Kitinä

Mistä Te olette kiitollisia?

- lapsistani
- että edes toisella on hyvä isä
- kaikesta saamastani avusta ystäviltä ja tuntemattomilta raskauden aikana ja edelleen


Näin alkuun.

Nyt kyllä pistit pahan. Jury vetäytyy miettimään.

On eri asia kysyä, mistä pitäisi olla kiitollinen, ja mistä oikeasti on.

Olen kiitollinen vanhemmilleni rahallisesta avusta, esim lainan takaamisesta. Ja monesta muustakin asiasta kuten siitä että mua ei oo pakotettu mihinkään muottiin ja mua on tuettu henkisestikin ihan älyttömästi.

Olen kiitollinen siitä että mulla on käyny aivan uskomaton säkä elämässäni. En tienny mikä musta tulis kun kaikki haaveammattiunelmat kariutui (niistä tuli sit rakkaita harrastuksia mikä ei ole ollenkaan huono asia) joten menin sit johonkin kouluun ja menin sit johonkin töihin. Tämähän onkin ihan mukavaa ja taloudellisestikin olen turvattu aika pitkälle.

Olen kiitollinen siitä että mun pää ei hajonnu v 2002 sen pahemmin kuin se hajosi.

Olen kiitollinen isosta munastani ja loistavasta älystäni.

Riemumieli kirjoitti:Olen kiitollinen isosta munastani

Minä taas hyvin siittävästä munastani. Ei tartte panna kuin parin vuoden välein!

Mä olen kiitollinen mun avopuolisosta, koska mä en tiedä olisinko saanut hakeuduttua terapiaan ilman häntä sekä ystävättärestä, joka auttoi minua löytämään psykiatrin ja terapeutin, olen myös kiitollinen kärsivälliselle äidilleni, joka on vuosia auttanut ja kouluttanut minua ammattiini, olen myös erittäin kiitollinen kaikista ystävistäni, myös ihanista palstalaisista.

Riemumieli kirjoitti:Olen kiitollinen isosta munastani ja loistavasta älystäni.

Unohdit huumorintajun.

Minä:

-Kavereistani
-Lähisukulaisistani (siskot, veli, mutsi)

- Terveydestä
- Perheestä; niin omasta lähimmästä kuin suvusta
- Ystävistä
- Mahdollisuuksista jotka uusi työpaikka on tuomassa/tuonut
- Asunto, katto pään päällä, ruokaa, vaatteita, kengät, ja joskus jopa ylimääräistä rahaa nauttia tästä kaikesta mitä Suomella on tarjota.

Elppis kirjoitti: kengät.

Lapsesta.

Myös siitä että muutaman vuoden takainen vastoinkäymisten suma on viimein takana.

Kaikesta mitä on.

Mä olen kiitollinen vanhemmistani ja kasvatuksestani. Vaikka on ollut paljon valittamista, olen kuitenkin saanut turvallisen lapsuuden ja nuoruuden ja jokseenkin täyden järjen ja inhimilliset arvot.

No perkele, kiitollinen saa olla siitä, että syntyi eurooppalaiseen hyvinvointivaltioon keskiluokkaiseen perheeseen ja valkoihoiseksi. Ehkä vähän siitäkin, että on nainen.

Mä en ole kiitollinen oikein mistään. Eikö kiitollisuuden edellytys ole, että kokee saaneensa jotain enemmän kuin olisi kohtuullista, jotain ylimääräistä?

^Jätkä on lääkäri, vetää hyvää palkkaa, omakotitalo, lapset ja vaimo, ja rahaa vaikka muille jakaa. Hei haloo.

^ Niin. Mutta kenelle mä olisin tuosta kiitollinen? Kaikki edellä oleva johtuu kahdesta asiasta:

1)Sattuma

2)Omasta ansiostani

Sattumalle tuntuisi kummalliselta olla kiitollinen. Sattumalta olen syntynyt Suomeen tähän aikaan ja sattumalta olen saanut ne geenit, jotka olen saanut.

Itselleen olisi mielestäni vielä oudompaa olla kiitollinen. Olen tiennyt, mitä haluan, ja olen ollut valmis ponnistelemaan sen eteen.

Miten se kiitollisuus sitten määritellään?

Mun käsittääkseni jos esim voittaa ruletissa, niin eihän siitä ole mitään järkeä olla kiitollinen. Sehän on pelkkää sattumaa.

Vai mitä te tarkoitatte kiitollisuudella?

Urpiainen ja EW apuun; mitä on kiitollisuus?

NuoriD kirjoitti:Mä en ole kiitollinen oikein mistään. Eikö kiitollisuuden edellytys ole, että kokee saaneensa jotain enemmän kuin olisi kohtuullista, jotain ylimääräistä?

EI, mun mielestä kiitollisuus on sitä, että kun menee päin persettä, mitkä asiat on niitä, joita ajattelee sanoin:

"Onneksi mulla on sentään..."

NuoriD kirjoitti:Urpiainen ja EW apuun; mitä on kiitollisuus?

Vanhan uskontokeskeisen maailmankuvan peruja; alkujaan oltiin kai Jumalalle kiitollisia. Nykyään, jos käsite tapakristittyydestä huolimatta hämää, voi sanoa vaikka mistä elämässään on iloinen tai onnellinen. Näissäkin on vastaavasti kuin tuossa yllä terävänäköisesti erittelit: 1. juttuja, joista yhteisön sääntöjen mukaan kuuluu olla onnellinen, ja 2. jutut, joiden johdosta oikeasti koet sisäistä onnen tunnetta.

Kiitollisuus on määritelty positiiviseksi tunnetilaksi, joka syntyy ottaessamme vastaan jonkin vapaaehtoisen lahjoituksen tai teon. Monissa uskonnoissa se on sisäänrakennettuna ja usein osana harjoitettavia rituaaleja. Positiivisen psykologian piirissä on kuitenkin osoitettu, että kiitollisuuden tunne voi olla hyödyllinen kenelle tahansa ihmiselle. Alan uranuurtaja Robert Emmons (2007) korostaa sen olevan vastalääke negatiivisille tunteille. Se myös merkitsee, että emme ota asioita itsestään selvinä ja annettuina, vaan osaamme arvostaa sitä, mitä meillä jo on.

Kiitollisuus suuntaa huomiosi pois epäonnistumisista ja pettymyksistä ja vahvistaa itsetuntoa ja omanarvontuntoa. Toisaalta kiitollisuudentunteet suojaavat stressaavien ja negatiivisten elämänkokemusten ja kriisien keskellä. Kyky tuntea kiitollisuutta vahvistaa myös sosiaalisia siteitä ja parantaa ihmissuhteita. Pahantahtoinen vertailu muihin ihmisiin vähenee, jolloin myös kateus vähenee. Kiitollisuus vähentää myös negatiivisia tunteita kuten vihaa, katkeruutta ja ahneutta. Loppujen lopuksi kiitollisuus estää ihmisiä pitämästä hyviä asioita elämässä itsestään selvyytenä. Se myös suuntaa huomion nykyhetkeen.

En voinut vastustaa kiusausta postata tuo^ teksti tänne

Hihityttää

Ma olen kokenut syvinta kiitollisuutta silloin kun olen ollut hyvin huojentunut jostain sattumasta. Kiitollisuutta kenelle, siinapa ateistille miettimista, sattumalle, maailmalle, mille ikina.

Niinkuin siita etta keskimmainen oli vain 4kk esikoisen sairastuessa. Pystyttiin sairaalassa paremmin keskittymaan koko suureen asiaan, kokemaan alkujarkytys ynna muu ilman, etta oli vastasyntynytta tai liikkuvaa vauvaa ohessa.

Aivan kuten olen ollut kiitollinen kevaalla esikoisen sairauden uusiessa siita, etta sentaan tama kolmas lapsi on viela nahan sisalla ja silla tavalla kohtuullisen vaivaton.

Ja siita etta kantasolusiirto nayttaisi ajoittuvan loppuvuodelle siten, etta ehdin synnyttaa ja toipua ennen sita.

Siita etta vaikka maailmassa hirvean moni ovi on lapselle kiinni infektioherkkyyden takia, taudin nimi voi avata mahdollisuuksia yllattaviinkin elamyksiin, joista osaa nauttia aivan eri tavalla. Iloita lapsen ilosta.

Kiitollinen olen ollut siitakin, etta vaikka esikoisen ennuste on pirun huono, se on nyt paassyt tosi hyvaan kuntoon ja kokemaan tuollaista elinvoimaa viela.

Ja sitten tuhat pikkuasiaa. Pohjavireena kuitenkin se, etta vaikka tana vuonna on monta isoa asiaa pielessa, elamassa ja maailmassa on silti paljon erilaisia asioita, jotka sujuvat, joista voi saada iloa, jotka toimivat ja auttavat. Ja niissakin ikavammissa jutuissa on kuitenkin aina jokin positiivinen puoli, jonka olemassaolosta voi olla kiitollinen. Jopa siita etta oma lapsi on saanut lahes varman kuolemantuomion, voi loytaa suremisen ohella tuhat asiaa iloita.

Valilla se tuntuu silta kuin todella olisi saanut maailmalta/elamalta valtavan lahjan. Tulee suuri tarve kiittaa. Osoittaa etta arvostaa asioiden tilaa. Se tunne on hirvean selkea. Ja sitten hammentyy kun alkaa miettia etta niin konkreettisesti kiittaa keta/mita ja kuka ilahtuisi kiitollisuudestani?

Olen kiitollinen terveistä lapsistani, omasta ja läheisten terveydestä, ystävistä, kauniista kodista ja tärkeistä asioista/ihmisistä ympärillä.
Kiitollinen olen myös siitä, että viime vuosi on elettyä elämää kaikkine suruineen - osa niistä kulkee aina mukana, osa on jätetty taakse.
Suunnattoman onnellinen ja kiitollinen olen terveestä pienestä tyttärestä ja näin jäkikäteen onnellinen siitä, että se keskimmäinen ei koskaan nähnyt tätä maailmaa - jos hänen elämänsä olisi ollut sairautta ja kipuilua.