Painonpudotusta

Yleinen lätinä jä kitinä
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

Hei, olen Xib ja olen läski. Okei, en suinkaan läski, mutta haluaisin muutaman kilon katoamaan vyötäröltä, mutta olen siihen ilmeisesti aivan liian itsekuriton.

Ongelmanani on ainaiset aloittamiset. Päivän verran sujuu esimerkillisesti, ehkä jopa vajaan viikon, mutta sitten kaupassa silmien eteen lävähtää se irtokarkkihylly, jonka luokse jalat kuljettavat väkisinkin. Ja siitä lähtien joka kauppareissulta mukaan lähtee suklaapatukka. Lähinnä kaipaisin siis vinkkejä itsensä motivoimiseen siten, että pystyisi välttämään nuo turhat mielihalut, joiden jälkeen kuitenkin morkkistaa. Mikä hitto siinä on niin vaikeaa vain kävellä ohi ja syödä vaikka omppu? Varmaan se, että omena ei missään olosuhteissa maistu suklaalta.

Laihtumisen kaavahan on naurettavan helppo: syö vähemmän kuin kulutat. Helppoa, mutta niin vaikeaa.

Pituutta minulla on 167 senttiä ja painoa tällä hetkellä noin 65 kiloa. Tuon lukeman haluaisin saada jonnekin kuudenkympin alapuolelle - jos nyt vaikka saisi sen viisikin kiloa hävitettyä, niin olisin jo suunnattoman tyytyväinen. Painoindeksini on tällä hetkellä noin 23,3, kun normaalipaino on välillä 20-25. Normaalipainoisena haluan pysyäkin, miksikään rimpulaksi en tahdo.
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
chevilyn

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja chevilyn »

Ala harrastaa liikuntaa niin ei tarvitse alkaa fanaattiseksi syömisten suhteen. Joku aerobinen laji 3kr./vko. niin kilot karisevat. Hyviä ovat uiminen ja juokseminen. Lihas kuluttaa myös 50% enemmän kaloreita kuin läski.
Bliss

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Periaatteenhan sä tiedät, se on hyvä, eikä sun liikuntaharrasteissa ole mitään parantamisen varaa. Vika ei siis ole siinä.
Tokihan tiedät myös sen, että lihas painaa enemmän kuin löllö, eli tiukalla pumpilla ei välttämättä laihdu.... Suklaat sun muut namut siis pois.

Tohon kauppajuttuun mulla on melko toimiva juttu.
•Syö ennenkuin menet kauppaan.
•Kirjoita ostoslista, äläkä poikkea siitä.
Tämä säästää muuten myös rahaa :wink:

PeeÄs. Susta on läski yhtä kaukana kuin kuu on auringosta.
Viimeksi muokannut Bliss, 21.08.2007 20:52. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

chevilyn kirjoitti:Ala harrastaa liikuntaa niin ei tarvitse alkaa fanaattiseksi syömisten suhteen. Joku aerobinen laji 3kr./vko. niin kilot karisevat. Hyviä ovat uiminen ja juokseminen. Lihas kuluttaa myös 50% enemmän kaloreita kuin läski.
Kun minä harrastan liikuntaa jo niin paljon, etten kauheasti enää viitsisi lisätä :D Bodypump 3 kertaa viikossa, ja siihen päälle monia kymmeniä kilometrejä fillarilla. Juoksulenkkejä olisi tarkoitus lisätä, mutta joku raja siinäkin :P
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
SaintJohnPerse

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja SaintJohnPerse »

Popsi kromia. Se tepsii makean nälkään.
SikaMika

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

chevilyn kirjoitti:Ala harrastaa liikuntaa
*REPS*

Tämä siis huomioon ottaen, kelle neuvo oli kohdistettu. Pieni vilkaisu urheilutopicciin selventää palstan untuvikoille mitä tarkoitan. :)
masa

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja masa »

Xiberia kirjoitti: Kun minä harrastan liikuntaa jo niin paljon, etten kauheasti enää viitsisi lisätä :D Bodypump 3 kertaa viikossa, ja siihen päälle monia kymmeniä kilometrejä fillarilla. Juoksulenkkejä olisi tarkoitus lisätä, mutta joku raja siinäkin :P
Hommaa rakastaja ja pane kuin kani. Ei se ehkä laihduta, mutta mukavaa se on :wink:
SaintJohnPerse

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja SaintJohnPerse »

masa kirjoitti:

Ja niele... Rakkauden nektari on proteiini pitoista...
Avatar
Georgina
Kitisijä
Viestit: 3302
Liittynyt: 23.12.2005 22:36

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Georgina »

Me tehtiin juuri viime viikonloppuna kaverin kanssa toistemme vahtimissopimus. Ja oon kirjoittanut rehellisesti tänne kitinään kaikki mitä syön, en kehtaa ostaa sitä karkkia kaupasta. On toiminut jo jopa 3 päivää :D

Tässä Ginuski nyt siis julkisesti tunnustaa hankkiutuvansa läskeistään eroon (joita on muuten pikkasen enempi kuin xibellä...) En kehtaa lipsua perkele, oma peilikuva ei enää miellytä.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Bliss

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Bliss »

SaintJohnPerse kirjoitti:Rakkauden nektari on proteiini pitoista...
Korvaa niinq palautumisdrinksut vai?
SikaMika

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Itse aiheeseen:

Mulla on sama ongelma, dieetit toimii aina hienosti siihen saakka, kunnes haluan syödä jotain epäterveellistä tai jättää sovitun treenin laiskottelun vuoksi väliin. Itsekurista tai ennemminkin sen puutteesta kyse siis täälläkin. Nyt taas homma toimii hyvin ("jo" toista päivää!), itse saan motivoitua itseni aina halutessani repsahtaa vain ja ainoastaan muistuttamalla itseäni siitä, miksi mä oikeastaan haluankaan laihtua.
Tix

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Tix »

Tätä ketjua lukiessa on mukava istua perseellään, avata olut ja pohtia miksei liho.
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

Bliss kirjoitti:Tokihan tiedät myös sen, että lihas painaa enemmän kuin löllö, eli tiukalla pumpilla ei välttämättä laihdu.... Suklaat sun muut namut siis pois.
Tässähän se on se kompastuskivi :) Muuten syön kohtalaisen hyvin ja monipuolisesti, karkit romuttavat vaan koko sen perustan. Jonkun verran olen painostani laittanutkin tuon lihaksen piikkiin, mutta silti tuo ruho on vähän turhan raskas :D Painonpudotuksessakin tulee kuitenkin se kysymys vastaan, että miten lihaksen saa säilymään ja läskin palamaan! Oon nimittäin aika tyytyväinen siihen lihaksistoon, joka mulle on kehittynyt, ja sitä en haluaisi päästää rappeutumaan. Riittääköhän siihen vaan se, että pitää liikuntaharrastukset ennallaan?
Bliss kirjoitti:Tohon kauppajuttuun mulla on melko toimiva juttu.
•Syö ennenkuin menet kauppaan.
•Kirjoita ostoslista, äläkä poikkea siitä.
Tämä säästää muuten myös rahaa :wink:
Tuo on muuten aivan loistava! Kauppalistaa en ole ikinä edes tajunnut kirjoittaa, mutta oma käytäntöni on se, että kerään AINA ostokset koriin, vaikka Prismassa olisi niitä pienempiä kärryjäkin, koska kori kumminkin alkaa jossain kohtaa painaa sen verran, ettei turhaan jaksa kerätä lisää sapuskaa.
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
chevilyn

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja chevilyn »

Xiberia kirjoitti: Kun minä harrastan liikuntaa jo niin paljon, etten kauheasti enää viitsisi lisätä :D Bodypump 3 kertaa viikossa, ja siihen päälle monia kymmeniä kilometrejä fillarilla. Juoksulenkkejä olisi tarkoitus lisätä, mutta joku raja siinäkin :P
No siinä tapauksessa ei liene tosiaan suotavaa lisätä liikuntaa :D Hmm, varmaankin kannattaa aika maltillisesti sitten aloittaa laihduttaminen että jaksat jatkossakin liikkua paljon. En tiedä kannattaako yrittää luopua kokonaan makeisista. Yleensähän tuppaa käymään niin, että mitä tiukemmin kiellät jotain itseltäsi, niin sitä enemmän haluat sitä. Kokeile tehdä ruokalista kerralla koko viikolle ja käy yhdellä kerralla kaupassa hakemassa kaikki, niin ei tule niin paljon houkutuksia. Voithan kokeilla vaihtaa karkit pikkuhiljaa esimerkiksi kuivattuihin hedelmiin ja Coca Cola lightiin. Täytyy kyllä myöntää, että tämä asia kuuluu sellaiseen kategoriaan, josta minulla ei ole mitään omakohtaista kokemusta, joten arvailen vain :)
Tix

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Tix »

Xiberia kirjoitti:miten lihaksen saa säilymään ja läskin palamaan! Oon nimittäin aika tyytyväinen siihen lihaksistoon
Vähemmän salia ja enemmän aerobista, pitkäkestoista.
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

Suvinen kirjoitti:Psyykataan toisiamme, jooko? Mäkin taas eilen aloitin Paremman Elämän.. :wink:
Juu! Tässä todellakin kaipaa jotain vertaistukiryhmää - pitää varmaan aloittaa laihistelijoille ihan oma tsemppiketju :D

Sitäkin tässä ajattelin, että pitäisi yrittää haastaa esim. kesälomalla ihan kiitettävästi lisäkiloja haalinut siskoni pieneen "laihdutuskilpailuun", koska sellainen todella motivoi! Kunhan ei riistäydy käsistä :D "Mun painoindeksi on jo 14!"
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

chevilyn kirjoitti:En tiedä kannattaako yrittää luopua kokonaan makeisista. Yleensähän tuppaa käymään niin, että mitä tiukemmin kiellät jotain itseltäsi, niin sitä enemmän haluat sitä.
Sitä tässä ajattelin, että en kyllä ihan kokonaan halua/pysty luopumaan karkeista, kunhan pystyisi vaikka pitämään viikossa ainoastaan yhden karkkipäivän, ja senkin maltillisesti.

Vanhin siskoni treenaa salilla kroppaansa lähes fitness-tasoisesti, ja hän pitää kerran viikossa päivän, jolloin syö ihan mitä vaan. Siis kaikkea, ja sairaita määriä. Tuon järkevyyttä en menisi allekirjoittamaan, mutta siinä haluan itsekin pitäytyä, että karkki silloin tällöin ei kuitenkaan tapa. Painosta kun ei ole tullut minulle siinä määrin vielä ongelma, että totaalinen panna kaikelle makealle olisi mitenkään tarpeellinen.
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
SaintJohnPerse

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja SaintJohnPerse »

Bliss kirjoitti:
SaintJohnPerse kirjoitti:Rakkauden nektari on proteiini pitoista...
Korvaa niinq palautumisdrinksut vai?
Sisältää mm.

-sinkkiä
-antigeenejä
-fruktoosia
-c-vitamiinia
-kalsiumia
-kolesterolia
-magnesiumia
-B12-vitamiinia
-kreatiinia
-DNA:ta
-maitohappoa
-virtsahappoa
-natriumia
-pyrimidiinia
-fosforia
-glutationia
-spermiinia
-polyamiineja
-hapanta fosfataasia
-sitruunahappoa
-klooria
-koliinia
-inositolia
-ureaa
-sorbitolia
-palorypälehappoa
-puriinia
-kaliumia
-hyaluronidaasia
-spermidiinia
-prostaglandiineja
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

masa kirjoitti:Hommaa rakastaja ja pane kuin kani. Ei se ehkä laihduta, mutta mukavaa se on :wink:
Voinkin laittaa kitinäläiset asialle ja etsimään minulle rakastaja :D

(Mistäpä tiedätte, ettei mulla ole sellaista jo? ;))

SJP: Kiitos tuon proteiinipirtelön ainesosaluettelosta, löytyisikö jostain vielä kalori-, proteiini- ja hiilihydraattipitoisuudet? Olet kultainen! :D
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
chevilyn

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja chevilyn »

Xiberia kirjoitti: Vanhin siskoni treenaa salilla kroppaansa lähes fitness-tasoisesti, ja hän pitää kerran viikossa päivän, jolloin syö ihan mitä vaan.
Miten olisi jos söisi useamman kerran viikossa jonkun tosi pienen karkin? Se voisi tyydyttää paremmin makeanhimoa kun se, että kerran viikossa syö kerralla paljon karkkia. Tosin lienee persoonakysymys kumpi on psyykkisesti palkitsevampaa.
SikaMika kirjoitti: *REPS*

Tämä siis huomioon ottaen, kelle neuvo oli kohdistettu. Pieni vilkaisu urheilutopicciin selventää palstan untuvikoille mitä tarkoitan. :)
*reps* No ei kaikkea tietää :lol:
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

chevilyn kirjoitti:Miten olisi jos söisi useamman kerran viikossa jonkun tosi pienen karkin? Se voisi tyydyttää paremmin makeanhimoa kun se, että kerran viikossa syö kerralla paljon karkkia.
Tässä on taas se kompastuskivi, että minulle sen "tosi pienen karkin" raja on erittäin häilyvä - esim. 200 gramman suklaalevy voi olla tosi pieni karkki, jos oikein kova suklaahimo on :D Siksi mieluummin pitäytyisin siinä 1 karkkipäivä/viikko -ajatuksessa. Tietysti tuollaisesta pehmeästä laskusta olisi ehkä helpompi lähteä liikkeelle.
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
SaintJohnPerse

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja SaintJohnPerse »

Xiberia kirjoitti:
masa kirjoitti:Hommaa rakastaja ja pane kuin kani. Ei se ehkä laihduta, mutta mukavaa se on :wink:
Voinkin laittaa kitinäläiset asialle ja etsimään minulle rakastaja :D

(Mistäpä tiedätte, ettei mulla ole sellaista jo? ;))

SJP: Kiitos tuon proteiinipirtelön ainesosaluettelosta, löytyisikö jostain vielä kalori-, proteiini- ja hiilihydraattipitoisuudet? Olet kultainen! :D
Keskimääräinen ejakulaatiomäärä on 3,2 +-1,4 ml. Yhden sienensyöksyn kalorimäärä on 5-25 kaloria.

Kunnon vitamiinipommi. :)
Tix

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Tix »

SaintJohnPerse kirjoitti:Kunnon vitamiinipommi. :)
Ei muuta kuin raakaa ankkaa kitusiin, tytöt! Siitä se lähtee.
SaintJohnPerse

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja SaintJohnPerse »

Xiberia kirjoitti:
chevilyn kirjoitti:Miten olisi jos söisi useamman kerran viikossa jonkun tosi pienen karkin? Se voisi tyydyttää paremmin makeanhimoa kun se, että kerran viikossa syö kerralla paljon karkkia.
Tässä on taas se kompastuskivi, että minulle sen "tosi pienen karkin" raja on erittäin häilyvä - esim. 200 gramman suklaalevy voi olla tosi pieni karkki, jos oikein kova suklaahimo on :D Siksi mieluummin pitäytyisin siinä 1 karkkipäivä/viikko -ajatuksessa. Tietysti tuollaisesta pehmeästä laskusta olisi ehkä helpompi lähteä liikkeelle.
Kokeile ihan piruuttaan sitä kromia. Tuplaa vaikka annosmäärä. Siitä ei "joidenkin tutkimusten mukaan" haittaa. En tiedä oliko kyseessä placebo vaikutus, mutta kromin popsimisen aloitettuani ei vaan tehnyt mieli makeaa... Vaikka herkkuperse olenkin (minun femiini puoleni)
chevilyn

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja chevilyn »

Xiberia kirjoitti: Tässä on taas se kompastuskivi, että minulle sen "tosi pienen karkin" raja on erittäin häilyvä - esim. 200 gramman suklaalevy voi olla tosi pieni karkki, jos oikein kova suklaahimo on :D
Wtf? :D Sinähän olet oikea sokeriaddikti. Ehkäpä kannattaa tosiaan kokeilla sitä kerran viikossa karkkipäivää tai sitten lyöt kaverin kanssa jostain vetoa ja lopetat kokonaan. Laihduttajien pitäisi koota joku porukka, jossa kaikki sitoutuvat siihen, että se joka on määrätyn ajan jälkeen kauimpana tavoitteestaan maksaa kaikki etelänlomalle tai vaihtoehtoisesti muut saavat kuljettaa häntä naamiaisasussa ympäri kaupunkia ja teetättää hänellä kaikenlaisia temppuja? Kyllä varmasti motivoisi! :)
Vastaa Viestiin