Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Painaako joku mieltä? Haluatko purkaa sydäntäsi? Jos ei apu löydy, niin ainakin kuuntelevia korvia.
VAIN ASIALLISET KOMMENTIT! Kuri on kova.
Kummajainen

Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja Kummajainen »

Vittu, vittu, vittu!

En tajua miksi aina palaan takaisin tähän samaan. Erosin 8 kk sitten miehestä. Suhde kesti vuoden. Hän ei rakastanut minua ja oli itsekäs paska, siksi lopulta erosin. Eroaminen oli vaikeaa. Olin masentunut, tuskin jaksoin käydä töissä, harkitsin itseni listimistä.

Pyristelin ylös tuosta kaikin konstein mitä vain keksin. Kävin psykiatrilla, vaihdoin työpaikkaa viihtyisämpään, kävin ystävien kanssa ulkona, virittelin uusia suhteenpoikasia ja nyt viimeisimpänä pari kuukautta kestäneen seurustelusuhteenkin. Hetken jo luulin kaipuun hellittäneen.

Mutta ei, täällä se on taas, pakko myöntää. Nimittäin kaipuu, ikävä. Ero tuosta suhteesta on käsittääkseni siksi ollut niin vaikea, että kyseessä oli mies, jonka alunperin todellatodellatodella - kipeästi - halusin. Tästä lajista ainoa elämässäni, jonka olen ikinä saanut.

En ole ollut kyseisen miehen kanssa missään tekemisissä kolmeen kuukauteen. Virallisesta erosta on 8 kuukautta. Koska helvetissä tämä masentava ikävä helpottaa?? Koska osaan unohtaa ja jatkaa elämää? Ei helvetti, olen kyllästynyt tähän omaan typerään maailmaani ja ajattelutapaani, jota en vain osaa muuttaa. Vittu. Vittu. Vittu.
Aito_Johanna

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

Been there, done that. Rakkaussuru on kuin sitkeä flunssa: millään konstilla sen paranemista ei voi nopeuttaa (vaikka oloa voikin vähän helpottaa), on vain maltettava antaa ajan kulua. En kerro kuinka kauan itse ikävöin täysin turhan idiootin perään, masentuisit suotta. Mutta kyllä se ihan varmasti lopulta ohi menee. :paijaa:
ninnithequeen

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Been there, done that täälläkin. En nyt halua masentaa, mutta mulla meni pari vuotta kaipauksen, vihan ja katkeruuden tunteiden selvittelyssä.

Mutta aika parantaa haavat ennemmin tai myöhemmin, ja sitä ymmärtää, että kaikelle on tarkoituksensa.
KGrilli

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja KGrilli »

omalta kohdaltani voin sanoa, että ei koskaan.
slam

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja slam »

KGrilli kirjoitti:omalta kohdaltani voin sanoa, että ei koskaan.
Lohdullista :lol:

entisestä pääsee eroon "lopullisesti", kun kajahtaa uuteen tarpeeksi lujaa... Siihen asti voi vähän vituttaa, mutta elää kiireessä ja tekee omia juttujaan...

edit: tai enhän mä näistä edes sen suuremmin tiärä...
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Kummajainen kirjoitti: Hän ei rakastanut minua ja oli itsekäs paska, siksi lopulta erosin.
Keskity tuohon. Ei tuollainen mies ollut juuri sellainen kuin halusit, eihän? Ei pidä nöyryyttää itseään, sillä ei ainakaan saa ketään itseään tahtomaan sillä kukaan ei kunnioita matelevaa. Mies sai mahdollisuutensa eikä sitä käyttänyt tai jotain meni muuten väärin. Miksi ylipäätään antaisit toisen mahdollisuuden samalle ihmiselle loukata itseäsi?

Kahdeksan kuukautta on jo pitkä aika, mutta olisiko kuitenkin mahdollista että näit miehessä ominaisuuksia joita hänessä ei ollut, toivoit hänen olevan juuri sellainen kuin olet aina etsinyt, ja näit havainnoissasi tukea vain sille. Kyllähän etsiminen väsyttää muttei toista ihmistä voi silti runnoa muottiin jonka haluaa, hän on sellainen kuin on. Ellei tunnetta riitä tarpeeksi molemmilta särmien hiomiseen, ei sitä tunnetta ole tarpeeksi.

Ihmiset etsivät niin kovin erilaisia asioita...Toiselle voi riittää muutaman kuukauden hauskanpito mukavan ihmisen kanssa, loppuelämää sen kummemmin ajattelematta. Toinen taas lähtökohtaisesti peilaa tapaamiaan löytääksen sen merkittävän ihmisen jonka kanssa tahtoo kaiken aikansa jakaa. Ehkä teitä vaivasi myös tällainen tavoitteiden ristiriitaisuus, tai ehkä mies oli vain rehellinen kertoessaan että koska ei sinua rakasta, hän ei enempää aikaansa kanssasi tule käyttämään.

Tiedän että koskee, mutta se haalenee ajan kanssa. Ei ehkä kokonaan mene koskaan ohi, hylätyksi tuleminen on kova kolaus kolaus kenelle tahansa tullessaan taholta johon on tunnesidosta, mutta vaimenee niin että peittyy tulevien, mukavien tapahtumien alle. Tapaa uusia ihmisiä, ei pariutumismielessä niinkään, vaan huomataksesi millainen kirjo ominaisuuksia ihmisissä on. Se helpotti minua huomaamaan mitä eniten arvostan ja vei mukanaan kivun ja kelpaamattomuuden tunteet. Voimia, keskity ajattelemaan positiisia asioita niin ne tartuttavat osan tuomastaan ilosta sinuun.
Elämä kantaa, jos sen antaa
Geetzu

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

"Antaa ajan kulua" ... Pyh. Ajalla ei ole mitään merkitystä, vain sillä mitä ajalla tekee, kuinka sen käyttää.
Irti päästämisessä varmasti on kyse tuuristakin, siitä millaisia ihmisiä eteen astelee ja miten elämän muut asiat kohtelevat.

Ja ei, en ole koskaan päässyt irti.

nimimerkillä "6kk viinaa, 4kk makaamista, 6kk muiden tapaamista, 6kk paluun valmistelua ja asioiden täydellistä läpikäymistä"
Avatar
LillyMunster
Kitisijä
Viestit: 2007
Liittynyt: 15.08.2005 12:55

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja LillyMunster »

Helmikuussa lähdin, ja nyt olen menossa hakemaan tavaroita. Yli en ole päässyt edelleenkään, ja välillä ikävöin kovastikin. Tämä on näitä perinteisiä "Järki sanoo, mutta tunne ei usko"-juttuja.
Toivon, että tavaroiden siirtäminen paikasta toiseen auttaisi hieman, mutta epäilen. Luulen, ja toivon, etten koskaan kokonaan unohda. Eilen juteltiin taas puhelimessa, ja sanoin hänelle: Olet paras ystäväni. Hassua, en ollut ajatellut sitä sillä tavalla, mutta kun sanoin sen, niin oloni parani välittömästi.
Ehkä hän muuttuu pääni sisässä ajan kanssa miehestä ja kumppanista ihmiseksi ja ystäväksi taas. Se olisi täydellistä.
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Vanhan unohtaa hankkimalla uuden. Tai jonkun muun ihanan jutun elämäänsä.
Kikkelis kokkelis.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja Ann »

Kummajainen kirjoitti:Hän ei rakastanut minua ja oli itsekäs paska, siksi lopulta erosin. Eroaminen oli vaikeaa..
Tämä on hyvä mantra. Lisäyksenä vain: "Eroaminen oli vaikeaa, mutta MINÄ tein sen silti." Ja juuri tuon takia sinun olisi syytä rakastaa itseäsi.

Symppaan.
Rotan aivot valtasivat pääni.
AarneAnkka

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

KGrilli kirjoitti:omalta kohdaltani voin sanoa, että ei koskaan.
Kauanko tapauksesta on? Mitä jos tunteidesi käsittely on vielä kesken? Et kai nyt vielä voi sanoa "ei koskaan".
AarneAnkka

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Kummajainen kirjoitti:ja nyt viimeisimpänä pari kuukautta kestäneen seurustelusuhteenkin. Hetken jo luulin kaipuun hellittäneen.

Mutta ei, täällä se on taas, pakko myöntää. Nimittäin kaipuu, ikävä. Ero tuosta suhteesta on käsittääkseni siksi ollut niin vaikea, että kyseessä oli mies, jonka alunperin todellatodellatodella - kipeästi - halusin. Tästä lajista ainoa elämässäni, jonka olen ikinä saanut.
Tulisitko tasapainoisemmaksi ja onnellisemmaksi jos kohtaisit uuden miehen "tuosta lajista", joka kohtelisi sinua paremmin kuin se edellinen? Mitäpä jos nykyinenkään seurustelusuhteesi ei ole sinulle täysin tyydyttävä, eikä tarjoa sinulle kaikkea mitä haluat ja tarvitset, koska mies ei ole sitä oikeaa lajia vaan enemmänkin "korvike"? Ehkä se pahentaa kaipuutasi entiseen?
Aito_Johanna

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

Geetzu kirjoitti:"Antaa ajan kulua" ... Pyh. Ajalla ei ole mitään merkitystä, vain sillä mitä ajalla tekee, kuinka sen käyttää.
Irti päästämisessä varmasti on kyse tuuristakin, siitä millaisia ihmisiä eteen astelee ja miten elämän muut asiat kohtelevat.

Ja ei, en ole koskaan päässyt irti.

nimimerkillä "6kk viinaa, 4kk makaamista, 6kk muiden tapaamista, 6kk paluun valmistelua ja asioiden täydellistä läpikäymistä"
Väitän, että ajallakin on kyllä merkitystä. Nimimerkillä alusta asti aktiivista uusiin ihmisiin tutustumista, uusien itseä kiinnostavien harrastusten kokeilemista, tavoitteiden asettamista muilla elämänalueilla (kuin ihmissuhdepuolella), kaikin puolin täysipainoisen elämän elämistä, ja silti kesti kauan.
RolloTomasi

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja RolloTomasi »

Aito_Johanna kirjoitti: Väitän, että ajallakin on kyllä merkitystä.
Tama on varmaan tapauskohtaista. Joillakin aika auttaa, toisilla ei. Toisilla aika riittaa, toiset kuolevat sita ennen.
Avatar
Camilla
Kitisijä
Viestit: 1314
Liittynyt: 14.08.2005 23:08

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja Camilla »

Ei hitsit, mun ihanan ja paskamaisen suhteen loppumisesta on kohta 2 vuotta ja mä en ole ajatellut koko asiaa enää ollenkaan, hyvä minä! Et odota vielä ainakin se vuosi.. enkös olekin tosi kannustava :roll:

Mulla auttoi kyllä maiseman vaihto ts. muutin ulkomaille toisenlaiseen duuniin.
killkill

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja killkill »

Avioerosta toipumiseen meni arviolta kaksi tai kolme vuotta, vähän riippuen siitä mikä "toipumiseksi" määritellään.

Hulluinta on, että melkein yhtä kauan kesti unohtaa Suurin Rakkauteni (kyseessä siis täysin eri henkilö). Tapasimme erikoisessa elämänvaiheessa, retkahdimme intohimoisesti ja viikon sisällä tappelimme jo verissäpäin. Eri suuntiin ovet paukkuen, mutta parin kuukaden päästä here we go again. Taas hetki ylimaallista hekumaa, jonka jälkeen tuhoa, hulluutta, liekkejä. Sama toistui vielä kaksi kertaa, kunnes kumpikin luupää tajusi, että öljy ja vesi eivät sekoitu.

Satunnaisesti mietin vieläkin, mitä Prinsessalleni kuuluu. Samaan hengenvetoon kiitän kaikkia pimeyden jumalia, ettei meitä sittenkään ollut tarkoitettu toisillemme. Kohtalokkaat Naiset ovat valkokankaalla kauniita katsoa, tosielämässä tuhoava voima joka polttaa miesrievun tuhkaksi.
ElanorRaven

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja ElanorRaven »

Kummajainen kirjoitti:Vittu, vittu, vittu!

En tajua miksi aina palaan takaisin tähän samaan. Erosin 8 kk sitten miehestä. Suhde kesti vuoden. Hän ei rakastanut minua ja oli itsekäs paska, siksi lopulta erosin. Eroaminen oli vaikeaa. Olin masentunut, tuskin jaksoin käydä töissä, harkitsin itseni listimistä.

Pyristelin ylös tuosta kaikin konstein mitä vain keksin. Kävin psykiatrilla, vaihdoin työpaikkaa viihtyisämpään, kävin ystävien kanssa ulkona, virittelin uusia suhteenpoikasia ja nyt viimeisimpänä pari kuukautta kestäneen seurustelusuhteenkin. Hetken jo luulin kaipuun hellittäneen.

Mutta ei, täällä se on taas, pakko myöntää. Nimittäin kaipuu, ikävä. Ero tuosta suhteesta on käsittääkseni siksi ollut niin vaikea, että kyseessä oli mies, jonka alunperin todellatodellatodella - kipeästi - halusin. Tästä lajista ainoa elämässäni, jonka olen ikinä saanut.

En ole ollut kyseisen miehen kanssa missään tekemisissä kolmeen kuukauteen. Virallisesta erosta on 8 kuukautta. Koska helvetissä tämä masentava ikävä helpottaa?? Koska osaan unohtaa ja jatkaa elämää? Ei helvetti, olen kyllästynyt tähän omaan typerään maailmaani ja ajattelutapaani, jota en vain osaa muuttaa. Vittu. Vittu. Vittu.
Liityn samaan kerhoon... Siitä on nyt vajaa puoli vuotta kun itse erosin vastaavanlaisesta suhteesta, joka kesti vuoden verran. Nyt en pääse miehestä millään eroon. Yritän tavata uusia ihmisiä ja unohtaa entisen, mutta huomaan kuitenkin etsiväni häntä kaikista uusista ihmisistä, joita tapaan. Ja petyn katkerasti, kun huomaan, ettei uusi tuttavuus puhu/kosketa/katso/suutele/yms. samalla tavalla kuin "Se Oikea". Nyt viime viikkoina olen taas vajonnut uudestaan syvemmälle tämän asian kanssa, kun olen muistellut Häntä paljon ja herättänyt itsessäni kaamean kaipuun. Ja nyt alan olemaan samassa jamassa kuin eron yhteydessä. Itken illat pahaa oloani, päivisin yritän vääntää töissä tekohymyn voimalla ja huolestuttaa, miten opiskelut lähtevät taas käyntiin. Olen alkanut nyt itsekin pikkuhiljaa miettiä sitä ammattiauttajan avun hakemista. Tuntuu vaan, että en pääse elämässä eteenpäin. Eilen hyvä ystäväni kävi kylässä ja puhuin hänelle tilanteestani ja lopulta päädyin itkemään tuntikaupalla hänen olkaansa vastaan. Sanoin, että haluan hänet takaisin. Ja haluankin, vaan luulen sen olevan mahdotonta.
1108

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja 1108 »

Kuolema kuittaa ikävät.
Avatar
KulisataN
Elämätön Kitisijä
Viestit: 368
Liittynyt: 17.12.2005 16:47
Paikkakunta: Manala

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja KulisataN »

1108 kirjoitti:Kuolema kuittaa ikävät.
Ja univelat. :D
Truth fears no trial
1108

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja 1108 »

KulisataN kirjoitti:
1108 kirjoitti:Kuolema kuittaa ikävät.
Ja univelat. :D
Juuri näin.
ElanorRaven

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja ElanorRaven »

1108 kirjoitti:
KulisataN kirjoitti:
1108 kirjoitti:Kuolema kuittaa ikävät.
Ja univelat. :D
Juuri näin.
Ihanan rohkaisevia ja kannustavia olette kaikki. *_*
slam

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja slam »

Internetin välityksellä on turvallisinta hoitaa kaikki ihmisten väliset keskustelusuhteet.
Luonnossa kokee vain pettymyksen tunteita ja saa turpaansa rakkausasioissa.
Vieras

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Ei mene ohi, ei koskaan.
Valitettavasti.


T: Ninni
ElanorRaven

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja ElanorRaven »

Anonymous kirjoitti:Ei mene ohi, ei koskaan.
Valitettavasti.


T: Ninni
Voih... Miksi noin epätoivoinen vastaus? :cry:
Kummajainen

Re: Koska tämä ikävä oikein menee ohi?

Viesti Kirjoittaja Kummajainen »

Do diin. Raporttia kummajaislandiasta:

Vajaat pari kuukautta tuosta alkuperäisestä vuodatuksesta, ja nyt näyttää siltä, että ikävä on mennyt ohi, luullakseni oikeastaan kokonaan.

Tuo alkuperäinen kirjoitus oli ilmeisesti vain minor setback; olen nykyään onnellinen, monelta osin täysin tyytyväinen elämääni, erityisen onnellinen olen nykyisestä suhteestani, hienosta, jaloluonteisesta miehestä, joka on toiselta planeetalta kuin edellinen ääliö.

Kaikille ikävöiville siis rohkaisevia terveisiä: kyllä se ikävä menee ohi, ja tilalle tulee jotain parempaa, niin että oikein ihmetyttää itseäkin oma aiempaan ajankohtaan kuulunut aatosmaailma.
Vastaa Viestiin