Nehemiah James kirjoitti:Melko lähelle omaa totuuttaan voi päästä. Oppimisprosessin seurauksena, yrityksen ja erehdyksen kautta oppii mihin itsellä on resursseja, mihin kykenee, mitä seurauksia omasta toiminnasta on itselle, sekä muille. Oppii olemaan rakentamatta pilvilinnoja kun tietää mitä omalla toiminnallaan voi saavuttaa. Onko se sitten realismia tai kyynisyyttä, määritelkää te. Vai onko se sittenkin itsetuntemusta, eikä suinkaan kyynisyyttä?
Omaan toimintaan ja mahdollisuuksiin liittyvä realismi ei todella mielestäni ole oikein mahdollista. Siitä johtuen, että oma asenne vaikuttaa niin merkittävästi niihin mahdollisuuksiin.
Jos suhtautuu johonkin koitokseen epäillen jo etukäteen, ettei itsestä ole siihen, epäonnistumisen todennäköisyys on paljon suurempi kuin samalla henkilöllä olisi siinä tapauksessa että hän uskoo onnistuvansa. Niinpä sekä kyynisyydestä että idealismista tulee helposti itseään toteuttavia: kyyninen tuhahtaa epäonnistuttuaan: "Sanoinhan että tässä kävisi näin", ja samoin idealisti onnistuttuaan. Kummankin mielipide näyttää jälkikäteen tarkasteltuna olleen oikea, vaikka todellisuudessa mahdollisuudet epäonnistumiseen tai onnistumiseen riippuvat olennaisesti siitä mielipiteestä - eikä se näin ollen voi edustaa totuutta.
Itse olen yrittänyt erästä asiaa nyt neljä kertaa, koska en voinut uskoa ettei minusta olisi siihen. Sitä voi yrittää kerran vuodessa, ja viime vuonna yritys jäi väliin. Nyt, viiden vuoden yrittämisen jälkeen, se onnistui. Tietenkin ajattelen tienneeni alusta lähtien, että pystyisin siihen, mutta jos olisin kyyninen, en varmasti olisi ainakaan neljättä kertaa enää yrittänyt. Silloin olisin ajatellut: "Tiesinhän, ettei minusta siihen ole". Ja sekin olisi vaikuttanut aivan validilta johtopäätökseltä silloin.
Itsetuntemukseksi kutsuisin enemmän sellaista
miksi ja
miten -meininkiä. Jos vaikkapa on henkisesti hankalassa tilanteessa, tietää miten selvitä siitä. Ja tunnistaa, miksi tilanne on itselle vaikea ja ymmärtää, että kaikille muille ei välttämättä ole. Että ymmärtää omaa yksilöllisyyttään ja sitä kautta osaa ottaa huomioon muidenkin yksilöllisyyden, joka voi olla erilaista kuin itsellä.
Edit: +n.
Älä suutu mulle, ethän?
