Kehitysmaiden lapset

Yleinen lätinä jä kitinä
NuoriDaavid

Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Alkuun Possu, joka halusi tulla syödyksi kirjasta lukemani ajatuskoe.

Olet pelastusveneessä merellä. Laiva on uponnut, mutta ennen uppoamista ehdittiin lähettää hätäasanoma ja apu on tulossa 24 tunnin kuluttua.

Pelastusveneessä on tilaa 20 ihmiselle. Vettä ja ruokaa on myös 20:lle hengelle vuorokaudeksi. Veneessä on tällä hetkellä 10 ihmistä. Vedessä on vielä ihmisiä ja muita pelastusveneitä ei ole.

Veneessä keskustellaan, tulisiko vedessä olevia ottaa veneeseen. Muussa tapauksessahan he kuolevat hukkumalla. Ajatusta vastustetaan, koska jos veneeseen otetaan lisää väkeä, on veneessä ahdasta ja veneessä nyt olevat joutuvat pärjäämään vähemmällä vedellä ja ruoalla. Jotkut huomauttavat, että apu on kuitenkin tulossa 24 tunnin kuluttua ja veneessä olijat voisivat hiukan tinkiä omasta mukavuudestaan vedessä olijoiden pelastamiseksi.

Edellä oleva ajatuskoe kuvaa rikkaita maita ja kehitysmaiden nälkää näkeviä.

Olen luonnollisesti sitä mieltä, että veneeseen pitäisi ottaa niin paljon ihmisiä kuin siihen mahtuu. Olen myös sitä mieltä, että minun pitäisi auttaa kehitysmaiden nälkää näkeviä. En kuitenkaan tee näin. Aiemmin en ole käytännössä edes ajatellut asiaa, mutta tämä ajatuskoe tuntuu vaikealta kiistää. Kun on oikein pelastaa vedessä olijoita pelastusveneeseen, niin miksi en anna kaikkia liikeneviä rahojani kehitysmaiden köyhille?
Bhven

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Mikä on se ulkopuolinen apu, joka on tulossa kehitysmaiden avuksi 24 tunnin kuluttua? Tämä vertaus ontuu pahasti.
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12291
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Ihmisiä on liikaa. Ongelma ei ole, että ihmisiä kuolee nälkään, vaan se että niitä ei kuole nälkään tarpeeksi.

Kaikilla eliölajeilla on ylisuuri lisääntymispotentiaali, muuten ne ajautuisivat olosuhteiden vaihtelun vuoksi sukupuuttoon kriisivaiheissa. Viime kädessä nälkä aina rajoittaa eliökannan koon. Hyvin monilla lajeilla on kuitenkin tehokkaita sisäisiä kannansäätelymekanismeja, jotka estävät niitä joutumasta alituisesti kriiseihin ja kohtaamasta nälkää. Ihmisellä tällaisia esiintyy vain heikkoina ja vähätehoisina, esim. varhaisten kulttuurien pienimittainen lapsensurmakäytäntö. Ihminen on koko lajinkehityksensä ajan jatkuvasti uhmaillut ja ylittänyt nälkärajaa, ollut hillittömästi lisääntyvä laji.

Eli: ihminen on ravintoketjussa ylimpänä ja silti siltä puuttuu kyky riittävästi hillitä kannan kasvua.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
NuoriDaavid

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Bhven kirjoitti:Mikä on se ulkopuolinen apu, joka on tulossa kehitysmaiden avuksi 24 tunnin kuluttua? Tämä vertaus ontuu pahasti.
Muuttaako se avun antamisen tarvetta? Lisäksi voimme ajatella, että apumme avulla kehitysmaat vähitellen saisivat taloutensa siihen jamaan, että he eivät enää tarvisi apua ja apu tulisi siten esim 30:n vuoden kuluttua, ei siis 24 tunnissa.
NuoriDaavid

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Homeboy65 kirjoitti:Ihmisiä on liikaa. Ongelma ei ole, että ihmisiä kuolee nälkään, vaan se että niitä ei kuole nälkään tarpeeksi.

Kaikilla eliölajeilla on ylisuuri lisääntymispotentiaali, muuten ne ajautuisivat olosuhteiden vaihtelun vuoksi sukupuuttoon kriisivaiheissa. Viime kädessä nälkä aina rajoittaa eliökannan koon. Hyvin monilla lajeilla on kuitenkin tehokkaita sisäisiä kannansäätelymekanismeja, jotka estävät niitä joutumasta alituisesti kriiseihin ja kohtaamasta nälkää. Ihmisellä tällaisia esiintyy vain heikkoina ja vähätehoisina, esim. varhaisten kulttuurien pienimittainen lapsensurmakäytäntö. Ihminen on koko lajinkehityksensä ajan jatkuvasti uhmaillut ja ylittänyt nälkärajaa, ollut hillittömästi lisääntyvä laji.

Eli: ihminen on ravintoketjussa ylimpänä ja silti siltä puuttuu kyky riittävästi hillitä kannan kasvua.
Onko euroopassa liikaa ihmisiä? Kuoleeko ihmisiä suomessa nälkään? Ihmispopulaation kokoa rajoittavat esim. euroopassa muut syyt, kuin ravinnon riittävyys.
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12291
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

NuoriDaavid kirjoitti:
Onko euroopassa liikaa ihmisiä? Kuoleeko ihmisiä suomessa nälkään? Ihmispopulaation kokoa rajoittavat esim. euroopassa muut syyt, kuin ravinnon riittävyys.
Koko maailmassa on liikaa ihmisiä. Jonka seurauksena mm.:

- Yhden lajin (Homo Sapiens) monokulttuuri, josta eläimet ja kasvit saavat kärsiä.
- Jatkuva lajien sukupuuttoon kuoleminen.
- Ekokatastrofin uhka.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Bhven

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Ngozi Okonjo-Iweala: How to help Africa? Do business there
http://www.youtube.com/watch?v=-YpticqS9-8
NuoriDaavid

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Homeboy65 kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:
Onko euroopassa liikaa ihmisiä? Kuoleeko ihmisiä suomessa nälkään? Ihmispopulaation kokoa rajoittavat esim. euroopassa muut syyt, kuin ravinnon riittävyys.
Koko maailmassa on liikaa ihmisiä. Jonka seurauksena mm.:

- Yhden lajin (Homo Sapiens) monokulttuuri, josta eläimet ja kasvit saavat kärsiä.
- Jatkuva lajien sukupuuttoon kuoleminen.
- Ekokatastrofin uhka.
Joo, mutta länsimaissa ruoan vähyys ei toimi populaation kokoa rajoittavana ja silti väkiluku ei monissa länsimaissa nouse. Näin ollen et voi väittää, että ihmisten on pakko kuolla nälkään.
Bhven

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Afrikkakin tarvitsee vihreän vallankumouksen, eikä ruoka-apuna länsimaiden ylijäämäviljaa, koska sitä ylijäämäviljaa ei kohta enää ole mitä viedä Afrikkaan.

http://www.tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=33
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

NuoriDaavid kirjoitti:Lisäksi voimme ajatella, että apumme avulla kehitysmaat vähitellen saisivat taloutensa siihen jamaan, että he eivät enää tarvisi apua ja apu tulisi siten esim 30:n vuoden kuluttua, ei siis 24 tunnissa.
Oletko tosissasi sitä mieltä, että talous kehittyy auttamalla? Kilpailu kiinan taloutta on kehittänyt, ei kehitysapu.
NuoriDaavid

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

sivustahuutaja kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Lisäksi voimme ajatella, että apumme avulla kehitysmaat vähitellen saisivat taloutensa siihen jamaan, että he eivät enää tarvisi apua ja apu tulisi siten esim 30:n vuoden kuluttua, ei siis 24 tunnissa.
Oletko tosissasi sitä mieltä, että talous kehittyy auttamalla? Kilpailu kiinan taloutta on kehittänyt, ei kehitysapu.
Tämän topikin pointti ei ole se, miten kehitysmaita pitäisi auttaa (onko se esim sijoituksien tekeminen, kaupan vapauttaminen, maataloustuista luopuminen, rokotusohjelmat tai what ever).

Pointti on se, että minusta on alkanut yht'äkkiä tuntua siltä, että minulla olisi moraalinen velvollisuus tehdä jotain, aivan kuten pelastusveneessä olevien tulee autta vedessä olevia.

Jos jollakin on argumentti tuota velvollisuutta vastaan, niin kuulisin mielelläni sen.
NuoriDaavid

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Suvinen kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti: Tämän topikin pointti ei ole se, miten kehitysmaita pitäisi auttaa.
Pointti on se, että minusta on alkanut yht'äkkiä tuntua siltä, että minulla olisi moraalinen velvollisuus tehdä jotain, aivan kuten pelastusveneessä olevien tulee autta vedessä olevia.
Poista tuosta pelastusvene-esimerkkitilanteestasi se 24 tunnin päästä saapuva apu tai ainakin vaihda se siihen, että teillä veneessä olevilla ei ole tietoa milloin apua mahdollisesti saapuisi. Vertaa sitten ajatustasi luovuttaa kaikki omaisuutesi afrikan nälkäänäkeville lapsille siihen, että ottaisit veneeseen 10 ihmisen sijaan niin monta kuin tulijoita olisi. Veikkaisin, että vene uppoaisi ja kaikki joutuisivat yhtälailla surman suuhun. Yhtä paljon apua siitä yhden ihmisen omaisuuden jakamisesta miljoonille ihmisille olisi.

Jos tietäisin, että lahjoittamalla vaikkapa kolmanneksen kuukausituloistani suoraan about kymmenelle nälkäänäkevälle lapselle pelastaakseni heidät nälkäkuolemalta, tekisin sen ihan yhtälailla kuin noukkisin ne kymmenen ihmistä veneeseen omin käsin. Käytännön toteutus taitaa tässäkin aiheessa kuitenkin ajaa ylevien aatteiden edelle.
Eli miksi et luovuta kolmannesta kuukausituloistasi?

Mielestäni ei ole moraalisesti kestävä argumentti, että ei auta, koska ei voi pelastaa kaikkia.

Vielä selvennyksenä: minä en ole antanut mitään.
Tix

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja Tix »

NuoriDaavid kirjoitti:Vielä selvennyksenä: minä en ole antanut mitään.
Älä sure. Voit testamentata ridge-leukasi afrikan rumille & köyhille.
Bliss

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Mä en ole vielä onnistunut keksimään itselleni yhtäkään perustelua miksi juuri minun pitäisi auttaa, en keksi niitä ND:llekään.
Olen mielummin hiljaa auttamatta ja toivon, että luonto hoitaa homman.

Ja kohta tulee liuta viisaampia, jotka pamauttavat ties millä kehitysaputeoriapampuilla mua päähän ja perustelevat ja analysoivat asian puhki. Siitä huolimatta autan ensisijaisesti omaa perheyksikköä.
Tix

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja Tix »

Bliss kirjoitti:Ja kohta tulee liuta viisaampia, jotka pamauttavat ties millä kehitysaputeoriapampuilla mua päähän
Tunnen yhden työksensä kehitysapua tutkivan naisihmisen, joka on omien arvojensa vastaisesti tullut työssään sen tyyppisiin tuloksiin, että pääsääntöisesti kehitysapu ei tunnu juuri auttavan, joissain tapauksissa vain pahentaa asioita pitkällä aikavälillä.

Kriisiapu on eri juttu.
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9259
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja Gat »

NuoriDaavid kirjoitti: Pointti on se, että minusta on alkanut yht'äkkiä tuntua siltä, että minulla olisi moraalinen velvollisuus tehdä jotain, aivan kuten pelastusveneessä olevien tulee autta vedessä olevia.

Jos jollakin on argumentti tuota velvollisuutta vastaan, niin kuulisin mielelläni sen.
Tänne tulleista oikeistakin analyyseista, että kehitysapu ei toimi tai kaikkia ei voi auttaa jne huolimatta faktahan on se, että sinä tai minäkin voisimme tässä ja nyt oikeasti pelastaa ison määrän ihmisiä, YKSILÖ-IHMISIÄ riippumatta kokonaisongelman ratkaisusta.. silkalla Rahalla, mutta kenties emme HALUA.

Niinkuin eläinkeskusteluissakin olen toistellut, minusta ei kerrassaan ole olemassakaan mitään moraalisia oikeuksia ja velvollisuuksia. On vain mitä me haluamme auttaa tai olla auttamatta. Ja jos toiselle kumartaa, toiselle pyllistää tässä rajallisessa maailmassa. Niin se vaan on.

Sen rodin olen eläinoikeuskeskustelussa ja tässäkin uudestaan pitänyt, että sitten ei pidä valehdella ratkaisuansa minkään filosofisen tai jumalisen tai yleispäteväksi uskotellun moraalin mukaiseksi, vaan sopii tunnustaa suoraan, että on itsekäs ja monesta näkökulmasta katsoen paha.

Ja kun sen tajuaa, että muuta selittelyä ei ole, niin ehkä osaa arvioida toimintaansa ihan paljaaltaan. Ja kenties muuttaakin sitä omien yleisempien arvojen suuntaan, jos ei ihan Saatanaksi halua alkaa. Jos haluaa, niin sitten. Mutta eipä kannata käyttää itsekkyyttään perusteluna sosiaalisessa keskustelussa. "Minä olen vain omaa etuani ajava mulkku, minulla on oikeus mielipiteeseeni, teidän velvollisuutenne on olla modernin moniarvoisia ja kunnioittaa sitä" :D

Minä esimerkiksi haluan lainsäädäntöä enemmän eläinten hyvinvointia ja luonnonsuojelua tukevaksi, mutta esimerkiksi valinnassa Afrikan uhanalaiset eläinlajit versus paikallisihmisten kasvava tarve viljelysmaalle.. valitsen että paskat neekereistä 2000-luvulla, haluan ennemmin että eläinlajit säilyvät pidemmällä ajanjaksolla. Vähemmän minua kiinnostaa saako joku nyt elävä luultavasti minulle ihmisenä vastenmielinen nekru paremman elintason.

(Ja joo, ei ole punaviherpiipertäjien tyypillistä goodie-goodie- poliittista korrektiutta, sori)
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

NuoriDaavid kirjoitti:Tämän topikin pointti ei ole se, miten kehitysmaita pitäisi auttaa (onko se esim sijoituksien tekeminen, kaupan vapauttaminen, maataloustuista luopuminen, rokotusohjelmat tai what ever).
Naisten lukutaidon parantaminen taitaa edelleen tuottaa ainakin parhaan korrelaation. Kausaliteetista en tiedä.

Itse uskon kehitysmaiden talouden lähtevän nousuun aikanaan, enkä tiedä mitään keinoa jolla voitaisiin tuota kehitystä nopeuttaa. Keskityn siis tehostamaan markkinoiden toimintaa ja markkinat löytävät aikanaan kehitysmaiden työlle kysyntää.
NuoriDaavid

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Mä ehkä haen jotain kollektiivista synnintunnustusta. Eli kuten Gattis tuossa sanoi, jokainen kitinäläinen voisi halutessaan pelastaa ihmishenkiä. Silti emme tee niin.

On aivan turha puolustustautua, että mutkun kaikkia ei voi auttaa ja ne rahat menee kuitenkin jonkun diktaattorin kultaiseen wc-pöntön nuppiin.

Meillä kaikilla olisi rahaa pelastaa ihmishenkiä, mutta me emme tee niin.
NuoriDaavid

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Tix kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Vielä selvennyksenä: minä en ole antanut mitään.
Älä sure. Voit testamentata ridge-leukasi afrikan rumille & köyhille.
:D Monilla neekereillä on kyllä pieni leuka. Toisaalta voisin auttaa vain yhtä ihmistä, mutta olisihan sekin jotain.

Tietysti voisin myös testamentata lemmenvaltikkani jollekin pienimunaisella neekerille. Mutta jos pyrkisin lahjoittamaan sitä jo eläessäni puutteessa oleville köyhien maiden naisille. :think:
Leila
Kitinän uhri
Viestit: 667
Liittynyt: 13.10.2006 10:12
Paikkakunta: Pohjois-Savossa

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja Leila »

Itse tunnen valtavaa maailmantuskaa, maailma on äärimmäisen eriarvoinen paikka elää. Siinä missä minä mietin, ostanko tavallista vai light-colaa, joku minun ikäinen nainen kehitysmaassa ei saa suurta perhettään ruokittua. Miksi en siis auta? Ensinnäkin olen ahne paska. Olen itse elänyt länsimaisessa köyhyydessä, ja nyt kun olen kohonnut keskiluokkaan, on äärimmäisen vaikea luopua pennosistaan. Toiseksi epäilen Suvisen tapaan hyvin vahvasti avun perille menoa. Periaatteessa voisin ottaa kotiini asumaan 2-3 Afrikan aids-orpoa ja kasvattaa heidät aikuisiksi, mutta käytännössä se ei onnistu niin vaan. Ja kolmanneksi, köyhyysongelma on niin valtava, että yksi suomalainen perheenäiti ei voi asioita paljon muuttaa. Vaikka periaatteessa uskonkin, että jo yhden ihmisen auttaminen on hyvä asia, niin mistä minä voin tietää, kuinka juuri se yksi tarvitsee minun apuani kipeimmin. Ongelmat ovat myös niin vaikeita, että minun on vaikea edes ajatella niitä. Lasten pahoinpitelyt ja raiskaukset, ympärileikkaukset, sairaudet, orpous ja yleinen kurjuus on jotain sellaista että mieluiten olen ajattelematta niitä.

Vaikka tätä ei kysyttykään, niin mielestäni paras keino auttaa köyhiä lapsia on koulutus ja erityisesti naisten koulutus. Isot herrat ja maailman johtajat voisivat varmasti halutessaan auttaa poliittisilla sopimuksilla ym. maailman köyhiä, mutta tahtoa puuttuu, todennäköisesti taloudellisista syistä. Hyvä, että Kiina ja Intia ovat nyt nousemassa köyhyydestä, mutta milloin esim. Afrikkaa kohtaa sama onnenpotku?
Viimeksi muokannut Leila, 21.04.2008 9:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
NuoriDaavid

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Leila kirjoitti:Itse tunnen valtavaa maailmantuskaa, maailma on äärimmäisen eriarvoinen paikka elää.
Mulle tämä on aivan uusi juttu. En ole koskaan aiemmin kokenut hetkeäkään, että olisi jotenkin minun tehtäväni henk. koht. tehdä jotain maailman köyhien avuksi.

Olen huolissani, mihin tämä johtaa. Alanko kohta syödä luomuruokaa ja kulkea työmatkat bussilla?

Dear Eki, pitäisikö huolestua?
Pyry-Matias

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja Pyry-Matias »

NuoriDaavid kirjoitti:Mulle tämä on aivan uusi juttu.
Äijä vahaa fasadiaan. Tosi porvari ei maailmantuskaa tunne 8)
NuoriDaavid

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

exPertti kirjoitti:
Pyry-Matias kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Mulle tämä on aivan uusi juttu.
Äijä vahaa fasadiaan. Tosi porvari ei maailmantuskaa tunne 8)
Selittäkääpä tuskailijat mitä hyötyä maailmantuskasta on teille?
Ei siitä mitään hyötyä ole.

exPerttikään tuskin pystyy säätelemään kokemiaan tunteita sen mukaan, ovatko ne hyödyllisiä vai eivät.

Minun kokemani tunne ei ole saavuttanut maailmantuskan astetta, se on itseasiassa hyvin mieto, juuri havaittavissa.

Olen kuitenkin kiinnostunut siitä, koska olen havainnut itsessäni tunteen, jollaista en ole kokenut koskaan aiemmin.
NuoriDaavid

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

exPertti kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Minun kokemani tunne ei ole saavuttanut maailmantuskan astetta, se on itseasiassa hyvin mieto, juuri havaittavissa.

Olen kuitenkin kiinnostunut siitä, koska olen havainnut itsessäni tunteen, jollaista en ole kokenut koskaan aiemmin.
"Luulin tunteneeni jotakin, mutta se taisi olla ilmavaivoja". :D
Sitä paitsi nyt kun olen purkanut itseäni kitinään, niin se alkaa jo hävitä. Paljon halvempaa kuin rahan laittaminen kehitysapukeräykseen!
Hellu
Kitinän uhri
Viestit: 594
Liittynyt: 24.08.2005 16:25

Re: Kehitysmaiden lapset

Viesti Kirjoittaja Hellu »

exPertti kirjoitti:Selittäkääpä tuskailijat mitä hyötyä maailmantuskasta on teille?

Minusta se ei liity mihinkään muuhun kuin siihen, että suomalainen ei ole tyytyväinen kuin epätyytyväisenä. Aina pitää olla joku tuskailunaihe.
Voi vittu jeesus, sä se kyllä kehtaat laukoa noita typeryyksiä.
Taas väität että tässäkin asiassa kyse on loppujen lopuksi itsekkyydestä?
Jokainen Leilan tavoin ajatteleva varmasti toivois ettei niitä ajatuksia tulisi, niinkuin mainitsikin, yrittää olla ajattelematta. Oon ite samanlainen ja mulla oli tosi vaikeeta lapsena ja teini-iässä, enkä meinaa vieläkään pystyä käsittelemään näitä asioita ahdistumatta. Oon miettiny viime aikoina, tai oikeastaan tasaisin väliajoin aina, että pitäis lopettaa nykyiset duunit ja lähteä sosiaalialalle, auttamaan ihmisiä, varmasti helpottuis tää elämä kun oikeasti tekis jotain eikä vaan murehtis. Oon sitä mieltä että tässä maailmassa joka on täynnä teitä experttejä ja blissejä ois velvollisuuskin tehdä jotain konkreeettista hyvää jos niitä ajatuksia löytyy. Mihinkään kehitysmaahan en yksinkertasesti pystyis lähtemään, en kestäis sitä. Omassa elämässäni koitan auttaa jokaista tarvitsevaa joka vastaan tulee, en osaa ajatella asioita siten että jos nyt annan tälle kerjäläiselle rahaa niin kohta täällä on niitä laumoittain. Siinä on joka tapauksessa ihminen joka tarvitsee, jos mulla on niin annan aina. Annan vähistä rahoistani kolmeen kohteeseen kuukausittain, ja myönnän että se on just sitä hyvän omantunnon ostamista, mutta mitä väliä niillä motiiveilla on kun lopputulos on sama, autoit itsekkäästi tai et.
Vastaa Viestiin