Elämän intohimot

Yleinen lätinä jä kitinä
Avatar
Mida
Kitinän uhri
Viestit: 531
Liittynyt: 15.09.2006 12:10

Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Mida »

Ensinnäkin: mikä on intohimo? Tällä en nyt tarkoita välttämättä mitään seksuaalismielistä, vaan yleisestikin sellaisia kiehtovia asioita itse kunkin elämässä, jotka jaksavat kiinnostaa vuodesta toiseen ja joihin panostaa.

Mutta mikä riittää intohimoksi? Tarvitseeeko kyseessä olla maaninen harrastus, joka ei jää kenellekään lähipiiristä epäselväksi? Pitääkö sen olla jotain sellaista, jota haluaa tehdä työkseen? Vaatiiko se jokapäiväistä ajatuksissa oloa? Minkä verran pienimuotoisempaa kiinnostuksen kohteeseen suuntautuva toiminta voi olla, että kyseessä olisi vielä intohimo?

Minulla on kalvava tunne, ettei elämässäni ole intohimoja ja syy sille on hyvinvointianikin kampittava laiskuus. Toisaalta määritelmästä riippuen minullahan saattaa olla jo intohimo, mutta kun se ei tunnu siltä. Jotenkin kuvittelen, että intohimon pitäisi olla sellaista, että siitä olisi enimmäkseen haltioissaan ja innoissaan ja siihen jaksaisi panostaa päivittäin riemulla tms.

Jostakin sitä aina syntyy mielikuva, että jos olisi jokin intohimo elämässä, elämä olisi täydempää ja parempaa. Ja sitten samalla miettii, että mitä mä nyt missaan ku oon tällanen nyhjäävä ajan kuluttaja. Mikä se sitten on, mitä se intohimo toisi mukanaan? Avartakaa!
Duckzilla

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Duckzilla »

Mida kirjoitti:Minulla on kalvava tunne, ettei elämässäni ole intohimoja ja syy sille on hyvinvointianikin kampittava laiskuus. Toisaalta määritelmästä riippuen minullahan saattaa olla jo intohimo, mutta kun se ei tunnu siltä.
Sitä kutsutaan seestymiseksi.
Avatar
Mida
Kitinän uhri
Viestit: 531
Liittynyt: 15.09.2006 12:10

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Mida »

Duckzilla kirjoitti:
Mida kirjoitti:Minulla on kalvava tunne, ettei elämässäni ole intohimoja ja syy sille on hyvinvointianikin kampittava laiskuus. Toisaalta määritelmästä riippuen minullahan saattaa olla jo intohimo, mutta kun se ei tunnu siltä.
Sitä kutsutaan seestymiseksi.
Ai sitä, että on laiska? Vai sitä, että tuntuu, että elämästä puuttuu jotain? Vai siis häh?
SikaMika

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Mida kirjoitti:
Minulla on kalvava tunne, ettei elämässäni ole intohimoja

Tällainen kalvava tunne minullekin on sinusta jäänyt, siis kirjoitustesi perusteella. Omat intohimoni ovat ainakin muistaakseni aina syntyneet niin, että olen lähtenyt kokeilemaan jotain uutta ja sitä kautta sitten löytänyt esim. mielenkiintoisia harrastuksia. Sinun suoranainen vastenmielisyytesi kaikkea ennenkokematonta kohtaan luonnollisesti aiheuttaa sen, ettet koe mitään ennenkokematonta. Asia on toinen, jos ei koskaan halua kokea mitään uutta, mutta kyllä sellaiselle ihmiselle tämä elämä on todella tylsä reissu. Tästä postauksestasi päätellen sulla on vielä toivoa!

Tee jotain, mitä et ole ennen tehnyt. Ei sen tarvitse tuntua miltään niin ihmeellisen erikoiselta, että hyppisit riemusta kattoon jo etukäteen. Mene vaikka keilaamaan. Matkalla keilahallailta kotiin saatat vaikka vahingossa törmätä johonkin keilaamista mielenkiintoisempaan juttuun! Huonoimmillaankin unohdat ainakin pariksi tunniksi intohimottomuutesi! :)

Tsemppiä.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Mida kirjoitti:Ensinnäkin: mikä on intohimo?
Ihan hyvä kysymys, johon on vastattava sanomalla, että en osaa vastata. Kuitenkin minulla omasta mielestäni on sellaisia, tai ainakin suhtaudun itseäni kiinnostaviin asioihin useinkin intohimoisesti. Mutta nyt kun aloin tarkemmin miettiä, mitä ne asiat ovat ja miksi, niiden vetoavuus jotenkin pakenee minulta. Mitä tiukemmin vettä puristaa nyrkkiinsä, sitä nopeammin nyrkki tyhjenee jne.
Minulla on kalvava tunne, ettei elämässäni ole intohimoja ja syy sille on hyvinvointianikin kampittava laiskuus. Toisaalta määritelmästä riippuen minullahan saattaa olla jo intohimo, mutta kun se ei tunnu siltä. Jotenkin kuvittelen, että intohimon pitäisi olla sellaista, että siitä olisi enimmäkseen haltioissaan ja innoissaan ja siihen jaksaisi panostaa päivittäin riemulla tms.
Mitenköhän olisi jos tekisit enemmän (vaikkapa siihen oletettuun mahdolliseen intohimoosi liittyvää toimintaa) ja miettisit vähemmän? Vaikka miettiminen ja pohdiskelu on hienoa ja tarpeellista, siihenkin voi hukkua jos toiminnan taso jää kovin vajaaksi. Itselläni olisi vakava riski ajautua toimimattomuuden aiheuttamaan umpikujaan, jos en sattuisi opiskelemaan alaa, jossa on vain pakko tehdä jotakin konkreettista lähes jatkuvasti. Toiminta luo erilaisia synapsiyhteyksiä ja aivokemiallista elämöintiä kuin pelkkä miettiminen, ja nuo jutut ovat kyllä ihmisen hyvinvoinnin kannalta olennaisia. Tämän tiedän, koska a) viisaampi taho on niin kertonut, ja b) olen sen myös käytännössä kokenut.
Duckzilla

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Duckzilla »

Mida kirjoitti:
Duckzilla kirjoitti:Sitä kutsutaan seestymiseksi.
Ai sitä, että on laiska? Vai sitä, että tuntuu, että elämästä puuttuu jotain? Vai siis häh?
Sitä ettei mikään oikein tunnu enää miltään, ainakaan kovin inho-timoisesti.
Avatar
RolloTomasi
Kitisijä
Viestit: 2360
Liittynyt: 06.09.2006 7:50
Paikkakunta: Maa

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Mida kirjoitti:Mikä se sitten on, mitä se intohimo toisi mukanaan?
Enpä tiedä. Minulla kun saattaa olla intohimo, sellainen joka on ollut niin kauan, etten edes muista miltä tuntui kun sitä ei ollut. Tiedän, mitä se on tuonut elämääni ja tiedän, että ilman tuota intohimoa elämäni olisi täysin erilainen - koska elämäni todellakin olisi erilainen, minulla ei ole aavistustakaan siitä, minkälainen se ilman tuota intohimoa olisi ollut.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Avatar
Mida
Kitinän uhri
Viestit: 531
Liittynyt: 15.09.2006 12:10

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Mida »

SikaMika kirjoitti:
Mida kirjoitti:
Minulla on kalvava tunne, ettei elämässäni ole intohimoja

Tällainen kalvava tunne minullekin on sinusta jäänyt, siis kirjoitustesi perusteella. Omat intohimoni ovat ainakin muistaakseni aina syntyneet niin, että olen lähtenyt kokeilemaan jotain uutta ja sitä kautta sitten löytänyt esim. mielenkiintoisia harrastuksia. Sinun suoranainen vastenmielisyytesi kaikkea ennenkokematonta kohtaan luonnollisesti aiheuttaa sen, ettet koe mitään ennenkokematonta. Asia on toinen, jos ei koskaan halua kokea mitään uutta, mutta kyllä sellaiselle ihmiselle tämä elämä on todella tylsä reissu. Tästä postauksestasi päätellen sulla on vielä toivoa!
En nyt sanoisi, että suhtautuisin suoranaisesti vastenmielisesti kaikkea ennenkokematonta kohtaan, vaikka onhan tuossa vinha perä muutoin. Olenhan minä piru vie uskaltanut lähteä lapsia tekemään, vaikka ennalta tiesin, että kaupan päälle tulee synnytys tavalla tai toisella. Ja toiseksi, vaikka en koskaan ole varsinaisesti halunut asua ulkomailla, niin täälläpä ollaan, toista vuotta ja toista maata viedään.

Mistä päästäänkin sinne alkujuurille, että miksi se jonkin puuttuminen elämästä on nykyään niin kovin suurta. Kotiäidin elämä vieraassa maassa, noh, vähemmän se itsessään tarjoa virikkeitä ja luo painetta tutustua ympäröivään kulttuuriin, kuin mitä työskentely vieraassa maassa. Minä olen nyt toista vuotta ollut käytännössä aina kotona tahi ainakin perheen kanssa. Kielimuurin takia Norjassa minulla ei ollut mitään mielenkiintoa tutustua paikallisiin, elokuvissa tai teatterissa käynti olisi ollut ajanhukkaa, enkä vauvaa olisi antanut edes suomea puhumattomalle ihmiselle hoitoon. Ei ollut rohkeutta puhua edes sitä englantia. Tavallaan se oli perse edellä puuhun menoa. No, back to basics, joten nytpä ollaan Englannissa. Täällä onkin vähän parempi olo ja enemmän mahdollisuuksia, vaikka samalla piti luopua mm. inspiroivista ja houkuttelevista ulkoilumaastoista (tää rakennuskanta täällä on sairaan ankeeta ja meen kämppä on kaukana lähimmästä, joskin ankeasta puistosta). Täällä on käly, joka hoitaa mielellään poikaa tarvittaessa ja poika alkaa olla jo niin iso, että uskallan sen huoletta antaakin hoitoon (no, yökyläily on vasta harkinnassa). Olemme mm. menossa teatteriin tässä joulun alla ja kälyn ja parin kaverinsa kera kävin viime viikolla elokuvissa. Käly kaivoi avoimen yliopiston kurssitarjontaa mulle, kun kyselin ja tarkoitus olisi yhdelle ompelukurssille mennä tässä vielä ennen kun posahdan (minkä jälkeen ollaan sitten ensi jouluun asti melko tiukasti vauvaan sidottuna. Niin sen kuuluu mennä, mutta nyt olis vielä aikaa hengähtää ennen sitä.) On muuten ihan "#¤#% kalliita nuo kurssit (kerran viikkoon 2kk vajaat 400£) ja jalat tutisee jo siitä että pitäisi yksin mennä vieraiden ulkomaankieltä puhuvien keskelle ja pysyä edes jotenkuten mukana missä siellä mennään. No, muuten mää homehdun tänne kotiin ja jos kerran täällä asutaan, niin pidän tärkeenä että kielitaidon suhteen tästä ajasta täällä olisi jotain hyötyä. Olis pakkotilanteita, jossa joutus puhumaan ja sitämyöten kynnys siihen pienenisi.
Niin ja toinen käly muuttaa alkuvuodesta jonnekin tänne lähialueille perheineen ja suunnittelee olevansa kotiäitinä täällä myös. Ihan huimaa tää sosiaalisen elämän vilkkaus kun vertaa sitä siihen, miten eristyksissä oltiin Norjassa.

Mutta siis. Projektin alla on koko ajan tehdä asialle jotain. Ja toisaalta tältä perustalta, että mitä tässä nyt elämässään tekis, on kummunnut myös tuo pohdinta siitä, että mikä on intohimo, miten sen määrittelee, pitäisikö vielä etsiä jotain kiinnostavampaa vai tyytyä siihen mitä jo on ja kehittää siltä pohjalta.
Tsemppiä.
Kiitos.
NuoriDaavid

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Mun suurin (ja kait ainoa) intohimo on rahan ansaitseminen.

Lisäksi tietty on nettiaddiktio ja huikan otto viikonloppuisin, mutta jostain syystä en katsoisi niitä intohimoksi.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Huomasin eilen olevani onnellinen pureskellessani kovaa näkkileipää.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
JonniParvo
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 121
Liittynyt: 11.12.2007 0:18

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja JonniParvo »

Ittensä rääkkääminen.
Fyysinen on kivaa, mut näköjään toi henkinenkin puoli luonnistuu turhan luontevasti.
Zeb

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Zeb »

NuoriDaavid kirjoitti:Mun suurin (ja kait ainoa) intohimo on rahan ansaitseminen.
:shock:
Pyry-Matias

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

En usko minulla oleva koskaan intohimoja. Siis (joskus) puutteessa on pillun himo. Ja nälkäisenä kepapin himo. Mut onko intohimo sitten vielä jotain perusteellisempaa ja pitkäkestoisempaa?

Himo on sanana kielletty ja hallitsematon. Tulee mieleen joku rasvainen pedofiili. En ala.
Avatar
Mida
Kitinän uhri
Viestit: 531
Liittynyt: 15.09.2006 12:10

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Mida »

EveryWoman kirjoitti:
Mida kirjoitti:Minulla on kalvava tunne, ettei elämässäni ole intohimoja ja syy sille on hyvinvointianikin kampittava laiskuus. Toisaalta määritelmästä riippuen minullahan saattaa olla jo intohimo, mutta kun se ei tunnu siltä. Jotenkin kuvittelen, että intohimon pitäisi olla sellaista, että siitä olisi enimmäkseen haltioissaan ja innoissaan ja siihen jaksaisi panostaa päivittäin riemulla tms.
Mitenköhän olisi jos tekisit enemmän (vaikkapa siihen oletettuun mahdolliseen intohimoosi liittyvää toimintaa) ja miettisit vähemmän? Vaikka miettiminen ja pohdiskelu on hienoa ja tarpeellista, siihenkin voi hukkua jos toiminnan taso jää kovin vajaaksi. Itselläni olisi vakava riski ajautua toimimattomuuden aiheuttamaan umpikujaan, jos en sattuisi opiskelemaan alaa, jossa on vain pakko tehdä jotakin konkreettista lähes jatkuvasti. Toiminta luo erilaisia synapsiyhteyksiä ja aivokemiallista elämöintiä kuin pelkkä miettiminen, ja nuo jutut ovat kyllä ihmisen hyvinvoinnin kannalta olennaisia. Tämän tiedän, koska a) viisaampi taho on niin kertonut, ja b) olen sen myös käytännössä kokenut.
Minulla on tavallaan se pakko. Kaverilla on laskettu aika tammikuussa ja minun pitäisi ommella vino pino vaippoja vielä heille. Kyllä he alkuun pääsevät niillä, mitä olen jo vienyt, mutta vauvojen kasvuvauhdin tietäen se antaa arviolta pari viikkoa lisäaikaa vain. Ja kun tähän yhdistää sen, että käytännön työaika minulla on esikoisen vaihtelevat päikkärit ja sitten ilta, kun mies on kotona, niin usein se jää aikomukseksi. (Saapuisivat nyt vaan ne nepit! Vaikka voinhan minä kankaita leikellä valmiiksi jo nytkin.) Ja omaan käyttöönkin tarvitaan kevättä ajatellen vielä lisää vaippoja ja imetystyynyyn päälinen jne jne. Ja sitten on kaikki sivuprojektit, kuten olohuoneneule, joka on tällä hetkellä pitsihuivi ja joka valmistuu siinä sivussa, kun olen lapsen seurana olohuoneessa (ihana, kun se on jo niin iso, ettei välitä, vaikka käsittelisinkin jotain, mihin lapsen sormet eivät oikein sovi sekaan), joskin parin päivän sisään oli välityönä uudet villahousut.

Mulle on opiskeluajoista jäänyt yhä ongelmaksi toisaalta tuo pakko. Kun harrastukseen sisällytetään käsite velvollisuus, mun kohdalla riski siihen, että asiat jäävät hoitamatta, nousee suuresti. Velvollisuus tappaa helposti innon, koska se lisää sisäistä painostusta ja stressiä, mikä taas viivästyttää asian valmistumista. Eli jos ei aina olekaan vapaina hetkinä valmis tekemään sitä pakkojuttua (vaikka se alunperin olisikin mielenkiintoinen juttu), sisäinen ääni alkaa jankuttaa ja omatunto soimata, mistä seuraa se, että huilaaminen vaikeutuu, mikä taas ei lisää tekemisen intoa eikä energiaa jne. Pirullinen noidankehä. Mitä isompi projekti kyseessä, sen suurempi noidankehäytymisvaara, koska enempi tekemätön työ stressaa enemmän. Inhottavaa on myös se, että jos sen asian sitten tekee väkisin ja sisulla, ei hommasta saa minkäänlaista tyydytystä, vaikka kuinka jankuttaisi itselleen, että hienoa, se on tehty. Ja sitten jos välttää kaikkia ylimääräisiä isompia velvollisuuksia, tyytyy siihen, että kunhan pyykit pesee ja pitää jälkikasvusta huolta, niin pää meinaa levitä siihenkin. On se helppoa juu.

Minua hirvittää alkaa panostaa harrastuksiini (käsitöihin) enemmän, esim. viedä ammatiksi, koska pelkään, että menetän sen takia sitten kaiken ilon käsitöistä. Enkä ole vieläkään oppinut miten ne typerät liitokset aivoissa käännetään johonkin muuhun asentoon.
NuoriDaavid

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Zeb kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Mun suurin (ja kait ainoa) intohimo on rahan ansaitseminen.
:shock:
Höh.
Duckzilla

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Duckzilla »

Mitä intohimoihin omalta kohdaltani tulee, niin täytyy valittaen todeta että on ollut sen verran frustraatiota, hässäkkää, kyynistymistä ja katkeroitumista kasautuneena etten enää tunne intohimojani lainkaan. Ne tuntuvat jotenkin kuolleen pois, tai ovat ainakin kitumassa ja kuolemaisillaan. :?

No mutta eiköhän tästä jotenkin jossain vaiheessa selvitä. Olis kiva palata takas rakkaiden harrastusten (musa, piirrällys) pariin. Motivaatio tuntuu vain kuolleen kun on koko ajan liian kiire / väsy teeämäs.
Geetz

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Geetz »

En ole koskaan voinut kirjoittaa mihinkään, että intohimoni on esimerkiksi musiikki, laulaminen tai näytteleminen. Edes ruoka. Teen asioita, joita haluan, jotka kiinnostavat ehkä kovinkin paljon, mutta varsinaista intohimo-sanaa en kyllä uskalla käyttää koskaan. Enkä kuitenkaan usko missanneeni paljoakaan... Apua, oon aina kai ajatellu, että se on harvojen oikeus löytää se joku juttu, jota sitten intohimoisesti vääntävät. Ehkä laiskuuttani en ole paljoa kaivellut. Nyt rupes tutisuttaa, painetta!

Tuli mieleen kyl inhohomo, koska tappelin yhen tyhmän homomiehen kans eilen. Hauska sana.
NuoriDaavid

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Geetz kirjoitti:
Tuli mieleen kyl inhohomo, koska tappelin yhen tyhmän homomiehen kans eilen. Hauska sana.
Onko sulla edes intohomoa?
Zeb

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Omista intohomoistani: hyvä keskustelu, tietynlainen syvän henkisen yhteyden ja välittämisen kokeminen toisen ihmisen kanssa (voi toteutua joko parisuhteessa tai hyvän ystävän kanssa), oikeudenmukaisuuden tavoittelu, lojaalius ystävälle, hädänalaisen auttaminen, liikkumisen ilo, kauniit asiat (esim. kuvataide, maisema), musiikki, luonto, eläinten katselu ja niiden kanssa kommunikointi parhaansa mukaan ja vielä uuden oppiminen.
NuoriDaavid

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Zeb kirjoitti:Omista intohomoistani: hyvä keskustelu, tietynlainen syvän henkisen yhteyden ja välittämisen kokeminen toisen ihmisen kanssa (voi toteutua joko parisuhteessa tai hyvän ystävän kanssa), oikeudenmukaisuuden tavoittelu, lojaalius ystävälle, hädänalaisen auttaminen, liikkumisen ilo, kauniit asiat (esim. kuvataide, maisema), musiikki, luonto, eläinten katselu ja niiden kanssa kommunikointi parhaansa mukaan ja vielä uuden oppiminen.
Kuulostat kovin kiltiltä ihmiseltä.
Pyry-Matias

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

NuoriDaavid kirjoitti:
Zeb kirjoitti:Omista intohomoistani: hyvä keskustelu, tietynlainen syvän henkisen yhteyden ja välittämisen kokeminen toisen ihmisen kanssa (voi toteutua joko parisuhteessa tai hyvän ystävän kanssa), oikeudenmukaisuuden tavoittelu, lojaalius ystävälle, hädänalaisen auttaminen, liikkumisen ilo, kauniit asiat (esim. kuvataide, maisema), musiikki, luonto, eläinten katselu ja niiden kanssa kommunikointi parhaansa mukaan ja vielä uuden oppiminen.
Kuulostat kovin kiltiltä ihmiseltä.
Toi pitkä lista ei kuulosta kyllä intohimoiselta. Pakko supistaa!
Zeb

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Zeb »

NuoriDaavid kirjoitti:Kuulostat kovin kiltiltä ihmiseltä.
Niin oikeasti olenkin. Mulla onkin ollut opettelemista siinä, ettei minua käytetä kynnysmattona. Olenkin tajunnut, että tämän vuoksi minun tulee olla hyvin tarkkana siinä millaisia ihmisiä päästän lähelleni. Kun onnistun siinä, että lähelläni on vain kilttejä ihmisiä, niin silloin en saa turpiini. Muussa tapauksessa saan aina.
Zeb

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Pyry-Matias kirjoitti:Toi pitkä lista ei kuulosta kyllä intohimoiselta. Pakko supistaa!
Höh, miksi? Maailmassa on paljon hyvin tärkeitä asioita!
Geetz

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja Geetz »

No on mulla onneks intohimoja jos tuollaiset Zebin listaamat ovat niitä. Huh.
NuoriDaavid

Re: Elämän intohimot

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Zeb kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Kuulostat kovin kiltiltä ihmiseltä.
Niin oikeasti olenkin. Mulla onkin ollut opettelemista siinä, ettei minua käytetä kynnysmattona. Olenkin tajunnut, että tämän vuoksi minun tulee olla hyvin tarkkana siinä millaisia ihmisiä päästän lähelleni. Kun onnistun siinä, että lähelläni on vain kilttejä ihmisiä, niin silloin en saa turpiini. Muussa tapauksessa saan aina.
:? Niin kai se on, että pakko on puolensa pitää tässä maailmassa. Itsekin olen ollut (ainakin omasta mielestäni) aikoinaan liian kiltti ja arka, mutta pakko on ollut opetella käyttämään kyynärpäitä.
Vastaa Viestiin