HB ja SA- huippumööttaus nro 7

Info tulevista miiteistä
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

HB ja SA- huippumööttaus nro 7

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Olin luvannut tavata Homeen eräässä paikassa lähellä keskustaa. Paikka oli kuhiseva ihmisiä kun näin Homeen jo pitkältä. Olin aikaisemmin sanonut haluavani nauttia kahvista ja pullukasta, joten raahasin Home-raukan ensin ihan siistiin kahvilaan, jossa söpöläistyttö.

Mustalaisnaiset koetti seukata Homeen kanssa ja minä sain sitten kuitenkin vastata heille. Olisivat halunneet saada kahvit.
Siinä sitten oltiin. Katsoin joitain levyjä ja mieleni pyöri ihan samalla tavoin kuin levylautanen.
Homeen oli saatava hieman röpöttää ja menimme paikkaan, josta sai ruskeaa jaffaa ja Homepoi kittasi sen. Stadinarska oli tosiaan ilmielävänä mukana ja täysin vapaana.
Tappamisemme aikana otin kahvin ja ruskean ruisleivän, jossa jotain terveellistä.
Kysyin lukuisia kysymyksiä Homeelta, ja hän jaksoi hyvin tai sitten on loistava näyttelijä.
Poistuin bussiin illalla, ja mietin syntyjä syviä. Home poistui liikennevälineeseen myös sanomansa mukaan, mutta sitä en tarkistanut.

Elin illalla normaaliin tapaan. Ainiin, siis tämä tapaus ägde rum i går, eli junttilaksi siis tapasimme eilen.

Siis koska minä olet sama nyt kuin Manala niin meitähän oli kolme.

Kysyin toiselta itseltäni (manalalta) oliko kaikki hyvin ja hän mumisi että kivaa on!!


ArskaNarsku
Yhdistynyt voimavapaa yhtiö
Dumis

Re: HB ja SA- huippumööttaus nro 7

Viesti Kirjoittaja Dumis »

Kyl noi kahdenkeskeiset tapaamiset voi myös sopia ihan vonkaus-boksia käyttäen. Siis yksityisviestein ja sitten voitte vaikka kännykällä tai savumerkein sopia loput tapaamisenne yksityiskohdat.
Boner

Re: HB ja SA- huippumööttaus nro 7

Viesti Kirjoittaja Boner »

Dumis kirjoitti:Kyl noi kahdenkeskeiset tapaamiset voi myös sopia ihan vonkaus-boksia käyttäen. Siis yksityisviestein ja sitten voitte vaikka kännykällä tai savumerkein sopia loput tapaamisenne yksityiskohdat.
No vois, mutta kun pitää kato trollata ja vittuilla koko ajan.
Avatar
Stadinarska
Kitisijä
Viestit: 9034
Liittynyt: 30.10.2006 19:18
Paikkakunta: Aina Stadi

Re: HB ja SA- huippumööttaus nro 7

Viesti Kirjoittaja Stadinarska »

Dumis kirjoitti:Kyl noi kahdenkeskeiset tapaamiset voi myös sopia ihan vonkaus-boksia käyttäen. Siis yksityisviestein ja sitten voitte vaikka kännykällä tai savumerkein sopia loput tapaamisenne yksityiskohdat.
Hei vaan Dumarinov!

Niin voisikin!

Terveisin Stadinarska
Avatar
Homeboy65
Kitisijä
Viestit: 12291
Liittynyt: 15.08.2005 13:14
Paikkakunta: Helsinki

Re: HB ja SA- huippumööttaus nro 7

Viesti Kirjoittaja Homeboy65 »

Stadinarska kirjoitti:Olin luvannut tavata Homeen eräässä paikassa lähellä keskustaa. Paikka oli kuhiseva ihmisiä kun näin Homeen jo pitkältä. Olin aikaisemmin sanonut haluavani nauttia kahvista ja pullukasta, joten raahasin Home-raukan ensin ihan siistiin kahvilaan, jossa söpöläistyttö.

Mustalaisnaiset koetti seukata Homeen kanssa ja minä sain sitten kuitenkin vastata heille. Olisivat halunneet saada kahvit.
Siinä sitten oltiin. Katsoin joitain levyjä ja mieleni pyöri ihan samalla tavoin kuin levylautanen.
Homeen oli saatava hieman röpöttää ja menimme paikkaan, josta sai ruskeaa jaffaa ja Homepoi kittasi sen. Stadinarska oli tosiaan ilmielävänä mukana ja täysin vapaana.
Tappamisemme aikana otin kahvin ja ruskean ruisleivän, jossa jotain terveellistä.
Kysyin lukuisia kysymyksiä Homeelta, ja hän jaksoi hyvin tai sitten on loistava näyttelijä.
Poistuin bussiin illalla, ja mietin syntyjä syviä. Home poistui liikennevälineeseen myös sanomansa mukaan, mutta sitä en tarkistanut.

Elin illalla normaaliin tapaan. Ainiin, siis tämä tapaus ägde rum i går, eli junttilaksi siis tapasimme eilen.

Siis koska minä olet sama nyt kuin Manala niin meitähän oli kolme.

Kysyin toiselta itseltäni (manalalta) oliko kaikki hyvin ja hän mumisi että kivaa on!!


ArskaNarsku
Yhdistynyt voimavapaa yhtiö
Kirjoitus pysyi lähes kokonaan faktoissa, mutta silti nauratti. :)
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Vastaa Viestiin