Lapsuuden traumat

[NuoriDaavid]

Nyt lienee oikea aika avautua lapsuuteni traumaattisesta kokemuksesta. Kuuntelin radiosta isoäitini kanssa kummitustarinoita. Olin varmaan noin 6 vuotias. Yhdessä kerrottiin munkin näkemästä aaveesta.

Myöhemmin selostin juttua äidilleni innokkaana, kerroin kuinka radiossa oli kerrottu munkista, joka osaa kävellä. Äitini ystävällisesti selitti, että kyseessä ei varmaankaan ollut sellainen syötävä leivonnainen, vaan papin tapainen henkilö. Nolostuin valtavasti. En voinut myöntää olevani väärässä vaan väitin kiven kovaan, että radiossa puhuttiin munkista, joka osasi kävellä.

Lisää lapsuuden traumoja: eka luokalla luettelin äidilleni kuinka monta moottoripyörämerkkiä tiedän. Muiden mukana luettelin Yamahan ja [jamaha]n. Äitini taas ystävällisesti kertoi, että ne ovat sama asia, Yamaha lausutaan [jamaha].

[bedlam]

Aika helposti sä kyllä traumatisoidut, jos nää tapaukset ovat psyykeäsi syvältä kouraisseet. Ei ihme, että susta tuli tollanen.

Mä olen sentään ajanut takaa länkkärileikissä kavereita koulunkäytävällä huutaen "nyt kyllä raiskaan teidät", kun sekoitin ruoskimisen ja raiskauksen. Olen myös pitänyt hautajaisissa paitaa, jossa lukee isolla "Choose life".

Kerran yksin kotona ollessani vaatekomerostamme kuului askelia, juoksin sukkasillani kadulle ja odottelin varmaan tunnin että vanhemmat saapuvat.

[Zeb]

Mä olen sentään ajanut takaa länkkärileikissä kavereita koulunkäytävällä huutaen "nyt kyllä raiskaan teidät", kun sekoitin ruoskimisen ja raiskauksen. Olen myös pitänyt hautajaisissa paitaa, jossa lukee isolla "Choose life".

Asennetta!

[Bluntly]

Kakruna ei keskellä korpea näkynyt kuin TV2 ja sekin huonosti, olin muihin verrattuna urpo. Ja kuteetkin oli kirpparilta.

Onneksi maailmanmatkailu rautaesiripun takana laajensi maailmankuvaa ja huomasin olevani aika pirun hyväosainen.

Mutta traumat jäi...ja tuolit viedään edelleen ympäriltä.

[Ihminen]

Päiväkodissa oli ruokana perunoita, jotain ja sienikastiketta. Tuolloin ei ollut puhettakaan, että ruokaa olisi saanut jättää lautaselle, joten ruuan kanssa istuttiin hamaan tulevaisuuteen ja pakotettiin päästä kiinni pitäen syömään, vaikka oksennus tulisi.

Tarvitseeko tästä kertoa enempää?

[NuoriDaavid]

Päiväkodissa oli ruokana perunoita, jotain ja sienikastiketta. Tuolloin ei ollut puhettakaan, että ruokaa olisi saanut jättää lautaselle, joten ruuan kanssa istuttiin hamaan tulevaisuuteen ja pakotettiin päästä kiinni pitäen syömään, vaikka oksennus tulisi.

Tarvitseeko tästä kertoa enempää?

Aika rankkaa.

[Geetz]

Toi pakkosyöttäminen on kyllä järkyttävää. Ihmettelen, etten ole koskaan joutunut kokemaan. Olen ehkä unohtanut?

Traumoja muunlaisia löytyy, vaikka välttelen mielen penkomista... Muistan erityisen hyvin kun pikkukundit hakkasivat kissan hengiltä. Pelkäsin pikkukundeja varsinkin laumoissa hyvin pitkään, ehkä vieläkin. Pelkään teräaseita, olin vieressä kun tätiäni puukotettiin. Myöhemmin kun pelot jo vähenneet, sain itse puukosta sivullisena. Here we go again, jei.

bedlamin jutusta tuli mieleen, että jossain vaiheessa pelkäsin yksinoloa älyttömästi. Ennen kouluun lähtöä istuin mielummin pakkasessa talon edessä akkarikansion kanssa kuin sisällä tyhjässä kodissa. Häpesin niin tyhmiä pelkoja, että valehtelin vanhemmille lähteväni aina kaverille kymppiaamuina, jotta eivät huolehtisi ja joutuisi muuttamaan työaikojaan. Yhtiön talkkari vasikoi ja sain jonkun hoitajan. Nyt jännään muistanko niitä fiiliksiäni kun omat muksut "yksinolo-iässä"...

[Lilo]

Meillä oli koko ala-asteen ajan myös tuo syömispakko. Arvata saattaa, kuka jäi todella usein välitunnin ajaksi siirtelemään lautaselle jäähtyneitä perunoita ja jauhelihakastiketta itku kurkussa.

Meillä myös. Asia hoidettiin piilottamalla ruokaa maitopurkkeihin ja ruokalan hämärien looshien kätköihin. Ja, serkkuni tapauksessa, sullomalla maksalaatikko taskuun.

[NuoriDaavid]

^^Minä kun luulin, että nuo pakkosyöttämiset ovat suomesta kadonneet jo vuosikymmeniä sitten.

[NuoriDaavid]

^^Minä kun luulin, että nuo pakkosyöttämiset ovat suomesta kadonneet jo vuosikymmeniä sitten.

Oot sitten varmaan kasvanut kaupungissa Ainakin täällä landella taitavat olla edelleen arkipäivää, tai olivat ainakin vielä kaksikymmentä vuotta sitten.

Minähän nimenomaan olen kasvanut kepumafian hallitsemassa pikkukunnassa.

Mutta en ole ollut päivähoidossa lapsena. Kunnan päiväkoti avattiin samaan aikaan kun menin kouluun. Olin lapsuuteni äitylin hoidossa.

[Duckzilla]

[quote="Ihminen"][/quote]
Ihan kuten minun sadistinen hoitotätini kun olin lapsi. Olimme palanneet ulkoa ja minulla oli pikkunaperona ihan Hirmuinen Jano ja halusin Oiiiikein Ison Lasin Vettä. Pirkko-täti avasi keittiön kaapin ja näytti sormella semmoisia tosi isoja laseja, että "tämmöisenkö"? Totta kai halusin Oikein Ison Lasin joten hän otti minulle sellaisen 0.75 -litraisen muovimukin ja täytti sen vedellä. No eihän pikkulapsi pysty juomaan siitä kuin pari kolme desiä ja tulee ähky. Täti sitten sanoi että "kaiken sitten juot minkä pyysitkin". Yrjö tuli.

Teki minulle saman tempun myös ruualla. Kaikki syödään mikä on pyydetty. Yrjö tuli.

Kai hänen tavoitteenaan oli opettaa minut tuntemaan kohtuuden ja rajani, tai jotain.

[BettyB.]

En nyt ehkä ihan traumoista puhuisi, mutta yllättäviä ja joskus ikäviäkin kommelluksia on uteliaan pikkupatzin elämässä sattunut.

En ole koskaan ollut hoidossa missään päiväkodissa tai tarhassa, vaan aina naapurin tädillä, joka hoiti kotonaan myös kahta omaa lastaan. Täti oli hieman kärsimätön ja hutki minua poloista silitysliinalla.
Saman tädin mies oli mielestäni pelottava, ja koska heillä oli lähes poikkeuksetta ruokana jotain puuroa, mitä en voinut sietää, sai minut syömään uhkailemalla tällä sedällä.
Täti ei myöskään ollut erityisen hoivaavaa sorttia, vaan esim. kukkapenkin teräsreunaan kaaduttuani, polveni jätettiin hoitamatta, ja siitä on muistona edelleen ikävä arpi. Olisin tarvinnut tikkejä.
Kerran toinen naapurin täti kanteli äidilleni hoitotädistä, joka ei paljoa perääni katsellut, vaan leikin muiden lasten kanssa hippaa vatsatautisena, oksennellen ojiin ja puiden juurille.
Kerran myös karkasi samalta hoitotädiltä naapurin Paulan kanssa Messilään katsomaan hevosia. Autotietä pitkin tietysti, josta lopulta palauduimme poliisikyydillä. Hoitotäti ei tietysti ollut edes huomannut katoamistamme, onneksi joku Messilässä tajusi mistä oli kysymys.

Ala-asteella jouduin pakkosyötetyksi lähes poikkeuksetta. Kehityin siis melko taitavaksi jemmariksi ja opin kuorimaan kumiperunat onnettoman kokoisiksi.

Jaa juu, tapaisin ekauokkalaisena myös nuoren itsensäpaljastelijan. Hän ahdisti minut koulumatkallani sijaitsevaan tunneliin ja ehdotti, josko voisin tunkea käteni hänen housuihinsa. En tunkenut. Toisessa kädessäni puristin pussillista Anis-karkkeja. Hän oli myös samassa koulussa kanssani, ja pelkäsin häntä myös jossain koulun juhlissa, missä hän esiintyi luokkansa kanssa laulaen liikennelaulua.

Tajusin myös tässä eräänä päivänä Jumaluuskompleksini syvimmän syntyprosessin. Olenhan syntynyt marraskuun viimeisimpinä päivinä, ja jo ensimmäisenä joulunani esiinnyn sisarusteni suunnittelemassa joulukuvaelmassa Jeesus-lapsena, seimenäni toimi kahden ovenkahvan väliin viritetty lakana.

Sisarukseni pakottivat minut myös kävelemään hieman liian varhain n. 6kk ikäisenä, joten kärsin länkisääristä. Onnekseni sääreni oikenivat nykyiseen rotumuotoonsa jo varhain.

Voisin myös kertoa mitä tapahtuu kun sisar usuttaa kissan kimppuuni, mille päähän heitetyn kiven aiheuttamat "tähdet" näyttävät, mille tuntuu pudota päällensä fillarin tarakalta niin, että tuliaispinnien silkkinauhoista valuu verinorot, ja mille näyttää ruumiinavauksen kokenut hiiri. Mutta toiseen kertaan

[Haemaeraemies]

Meillä oli koko ala-asteen ajan myös tuo syömispakko..

Meillä myös.

Mä olin päivähoidissa jossa oli syömispakko. Vielä tänäpäivänäkin poistun tilasta jos siellä valmistetaan kaalta, eikä maksalaatikko mene mitenkään alas. Kiitti vitusti hoitotäti, muistelen ilolla niitä itkuisia tunteja ruokapöydän ääressä, kun et vaan suostunut uskomaan ett valmistamasi kaalikääryleet ei parantunut kolmanella tai neljännellä kerralla kun teit niitä, tai kun minä maistoin niitä.

[bedlam]

Kyllä minä muistan ala-asteelta kans, että vierustoverini itki ja yökki monesti ruoan kanssa. Silmiä pyyhkien aneli opettajalta armoa, mutta huutoa tuli takaisin.

[Jyrki73]

^^Minä kun luulin, että nuo pakkosyöttämiset ovat suomesta kadonneet jo vuosikymmeniä sitten.

Oot sitten varmaan kasvanut kaupungissa Ainakin täällä landella taitavat olla edelleen arkipäivää, tai olivat ainakin vielä kaksikymmentä vuotta sitten.

Juu sitähän omatkin vanhempani minulle kerran yrittivät ja luovuttivat. Isoäitini sensijaan suosi enemmän nälkää. Jos ei eteen tuotu ruoka kelpaa, niin ole sitten ilman, muuta et saa ennen iltaa.

Isoäidin ei suuremmin annettu enää kasvattaa minua toisin kuin isosiskoani, niinpä tuo nälkä akoi tehota vasta yläaste aikaan. Yläasteelle mennessä mulle ei kelvannut muu liha kuin maksalaatiikko. Kanaakaan en syönyt, mutta kun koulun jälkeen bussilla kotiin körötellessä meni aikaa. Bussi kiersi kaikki sivukylät. Ainakin tunti meni bussissa istuessa koulupäivän jälkeen. Koska mahaan ei ollut muuta laittaa niin, sain ilmavaivoja, eli oli pakko röyhtäillä, jotta sain vatsaan edes ilmaa. Muutaman viikon jälkeen alkoi ruoka maistua kun yläaste-aikoina kasvoin 10cm vuodessa.

[Riemumieli]

Havaitsin jo lapsena, että ihmiset ovat tyhmiä ja se harmittaa edelleen.

[Lyrica]

Kyllä kai sitä kaikenlaista pientä ikävää ja siten mieleen jäänyttä asiaa tapahtui, mutta en usko, että monikaan niistä asioista varsinaisia traumoja aiheutti.

Jonkinlaisen trauman jätti koulukiusaaminen, joskaan en ole käyttänyt sitä syynä tehdä toisille pahaa. Ikävät muistot ovat jääneet sen yhden vuoden koulumatkoista, jolloin kivisade saatteli minua kotiin ja jolloin tein ns. ryhmätyöt yksin. Ne päivät, jolloin tavaroitani ja päällysvaatteitani piiloteltiin, eivät olleet harvassa. Pienessä koulussa tuollainen toiminta ei voinut jäädä niiltä kahdelta vakituiselta opettajalta huomaamatta, varsinkaan, kun itsekin apua pyysin ja vanhempani soittivat asiasta koululle. Harmittaa, ettei asiaa koskaan käsitelty loppuun asti eivätkä opettajat ottaneet tosissaan valvontavastuutaan.

[SikaMika]

Olen myös pitänyt hautajaisissa paitaa, jossa lukee isolla "Choose life".

Eheheh! Laitan idean korvan taakse...

[prosessi]

Minä pyörryin kerran tarhassa niin, että naama osui lautaseen, istuttuani ensin pari tuntia syömättömän ruoan edessä, joka tietenkin olisi ollut pakko syödä. Siitä ei kyllä jäänyt traumoja muille kuin hoitohenkilökunnalle.

Omat traumat ovat sitten harmillisempia. Ensimmäisenä tulee mieleen äidin ja pikkuveljeni usein leikkimä leikki, jossa äiti oli Ressu-emo ja veli Ressu-pentu. Heillä oli aina todella hauskaa, ja olisin halunnut osallistua leikkiin, mutta en voinut, kun en ymmärtänyt sen ideaa. Äiti ja lapsi leikkivät äitiä ja lasta, miksi? En ymmärrä vieläkään.

Toinen taas ala-asteajoilta, ilmeisesti ensimmäisellä luokalla, kun ruotsinkielentaitoni oli sen verran onnetonta, että välttelin luokkakavereita välitunnilla, jottei olisi tarvinnut puhua ruotsia. Luokkakaverit eivät siis olleet mitenkään syyllisiä tilanteeseen, mutta silti onnistuin kerran kuulemaan, kun opettaja käski luokkakavereita leikkimään minunkin kanssani. (Tietenkin sama opettaja, joka kielsi luokkakavereita puhumasta suomea kanssani...) Traumaksi tuo jäi sen takia, että vaikka itse myöhemmin ryhdyinkin sosiaalisemmaksi, mielessä kävi aina välillä, että leikkivätköhän nuo kanssani vain, koska niitä on käsketty.

[chevilyn]

TOP 5 traumat

- Veljeni kertoi minulle, että lemmikkipehmoleluni sisälle on muninut hämähäkki ja että ne kuoriutuvat yöllä. Äiti ihmetteli miksi en enää uskaltanut koskeakaan leluuni.

- Tulin kotiin esikoulusta ja löysin lemmikkipehmoleluni, jolle oli maalattu liidulla musta silmä. Veljeni valisti, että se oli saanut turpaansa. Tuli itku.

- Tulin kotiin ja löysin barbini sidottuna pöydän jalkaan, päättömänä ja punaisen sormivärin tahrimana. Se oli kuulemma joutunut panttivangiksi sodassa dinosauruksia vastaan. Hyväksyin barbin kohtalon mukisematta, koska se oli kuulemma taistellut urheasti.

- Uskoin hyväuskoisena pitkään, että Ruotsiin pääsee vain kuuraketilla.

- Kysyin, että missä maassa se Pisan kalteva Pig Ben sijaitsee? Saan kuulla asiasta vieläkin.

Hemmetin sisarukset

[SikaMika]

Kokeillaas josko tämän avulla voisin säästää psykoterapialaskuissani:

- n. vuoden ikäisenä samanikäinen serkkutyttöni oli perässäni ryömiessään tarrannut mua perseestä sillä seurauksella, että tehtävänsä täysin täyttänyt kakkavaippani oli levähtänyt ympäri lattiaa. Ei kai tuossa mitään niin ihmeellistä, ihmeellisempää on se että tarinaa kerrataan joka saatanan kerta kun erehdyn sukuloimaan kyseisessä serkkulassa tai vice versa. Olin siis jo tuolloin paskahousu, jonka perässä naiset juoksevat tai jopa ryömivät.

- edellä mainittu vuosi oli minulle muutenkin huono. Tuolloin otin myös ensiaskeleeni nykyisinkin tutun tavaramerkkini, eli holtittoman kekkuloinnin saralla - kirjaimellisesti! Olin kai opettelemassa kävelemään kun olin päättänyt hetken mielijohteesta syöksyä pää edellä päin sängyn kulmaa. Saatoin olla kännissäkin. Tästä tapahtumasta voin muistuttaa itse itseäni joka kerta peiliin vilkastessani, otsassani on muutaman millin halkaisijaltaan oleva monttu!

- muutama vuosi tästä eteenpäin koin seuraavan traumani. Oli kesä ja käytiin äitin kanssa jokaisena lämpimänä päivänä leikkimässä jossain helsinkiläisessä leikkipuistossa, jossa oli leikkihärveleitä ja tietty toisia kakaroita. Kaikkein siistein juttu oli pieni uima-allas, jossa pulikoitiin ja hypittiin jollain vesipatjan tyyppisellä. Muttamutta, jostain kummasta syystä kaikki muksut kirmailivat ympäriinsä munasillaan, ja muistelen hävenneeni kovastikin sitä että mutkin pakotettiin moiseen. Lisäksi piti syödä kesäkeittoa. Tästä seurasi niin kovat traumat, että en vielä näinä päivinäkään esiinny kovin mielelläni julkisesti alastomana.

Jo helpotti.

[Melodiatar]

Mä olen yrittänyt muistella mun lapsuuden traumoja, mutta mitään sellaisia ei tule mieleen (tai siis niitä ei voi paljastaa). Kylläkin veljilläni voi olla siskostaan traumoja (pakko siis lainata heiltä):

-isoveli on saanut golfmailasta päähän (oma moka kun tuli lyödessäni taakseni)

-pikkuveljeltä onnistuin joskus lyömään hampaat huulen läpi. (se oli muistaakseni leikkipuistossa tapahtunut "onnettomuus")

-pikkuveljelläni oli pienenä r-vika ja opetin hänet tietysti sanomaan muurahaisen sijasta murkku. No kerran oli tupa täynnä väkeä kun oli juhlat kesäaikaan jolloin keittiössämme vilisi muurahaisia kun pääsivät takapihan oven ollessa auki sisään. Kesken juhlien pikkuveljeni ryntää olohuoneeseen ja huutaa äidille "Äiti, keittiö on täynnä mulkkuja!".
Hän kuulee siitä vieläkin.

[r a p a r p e r i]

No nii. Nyt muistu niin elävästi mieleen nuo jutut mitä Suvinen tuossa syömiseen pakottamisesta kertoi. Nenästä kiinni ja nielase oli ohje koulussa. Ja mullehan iski em. hoitopaikassa esim maksa- ja punajuurikeittoallergia...
Ja koulussa se joka aamuinen pulpetin vieressä töröttäminen... sai istua vasta kun tiesi oikean vastauksen kysymykseen

Ennemminkin sain traumoja kun isoveli pakotti pimeeseen huoneeseen ja kertoi kummitusjuttuja. Traumatisoivin tais olla kun samainen veli ajoi takaa ja menin peiton alle piiloon ja tää tulee pieremään päälle.

No mulle ei noista ole jääny traumoja kai, ihan muuten vaan viiraaviiraaviiraaviiraa.

[Aito_Johanna]

Olin ujo ja introvertti lapsi ja lisäksi hentorakenteinen ja vielä erään leikkauksen jälkeen pitkään fyysisesti heikko. Tästä syystä en kerta kaikkiaan pärjännyt urheiluhullun ja urheiluhulluudessaan vähän yksioikoisen ala-asteen opettajamme liikuntatunneilla, joilla ylikorostui mittaaminen, paremmuusjärjestykseen laittaminen ja aggressiivinen kilpailuhenki.
Halusin kuitenkin yrittää, ja olin kuullut, että yrittämisestä palkitaan. Niinpä ilmoittauduin vapaaehtoisesti koulun maastojuoksukisaan, ja jaksoinkin juuri ja juuri kilpailussa juosta koko matkan.
Pettymys oli valtava, kun kevättodistuksessa tästä huolimatta komeili liikunnasta arvosana 6.
Traumatisoiduin pitkäksi aikaa koululiikunnasta niin, että jouduin myöhemmin oikein psyykkaamaan itseäni, jotta uskalsin osallistua Yliopistoliikunnan jumppatunneille. Juostuani ensimmäisen maratonini 23-vuotiaana etsin sen opepaholaisen meiliosoitteen käsiini, muistutin sitä maastojuoksukilpailusta ja kuutosesta ja kerroin, että se oli harmittanut minua ja että nytpäs olenkin juossut maratonin. Siltä tuli vastaus, että nyt saisit liikunnasta kympin

[EveryWoman]

Siltä tuli vastaus, että nyt saisit liikunnasta kympin

Varmaan muhii vieläkin itsetyytyväisyydessään: Minun opetusmenetelmieni tuloksena siitä surkeasta rääpäleestäkin tuli maratoonari! Jos kaikki opettaisivat niin kuin minä, Suomessa asuisi pelkkiä huippuosaajia!