Pitkät teinit tienaa tykimmin

Yleinen lätinä jä kitinä
AarneAnkka

Pitkät teinit tienaa tykimmin

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Lainaus uusimman Tiede -lehden uutispalstalta:
TEINIPITUUS NÄKYY TILINAUHASSA

Pätkien on todettu tienaavan vähemmän kuin pitkien, mutta yhdysvaltalaistutkijan mukaan ratkaisevaa ei olekaan aikuispituus vaan se, kuinka pitkä henkilö on ollut murrosiässä.

- Kaksi samanikäistä ja -pituista aikuista, jotka ovat olleet nuorempina eri mittaisia, pärjäävät eri tavoin työmarkkinoilla. Murkkuna pidempi saa aikuisena parempaa palkkaa, sanoo apulaisprofesori Dan Silverman Michiganin yliopistosta.

Väite perustuu amerikkalaiseen ja brittiläiseen pitkäaikaistutkimukseen, joita ruotimalla Silverman kollegoineen havaitsi, että jjokainen ylimääräinen tuuma (2,54 cm) 16-vuotiaana lisäsi aikuisiän palkkaa vähintään 2,6 prosentilla. Tämä päti kaikkiin aloihin ja ammatteihin. Tutkijat seuloivat valkoihoisten miesten pituutta 7, 11, 16 ja 33 vuoden iässä, mutta vain 16-vuotiaan pituudella olis vaikutusta tuleviin tuloihin.

Tutkijatiimi uumoilee pituuden merkityksen piilevän siinä, että lyhyet nuoret eivät osallistu niin hanakasti sosiaalisiin rientoihin kuin pitkät ikätoverinsa. Näin he saavat vähemmän harjoitusta työmarkkinoilla arvostettuihin sosiaalisiin taitoihin.
Mutta onneksi on myös olemassa työpaikkoja, joissa ei katsota CV:tä tai sosiaalisen kiivennän taitoja, vaan ainoastaan mad skillzejä. :jouden:
killkill

Re: Pitkät teinit tienaa tykimmin

Viesti Kirjoittaja killkill »

Maybe its just me, mutta jotenkin lemahtaa pieni katkeruus läpi.
:roll:
ninnithequeen

Re: Pitkät teinit tienaa tykimmin

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

killkill kirjoitti:Maybe its just me, mutta jotenkin lemahtaa pieni katkeruus läpi.
:roll:
Anteeks nyt vaan mutta *reps*

Paraskin puhuja tosin. Mie oon lyhyt kuin perkele, mutta tienaan suht kovaa liksaa alallani kuitenkin.

Koulutus? Mikä helvetin koulutus? Töitä tekemällähän sitä oppii, ylettää sitä ylähyllylle sitten jakkaran kanssa tai ilman...
AarneAnkka

Re: Pitkät teinit tienaa tykimmin

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

killkill kirjoitti:Maybe its just me, mutta jotenkin lemahtaa pieni katkeruus läpi. :roll:
Minähän nimenomaan en ole katkera tässä suhteessa (työ), katso sitä viimeistä virkettä.

Mutta mutta, jos pysytään katkerassa karaktäärissä, kun sitä kerran noin kiltisti pyydettiin, niin: *khröhm* kun naiset himoavat pitkiä miehiä, onko perimmäinen syy oikeasti se että he himoitsevat miehiä joilla on hurjat sosiaaliset taidot? :)
PerttiMakimaa

Re: Pitkät teinit tienaa tykimmin

Viesti Kirjoittaja PerttiMakimaa »

AarneAnkka kirjoitti:...kun naiset himoavat pitkiä miehiä, onko perimmäinen syy oikeasti se että he himoitsevat miehiä joilla on hurjat sosiaaliset taidot? :)
Tässä kohtaa oli minun vuoroni revetä.

Voi kai niitä "sosiaalisiksi" taidoiksikin kutsua. :)
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Pitkät teinit tienaa tykimmin

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

AarneAnkka kirjoitti:Lainaus uusimman Tiede -lehden uutispalstalta:

Tutkijatiimi uumoilee pituuden merkityksen piilevän siinä, että lyhyet nuoret eivät osallistu niin hanakasti sosiaalisiin rientoihin kuin pitkät ikätoverinsa. Näin he saavat vähemmän harjoitusta työmarkkinoilla arvostettuihin sosiaalisiin taitoihin.
Toinen tärkeä aspekti on työpaikkojen saaminen murrosiässä. Jenkeissä on hyvin yleistä paiskia jotain hommia teininä ja miehekäs 185cm 17-vuotias saa todennäköisemmin 'aikuisten hommia' kuin joku 160cm rääpäle. Toiminee kaikissa tuloluokissa. Kultalusikka suussa syntyneet pääsevät aikuisen näköisenä helpommin hommiin isin investointipankin asiakaspalveluun kuin joku selvästi lapsen oloinen.
Vastaa Viestiin