Huolet ja murheet

Yleinen lätinä jä kitinä

Eniten juuri nyt huolestuttaa

Ihmissuhteet tai perheenlisäys
10
24%
Oma terveys
4
10%
Läheisten terveys
3
7%
Ympäristön tila tai tulevaisuus
3
7%
Toimeentulo tai työllisyys
8
20%
Urakehitys tai koulutus
5
12%
Jokin muu asia
4
10%
Min en stressaa mistään
4
10%
 
Ääniä yhteensä: 41

Tix

Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja Tix »

Suomalaisten pelkoja ja huolenaiheita on kartoitettu erilaisin tutkimuksin, mutta meikäläistä kiinnostaa enemmän oman ikäluokan ja siten Kitinäläisten ajatuksia.

Miltei jokainen varmaan on jostain asiasta huolissaan, kuka omasta navasta ja kuka jostain globaalimmasta. Itselläni on nyt melko huoleton jakso, mutta tuntuu että lähipiirissä huolia on vaikka muille jakaa. Kuka mistäkin, useimmiten kuitenkin jostain omaa arkea koskevasta asiasta.
NuoriDaavid

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Huolehdin taloudelliseen turvallisuuteeni ja omaisuuteeni kohdistuvista kuvitelluista uhista. Reaalisesti ja objektiivisesti arvioiden uhkia ei ole, mutta se ei estä huolehtimista.

Kuten aiemminkin olen kertonut, olen vuodesta -00 lähtien rouskuttanut ssri lääkettä (alkuun Seroxat, nykyään Cipralex) ja ne pitävät tilanteen hallinnassa.
Tsaari

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja Tsaari »

Perhe- ja työasiat ovat vallan hyvin reilassa, joten niiden puolesta en ole huolissani. Yleismaailmallisista asioista en ole oikein koskaan kyennyt kantamaan suurta huolta.

Pikkuisen alkoi kuitenkin huolestuttaa oma terveys kun kävin taannoin lääkarintarkastuksessa ja ilmeni että verenpaine on hieman kohollaan kuin myös kolesteroliarvot. Yleisesti ottaen olen aina ollut terve, sairastelenkin hyvin harvoin, joten nyt nämä ilmenneet asiat laittoivat hieman mietityttämään. Pitää jatkossa olla tarkempi siitä mitä suuhunsa laittaa. Tuntuu vaan äärettömän työläälle aloittaa jotain sellaista johon ei ole koskaan aiemmin kiinnittänyt suurtakaan huomiota. Lääkärin esittämät kuolemisennusteet havahduttivat.

Myös omien vanhempien vanheneminen ja rapistuva kunto myös hieman kaivertaa mielen pohjalla.
Aito_Johanna

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

Ympäristön tila ja tulevaisuus. Ilmastonmuutos ahdistaa.
Tix

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja Tix »

Tsaari kirjoitti:Pikkuisen alkoi kuitenkin huolestuttaa oma terveys kun kävin taannoin lääkarintarkastuksessa ja ilmeni että verenpaine on hieman kohollaan kuin myös kolesteroliarvot.

Myös omien vanhempien vanheneminen ja rapistuva kunto myös hieman kaivertaa mielen pohjalla.
Kumpi painaa mielessä enemmän? Sinänsähän vanhempien vanheneminen on jollakin tapaa luonnollista, kun taas omaan terveyteen kohdistuvat muutokset ovat jotain mikä pitää aina erikseen pureskella. Jonkinlainen "ei se minua koske" -mekanismi kuitenkin on usein taustalla, olivat elintavat millaisia tahansa.
NuoriDaavid

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Aito_Johanna kirjoitti:Ympäristön tila ja tulevaisuus. Ilmastonmuutos ahdistaa.
Oikeasti? Ihmiset ovat kyllä erilaisia. Minua nuo eivät stressaa lainkaan.

Millä tavalla nuo sinua huolestuttavat? Oletko konkreettisesti huolissasi esim. rannikolla asuvista köyhistä, vai onko kyse yleisemmästä huolestuneisuudesta?
masa

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja masa »

vituixmän
Viimeksi muokannut masa, 12.03.2008 14:04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tix

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja Tix »

NuoriDaavid kirjoitti:
Aito_Johanna kirjoitti:Ympäristön tila ja tulevaisuus. Ilmastonmuutos ahdistaa.
Oikeasti? Ihmiset ovat kyllä erilaisia. Minua nuo eivät stressaa lainkaan.

Millä tavalla nuo sinua huolestuttavat? Oletko konkreettisesti huolissasi esim. rannikolla asuvista köyhistä, vai onko kyse yleisemmästä huolestuneisuudesta?
Hiukan tuntuisi ylipäänsä siltä, että naiset ovat useammin/enemmän huolissaan ympäristöasioista. Kaipa se on osaltaan jotain sisäsyntyistä jälkeläisten mahdollisuuksien kapenemisesta. Kyllä minäkin järkitasolla miellän ilmastonmuutoksen ongelmaksi joka tarvitsee ratkaisuja, mutta pidän todennäköisempänä että niitä ei kuitenkaan löydetä vaan muutos on vääjäämätöntä siihen asti, kunnes fossiiliset polttoaineet loppuvat.
masa

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja masa »

NuoriDaavid kirjoitti:
Aito_Johanna kirjoitti:Ympäristön tila ja tulevaisuus. Ilmastonmuutos ahdistaa.

Oikeasti? Minua nuo eivät stressaa lainkaan.
Joo. Me laitetaan vaan citymaasturilla lisää usvaa putkeen!


Ei vaan. Kannan AJ:n kanssa saman huolen, sekä ihmissuhdehuolen.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8602
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Oma terveys. Sen jälkeen sitten murehditaankin kaikesta muusta tasapuolisesti, koska kaikki on aina mun vastuulla.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Lolita kirjoitti:Oma terveys. Sen jälkeen sitten murehditaankin kaikesta muusta tasapuolisesti, koska kaikki on aina mun vastuulla.
Samoilla linjoilla just tällä hetkellä. Oma terveys määrittelee vauvan terveyden, ihmissuhteet ym. itsekkäästi ajateltuna.
The great club outshines the individual, always and forever.
Tix

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja Tix »

Lolita kirjoitti:kaikki on aina mun vastuulla.
Saanko jatkossa laittaa tekemiini sopimuksiin pykälän, jossa vastuu kaikesta on sinulla? Helpottaisi kovasti hommaani! Kiitos jo etukäteen.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Tälläkin hetkellä esimerkiksi huolehdin siitä, saanko erään henkilön päivän aikana puhelimitse kiinni, kun olisi tuikitärkeää asiaa. Jos olisin normaalimpi, huolehtisin varmaan siitä itse asiasta niin paljon, että en edes haluaisi saada henkilöä kiinni. Tai jotain.
Jes! Ja heti tuon kirjoitettuani tyyppi viimein vastasi puhelimeen. Nyt ei huoleta enää mikään. :D

Edit: Turkanen, olin niin innoissani että menin muokkaamaan viestiäni lainaamisen sijasta. Enpä jaksa enää uudestaan runoilla samaa settiä, pointtina jotakuinkin se, että ei onneksi huoleta vaikka konkreettisia ja isoja aiheita kyllä olisi jonoksi asti.
Viimeksi muokannut EveryWoman, 12.03.2008 14:48. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
ninnithequeen

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

McJanne kirjoitti:Nykyisin mietin mihin sen kaiken rahan työntäisi.
Hevosiin saa aika kivasti menemään hei ;)
BettyB.

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja BettyB. »

Mulla on ehkä pieni urakehityshuoli, tai no, ei se ole huoli vaan lähinnä kiukutus, sillä tiedän mikä minua odottaa jos vaan jaksaisin tehdä jotain asian eteen. Olen kuitenkin koko ikäni ollut patalaiska, sillä olen selvinnyt elämässä ehkä liiankin helpolla. Olen pärjännyt koulussa ja työelämässä lähes ponnistelematta. Nyt minulla kuitenkin on ensimmäistä kertaa esimies, jolle ei ehkä mene tämä "esitys" läpi. Ja kun oikeasti tiedän olevani halutessani superhyvä, mutta laiska mikä laiska, ja se vähän stressaa.

Minua myös stressaa epäsäännölliset elintapani ja erityisesti niiden mahdollinen vaikutus Menieren kehittymiseen. Nythän elän lähes oireettomasti, mutta miten on 10 vuoden kuluttua? Voisiko oireettomuus jatkua jos viitsisin siirtyä suolattomaan ruokavalioon?

Ja kaiken pohjalla toki kaivertaa silkka parisuhteen puute. Ei ole kiva tätä elämää tallustaa yksin, vaan mielelläni jakaisin elämäni jonkun kunnollisen miehenketaleen kanssa. Mutta mistä hiivatista niitäkin löytää? Etenkin kun en itse ole kovin valmis mitään asian eteen tekemään, vaan odottelen prinssi uljaan saapuvan kotiovelleni kosiolahjojen kanssa. Miksi kaikki ajoitukset menee aina päin persettä?

Olen myös huolissani vanhempieni terveydestä, isä selkeästi jo vetelee viimeisiään ja äiti ei tule pärjäämään omakotitalon hoidosta yksinään. Minulle luodaan paineita siltä suunnalta, sillä olen sisarussarjamme ainoa jota omakotitalon pyörittäminen isoine ulkorakennuksineen ja pihoineen kiinnostaa. No, josko työasiat (ja ehkä ne miesjututkin) loksahtaa kohdilleen niin saatanpa vielä muuttaakin... Isähän jo ostelee välineitä (moottorisahoja, lumilinkoja ym.) jo sillä silmällä että on sitten tyttärelle kaikki vehkeet vimosen päälle.

Oikeasti ei siis stressaa mikään, mutta kuitenkin ihan pikkasen kaikki.
Tsaari

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja Tsaari »

Tix kirjoitti:
Tsaari kirjoitti:Pikkuisen alkoi kuitenkin huolestuttaa oma terveys kun kävin taannoin lääkarintarkastuksessa ja ilmeni että verenpaine on hieman kohollaan kuin myös kolesteroliarvot.

Myös omien vanhempien vanheneminen ja rapistuva kunto myös hieman kaivertaa mielen pohjalla.
Kumpi painaa mielessä enemmän? Sinänsähän vanhempien vanheneminen on jollakin tapaa luonnollista, kun taas omaan terveyteen kohdistuvat muutokset ovat jotain mikä pitää aina erikseen pureskella. Jonkinlainen "ei se minua koske" -mekanismi kuitenkin on usein taustalla, olivat elintavat millaisia tahansa.
Kyllä se oma napa tässä on lähempänä. Vielä ei vanhemmilla kuitenkaan ole mitään suurempaa hätää, mutta parin viime vuoden aikana on selkeästi huomannut miten alkavat olla jo "vanhuksia". Vielä kuitenkin elävät täysin normaalisti ilman, että tarvitsisivat mitään perään katsomista.

Tuo "ei se minua koske"-juttu osuu naulan kantaan. Ehkä kuitenkaan en ole kuolematon ja haavoittumaton. Sellaiseksihan suuri osa tuntee itsensä varsinkin nuorena, ainakin luulisin niin. Näin nelikymppisenä elimistössä alkavat jo ajetut kilometrit ja epäterveelliset elämäntavat näkyä.
Avatar
Mickey
Kitinäaddikti
Viestit: 92
Liittynyt: 22.02.2008 19:08

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja Mickey »

Olen tällä hetkellä huoleton.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

exPertti kirjoitti:Minä olen lopultakin tajunnut etten ehkä olekaan kuolematon. Se on oikeastaan aika masentava ajatus.
Mun mielestä vasta tuon tajuamisesta seuraa elämän arvon tiedostaminen. En ymmärrä miten se voisi olla masentavaa.
1108

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja 1108 »

EveryWoman kirjoitti:En ymmärrä miten se voisi olla masentavaa.
Jos kokee että elämällään ei ole arvoa, masentaahan se.
Aito_Johanna

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

NuoriDaavid kirjoitti:
Aito_Johanna kirjoitti:Ympäristön tila ja tulevaisuus. Ilmastonmuutos ahdistaa.
Oikeasti? Ihmiset ovat kyllä erilaisia. Minua nuo eivät stressaa lainkaan.

Millä tavalla nuo sinua huolestuttavat? Oletko konkreettisesti huolissasi esim. rannikolla asuvista köyhistä, vai onko kyse yleisemmästä huolestuneisuudesta?
Ehkä yleisemmästä huolestuneisuudesta enemmän. Tulevaisuuden uhkakuvat, jotka noihin asioihin liittyvät, tuntuvat painostavilta. Se, että muutoksen voi järkeillä olevan vääjäämätön, turhauttaa: tajuan, että jokin meikäläisen kierrätyspuuhastelu tai marttyyrimaiset minä en lentomatkaile -elkeet eivät loppupeleissä merkitse yhtään mitään.
On tässä vähän pelkästä omasta arjestakin kumpuavaa huolta: olen aina tykännyt kovasti oikeista lumisista talvista, ja surettaa, että ne nyt sitten loppuvat.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

exPertti kirjoitti:
EveryWoman kirjoitti:
exPertti kirjoitti:Minä olen lopultakin tajunnut etten ehkä olekaan kuolematon. Se on oikeastaan aika masentava ajatus.
Mun mielestä vasta tuon tajuamisesta seuraa elämän arvon tiedostaminen. En ymmärrä miten se voisi olla masentavaa.
Sen tiedostaminen muuttaa elämänkatsomusta:
- Lääkäri ei enää pelasta henkiä vaan tekohengittää seuraavaan kupruun asti
- Suurin osa tavarasta ja maallisesta mammonasta menettää aikahorisonttinsa

Se herättää myös kysymyksiä? Kannattaako säästää? Kannattaako terveyttä fanaattisesti vaalia, kun lopputulos on tiedossa? Ynnä muuta.

Joku vanhempi ihminen joskus tokaisi, että nuoruus on asioitten saamista ja vanheneminen on asioista luopumista.
Vaikuttaa siltä, että olet vasta tiedostamassa kuolevaisuuttasi. Et ainakaan ole vielä hyväksynyt sitä. Sitten kun sen hyväksyy, rahan ja tavaran ylikorostunut merkitys haihtuu, mikä puolestaan vapauttaa nauttimaan elämästä enemmän. Jos lääkäri onnistuu antamaan sinulle lisää aikaa, sehän on mahtava juttu! Sitten vain miettimään, mitä kaikkea hienoa sillä ajalla oikein voikaan tehdä.
BettyB.

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja BettyB. »

Pitääkö tämäkin keskustelu anaalisoida pilalle?
1108

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja 1108 »

BettyB. kirjoitti:Pitääkö tämäkin keskustelu anaalisoida pilalle?
Pitää mutta minua mietityttää miksi noin lyhyellä kaavalla? Vaadin 14 A4:n mittaisen selvityksen miksi asia on nyt näin.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Aito_Johanna kirjoitti:Se, että muutoksen voi järkeillä olevan vääjäämätön, turhauttaa: tajuan, että jokin meikäläisen kierrätyspuuhastelu tai marttyyrimaiset minä en lentomatkaile -elkeet eivät loppupeleissä merkitse yhtään mitään.
Kyllä ne merkitsevät. Mitä kaikkea vaikutuksia niillä tarkalleen ottaen on, on mahdotonta analysoida, mutta pieninkin teko tai tekemättä jättäminen vaikuttaa aina jotenkin.

Jos sinulla olisi vaikkapa pedofiilisia taipumuksia, oikeuttaisitko toimintasi itsellesi sillä, ettei pedofilia kuitenkaan maailmasta lopu vaikka sinä siitä kieltäytyisitkin - vai merkkaisiko se kuitenkin sinulle henkilökohtaisella tasolla, että itse ainakaan et rikolliseen touhuun osallistu?
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Huolet ja murheet

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

1108 kirjoitti:
BettyB. kirjoitti:Pitääkö tämäkin keskustelu anaalisoida pilalle?
Pitää mutta minua mietityttää miksi noin lyhyellä kaavalla? Vaadin 14 A4:n mittaisen selvityksen miksi asia on nyt näin.
Et saa sitä, tai vaihtoehtoisesti saat sen (kumpi nyt sitten onkaan suurempi pelote :D ), ennen kuin te molemmat toimitatte tyhjentävästi anaalisoivan selvityksen siitä, miksi keskustelu muka jonkun yksittäisen keskustelijan viesteistä pilaantuisi. Jos tämä ei käy, niin nore-nappula löytyy viesti-ikkunan oikeasta alakulmasta.

Edit: kirjvirh.
Viimeksi muokannut EveryWoman, 12.03.2008 15:36. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin