Lemmikit

Yleinen lätinä jä kitinä
safi

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja safi »

Ehdottomasti kannattaa vakuuttaa, jos kyse on hiukankin arvokkaammasta koirasta. Vakuututushan kattaa käsittääkseni myös koiran aiheuttamat vahingot muiden omaisuudelle. Esim. koiran karatessa ja juostessa auton alle. Korvaa myös autolle sattuneet vahingot yms..

Olen henkeen ja vereen eläinten ystävä ja minulla on ollut niitä aina ja tulee jatkossakin olemaan, niin kauan kun henki minussa pihisee.
Paljon on mukavia ja vähemmän mukavia sattumuksia niiden kanssa koettu, mutta päivääkään en pois vaihtaisi.

Monesta eläimestä olen joutunut luopumaan ennenaikojaan sairastumisen tai jonkin muun tapaturman vuoksi. Ikävimpinä kokemuksina on mieleeni jäänyt yhden hevoseni hukkuminen silmieni edessä ja kissani jääminen loppukesästä puimurin alle samana päivänä, kun se oli tarkoitus siirtää uuteen kotiin. Kohtalon ivaa..
Tuhansia kyyneleitä ja sanoin kuvaamatonta pahaa oloa eläimestä luopuminen syystä tai toisesta aina aiheuttaa. Siihen ei totu koskaan.

En siis lähde nimeämään omia menneitä eläinystäviäni, koska hevosiakin minulla on laskujeni mukaan ollut 12kpl sen lisäksi koiria, kissoja, kaneja, rottia, undulaatteja ja akvaario.

Tällä hetkellä ei ole, kun kaksi koiraa Bobby 6v ja Jerry 11-v. josta luopuminen on lähiaikoina edessä vanhuudenvaivojen ja nivelrikon vuoksi.
Kolme hevosta minulla on edelleen, joista yksi ratsu ja kaksi ravuria.
Eiköhän siinä yhdelle ihmiselle ole riittävästi ja ehkä vähän liikaakin.
Avatar
mozart
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 179
Liittynyt: 06.11.2005 22:15

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja mozart »

Minä olen vakuuttanut molemmat koirani. En halunnut ottaa riskiä, että tapaturman sattuessa maksaisin itseni kipeäksi hoidoista. Samalla tavalla se korvaisi vahingot, joita koirani mahdollisesti aiheuttaisi. Ja tapaturmaisen kuoleman myötä saisin korvaukset, aivan kuten ihmistenkin vakuutusten pohjalta.
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja annepa »

HellBell kirjoitti: Landseerit ja newfoundlanderit ; ovatkohan olleet risteytettyjä/jalostettuja alun perin jommasta kummasta rodusta?
Näköjään ovat, ekat lansut tuotiin vanhalle mantereelle Newfoundlandista ~200v sitten ja ne olivat mv-nöffejä. Siitä on rotua jalostettu eteenpäin. Nöffit ovat myös kotoisin Newfoundlandista ja "polveutuvat paikallisista koirista ja viikinkien vuoden 1100 jälkeen maahantuomista suurista mustista karhukoirista. Eurooppalaisten kalastajien mukanaan tuomat monet uudet rodut auttoivat newfoundlandinkoiran kehittämisessä" (lainaus rotumääritelmästä). Nöffejä on myös mustavalkoisia (ja ruskeita ja harmaita) joten vähän epäilen tätä:
mozart kirjoitti: Landseer on muistini mukaan yhä briteissä mustavalkoisen newfoundilaisen nimellä
Ovathan nöffit ja lansut ihan erinäköisiä naamastakin...
KittyS kirjoitti: Onko teillä vakuutuksia dogeillenne? Jos on; minkälaisia ja missä vakuutusyhtiöissä? Äh, niistäkin on niin valinnanvaraa; laajaa ja suppeampaa, mutta kaikissa taitaa vakuutusmaksun summa määräytyä koiran ostohinnan mukaan?
Mejän porukan koirat on vakuutettu Tapiolassa. Koiran vakuutusarvo nousee ainakin sen mukaan miten se menestyy näyttelyissä. Esim Ottu makso pentuna musitaakseni 480€ ja nyt vakuutusarvo on noussut valioarvojen mukana 6000 euroon.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Avatar
I.M.Weasel
Kitinän väärinkäyttäjä
Viestit: 129
Liittynyt: 14.08.2005 19:28
Paikkakunta: Hiki

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja I.M.Weasel »

Jaa karvaisia kavereita. .. onhan noita.

Lefa (Leif, Lefankhamon) idän ihme & mahtava tuontiuros, joka ei vielä kypsään 9kk:n ikään mennessä ole selvittänyt sukupuoltaan. Lupaa huonoa herran tulevaa jalostuskäyttöä ajatellen. Mamman tissinväliterrieri joka katsoo asiakseen nukkua sängyssämme joka yö ja päivisin askartelee paskartelee Anttilan kengistä Pradoja. :roll:

Masa, 11v. reuhaava dementikko. Itsepäinen jäyhä jököttäjä joka ei tykkää mistään eikä kestään ja jonka lempisana on EEE-I. Nelipistejarrutus patentti. Nääpityksen hallitseva maailmanmestari. Näyttää 90 asteessa pestyltä ransunukelta - Suomen muotovalio.

Jusku (Juustomestari, Jousto, Tähtiotsa) Latvian lahja Suomen kouluratsastukselle. 9 vee ruunanrupsukka, jonka elämäntehtävä on toimia personal trainerina ja soutulaitteen + heittoistuimen yhdistelmänä. Tähän ei TotalGym2000:kaan kykene!
Mikä on tämän päivän miehen naisihanne? Ayshire lehmä: isot daisarit, mutta kylkiluut näkyy.
Avatar
mustaenkeli
Kitisijä
Viestit: 2884
Liittynyt: 09.09.2005 12:08
Paikkakunta: Hell-sinki
Viesti:

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja mustaenkeli »

Huomenna taitaa syntyä meillä kotosalla sisällissota.
Lähtään käväsemään lekurilla ja tsekataan katin korvat.
Parhaassa tapauksessa saamme korvatippapullon mukaan. Minusta tulee saatanan kätyri ja kissani paranee läheisriippuvuudestaan, kunnes olemme taistelleet toisemme verille ja tippapullo tyhjemmäksi. :evil:
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
HellBell

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja HellBell »

annepa kirjoitti:
HellBell kirjoitti: Landseerit ja newfoundlanderit ; ovatkohan olleet risteytettyjä/jalostettuja alun perin jommasta kummasta rodusta?
Näköjään ovat, ekat lansut tuotiin vanhalle mantereelle Newfoundlandista ~200v sitten ja ne olivat mv-nöffejä. Siitä on rotua jalostettu eteenpäin. Nöffit ovat myös kotoisin Newfoundlandista ja "polveutuvat paikallisista koirista ja viikinkien vuoden 1100 jälkeen maahantuomista suurista mustista karhukoirista. Eurooppalaisten kalastajien mukanaan tuomat monet uudet rodut auttoivat newfoundlandinkoiran kehittämisessä" (lainaus rotumääritelmästä). Nöffejä on myös mustavalkoisia (ja ruskeita ja harmaita) joten vähän epäilen tätä:
..
No tämä selventää taas lisää. :)

Mustia ja ruskeita nöffejä olen nähnyt, harmaista ja mustavalkoisista ei (vielä) havaintoa.

Aiheesta kolmanteen: nyt kun on ollut tuulista ja sateista, on ollut vähän vaikeuksia saada koiraa intoutumaan lenkillelähdöstä. Se meksikolainen on kehittänyt *leikin, josta selkeästi nauttii: kipittää ympäriinsä kuin maamyyrä, kun hihkaisen että "Lenkille.." ja piiloutuu nurkkien taakse kytikseen, kunnes tullessani ampaisee taas toisaalle.. Virneestään päätellen tämä hippa-leikki tuottaa sille suurta iloa, suurempaa kuin lenkillä kipitys.. ehkä.

* Itse asiassa se on harrastanut tätä leikkiä aiemminkin, mutta nyt huonompien ilmojen myötä tämä leikki on saanut aivan uusia ulottuvuuksia.. sellaisia joiden puitteissa voi tosiaan sanoa lenkin tapahtuneen jo ennen lenkille lähtöä.
Viimeksi muokannut HellBell, 17.11.2005 17:12. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
annepa
Kitisijä
Viestit: 4213
Liittynyt: 19.08.2005 14:09

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja annepa »

HellBell kirjoitti: Mustia ja ruskeita nöffejä olen nähnyt, harmaista ja mustavalkoisista ei (vielä) havaintoa.
Mv-malli on aika harvinainen ja harmaa on Suomessa värivirhe joten sitä yritetään jalostuksessa välttää. Ainakin jenkeissä harmaa kuuluu rotmääritelmään joten siellä se on varmaankin yleisempi.

Se sun meksikaani vaan juoksuttaa sua :D Kelmi koira!
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
HellBell

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja HellBell »

annepa kirjoitti: Mv-malli on aika harvinainen ja harmaa on Suomessa värivirhe joten sitä yritetään jalostuksessa välttää. Ainakin jenkeissä harmaa kuuluu rotmääritelmään joten siellä se on varmaankin yleisempi..
No ilmankos niihin ei ole törmännyt.. ;-)
..Se sun meksikaani vaan juoksuttaa sua :D Kelmi koira!
Jep, voisi kysyä että kumpi lenkkeilyttää kumpaa.. Kelmi mikä kelmi! :twisted:
ElanorRaven

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja ElanorRaven »

Hei, täällä oli lemmikkikeskustelukin! Mitä Kitystä ei löydy, sitä et tarvitse... :lol:

Mulla on tällä hetkellä maailman rakkain lemmikkiotus, 6-vuotias ragdoll-kissa Eetu. Kerrassaan rakastettava otus, kuvia löytyy mun galleriasta :) Eetu tuli mulle vasta viime syksynä, mutta hän on vallannut elämäni aivan totaalisesti. Valtava karvakasa, ihmiset usein hämmästelee sen suunnatonta kokoa :lol: Katti kun on aika valkea, niin vaatetus kärsii kissankarvoista aika kovasti, mutta se on kuitenkin varsin pientä! Eetu on varsin arvonsa tunteva herra, moukuu vaativasti kun kaipaisi rapsutusta ja usein köllöttää sylissäni kun itse kityilen. Ja tietysti nukkuu vieressäni - yleensä yrittää tunkea tyynyni päälle nukkumaan :)

Muutama vuosi takaperin mulla oli kaksi kissanpentua, Casper ja Miona. Erinäisistä syistä jouduin heistä luopumaan, mutta kuulemani mukaan voivat edelleen hyvin uudessa kodissa!

Olen kauan aikaa haaveillut koirasta, mutta en ole vielä toistaiseksi harkinnut sellaista, aika kun ei riitä kauhean hyvin. Olen niin paljon poissa kotoa, että ulkoiluttaminen muodostuisi ongelmaksi. Koirakaipuuta lievittävät kaiken maailman tutut nelijalkaiset - täällä on hoidossa välillä jos jonkinlaista karvaturria. Näistä mainittakoon yhden exän piski, joka käy mulla hoidossa jokseenkin säännöllisesti, isäntäpariskuntansa kun on usein reissuilla ulkomailla ja sellaista. Tämä koiruus on jo lähemmäs 10-vuotias kultainen noutaja, vähän jalkavammainen ja muutenkin pöhkö, mutta äärimmäisen lempeä yksilö. Tulee Eetunkin kanssa mainiosti toimeen. Jos omistajansa päättäisivät siitä luopua, niin olisin varmaan valmis ottamaan sen itselleni :) Tosin itse haluaisin ennemmin jonkun pikkupiskin, kääpiöpinseri esimerkiksi on aika veikeä olento.

Ikuisena haaveena mulla on hankkia hevonen. Pienenä olin kova heppatyttö, mutta iän ja ajanpuutteen myötä se jäi pikkuhiljaa. Sitten, kunhan (tai jos) saan elämäni vakaalle pohjalle, niin voisin suunnitella tuonkinlaisen nelijalkaisen hankintaa... Siihen saakka joudun ihailemaan vaan kavereiden polleja :)
Avatar
Hallusinaatio
Kitinän uhri
Viestit: 681
Liittynyt: 14.08.2005 18:54
Paikkakunta: Internet

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja Hallusinaatio »

Eipä ole koskaan ollut yhtään varsinaista lemmikkiä, mutta pikkupoikana tuli kasvatettu useana kesänä liuta perhosia toukasta aikuiseksi sekä jonain kesänä myös joukko nuijapäitä pikkuruisiksi sammakoiksi.
"I want you to get excited about your life."
ElanorRaven

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja ElanorRaven »

Hallusinaatio kirjoitti:Eipä ole koskaan ollut yhtään varsinaista lemmikkiä, mutta pikkupoikana tuli kasvatettu useana kesänä liuta perhosia toukasta aikuiseksi sekä jonain kesänä myös joukko nuijapäitä pikkuruisiksi sammakoiksi.
Tuotakin on tullut tehtyä, siis noiden sammakoiden kanssa! Joskus penskana yritettiin myös "pelastaa" linnunpoikasia - luultiin että ne oli hylättyjä, jos niitä hyppeli jossain metikössä. Aika harva niistä henkiin jäi :roll:
Joskus löydettiin myös lähistöltä aidasta roikkumasta ihkaoikea lepakko, oli varsin veikeä olento! Ja vanhempien kotitienoilla kipittää edelleen sellainen puolikesy orava, jolle olen syöttänyt keksejä sun muita... Orava on istunut polvella ja popsinut keksiä :D
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8599
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Pekka
Ihastuttava nuori kissaherra, joka on asunut kanssani vajaan kuukauden. Söpö kuin sika pienenä ja pallit on tallella toistaiseksi. Nukkuu öisin tyynylläni. Reipas ja rohkea, ei ujostele vieraita.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
ElanorRaven

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja ElanorRaven »

Lolita kirjoitti:Pekka
Ihastuttava nuori kissaherra, joka on asunut kanssani vajaan kuukauden. Söpö kuin sika pienenä ja pallit on tallella toistaiseksi. Nukkuu öisin tyynylläni. Reipas ja rohkea, ei ujostele vieraita.
Odotas kun se on kolme kertaa isompi kuin nyt ja nukkuu sitten tyynylläsi :D Eetu painaa varmaan lähemmäs kymmenen kiloa ja kokoa riittää, on aika ahtaat oltavat... Herään välillä suu täynnä kissankarvoja ja silloin Eetu saa luvan siirtyä muualle nukkumaan :lol:
Avatar
Hallusinaatio
Kitinän uhri
Viestit: 681
Liittynyt: 14.08.2005 18:54
Paikkakunta: Internet

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja Hallusinaatio »

ElanorRaven kirjoitti:
Hallusinaatio kirjoitti:Eipä ole koskaan ollut yhtään varsinaista lemmikkiä, mutta pikkupoikana tuli kasvatettu useana kesänä liuta perhosia toukasta aikuiseksi sekä jonain kesänä myös joukko nuijapäitä pikkuruisiksi sammakoiksi.
Tuotakin on tullut tehtyä, siis noiden sammakoiden kanssa!
Muistaakseni tuo sammakoiden kasvatus oli todella vaivatonta. Muoviastia+kuravettä niiden synnyinseudulta, jotta vedessä olis myös ravintoa. Sittenpä ei tarvinnut juuri muuta kuin valvoa, ettei liikaa vettä pääse haihtumaan.

Perhosten kasvattaminenkin on helppoa. Pitää vaan päivittäin tai joka toinen päivä vaihtaa uusia lehtiä toukkien järsittäväksi ja puhdistaa jätteet pois. Toki on välttämätöntä tietää mitä elättiensä ruokavalioon kuuluu.

Tulipa lapsena myös todettua feromonien voima. Tupsutoukkakehrääjä-nimisellä perhoslajilla naaras on siivetön, joten naaraan keino houkutella uroksia nussimaan on feromonin erittäminen ilmaan. En tuota tiennyt vielä silloin, kun moinen ihmeellisyys kuoriutui kotelostaan ja hämmästys olikin suuri, kun kohta alkoi kerääntymään kiimaisia uroksia arviolta ainakin 500 metrin säteeltä naaraan ympärille. Tuo 500 metrin sädekin on mielestäni vain varovainen arvio, joten itse asiassa välimatka saattoi hyvin olla paljon pidempikin kauimpaisiin uroksiin.
"I want you to get excited about your life."
Enthu

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja Enthu »

Ei ole omia lemmikkejä. Porukoilla vaikuttaa 11-vuotias abessinialainen oranssi riistanvärinen Funi-kissaherra... siitäkin tullut vanha,ei jaksa paljoa maukua,korkeintaan äänettömästi tai sitten se narisee :P
Viimeksi muokannut Enthu, 10.02.2006 16:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elukka

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja Elukka »

Ööh... :oops:
teh Lauma.
ElanorRaven

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja ElanorRaven »

Elukka kirjoitti:Ööh... :oops:
teh Lauma.
Epäreilua! Tuollaisen lauman minäkin haluan joskus :D Saako heposia tulla joskus kattomaan? :)
Elukka

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja Elukka »

ElanorRaven kirjoitti:
Elukka kirjoitti:Ööh... :oops:
teh Lauma.
Epäreilua! Tuollaisen lauman minäkin haluan joskus :D Saako heposia tulla joskus kattomaan? :)
Minun puolesta ainakin. :) En usko että toi mun hanikaan kauheasti pahastuisi.
nojoojust

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja nojoojust »

Elukka kirjoitti:
ElanorRaven kirjoitti:
Elukka kirjoitti:Ööh... :oops:
teh Lauma.
Epäreilua! Tuollaisen lauman minäkin haluan joskus :D Saako heposia tulla joskus kattomaan? :)
Minun puolesta ainakin. :) En usko että toi mun hanikaan kauheasti pahastuisi.
:twisted: Mitäs vispilänkauppaa täällä on meneillään? Pahastuin suunnattomasti. Kuva
Sannu

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja Sannu »

Mä saan varmaan avautua kun mä niin kovin haluaisin ottaa hauvan, mutta kun se joutuisi olemaan niin paljon yksin niin enhän mä voi sellaista elämää sille antaa. Mä ottaisin sellaisen vehnäterrierin...
Avatar
brona
Kitinän uhri
Viestit: 812
Liittynyt: 16.08.2005 1:26
Paikkakunta: Saari Idässä

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja brona »

Nukkekotia kanssani asuttaa juuri täydet 6 vuotta täyttänyt Mortti. Möykkä- Mörde on welsh corgi mallia pembroke ja varsin äijä. Töppöjalassa on virtaa kuin pienessä kylässä ja kivitalon kokoinen ego. Rakastaa kaikkia ja kaikkea paitsi postinkantajaa.
...
Avatar
Bluntly
Kitisijä
Viestit: 23439
Liittynyt: 15.08.2005 8:41

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja Bluntly »

Marsu oli joskus, söi itsensä hengiltä.

Kattikin oli, joskus.

Synnyintönön puimalassa oli lukematon määrä kaniineja, tienpuoleisen pellon päässä käärmeyhdyskunta, makuuhuoneen puoleisen pellon takana ketunpesä ja niitä saakutin hirviä syömässä männyntaimia oli sitten kaikkialla. Niin ja seinien välissä juoksenteli hiiriä.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Elukka

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja Elukka »

nojoojust kirjoitti: :twisted: Mitäs vispilänkauppaa täällä on meneillään? Pahastuin suunnattomasti. Kuva
Kuulehan nyt siinä!
Ikinä en ole vispilöitä kaupannut, enkä hyvinpitkälti tule ikinä kauppaamaankaan.
:P
nojoojust

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja nojoojust »

Elukka kirjoitti:
nojoojust kirjoitti: :twisted: Mitäs vispilänkauppaa täällä on meneillään? Pahastuin suunnattomasti. Kuva
Kuulehan nyt siinä!
Ikinä en ole vispilöitä kaupannut, enkä hyvinpitkälti tule ikinä kauppaamaankaan.
:P
Et sitten olekaan se ovelta-ovelle-kauppias, joksi sinua olen luullut? Paree olis myydä, tai tulee nälkäkuolo. :2cents:
Elukka

Re: Lemmikit

Viesti Kirjoittaja Elukka »

nojoojust kirjoitti:
Elukka kirjoitti:
nojoojust kirjoitti: :twisted: Mitäs vispilänkauppaa täällä on meneillään? Pahastuin suunnattomasti. Kuva
Kuulehan nyt siinä!
Ikinä en ole vispilöitä kaupannut, enkä hyvinpitkälti tule ikinä kauppaamaankaan.
:P
Et sitten olekaan se ovelta-ovelle-kauppias, joksi sinua olen luullut? Paree olis myydä, tai tulee nälkäkuolo. :2cents:
No koeta nyt ihmeessä päättää mitä haluat. :?
Ensin valitat vispilänkauppaamisesta ja sitten heti perään patistelet vispilöitä kauppaamaan...
Nymmää menen vallan sekasin. Kuva
Vastaa Viestiin