Artsi on masiksessa

Yleinen lätinä jä kitinä
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Iltalehden verkkopainos tänään.
Eduskunnasta putoaminen otti todella koville: Arto Bryggare aikoo hakeutua lääkärin hoitoon, ellei olo ala tasaantua.

Viime keskiviikkoiltana tuoreet kansanedustajat ja muut valtakunnan tärkeät ihmiset koketeerasivat Punaisen viivan esityksessä Kansallisoopperassa. Valtiopäivien avajaisjuhlallisuudet eivät häiritse muutaman ihmisen tankkausrauhaa Pakilan Teboililla.

Työtön poliisin poika haukottelee makeasti, pyytää anteeksi silmät sirrillään tuuheiden valkoisten kulmakarvojen alla, haukottelee uudelleen, venyttelee pitkät käsivarret niskan takana.

Vielä kaksi viikkoa sitten olisimme tavanneet eduskuntatalon kuppilassa. Sinne Arto Bryggarella ei enää ole menemistä ainakaan neljään vuoteen kuin turistina.

- Vain kolmesataa ääntä, ja olisin päässyt läpi, Bryggare toteaa nyrkkiinsä nojaten.
- En olisi uskonut, että toistamiseen käy näin. Mutta jo ennakkoäänet ratkaisivat tilanteeni. Ääniä tuli niin surkean vähän, ettei sieltä kuopasta olisi millään noustu. Jo kahdeksalta vaalipäivän iltana tiesin, että pätkätyöni päättyy. Silti, vain kolmesataa ääntä...
- Olisin kuvitellut, että pettymykset urheilu-uran aikana ja putoaminen eduskunnasta ensimmäisen kauden jälkeen vuonna 1999 olisivat karaisseet, mutta eivät. Raskaan jutun synnyttämien tunteiden varalle ei oikein pysty harjoittelemaan.
- Vaalien jälkeinen päivä oli vaikea, lyijynharmaa. Tippa tuli silmään turhan monta kertaa. Jopa hengittäminen oli vaikeaa. Onneksi Lotta oli töissä ja lapset koulussa. Ei se olisi auttanut, jos muut olisivat olleet vierellä pillittämässä. Läheisten surun näkeminen vain syventää omaa tuskaa.
Kun edustajaehdokas vain lässyttää putoamisestaan eikä mieti, miksei ollut kansan suosion arvoinen, ei voin kuin todeta, että onneksi putosi. Demokratian tulisi olla yhteisten asioiden hoitamista, ei oman egon pönkittämistä. Mutta ei kai eduskunnassa ole kuin egopöhöttyneitä paskoja, josta lomailevat virkakauden alkaessa Kanarialla paossa pahaa maailmaa ja vanhaa mulkkua, joka haluaa pillua heti saunan, pihvin ja uuniperunoiden vai minkä helvetin jälkeen se nyt olikaan.
Paras päivä ikinä.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21365
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Riemumieli kirjoitti:Kun edustajaehdokas vain lässyttää putoamisestaan eikä mieti, miksei ollut kansan suosion arvoinen, ei voin kuin todeta, että onneksi putosi.
Nyökyttelen tälle.
Tix

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja Tix »

Pakko komppailla, ei riitä ymmärrystä. Ehkä reaktiolle, mutta ei tuolle julkiselle avautumiselle. Normaali kansanedustajan taival kestää 2 kautta. Bu-huu. Tekisvät välillä oikeitakin töitä niin eivät olisi noin totaalisen pihalla.
Dr.Diarrhea

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja Dr.Diarrhea »

Kyllähän Artsin paha olo on ymmärrettävää, mutta... Määräaikaisuus on tiedossa, joten paree olla myös varasuunnitelma. Ja kyllähän heillä niitä varasuunnitelmia onkin, varmasti kaikilla. Olen käsittänyt, että kansanedustajana luodaan eritoten komea verkosto edistämään asiaansa. Luulisi Artsilla olevan tämän myötä jos jonkinlaista suhdetta yksityihenkilöihin ja yrityksiin, josta sitten kampeaa itsensä kuiville.

Tuli mieleeni Mika Myllylän julkiset kieriskelyt kiinnijäämäisen johdosta.
NuoriDaavid

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

RM:n lainauksesta puuttui mielestäni oleellinen kohta, eli häpeä. Ymmärtääkseni pahinta putoamisessa on häpeän tunne, ja siitähän Bryggare puhui.

Kyllä minä voin hyvin ymmärtää, että putoava kansanedustaja kokee putoamisen julkisena nöyryytyksenä, ja juuri se tuntuu pahalta.

Vaikka objektiivisesti arvioiden valitsematta jättäminen ei ole mikään nöyryytys, vaan normaalia demokratiaa, niin subjektiivisesti se saattaa tuntua julkselta nöyryytykseltä.
Avatar
SmartAss
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 147
Liittynyt: 05.02.2006 12:51

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja SmartAss »

NuoriDaavid kirjoitti: Vaikka objektiivisesti arvioiden valitsematta jättäminen ei ole mikään nöyryytys, vaan normaalia demokratiaa, niin subjektiivisesti se saattaa tuntua julkselta nöyryytykseltä.
Mutta mitä asiaa tai kenen asiaa se kieriskely auttaa?

Jos Bryggare olisi tehnyt Seppo Rädyt ja sanonut terhakkaasti että kyllä vituttaa, mutta tämä oli merkki siitä että ensi kausiin treenataan entistä kovempaa - niin propsit olisi tuleet kotiin.
Tällainen smart-ass -pefletti kostuttuaan alkaa erittää ainetta joka imeytyy ohuiden ihokerrosten
läpi ja alkaa vaikuttaa aivotoimintaa stimuloivasti
Son House

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja Son House »

NuoriDaavid kirjoitti:Kyllä minä voin hyvin ymmärtää, että putoava kansanedustaja kokee putoamisen julkisena nöyryytyksenä, ja juuri se tuntuu pahalta.
Ei. En kykene mitenkään ymmärtämään tätä Artsin tavoin. Jos esimerkiksi jääkiekkomaajoukkueen aloittava ykkösveska sössii alkusarjan peleissä niin, että joutuu jatkossa istumaan penkin päässä, niin kokeeko hän tulleensa julkisesti nöyryytetyksi? Ei. Hän kokee, etteivät omat taidot riittäneet pelaavaan kokoonpanoon ja tyytyy kohtaloonsa. Harjoittelee enemmän ja yrittää myöhemmin uudestaan.

Artsi nyt on vaan ikuinen itkupilli. Aloitti jo urheilu-uralla ja jatkaa sitä näköjään vieläkin. Hoidattais päänsä kuntoon.
NuoriDaavid

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

SmartAss kirjoitti:
Mutta mitä asiaa tai kenen asiaa se kieriskely auttaa?

Jos Bryggare olisi tehnyt Seppo Rädyt ja sanonut terhakkaasti että kyllä vituttaa, mutta tämä oli merkki siitä että ensi kausiin treenataan entistä kovempaa - niin propsit olisi tuleet kotiin.
No eihän se autakaan. Ihmismieli on kuitenkin siitä kummallinen, että et pysty päättämään, minkälaisia tunteita koet.

Et voi päätää, että häpeä ja ahdistuminen ei auta, siispä en koe häpeää enkä ahdistusta, vaan lähden päättäväisesti ja tarmokkaasti eteenpäin.
Avatar
SmartAss
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 147
Liittynyt: 05.02.2006 12:51

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja SmartAss »

NuoriDaavid kirjoitti:No eihän se autakaan. Ihmismieli on kuitenkin siitä kummallinen, että et pysty päättämään, minkälaisia tunteita koet.

Et voi päätää, että häpeä ja ahdistuminen ei auta, siispä en koe häpeää enkä ahdistusta, vaan lähden päättäväisesti ja tarmokkaasti eteenpäin.
No mutta perkele se on aikuinen mies, jonka pitäisi tajuta ettei päivälehdet ole olemassa sielunhoidon välineeksi. Se ettei tajua, on jo riittävä merkki siitä ettei ansaistse olla ajamassa kansakunnan asioita. Nyyh, nyyh - kun on niin vaikeaa ja kauhea pettymys. Perustetaan vertaistukiryhmä pudonneilel kansanedustajille ja keräyskonsertti, että voivat ajaa edelleen jonkun muun piikkiin taksilla.
Tällainen smart-ass -pefletti kostuttuaan alkaa erittää ainetta joka imeytyy ohuiden ihokerrosten
läpi ja alkaa vaikuttaa aivotoimintaa stimuloivasti
NuoriDaavid

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

SmartAss kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:No eihän se autakaan. Ihmismieli on kuitenkin siitä kummallinen, että et pysty päättämään, minkälaisia tunteita koet.

Et voi päätää, että häpeä ja ahdistuminen ei auta, siispä en koe häpeää enkä ahdistusta, vaan lähden päättäväisesti ja tarmokkaasti eteenpäin.
No mutta perkele se on aikuinen mies, jonka pitäisi tajuta ettei päivälehdet ole olemassa sielunhoidon välineeksi. Se ettei tajua, on jo riittävä merkki siitä ettei ansaistse olla ajamassa kansakunnan asioita. Nyyh, nyyh - kun on niin vaikeaa ja kauhea pettymys. Perustetaan vertaistukiryhmä pudonneilel kansanedustajille ja keräyskonsertti, että voivat ajaa edelleen jonkun muun piikkiin taksilla.
Mielestäni on parempi puhua henkisistä ongelmistaan liikaa kuin liian vähän.
Tix

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja Tix »

NuoriDaavid kirjoitti:Mielestäni on parempi puhua henkisistä ongelmistaan liikaa kuin liian vähän.
Kysymys ei varmaan ole puhumisen määrästä vaan siitä kenelle puhuu. Iltalehden toimittaja tuskin on yhtä hyvä taho kuin ystävät tai terapeutti?
Dr.Diarrhea

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja Dr.Diarrhea »

Tix kirjoitti:

Tuo Artsin purkaus heijastaa sitä tuskaa ja pahaa oloa, jota hän ättömoument läpi käy. Lehti ehkä soitti hänelle ja kysyi fiilistä, johon Artsi kenen tahansa ahdistuneen ihmisen tavoin purki sydäntään. Ei tässä nyt ole sen kummempaa. Ei tuo purkaus tee Artsista mun silmissä millään tavoin huonompaa ja surkimusta. Herkkä mies.
NuoriDaavid

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Tix kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Mielestäni on parempi puhua henkisistä ongelmistaan liikaa kuin liian vähän.
Kysymys ei varmaan ole puhumisen määrästä vaan siitä kenelle puhuu. Iltalehden toimittaja tuskin on yhtä hyvä taho kuin ystävät tai terapeutti?
Varmasti näin. Ihmiset eivät aina ajattele täysin selkeästi, varsinkin silloin kun voivat huonosti.

Vertaa Susanna Sievisen viime kuukausien julkisuustempaukset.
Tix

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja Tix »

NuoriDaavid kirjoitti:Varmasti näin. Ihmiset eivät aina ajattele täysin selkeästi, varsinkin silloin kun voivat huonosti.

Vertaa Susanna Sievisen viime kuukausien julkisuustempaukset.
Näkisin että Arton ja Susannan yhdistävä tekijä ei ole pahoinvointi vaan julkisuudenkipeys.
NuoriDaavid

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Tix kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Varmasti näin. Ihmiset eivät aina ajattele täysin selkeästi, varsinkin silloin kun voivat huonosti.

Vertaa Susanna Sievisen viime kuukausien julkisuustempaukset.
Näkisin että Arton ja Susannan yhdistävä tekijä ei ole pahoinvointi vaan julkisuudenkipeys.
Vai niin. Minä puolestani uskon, että he oikeasti voivat huonosti, ja yrittävät purkaa pahaa oloaan esim. esittelemällä uusia silikonejaan seiskassa tai puhumassa IL:n toimittajalle ahdistuksestaan.
PerttiMakimaa

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Tämä olisi voitu laittaa ketjuuni "joko vasuri-ininä alkaa?" (ei jaksa tarkistaa oikeaa ketjun nimeä).

Voi hyvä ihme Artsi parkaa. Toinen kausi loistavine eläke-etuineen siinsi silmissä (kansanedustajat saavat kahden kauden jälkeen täyden eläke-edun kuolemaansa asti) ja kaikkiin mukaviin pikkujuttuihin alkoi jo tottua. Eduskunnan taksikortti, ilmaiset matkat, ilmaiset avustajat jotka tekivät käytännön työt jne. jne.

Mutta voi. Miksi kansa oli näin väärässä. Meidän pitäisi nyt vaihtaa jo kansa, joka oli näin tyhmä. Eivätkö he tajunneet, että vaikka en tehnytkään mitään enkä pitänyt lupauksiani niin sisällä mielessäni olin silti köyhien asialla.

Minä, urheilusankari ja pronssimitalisti. Kansansuosikki. Tästä ei helpolla nousta. Jenkeissä sentään olisin jo kuvernööri. Miksi piti syntyä tähän tyhmään ja kylmään maahan? Joudunko nyt tekemään jotain oikeaa työtä elääkseni? Antakee edes pakastevirka.
Tix

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja Tix »

NuoriDaavid kirjoitti:Vai niin. Minä puolestani uskon, että he oikeasti voivat huonosti, ja yrittävät purkaa pahaa oloaan esim. esittelemällä uusia silikonejaan seiskassa tai puhumassa IL:n toimittajalle ahdistuksestaan.
Ehkä Susanna ja Arto löytävät kohta toisensa. Arto voi itkeä Susannan tissien välissä ahdistustaan Iltalehden toimittajalle ja Susanna kertoa Iltalehdelle uusimmasta valloituksestaan.
NuoriDaavid

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Tix kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Vai niin. Minä puolestani uskon, että he oikeasti voivat huonosti, ja yrittävät purkaa pahaa oloaan esim. esittelemällä uusia silikonejaan seiskassa tai puhumassa IL:n toimittajalle ahdistuksestaan.
Ehkä Susanna ja Arto löytävät kohta toisensa. Arto voi itkeä Susannan tissien välissä ahdistustaan Iltalehden toimittajalle ja Susanna kertoa Iltalehdelle uusimmasta valloituksestaan.
Toivokaamme, että tarina saisi tällaisen häpy endin.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Johtuneeko keväästä vai mistä, mutta jännä nähdä ND:n kaltainen palstakylmäkkö tunneihmisen asialla.

Suomalainen mies, joka haluaa säilyttää sukupuolisen uskottavuutensa, saa edelleen sanoa vastoinkäymisen tunteistaan lähinnä tuon Kyllä vituttaa!, mielellään vielä parilla muulla voimasanalla höystettynä (sen osoittamiseksi että kyseessä on kuitenkin aggressiivinen luolamies-alfa eikä mikään nyyhkivä neiti).

Koska keltainen lehdistö voi nostaa levikkiään vain herättämällä kansan syvissä riveissä joko syvää paheksuntaa tai syvää kadehdintaa, on niiden edun mukaista maalailla Arto sivuilleen itkupillien arkkityyppinä. Jopa hengittäminen oli vaikeaa on avoin, rohkea ja tunneälykäs kuvaus aivan normaalista henkisestä pahoinvoinnista, joka kaikki mahdolliset tyyli- ja moraalirimat alittavan toimittajan käsissä muuntuu helposti inhaksi säälinkerjuuksi. Eihän Suomessa yleisesti ottaen voida tuolla tavalla pahoin (kun niin harvat sellaisesta puhuvat julkisesti) - Artossa täytyy olla jotakin vikaa! Ottaisi itseään niskasta kiinni!

No, enhän minä oikeasti tiedä, mihin sävyyn Arto on toimittajalle tuntemuksiaan vuodattanut, mutta oli alkuperäinen sävy mikä hyvänsä, aiheesta olisi saanut moisen sonnan sijaan kirjoitettua myös sellaisen lehtijutun, jonka myötä muidenkin suomalaisten kynnys puhua omista tunteistaan olisi taas vähän matalampi. Nyt vaikutus on päinvastainen. Well done, Iltapyllynpyyhintäpaperi!

Kuinka kauan ihmiset vielä viitsivät maksaa maailmaa pahentavasta toimituksellisesta sisällöstä?
Tix

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja Tix »

NuoriDaavid kirjoitti:Toivokaamme, että tarina saisi tällaisen häpy endin.
Liekö A:n perhe samaa mieltä..
PerttiMakimaa

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Tix kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Toivokaamme, että tarina saisi tällaisen häpy endin.
Liekö A:n perhe samaa mieltä..
Miksi ei olisi? Saisipahan pikkuvaimokin tilaisuuden hommata silikonit ja pääsisi lehtien kansiin. :)

"Jätetty Artsin rouva tilittää: Minulla on isommat kuin Sussulla"
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Hieno juttu, että tässäkin ketjussa osataan käyttää sellaisia ilmaisuja kuin vertaistukiryhmä ja pään hoidattaminen kuntoon siihen halventavaan ja ilkkuvaan sävyyn, miten niitä kuuluukin käyttää. Semmoiset hommathan on häpeällistä ja naurettavaa kukkahattutäteilyä, johon kukaan kunnon ihminen ei sorru.
Dr.Diarrhea

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja Dr.Diarrhea »

EveryWoman kirjoitti:Hieno juttu, että tässäkin ketjussa osataan käyttää sellaisia ilmaisuja kuin vertaistukiryhmä ja pään hoidattaminen kuntoon siihen halventavaan ja ilkkuvaan sävyyn, miten niitä kuuluukin käyttää. Semmoiset hommathan on häpeällistä ja naurettavaa kukkahattutäteilyä, johon kukaan kunnon ihminen ei sorru.
Jotkut eivät ole päässeet kovin pitkälle ihmisten ja elämän opiskelussaan. Aika latistavaa ja turhauttavaa keskustella koko aiheesta juuri näiden vittuako-pillität-tyyppien kanssa. Sama juttuhan oli taannoin mielialalääkkeistä keskusteltaessa. Mielestäni nämä ovat aiheita, jotka paljastavat helposti ihmisten henkisen kypsyyden.
PerttiMakimaa

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Dr.Diarrhea kirjoitti:
EveryWoman kirjoitti:Hieno juttu, että tässäkin ketjussa osataan käyttää sellaisia ilmaisuja kuin vertaistukiryhmä ja pään hoidattaminen kuntoon siihen halventavaan ja ilkkuvaan sävyyn, miten niitä kuuluukin käyttää. Semmoiset hommathan on häpeällistä ja naurettavaa kukkahattutäteilyä, johon kukaan kunnon ihminen ei sorru.
Jotkut eivät ole päässeet kovin pitkälle ihmisten ja elämän opiskelussaan. Aika latistavaa ja turhauttavaa keskustella koko aiheesta juuri näiden vittuako-pillität-tyyppien kanssa. Sama juttuhan oli taannoin mielialalääkkeistä keskusteltaessa. Mielestäni nämä ovat aiheita, jotka paljastavat helposti ihmisten henkisen kypsyyden.
Jaha ripulitohtori on koitilla. :jouden:
sanctus

Re: Artsi on masiksessa

Viesti Kirjoittaja sanctus »

EveryWoman kirjoitti:Hieno juttu.
Miehen kohdalla olisi mielenterveyden yleisen hoitamisen pohtimisen ohella aiheellista pohtia myös poliitikkoutta yleensä. Yksi oire häiriintyneestä mielestä on se, että uskoo olevansa poliitikko eikä tulleensa valituksi hoitamaan jotain mandaattia. Laajempia dramaattisia seurauksia tällä voi olla silloin, kun muut alkavat uskoa valituksi tulleen poliitikkouteen ja visioihin: lähestytään Napoleon aka Lipponen -kompleksia, jossa loppuvaiheessa uskotaan jo vankasti omaan johtajuuten, maailman tai Euroopan.

Ehkä miehen tuntemusten taustalla on jotain hyvin todellisia uhkakuvia, joiden todentumista putoamisen kautta hän pelkää. Taloudellista turvattomuutta tms.
Vastaa Viestiin