Kitinäläisten miittien pöytäkirjat

Info tulevista miiteistä
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 8262
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi

Re: Kitinäläisten miittien pöytäkirjat

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

HUIPPUKOKOUS toukokuu 2020

Osallistujat: Homeen poika, Toukoarska

Tapahtuma:


Todettakoon, että kokoukseen ilmoittautunut Kapteeni
Kaaos perui tapaamisen kohdaltaan ja syyksi ilmoitti
nenäverenvuodon siksi, että oli törmännyt töissä
vessan oveen.
Touko ilmoitti tylyn arvionsa, että oliko syynä kuitenkin
koronapelko? Älä ajattele pahalla, Kapteeni, Toukon
ajatusta. Kyllä haluan uskoa huusin oveen!

Korona-aikaan huippukokouksemme jäi lyhyeksi.
Toukoarska tuli autollaan lähelle Homeenpojan asuntoa
ja valitsi penkit.
Homeenpoika oli tulossa autolle, mutta Touko sanoi, että
tapaisimne penkillä.
Toukoarska pani penkille ison määrän rahaa, jonka
Homeenpoika otti. Maksaa takaisin 18.6.
Touko kysyi saako Homeenpoika silloin jonkun maksatuksen,
mutta Touko on unohtanut vastauksen.
Homeenpoika ihmeellisesti liikutti jalkojaan kuin olisi
paikallaan kävellyt. Touko kysyi mitä ihmettä
noin teet koko ajan. Vastaus oli että niinkuin kävelee.
Toukoarskan ja Homeenpojan väliä oli noin 3 metriä ja
seisoimme molemmat. Oli kylmä ilma.
Normaalisti pikakuulumiset.
Olisimme voineet puhua työnhausta ym, mutta sitä
aihetta ei käsitelty. Ei myöskään kakkaa.

Poikuus tuli jutun aiheeksi aika alussa. Touko osoitti, että hyvinhän
Poikuus on pärjännyt, niinkuin Touko arveli huumorikirjoitustensa
perusteella.
Home hyväksyi, mutta sanoi Poikuudella olleen vaikeaa.
Homeenpoi sanoi, että anteeksi, että hän kyllä tuntee
Poikuuden paremmin kuin Touko.
Touko myönsi asian heti. Näin se on todella varmasti.

Sitten Touko kysyi eikö Poikuuden siivooja ole panoseikkailua.
Homeenpoi kielsi asian. Touko toki uskoi.

Kotipoika kertoi taas tavanneensa Nokan entistä eukkoaan.
Siis vanha hoito. Touko kysyi onko ollut sillee. Ei, vastasi
Homeboy.
Touko kysyi onko Home ikinä astunut. Home vastasi,
ettei koskaan. Oikeastaan Touko ei tätä ollut tiennyt.
Touko mainitsi asian olevan käsittämätön huippusuoritus.
Sitten Touko ajattelu ettei Poikuuskaan ole saanut sitä
ikinä tuulensuojaan. Home ajatteli että joskus on.
Ja mainitsi jotain tarkempaa jonka Toukoarska mukavasti
salaa.
Toukoarska itse ehdotti kokouksen lopettamista. Noin 15
minuuttia siinä seistiin. Ei kuitenkaan satanut.
Touko muistelee, että taas Homeen paljas vatsa olisi
näkynyt, mutta Touko on tottunut siihen, eikä enää saa
sokkia.

Tapaaminen oli ihan mukava ja erottiin ystävinä.
Toukoarska laittoi laadukkaassa autossaan lämmityksen isolle
ja poistui paikalta kotiinsa.

Pöytäkirjan kirjoittaja:

TOUKOTYÖLÄINEN
Mukavin maan päällä elävä
"Tää on vähän kuin seuraisi ruuhka-aikaan hernerokkasumussa tapahtuvaa auto-onnettomuutta moottoritiellä. Hidastettuna." MrM 05/13
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 8415
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kitinäläisten miittien pöytäkirjat

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Totuudenmukainen raportointi paitsi että en ole tavannut Nokan naista nyt, olen vain soitellut. Se on Järvenpäässä.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 8262
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi

Re: Kitinäläisten miittien pöytäkirjat

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Homeboy65 kirjoitti: 15.05.2020 14:55 Totuudenmukainen raportointi paitsi että en ole tavannut Nokan naista nyt, olen vain soitellut. Se on Järvenpäässä.
Ai jaa, tuo meni hiukan ohi.
Emme puhuneet Malmin naisestakaan. Siitä piti puhua, kun se asia synnytti kriisin.
Tiiät mitä tarkoitan. No, jutskataan myöhemmin.
Oli miten oli, hänellä on kiire. Se on fakta!

TOUKOARSKIS NARSKIS
Mitä mukavin väriterapian taitaja. Oppiarvo VTMT (Väritieteen mukava tohtori)
"Tää on vähän kuin seuraisi ruuhka-aikaan hernerokkasumussa tapahtuvaa auto-onnettomuutta moottoritiellä. Hidastettuna." MrM 05/13
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 8262
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi

Re: Kitinäläisten miittien pöytäkirjat

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Tiedättekö!

Vastuutin Homeenpojalle eilisen huippukokouksemme pöytäkirjan
teon! Se ilmestyy tähän kun Home sen tekee!

Minä tulen huomauttamaan ja pyytämään korjausta
pöytäkirjaan, jos Homie unohtaa jotain oleellista.

Minä kuitenkin olen tyytyväinen huippukokoukseen sillä
Homeboy ei rapsuttanut paljasta mahaa ja kokous oli
täysin pökäleetön. Vai oliko? Sen voi paljastaa Homeenpoika!

Kapteeni Kaaos oli myös ja muistaako Homie mainita
vähintään mieliä nostattavan yllätysvieraan!

HEINÄNEN
"Tää on vähän kuin seuraisi ruuhka-aikaan hernerokkasumussa tapahtuvaa auto-onnettomuutta moottoritiellä. Hidastettuna." MrM 05/13
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 8415
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kitinäläisten miittien pöytäkirjat

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Kirjoitan huomenna, tänään en ehdi. Olen Töölön kirjastossa ja huomasin että paikka meneekin kiinni jo muutaman minuutin kuluttua.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 8415
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kitinäläisten miittien pöytäkirjat

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

HUIPPUKOKOUS 16.7.2020
Paikalla Arska, Homie, kapteeni ja Susanna.

Tapaaminen Haagan torilla iltapäivällä. Vein videoni Arskan korjattavaksi (allekirjoittanut ei ole mikään tekniikan ihmelapsi). Sovittiin että vaivan palkaksi tarjoan sitten Lemonissa jotain. Ennen johtojen irrottamista merkitsin muistiin (Arskan neuvo ja fiksu neuvo) minne piuhat kuuluvat. Video oli yllättävän kevyt.

Arska saapui paikalle autollaan (uusi Lexus) ja hääräsi ko. laitteen kanssa n. 20 minuuttia ja sai VHS-nauhan pois koneen sisältä. Arska selitti jotain sähkön puuttumisesta. Soitin yhden puhelun samalla. Puhelinlaskun eräpäivän siirtäminen. Puheenaiheita Arskan kanssa ainakin eukot, Kitinä ja Gat.

Kapteeni tuli yllättäen myös paikalle autolla (ruskea Toyota Corolla joka oli pesun tarpeessa). Hänellä oli nuori vaalea tyttöystävä (?) mukanaan. kapteeni selitti tulleensa paikalle "koska oli muutenkin asiaa tänne päin" ja marmatti äskeisistä sotaharjoituksista (Tuupovaaran suunnalla) jossa "kaikki oli yhtä pitkää kuin leveääkin" ja "sotilaallisuuden alkeellisimmatkin jutut unohtui torvilta - kuten varusteiden yhdenmukaisuus".
Luulen että tässä kontekstissa "torvilta" tarkoitti haukkumasanaa eikä instrumentteja.

Kapteenin seuralainen tuntui ujostelevan meitä eikä puhunut paljon. Jotain ylimalkaista Arskan puuhista ja lämpimästä säästä. Kertoi nimekseen Susanna. (kaunis nimi). Kapteeni vinoili että "Tän muijan lempinimi on Suski mutta se puhuu niin paljon että sille täytyy sanoa joskus että suus kii!" :)
Mutta tuossa tapaamisessa se oli hiljaa. Arska katseli arvostavasti (kaunis nainen) Susannaa.

Arska. Kun vein videot kotiin ja kytkin ne päälle huomasin että mekanismi on nyt sellainen että kone sylkee VHS-nauhat järjestään ulos. Teit varmasti parhaasi ja tarjoan jotain Lemonissa myöhemmin, olihan tuosta vaivaa ja bensaakin meni. Koneella on niin paljon ikää että tuota ei tarvitse ihmetellä.

Vaasan-kaveri tarjosi nyt minulle videoita hintaan 20 euroa. Bisnesmies. Harkitsen asiaa.

Loppukaneettina todettakoon että Homeboy oli hieman kireä (en muista miksi) ja Arska mukava niin kuin aina. Niin ja Homeboy, Arska, kapteeni ja Susanna erosivat sovussa. Uutta tapaamista ei päätetty. Joskus lähiaikoina kuitenkin. Kapteeni kertoi myös terveiset majuri RysäPerseeltä.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 8262
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi

Re: Kitinäläisten miittien pöytäkirjat

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Sanoin Homeenpojalle jo, että tulen vastaamaan tähän
miittipöytäkirjaan tai siis kommentoimaan.
Oli oikeata asiaa, ja hyvin kirjoitettu, vaikkakin asiaa olisi
voinut kirjoittaa enemmänkin. Kiitokset Homeelle!!

Mutta Kitinän kansa HOI!

Ennen kuin vastaan, voisitte kysyä tai kommentoida jotain miitistämme
tai mistä hyvänsä.
Niin sitten voin vastata samalla kaikille.

Etukäteen ennenkuin kirjoitan niin minä kyllä saan sen
videon kuntoon, mutta minun täytyy ottaa se kotiini jossa sähköt.
Koronan vuoksi.

HEINÄNEN
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 8262
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi

Re: Kitinäläisten miittien pöytäkirjat

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Niin siinä käy kun on kesä.
En ole tehnyt mitään kovin kummallista. Lomailua, töitten jälkeen
erilaisia harrasteita ystävättäreni ja hänen perheensä kanssa.
Liikuntaa.

Minä niin kiirehdin Homeboyta jo kirjoittamaan miittipöytäkirjan ja hänhän
ei niin kovin paljon viivytellyt.

Mutta tämä lisää kirjoittaminen, asioiden laajemmin avaaminen ja
kommentointi vain jäänyt.

Teen sen taatusti ja kun oon luvannut Homeelle. Pyydän Homeelta
kesätmmärrystä.
Nytkin olen mökki"tauolla" ja nopsasti heitän tämän.

Minä ehdotin Homeelle että tekee hyvin pitkän ja seikkaperäisen
jutun. No aika hyvinhän pitkästi Home kirjoittikin.

Palaan! Varmasti!

HEINÄ
"Tää on vähän kuin seuraisi ruuhka-aikaan hernerokkasumussa tapahtuvaa auto-onnettomuutta moottoritiellä. Hidastettuna." MrM 05/13
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 8415
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kitinäläisten miittien pöytäkirjat

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Huomautan vielä että em. miitti oli pökäleetön koska olin työntänyt korkin tuonne: :perse:
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9215
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Kitinäläisten miittien pöytäkirjat

Viesti Kirjoittaja Gat »

Homeboy65 kirjoitti: 27.07.2020 16:24 Huomautan vielä että em. miitti oli pökäleetön koska olin työntänyt korkin tuonne: :perse:
Vai liittyykö asiaan, että olen opastanut sinua kuin pikkulasta käymään pytyllä joka kerta ennen kuin lähdet kotoa. Vaikkei olisi akuuttia kakkahätääkään. Silloin kadulla kulkiessa ei enää ole pökälettä vapauteen pyrkimässä.

Niin ja pidä sellaisa paitoja, joissa on pitkä helma housunkauluksen ulkopuolella. Johan kumma jos paljas pötsi sitten vilkkuu.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Avatar
Bhven
Kitisijä
Viestit: 2700
Liittynyt: 28.01.2011 22:35
Viesti:

Re: Kitinäläisten miittien pöytäkirjat

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Gat kirjoitti: 27.07.2020 16:42 Vai liittyykö asiaan, että olen opastanut sinua kuin pikkulasta käymään pytyllä joka kerta ennen kuin lähdet kotoa. Vaikkei olisi akuuttia kakkahätääkään. Silloin kadulla kulkiessa ei enää ole pökälettä vapauteen pyrkimässä.

Niin ja pidä sellaisa paitoja, joissa on pitkä helma housunkauluksen ulkopuolella. Johan kumma jos paljas pötsi sitten vilkkuu.
Ootko nyt varma, että juuri sinun kannattaa jaella täällä elämäntapaohjeita?
“Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus ei ole valtioita oikeudellisesti velvoittava asiakirja.”
Avatar
Gat
Kitisijä
Viestit: 9215
Liittynyt: 04.11.2007 2:11
Paikkakunta: Aergistal

Re: Kitinäläisten miittien pöytäkirjat

Viesti Kirjoittaja Gat »

Bhven kirjoitti: 27.07.2020 20:10
Gat kirjoitti: 27.07.2020 16:42 Vai liittyykö asiaan, että olen opastanut sinua kuin pikkulasta käymään pytyllä joka kerta ennen kuin lähdet kotoa. Vaikkei olisi akuuttia kakkahätääkään. Silloin kadulla kulkiessa ei enää ole pökälettä vapauteen pyrkimässä.

Niin ja pidä sellaisa paitoja, joissa on pitkä helma housunkauluksen ulkopuolella. Johan kumma jos paljas pötsi sitten vilkkuu.
Ootko nyt varma, että juuri sinun kannattaa jaella täällä elämäntapaohjeita?
Mitä sinullakin on minua vastaan? Jos olet se entinen työkaveri, sitten en varsinkaan ymmärrä. (No se oletus voi olla minulta vainoharhaisuutta, vanhuus ei tule yksin)

No niin.
Logiikan perusteita: Hyvän neuvon tai tieteellisen hypoteesin arvo ei ole riippuvainen siitä, miten muuten pihalla neuvon antaja tai hypoteesin esittäjä on. Isaac Newtonkin oli enemmän alkemisti kuin fyysikko.

Homie on käsittääkseni vähitellen alkanut noudattaa ohjettani, että käypi vaikka väkisin pusertaen paskalla ennen kuin lähtee ulos. Hyvä neuvo ilkimulki pömppävatsaan se, että oppisi käyttämään pitkähelmaisia paitoja, paidan helma housunkauluksen ulkopuolella. En tiedä, onko Homie oppinut vielä. Arskakin on täällä tuon Homien vatsaongelman huomioinut julkisesti.

Siis vaikka miten paskajaakko olen, nuohan ovat toimivia käytännön neuvoja.
This house is as old as I am.
This house knows all I have done.
This house is full of m-m-my mess.
This house is full of m-m-mistakes
This house is full of m-m-madness.
This house is full of, full of, full of fight!
-KB
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 8262
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi

Re: Kitinäläisten miittien pöytäkirjat

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Piti nyt tulla tänne. En siis millään ole saanut aikaan Homeen ja minun huippukokouksen kommentointia.
On kesä ja ollut vaan kaikenlaista.
Hassua, kyllä toki aikaakin olisi ollut pikku päivitykseen, mutta ikäänkuin kesän touhut, lomat ja työ aiheuttaa sen, että vapaa-aikana haluaa sitten tehdä lepoa ja muita jäännösasioita...

Mutta minä aion kommentoida. MUKAVA ASIA että nyt on kommentoitu tähän miittiinkin. Poikuuskin omaan tapaansa. Kyllä minulla olisi painava sana asioihin., Saapa nähdä mitä saan aikaan.

Kommentointi kyllä sitten Eloarskana, koska illalla töitten jälkeen en todellakaan ehdi.

HEINÄARSKA
"Tää on vähän kuin seuraisi ruuhka-aikaan hernerokkasumussa tapahtuvaa auto-onnettomuutta moottoritiellä. Hidastettuna." MrM 05/13
Vastaa Viestiin