Mies synnytyksessä

Yleinen lätinä jä kitinä
Zeb

Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Näkemyksiä tähän, kiitos :)

Nykyään kai melkein kaikki isät ovat synnytyksessä mukana, toisin kuin vaikka 70-luvulla. Ainakaan oma isäni ei ollut syntymääni ihmettelemässä eikä sitä kai kukaan ihmeemmin osannut silloin kaivatakaan. Nykyään osataan, ja ainakin itse olisin lievästi sanoen kummissani, ellei mies haluaisi olla paikalla oman lapsensa syntyessä. Ehkä tarkemmin ottaen kummissani ja lisäksi iso palkokasvi nenässä siitä hyvästä, että itse jäisin vaille tukea tilanteessa, joka on itsellenikin ihan yhtä uusi ja pelottavakin. Tyhmältä tuntuisi lapsellekin kertoa, että isää ei kiinnostanut tai isä ei uskaltanut tai jotain muuta vastaavaa fiksua selitystä.

Ei ole onneksi täällä päin tarvinnut tästä edes keskustella, mies tosin tuossa hiljattain sanoi vähän pelkäävänsä että olen kauhean kiukkuinen kun sattuu.

Miehet, oletteko olleet mukana lastenne syntymissä tai aiotteko olla, jos sellaisia siunaantuu? Miten suhtautuisitte siihen, jos äiti kieltäisikin osallistumisenne perhetapahtumaan? Naiset, onko miehen mukana olo synnytyksessä olennaista vai ei-toivottavaa vai jotain siltä väliltä?
Avatar
JoeB
Kitinän uhri
Viestit: 776
Liittynyt: 22.02.2006 18:06
Paikkakunta: ~ 60°N 25°E

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja JoeB »

Tilanteessa ainoa virka mikä minulla olisi on olla henkisenä tukena, eipä siinä siis paljonkaan voi tehdä paitsi katsella kun toinen kärsii (ei mieluisa tehtävä) ja koittaa olla lunkisti.
Ei varsinaisesti olisi kovin suurta hinkua osallistua mutta todennäköisesti tulisin jos ei kiellettäisi, jos sitten sanottaisiin että "odotteleppa ulkona" niin sekin olisi ihan fine.
Zeb

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Zeb »

JoeB kirjoitti:Tilanteessa ainoa virka mikä minulla olisi on olla henkisenä tukena...
Mutta eipä kai siinä kukaan muuta odotakaan. Toi henkinen tuki on just se iso juttu. Mielellään ei mieheltä ainakaan mitään lääketieteellisiä toimenpiteitä, kiitos! Mun puolesta ei todella tarvii mitään napanuoria solmia eikä varsinkaan tutkailla alapäässä syntymän edistymistä.
Rouva Pupu

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

En olisi selvinnyt läpi sitä helvettiä ilman miestä. Tosiasia, toivottavasti olen tarpeeksi painottanut hänelle sitä seikkaa. Kokemus lähensi entisestään, ihan uusille ulottuvuuksille lähdettiin sen kokemuksen kautta. Alapään näkemiset ym. sotkut on ihan mitättömiä juttuja sen rinnalla. Jos ei ole, niin on väärä mies.

Synnytyskipu voi pahimmillaan olla niin kovaa, että jo neuvolassa painotetaan ettei miehen kannata loukkaantua naisen sanomisista, tilanne on niin täysin erilainen. Meillä ei äksyilyä ollut, tosin pääasiassa oltiin hiljaa, koska kivuissa en kestä mitään ääniä. Läsnäolo riitti, se kun pitää hiuksista kiinni oksentaessa, hakee oksennuskippoja, hieroo selkää, antaa happea, taluttaa suihkuun ym. juttuja. Mieshän se minut parhaiten tuntee, joten kuka on parempi kertomaan kätilöille ja lekureille asioita silloin kun en itse siihen kykene.

Itse muistan niin vähän synnytyksestä, mutta miehen kertomana tiedän hyvin mitä milloinkin tapahtui, kaikkine likaisine yksityiskohtineen. Ja se on ainakin itselleni ollut tärkeää, tietää juttuja.
NuoriD

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

olen ollut mukana kaikkien kolmen lapsen syntyessä.

Opiskeluaikana tuli jo oltua mukana kymmenessä synnytyksessä, eli ehkä se hiukan vaikuttaa, ettei kaikki ole ennen näkemätöntä. Huolissani varmaan olin suuren osan ajsta, meneekö kaikki hyvin. Onneksi meni, yksi oli imukuppisynnytys, napanuora kaulan ympärillä.
Nehemiah James

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Nehemiah James »

Olin mukana koko sen pitkäksi venähtäneen session. Paras palkinto oli kun pääsin kuunaamaan vastasyntynyttä rääpälettä. Napanuoraa en leikannut, kun musta kaikista vakuutteluista huolimatta tuntui siltä että leikkaaminen sattuu vähintäänkin jompaan kumpaan.
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Muistelen lukeneeni joskun muinaisuudessa tutkimuksesta, jossa todettiin miehen paikallaolon synnytyksessä lisäävän avioeron mahdollisuutta.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
NuoriD

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Bluntly kirjoitti:Muistelen lukeneeni joskun muinaisuudessa tutkimuksesta, jossa todettiin miehen paikallaolon synnytyksessä lisäävän avioeron mahdollisuutta.
Se oli varmaankin sitä aikaa, kun paikalla olo ei ollut ns. sääntö.

Nykyäänhän, jos mies ei ole paikalla, niin pari on jo eronnut.

Kovasti ovat ajat muuttuneet. Appiukkoni kertoi, että kun vaimoni syntyi, hän meni luonnollisesti normaalisti töihin. 60-luvun lopulla ei olisi tullut kuuloonkaan, että isä rupeaa olemaan synnytyksen takia tai sen jälkeen pois töistä.

Kyllä varmaankin nykyinen systeemi on parempi.
ninnithequeen

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

36 tuntia kestäneen session aikana heitin Ukkokullan kaks kertaa ulos huoneesta.

Ponnistusvaiheessa kätilö kehotti "isää vähän kannustamaan" mutta onneks se tajus pitää turpansa kiinni...oisin kuristanu siihen paikkaan. Taisin myös karjua hälle että "saatanan mulkku tää on sun vikaas, oota ku tästä selviän ni sää kualet!!!"

Alussa kiskottiin yhessä kilpaa ilokaasua, ja meillä oli vallan hauskaa...
elco

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja elco »

Niin absurdilta kuin koko lapsiproggis tuntuukin niin vielä mahdottomampi minun on nähdä itseni osallistumassa synnytykseen.

En oikein katso tuottavani mitään lisäarvoa siinä, että tarvitaan tuplamiehitys hoitohenkilökuntaa elvyttämään onnellista isäkandidaattia.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Mukana totta kai ja se olikin mielenkiintoisimpia kokemuksia elämässäni. Vaikka yleensä olen hyvin verikammoinen, synnytys oli niin jänskä, että sitä vain seurasi hypnoottisena. Että siitä pienestä reiästä mahtuukin noin isoa tavaraa ulos, ei siis ihme, että iso slerba mahtuu myös sisään. Välilihan leikkaus ja istukan yms. roippeen ulostautuminen olivat kiva bonus.

Huonoa oli tunne siitä, ettei voinut tehdä mitään paitsi ehkä tsempata, että puske nyt akka, eihän tästä tulee paskaa eikä lasta. Kaikki kun ei mennyt niin kuin oli tarkoitus ja siinä sitä vain istuin ja ihmettelin.
Paras päivä ikinä.
NuoriD

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Riemumieli kirjoitti:puske nyt akka, eihän tästä tulee paskaa eikä lasta.
Monesti kyllä tulevat molemmat.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 6023
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

ninnithequeen kirjoitti:...oisin kuristanu siihen paikkaan...
Onko tämä taas esimerkki siitä, miten nainen voi olla tappamassa miestä ja sen on hauskaa? Mietipä hetki miltä kuulostaisi, jos mies kertoisi sinulle, että kylläpä teki mieli kuristaa se akka, kun ei edes yhtä kersaa saa pusketuksi ulos. En muutenkaan ymmärrä sanan tappaminen käyttämistä, se kun ei ole mikään kiva juttu. Kun huudat sen rekkikselle, niin luultavasti lentelet pitkin seiniä.
Paras päivä ikinä.
Fcuk

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Fcuk »

Kaverin mies kipu- ja veripelkoineen tsemppas tosissaan menemällä akan mukaan huoneeseen, vaikka koko raskauden ajan valmistautuivat siihen, että se jää huoneen ulkopuolelle. Istui useamman tunnin penkillä huutavan pään vieressä ja tuijotti vastapäistä kellotaulua. Pään silittely oli ainoa mihin kykeni ja se riitti, välillä henkilökunta kysäs onko kaikki ok ja korjas kalpean isukin asentoa.

Mulle on sanottu monelta suunnalta, että kätilö hoitaa alaosaston ja mies/äiti/kaveri yläpuolen. Miksei siis tuolille pyörtyilemään turvallisesti. Itselleni ensimmäinen synnytys oli kuitenkin henkisesti helpoin, miestä ei ollut, oma äiti halaamassa ja tsemppaamassa. Näin jälkikäteen muutaman synnytyksen jälkeen se tuntui rauhoittavimmalta kun äänessä oli joku, joka todella tiesi miten se sattuu ja varsinkin, mitä kannattaa ajatella ja yrittää tehdä... Toivottavasti pääsen tyttäreni mukaan sit joskus kun mummoonnun. :]
Rouva Pupu

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Tuo ninnin kertoma kuulostaa huonolta saippuasarjan kohtaukselta :) Kyllähän tuollaista älämölöä kuului toisista synnytyssaleista.
Rouva Pupu

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Fcuk kirjoitti: oma äiti halaamassa ja tsemppaamassa.
Mun mielestä oli mielenkiintoista miten tuossa tilassa tosiaan tuli semmoinen pikkutyttö fiilis ja tuli soitettua äidille. Hyvä ettei tilannut helikopteria ja tullut paikalle :) "Äitiih, sattuuuuuuh....".
ninnithequeen

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Rouva Pupu kirjoitti:Tuo ninnin kertoma kuulostaa huonolta saippuasarjan kohtaukselta :) Kyllähän tuollaista älämölöä kuului toisista synnytyssaleista.
Kauhusarja se oli....telkkarista muuten ER samaan aikaan :lol: (meil oli oikeen ´telkkari ja vesisänkyki siel huoneessa)
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Onpa täällä tosiaan yllättäviä vanhempia. Kyllä Kitinässä on vaikea luoda oikeaa tietoa ihmisestä. Ennakkoasenne on ihan kamalan lujassa!
Siksi kai minäkin olen joillekin aina propelli päässä!

Topic: Mullahan ei ole omaa kokemusta, mutta tässä vaiheessa (huom. vaiheessa) olen ihan satavarma, että haluan synnytykseen mukaan. Ja koko lapsen kehitykseen mukaan tietysti. On ihan selvää, että isätön lapsi on jäänyt paitsi hyvin tärkeästä ja jos lapsen etua ajattelee niin silloin isä on mukana aina.
En ole hermoihminen tällaisissa konkreettisissa tilanteissa ja kestän veret ja muut. Verenpaineeni nousee kyllä ja jännitän kovasti, mutta en usko, että alan voimaan pahoin. Mietin vain kuinka ainutkertainen ja tärkeä tämä hetki on ja pyrin olemaan hyödyllinen. Kun vaimoni on minulle rakas ja oma lapsi tulollaan, en myöskään lepäytä silmiäni nuorissa sairaanhoitajissa. Tuntuisi siltä, että olisin kelvokas mies tuolla.

SA
nastamuumio

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja nastamuumio »

NuoriD kirjoitti:Kovasti ovat ajat muuttuneet. Appiukkoni kertoi, että kun vaimoni syntyi, hän meni luonnollisesti normaalisti töihin. 60-luvun lopulla ei olisi tullut kuuloonkaan, että isä rupeaa olemaan synnytyksen takia tai sen jälkeen pois töistä.
Oon syntyny -78 ja mun isä piti lomaa ja oli kotona silloin, kun mua synnytettiin. Soitteli kuulemma äidille kaikkein ikävimmässä vaiheessa ja kysyi, että joks on valmista ja voi sytyttää sikarin. Sitten kun mä ja äiti tultiin kotiin, isä meni töihin. Isä saa kuulla tästä kaikesta usein vielä nykyäänkin.
Zeb

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Stadinarska kirjoitti:Kun vaimoni on minulle rakas ja oma lapsi tulollaan, en myöskään lepäytä silmiäni nuorissa sairaanhoitajissa.
No tämähän siitä vielä puuttuisi. Eipä taida onneksi sentään kovin montaa ukkoa olla, jolle tulisi mieleen hoitsuja kuolastaa lapsensa synnytyksessä.
Zeb

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Tulipa mieleen yksi taannoin treffailemani kollega, joka ilmoitti ettei aio olla paikalla ko. tapahtumassa aikanaan. Ei kuulemma kestäisi avuttomuuttaan tilanteessa. En tiedä ajatteliko se sitten että äidin on jotenkin helpompaa kestää sitä avuttomuutta ja vielä ilman tukea, en viitsinyt alkaa tenttaamaan. Äijä oli vielä oikein kriisipesäkkeiden ja katastrofilääketieteen spesialisti eikä sitten olisi kestänyt omaa pikku kriisipesäkettä. Miehen logiikkaa?
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Zeb kirjoitti:
Stadinarska kirjoitti:Kun vaimoni on minulle rakas ja oma lapsi tulollaan, en myöskään lepäytä silmiäni nuorissa sairaanhoitajissa.
No tämähän siitä vielä puuttuisi. Eipä taida onneksi sentään kovin montaa ukkoa olla, jolle tulisi mieleen hoitsuja kuolastaa lapsensa synnytyksessä.
Aivan, mutta sitä asiaa juuri ainoastaan korostin, ViherZeb hyvä! Ei ole monta asiaa, joka miehen pään saa olemaan poissa kauniista naisista ja tähdensin, että tämä oma lapsi ja synnytys ja vaimo ovat sellaisia!Ainakin toivottavasti melkein kaikille
Toinen asia on oman vanhemman ja sukulaisen kuolema. Omasta kuolemantaudista en ole varma?

Mutta Zeb. Mun pitäisi nyt oikeasti ryhtyä etsimään helminaista itselleni. Olen ollut asiassa passiivinen. Onko Turussa sellaisista mukavien ja mutkattomien ja lapsiahaluavien ja herttaisten ja älykkäitten sievien ja hyvin hyvää miestä arvostavien ja siten ikävyyksiä välttää haluavien ja kivaa tulevaisuutta rakkaudessa halajavien naisien varastoa?

SA
Viimeksi muokannut Stadinarska, 28.08.2009 11:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Rouva Pupu

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Rouva Pupu »

Niin no, en missään nimessä olisi halunnut synnyttää, varsinkaan niin, mutta se oli vähän pakko. Voin hyvällä mielellä olettaa, että mieskin voi joustaa sen verran, että tulee mukaan synnytykseen vaikka ei oikein hotsittaisikaan. Siis jos lähdetään siitä, että olisi niin munaton mies.
Zeb

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja Zeb »

exPertti kirjoitti:Tarvitseeko ihmisen tehdä jotakin jota hän ei missään nimessä halua tehdä?
Joskus on asiallista ajatella muutakin kuin välittömästi omaa napaansa. Mutta tämä on nyt vain oma vaatimaton mielipiteeni.
NuoriD

Re: Mies synnytyksessä

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Zeb kirjoitti:Tulipa mieleen yksi taannoin treffailemani kollega, joka ilmoitti ettei aio olla paikalla ko. tapahtumassa aikanaan. Ei kuulemma kestäisi avuttomuuttaan tilanteessa. En tiedä ajatteliko se sitten että äidin on jotenkin helpompaa kestää sitä avuttomuutta ja vielä ilman tukea, en viitsinyt alkaa tenttaamaan. Äijä oli vielä oikein kriisipesäkkeiden ja katastrofilääketieteen spesialisti eikä sitten olisi kestänyt omaa pikku kriisipesäkettä. Miehen logiikkaa?
Niin no. Meillä kaikilla on omat nuppivikamme. Jos mies kertoo tuon avoimesti treffeillä ennen kuin tilaus pannaan vetämään, niin eikös se ole reilua?
Vastaa Viestiin