prosessi kirjoitti:
Aivan. Et kuitenkaan tainnut huomata, että määritelmäsi on identtinen minun määritelmäni kanssa, käytit vain eri sanoja...
Ei aivan. Sinun määritelmässäsi se on kykyä elää, mutta sillä ei välttämättä ole arvoa: ihmisellä voi olla kyky elää, ilman että hän haluaa olla olemassa. Hän voi oikeastaan koko ajan tuntea, että yksinkertaisesti haluaa pois. Mutta silti hän toimii - ehkä moraalisesta velvollisuudentunnosta, ehkä siksi koska sekä elämä että kuolema ovat saman arvoisia hänelle, tai ehkä vain siksi ettei hän saa aikaiseksi itsemurhaa, tai sillä ei ole hänelle sen suurempaa merkitystä: on vain vähemmän vaivaa muille, jos hän ei tapa itseään.
Tai hän saattaa koko ajan miettiä, onko olemassaolo kaiken siitä aiheutuvat ahdistuksen, pahan olon ja ikävyyden arvoinen. Ehkä positiivisia asioita ei ole, mutta hänelle ei vain ole tullut mieleen, että hän voisi tappaa itsensä. Tai hän saattaa tuntea, ettei pari positiivista asiaa ole kaiken olemassaolosta aiheutuvan ahdistuksen arvoinen, mutta hän ei ole varma asiasta, ja tämän epävarmuuden vuoksi hän ei ole vielä tappanut itseään. Lapsia hän ei kuitenkaan halua, koska hänen mielestään olisi sadistista luoda uusi ihminen, joka tulee elämään ahdistuksessa miettien koko ajan, miksi hän on olemassa, ymmärtäen sen turhuuden ja tuntien olemassaolosta aiheutuvan ahdistuksen. Silti sinun onnellinen ihminen ei ole tullut hulluksi tai menettänyt toimintakykyään.
Minun määritelmässäni puolestaan onnelliselle ihmiselle on yksinkertaisesti selvää, että olemassaolo on kokemuksen arvoinen asia. Hän arvostaa omaa elämäänsä. Hän saattaa jopa haluta lapsia, koska elämä on hänen mielestään arvokas. Tai jos hän ei halua lapsia itse, hän ei kuitenkaan pidä lapsia haluavia ihmisiä sadisteina ja kostonhimoisina psykopaatteina.
prosessi kirjoitti:
Koska elämä on kuolemista ja valmistautumista kuolemaan, prosessin määritelmä voisi olla myös "osaa kuolla sen oman tyytymättömyytensä kanssa tulematta toimintakyvyttömäksi tai hulluksi." Ja jos joku aikoo tappaa sinut vaikka haluaisit elää, sinun pitäisi määritelmän mukaan osata kuolla sen asian kanssa, että olet hieman tyytymätön siihen, että kirvesmies lopettaa elämäsi kesken - panematta vastaan.
Noup. Kuolema on edelleen toimintakyvyttömyyttä, joten kuoleman osaaminen ei mahdu onnellisuuden määritelmääni.
Jos haluaa olla elossa, mutta tulee tyytymättömäksi siitä, että tajuaa kuolevansa seuraavan varttitunnin aikana, sinun onnellisen ihmisen pitäisi kyetä elämään tuo aika menettämättä toimintakykyään ja tulematta hulluksi - senkin jälkeen kun häneltä puuttuu muutama raaja. Ja hän siis elää sen vartin, joten kykyä elää tarvitaan. (Nyt haluan kyllä hulluuden määritelmän!)
Minun määritelmässäni puolestaan, jos hän sattuu menettämään toimintakykynsä tai tulee hulluksi asianlaidan tajuttuaan, hän vain menettää tasapainonsa. Ei onnellisuuttaan. (Minun määritelmäni on kuitenkin vain yritys koota onnellisuuden määritelmä Kitinässä - henkilökohtaisesti saatan hyvinkin olla sinun kanssasi samaa mieltä.)
Kitinästä kerätyn tiedon perusteella puolestaan sillä, että kirvesmurhaaja hakkaa ihmistä kappaleiksi ja aikoo tappaa
ei saa olla mitään tekemistä hänen onnellisuutensa kanssa. Tämä on onnellisuuskysymyksen ydin. "It's a mystery wrapped in a riddle inside an enigma." Kun se on ratkaistu, tiedämme, mitä onnellisuus on. Siihen asti kaikki arvaukset ovat yhtä hyviä, kunhan muistamme ydinajatuksen.
prosessi kirjoitti:RolloTomasi kirjoitti:
Siinä tapauksessa varmasti kannattaisi todellakin keskustella hyvinvoinnin parantamisesta ja tavoista korjata ne asiat, joihin ei ole tyytyväinen, sen sijaan, että vetää esiin onnellisuus-kortin.
Kannattaisi.
Miksi sitten ihmiset heiluttelevat onnellisuus-korttia, vaikka se ei kannata?
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Kannattaako tuollaisia tietoja yleensäkään keräillä?
