Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Yleinen lätinä jä kitinä
NuoriDaavid

Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Tänään töihin tullessani yht'äkkiä n 8v. tyttö juoksi suojatielle eteeni. Ehdin paniikkijarrutuksella pysähtyä, mutta toisesta suunnasta tullut autoilija ei, ja tyttö jäi alle, lensi konepellille.

Ei onneksi loukkaantunut, pomppasi heti pystyyn. Menin tietysti heti tytön luon ja lohduttelin ja rauhoittelin paniikissa olevaa tyttöä (oli rassukka huolissaan, että kevätjuhlaan pitää mennä ja känny oli jäänyt kotiin ja nyt äiti suuttuu). Tässä tapauksessa ei käynyt pahasti.

Tuo kuitenkin taas alleviivasi sitä tosiseikkaa, että lapset ovat arvaamattomia liikenteessä. Varmasti tuollekin tytölle oli sanottu, että suojatielle ei saa juosta, mutta kun känny oli jäänyt kotiin ja kevätjuhlaan oli kiire, niin se unohtui.

Tuon tapauksen jälkeen päädyin siihen, että asuntoaluille yritän noudattaa nopeusrajoituksia. Yleensä olen aina ajanut rikesakon verran ylinopeutta.

Jos aikuinen päättää juosta suojatielle sivuilleen katsomatta, niin se on darwinistista luonnonvalintaa. Lapset ovat kuitenkin eri asia.

Tietysti pitää ihmetellä, eikö tämä opetettu jo autokoulussa. Varmaankin. Kun itse näkee, niin sitten uskoo paremmin.
PerttiMakimaa

Re: Näin liikenneottemuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

NuoriDaavid kirjoitti:Tänään töihin tullessani yht'äkkiä n 8v. tyttö juoksi suojatielle eteeni. Ehdin paniikkijarrutuksella pysähtyä, mutta toisesta suunnasta tullut autoilija ei, ja tyttö jäi alle, lensi konepellille.

Hyvä ettei käynyt pahemmin. Olisi voinut olla viimeiset kesäjuhlat.

Joo, ainakin minulle opetettiin autokoulussa, että pienet voivat olla erittäin arvaamattomia. Olenkin sekä pyörällä, että autolla koettanut ajella hiljempaa kun sellaisia tien tuntumassa näkyy.
NuoriDaavid

Re: Näin liikenneottemuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

PerttiMakimaa kirjoitti:

Tämä tapaus oli sellainen, että tyttö kirjaimellisesti juoksi suoraan eteeni, eli ensimmäinen näköhavainto hänestä oli, kun hän juoksi suojatielle.

Tuossa tapauksessa siis ei muunlainen ennakointi toimi kuin ajaa koko ajan riittävän hiljaa (=ei ylinopeutta).
Pyry-Matias

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

Eilen tuli pikku pusu etupuskuriin Tullintorin parkkiksella. Kartanomersu peruutti kiinni laput silmillä parkkiruudusta. Onneksi nykyautoissa on joustavat puskurit, joten mitään pysyvää jälkeä ei jäänyt, vaikka törmäys selvästi tuntui. Kun asun ihan ytimessä ja liikun paljon keskustassa autolla, niin on oikeastaan pieni ihme, jos ei kerran vuodessa kolise.

Maanantaina reeneissä omakotitaloalueella edessäni, ajotien oikeassa reunassa pyöräili noin kymmenkesäinen tyttölapsi. Ajoin hiljakseltaan perässä, kun en uskaltanut ohittaa ennen 100 m päässä olevaa risteystä. Juuri rinnalle päästyäni tyttö kurvasi yllättäen eteeni. Kai nämä nykyautojen hiljaiset käyntiäänet pikkukierroksilla hämäävät, kun ajattelin tytön kuulleen hitaan tuloni lähes rinnalle. No, liinat kiinni ja töötit päälle. Damageksi jäi kaksi säikähtänyttä ihmistä.
Mulli75

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja Mulli75 »

NuoriDaavid kirjoitti: Tuon tapauksen jälkeen päädyin siihen, että asuntoaluille yritän noudattaa nopeusrajoituksia.
Eilen oli sama tilanne Vartiokylän kapeilla kaduilla joissa on myös jalkakäytävät mutta kun on tilaa ja hiljaista niin lapsethan käyttää sitä koko tietä leikkeihinsä. Ajelivat pyörillään äkkikäännöksiä tehden. Ennenkin tuolla ajaessani olen huomannut että hiljaa on ajettava jos yllättäen jostain tulee tenava pyörällä. Tilanahtautta ja näköesteitä tuo välillä kaduille pysäköidyt henkilöautot ja kuorma-autot.

Muistan joskus työmatkallani kun joka aamu samaan suuntaan nainen ajoi pyörällä. Nainen aina alkoi tuntemattomille lapsille huutamaan kun ne äkkiliikkeitä tehdessään sattuivat naisen eteen. Sama homma iltapäivällä. Kerran sanoin ihan vittuillessani sille että itse osaat arvioida tilanteen ja näet niin toimi sen mukaisesti ettei vahinkoa tule.
ninnithequeen

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Voi kauhea. Onneks ei käyny pahemmin. Uskaltaakohan tyttö kotona kertoakaan mitä sattui?

Miun penska ei suojatien yli mene ilman että pitää äitiä kädestä ja katsotaan molempiin suuntiin. Ukko joskus nauraa kun olen niin "ylihuolehtiva" mutta voi hitto jos noin kävis omalle lapselle ni ei taatusti pääsis enää omasta pihasta pois.

Ja mistä sitä tietää mitä saakutin rattijuoppoja tuolla pyörii ja voi sattua mitä vaan vaikka kuin olis opetettu :(
Aito_Johanna

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

:jee:
ninnithequeen

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Mulli75 kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti: Tuon tapauksen jälkeen päädyin siihen, että asuntoaluille yritän noudattaa nopeusrajoituksia.
Eilen oli sama tilanne Vartiokylän kapeilla kaduilla joissa on myös jalkakäytävät mutta kun on tilaa ja hiljaista niin lapsethan käyttää sitä koko tietä leikkeihinsä. Ajelivat pyörillään äkkikäännöksiä tehden. .
Jep, tuttu paikka ja tuttu tilanne. Tuota on kauhisteltu ennenkin.
NuoriDaavid

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Aito_Johanna kirjoitti::jee:
:?:
Vihtahousu

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja Vihtahousu »

Parisen vuotta sitten näin kans liikenneonnettomuuden. Ajelin fudismatsista kotiapäin kaveri kyydissä, kun yhtäkkiä näin oikealla puolellani auton, joka rysäytti bussipysäkin läpi. Kyseinen bussipysäkki sijaitsi sillalla ja auto pysähtyikin sillan teräsrakenteisiin, sen verran ehdin nähdä että takapenkillä oli lapsi. Onnettomuuden syy oli luultavasti kännykän tai radion näpräys, joka herpaannutti kuskin huomion. En pysähtynyt katsomaan, koska tie oli Kehä 1 ja perästä ajoi kokoajan autoja, joten toivottavasti joku perässä tuleva pysähtyi.
Aito_Johanna

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

NuoriDaavid kirjoitti:
Aito_Johanna kirjoitti::jee:
:?:
Aplodeja kauniille päätöksellesi noudattaa tästälähin nopeusrajoituksia.
Quarter

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja Quarter »

Kaupungissa aina rajotusten mukaan. Varsinkin koulujen päättyessä ja alkaessa. Lisäksi tämä oma kotitie ajetaan aina erityisen hissukseen. Tien toisella puolella on näitä nuorisokämppiä ja toisella rivareita joissa asuu yht 5 lapsiperhettä. Tie on hiekkatie ja molemmin puolin on autoja parkissa. rivareiden takapihat on suoraan autotien vieressä ja tiellä ajaa usein lapsia pyörällä tai leikkivät muuten vain. Sitten nämä muutaman tuning-teinit ottavat oikein vauhtia tien toisesta päästä ja paahtavat rajoittimet vinkuen tästä ohi. Vauhtia helposti 60-80. Värin ehdin näkemään ikkunasta mutta muuta juuri ei. Niin voi vittu jos sieltä parkkeeratun auton takaa päättää sellanen polvenkorkunen hypätä tielle niin pahasti käy. Vituttaa.
Avatar
Crowbar
Kitinän uhri
Viestit: 933
Liittynyt: 13.02.2007 13:02

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja Crowbar »

Joo-o. Taitaapi olla, että ne jotka ajelee pikkulasten yli suojatiellä tienaa sen x määrän euroja vuodessa. Oliko Daavid sun kamu se jannu, josta olisi lehdessä pitkään? Ettei olisi ollu elco... tai ei kait elco vielä tienaa tarpeeksi, että ajaisi suojatien yli ylinopeutta. Jenkeissä sun pitäisi Daavid asua. Olisi käsittämätön taloudellinen riski ajaa suojatiellä penskan yli. Voisi kato ajatella rahaa ennen kuin siirtyy ajattelemaan lapsia sen jälkeen kun näkee niiden lentävän kaaressa.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
segma

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja segma »

NuoriDaavid kirjoitti:Jos aikuinen päättää juosta suojatielle sivuilleen katsomatta, niin se on darwinistista luonnonvalintaa. Lapset ovat kuitenkin eri asia.
No ei kyllä. Samalla lailla se Darwin-setä hymähtelee myöntelevästi jos puskurin väärällä puolella on kersa. Vaikka lapsella onkin suurempi alttius tyhmyyksille, niin se ei tasan tarkkaan tarkoita että aikuisilla ei olisi mitään varaa virheille.
Googlebot

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja Googlebot »

Crowbar kirjoitti:Joo-o. Taitaapi olla, että ne jotka ajelee pikkulasten yli suojatiellä tienaa sen x määrän euroja vuodessa.
Niinku ne ruosteisella pommilla muutama viikko sitten jalankulkijan yli ajaneet nuorukaiset?
BettyB.

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja BettyB. »

Vähän samaa settiä täälläkin tiistaina, tosin tielle kurvasi kaverinsa kanssa jutteleva n. 13-15-vuotias poika fillarilla. Katsoi siis koko ajan taaksensa kaveriaan eikä kertaakaan eteensä kunnes oli jo meikäläisen puskurin edessä suojatiellä. Onnekseen ennakoin tilanteen ja ehdin pysähtyä. Ojensin kyllä ikkunasta muutamalla valitulla sanalla, toivottavasti otti opikseen. Hymähtelystä päätellen ei.
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18754
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja Niba »

Otan vastaan haastattelupyyntöjä
Pyyhin Netikettiin..
Avatar
cardic
Kitisijä
Viestit: 1086
Liittynyt: 15.08.2005 8:54
Paikkakunta: unscandiclandic

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja cardic »

Vaola kirjoitti: Kun nyt ensin edes tajuaisivat muistaa, ettei sinne tielle saamari saa sännätä!
tasta saa kans olla koko ajan muistuttamassa, ettei juosta siella, missa kulkee autoja. oma parkkis on ehka pahin paikka ku lapset santailee sielta taalta eika muista varoa ku on tuttu ja muka turvallinen alue. aina saa olla haukkana kattomassa et mista suunnasta seuraava muksu syoksyy eteen
'viinista tulee sekoboltsiks' -lapsi 7v
elco

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja elco »

Tänään Sturenkadun ja Aleksis Kiven kadun risteyksessä oli sviddullinen liikenneruuhka, ambulanssi, polizei, maassa liikkumaton pikkuskidi kypärä päässä ja kaatunut skootteri.

Karu meininki.
PerttiMakimaa

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

elco kirjoitti:Tänään Sturenkadun ja Aleksis Kiven kadun risteyksessä oli sviddullinen liikenneruuhka, ambulanssi, polizei, maassa liikkumaton pikkuskidi kypärä päässä ja kaatunut skootteri.

Karu meininki.
Ottamatta kantaa mitä tapahtui, kysyn että onko kukaan muu huomannut, että nuoret ovat olleet poikkeuksellisen levottomia tänä keväänä?

Meilläpäin autoa on mennyt tohjoksi useampia ja mitä oudoimpiin paikkoihin ja muutenkin todella levotonta touhua. Hormoonitko ovat saaneet (nuoret) sekaisin vai alanko vain olla niin vanha, että touhuun kiinnittää huomiota?
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

PerttiMakimaa kirjoitti:Meilläpäin autoa on mennyt tohjoksi useampia ja mitä oudoimpiin paikkoihin ja muutenkin todella levotonta touhua. Hormoonitko ovat saaneet (nuoret) sekaisin vai alanko vain olla niin vanha, että touhuun kiinnittää huomiota?
Televisio on kaiken pahan alku ja juuri, sieltä näkyy autourheilua. Samoin tietokoneisiin saa autopelejä, nekin tulisi kieltää. Kasikympin lätkä takaisin, liikunta trendiksi (ei siis skootterilla perseen leventäminen), sisustusohjelmat pannaan, niin johan alkaisivat onnettomuudet vähentyä. (Tuostakin saisi varmaan regressioanalyysilla jonkinlaisen korrelaation, josta joku idiootti kansanedustaja alkaisi vouhottamaan. Tämä siis varoituksen sanana niille, jotka etsitte asioiden välisiä suhteita ns. haulikkomenetelmällä eli kokeilemalla kaikkea.)
Paras päivä ikinä.
PerttiMakimaa

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Riemumieli kirjoitti:

Itse kyllä veikkaan Tiivi Taavia ja rumpujen päristelyä syyllisiksi tähän tilanteeseen. *Haulikon laukaus* :)
Pyry-Matias

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

PerttiMakimaa kirjoitti: Ottamatta kantaa mitä tapahtui, kysyn että onko kukaan muu huomannut, että nuoret ovat olleet poikkeuksellisen levottomia tänä keväänä?
Mopo- ja moottoripyöräkanta on lisääntynyt ponnekkaasti, nuo kevään ja kesä lelut. Myös näiden onnettomuuden ovat selvässä nousussa.
Avatar
saira
Kitisijä
Viestit: 3388
Liittynyt: 14.08.2005 19:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja saira »

Eilen joku nuori kolli veti jarrut pohjaan moottoritien vasemmalla kaistalla aivan edessäni. Kiitin Luojaa muutamaan otteeseen ja tapaani pitää kunnollinen turvaväli. Syynä jarrutukseen oli kilometrien päässä oleva tietyö, jonka takia oikealla kaistalla alkoi jono jo satasen alueella. Jono alkoi paikassa, johon ei ollut kunnon näkyvyyttä. Poika halusi vaihtaa kaistaa ja päästä jonon perään, mutta ei tajunnut katsoa peilistä ajaako joku takana... Taisi oppia katsomaan taustapeiliin...
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
PerttiMakimaa

Re: Näin liikenneottomuuden, muutin ajatteluani

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

Pyry-Matias kirjoitti:
PerttiMakimaa kirjoitti: Ottamatta kantaa mitä tapahtui, kysyn että onko kukaan muu huomannut, että nuoret ovat olleet poikkeuksellisen levottomia tänä keväänä?
Mopo- ja moottoripyöräkanta on lisääntynyt ponnekkaasti, nuo kevään ja kesä lelut. Myös näiden onnettomuuden ovat selvässä nousussa.
Ovatko kyseessä edukkaat kiinalaiskamat, jotka ovat nostaneet kaksipyöräiset taas arvoon arvaamattomaan.

125cc skootteri irtoaisi alle 1,5kE ja mopokoneinen 6-800E. Luulisi käyvän kaupaksi näin nousukaudella.
Vastaa Viestiin