Viisi miljoonaa

Yleinen lätinä jä kitinä
Tix

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Tix »

Chap kirjoitti:Johtopäätökset ovat ihan selviä ilman tutkimusta. Niitä 500, jotka jäävät nuolemaan näppejään vituttaa armottomasti ne jälkimmäiset 10 vuotta.
Subjekteille ei tietenkään kerrota toisen puolikkaan tilanteesta. Kunhan vain kerrotaan, että tässä olis tämmönen 20 vuoden onnellisuustutkimus.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Tix kirjoitti:Itse asiassa keksin jo paremman menetelmän tutkimukselle. 1000 ihmistä satunnaisotannalla. Seurataan 10 vuotta kyselytutkimuksin, serotoniinitasoilla tms. kemiallisin keinoin. Sen jälkeen toiselle puolikkaalle porukasta annetaan miljoona euroa ei mistään.
Noinhan onnellisuustytkimukset on tehty, sillä erotuksella tietenkin, että tutkijat eivät jaa rahaa vaan tukeutuvat niihin tapahtumiin joita tutkittavien elämässä muutenkin tapahtuu: halvaantumisia, rikastumisia, rakastumisia, avioeroja, kuolemia, jne.

Nimenomaan noilla seurantatutkimuksissa on saatu esiin, että ihmiset yliarvioivat onnellisuustasonsa muutoksia ja pyrkivät myös unohtamaan hankalat asiat ja selittämään nykyisyyden hyväksi. Ts. lottovoittaja muistelee elämänsä olleen ankeampaa kuin mitä hän olisi ennen voittoa arvioinut. Vastaavasti taas ennen voittoa voiton onnelliuusvaikutusta yliarvioidaan.
NegaDuck

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

Hellu kirjoitti:Jos saisin jostain viis miljoonaa olisin maailman onnellisin!
Ainoo mistä tällä hetkellä ahdistun ja stressaan on duuni ja rahattomuus, hoituis molemmat ongelmat pois kerta heitolla.
Jaa. Ihmismieli on kyllä hyvä keksimään uusia harmistuksen aiheita vanhojen kadotessa.
Chap

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Chap »

Tix kirjoitti:
Chap kirjoitti:Johtopäätökset ovat ihan selviä ilman tutkimusta. Niitä 500, jotka jäävät nuolemaan näppejään vituttaa armottomasti ne jälkimmäiset 10 vuotta.
Subjekteille ei tietenkään kerrota toisen puolikkaan tilanteesta. Kunhan vain kerrotaan, että tässä olis tämmönen 20 vuoden onnellisuustutkimus.
Halvemmaksi tulisi tehdä sellainen vitutustutkimus, jossa uskotellaan 500 koehenkilölle, että kuuluvat kontrolliryhmään, joille ei jaettu miljoonia.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Chap kirjoitti:Halvemmaksi tulisi tehdä sellainen vitutustutkimus, jossa uskotellaan 500 koehenkilölle, että kuuluvat kontrolliryhmään, joille ei jaettu miljoonia.
Kumman otat:
A) Saat 6 viikkoa lomaa, työkaverisi saavat 10
B) Saat 5 viikkoa lomaa, työkaverisi saavat 3
Chap

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Chap »

sivustahuutaja kirjoitti:
Chap kirjoitti:Halvemmaksi tulisi tehdä sellainen vitutustutkimus, jossa uskotellaan 500 koehenkilölle, että kuuluvat kontrolliryhmään, joille ei jaettu miljoonia.
Kumman otat:
A) Saat 6 viikkoa lomaa, työkaverisi saavat 10
B) Saat 5 viikkoa lomaa, työkaverisi saavat 3
A:n. Mutta mitä siitä?
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 21247
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Chap kirjoitti:A:n. Mutta mitä siitä?
Entäs nyt:
A) Sinä saat palkkaa 50 000€, kaikki työkaverisi saavat 80 000€
B) Sinä saat palkkaa 40 000€, kaikki työkaverisi saavat 30 000€
Chap

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Chap »

sivustahuutaja kirjoitti:
Chap kirjoitti:A:n. Mutta mitä siitä?
Entäs nyt:
A) Sinä saat palkkaa 50 000€, kaikki työkaverisi saavat 80 000€
B) Sinä saat palkkaa 40 000€, kaikki työkaverisi saavat 30 000€
Menisin lakkoon kummassakin vaihtoehdossa .... eiku siis valitsisin A:n. Milloin tuut mittaamaan verenpaineet ja dopamiinit?
Hellu
Kitinän uhri
Viestit: 594
Liittynyt: 24.08.2005 16:25

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Hellu »

Bliss kirjoitti:
Hellu kirjoitti:
Kysymys oli, miksi taas tartuit täysin epäolennaiseen seikkaan ihan vaan ilkkuaksesi?
Enhän mä ilkkunut ketään vaan ilmaisin ihmetystä. Osoitinko oikein sormella sinua ilkkuakseni? Älä näe piilomerkityksiä mun tekstissä, sillä niitä ei ole.
Sä ilkuit Ninniä heittämällä alentuvan kommentin sen tekstiin.
Tässä yhteydessä "Nyt kyllä katkean naurusta" on aika selkee ilmaisu, ei siinä hirveesti piilomerkityksiä voi nähdä.
Ei jaksais vääntää mutta tollanen selittely on ärsyttävää.
Bliss

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Hellu kirjoitti: Ei jaksais vääntää mutta tollanen selittely on ärsyttävää.
Heh. Nauru kohdistui lauseeseen, ei Ninniin. Mutta ihan kuinka vaan.
Avatar
Mida
Kitinän uhri
Viestit: 531
Liittynyt: 15.09.2006 12:10

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Mida »

Ekaks tontti hintaan mihin hyvänsä (se unelma) ja sit talo pystyyn siihen päälle. Sit sinne jotain fiksuja kalusteita ja loput käskisin miehen sijottaa miten parhaaksi näkee. Jos sit enää on jotain jäljellä. Mä en tajua isoista rahoista mitään.

Sit nököttäisin siel torpassa. Syksyl vois käydä marjassa ja kesäl uimas. Talvel vois kolata pihan ja keväällä käydä tekemässä saappaitten kantapäillä uria sorateiden lätäköistä ojiin. Ah. Siin olis enemmän biletysmeininkiä ku missään koskaan.
Avatar
Jyrki73
Kitinän uhri
Viestit: 765
Liittynyt: 14.08.2005 19:20
Paikkakunta: Kotka

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Jyrki73 »

Juontaja Sari Tamminen: "Onnen eteen pitää tehdä töitä." Taidan olla samaa mieltä. Suomalaiset eivät osaa arvostaa työtään ja omaisuuttaan. Suomalaisella työttömällä kelan avustuksia nostavalla on enemmän kuin kiinalaisella jokaikinen päivä töitä paiskivalla duunarilla. Silti uskon että, kiinassa on melkein yhtä paljon onnellisia ihmisiä kuin Suomessakin.

Pitää vain osata nähdä ne hyvät puolet, ja jos ei paremmasta tiedä. Ei silti työttömänä minä olisin varmasti onneton.
Geep

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja Geep »

Tosi rasittava ajatus, että onnen eteen olis tehtävä töitä. Ihan höpöhöpöä. Onnen kuuluu olla jotain, mikä vaan tulee eteen ja mulla kuuluis olla vaan kyky ottaa se kaikki vastaan. Jos vähänkään yritän tehdä jotain jonkun asian eteen... Onnistuessani koen vaan olevani vtun hyvä. Yritin tarpeeksi ja se riitti. En muista ajatella onnea, vaikka keksisinkin käyttää verbiä 'onnistua'.
Avatar
NomenNescio
Elämätön Kitisijä
Viestit: 334
Liittynyt: 02.09.2005 15:44

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja NomenNescio »

masa kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:
Sama kysymys kuin Tixille:
Mitä vitun väliä sillä on miten se tulee? Raha on rahaa, vaikka se tulisi kivestä puristamalla.
Heh.. Jos se tulee kivestä puristamalla, saattaisi Masallakin hymy hyytyä.. oli kives (testicle) sitten oma tai kaverin.. =D
Yleinen mielipide = Ei miljoona kärpästä voi olla väärässä; p**** on hyvää... =D
barbi

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja barbi »

Eipä merkitystä mistä rahaa tulisi. Yhtä rakasta se on aina.
Ei elämä mitenkään ratkaisevasti muuttuisi. Töitä tekisin edelleen, mut en enää nykyisessä paikassa. Sijoitustoiminta varmaan kiinnotaisi hiukkasen enmmän kuin nyt. Ulkomaanmatkailu lisääntyisi selvä se.
Avatar
KoskiMM
Wannabe-kitisijä
Viestit: 2
Liittynyt: 28.09.2008 11:41

Viis milliä, jepjep

Viesti Kirjoittaja KoskiMM »

Rahaa ei tee onnelliseksi, mutta auttaa aivan hitosti, haa. Puolet lahjoittaisin hyvään, Amnestyyn ja Griinpiissille. Loput vaikka mihin.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Viisi miljoonaa

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Varmaan eläisin suunnilleen niin kuin olen muutenkin suunnitellut, eli maksaisin asuntolainan ja perustaisin vaatemerkin. Mutta mutta.

Jos toimeentuloni ei olisi kiinni siitä, kuinka hyvin firma pärjää, en olisi yhtä motivoitunut näkemään pärjäämisen eteen vaivaa. Lomailisin useammin ja vaikeissa kohdissa antaisin helpommin vain olla. Olisi myös varsin todennäköistä, että siinä missä minua nykyisin kiinnostaa valitettavan vähän, kuinka moni vaatteitani haluaisi tosiasiassa ostaa, niin toimeentulohuolien päätyttyä tämä lakkaisi kiinnostamasta minua lainkaan. Tekisin siis jonkinlaisia taidehäröilyvaatteita, joiden oikea paikka olisi taidemuseoissa. Tuskin kuitenkaan olisin kovin uskottava taiteilijana, sellainen kun vaatii vuosien kehittymistä ja oma kehitykseni on tähän asti kulkenut kuitenkin teollisen suunnittelun ehdoilla. Töistäni eivät siis kiinnostuisi sen enempää kuluttajat kuin museotkaan. Kokisin että elämälläni ei ole tarkoitusta ja paneutuisin entistä enemmän lomailuun ja muuhun miellyttävään elintasolöffäilyyn. Yrittämisen motivaatio kuihtuisi merkityksellisyyden kokemuksen myötä vähitellen kokonaan.

Toki olisin ymmärtänyt sijoittaa osan potista jo alkuvaiheessa siten, että toimeentulo olisi turvattu kuolemaan saakka. Motivaatiota tehdä jotain elämällään olisi siis hankala löytää jatkossakaan. Enpä osaa sanoa miten siinä lopulta kävisi - ehkä painuisin kehitysmaihin tarjoamaan ylimääräisiä rahojani ja aikaani. Sekin voisi tosin olla ahdistavaa ja ongelmallista; kehittyvissä maissa kun lienee vaikea toimia länsimaisen hyvinvointivaltion muokkaaman oikeudenmukaisuuskäsityksen mukaan. Ja mitä rikkaampi tyyppi, sitä kinkkisempi tilanne, kuvittelisin.

Nykyistä onnellisemmaksi en tosiaan voi kuvitella lottovoiton myötä tulevani. Siispä en lottoa.
Vastaa Viestiin