Opiskelu kotona

Yleinen lätinä jä kitinä
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Pyydän teiltä neuvoa kun googletus ja perhe ei osaa avittaa:

Ajattelin keväällä ja mahdollisesti beiben synnyttyä opiskella. En täysipainoisesti, mutta esim. etäopiskeluna tmv. Pieneläinhoitana en pitkälle pötki, ja aion lähteä tästä lafkasta samantien kun palaan äippälomalta ja kaikki mulle kuuluvat etuudet on saatu. Mutta en tosiaan tahdo tehdä samoja töitä vuositolkulla. Ensinnäkin työpaikkoja ei ole (ja jos on, niin kaikki tuntevat toisensa), ja jos sellaisen löytää, niin palkkaus on todella huono. TES:iäkään ei ole, joten liiton neuvoilla mennään.

Ongelma on siinä, etten tiedä mitä voi opiskella. Tietokone-ohjelmien käyttökursseja löytyy satoja, mutta niihin ei löydy kiinnostusta sen laajemmin (osaan jo perus wordit ja excelit hyvin, access:kin on tullut opittua + monet palkanlasku- ohjelmat).

Kävin jos surffailemassa avoimen yliopiston sivut, mutta kurssit ovat parin opintoviikon pituisia, eikä niiden avulla ns. kehitä uutta ammattia / suuntaa tulevaisuuteen.

Onko kellään rohkaisua tai mielipidettä? Peruspositiivarina ajattelen jaksavani, onhan mulla kotona 4kk täyttä vapaata aikaa ennen laskettua aikaa.
The great club outshines the individual, always and forever.
SaintJohnPerse

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja SaintJohnPerse »

Muistaakseni Markkinointi insttuutti järjestää joitakin koulutuksia, joissa suurin osa oppimisesta tapahtuu verkko-opiskeluna. Tosin lähipäiviäkin on muutama kuukaudessa, mutta sen ei luulisi kovin suuri ongelma olevan.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja Elppis »

SaintJohnPerse kirjoitti:Muistaakseni Markkinointi insttuutti järjestää joitakin koulutuksia, joissa suurin osa oppimisesta tapahtuu verkko-opiskeluna. Tosin lähipäiviäkin on muutama kuukaudessa, mutta sen ei luulisi kovin suuri ongelma olevan.
Siellä on yksi kurssi minkä haluaisin ottaa, kestää vuoden ja monimuoto (eli etä- ja lähiopetus)- kurssina, mutta edellyttää että olen saman alan työpaikassa töissä. Blääh.
The great club outshines the individual, always and forever.
SaintJohnPerse

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja SaintJohnPerse »

Elppis kirjoitti:
SaintJohnPerse kirjoitti:Muistaakseni Markkinointi insttuutti järjestää joitakin koulutuksia, joissa suurin osa oppimisesta tapahtuu verkko-opiskeluna. Tosin lähipäiviäkin on muutama kuukaudessa, mutta sen ei luulisi kovin suuri ongelma olevan.
Siellä on yksi kurssi minkä haluaisin ottaa, kestää vuoden ja monimuoto (eli etä- ja lähiopetus)- kurssina, mutta edellyttää että olen saman alan työpaikassa töissä. Blääh.
Niin, tuo onkin monimuodon opiskelun huonopuoli. Pitää olla se työpaikka, jossa ja melkein jopa se tehtävä, johon koulutus valmentaa, että voisit tehdä niitä "casejä". Siinänsä typerää. Haluisit opiskella esim. Copyksi, mutta sinun pitäisi olla jo copyna, jossain, että voisit sitä opiskella...

Käyppä vaikka työkkärin ammatinvalintatyypillä. Se voisi ehkä auttaa sua löytämään tilanteesee sopivia juttuja
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja Elppis »

SaintJohnPerse kirjoitti:Käyppä vaikka työkkärin ammatinvalintatyypillä. Se voisi ehkä auttaa sua löytämään tilanteesee sopivia juttuja
Näin ajattelin :) Työkkärilläkin on omat kurssinsa, tosin suurin osa maahanmuuttajille.. huono puoli näissä kursseissa on se, että 30% kurssista on työssäoppimista, enkä moista voi kelan tukien ym. takia tehdä :(

Kyllä mä surffailen kokoajan, ilmoittelen jos löydän ratkaisun!
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
mustaenkeli
Kitisijä
Viestit: 2884
Liittynyt: 09.09.2005 12:08
Paikkakunta: Hell-sinki
Viesti:

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja mustaenkeli »

Kyllä ihan AMK:ssakin on yleistymässä kovasti tuo monimuoto-, aikuis- ja verkko-opiskelu.
Itsekin kun ajattelen kovasti vakavissani, että nyt tulevana keväänä vois johonkin koulutukseen ittensä hakea, että vois siinä muksua hoitaessa mahdollisesti ehkä jopa kehittää omaa ammatillisuutta.
Tai sitten voisin olla reipas ja hoitaa nuo sosionomi (amk) opintoni loppuun... vaikka himottais kyllä hakea ihan tonne terveydenhuollon puolelle ja lukea ittensä kätilöksi, mutta ehkä tuo himotus synnytyksen myötä katoaa.
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
Chap

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja Chap »

Oliskohan virtuaaliyliopistosta mihinkään? Sen vahvuutena on ainakin, että humanistikurssit voi suorittaa kirjoittamalla esseitä kitinään paskajauhantaosioon.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Chap kirjoitti:Oliskohan virtuaaliyliopistosta mihinkään? Sen vahvuutena on ainakin, että humanistikurssit voi suorittaa kirjoittamalla esseitä kitinään paskajauhantaosioon.
Heh :D Juuri tuolla surffailen parasta aikaa..

ps. tosin siellä on vain kursseja jatko- tai perusopintoja jo suorittaville.
The great club outshines the individual, always and forever.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Valitsemasi tapa ei tuota minkäänlaista 'virallista' pätevyyttä mihinkään. Tuo kannattaa ymmärtää ja näin ollen valita vain sellaisia opintoja, jotka suoraan kehittävät jotain työssä tarvittavia arvokkaita taitoja.

Parissa kuukaudessa itsessään ei opita mitään työnantajaa kovin suuresti kiinnostavaa, joten jotain pohjaa täytyy olla ennestään. Toimistohommelit vaikuttavat olevan hanskassa, joten kannattaisiko opiskella niiden oheen jokin sellainen taito, jonka avulla pääsee kampeamaan itsensä äitiysloman jälkeen kiinnostavaan suuntaan. Vaikea sanoa mitä tuo voisi olla, mutta esim. myyntihommissa harvinaisempi kieli kuten venäjä voisi olla ok, jos seudullä pyörii venäjää puhuvia asiakkaita. Kielen opiskelussa on se hyvä puoli, että homma sujuu jopa paremmin intensiivisesti tehtynä kuin pikku hiljaa.
Avatar
Georgina
Kitisijä
Viestit: 3302
Liittynyt: 23.12.2005 22:36

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja Georgina »

Etkö sä vaihtanut tuohon duuniin aika vasta? Mikä sä olit aikaisemmin ammatiltasi?
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Edith

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja Edith »

Sanokaa ny mullekin, mitä pitäis tehdä. Humanististen tieteiden kandidaatti (pohjoismaiset kielet, suomen kieli, yleinen kirjallisuustiede), oppettajaks en ala eikä gradun teko ainakaan käännösteorioista nappaa pätkääkään. Toistaiseksi aulapalveluhenkilön sairaslomasijainen. Ihmisen mielestä fysioterapeutiksi ei kannata.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Georgina kirjoitti:Etkö sä vaihtanut tuohon duuniin aika vasta? Mikä sä olit aikaisemmin ammatiltasi?
Olen ollut täällä jo reilun vuoden, pieneläinhoitaja vuodesta 2000. Aikaisemmin tein tekstinkäsittelijän töitä vajaat 2 vuotta.

Pitääkö mun pitää työpaikka sen takia, että olen ollut täällä vain vähän aikaa?
The great club outshines the individual, always and forever.
Edith

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja Edith »

McJanne kirjoitti: Edelleen sama kioski? Jos näin, niin kerrottakoon että joukkoilmoitus maililla ja intranetissä aihetti aivan ylettömän repsahtelukohtauksen täällä ruohonjuuritasolla :P
Joo, mä hengaan täällä aulassa toistaiseksi, kunnes varsinainen pitkäaikaissijainen saa joitakin muita hommia talossa valmiiksi. Sä tarkotat sen lomalle jääneen ilmoitusta? Mä ainakaan mitään oo tehny.

McJanne kirjoitti:Mut hei, aulapalveluhenkilön tuuraajasta on lyhyt matka johdon sihteeristöön, eihän se nyt niin huono käänne voi olla?
Hmm. Mä olisin jo valmis vaihtaa kioskia. Nää insinöörit on nähty. Eilen just funtsin, ettei tässä talossa oo yhtään sellasta insinööriä, jonka kanssa panisin, jos olisin sellanen, että ylipäänsä panisin. Tahdon parempia insinöörejä!
Avatar
Georgina
Kitisijä
Viestit: 3302
Liittynyt: 23.12.2005 22:36

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja Georgina »

Elppis kirjoitti:
Georgina kirjoitti:Etkö sä vaihtanut tuohon duuniin aika vasta? Mikä sä olit aikaisemmin ammatiltasi?
Olen ollut täällä jo reilun vuoden, pieneläinhoitaja vuodesta 2000. Aikaisemmin tein tekstinkäsittelijän töitä vajaat 2 vuotta.

Pitääkö mun pitää työpaikka sen takia, että olen ollut täällä vain vähän aikaa?
Eikä tarvi. Mulla oli vaan sellainen virheellinen muistikuva että sä teit jotain aivan muuta ja sulla olis ollut sille alalle koulutus. Helpottaa kokonaisuuden hahmottamista kun on kaikki faktat hallussa.

Entä joku kiinnostava ala monimuotokoulutuksena? Siinä on kyllä lähijaksoja opiskelupaikassa mutta aika harvoin.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Georgina kirjoitti:
Elppis kirjoitti:
Georgina kirjoitti:Etkö sä vaihtanut tuohon duuniin aika vasta? Mikä sä olit aikaisemmin ammatiltasi?
Olen ollut täällä jo reilun vuoden, pieneläinhoitaja vuodesta 2000. Aikaisemmin tein tekstinkäsittelijän töitä vajaat 2 vuotta.

Pitääkö mun pitää työpaikka sen takia, että olen ollut täällä vain vähän aikaa?
Eikä tarvi. Mulla oli vaan sellainen virheellinen muistikuva että sä teit jotain aivan muuta ja sulla olis ollut sille alalle koulutus. Helpottaa kokonaisuuden hahmottamista kun on kaikki faktat hallussa.

Entä joku kiinnostava ala monimuotokoulutuksena? Siinä on kyllä lähijaksoja opiskelupaikassa mutta aika harvoin.
Hyvä idea, ja sen huomasin jo eilen. Monimuotokoulutuksissa pitää joko olla alan töissä (että osaat tehdä etätyöt ns. rinnastaen omaan työpaikkaasi, vaikkei olekaan oppisopimus/työharjoittelu). Se stoppaa jo jonkin verran.. Ja työharjoitteluun en voi mennä tukien takia. IHmeen vaikeaa päästä opiskelemaan.
Meidän eläinlääkäri sanoi että "haet vaan siihen eläinlääkikseen, ei sulla mene kuin 6 vuotta".. Niin, hakemiseen ;) Mutta entäs sitten kun mä pääsen opiskelemaan? Hyvästi elämä.
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Opiskelu kotona

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Käy yleisen kautta Helsingin kauppakorkean kursseja. Kun olet suorittanut tarpeeksi, saat opiskeluoikeuden itse kauppikseen ja valmistut ennen pitkää maisteriksi, helppoa kuin heinänteko. Tosin joka kurssi maksaa, joten kuvetta joutuu kaivamaan enemmän kuin pääsykokeen kautta. Elämäkään ei lopu, sillä koulun vaatimustaso ei ole päätä huimaava verrattuna vaikkapa Helsingin yliopistoon tai Otaniemeen.
Paras päivä ikinä.
Vastaa Viestiin