Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Yleinen lätinä jä kitinä
masa

Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja masa »

Jos äänesi tulevissa vaaleissa antaisit Perussuomalaisille tai Muutos 2011 puolueelle, niin ketä näistä puolueista äänestäisit?

Männäviikolla sattui silmiini juttu Keski-uudessamaassa, jossa kerrottiin Järvenpääläisestä jannusta joka ei ollut päässyt Perussuomalaisten listoilla eduskuntavaaliehdokkaaksi, vaan Järvenpäässä oli jo valittu kaksi henkilöä ennen häntä. Jannu suuttui, hyppäsi Muutos 2011 puolueen listoille ja pääsi ehdokkaaksi.

No ei siinä mitään, mutta jannun "CV" oli hämmentävää luettavaa. Autonkuljettaja, kunnallisvaltutettu ja näyttelijä sarjassa Muslimielämää. Jannun suurimmat uroteot kunnallispolitiikassa olivat olleet valittaminen, valittaminen ja valittaminen.

Siis oikeasti. Jos aikoo protestiäänen antaa, niin kelle sen muka antaisi? Ei kai nyt kukaan ole niin helvetin tampio että että alkaisi jotain Esson baarin Nietzscheä äänestäämään vaan siitä syystä, että saa protestoida? - Tai siis on toki. Onhan Veltto hyvä esimerkki protestiäänien saavutuksista.

Loppupeleissä taitaa persujen 14 prostentin kannatukselle ja molempien puolueiden saamille protestiäänille käydä kuin muullekin Suomalaiselle uholle. Se jää vain puheasteelle.

http://www.keski-uusimaa.fi/Uutiset/Kai ... a-loikkasi


Itselläni ei ole mitään hajua, kelle tai mille puolueelle äänensä antaisi, mutta jos ehdokkaat ovat Pasin luokkaa, niin ääneni ei taatusti mene noille puolueille.
Gaia

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja Gaia »

Mä en nyt vastaa kysymykseen kun sanon, että en voisi missään tilanteessa äänestää noiden ehdokkaita. En vaan pystyisi.
masa

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja masa »

Gaia kirjoitti:Mä en nyt vastaa kysymykseen kun sanon, että en voisi missään tilanteessa äänestää noiden ehdokkaita. En vaan pystyisi.

Entä jos sinne leiriin hyppäisi joku joku järkevämpi henkilö. Nimemättä ketään, on mahdollista kun kannatukset nousevat ylöspäin, että joku ennemmän oikealle kallellaan oleva järkihenkilö asettuu kyseisen puolueen listoille.

Vai onko?
Gaia

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja Gaia »

masa kirjoitti:
Gaia kirjoitti:Mä en nyt vastaa kysymykseen kun sanon, että en voisi missään tilanteessa äänestää noiden ehdokkaita. En vaan pystyisi.

Entä jos sinne leiriin hyppäisi joku joku järkevämpi henkilö.
Se lakkaisi olemasta järkevä sillä samalla hetkellä.
Mulla on ollut vauvasta asti ruiskukkaseppele päässä, en vaan pysty.
masa

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja masa »

Gaia kirjoitti: Mulla on ollut vauvasta asti ruiskukkaseppele päässä, en vaan pysty.

Pitkään minäkin olen tuota puoluetta äänestänyt, mutta nyt taitaa vaan tulla loppu sillekin. Minusta kun heidän mamu ja mummopolitiikkansa on täysin sietämätöntä..
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14936
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Gaia kirjoitti:Mä en nyt vastaa kysymykseen kun sanon, että en voisi missään tilanteessa äänestää noiden ehdokkaita. En vaan pystyisi.
Näin.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16673
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

masa kirjoitti:Pitkään minäkin olen tuota puoluetta äänestänyt, mutta nyt taitaa vaan tulla loppu sillekin. Minusta kun heidän mamu ja mummopolitiikkansa on täysin sietämätöntä..
Sä olet seurannut vääriä ehdokkaita. Kuten olemme huomanneet, olitpa esim. maahanmuutosta tai mummopolitiikasta kerta kaikkiaan mitä mieltä tahansa, kokoomus on hei just sun fantastinen puolue. On mahdotonta edes kuvitella sellaista kantaa näistä asioista, johon kokkareilla ei olisi tarjota paria täsmäehdokasta.

Sinänsä ihan kiinnostava kuulla, että olet tulossa persujen suhteen samaan tulokseen kuin minäkin:
masa kirjoitti:Siis oikeasti. Jos aikoo protestiäänen antaa, niin kelle sen muka antaisi? Ei kai nyt kukaan ole niin helvetin tampio että että alkaisi jotain Esson baarin Nietzscheä äänestäämään vaan siitä syystä, että saa protestoida? - Tai siis on toki. Onhan Veltto hyvä esimerkki protestiäänien saavutuksista.

Loppupeleissä taitaa persujen 14 prostentin kannatukselle ja molempien puolueiden saamille protestiäänille käydä kuin muullekin Suomalaiselle uholle. Se jää vain puheasteelle.
urpiainen kirjoitti:Toisaalta mahdollista ja ennen kaikkea toivottavaa on, että moni gallup-vastaaja haluaa lähinnä herätellä muita puolueita ja sanoo siksi protestimielessä äänestävänsä persuja. Tosi paikan - äänestämisen - tullessa vastaan persujen ohjelmattomuus ja ehdokkaiden ilmeinen kyvyttömyys ohjaavat sitten vastuuntuntoisen suomalaisen äänestäjän takaisin muiden puolueiden kannattajaksi. Vaaleissa protestihenki on usein pienempää kuin mielipidekyselyissä.
urpiainen kirjoitti:Persut sinänsä kokenevat esikuvansa SMP:n kohtalon: vaikka kasvua edustajapaikoissa tulleekin, ei heilllä edelleenkään ole minkäänlaista positiivista ohjelmaa vaan pelkkää negatiivista urputtamista ja Soinin retoriikkaa. Kun pitäisi tehdäkin jotain eikä vain protestoida, porukan ilmeinen kyvyttömyys noussee ylipääsemättömäksi esteeksi ja puolue kuivuu taas kokoon.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Avatar
Vagabondo
Kitinä VIP-jäsen
Viestit: 9425
Liittynyt: 23.09.2010 9:38

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja Vagabondo »

masa kirjoitti:
Gaia kirjoitti: Mulla on ollut vauvasta asti ruiskukkaseppele päässä, en vaan pysty.

Pitkään minäkin olen tuota puoluetta äänestänyt, mutta nyt taitaa vaan tulla loppu sillekin. Minusta kun heidän mamu ja mummopolitiikkansa on täysin sietämätöntä..
Vasemmistoa ei vaan pysty äänestämään, joten elättelen toiveita, että liberaalit saa itsensä vaaleihin mukaan. Vaikka kyseinen puolue koukkaa mielipiteistäni oikealta ohi, niin on se silti parhaan kuuloinen vaihtoehto tällä hetkellä.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
masa

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja masa »

urpiainen kirjoitti: Sinänsä ihan kiinnostava kuulla, että olet tulossa persujen suhteen samaan tulokseen kuin minäkin:

Totta puhuen olen ollut tuota mieltä ihan alusta asti. Ei tuon puolueen ehdokkaat eroa juurikaan mitenkään kotikyläni kunnallispolitiikassa vaikuttavista tampioista. http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Järviharju

Kuitenkin uskon että noiden puolueiden "äänekäs kannattaminen" ennen vaaleja, auttaa valtapuolueitakin näkemään erään kansanosan vitutuksen ja tuskan. Ehkä fantsupuoleeni listoilta löytyykin loppupeleissä ehdokas jota äänestän, mutta vielä sellaista ei vastaan ole tullut.
RP

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja RP »

Gaia kirjoitti:Mulla on ollut vauvasta asti ruiskukkaseppele päässä, en vaan pysty.
Suomalaisen politiikan vittumaisin ja typerin piirre; puolueuskollisuus.
Gaia

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja Gaia »

RP kirjoitti:
Gaia kirjoitti:Mulla on ollut vauvasta asti ruiskukkaseppele päässä, en vaan pysty.
Suomalaisen politiikan vittumaisin ja typerin piirre; puolueuskollisuus.
Tämä on myös käännelty, väännelty, kyseenalaistettu ja harkittu mielipide.

Typeryyttä tai muuta mutta pysyy ja pitää kunnes ilmestyy joku parempi vaihtoehto. Toistaiseksi ei ole sellaista tullut.
Dumis

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja Dumis »

RP kirjoitti:
Gaia kirjoitti:Mulla on ollut vauvasta asti ruiskukkaseppele päässä, en vaan pysty.
Suomalaisen politiikan vittumaisin ja typerin piirre; puolueuskollisuus.
Ehdottomasti vittumaisin asia politiikassa.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 14936
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Gaia kirjoitti:Typeryyttä tai muuta mutta pysyy ja pitää kunnes ilmestyy joku parempi vaihtoehto. Toistaiseksi ei ole sellaista tullut.
Typeryyden ydin lienee se, että yksilö ei enää ajattele OMILLA aivoillaan, vaan seuraa sokeasti puoluetta tai tiettyä/tiettyjä puolueen edustajia. Se, että ei ole vaihtanut tai edes miettinyt vaihtaa elämänsä aikana puoluetta ei sinänsä vielä todista mitään aivopesumaista puolueuskollisuutta.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
RP

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja RP »

Kokkareille mieluusti luovuttaisin sitoutumattoman ääneni mutta kun ei niin ei.

Jos olisi mahdollista (ei ole) niin Muutoksen ehdokkaista ääneni antaisin Jiri Keroselle ja Perussuomalaisista Sampo Terholle.

http://www.sampoterho.net/?page_id=10

Edit: linkki lisätty.
Avatar
Haemaeraemies
Kitisijä
Viestit: 3886
Liittynyt: 14.08.2005 18:34

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja Haemaeraemies »

Dumis kirjoitti:
RP kirjoitti:
Gaia kirjoitti:Mulla on ollut vauvasta asti ruiskukkaseppele päässä, en vaan pysty.
Suomalaisen politiikan vittumaisin ja typerin piirre; puolueuskollisuus.
Ehdottomasti vittumaisin asia politiikassa.
Amen ( break) to that!
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Avatar
Crowbar
Kitinän uhri
Viestit: 933
Liittynyt: 13.02.2007 13:02

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja Crowbar »

Voisko masa selittää miten Pasi eroaa pätevyydessään Stubbista, Kataisesta, Alatalosta, TissiPerseKarpelasta, Miedosta, Uosukaisesta, Urpilaisesta, Arhiaisesta, Sinnemäestä ja sitten vaikka vastenmielisyydessään ja kusipäisyydessään Tsyskovitsista, Kauppilasta jne. Tsysko ei sentään ole tyhmä, mutta sehän ei ole mikään meriitti.

Urpiainen voisi sitten kertoa tuosta "jonkin tekemisestä" ihan minkä tahansa puolueen toimesta. Ei taida onnistua.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
masa

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja masa »

Crowbar kirjoitti:Voisko masa selittää miten Pasi eroaa pätevyydessään Alatalosta, TissiPerseKarpelasta, Miedosta, Uosukaisesta, Urpilaisesta, Arhiaisesta, Sinnemäestä ja sitten vaikka vastenmielisyydessään ja kusipäisyydessään Tsyskovitsista, Kauppilasta jne. Tsysko ei sentään ole tyhmä, mutta sehän ei ole mikään meriitti.
.

Noista yllämainituista ei mitenkään. Stubista ja Kataisesta siinä, että Pasi osaa taatusti paremmin PK-seudun katusosoitteet, taksari kun on.
Avatar
Crowbar
Kitinän uhri
Viestit: 933
Liittynyt: 13.02.2007 13:02

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja Crowbar »

No jos Pasin perusteella ei voi äänestää jotakin, niin miksi voi ääneestää jotakin noista huolimatta.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
masa

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja masa »

Crowbar kirjoitti:No jos Pasin perusteella ei voi äänestää jotakin, niin miksi voi ääneestää jotakin noista huolimatta.
No Pasia en äänestä siitä syystä, että en usko miehellä olevan minkäänlaista muuta agendaa kuin valittaa kaikesta ja seisoa kehityksen jarruna.

Olisitko sinä valmis äänestämään Pasia?
So Hard

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja So Hard »

Vaalista toiseen ja puolueesta riippumatta suurin ongelma on yrittää löytää edes jotenkin täysipäinen ehdokas joka ei ole täysi kusipää. Jokunen kerta on jäänyt äänestämättä kun ei ole löytynyt oikeasta puolueesta. Pressanvaalit on helpompia, kun voi aina äänestää isointa ääliötä vastaan.

Helsingissä olisi helppoa, Halla-Aho ei ole edes vassaripersu eikä pöndellle rahaa tunkeva.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 16673
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

Eikö Masa äänestä Uudellamaalla? Timo Soini lienee edelleen ainoa suurin piirtein järjissään oleva hahmo näissä huruporukoissa? Miksei ääntä Timolle?
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
NuoriD

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Itsesaastuttaen lainaan itseäni.

Minä näkisin Persujen hyödyllisyyden siinä, että ilman niitä Demareiden ja Kepun kannatus olisi 3%-yksikköä, Vasemmistoliiton 2%-yksikköä ja Kokoomuksen 1%-yksikkö korkeampi (loput persuja nyt kannattavat jäisivät vaalipäivänä kotiin).

Maahanmuuttokriittisyys on ainoa Persujen asia, jota kannatan. Muuten voin sanoa olevani täsmälleen eri mieltä heidän kanssaan. Persut on vasemmistopuole.
masa

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja masa »

urpiainen kirjoitti: Miksei ääntä Timolle?

Soini on varma läpimenijä jo muutenkin.
So Hard

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja So Hard »

NuoriD kirjoitti:Maahanmuuttokriittisyys on ainoa Persujen asia, jota kannatan. Muuten voin sanoa olevani täsmälleen eri mieltä heidän kanssaan. Persut on vasemmistopuole.
Minusta on hiukan harhaanjohtavaa puhua persuista yhtenä kokonaisuutena. Persuissa on oikeisto- ja köyhälistösiipi siinä missä kaikissa isoissa puolueissa.
NuoriD

Re: Perussuomalaiset & Muutos 2011. Ketä äänestäisit?

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

So Hard kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:Maahanmuuttokriittisyys on ainoa Persujen asia, jota kannatan. Muuten voin sanoa olevani täsmälleen eri mieltä heidän kanssaan. Persut on vasemmistopuole.
Minusta on hiukan harhaanjohtavaa puhua persuista yhtenä kokonaisuutena. Persuissa on oikeisto- ja köyhälistösiipi siinä missä kaikissa isoissa puolueissa.
Mielestäni täytyy lähteä siitä, että puolueen puheenjohtaja määrittää puolueen linjan. Eilen A-Studiossa tai jossain Soini aamun radiouutisten mukaan oli esittänyt tuloverotuksen progression kiristämistä, pääomaverotusta progressiiviseksi ja varallisuusveron palauttamista. Edes SDP ei aja noin vasemmistolaista veropolitiikkaa.

Mulle on aivan sama mitä Soini tuumii neekereistä, jos se aikoo mun lompakolle.
Vastaa Viestiin