Rohkein tekosi

Yleinen lätinä jä kitinä
NuoriDaavid

Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Mielestäni rohkein tekoni oli, kun aikoinaan hakiessani työpaikkaa sairaalasta soitin neljälle ylilääkärille, ja kerroin haluavani tulla esittäytymään, vaikka kyseisissä paikoissa ei ollut mitään työpaikkaa auki.

Neljästä kolme suostui ottamaan vastaan ja kaksi työpaikkaa tarjoutui.
chevilyn

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja chevilyn »

Irtisanoa asunto ja muuttaa yksin ulkomaille töihin 18 vuotiaana. Silloin en pitänyt tekoani mitenkään rohkeana, mutta nykyään ei tulisi enää mieleenkään muuttaa 10 päivän varoitusajalla sellaiseen maahan jonka kieltä en osaa. Alan kallistua sen puolelle, että temppu oli enemmänkin tyhmänrohkea kuin rohkea, mutta en kyllä ole sitä silti koskaan katunut.
NuoriDaavid

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

chevilyn kirjoitti:Irtisanoa asunto ja muuttaa yksin ulkomaille töihin 18 vuotiaana. Silloin en pitänyt tekoani mitenkään rohkeana, mutta nykyään ei tulisi enää mieleenkään muuttaa 10 päivän varoitusajalla sellaiseen maahan jonka kieltä en osaa. Alan kallistua sen puolelle, että temppu oli enemmänkin tyhmänrohkea kuin rohkea, mutta en kyllä ole sitä silti koskaan katunut.
Tyhmänrohkeuden ja rohkeuden raja on häilyvä ja riippuu monesti lopputuloksestakin.

Itse voin kyllä antaa esimerkin selkeästä tyhmänrohkeudesta: interreilillä vuokrasin skootterin ja pudottelin serpentiinitietä alaspäin niin paljon kuin koneesta lähti. Jos auto olisi tullut sopivasti mutkassa vastaan, niin en kirjoittelisi tässä. Nuorena noita juttuja ei vaan ajattele...
Avatar
martza
Kitisijä
Viestit: 1488
Liittynyt: 15.08.2005 8:37
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja martza »

NuoriDaavid kirjoitti: Itse voin kyllä antaa esimerkin selkeästä tyhmänrohkeudesta: interreilillä vuokrasin skootterin ja pudottelin serpentiinitietä alaspäin niin paljon kuin koneesta lähti. Jos auto olisi tullut sopivasti mutkassa vastaan, niin en kirjoittelisi tässä. Nuorena noita juttuja ei vaan ajattele...
Käväisin mm Santorinilla tänä kesänä ja siellä oppaat painottivat, että tällä saarella ei kannata opetella ajamaan skootterilla. Viime vuoden elokuussa oli 62 kuolonuhria, skootteri/mopo kolareissa. Elikkä noin 2 kuolutta per päivä. Karmeita tilastoja. Enkä yhtään ihmettele, meno oli todella karseaa kapeilla vuoristoteillä, missä ei ollut tieaitoja laisinkaan.
Joten rohkein tekoni oli olla vuokraamatta skootteri Santorinilla ja ilmeisesti olen sen takia yhä hengissä. :wink: [/code]
"Elämä syntyy hanurista - tai ainakin läheltä sitä"
chevilyn

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja chevilyn »

NuoriDaavid kirjoitti: Nuorena noita juttuja ei vaan ajattele...
Nuorena ihmiset tuppaavat ajattelemaan olevansa kuolemattomia ja ottavat turhia riskejä. Valitettavasti uutisista saa lukea aina välillä kuinka tyhmänrohkeus on vienyt jonkun hengen tai vammauttanut vakavasti. Riskit kyllä monesti tiedetään, mutta nuori ihminen vain priorisoi eri tavalla toimintansa.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23475
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Eiköhän se ole vielä edessäpäin ja liittyy parisuhdestatuksen muutokseen.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Elukka

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja Elukka »

Menin useisiin käännöstoimistoihin tarjoutumaan englanninkielen tulkiksi ilman mitään muodollista koulutusta.
Pakit tuli kaikista lopulta, mutta yllättävän useisiin pääsin haastatteluun asti - siitä huolimatta että hakemuksessa sana "tarkka" oli muuttunut muotoon "ta[R!]kka".
chevilyn

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja chevilyn »

MAAILMAN ROHKEIMMAT MIEHET

1:
Mies joka tulee myöhään kännissä kotiin, peitettynä huulipunan
jäljillä, haisten naisen parfyymille, ja läpsäyttää vaimonsa takamukselle ja sanoo: "Olet seuraava, läski!"

2:
Vaimo oli makuuhuoneessa sängyssä lukemassa kun hänen miehensä käveli makuuhuoneeseen lammas kainalossaan.
- "Tässä on se sika, jonka kanssa harrastan seksiä kun sinulla on päänsärky", mies ilmoitti suureen ääneen.
- "Toi on kyllä lammas", vaimo kommentoi.
- "Mä puhun kyllä lampaalle", mies vastasi.

3:
Mies huomaa vaimonsa pakkaavan matkalaukkunsa, joten kysyy "Mitä teet?"
Nainen vastaa: "Pakkaan tavaroitani ja muutan Lontooseen. Olen kuullut että, siellä maksetaan huorille 400 puntaa siitä mitä olen antanut sinulle ilmaiseksi"

Myöhemmin kun nainen on lähdössä, hän huomaa että mies on myös pakannut matkalaukkunsa. Hän kysyy "Mihin sinä olet lähdössä?"
Mies vastasi "Tulen mukaan Lontooseen. Haluan nähdä miten pärjäät 800 punnalla vuodessa."

4:
Nainen oli ostoksilla paikallisessa S-marketissa ja poimi
kauppakoriinsa 2 litraa maitoa, rasiallinen kananmunaa, 2 litraa tuoremehua, salaattia, tomaatteja ja kahvipaketin.

Ulko-oven vieressä oli juoppo tarkkailemassa naista kun hän nosti tavarat kassan hihnalle. Hetken jälkeen juoppo lausui: "Oot varmaan sinkku."
Nainen säikähti hieman, mutta häntä kiinnosti myös tietää miten juoppo oli voinut tietää hänen sosiaalistatuksensa, koska hän oli todellakin sinkku.

Hän tarkasti nopeasti ostamansa tuotteet, mutta ei löytänyt niistä yhtään merkkiä, mikä olisi voinut paljastaa häntä sinkuksi. Loppujen lopuksi hänen oli pakko myöntää juopolle: "Niin olen, mutta mistä tiesit?"

"Koska oot ruma."

(Off topic mutta oli ihan pakko) :lol:
prosessi

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Talon ostaminen omaksi kodiksi 23-vuotiaana. Vieläpä sellaisen talon, jossa ei vielä silloin ollut edes juoksevaa vettä ja joka sijaitsi kolmen kilometrin päässä lähimmästä päätiestä, eikä vakinaisia naapureita sitä lähempänä. Puhumattakaan siitä, että kun huhtikuun alussa kävimme kyseistä taloa katsomassa, oli se kolmen kilometrin hiekkatie niin huonossa kunnossa (=peilijäätä), ettei autollamme päässyt alkua pidemmälle. Jouduimme kävelemään koko matkan, ja silti tein tarjouksen heti taloon tutustuttuamme.
Storia

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja Storia »

NuoriDaavid kirjoitti:Tyhmänrohkeuden ja rohkeuden raja on häilyvä ja riippuu monesti lopputuloksestakin.
Juuri tästä syystä on vaikea arvottaa päässään rohkeinta tekoa. Molempia on tullut tehtyä runsaasti.
Yksi joka menee varmaan molempiin kategorioihin on, kun myin autoni ja lähdin jenkkeihin kuukaudeksi tapaamaan kahta hlöä, joihin olin tutustunut (yllätys, yllätys!) keskustelupalstalla. Lopputulos oli lähes 7000 ajettua mailia ja viisi osavaltiota, vierailu Playboy mansionissa ja yksi skitso, jota täytyi paeta LA:sta Arizonaan asti. Hyvä reissu silti, päivääkään en vaihtaisi pois.
NuoriDaavid

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Storia kirjoitti:vierailu Playboy mansionissa
Oho!

Kerro lisää! Tapasitko itsensä Hugh Hefnerin?
Storia

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja Storia »

NuoriDaavid kirjoitti:
Storia kirjoitti:vierailu Playboy mansionissa
Oho!

Kerro lisää! Tapasitko itsensä Hugh Hefnerin?
En tavannut, damn! Olin tavannut aiemmin Amsterdamissa Playboyn kuvaajan sattumalta, jonka kanssa vietin illan. Hän sitten kutsui käymään, jos olisin tulossa jenkkeihin. Kirjoiteltiin jonkun aikaa ja sitten kun tuo matka sinne varmistui soitin ja sovittiin treffit. Hän sitten kutsui mukaansa käymään kartanon iltabileissä ja tietty menin :P Siellä sitä sitten kelluttiin puutarhan porealtaassa shamppanjaa siemaillen kera kissojen. Hugh oli sisätiloissa oletettavasti lempimässä, enkä itse päässyt puutarhaa ja eteishallia pidemmälle.
Avatar
Mida
Kitinän uhri
Viestit: 531
Liittynyt: 15.09.2006 12:10

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja Mida »

Lapsen laittaminen alulle tyypin kanssa, jonka olin tavannut livenä ekan kerran vajaat 2 viikkoa aiemmin.
ninnithequeen

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Jaa. Kai se oli miehen perässä muuttaminen turvallisilta kotikulmilta isoon ja pahaan itä-Helsinkiin.
Quarter

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja Quarter »

Suostuin kitinän modeksi
masa

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja masa »

Mida kirjoitti:Lapsen laittaminen alulle tyypin kanssa, jonka olin tavannut livenä ekan kerran vajaat 2 viikkoa aiemmin.
Rohkeutta? - Paremminkin tyhmyyttä.
Vihtahousu

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja Vihtahousu »

Quarter kirjoitti:Suostuin kitinän modeksi
Ootkin aika nössö sit :D
Quarter

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja Quarter »

Vihtahousu kirjoitti:Ootkin aika nössö sit :D
Sä et tiedä mitä tää on...
Vihtahousu

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja Vihtahousu »

Quarter kirjoitti:
Vihtahousu kirjoitti:Ootkin aika nössö sit :D
Sä et tiedä mitä tää on...
Ehkä postauksesi olisi paremmin sit sopinut "tyhmin teko"-ketjuun.
Quarter

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja Quarter »

Vihtahousu kirjoitti:
Quarter kirjoitti:
Vihtahousu kirjoitti:Ootkin aika nössö sit :D
Sä et tiedä mitä tää on...
Ehkä postauksesi olisi paremmin sit sopinut "tyhmin teko"-ketjuun.
Touché
Avatar
Mida
Kitinän uhri
Viestit: 531
Liittynyt: 15.09.2006 12:10

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja Mida »

masa kirjoitti:
Mida kirjoitti:Lapsen laittaminen alulle tyypin kanssa, jonka olin tavannut livenä ekan kerran vajaat 2 viikkoa aiemmin.
Rohkeutta? - Paremminkin tyhmyyttä.
Jep. Siitä tyhmyydestä seurasi onnellinen ja toimiva perhe avioliittoineen kaikkineen.

Eli jos seurauksia tarkastellaan, ei se ehkä niin tyhmää ollutkaan. Riskaabelia kyllä!
didi

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja didi »

Rohkeita tekojani ovat oman asunnon ostaminen, vaihto-oppilasvuosi Saksassa lukioaikoina sekä joskus lukioaikoina toisen vanhemman "pakottaminen" terapiaan (Jussi-projektiin).
SaintJohnPerse

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja SaintJohnPerse »

Irtisanoutuminen suht' koht' "varmasta ja kohtuullisesti palkatusta työpaikasta" tyhjän päälle ja ryhtyminen alalle, jossa voi tienata paljon... tai sitten ei yhtään...

Toiseksi ehkä: Jatkot Poikuuden ja kumppanien kanssa... :D
Tix

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja Tix »

Rohkein tekoni .. en ole tainnut tehdä mitään erityisen rohkeaa. Tyhmän"rohkeita" kännistuntteja ei liene lasketa. Olen riskiaversiivinen selvinpäin ja useimmiten myös kännissä.

Tietynlaista selkärankaa jotkut päätökset ovat vaatineet, mutta rohkeudeksi en niitäkään miellä. Rohkeus lienee sitä, että pelkää jotain, mutta pelosta huolimatta tekee sen mitä pitää? Vrt. talvisodan sankarit.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Rohkein tekosi

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

SaintJohnPerse kirjoitti:Irtisanoutuminen suht' koht' "varmasta ja kohtuullisesti palkatusta työpaikasta" tyhjän päälle ja ryhtyminen alalle, jossa voi tienata paljon... tai sitten ei yhtään...

Toiseksi ehkä: Jatkot Poikuuden ja kumppanien kanssa... :D
Tuli tässä vain mieleeni, että oletko tajunnut olevasi Sarah Jessica Parker? Tai onko joku muu tajunnut sen jo ennen minua?
Kikkelis kokkelis.
Vastaa Viestiin