Joululahjat

Yleinen lätinä jä kitinä
Geetzu

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Muksuille pakkasin juuri sellasen Muumitalon ja piilotin vaatehuoneen perälle. Enempää en viitsi ostella, vaatteitakaan ei tarvita ja tajusin jo viime jouluna, ettei niitä pehmeitä paketteja tosiaankaan arvosteta, jouduin itse aukomaan. Kummipoju ja siskon poju saavat paketit, keksitään ne miehen kanssa yhdessä kun keretään. Muita lapsia ei sitten tarvitsekaan muistaa, vain nuo ihan lähimmät.

Äitituttujen kanssa on tullu tavaks lähettää kortit (muksuista, toki) ja sellaset siis tänäkin vuonna. Nyt tosin tungettiin koko perhe samaan kuvaan kun se sessio oli niin hauska ja muksut paljon rennompia. Isovanhemmille lähtee sama setti, ei olla aikoihin ostettu muuta, korkeintaan noita asiakkailta saamiani viinapulloja pistän sitten joulun jälkeen kiertoon... Kaverit on myös tottuneet siihen, että välipäivinä jos tulevat kyläilemään, saavat viinaa ja suklaata. Aika moni on tässäkin kuussa kyselly, että emmehän vaan mene mökille ainakaan pitkäks aikaa. x)

Siskolle ja miehelle pitäis keksiä jotain, molemmat kurkkii Kitinää, joten en varmaan avaudu. Mieheltä ajattelin pyytää jotain häämatkan uusintaa, viikko varmaan järjestyis töidenkin puolesta koska vaan. 2 viikkoa ois jo pienemmälle muksulle liian pitkä aika erossa.

Siskolta haluun käsivarsilämmittimet. Esitin jo väritoiveenkin.
Leila
Kitinän uhri
Viestit: 667
Liittynyt: 13.10.2006 10:12
Paikkakunta: Pohjois-Savossa

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Leila »

Tänä jouluna lahjotaan tosi vähän ja toivotaan, ettei meillekään kovin paljon mitään tuotaisi. Syksyllä jo annettiin siskolle ja veljelle muutama kilo itse kasvatettua naudanlihaa, mielellään ottivat vastaan joten jouluksi ei heille mitään olekaan luvassa. Äiti ja miehen vanhemmat saavat etupäässä lahjakortteja kauppoihin, kylpylään tai kampaajalle. Parille sukulaisnatiaiselle pitäisi jotain keksiä, tod.näk. lähtee nuppipalapelit. Omat ipanat saavat mammalta pehmeitä paketteja, iskä ostaa omansa. Miehelle annan perinteiset hajusteet (Hugo Boss tms.) ja ehkä viskipullon.

Itse en osaa mitään tänä vuonna toivoa, kiitollisena otan vastaan mitä annetaan.
Äiti ei tiedä
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Dremel olisi kiva, mutta tulen saamaan:

- sukat (vääränväriset, en käytä)
- pyyhkeen (en ota enään kämppääni lisää)
- karkkia (en syö)
- pari kirjaa (tuurilla keskinkertaisia)
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Duck

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Duck »

Mulla on vähän paha paikka lahjojen kanssa. Iskälle ja hänen vaimolleen en voi ostaa mitään käyttöesineitä sillä vaimo on design-fasisti pahimmasta päästä. Jopa se huippuhieno ja -kallis keraaminen keittiöveitsisetti on jemmattu kaapin takanurkkaan koska se niiden puinen teline ei ollut riittävän tyylikäs. Kirjavinkeissä taas on se juttu, että niistä pitää udella minkä haluaisi, jolloin se ei olisi enää yllätys.

Siskollekaan en oikein keksi nyt mitään, paitsi semmoiset pakolliset salmiakit sun muut mitä siellä ulkomailla ei saa. Äiti taas ei ikinä halua mitään tavaraa. Annan lahjaksi vaikka sitten ensi kesän ikkunanpesut.

Saas nähdä mitä kehkin. Ajatushan se ratkaisee ja kaikkee, mutta kun ei oikein ole niitä ajatuksia vielä... :think:
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Haluan rahaa lahjaksi. Keksin juuri pastakoneen, kun oikein keksimällä keksin. Tuorepastan väsääminen on kokeilematta. Miehille ajattelin ostaa semmosia hyväntuoksuisia vessapyyhkeitä, joilla voi pyyhkiä pissaroiskeet pöntöstä. Niitä saa Mokosta, ja oli mielestäni hulvaton lahjaidea. Ne voi vetää huis vaan veskistä alas. Noita siis varmaan kaikille alle kolmikybäsille miekkosille. Isovanhemmille ja muillekin vanhemmille sukulaisille varmaan muksun kirjailemat/ ts. maalaamat tyynyliinat. Miehen sukulaisille jotain pientä syötävää varmaan. Käytiin eilen fiilistelemässä Argoshallissa jouluherkkuja juniorin kanssa nam, kaikki kimaltavat porot ja pallerot olivat sikasiistejä, tietty :P

Rahaa käytän lahjoihin mahdollisimman vähän, ja lapsityövoimaakin hyvällä omatunnolla ;)

Kavereitten lapsille jotkut pakolliset paidat. Ehkä tämän voisi koittaa välttää tänä vuonna. Ei niistä muista kuitenkaan enää joulun jälkeen, että mikä tuli keltäkin, joten minusta koko systeemi on ihan turha.

Minkäänlaista stressiä lahjoista en ota, muksu varmaan piirtelee tyynyliinoihin innoissaan ja itse tykkään sen pari kertaa käydä jouluhulinoissa pyörimässä.

Itselle varmaan paras lahja ois se, että stadissa ois jouluna lunta :]
Prepare for the worstest.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Duck kirjoitti: Kirjavinkeissä taas on se juttu, että niistä pitää udella minkä haluaisi, jolloin se ei olisi enää yllätys.
Kysele isältäs, varmaan se vaimo niitä toiveitaan on sille hieman paljastellut :)
Prepare for the worstest.
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja annepa »

Haluan lahjaksi kyldyyriä, jotain mitä tarvin tai hoitoa (ja sitä kyllä tarvin...). Äiti osti mulle kirjan jonka haluan, sen jo tiedän. Lisäksi haluan yhden juuri ilmestyneen levyn. Suosikkiorksteri tulee keikalle Helsinkiin helmikuussa joten keikkalippu ois jees.
Tarvin vessaharjan, kirveen, narua/köyttä ja mahdollisesti repun.
Hoidoksi käy hieronta, kasvohoito tms.
Saa nähä mitä ostan ite ja mitä tulee muilta (paitsi sen kirjan tiedän jo).

Lahjon tosi vähän, ja jos lahjon, ostan aineetonta. Äitille ja isälle maksan nettiliittymää, joululahja (ja kaikki muutkin) on kuitattu sillä. Kysyn kuitenkin joka joulu ja synttäri että tarviiko jotain, ja jos tarvii niin voin ostaa tai osallistua ostokseen. Esim viime vuonna ostin isälle joululahjaksi kiväärin kiikaritähtäimen. Siskolle maksoin reissun Thaimaahan vuosi sitten sillä ehdolla että en osta joulu- enkä synttärilahjoja ihan vähään aikaan. Ehkä sille jonkun kuvakollaasin voisi tehdä vaikka siitä reissusta.
Ystävättärille ostan hoitoja kans, ehkäpä jopa niin että hoidatetaan molemmat (minut ja hänet) yhtä aikaa. Sama setti käy hellullekin.
Helppoa kuin heinänteko siis :D

Kaikille muille on mennyt perille että mulle ei tarvi ostaa krääsää, vaan siis jotain mitä tarvin, paitsi äitille ja siskolle. Pakko ei ole ostaa mitään enkä odota mitään mutta jos ihan välttämättä haluaa ostaa jotain ja lahjoa niin sitten noita tarvekaluja tai kokemuksia. Äitikin on nyt taipumassa on oppinut kuuntelemaan mun juttuja pitkin vuotta. Tuon kirjan halusin ja ihmettelin että koskahan se ilmestyy, niin eiköhän tämä ollu käyny ostamassa sen teoksen ja ilmotti että ei tarvi ihmetellä enää ilmestymisiä.
Esim hellulle on mennyt tosi hyvin perille tämä homma; viime synttärilahjaksi sain mikroaaltouunin (koska tarvin uuden, sain vielä itse valita ja se on älyttömän hieno) ja lavuaarin tulpan (vanha ei pitänyt :D) ja joskus olen saanut myös paistinpannun (koska vanha oli mennyt pilalle ja siis tarvin uuden). Kuulostaa tosi romanttiselta. Minusta se on sitä koska hän kuuntelee minua ja toteuttaa minun toiveitani - ei krääsää.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4217
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja huima »

annepa kirjoitti:Ystävättärille ostan hoitoja kans, ehkäpä jopa niin että hoidatetaan molemmat (minut ja hänet) yhtä aikaa.
Kuinka sattuikaan, tuosta on just olemassa hyvä joulutarjouskin!
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja annepa »

huima kirjoitti:
annepa kirjoitti:hoitoja
hyvä joulutarjouskin!
Missä?
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Lilja
Wannabe-kitisijä
Viestit: 3
Liittynyt: 10.05.2008 21:34

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Lilja »

Olisi ihanaa saada laadukkaita alusvaatteita, jotain ihania pitsihepeneitä.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

annepa kirjoitti:
huima kirjoitti:
annepa kirjoitti:hoitoja
hyvä joulutarjouskin!
Missä?
Varo, se on ansa!

Vastaus: Huiman housuissa.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

En tänäkään vuonna toivo itselleni mitään joululahjoja, mutta lupaan syödä välipäivinä kaikki suklaat jos sellaisia saan.

En ole vielä päättänyt mitä lahjoja ostan muille. Viime vuonna työllistin pulju.netin ja mulletoi.comin väkeä kiitettävästi. Rihkamaa on kiva ostaa jos se ilostuttaa toista edes viideksi minuutiksi outoudellaan.

Toisaalta noista paikoista viime jouluna ostamani "maailman pienin radio-ohjattava helikopteri" oli kyllä aika suuri pettymys vaikka olikin saanut paljon käyttäjäkehuja: aivan järkyttävän vaikea hallita, vaikutti helposti rikkoutuvalta, ja helikopterin akun lataussysteemi oli aivan arsesta (latauskaapeli ei meinannut sopia koloonsa vaan piti aina survoa paikalleen, ja lataus tapahtui kauko-ohjaimessa olevista paristoista.:roll:)
Viimeksi muokannut Frederik Krueger, 20.11.2008 13:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Rouva Pupu

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Äidille voisin ostaa jonkun kauniin korun, isälle ja vaimolleen hyvää viiniä, isoveljelle jonkun pelin. Kummitytölle jotain rakentavaa lelupuolelta, sillä sitä krääsää on vaikka muille jakaa. Miehen äidille ym. ei ole vielä lahja-ajatusta, kun niillä on vähän kaikkea. Miehen kanssa sovittiin, ettei lahjoja toisillemme nyt jouluna osteta kun ei millekään tarvetta ole. Toi se kuitenkin Guessia ja Xoxoa matkaltaan sen verran, että ehkä kuitenkin ostan jotain siirappista noin ihanalle yksilölle :)

Me ei oikeastaan toivota mitään joululahjaksi, voivat sitten ostella tulokkaalle jotain hyödyllistä yhteistuumin ensi vuoden puolella, jos mielivät.
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja annepa »

Frederik Krueger kirjoitti:
annepa kirjoitti:
huima kirjoitti: hyvä joulutarjouskin!
Missä?
Varo, se on ansa!

Vastaus: Huiman housuissa.
Huiman housuissa oleva asia antaa kauneushoitoja? Mielenkiintoista. No paljon se hoito maksaa tarjouksineen?

EDIT: ja mitä kaikkea hoito sisältää??
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

annepa kirjoitti:Ystävättärille ostan hoitoja kans, ehkäpä jopa niin että hoidatetaan molemmat (minut ja hänet) yhtä aikaa.
annepa kirjoitti:Huiman housuissa oleva asia antaa kauneushoitoja? Mielenkiintoista. No paljon se hoito maksaa tarjouksineen?

EDIT: ja mitä kaikkea hoito sisältää??
Rääh! On hoitoja, ja hoitoja. Huima saa eksperttinä kertoa lisää. Veikkaan että saatte paljousalennusta, kaksi yhden hinnalla yms.

Jaaha, taas yksi vanha "hoito" tekstailee, moi...
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Chevilyn

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Chevilyn »

- Ostan veljelleni jonkin kivan taskumatin ja viunaa tai vaihtoehtoisesti jonkin nörttien suosiman dvd-boxin. Suosituksia?
- Parhaalle ystävälleni ostan laukun, jota hän ei raaskinut ostaa jonkin aikaa sitten ollessamme shoppailemassa ja erään kirjan, johon liittyy inside-vitsi.
- Äidilleni ostan jonkin korun.
- Muille en ole vielä ehtinyt miettiä mitään ja heille ostan todennäköisesti hätäpäissäni jotain juuri ennen aattoa.
Geetzu

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Chevilyn kirjoitti:- Ostan veljelleni jonkin kivan taskumatin ja viunaa tai vaihtoehtoisesti jonkin nörttien suosiman dvd-boxin. Suosituksia?
- Parhaalle ystävälleni ostan laukun, jota hän ei raaskinut ostaa jonkin aikaa sitten ollessamme shoppailemassa ja erään kirjan, johon liittyy inside-vitsi.
Ai nii, tilasin Tao Taon boksin muksuille kans. Saadaan seksirauha.
Ja frendeille jakelen laukkuja, joihin ne on kuumana ja joita en ite käytä.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14927
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Mitään tavaraa en todellakaan tarvitse, voin ostaa sen itsekin. Mut jos joku ostais vanhan kämpän säälliseen hintaan, tuntuis se kyl joululahjalta.
Geetzu

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Mitään tavaraa en todellakaan tarvitse, voin ostaa sen itsekin. Mut jos joku ostais vanhan kämpän säälliseen hintaan, tuntuis se kyl joululahjalta.
Hö. Sympatisoin mut en ihan tarpeeks, en halua sieltä päin kämppää.
Avatar
Pulkannaru
Kitisijä
Viestit: 4952
Liittynyt: 28.07.2008 22:31
Paikkakunta: Jäässä

Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Pulkannaru »

Itselleni toivon peinteisesti yhden kirjan. Siskolle ostin kirjan. Kummitytölle jotain käytännöllistä, en vielä tiedä mitä. Vanhemmille jotain kohtuuhintaista, mitä ne ei tohdi ostaa ku on näin monta vuosikymmentä pärjänny ilman.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja annepa »

Ja uutisia joululahjarintamalta. Isältä saan ihan loistavan joululahjan; hän ostaa puolikkaan hirven ja saan ostaa siitä lihaa :D Lahjana on siis tämä osto-, paloittelu- ja toimitusosasto. Ihan loistoa! Helluni ostaa samasta puolikkaasta perheelleen käristysköntsät joululahjaksi. Hyviä lahjoja.

Mie en muuten osta lihaa ennen toukokuuta paitsi jos haluan vaihtelua... Pakkanen huutaa jo hallelujaa ja lisää on tulossa.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Avatar
Madonna
Elämätön Kitisijä
Viestit: 276
Liittynyt: 11.09.2008 10:18

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Madonna »

Poro olis ihana saada :h: joululahjaksi.
Monsieur Manala

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Monsieur Manala »

Duck kirjoitti:Kirjavinkeissä taas on se juttu, että niistä pitää udella minkä haluaisi, jolloin se ei olisi enää yllätys.
Miksi sen sitten pitäisi olla yllätys? Yllätykset on pikkulapsille! Tälleen kolmekymppisenä on jo oppinut vähemmästäkin huomaamaan, että yllätykset ovat poikkeuksetta perseestä. Esimerkiksi nimenomaisesti 30-vuotislahjaksi allekirjoittanut sai vanhemmiltaan lahjaksi neljä kappaletta kullatuilla reunuksilla varustettuja "Suomi Finland" leijonavaakunashottilaseja, joissa on ties millasta hiperöityä puna-kulta-sini-valko-musta-maalausta. Ehkä kammottavimmat esineet ikinä mitä olen missään nähnyt mukaanluettuna lähiräkälöiden mainosmukivitriinit. Itse asiassa ninnithequeenin voisin kuvitella moisista tykkäävän, mutta mä taisin kohderyhmänä mennä hieman ohi.

Vanhukset vielä ylpeänä ilmoittivat miten oli ollut kaupan hyllyllä vain kaksi kappaletta jäljellä niitä, mutta halusivat ehdottomasti hankkia 4 sellaista, niin olivat jostain saaneet kaivettua niitä 2 lisää myyjän avustuksella. Että oikein sitten ihan viimeiset vielä. Varmaan koko maailmasta. Olivat varmaan siellä kaupassa odottaneet noin 13 vuotta että joku ostaisi ne pois pölyttymästä ja lyöneet henkilökunnan kanssa pitkävetoa siitä tuleeko eläkepäivät ennemmin vastaan kuin Suomi Finland -shottilasit lähtee jonkun mukaan.

Onneksi sain kaverilta sellaset pienet radio-ohjattavat helikopterit. Ajattelin ensin että onpas niinq ihan v*tun p33lo lahja tai jtn. kaikille yli 4-vuotiaille, mut aika äkkiä huomasin että puolialastoman kirkuvan naisen takaa-ajaminen sisätiloissa sellaisen kanssa tuottaa mielihyvää jollain sadistisella tavalla huomattavasti paljon enemmän kuin vaikkapa esimerkiksi seksin harrastaminen puolialastoman kirkuvan naisen kanssa sisätiloissa.

Oon toivonut jo 5 vuotta joulu- tai synttärilahjaksi lämpötilasäädettävää juotosasemaa, mutta sellanen ei sitten niinku onnistu. Ikinä. Ihan vittuillaksenikaan en sellaista käy itse ostamassa, vaan joka ikinen joulu ja syntymäpäivä kyllä muistutan syyllistävästi marttyyrihuuli väpättäen että sellanen olis kiva ja että sellasta oon aina toivonu. Eihän se puoliksi dementoitunut faija varmaan enää edes muista, että oon toivonut sellasta jo monta vuotta putkeen edellisilläkin kerroilla, mutta tulispahan ainakin aika helvetinmoisena yllätyksenä jos joskus sattuis sellanen paketista löytymään, kun se kerran on jotain oikeasti toivottua. Paskat ja mauttomat lahjat sen sijaan ei yllätä enää yhtään.

Jos sitä vitun juotosasemaa ei tule vielä tänäkään jouluna vaan saan taas jotain "muodikasta", "sisustuksellista", "turvallista" tai "kätevää", niin toivon seuraavaksi jouluksi 10 euron yhdistelmälahjakorttia bensa-asemalle, jonka selkäpuolelle on piirretty kartta lähimpään metriä paksumpaan sillantolppaan.
bliss

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja bliss »

Mä en halua yllätyslahjoja.
Yritän myös välttää yletöntä ostamista, paitsi nyt lasten lahjojen kohdalla. Eikä sittenkään mitään älytöntä.

Toistaiseksi kukaan ei ole ainakaan suoraan päin naamaa mutristellut villasukista ja lapasista ym. itse tehdyistä joululahjoista. Tänä vuonna on ollut ikävän vähän aikaa pitää sukkatehdasta käynnissä, mutta ensi vuonna sitten taas...


edit. V*TTU :D
Viimeksi muokannut bliss, 24.11.2008 11:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tix

Re: Joululahjat

Viesti Kirjoittaja Tix »

bliss kirjoitti:ja lapsista ym. itse tehdyistä joululahjoista
Ehkä paras typo koskaan :hail:
Vastaa Viestiin