankilakundi, tuosta alkkis etc. (myohemmalla tiedolla senaikaiset ennustukset ovat pitaneet aika hyvin paikkansa).

Lukio olikin sitten rauhallisempaa aikaa, tosin pari outoa tapausta paasi seulasta lapi, ok aika heikotasoinen lukio mutta en viitsinyt muuttaa kotoa ja hakea lukiota kauempaa.
Avatar
saira
Kitisijä
Viestit: 3388
Liittynyt: 14.08.2005 19:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja saira »

Viidenneltä ysin loppuun. Joku meni sanomaan mun hyvälle kaverille, et teistä tulis hyvä pari. Tottakai pojan oli pakko näyttää ettei se musta tykkää... Välilä oli koko luokka mukana sen jutuissa, välillä mun puolella sitä vastaan. Pahinta ehkä oli, kun ei koskaan tiennyt mikä tilanne sinä päivänä oli. Kasilla hiukan rauhoittui kun jätkä tuli töniin mua, mä nostin polvea eteen, ettei osuis muhun ja osuin samalla vahingossa sen munille... Ei harmittanut!
Tiikeriankka

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Tiikeriankka »

safi kirjoitti:
Bliss kirjoitti: muiden mielipiteet minusta olivat täysin yhdentekeviä mun mielestä.
Hyvällä itsetunnolla varustetun ihmisen ei tarvitse hakea huomiota työntämällä tissiväliään tai hanuriaan edes Kityn galleriaan. Väitä mitä väität, mutta sinusta paistaa kilometrin päähän, että muiden mielipiteet ovat sinulle hyvinkin tärkeitä.

Yksikään ihminen ei varmasti kykene elämään niin, etteivät muiden mielipiteet hetkauttaisi suuntaan tai toiseen. Se joka muuta yrittää väittää puhuu läpiä päähänsä.
Jos ei nyt täysin yhdentekevää olisikaan, niin ei se poista hyvää itsetuntoa, vaikka omaa tyytyväisyyttää itseään vähän esittelisi. Sitä ei tarvitse tehdä, kuten sanoit, mutta voi, jos huvittaa.
Bliss

Re: Koulukiusaaminen

Viesti Kirjoittaja Bliss »

safi kirjoitti:Yksikään ihminen ei varmasti kykene elämään niin, etteivät muiden mielipiteet hetkauttaisi suuntaan tai toiseen. Se joka muuta yrittää väittää puhuu läpiä päähänsä.
Hyvin on tähän saakka sujunut. Katsotaan, miten vanhaksi elän :wink:

Korjataanpa vähän...
Netissä killuvat kuvat, joihin viittasit, ja olit sitä mieltä, että mielipiteet mm. niistä merkitsevät hyvinkin paljon. Kerron nyt ihan salaisuutena, että mielipiteet niistä huvittavat mua toki suunnattomasti, mutta muuta merkitystä niillä ei kyllä ole. Tapansa nääs kullakin itseään viihdyttää :roll:
Vastaa Viestiin