Ostetaan elämä

[EveryWoman]

Harmi vaan, että mistään unelmasta ei ole kyse, sellaista kun ei koskaan ole edes ollut.
Kieltämättä kateeksi käy kyllä sellaisia ihmisiä, jotka tietävät heti juniorista lähtien, mitä haluavat isona tehdä. Minulla ei tuollaisia unelmia ikinä ole ollut, joten lottovoittajan ammatti kai se sopivin olisi.

No minä tiedän ainakin yhden jutun, mitä sinun kannattaisi haluta tehdä: itseesi tutustuminen. Sinulla on takuulla joskus ollut ainakin jonkinlaisia unelmia ja toiveita. Aloita niistä. Mieti mistä olet nykyään eri mieltä ja miksi. Riko rutiinejasi (siis ihan pieniä arkisia asioita), ja mieti menikö mukavampaan vai tyhmempään suuntaan. Itsetutkiskelu on siitä kiitollista, että sitä voi harrastaa melkein missä ja koska tahansa, eikä se maksa mitään.

En minäkään unelma-ammattiani heti tiennyt. Jouduin kokeilemaan muutamia erilaisia juttuja ennen kuin tärppäsi. Hommaa hankaloitti vielä se, kun ystäväpiirini, perheeni ja sukuni pitivät itsestäänselvyytenä että minusta tulisi jonkin vakavastiotettavan tiedealan vähintääntohtori. Eipä tullut, onneksi.

Ongelma on sopeutumisessa siihen, että maailman omistajan elämä on taakse jäänyttä ja nyt ollaan aikuisia. Aikuistuminen kuulostaa liian tylsältä ja lopulliselta. Sen hyväksyminen on vaan jotenkin liian paljon antamista nuoruudesta ja poikamaisuudesta. Ajatus 40 vuoden työurasta kuulostaa jonkun muun elämältä, eikä minun. Sillä mun elämä on paljon vauhdikkaampaa ja hauskempaa, niinkuin se on aina ollut.

Ihmiselon muotti on oma kämppä ja kakarat, farkku ja ura. Miten siitä muotista nousisi pois, ja tekisi asiat täysin toisin. Mitä elämässä pitää olla, ettei sen tulevaisuus näytä harmaalta massalta?

Keskityt liikaa elämän ulkoisiin ilmenemismuotoihin. Jo tässä kappaleessa riviesi väleistä näkyy paikkansapitämättömiä oletuksia, kuten:
Työnteko ei voi olla hauskaa tai vauhdikasta.
Lasten kanssa ei voi elää täyttä elämää.
Aikuistuminen on tylsää.

Todellisuudessa työnteko voi olla hauskaa - niin hauskaa, mielenkiintoista ja haastavaa, että tulevaisuutta ei tule mietittyä juuri pidemmälle kuin seuraavan projektin deadlineen asti. Sellainen estää tehokkaasti tulevaisuuden näyttäytymistä harmaana massana. Ehkä sinulle sopisi työ, joka koostuu vaihtuvista projekteista saman kaavan toistamisen sijaan? Lapsista en osaa vielä sanoa mitään, mutta ainakaan en mene siihen halpaan että jo etukäteen asennoituisin äitinä olemiseen kilona paskaa. Veikkaan että siinäkin oma suhtautuminen vaikuttaa enemmän kuin lasten olemassaolo sinänsä.

Entäs sitten tuo aikuistuminen. Mitä oikeastaan tarkoitat aikuistumisella? Vastuullisuutta omasta elämästä ja toiminnasta? Oman kokemukseni mukaan vastuuttomasti eläminen on aina onnettomampaa kuin vastuullisesti eläminen. Vastuullisuus lisää itsetuntoa, itsetuntemusta ja mielihyväkokemuksia. Ainoastaan siirtymä vastuuttomuudesta vastuullisuuteen saattaa tuntua epämiellyttävältä.

Ehkä taas olisi aika laittaa omaisuus käteiseksi ja lähteä lukuhommiin. 4-6 vuotta lukemista on pitkä aika. Mitä sen jälkeen? Pelko työttömästä nelikymppisestä ei enää anna motivaatiota riittävästi.

Jos löydät alan, jota todella rakastat, sinuahan ei pitele mikään.

[KGrilli]

niin, elämä on. tylsää, tasapaksua, tavanomaista, arkea. ei sille minkään oikein voi. jotkut tietty elää sitä extremesti. onhan kaikki sellaiset harrastukset kuin esim. sukellut, laskuvarjohyppy, vuorikiipeily jne saavuttaneet koko ajan enemmän ja enemmän suosiota. ja näillähän ihmiset kait hakevat sitä "huippukokemusta".

Ihmettelen.

Teen varmaan jollain mittapuulla aika paljon töitä ja suurella osalla lopustakin ajasta pitkäksi venähtänyttä tutkimusta (mikä tosin ei ole erityisen lystiä, mutta onneksi kohta siitä eroon pääsen, ja pointti on että kuitenkin haluan saattaa sen loppuun). En todellakaan harrasta mitään extremeä. Edes televisiota en katso lainkaan (pl. elokuvia DVD:ltä aika usein), alkoholia en juo juuri muuten kuin ruoan kanssa (mikä ei tarkoita että muulloin vastustaisin kiusausta, sillä sellaista ei ole), "ulkona käyntikin" tarkoittaa minulle kävelyä tai juoksulenkkiä.

Elämäni on varmasti tylsää? Tasapaksua? Kaikkea muuta. Koen eläväni täyttä elämää, omaa elämääni, juuri niin kuin itse haluan.

Sen sijaan että alkaisin listata tähän jotain metodologiaa tai kerrata, minkälainen polku on tullut kuljettua, heitetäänpä ennemmin takaisin kysymys: Miten tämä on mahdollista?

sä käsität elämän ja onnellisuuden aika lailla samaan tapaan kuin minä.

se miten se on mahdollista että me olemme onnellsia ja tasapainoisia siitä huolimatta että elämässä on rutiineja (sinulla tutkimus, paljon töitä jne, minulla vain paljon töitä ja työmatkailua) emmekä tarvitse extremeä liittyy ehkä sisäiseen rauhaan ja siihen että osaamme nauttia niistä ihan tavallisista, normien mukaan ns. "tylsistä" asioista (kuten ulkoilusta jne).

se taas on minun mielestäni mahdollista siksi, että tuntee itsensä ja tulee toimeensa omien ajatustensa kanssa. silloin ei ole tarvetta hukuttaa omaa sisäistä ääntään kaiken actionin alle.

ehkä, en tiedä. tai tiedän. ainakin luulen niin.

[EveryWoman]

Onko se huonompi juttu, jos valitsee haasteellisen työn sijasta jotain muuta? Haasteita ja onnistumisen iloa voi hankkia elämäänsä muualta kuin työstä?

Ei se mikään maailmanloppu minusta ole, jos kuitenkin kokee haasteita ja antamisen mahdollisuuksia muualla kuin työssään.

Se on vain vähän kustannustehotonta. Itselleni on aina aika rankka kokemus, jos joudun käyttämään johonkin paljon aikaa, mutta en voi sillä ajalla tehdä kuin ihan vähän sellaisia asioita, jotka oikeasti hyödyttävät ihmisiä (itseäni tai muita). Esimerkiksi vaatemyyjän työssä on ärsyttävää joutua vain seisoskelemaan myymälässä silloin kun asiakkaita ei ole, ylläpitotoimet on tehty, ja systeemiä parantavaan suunnittelutyöhön on turha ryhtyä koska pomo ei ota kehitysehdotuksia vastaan. Mieluummin käytän aikaani sellaiseen, jonka koen oikeasti hyödyttävän. Mutta tässä on varmaan luonne-eroja ihmisten välillä. Jotkut sietävät huonompaakin hyötysuhdetta helpommin.

[SingleMalt]

Jo tässä kappaleessa riviesi väleistä näkyy paikkansapitämättömiä oletuksia, kuten:
Työnteko ei voi olla hauskaa tai vauhdikasta.

Aikuistuminen on tylsää.

Todellisuudessa työnteko voi olla hauskaa -

Onelinerilla heitettynä: Tervetuloa ison organisaation it-puolelle. Siitä on hauskuus kaukana ja se on totuus, eikä paikkansapitämättömyys.

Aikuistuminen on tylsää siksi, että ei enää ole nuori ja vastuuntunnoton. Muuten aikuisuudessa ei mitään vikaa. Itseni olen huoltanut viimeiset 15 vuotta.

Vakavasti, vika on se, että olen käsityöläinen henkeen ja vereen. Kätevä ja lahjakas. Teen vaikka pesukoneesta helikopterin, jos tarve on. Rakastan käsillä tekemistä, missä voi ajoittain istua ja ihastella kättensä ja suunnittelunsa jälkeä. On jotain konkreettista ja käsin kosketeltavaa, mikä näkyy ja mistä voi nauttia. Minusta piti tulla kultaseppä, mutta perkelet halusivat lahdessa myös taiteilijan. Se ei natsannut.

IT-maailmassa on vain toimiva infra, pari kuvaketta ja hiiri. Ei mitään, mistä näet tuntien, päivien, viikkojen, kuukausien ja vuosien työn. Se on turhauttavaa.

Väärä ala.

[EveryWoman]

Rautalankaa: En halua hyväksyä. En halua myöntää elämän olevan sänky, työ, koti ,sänky-mallissa.

Vastaan vielä rautalankaan rautalangalla, siltä varalta että selitin äsken liian epäselvästi:

Ei tuossa mallissa itsessään ole mitään vikaa, jos siihen kuuluva työ on antoisaa, koti viihtyisä, ja sänky Unikulman Bodyform Level 4 (tai mistä sinä nyt sitten pidätkään).

[EveryWoman]

Onelinerilla heitettynä: Tervetuloa ison organisaation it-puolelle. Siitä on hauskuus kaukana ja se on totuus, eikä paikkansapitämättömyys.

Ymmärrän kyllä. Eräällä läheiselläni on moisesta liikaakin kokemusta. Hän vaihtoi alaa.

Vakavasti, vika on se, että olen käsityöläinen henkeen ja vereen. Kätevä ja lahjakas. Teen vaikka pesukoneesta helikopterin, jos tarve on. Rakastan käsillä tekemistä, missä voi ajoittain istua ja ihastella kättensä ja suunnittelunsa jälkeä. On jotain konkreettista ja käsin kosketeltavaa, mikä näkyy ja mistä voi nauttia.

IT-maailmassa on vain toimiva infra, pari kuvaketta ja hiiri. Ei mitään, mistä näet tuntien, päivien, viikkojen, kuukausien ja vuosien työn. Se on turhauttavaa.

Väärä ala.

Hyvin analysoitu. Siinä yksi pala palapeliisi. Sitten vain selvittämään niitä muita!

[EveryWoman]

ehkä mä olen ilmaissut itseäni hunosti, mutta olen täsmälleen samaa mieltä kuin sinä. että se arki sinänsä ei ole tylsää, se on sitä oikeaa elämää. se, että siitä puuttuu ne huippukokemukset, joiden perässä ihmiset nykyään ravaavat ei tee siitä minulle tylsää. arki = tylsää käsitteenä, sitä että ei tapahdu elämässä mitään erikoista. silti voi olla onnellinen ja kokea elämänsä sisältörikkaaksi.

itse alan vasta nyt luopua pilettämisestä ja viihteilystä, ja silti tuntuu että koko ajan menen vaan onnellisempaan ja parempaan suuntaan.

jännä juttu.

Aha, käsitin tosiaan aika väärin kun paasasit siitä alakulosta ihmisen perusfiiliksenä ja muusta. Mutta hyvä. Yleensä kun saa oikean kurssin, eteneminen ei enää tuota vaikeuksia. Hyvää matkaa, siis!

[EveryWoman]

...

No voi helvetti.

*tsihii!*

Edit: Ai niin, mäkään en katso telkkaria!

[EveryWoman]

Eli "helppo" ja "vähän duunia vaativa" ovat plus-listallasi?

Miten niin plus-listalla? Ymmärsit väärin. Yhdistä ne sanoihin "ei motivoiva" niin olet kärryillä.

"Duuni joka ei motivoi, mutta toisaalta helppo, vähän duunia vaativa ja ihan hyvin palkattu." Luin tuosta, että miinuspuolella on epämotivoivuus, ja plus-puolella helppous, pieni vaatimustaso ja hyvä palkka. Itse olisin muotoillut lauseen näin: "Duuni, joka ei motivoi, on liian helppo ja jossa ei kohtaa haasteita, mutta joka on toisaalta hyvin palkattu."

No, pilkunviilaus sikseen. Poistun ihanaan sänkyyni.

[SingleMalt]

plus-puolella helppous, pieni vaatimustaso ja hyvä palkka. I

Muotoilussa oli taatusti vikaa, minä kun en ole mikää ruuneperi.

Mutta joo: helppous, pieni vaatimustaso = siitä mistä aita on matalin.

Hyvää yötä. Mä kans punkkaan ja kirja kaveriksi.

[Kreivitar]

Mielestäni tämä on erittäin hyvä aihe keskustella. Ihminen tavallisesti alkaa miettiä vaihtoehtoja juuri silloin kun elämä tuntuu jollakin tavalla "vajaalta" tai muuten toivoisi siihen muutosta.

Toinen vaihtoehto tietenkin olisi valittaa, että kaikki on ihan perseestä eikä ikinä muuksi muutu sen sijaan, että herättelee itsensä ajattelemaan ja näkemään vaihtoehtoja. Joskus ajatustenvaihto muiden kanssa auttaa, mutta eihän se tarkoita sitä että joku keskustelupalsta olisi ainoa foorumi, missä asialle suo ajatuksensa (vaikka moni, sääli sinänsä, niin tuntuukin ajattelevan). Ei aina voi tietää, mitä itsekään haluaa.

Itselläni on vähän samankaltainen tilanne päällä. Tosin, vaikka aikatauluja vihaankin, niin olen "vapauttanut" itseni ajattelemasta asiaa kovin syvällisesti tänä vuonna. Heti ensi vuonna ajattelen asiaa, kun saan nykyisen "projektini" päätökseen, jolloin aikaa jään muuhunkin kuin stressaamiseen.

Muutosta voi kehitellä askel kerrallaan. Minua(kaan) ei kiinnosta tämän yhteiskunnan asettama tavoite siitä, että sen jokainen jäsen alkaa juosta juoksupyörää mahdollisimman tehokkaasti. Viis siitä, mitä ihminen itse ajattelee ja toivoo! Ihmisen tulisi olla lehmä, jota voi lypsää huoleti. Vai!?!

Ja elämästä ei missään tapauksessa saa nauttia, vaan ARJEN tulee olla tylsää ja yksitoikkoista ja tämä TOSIASIA PITÄÄ HYVÄKSYÄ. Ai miksi? Se olisikin mukava tietää. Miksei saisi elämässään tavoitella sellaista tilaa, missä viihtyy. Miksei voisi itse yrittää vaikuttaa siihen, missä oravanoyörässä pyörii - tai olla valitsematta koko helvetin oravaa pyörästä nyt puhumattakaan.

Joskus pelkkä pyrkimys, vaikkei onnistuisikaan, voi tuoda onnen ta johdataa tilaan, jossa viihtyy. Minua(kaan) ei kiinnosta herääminen -> työ -> kotisohva -> nukkuminen -> herääminen.... Pelkkä ajatuskin oksettaa. Onneksi voi valita toisin ja muuttaa elämänsä kulkua - kunhan ensin keksii suunnan

[killkill]

vika on se, että olen käsityöläinen henkeen ja vereen

Mieleen tulee kaksi selviämisstrategiaa:
- jatkat nykyisessä työssäsi ja teet vapaa-ajallasi siitä mistä oikeasti pidät.
- otat riskin ja vaihdat kokonaan alaa.

Pystyn jakamaan ahdistuksesi, vaikkei minusta taas saa käsityöläistä tekemälläkään. Nykyiset työtehtäväni ovat aivan järkyttävän epäkiinnostavia, kuka tahansa vesipääapina selviäisi niistä. Leikkaa-liimaa-askartele tekstiä sähköpostista intraan. Jee. Siksipä teen kiinnostavammat jutut vapaa-ajallani ja käyn ottamassa leivän pöytään paskahommista. Välillä varaventtiili viheltelee paineen noustessa liian korkealle, mutta on tällä puolensakin.

Jossain takaraivossa kummittelee kuitenkin unelma: puolet vuodesta tietsikkahommia, puolet vuodesta jossain kaukana, lämpimässä, meren äärellä...
Jos olisin 10 vuotta nuorempi, sinkku ja asuntovelaton, olisin varmaan häipynyt dyykkipummiksi jo aikapäiviä sitten.

[SingleMalt]

- jatkat nykyisessä työssäsi ja teet vapaa-ajallasi siitä mistä oikeasti pidät.

Valitettavasti harrastetilojen saaminen helsingistä, on käytännössä mahdotonta. 50 neliön verstaasta saa maksaa saman verran vuokraa, kuin saman kokoisesta asunnosta.

- otat riskin ja vaihdat kokonaan alaa.

Ajatus hautoo. Riski se tosiaan on, joten ensin pitää hoitaa itsensä velattomaksi = kämppä myyntiin.

unelma: puolet vuodesta tietsikkahommia, puolet vuodesta jossain kaukana, lämpimässä, meren äärellä...

Sama. Ajatus toteuksesta on jo valmiina. Kesäkausi suomessa duunia ja talvi muilla mailla. Puuttuu ainoastaan alalle vaadittava ammattitaito. Sen toki oppisi auttavasti vuodessa.. Kyse on siitä, että uskaltaako askeleen ottaa.

[killkill]

Puuttuu ainoastaan alalle vaadittava ammattitaito. Sen toki oppisi auttavasti vuodessa.. Kyse on siitä, että uskaltaako askeleen ottaa.

Silläkin uhalla että se kuulostaa kovin teiniltä: samikset.
Pirkkalan lennonjohdossa työskentelee kaveri, joka on onnistunut järjestämään asiansa hyvin. Puolet vuodesta huutelee tornista nousu- ja laskeutumisohjeita, toisen puolen kouluttaa sukeltajia Dubaissa.

Perkele. Tässä on oikeasti yksi vanhenemisen vittumaisimpia puolia. Spontaani uskallus tehdä isoja peliliikkeitä hiipuu pikkuhiljaa pois. Kuten suuri ajattelija Tyler Durden toteaa "Tavarat jotka omistat päätyvät omistamaan sinut!"

[tuulenpuiska]

Opiskelen alalla jossa vaihtuvuus on suurta, ts. syksyllä opiskelupaikan vastaanottaa valtava määrä ihmisiä jolla ei ole aikomustakaan valmistua täältä. Pistää miettimään, sillä löysin tästä oman alani heti. Ajattelen että homman voi jakaa kahtia: tekee sitä mitä osaa tai tekee sitä mitä haluaa. Tarkoitan sitä että kaikilla on jokin juttu mitä haluaisi tehdä töikseen. Sitten taas on luontaisi kykyjä mitä osaa tehdä ja josta voi kehittää itselleen ammatin. Sanotaan vaikka että olet käsistä kätevä ja voisit opiskella vaikkapa puusepäksi. Mutta toisaalta sanotaan että haluaisit vaikkapa johtajaksi johonkin firmaan. Valinta muodostuukin siitä haluaako tehdä sitä mitä osaa vai sitä mihin on kehittänyt ambitioita.

Choose life.

[Angita]

Onpas mielenkiintoinen keskustelu. Mä olen tässä vuoden sisään alkanut ns. etsiä itseäni enemmän ja miettiä, mitä todella haluan. Olen myös löytänyt itsestäni paljon piirteitä, joista en pidä ja joita haluaisin muuttaa. Tämä, yhdessä koettujen rankkojen kriisien kanssa on ajanut minut sairaslomalle. Vuosien aikana kertynyt mötikkä vain kasvoi liian suureksi.

Olen todella herkkä ihminen ja reagoin moniin asioihin ehkä liiankin paljon. Koen huonoa omaatuntoa elintasostani verrattuna esim. kehitysmaiden ihmisiin. Haluaisin niin kovasti parantaa maailmaa ja tehdä siitä paremman paikan elää kaikille. Muutokset eivät kuitenkaan tapahdu nopeasti ja minun olisi vain pakko oppia hyväksymään se. Osallistun nyt jo voimieni mukaan asioiden muuttamiseen kuulumalla erääseen puolueeseen eri järjestöihin ja tekemällä vapaaehtoistyötä.

Nykyinen ala, jota opiskelen (markkinointi) ei ole koskaan tuntunut oikein omalta. En halua jämähtää hommiin, jotka eivät pitemmällä tähtäimellä motivoi. Suorittanen kuitenkin tutkintoni loppuun, koska olen opinnoissani loppuvaiheessa. Olen kiinnostunut psykologiasta ja toivon vielä jonain päivänä pääseväni opiskelemaan sitä.

Elämä on monimutkaista - itsensä ja maailman kanssa on vain opittava elämään.

[bedlam]

Mä tykkään arjesta. Ihan siitä perusarjesta, joka kulkee samoja raiteita pitkin aamusta nukkumaanmenohetkeen. Melkeinpä haluaisinkin tuntea välillä elämäni tylsäksi, jotta tulisi välillä tempaistua, tehtyä jotain yllättävää ja saatua sitä kautta ehkä jotain erikoisempaa ja yleistä virkeystasoa nostattavaa maustetta mukaan.

Yksin elellessä tällainen suhtautuminen arkeen on mielestäni oikein hyvästä, mutta parisuhteessahan väkisinkin välillä tulee miettineeksi, että pitäisikö kuitenkin kumppanin ja sitä kautta parisuhteen kannalta koettaa keksiä useammin jonkinlaisia virkistäytymistapoja. Kun kuitenkin tiedostaa, että monet muut kokevat perusarjen huomattavasti harmaampana kuin itse. Joku muu lähtee viikoksi ulkomaanmatkalle seikkailemaan saadakseen vaihtelua, mulle asian ajaa uusi levy tai leffa. Tai se, että laittaa "elämän risaseksi" tarkoittaa minulle, että ostaa keskellä viikkoa kaksi pulloa olutta ja Ässäarvan...

Pidän kyllä työstäni, joskin pitäisin vielä enemmän jos tekemistä olisi kahdeksaksi tunniksi päivässä. Nykyisellään Kityilyaikaa on aivan liikaa ja kovin väsyttäväksi pelkkä istuskelu käy kun aikakin tuntuu matelevan.

Työhön ja harrastuksiin liittyviä haaveita minullakin on, samalla alalla haluan kyllä pysyä mutta erikoistua kuitenkin hieman taiteellisempaan suuntaan. Mutta näiden asioiden suorittamatta jättäminen ei nykyistä minääni itsessään ahdista, vaan ennemminkin se että joskus vanhempana säpsähdän siihen, että "nyt on liian myöhäistä". Että tajuan sitten, jotta nämä asiat olisivat olleet elämäni kannalta merkityksellisempiä kuin kuvittelinkaan.

edit: olen taitava väistelemään itse kysymykseen vastaamista.

[EveryWoman]

Mieleen tulee kaksi selviämisstrategiaa:
- jatkat nykyisessä työssäsi ja teet vapaa-ajallasi siitä mistä oikeasti pidät.
- otat riskin ja vaihdat kokonaan alaa.

Vielä yksi vaihtoehto:
1. Neuvottelet töissä, että teet tästä eteenpäin nelipäiväistä työviikkoa (jos se ei syö talouttasi liikaa).
2. Vapaapäivän käytät aluksi siihen, että etsit erilaisia firmoja joissa tehdään sinua kiinnostavaa työtä. Kun sellaisia löytyy, kävelet ovesta sisään ja kerrot tilanteestasi. Yrität siis päästä oppi-/apupojaksi jollekin. Jos olet jo valmiiksi kätevä käsistäsi, tällaisen koulutusmuodon voisi kuvitella sopivan hyvin. Kai siitä voisi virallisen oppisopimushommankin saada aikaan, tai sitten kävisit "opiskelemassa" epävirallisesti aluksi kerran viikossa.
3. Kun rohkeus kasvaa ja asiat selkiintyvät, irtisanoudut vanhasta työpaikasta ja aloitat työt uudessa.

Ystäväni (edit: sama, joka oli myös it-alalla mutta otti hatkat) sanoi kerran, että jokaiseen ongelmaan on ainakin kuusi erilaista ratkaisua. Nyt olemme luetelleet kolme.

Kädentaidot ovat oikeasti Suomessa katoava luonnonvara (esimerkiksi ammattiompelijoista ylivoimaisesti suurin osa on todellisuudessa ammattitaidottomia). En pitäisi käsityöläiseksi ryhtymistä ollenkaan huonona peliliikkeenä, varsinkaan jos oikeasti pitää sellaisesta työstä. Kilpailuetu (= ammattitaito) yhdistettynä intoon voi kantaa arvaamattoman pitkälle.

[EveryWoman]

Valinta muodostuukin siitä haluaako tehdä sitä mitä osaa vai sitä mihin on kehittänyt ambitioita.

Minusta tuo osaaminen ja haluaminen eivät läheskään aina sulje toisiaan pois. Itse asiassa ajattelen, että ihminen haluaa eniten tehdä sitä, mitä hän osaa parhaiten (tai mikä hänellä on potentiaalia oppia hyvin). Jos näissä on kovin suuri ristiriita, henkilöllä saattaa olla vääränlainen käsitys siitä, mitä hänen haluamansa työ tai ala todellisuudessa pitää sisällään. Tämähän ei liene kovin epätavallista.

Oma alani on yhdistelmä siitä, mitä osasin jo alussa todella hyvin (käden taidot), ja siitä missä minulla oli suunnattoman paljon kehittymisen varaa (abstrakti suunnittelu). Tämä yhdistelmä on toiminut ainakin minulla oikein hyvin. Saan toisaalta onnistumisen elämyksiä toteuttamalla sitä, mitä jo osaan - ja lisäksi saan erilaisia onnistumisen elämyksiä, kun huomaan kehittyneeni suunnittelijana. Koen että minulla on rajattomat kehittymisen mahdollisuudet, eli tylsistyminen ei liene näköpiirissä pitkään aikaan. Rahaa ei ole tähän mennessä tullut juuri yhtään (opiskelen vielä), vaan päin vastoin mennyt, koska opiskelu alallani on hävyttömän kallista. Mutta raha tuntuu jotenkin niin toisarvoiselta sen rinnalla, että voi elää onnellista ja mielenkiintoista elämää. Uskon lisäksi, että pystyn työllistymään sellaiseen alallani harvinaiseen unelmatyöpaikkaan, jossa jopa palkkaakin maksetaan aivan kohtuullisesti. Saa nähdä miten ämmän käy.

[SingleMalt]

"Tavarat jotka omistat päätyvät omistamaan sinut!"

Tämä on niin totta kohdallani. En millään haluaisi luopua juuri entosöidyistä 50 luvun loimukoivukaapeistani, tai 100 vuotiaasta tammisesta sohvapöydästäni. Puhumattakaan 50 vuotta vanhasta villamatosta sekä kaikista muista ihanista tavaroistani..

Toisin sanoen, saavutetuista mukavuuksista on liian vaikea siirtyä vaatimattomampaan vaihtoehtoon..

Pitäisi omaksua erään nikkarin tokaisu: "where ever i lay my hat, that's my home"

[Mulli75]

1. Neuvottelet töissä, että teet tästä eteenpäin nelipäiväistä työviikkoa (jos se ei syö talouttasi liikaa).
arvaamattoman pitkälle.

Tein töitä neljänä päivänä viikossa 10 tuntia/pv täydellä palkalla tietenkin.

Tuntui hyvälle kun sai pitää vapaata arkipäivänä (ma/pe) ja viikonlopun vapaakin oli pidempi.

Vuoroteltiin kaverin kanssa "kumpi tulee maanantaina töihin"-systeemillä jonkin aikaa kunnes tällekin systeemille tuli stoppi projektien takia.

Kohta voisin esittää uudelleen tätä systeemiä kun tilannekin näyttää olevan sopiva siihen.

[gullible]

Niin. Voisin melkein pahoitella sitä, että annoin Väärän Vastauksen, joka epäinhimillisyydessään aiheuttí mielipahaa. Oikea Vastaus kun olisi ollut "samikset. *halipuzz*". Mutten pahoittele. Lukiko kukaan niitä ideoita mitä ehdotin? Kyllä ne minusta ovat aivan helvetin paljon konkreettisempia, kuin henkisten ominaisuuksiensa kehittäminen tai itsensä tuntemisen opettelu.

Jos arki vituttaa niin kannattaa varmaan tehdä asialle jotain? Onko tämä järisyttävä ehdotus todellakin verrattavissa siihen, että nauraen vedetään giljotiinin liipaisuvivusta ja toivotetaan kaveri suoraan ikuiseen helvetin tuleen? Vitut. Homma lähtee konkreettisesta elämänsä parantamisesta. Ei siinä kannata kovin montaa kuukautta minusta opetella tuntemaan henkisiä ominaisuuksiaan ja nysvätä kikkeliään kotonaan.

Yksi mikä unhoittui oli jatkaa sitä konsulttiretkuilua ja hakeutua firman kautta ulkomaille duuniin. Jollei se ole mahdollista niin sitten kannattaa vaihtaa firmaa. Jonkun noksun kautta luulisi työllistymisen ulkomailla onnistuvan.

Elämä on kompromisseja ja työ huoraamista. Jos minulla olisi riittävästi massia niin en tekisi enää päivääkään töitä. Kun ei ole niin täytyy vain koittaa pärjätä. Tietyssä mielessä olen sitä mieltä, että elämä on lähtökohtaisesti kovaa: normaalitapauksessa kaikkea mitä ikinä haluaisit ei ojenneta sinulle hopeatarjottimella. Oma selviytymismekanismini on ollut vaihtaa herrahissi ei-aikuismaiseen, hedonistiseen elämään. Olen hakenut kicksini moottoripyöristä, bailaamisesta, harrastuksista, matkustelusta, duunipaikan vaihdoista vieraille maille ja takaisin, opinnoista ja kyllä, arjesta. Avainsana on vaihtelu, joka mahdollistaa arjesta nauttimisen. En voi pukea sanoiksi sitä miten nautinnollista on maata nyt kankkusessa sängyssä kirjoittamassa tätä tietäen, ettei viikonloppuna tarvitse tehdä mitään, paitsi viettää kotiviikonloppu kumppanin kanssa piitkästä aikaa, harrastaa seksiä, käydä leffassa, syödä hyvin, lukea ja olla. Mitään noista yo kicks-lähteistäni en ole kyennyt ottamaan elämäni keskeiseksi sisällöksi paitsi kausiluontoisesti. Kun talvi vitutti ja elämä oli tylsää niin muutin seuraavaksi talveksi duuniin ulkomaille tai aloin säästämään rahaa, jotta pystyn 1.5 vuoden kuluttua häipymään talveksi hummaamaan eteläiselle pallonpuoliskolle. On minulla nytkin keskipitkän tähtäimen suunnitelma - ihan vain siltä varalta, että jos tylsyys vuoden tai parin päästä pääsee iskemään. Pläni on vieläpä niiin hyvä, että sen ajatelukin pistää myhäilemään ja sen odottaminen antaa potkua elämään.

Elämä on valintoja.

[PerttiMakimaa]

Mieleen tulee kaksi selviämisstrategiaa:
- jatkat nykyisessä työssäsi ja teet vapaa-ajallasi siitä mistä oikeasti pidät.
- otat riskin ja vaihdat kokonaan alaa.

Maltoinpas kerrankin lukea ketjua pitemmälle ennen vastaamista. Näiltähän nuo vaihtoehdot minustakin kuulostavat.

Elämä on kusenvärinen polku synnytyslaitokselta krematorioon. Toiset kulkevat sen murehtien, mutta minä rallatellen punainen viinapullo taskussa.

Suosittelisin sinua hetken pysähtymään ja miettimään elämää yleensä. Kun tutkit ihmisiä ympärilläsi huomaat heidän vaan etsineen syyn elää elämäänsä. Jollakin onnellisella on työ, jota hän rakastaa. Jollakin elämänkumppani, harrastus (veneily tuntuu olevan aika kova sana) tms.

Jos kuitenkin olen oikein ymmärtänyt ovat perusasiat elämässäsi melko hyvässä kunnossa. Talous on kunnossa ja valmiuksia harrastaa on. Mieti mikä voisi olla sellainen homma miten saisit itsesi tekemään tuota työtä. Ei työnteon tarvitse olla itsetarkoitus. Sinähän vaan huoraat vapaa-aikaasi pois ja saat siitä rahallisen korvauksen. Ota se korvaus ja käytä se hyvin.

P.S. Olen tainnut löytää sen oman juttuni. Lopultakin...

[SingleMalt]

Kyllä ne minusta ovat aivan helvetin paljon konkreettisempia, kuin henkisten ominaisuuksiensa kehittäminen tai itsensä tuntemisen opettelu.

Oli erittäin konkreettisia ja hyviä, muuta se alustus nosti nyrkit pystyyn ja turpaanvetomentaliteetin päälle. Se siitä. Asia ohitettu.

Tapa kaksi: Mieti mikä olisi unelma-ammattisi ja kouluttaudu/hakeudu siihen. Miinusta perusputken tarjoaman turvan katoaminen ja luultava elintason lasku. Plussaa unelma-ammatti.

Tapa kolme: Ryhdy yrittäjäksi. Plussaa: Ei vapaa-ajan ongelmia ja mahdollinen rikastuminen. Miinusta: vitusti duunia ja iso riski.

Nämä kaksi asiaa yhdistävät toisensa ja ovat kyllä ajatuksissa päällimmäisenä. Tosiasia on kuitenkin se, että vieraalla ei ikinä ole mahdollisuuksia lyödä rahoiksi. Yksityisyrittäjällä sentään on mahdollisuus, tosin erittäin epävarma sellainen.

Taidanpa ottaa pomon maanataina langan päähän ja kysellä hieman mahdollisuuksia..

Ja muille. Ketju kohdistui nyt enimmäkseen minuun. Se ei ollut alkuperäinen tarkoitus, vaan yleensä herättää ajatuksia elämän suunnasta ja valinnoista. Sana on vapaa.

[ninnithequeen]

Mäkin kyllä välillä toivoisin, että meilläkin olisi ihan 8-16 töitä ja arki siis sitä tuttua ja turvallista, päivästä toiseen. Mutta kun molemmilla on työvuorot aina miten sattuu, niin ei kai siinä semmoista arkea kerkiä syntymään. Tehdään arki-askareet ja ollaan perheen kanssa yhdessä silloin kun siihen pystytään. Ei kai siinä ehdi tylsistymään? Kyllä muuten ehtii, iänikuiset yövuorot ja työkeikat kaukana kodista saa sapen kiehumaan useinkin. Mun piti lopettaa baarihommat kesään, mutta kuinkas kävi. 8-16 hommat aloitan kyllä vuoden loppuun mennessä, se on lapsen tarhaanmenon takia pakko. Kelpaa kyllä, mutta siinä käy sitten usein niin, että minä olen aamut töissä, ja mies yöt. Sekin on meidän perheessä jo tuttua.