Mies synnytyksessä

Yleinen lätinä jä kitinä
Zeb

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Zeb »

^Ehdottomasti. Lopputuloshan oli erinomaisen hyvä tässä tapauksessa.
Zeb

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Zeb »

^Ihkua kun tosta tuli vaikutelma, että ootte miehelle niin kovin tärkeitä. Voitti pelkonsa teidän takia. Sankariainesta :h:
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Suvinen kirjoitti:eikä menettänyt kiinnostustaan toimituksen suorittanutta värkkiä kohtaan.
Tätä ei voi ymmärtää, että siis miten sen voisi menettää? Vähän samaan tapaan kuin persepanosta saisi trauman, kun vehkeen mukana tulisi nokare paskaa. Sen verran luulisi suomalaisen koulutusjärjestelmän läpikäyneillä olevan, että tietää ainakin suurin piirtein, mitä synnytys pitää sisällään. Vanha kansa tapasi sanoa, että vittu on vittu vaikka sian otassa ja se tiivistää mielestäni varsin osuvasti mielipiteeni miehistä, jotka traumatisoituvat revenneestä värkistä, visvasta ja muita synnytykseen kuuluvista judansseista.

Eikös se muuten ollut niin, että vittu on viisi kertaa synnyttäneellä?
Paras päivä ikinä.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Zeb kirjoitti:Sankariainesta :h:
Jåå, Schwarzenegger-luokkaa uratöissään.
Paras päivä ikinä.
Leila
Kitinän uhri
Viestit: 667
Liittynyt: 13.10.2006 10:12
Paikkakunta: Pohjois-Savossa

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Leila »

Mies on ollut mukana molemmissa synnytyksissä. Eka synnytys oli käynnistetty ja kärsin suoraan sanottuna helvetin tuskat ennen kuin sain epiduraalin. Silloin mies tuijotti telkkaria ja seiniä, toi vettä ja siivosi oksennukset. Loppuvaiheessa kun homma meni ihan päin honkia, oli kyllä hyvä kun oli joku selväjärkinen esim. katsomassa mitä tapahtui mihinkin kellonaikaan. Näitä kun jouduttiin selvittämään myöhemmin useammallekin taholle.
Toinen synnytys oli sitten sellainen normaali, riitti kun vei perille sairaalaan, kuunteli ärinät ja purinat, toi taas sitä vettä ja taisi se pestä lapsenkin, en enää muista.
Nyt kolmatta odottaessani olen harkinnut, että jos se ei tuliskaan enää mukaan. Ei ole itse hirveästi hinkumassakaan. Toisaalta, olisihan se hyvä kun voisi ulista toisen kädestä pitäen.
Äiti ei tiedä
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14928
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

En ole kuullut kenenkään isän ikäluokastani olleen poissa synnytyksestä omasta halustaan. Lienee erittäin harvinaista nykyään, oisko alle 10 prossaa? ND?!

Mä olin paikalla räjähdyksessä. Oli jännittävä ja ahdistava tilanne noin päällimmäisinä tunteina. Mukana oli malttamattomuutta ja ylpeyttäkin. Lapsen synnyttyä olin toki herkillä ja ehdottomasti ylpeimmilläni mitä koskaan. Piti oikein keskittyä ja yrittää olla edes vähän kolee, kun esmes lähetti heti ne 20 tekstaria kavereilleen ja perheelleen.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
Mida
Kitinän uhri
Viestit: 531
Liittynyt: 15.09.2006 12:10

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Mida »

Mina synnyttaisin nykykokemusteni ja tietamykseni perusteella mieluiten aivan yksin. Tassa on taustalla vahvasti mun oma persoona ja herkkyys reagoida ihmisten, etenkin vieraiden lasnaoloon synnytyksessa haittaavasti (mulla on myos seka sairaalasynnytyksesta, etta kotisynnytyksesta kokemusta siita, miten ammattilaiset ovat vaikuttaneet turhaan synnytykseen haittaavasti, esikoisen synnytyksesta tehtiin kalvojen puhkaisulla ja oksitosiinilla keinotekoinen, vaikka vaihtoehtoja olisi ollut. Ei vaan minulle kerrottu. Jalkeenpain sain itse selville. Vieras katilo ja sairaalaymparisto aiheuttivat minulle tarpeetonta stressia, mika vaikeutti synnytysprosessia. Kopuksen kotisynnytyksessa ma koin etta kaikki on hyvin, mutta hyva yksityinen ja itse palkkaamamme katilo luuli tarjontaa huonoksi, komensi pois ammeesta ja tuki paata vaaraan suuntaan, sain toisen asteen repeaman, minka olisin saattanut valttaa pysymalla ammeessa ja synnyttamalla itse, taman myonsi katilokin). Tosin hiukan huolettaa, etta jos jotain meneekin vikaan, oli sitten kuinka epatodennakoista tahansa. Ehka ma saisin rauhan jos vaikka kameran valityksella seuraisi mies ja kotikatilo toisesta huoneesta tai jotain. Ihan raakile idea, en oo ees raskaana enka varmaan pitkaan aikaan tule olemaankaan. Ja riippuu varmaan siita paljonko henkista valmistautumista ja kuinka tehokkaasti pystyn tekemaan ennen seuraavaa synnytysta. Eli kuinka paljon sitten arvelen, etta muiden lasnaolo hairitsisi prosessin luonnollista kulkua ja mun keskittymista. Synnytys kun voi parhaimmillaan olla hyvin nautinnollinen tapahtuma synnyttavalle aidille, niin haluaisin toki tehda parhaani, etta synnyttaessa olis mahdollisimman hyva olla, etta veri kiertais kohdussakin hyvin kun ei olis stressihormoneja kiusana. Ja jos ma haluan kayttaa seksuaalista potentiaalia kivunlievityksena ynna tapahtuman helpottajana, niin silloin en toivo kenenkaan lasnaoloa. Eli jos ma jonkun kelpuuttaisinkin lasnaolevaksi, niin haluaisin ehdottomasti, etta se ihminen kunnioittaa mua ja luottaa mun kykyyni tunnistaa jos jotain on pielessa. Mua ei haittaa sydanaanten kuuntelu pienella dopplerilla, mutta se haittaa jos mun ei anneta kuunnella vaistojani synnytyksen suhteen. Ja luottamus synnyttajaa kohtaa vaikuttaa olevan niin harvinainen juttu, etta sita saattaa sitten joutua synnyttamaan yksin saavuttaakseen sen ja mahdollisimman turvallisen synnytyksen.

Toiseks paras vaihtoehto olis, etta lasna olis joku erittain laheinen nainen, joka on itsekin synnyttanyt ja luottaisi taysin muhun, mun kokemukseeni ja kykyyni synnyttaa. Ihanteellisimmin rakastettu.

Kolmanneks paras vaihtoehto olisi puoliso, mies. Todistettuna miinuksena se, etta en kelpuuta silta mitaan kannustusta enka kehua, koska se ei itse ole koskaan synnyttanyt eika kerta kaikkiaan tieda mista siina on kyse. Hermostun jos se yrittaakaan. Se yritti ekassa synnytyksessa kerran ja on viisaasti sen jalkeen ollut kannustamatta. Viime synnytyksessa kylla halusin, ettei lahde edes ylakertaan sulkemaan hanaa, kun amme oli jo riittavan taynna. Toinen katiloista kavi. Mies istui ammeen vieressa lahellani. Siina oli sopivasti hommaa hanelle. Olla lasna.

Neljanneks paras vaihtoehto olis mies ja kotikatilo, jonka olen tavannut riittavan monta kertaa aiemmin, ettei tuntuisi ihan vieraalta. Kaytannossa vaikea toteuttaa, kun edellisen raskauden katilo hoiti raskausajan "neuvolat" eika sittenkaan ollut ihan riittavan tuttu kun synnytin. Suomessa vastaavaa mahdollisuutta ei ole, ellei katilo ole tuttu ihminen muutenkin, enka ma tunne katiloita.

Huonoin mahdollinen vaihtoehto olisi minulle sairaala vieraine katiloineen. Siina tarvitsisi olla joku tosi mahtava tukihenkilo mukana, etta saatais sairaalaympariston ja vieraan henkilokunnan negatiivista vaikutusta synnytykseen edes vahan vahennettya ja siten synnytyksen riskeja vahennettya. Ma synnytin esikoisen sairaalassa miehen kera. Ei kiitos enaa sita sorttia. Vaikka paasis luomuhenkisempaan pienempaan synnytyssairaalaan, niin silti ei kiitos, ellei ole kohonneita riskeja.

Kylla, tiedan etta suurin osa taalla pitaa ajatuksiani hourupaisen horinoina ja senkus pitaa. Ja tuen ehdottomasti sairaalasynnytysta jos sille on laaketieteelliset perusteet ja/tai synnyttaja kokee sen turvallisimmaksi. Olen tukenut myos sektion valinnutta aitia, vaikka itse olisin hanen tilanteessaan saattanut synnyttaa alakautta. Han koki sen parhaimmaksi vaihtoehdoksi ja laakarit jattivat valinnan hanelle. Han on ollut tietoni mukaan tyytyvainen valintaansa ja se on tarkeinta.

Itse varmaan paasen tukihenkiloksi. Sisko on kysynyt vaikkei tietaakseni ole raskaanakaan viela. Hanen miehensa pelkaa verta, minka takia sisko kaipaa tukihenkiloa, jonka voi luottaa pystyvan pysyvan tukena. Se helpottanee miehenkin oloa, kun voi rauhassa menna kaytavalle jos heikottaa ja tietaa ettei toinen joudu yksikseen sen takia. Sisko haluaa sairaalasynnytyksen ja aion tukea hanta parhaani mukaan, jotta han voisi saada mahdollisimman hyvan ja turvallisen sairaalasynnytyksen.

Vaikka olihan se kiva kun mies soitteli katilolle ja taytti ammeen seka ilmalla, etta vedella ja pisti TENSin kiinni selkaan. Jos ihan yksin synnyttaisi alusta loppuun, niin jaisi ammeet tekematta ja TENS kayttamatta. Mutta olisi varmasti sen arvoista ja olisihan se puoliso kuuloetaisyyden paassa jos tarve tulisi.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10702
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Elppis »

Onneksi mies oli mukana synnytyksessä, kiinnitin kaiken huomion hänen hyvinvointiinsa ;) Seiniä pitkin selkä minuun päin lähetin useamman kerran tupakalle, kun meno kävi kovaksi.. Miehellä on kauhea veri- ja neulakammo, mutta silti sitkeästi (huppu päässä niin että nenä näkyi) sinnitteli ja piti kädestä kiinni.

Tunnin ponnistusvaiheessa oli ihan loistavaa, että mies oli siinä. Vitivalkoisena kannusti joka ponnistuksen aikana hengittämään samaa tahtia ja jaksamaan, oli pakko olla joku fokus, mihin keskittyä. Kätilöiden (8kpl) ja lääkäreiden (2kpl) naamat oli kaikki niin täynnä tekopirteyttä ja "kaikki on hyvin"- ilmettä, että oman miehen kauhusta kalpeat kasvot peilasivat niin täydellisesti omaa ajatusmaailmaa, että oli vain plussaa, että oli joku muukin samoissa fiiliksissä. Pitkä ole prosessi miehellekin, ja hyvin jaksoi. Klo 15 olin 10 cm auki ja päinvastoin kuten leffoissa, ei ponnistus alkanutkaan ihan heti, vaan vasta 3h kuluttua - Kyllä kunnioitus tota miestä kohtaan nousi siinä vaiheessa, mä olisin voinutkin sanoa soronoot ja painua kaljalle.
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
mustaenkeli
Kitisijä
Viestit: 2884
Liittynyt: 09.09.2005 12:08
Paikkakunta: Hell-sinki
Viesti:

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja mustaenkeli »

Esikoisen pitkällinen ja koplikaatioinen synnytys aiheutti sekä minulle että miehelle traumat. Itse juoksin pelkopolilla. Mies ei. Tärkeää kuitenkin oli, että mies tuolloin mukana oli.

Toisen lapsen syntymän korvilla tuumailin miehelle, ettei hänen missään nimessä ole pakko osallistua synnytykseen. Peloistaan ja ennakkoluuloistaan huolimatta halusi mukaan. Toisen syntymä oli sen verran haipakkaa touhua, että tärkein, mihin tuota tarvittiin oli kaasun polkeminen Turun motarilla... itse synnytys ei sinällään miestä mukaan vaatinut, mutta vanhan trauman poistamiseen tuo oli kyllä miehelle erittäin hyvä korjaava kokemus.
Mutta, sitten hetimmiten tuon toisen lapsemme syntymän jälkeen oli mies tilanteessa kullan arvoinen. Lapsi vietiin hetkeksi tehohoitoon. Minä jäin synnytyssaliin korjailemaan oloani. Joten mielessäni kuva miehestäni, jolla vastasyntynyt lapsi sylissämme poistuen sinne teholle toi sellasen turvallisen fiiliksen. Semmosen tärkeän olon siitä, että edes mies oli mukana kontrolloimassa ja seuraamassa juuri syntyneen vauvamme vointia eikä pientä jätetty yksin vieraiden hoitajien ja lääkäreiden armoille.
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
Vastaa Viestiin