Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Info tulevista miiteistä
ninnithequeen

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Näyttää nyt hyvinkin siltä, ettei helmiä sioille, joten olen sivusilmällä viluillut muita paikkoja. Tosiaan sellaisia, joihin otetaan vastaan 15-20 henkilöä. Se onkin sitten eri asia että onko ne jo buukattu täyteen.
Toisaalta paras vaihtoehto tälle porukalle olisi kyllä sellainen paikka, missä ruokailua haluavat voivat ruokailla, ja muut keskittyä ryyppäämiseen, ja kaikki kuitenkin saman katon alla. Siellä on kyllä sitten turha mitään jouluruokia haaveilla, veikkaan ma.
SaintJohnPerse

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja SaintJohnPerse »

ninnithequeen kirjoitti:Näyttää nyt hyvinkin siltä, ettei helmiä sioille, joten olen sivusilmällä viluillut muita paikkoja. Tosiaan sellaisia, joihin otetaan vastaan 15-20 henkilöä. Se onkin sitten eri asia että onko ne jo buukattu täyteen.
Toisaalta paras vaihtoehto tälle porukalle olisi kyllä sellainen paikka, missä ruokailua haluavat voivat ruokailla, ja muut keskittyä ryyppäämiseen, ja kaikki kuitenkin saman katon alla. Siellä on kyllä sitten turha mitään jouluruokia haaveilla, veikkaan ma.
Mennään sun luokse?
ninnithequeen

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

SaintJohnPerse kirjoitti:Mennään sun luokse?
Haha!

Tän mä meinasin kirjottaakin tohon, jos ruokailijoita tosiaan on noin vähän niin kyllähän mä yhen kinkun paistan ja saunahan on aina lämmin ;)

Mut jos nyt ei kuitenkaan.
SingleMalt

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja SingleMalt »

ninnithequeen kirjoitti: Tosiaan sellaisia, joihin otetaan vastaan 15-20 henkilöä. Se onkin sitten eri asia että onko ne jo buukattu täyteen.
OT

Just soitin manalaan ja virgin oiliin varausta 17.11. illalle 10 hengelle. Ei mitään saumaa enää. Stana.
ninnithequeen

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

SingleMalt kirjoitti:

Tätä mä pelkäsinkin. Ajoissa kun varattiin tuo Kellari meille ni sit ei herrasväelle kelpaa mutta eipä muualtakaan enää paikkaa löydy. Vähän vituttaa juu.
Patz

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja Patz »

SingleMalt kirjoitti:Just soitin manalaan ja virgin oiliin varausta 17.11. illalle 10 hengelle. Ei mitään saumaa enää. Stana.
Siis missä mun kutsu viipyy?

Asiaan: Kokeilkaa hyvät ihmiset jotain pieniä, tuntemattomampia paikkoja näiden massaravintoloiden sijaan, niistä todennäköisesti tilaa vielä löytyy...
SingleMalt

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja SingleMalt »

Patz kirjoitti:Siis missä mun kutsu viipyy?
Haluat siis kutsun duunipaikan tiimi-iltaan, ja että Libanonilaisen keittiön herkut olisivat maistuneet? Sahtein!
Avatar
JoeB
Kitinän uhri
Viestit: 776
Liittynyt: 22.02.2006 18:06
Paikkakunta: ~ 60°N 25°E

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja JoeB »

tapahtui juurikin niin kuin oletinkin etta kyseinen viikonloppu buukattiin kiinni toisiin askareisiin joten se siita epavarmuudesta. Meni sitten "eip ehdi" osastolle minun kannaltani.
Patz

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja Patz »

SingleMalt kirjoitti:Haluat siis kutsun duunipaikan tiimi-iltaan, ja että Libanonilaisen keittiön herkut olisivat maistuneet? Sahtein!
Manalassa on taatut pitsat (ja kuulema etanat) ja neitsytöljyn balsamicomansikat vie kielen mennessään, mutta kyyyyylllä mulle Libanonilainenkin putoaa. Saanko valkata ne duunikaverit? Siellä samassa puljussa on kuulemani mukaan ainakin yks toinenkin könsikäs töissä... *vink vink*
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18736
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja Niba »

Sit lisää ilmoja tapahtumaan, jos ulkona ei ilmoja ookkaa!
Pyyhin Netikettiin..
ninnithequeen

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

SaintJohnPerse kirjoitti:Juomaan ainakin yritän tulla ja Ninni? Jos jostain syystä saankin aikaa järjestymään, niin voiko ilmoittautua uudestaan lähempänä ajankohtaa?
Arvaa.
Juuri tän takia tää kasaan kaatuukin.

Se on turha sikojen tunkea mukaan kun helmet on jo pöllitty.

Suomeksi: tajuat varmaan, että juuri tässä "ehkä tuun"-tilanteessa allekirjoittanut ei ota ainuttakaan riskiä, jos joutuu sitten H-hetkenä maksamaan 75% siitä, mitä piti olla?
Smailer

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja Smailer »

del
Viimeksi muokannut Smailer, 07.09.2007 8:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
ninnithequeen

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Suvinen kirjoitti:Saa nähdä lykkäänkö miittidebyyttini kuitenkin joihinkin isoihin ja arvovaltaisiin bileisiin, jossa näen mahdollisimman monta Kitinäläistä kerralla.
Suus kii sukkanauha, bileethän järjestetään!

Se on vaan eri asia jotta missä. Edelleen odotan 3.11. asti, sitten nolona joudun perumaan homman. Ja koska mistään ei juurikaan enää tilaa löydy, niin syödään sitä kinkkua vaikka sitten meidän saunan lauteilla, ennenkuin lähdemme Statin yöhön muita Kityläisiä ettimään. Ja jos homma siihen menee, on perunneiden ja ei-ilmottautuneiden täysin turha kitistä et "mäki voisin tulla", soon sit Private Party :perse:
CandyMan

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja CandyMan »

ninnithequeen kirjoitti:Se on vaan eri asia jotta missä. Edelleen odotan 3.11. asti, sitten nolona joudun perumaan homman.
Miksi nolona? En jummarra mikä tässä on ongelma. Jos ilmoittautumispäivään (3.11.) mennessä on koossa yli 30 henkeä, ruokailu toteutuu. Jos ei, sitten ei toteudu ainakaan kyseisessä paikassa, vaan jokainen aterioi/etkoilee tahollaan ja tavataan hieman myöhemmin juominkien parissa. Sinäkään et ilmeisesti joudu maksamaan mitään peruutuksesta, kunhan se tapahtuu marraskuun alussa? Kyllä se ravintola varmasti saa kabinetin vuokrattua jollekin toisellekin pj-porukalle, jos meidän tilauksemme peruuntuu. Perumiset lienevät heille arkipäivää.

No joka tapauksessa, ilmoittaudun syömään. Maailmani ei kaadu vaikka yhteissyönti ei toteutuisikaan, vaikkakin mahdollisuus siirtyä sieltä suoraan juomaravintolan puolelle myöhemmin illalla ilman jonotusta kuulostaakin hyvältä. Minulle sopii myös ateriamaksun ennakkoperintä, jos järjestäjä niin katsoo tarpeelliseksi.
ninnithequeen

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

CandyMan kirjoitti:

Kyllä lämmittää sydäntä tämä kirjoitus :h:

Eikä tarvitsisi olla nolona ei, mutta arvatkaa mikä jono on tuonne Manalan Kellariin tällä hetkellä, ja arvatkaa kuinka hävettää soittaa että juu, ei me tullakaan. Ruvetkoon siinä sitten purkamaan jonoa ja naureskelemaan että "mitä vittua noi varaa jos ne ei sit kuitenkaan tuukaan!"
Trust me, been there, done that.
Monta onnellista porukkaa varavaralla että pääsis. Kun ei muut osaakaan :doh:

Kyl mä vielä kerran vikisen tätä porukkaa mukaan tähän: loistava ruoka ja oma privaattitila kaikille klo 19-23. Onko se nyt niiiiiiin vaikeeta?

Halutessaan sinne saa lavasteet ja muut hoidettua, jos joku haluaa sen Kityn Tiernapojat kehitellä ja esittää. Mä en enää lupaa muuta ku antaa piparia. Minikokoista, itseleipomaani.
CandyMan

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja CandyMan »

ninnithequeen kirjoitti:Eikä tarvitsisi olla nolona ei, mutta arvatkaa mikä jono on tuonne Manalan Kellariin tällä hetkellä, ja arvatkaa kuinka hävettää soittaa että juu, ei me tullakaan.
Jos sinne kerran on tunkua, tuskin ovat kovin harmissaan vaikka peruisitkin. Sinne on heti joku toinen maksava poppoo tiedossa.
Ruvetkoon siinä sitten purkamaan jonoa ja naureskelemaan että "mitä vittua noi varaa jos ne ei sit kuitenkaan tuukaan!"
He ovat ammattilaisia ja tietävät kyllä että silloin tällöin tulee peruutuksia. Sitähän varten ne peruutussäännöt ovat. Jos niistä pidetään kiinni, ei kenelläkään pitäisi olla mitään nokankoputtamista. Jos siitä huolimatta kysyvät närkästyneinä syytä perumiselle, sano että puolet poppoosta kuoli lento-onnettomuudessa eikä lopuilla ole enää intoa osallistua pakollisen suruajan vuoksi. Eiköhän se ihmettely lopu siihen. Tai vaihtoehtoisesti voi sanoa että yksityisasia, ei kuulu heille.
Kyl mä vielä kerran vikisen tätä porukkaa mukaan tähän: loistava ruoka ja oma privaattitila kaikille klo 19-23. Onko se nyt niiiiiiin vaikeeta?
Normaalia päättämättömyyttä ja päätösten viime tippaan jättämistä, niinkuin minullakin. Älä ota paineita. Teit varaukset, jos ei saada tarpeeksi suurta poppoota mukaan, tuo osa ohjelmasta jää pois tai muuttuu hieman. Yksinkertaista. Ei kukaan sinua siitä syytä ettei löytynyt yli kolmeakymmentä osallistujaa tällä kertaa.
Halutessaan sinne saa lavasteet ja muut hoidettua, jos joku haluaa sen Kityn Tiernapojat kehitellä ja esittää.
Kunhan kaikki oheistoiminta on täysin vapaaehtoista. Ei aseteta rimaa liian korkealle.
ninnithequeen

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

CandyMan kirjoitti:
ninnithequeen kirjoitti:Halutessaan sinne saa lavasteet ja muut hoidettua, jos joku haluaa sen Kityn Tiernapojat kehitellä ja esittää.
Kunhan kaikki oheistoiminta on täysin vapaaehtoista. Ei aseteta rimaa liian korkealle.
No joo, ehken iiiihan tosissani tuossa kohtaa.
Kunhan päässäni kuvittelen, ja se saa aikaan aikamoisia naurunpyrskähdyksiä, varsinkin, kun Myltsi lupasi esittää Jeesusvauvaa Superman-kalsareissa ja Batman-naamiossa :D
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 18736
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja Niba »

Kuten kaikki ovat päissänsä lukeneet Ninni pitää 3. päivää last ultimate D-day, kaikki ovat kuitenkin laskeneet päissänsä ravintolan kannalta päivän olevan ehkä joku muu, mutta lienee kohtuullista jättää Ninnille tuollainen karenssiaika, vaikka en tiedä onko Ninnillä kokemusta tuollaisistakaan karensseista.
Pyyhin Netikettiin..
ninnithequeen

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Mitä vittua sä Niba selität?

3.11. mennessä on ravintolalle luvattu ilmoittaa osallistujamäärä. Jos ei kolmeakymmentä löydy, perun homman jo siinä vaiheessa.
Bliss

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Eikö semmosta vaihtoehtoa olis ollut olemassa, että pöytävaraus ravintolasta X henkilömäärälle X, ne jotka syö, syö à la carte -listalta, ja ne jotka ei syö, vetää kaksin käsin alkoholia..?

Tämä ei olla arvostelua, tämä olla ihmettelyä.
Dumari

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja Dumari »

Bliss kirjoitti:Eikö semmosta vaihtoehtoa olis ollut olemassa, että pöytävaraus ravintolasta X henkilömäärälle X, ne jotka syö, syö à la carte -listalta, ja ne jotka ei syö, vetää kaksin käsin alkoholia..?
Tämä ei olla arvostelua, tämä olla ihmettelyä.
Taitais tulla semmoinen ryyppiminen vielä kalliimmaks kuin safkailu, suurin osahan skippaa safkan just hinnan takia (tai näin oon hiffailut mukamas).
ninnithequeen

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Bliss kirjoitti:Eikö semmosta vaihtoehtoa olis ollut olemassa, että pöytävaraus ravintolasta X henkilömäärälle X, ne jotka syö, syö à la carte -listalta, ja ne jotka ei syö, vetää kaksin käsin alkoholia..?

Tämä ei olla arvostelua, tämä olla ihmettelyä.
Niin.

Helppo se on nyt miettiä vaihtoehtoja kun paikka X on varattu jo aikaa sitten. Säälittää jättää niin hieno paikka ja yksityistilaisuus käyttämättä :(

Bliss-muru, tulethan mukaan? Minä suojelen sinua kaikelta :D
Sano sille äijälles et nyt mamma lähtee, liikaa oot siäl kotona kykkiny.
SingleMalt

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja SingleMalt »

Dumari kirjoitti: Taitais tulla semmoinen ryyppiminen vielä kalliimmaks kuin safkailu, suurin osahan skippaa safkan just hinnan takia
Harmi että ne makasiinit purettiin. Sinne ois ollut kiva mennä parin olutpullon ja lihapiirakoitten kanssa viettämään pikkujouluja.
Bliss

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Dumari kirjoitti:
Bliss kirjoitti:Eikö semmosta vaihtoehtoa olis ollut olemassa, että pöytävaraus ravintolasta X henkilömäärälle X, ne jotka syö, syö à la carte -listalta, ja ne jotka ei syö, vetää kaksin käsin alkoholia..?
Tämä ei olla arvostelua, tämä olla ihmettelyä.
Taitais tulla semmoinen ryyppiminen vielä kalliimmaks kuin safkailu, suurin osahan skippaa safkan just hinnan takia (tai näin oon hiffailut mukamas).
Niin niin, mutta miten kummassa olen ollut huomaavinani, että viina ei ole ollenkaan niin kallista kuin ruoka.... :roll:
Tiäks niinku että 50 egee viinaan on paaaaljon vähemmän rahaa, kuin 50 egee ruokaan.
Dumari

Re: Pikkujoulut -06, syöjäilmot

Viesti Kirjoittaja Dumari »

Jokainen tyylillään. Keksitään jotain spontaania sit jossei määrä riitä ruokailuun&tilaan. Spontaanit reissut tuppaa olemaan joskus hauskempia ja tuskin porukkaakaan olis niin saakelisti. Ach, taas tuurijuåpån puhetta :D
Vastaa Viestiin