Painonpudotusta

Yleinen lätinä jä kitinä
Googlebot

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Googlebot »

chevilyn kirjoitti:En huomannut, että missään luki, että hän korvasi karjalanpiirakoilla aterioita, mutta saatan toki olla väärässäkin.
Epäilin asian olleen näin johtuen viestin editoinnin ajankohdasta (joskus klo 12:26 ja 14:06 välillä), ja siksi kysyinkin ei kai hän vaan korvannut lounasta kahdella riisipiirakalla.

Jos näin ei ollut, ei piirakan syönti silloin tällöin oikean ruoan lisäksi paljoa tuhoa tee, mutta syö osaltaan laihtumispyrkimyksiä. Kannattaa keskittyä syömään ravitsevaa ruokaa joka pitää kylläisenä pitkään ja jättää piirakka- ja keksivälipalat sikseen.
prosessi

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja prosessi »

BettyB.

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja BettyB. »

Bongasin tänään Shelliltä kaksi uutta "karkinkorviketta", nimittäin Läkerol on tehnyt uutta ihkua sokeritonta purkkaa, toisen maku on vanilja-minttu ja toinen mansikka-lime. Namskis!
Herra Manala

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Tix kirjoitti:Vieroitusoireita voit helpottaa parilla kikalla:

- ala syömään jäädytettyjä hedelmälohkoja tai pakastemarjoja, kuten vadelmia karkin korvikkeena
- vaihda suklaa reilusti tummaan, unohda sokeripitoiset vaaleat ja syö kerralla vähemmän
- dietorellet tms. lisäainesotkumakeat saavat elimistösi pahimmissa vieroitusoireissa hetkeksi huijaantumaan, mutta liikakäytöllä on laksatiivisia vaikutuksia
- syö paljon purukumia, se on korviketoiminto mässytykselle
Tähän voisi lisätä, että sokeroitujen karkkien vaihtaminen fruktoosilla makeutettuihin voisi myös olla hyvä ajatus. Nuo hedelmät ja marjathan jo sisältävätkin fruktoosia. Fruktoosi imeytyy noin kolme kertaa hitaammin ja tasapainoisemmin, sekä sisältää makeuteensa nähden myös (muistaakseni) noin kolme kertaa vähemmän kaloreita kuin ruokosokeri. Ei siis aiheuta samanlaisia huippuja kuin sokeri, ja toimii siten hyvänä vieroituslääkkeenä. Sakkaroosin nollaaminen voi oikeasti olla todella hankalaa sokerinarkille verrattuna fruktoosivieroitukseen.
Avatar
Camilla
Kitisijä
Viestit: 1314
Liittynyt: 14.08.2005 23:08

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Camilla »

Kyllä se ainakin mun kohdalla on niin että mitä enemmän karkkia syö niin sitä enemmän sitä tekee myös mieli. Eli jos jättää karkit vaikka viikoksi pois niin niitä ei himoitse enää samalla tavalla.

Olen itsekin tässä kesän aikana kerännyt sellaiset 5kg kesämahaa joista pitäisi nyt päästä eroon. Lyötiin ukkosen kanssa vetoa satasesta kumpi pudottaa enemmän 15.9 mennessä ja arvaa vaan meinaanko voittaa sen satasen! Tähän mennessä lähtenyt kilo.
Bhven

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Camilla kirjoitti:kumpi pudottaa enemmän 15.9 mennessä
Mits järkee tossa on? Laittakaa pari kuukautta lisää, vaika tonne joulukuulle asti. Vai ootteko jollain Hullu-Pirjon pikadieetillä? (ei se toimi.)
Googlebot

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Googlebot »

Aloitin "kesämahasta pois"-projektini n. kolme viikkoa sitten (askeettinen ruokavalio, ei alkoholia (no okei viime vkl vähän, ja eilen pieni annos punaviiniä pihvin kera), urheilua enemmän kuin laki sallii), ja jo nyt saan kaikkein tiukimmat farkkuni jälleen jalkaani, jotain mitä en olisi kuukausi sitten tohtinut yrittää. Jihuu, vänkää, huisaa, sain yhdet housuparit takaisin hyötykäyttöön. Alan taas olla kuosissa, eikä vienyt edes kauaa.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Ensiviikolla alkaa kuntokuuri varovasti. Mutta tarkoituksena ei todellakaan ole painonpudotus kun nytkin olo tuntuu tuulennussimalta vinkuheinältä. Painokin varmaan tippunut neuvolaluokkaan.

Ei muuta kuin pari lavaa ehrmannia naamaan ja rauta kolisemaan.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Pyry-Matias

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

Bluntly kirjoitti:Ei muuta kuin pari lavaa ehrmannia naamaan ja rauta kolisemaan.
Komeeta! Voin tsemppailla sitten palstalla, jos kehtaat reeneistä mainita.
Geetzu

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Vtun vammahiiri, no en ois halunnukaan muokata deletoinnin sijaan.
Avatar
mustaenkeli
Kitisijä
Viestit: 2884
Liittynyt: 09.09.2005 12:08
Paikkakunta: Hell-sinki
Viesti:

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja mustaenkeli »

Xiberia kirjoitti:Hei, olen Xib ja olen läski. Okei, en suinkaan läski, mutta haluaisin muutaman kilon katoamaan vyötäröltä, mutta olen siihen ilmeisesti aivan liian itsekuriton.
Kokeile raskaaksi tulemista! Ensimmäisen kolmen kuukauden pahoinvointi sai multa ainaski sen muutaman kilon pois. :wink:
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Nyt tungen häpeämättä tänne Xiben ketjuun kertomaan omasta alkaneesta taistelustani sokeririippuvuutta vastaan, koska mä olen mun lempiaihe. Eiliseen viikonpäiväketjuun viitaten: *Lolita*

Eilisen työpäivän onnistuin olemaan täysin ilman karkkia ja sokeria. Aika hyvä saavutus, kun kävin kuitenkin ostamassa työpaikan kahvihuoneeseen kilokaupalla ihania karkkeja ja suklaata. Apuna pidättäytymisessä oli Fanta Free -pullo, tehosi hyvin makeanhimoon. Illalla sitten kyllä söin lakuja, koska edelleen kuvittelen, että karkit loppuvat kokonaan, jos ne syö pois kaapista.

Tänäänkin onnistuin vetämään työpäivän ilman karkkia, pienen palan Daim-kakkua söin, kun tarjottiin. Sittemmin en ole sokeriin koskenut. Töissä yritin hillitä makeanhimoa Fenix-hyvinvointijuomalla, mutta se ei toiminut yhtä hyvin kuin light-limu. Nyt illalla söin hurjat kolme Dietorelle-karkkia.

Tää on mennyt yllättävän hyvin ja helposti. Yleensä kun töissä iskee iltapäivästä viimeistään hirveä karkinhimo ja parhaimmillaan olen työn ohessa vetänyt kolme Twixiä ja pari Geisha-patukkaa. Yleensä kyllä tyydyin yhteen tai kahteen suklaaseen. Kotona karkkia on kulunut joka ilta, siis ihan joka ilta, eikä välttämättä ihan pieniä määriä.

*Lolita*
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
chevilyn

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja chevilyn »

Tätä ketjua seuraillessa tulee väkisinkin mieleen ajatus karkkilakosta. Eipä sinänsä, että yleensä syön karkkia kerran viikossa jos silloinkaan. Syön mieluummin jäätelöä. Jooh, voisi kokeilla samalla jättää ne vähätkin pois.
Aito_Johanna

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

Minua hauskuutti tänään työpaikalla kirjelappu, jonka löysin postilokerostani. Siinä innostettiin liittymään työporukan omaan Painonvartijat-ryhmään. Viestin lopussa luki: "Huom. tämä kirje on jaettu kaikille, elikä ei ole katsottu pulleusastetta." :lol:

Mut siis, liity Painonvartijoihin!

Ellei Kitinän vertaistuki sitten aja saman asian.
Bliss

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Bliss »

mustaenkeli kirjoitti: Kokeile raskaaksi tulemista! Ensimmäisen kolmen kuukauden pahoinvointi sai multa ainaski sen muutaman kilon pois. :wink:
Tuhoisaa, mikäli kärsii sellaisesta pahoinvoinnista kuin minä. Paha olo helpotti vain syömällä. Söin siis koko ajan :oops: (tulos: +30 kiloa, tosin nyt ollaan tilanteessa -3 :P )
SikaMika

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Bliss kirjoitti:nyt ollaan tilanteessa -3

LÄSKI!!! :)


Mä en edes kehtaa sanoa, mitä vaaka näytti äsken salilla. Rasitusvammat polvissa ja oikeassa käsivarressa eivät lupaa pikaista muutosta tilanteeseen... :cry:
Bliss

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Bliss »

SikaMika kirjoitti: LÄSKI!!! :)
:P
Aina pitää olla pikkusen läski. On sillee mukavan pehmee.

No ei vaan. Ei parane yhdestäkään kilosta luopua, alkaa näyttää nälkiintyneeltä :D


(voisin vaikka yrittää nostaa painoa siihen kuuteenkymmeneen kiloon)
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

SikaMika kirjoitti:Mä en edes kehtaa sanoa, mitä vaaka näytti äsken salilla.
Tilanne ei ollutkaan niin paha kuin luulin, vaakan pamahti lukema 102.5kg. Mutta kunhan saa raudan heilumaan ja syömisen kuntoon niin eiköhän sitä saa hinattua ylöspäin.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Geetzu

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Bliss kirjoitti:
mustaenkeli kirjoitti: Kokeile raskaaksi tulemista! Ensimmäisen kolmen kuukauden pahoinvointi sai multa ainaski sen muutaman kilon pois. :wink:
Tuhoisaa, mikäli kärsii sellaisesta pahoinvoinnista kuin minä. Paha olo helpotti vain syömällä. Söin siis koko ajan :oops: (tulos: +30 kiloa, tosin nyt ollaan tilanteessa -3 :P )
Hah, +33! ...
Bhven

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Bhven »

SikaMika kirjoitti: Mä en edes kehtaa sanoa, mitä vaaka näytti äsken salilla.
Näytti valkoista lippua ja rukoili armoa? :P
SikaMika

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Bhven kirjoitti:
SikaMika kirjoitti: Mä en edes kehtaa sanoa, mitä vaaka näytti äsken salilla.
Näytti valkoista lippua ja rukoili armoa? :P
Joo, mutta mä en antanut sille armoa!
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

Nonni, nyt sain hyvää potkua perseelle. Työporukan kanssa pistettiin haaste pystyyn, että joka ikinen laihduttaa marraskuuhun mennessä 5 kiloa! Parilla ylipainoa on juuri sen viisi kiloa, yhdellä kymmenisen kiloa ja yhdellä parisenkymmentä kiloa... Mielenkiintoista :D
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
ninnithequeen

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Hopsista rallaa, ei muuta kuin hiilarit alle 20 grammaan päivässä niin johan lähtee kesäkilot.
Onneksi on kesää vielä jäljellä ;)
Avatar
BrianW
Kitisijä
Viestit: 1279
Liittynyt: 14.08.2005 18:50
Paikkakunta: Suomen Ritchmond
Viesti:

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja BrianW »

Xiberia kirjoitti:Hei, olen Xib ja olen läski. Okei, en suinkaan läski, mutta haluaisin muutaman kilon katoamaan vyötäröltä, mutta olen siihen ilmeisesti aivan liian itsekuriton.


Pituutta minulla on 167 senttiä ja painoa tällä hetkellä noin 65 kiloa. Tuon lukeman haluaisin saada jonnekin kuudenkympin alapuolelle - jos nyt vaikka saisi sen viisikin kiloa hävitettyä, niin olisin jo suunnattoman tyytyväinen. Painoindeksini on tällä hetkellä noin 23,3, kun normaalipaino on välillä 20-25. Normaalipainoisena haluan pysyäkin, miksikään rimpulaksi en tahdo.
Sotkenpa lusikkani minäkin tähän soppaan.

Ensinnäkin. Vaaka ei ole sinua varten.

Lihakset painavat huomattavasti enemmän kuin läski, joten paino voi nousta vaikka laardi lähtee kun treenaa noinkin ahkerasti kuin sinä.

Eihän sulla kuvasta päätelleen turhaa rasvaa juuri olekaan.

Peili ja rasvaprosentin mittaus on sitten ne oikeat välineet. Käsittääkseni kovin alhaiseen rasvaprosenttiin ei naisten oikein kannata mennä, koska hormonitoiminta voi häiriintyä.


Vaikka pyrin elämään ja syömään muuten mahdollisimman terveellisesti , olen myös elinikäinen suklaa-addikti ja kevään ja kesän aikana annokset alkoivat vain lisääntyä ja tulla päivittäisiksi.

Koska ko kehitys alkoi näkyä, jopa jenkkakahvojen muodossa vyötäröllä päätin pari viikkoa sitten aloittaa Evolutionary Fittness -kokeilun.

Siinähän pyritään syömään vain sellaisia ruokia, joita ihmisellä oli mahdollista syödä keräilytalouden aikana ennen maanviljelyn keksimistä.

Käytännössä se karkeasti sovellettuna merkitsee, että jätetään pois kaikki viljatuotteet, sokeria sisältävät tuotteet ja myös maito.

Proteiinit saadaan lihasta, kalasta, kanasta ym. Hiilarit saadaan kasviksista, hedelmistä ja marjoista. Kaikkia teollisesti valmistetut tuotteet jää luonnollisesti pois.

Tämä on toiminut minulla ällistyttävän hyvin. Makeanhimo hävisi parissa päivässä. Jenkkakahvat ovat käytännössä kadonneet kymmenessä päivässä ja olen tuntenut oloni hyvin virkeäksi. Nälkä ei jatkuvasti yllätä kun verensokeri pysyy tasaisena.

Suosittelen kokeilua.
When the going gets weird, the weird turn pro.

Dr. Hunter S. Thompson
Avatar
Xiberia
Kitisijä
Viestit: 3273
Liittynyt: 26.08.2006 9:58
Paikkakunta: Kenkäkaupunki

Re: Painonpudotusta

Viesti Kirjoittaja Xiberia »

BrianW kirjoitti:Koska ko kehitys alkoi näkyä, jopa jenkkakahvojen muodossa vyötäröllä päätin pari viikkoa sitten aloittaa Evolutionary Fittness -kokeilun.

Siinähän pyritään syömään vain sellaisia ruokia, joita ihmisellä oli mahdollista syödä keräilytalouden aikana ennen maanviljelyn keksimistä.

Käytännössä se karkeasti sovellettuna merkitsee, että jätetään pois kaikki viljatuotteet, sokeria sisältävät tuotteet ja myös maito.

Proteiinit saadaan lihasta, kalasta, kanasta ym. Hiilarit saadaan kasviksista, hedelmistä ja marjoista. Kaikkia teollisesti valmistetut tuotteet jää luonnollisesti pois.
Huh, ei onnistuisi minulla :D Maitotuotteet on ihan måste, jääkkärissä on aina maitoa, rasvatonta jugurttia ja Ehrmannin maitorahkaa. Viljatuotteista kaipaisin vähintäänkin kaurapuuroa, mutta myös ruisleipää! Fastin palautusjuomakaan ei taitaisi mahtua noihin raameihin :P

Alkutaival on ollut hieman takkuilevaa. Karkeista olen onnistunut pitämään näppini erossa (wohou!), mutta eilen sorruin sitten syömään pullaa ja keksejä. Nyyh. Toisaalta urheilun osalta eilinen oli aika tehokas päivä, joten tuskin mitään katastrofaalista vielä pääsi tapahtumaan.

Kattelen inspiraatioksi kuvia mun kroppa-idoleista.
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Vastaa Viestiin