Jäädytetty elämä

Yleinen lätinä jä kitinä
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Televisiosta tuli dokkari ihmisten jäädytyksestä. Ikuisen elämän toivossa kokeilunhaluiset olivat antaneet jäädyttää itsensä odottamaan tieteen kehitystä ja mahdollista herätystään tulevaisuudessa. Osa ei ollut säilönyt koko kroppaansa vaan pelkän pään, myös muutama lemmikki oli pistetty jäihin odottamaan paluuta omistajansa seuraksi.

Kannattajat perustelivat intoaan tekniikan jatkuvalla kehityksellä, ajatuksena oli, että nanotekniikka pystyy tulevaisuudessa korjaamaan muhjaantuneet solukalvot ja palauttamaan kudokset sekä niiden toiminnan. Vastustajat pitivät ajatusta mahdottomana nykytietämyksen valossa, mikä tietysti oli kannattajien ideakin. Ei nyt mutta joskus.

Rahoitus jäi epäselväksi, kalliilta touhu kuitenkin vaikutti sillä heti kuoleman jälkeen erityistiimin piti käsitellä ruumis jollain jäänestoaineella. Olettaisin että omaakin valuuttaa vaaditaan melkoisesti, pelkkä kiinnostus kokeiluun tuskin riitää.

Olen toki aiheesta ennenkin kuullut, käsitteleehän sitä jokunen yleissivistävä tieteiselokuvakin mutta skeptisesti miettien hullunhommaa. Jos tekniikka joskus niin valtavasti kehittyisikin, että keinokudosta pystyttäisiin muodostamaan, nykytekniikalla kylmätyt ruumiit olisivat todennäköisesti käyttökelvottomia. Väärin pakastettu tai jotain.

Enemmän mietin kauhuelokuvatyyliin mitä sieltä saataisiin takaisin herätettyä. Ihmisen persoonallisuuden tarkkaa sijoituspaikkaa kun ei tiedetä, aivoissa korkeimmat toiminnot kuitenkin majailevat. Jos tuhoutunut aivokudos korvataan 2600-luvulla synteettisellä materiaalilla, onko meillä vanhanaikaisella kuorella varustettu robotti käsissä?

Miten on, laitetaanko sinut jäihin?
Elämä kantaa, jos sen antaa
NuoriDaavid

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Täyttä huuhaata. Omilla rahoillaan saa tietysti tehdä mitä vain. Eihän siitä muut kärsi kuin perilliset, kun osa perinnöstä menee jäädytyskuluihin.

Vanhan sanonnan "There's a sucker born every minute" voi muuttaa muotoon "There's a sucker dead every minute".
Sheetlord

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Ei laiteta. Eikä kovin montaa muutakaan ihmistä pitäisi jäähdyttää. Tarkoitan että harvassa ovat ne ihmiset, joiden olemassaolon kryogeenisesta jatkamisesta on vähääkään hyötyä ihmiskunnalle. No okei, James Brown on poikkeus...
NuoriDaavid

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Sheetlord kirjoitti:Ei laiteta. Eikä kovin montaa muutakaan ihmistä pitäisi jäähdyttää. Tarkoitan että harvassa ovat ne ihmiset, joiden olemassaolon kryogeenisesta jatkamisesta on vähääkään hyötyä ihmiskunnalle. No okei, James Brown on poikkeus...
Voisihan sitä tietysti heppinsä jäädyttää, jotta jälkipolvetkin saisivat nauttia siitä.
Sheetlord

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Kauan taas kestikin, ennenkuin hyvin aikein aloitettu, täysin asiallinen keskustelunavaus suolattiin suolaisten vanhojen setien alatyylisillä kommenteilla :D

Kyllähän tuo tieteiskirjallisuudesta tuttu pakastustiede on ajatuksena houkutteleva. Vaikka se olisikin mahdollista, kuinka moni tosissaan kuvittelee että ns. tavallisilla ihmisillä olisi siihen varaa? Rikkaat kusipäät kiusaisivat ihmiskuntaa siis senkin jälkeen, kun heidän kaiken säällisyyden nimissä olisi pitänyt kuolla. Tuo pitäisi varata ihan oikeasti sellaisten hlöiden säilömiseen jolla olisi annettavaa koko ihmiskunnalle henkilön luonnollisen elinajan jälkeenkin. Tosin mun on vaikea uskoa, että esimerkiksi jäädytetty Beethoven olisi kovinkaan tuottelias / nerokas säveltäjä herätettynä henkiin 2000-luvulla. Luovuudella on oma luonnollinen elinkaarensa, joka tuskin pakastamalla pitenee.

Sinänsä Daven lemmenpuikko sopii tähän kategoriaan ilmeisen mainiosti.
Avatar
syttiK
Kitisijä
Viestit: 1116
Liittynyt: 05.04.2006 11:10
Paikkakunta: kiimakaupuNki

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja syttiK »

Sheetlord kirjoitti: Sinänsä Daven lemmenpuikko sopii tähän kategoriaan ilmeisen mainiosti.
:pics:
Hei ämmä, sulla on väärä asenne.
NuoriDaavid

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

syttiK kirjoitti:
Sheetlord kirjoitti: Sinänsä Daven lemmenpuikko sopii tähän kategoriaan ilmeisen mainiosti.
:pics:
Etkö luota KK:n sanaan ?!
Avatar
syttiK
Kitisijä
Viestit: 1116
Liittynyt: 05.04.2006 11:10
Paikkakunta: kiimakaupuNki

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja syttiK »

NuoriDaavid kirjoitti:
syttiK kirjoitti:
Sheetlord kirjoitti: Sinänsä Daven lemmenpuikko sopii tähän kategoriaan ilmeisen mainiosti.
:pics:
Etkö luota KK:n sanaan ?!
Nope. Mä haluun nähdä OMIN silmin :jouden:
Hei ämmä, sulla on väärä asenne.
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Sheetlord kirjoitti: Vaikka se olisikin mahdollista, kuinka moni tosissaan kuvittelee että ns. tavallisilla ihmisillä olisi siihen varaa?
Rahoitusta laatudokkarissa ei tosiaan mielestäni sivuttu lainkaan, ei taida kuulua sosiaalitukien piiriin. Muutamia säilöttyjä esiteltiin, eikä ainakaan ammatista päätellen tulotaso ollut valtaisa. Pakkasessa oli ainakin kirjastovirkailija, rockmuusikko ja it-tyyppi.

Ehkä tähän liittyy jokin verkostomarkkinointijärjestelmä, hyvistä suorituksista palkitaan mahdollisuudella? Tai uskonlahko, scientologit vaikuttavat jo kertaalleen sulatetuilta oppeineen.
Elämä kantaa, jos sen antaa
imbesiili

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja imbesiili »

Koska kyseessä on ameriikan ihmemaa jokainen maksaa on the rocks -käsittelyn itse. Hintahaarukka taisi olla 30-100k dollaria.
Sheetlord

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Melnais kirjoitti:kirjastovirkailija
Onpa rahansa hukkaan laittanut. Ainakin paikalliskirjastossamme on niin totaalisen kuivia ja pystyynkuolleita tyyppejä, että pakastekuivaus tämän lisäksi olisi totaalisen turha toimenpide.

Kuka muuten haluaa mennä kirjastoon töihin? Kuka on viimeksi nähnyt seksikkään kirjastonhoitajan?
Avatar
KisSandra
Kitisijä
Viestit: 1126
Liittynyt: 14.08.2005 21:43
Paikkakunta: Hevonvitunjeera jota Tyrnäväksikin kutsutaan

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja KisSandra »

Ei jäädytyksiä mulle kiitos, polttaman pitää tämä matala maljani kun sielu siitä ulos rientävi.
Pikku Myy veti henkeä nenän kautta ja puhalsi sen ulos hampaiden välistä hyvin keljulla tavalla, joka merkitsi:En-ole-eläissäni-kuullut-mitään-näin-hullua.
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
ninnithequeen

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Sheetlord kirjoitti:Kuka muuten haluaa mennä kirjastoon töihin? Kuka on viimeksi nähnyt seksikkään kirjastonhoitajan?
Hmph.

Mä olen ollut kirjastossa töissä. Olin 18 ja ihan salettiin håt.
Quarter

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja Quarter »

Ajattelin kuolla vanhuuteen joten sitä tuskin mikään nanotekniikka pelastaa... Ajatus sinänsä kiehtoisi jos sairastuisi vaikka vaikeaan syöpään tms sairauteen johon ei vielä ole parannusta. Mut sitten taas että keksitäänkö ensin lääke siihen sairauteen ja si myöhemmin vasta keksitään et miten hitossa mut saa sulatettua... enivei.. vois tuota harkita.
Rouva Pupu

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Sheetlord kirjoitti: Kuka muuten haluaa mennä kirjastoon töihin? Kuka on viimeksi nähnyt seksikkään kirjastonhoitajan?
Kyllä mä voisin mennä, nyt olin sentään siellä suljettujen ovien takana. Olihan siellä håtteja muutama, eikä "salaiset" ihailijat ollut mikään ihme juttu. Kahvitarjouksia ja "seuraamisia" vähän jokaisella, jopa siellä neljän seinän sisällä istuville ;)
Edith

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja Edith »

Sheetlord kirjoitti: Kuka muuten haluaa mennä kirjastoon töihin? Kuka on viimeksi nähnyt seksikkään kirjastonhoitajan?
Daa-ah, mä menisin enidei, naispuoliset kilpailijat olis mitä olis, mutta kun ne nuoremman polven kirjastosedät...

Ja kyllä kaikki postitalon Kirjasto 10:n nuoret miehet ja sen yhden kaikkien näteimmän humanistisen tiedekunnan kirjastosta Metsätalolta ainakin vois ihan hyvin jäädyttää myöhempien sukupolvien iloksikin. Jos silleen nätisti pystyis jäädyttään.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja Ann »

Joku on tainnut jäädyttää mut jo näin hyvissä ajoin etukäteen. Sen verran tahmeaa tuntuu tämä elo just nyt olevan.
Rotan aivot valtasivat pääni.
ninnithequeen

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Ann kirjoitti:Joku on tainnut jäädyttää mut jo näin hyvissä ajoin etukäteen.
Kylmä lutka.
Avatar
irmelianneli
Kitisijä
Viestit: 3375
Liittynyt: 14.08.2005 19:34

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja irmelianneli »

Sheetlord kirjoitti:Kuka muuten haluaa mennä kirjastoon töihin? Kuka on viimeksi nähnyt seksikkään kirjastonhoitajan?
Meidän vuosikurssilta niitä valmistui ainakin pilvin pimein :lol:
En ole kirjastossa työskennellyt (vielä) mutta voisin mennä ihan mielelläni mikäli siitä maksettaisiin inhimillistä palkkaa. Nykyisellään.. ei oikein nappaa.
Sheetlord

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

irmelianneli kirjoitti:Nykyisellään.. ei oikein nappaa.
Ehkä se on vaan sitten tämä Tampereen Metso-pääkirjasto. Siellä on töissä niin pahan näköisiä pallinmurskaaja-militantti-lesboja, että mennessään lainaamaan Henry Milleriä tai Bukowskia tekee mieli palata vaihtamaan Jane Austeniin, ettei tule pahaa öögaa :D

Ohessa ehdotus uudeksi työasuksi kirjastontytöille ja -tädeille :)

KuvaKuva
ninnithequeen

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Pakko kyllä sanoa, että ne muut kirjastotädit siellä miun työpaikassa oli 50+ kuivia tanttoja. Yks oli mainio hippi kylläkin. Vähän omituinen kyllä sekin.
Leila
Kitinän uhri
Viestit: 667
Liittynyt: 13.10.2006 10:12
Paikkakunta: Pohjois-Savossa

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja Leila »

Ramonesin sanoja lainaten:
I don"t want be buried in the pet cemetary
I don"t want to live my life again

Ei todellakaan kiinnosta jäädyttää itseään. Käytän vähät rahani eläessäni vaikka humputellen ennemmin. Ei tämä elämä niin ihanaa ole ollut, että haluaisin jatkaa sitä joskus hamassa tulevaisuudessa. En halua edes sitä, että jäätynyt bodyni kellottaa jossakin pakastimessa. En halua myöskään taivaaseen tai syntyä uudelleen.

Luulen tosin, että kuolema, pakastus ja sulatus tuhoavat ihmisen solut niin, että uudelleen henkiin herääminen ei olisi edes mahdollista. Tosin sci-fi -henkisenä ajatusleikkinä mainio!
Äiti ei tiedä
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Jäädytetty elämä

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Tästähän saisi hyvän elokuvan. Maailma tuhoutuu 2007. Ainoat eloonjäävät ovat nämä urpot syväjäädytetyt, jotka sulatetaan 2100 vieraan ulkoavaruuden rodun toimesta. Alienit toteavat 'vittu, mitä urpoja' ja lähtevät pois. Syväjäädytetyt tollot perustavat uuden ihmiskunnan. The End.
Vastaa Viestiin