Epäröinti, fatalistinen relativismi

Painaako joku mieltä? Haluatko purkaa sydäntäsi? Jos ei apu löydy, niin ainakin kuuntelevia korvia.
VAIN ASIALLISET KOMMENTIT! Kuri on kova.
AarneAnkka

Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Onko teillä koskaan ollut sellainen hämmentynyt olo?

Sellainen ettei oikein tiedä miten päin pitäisi olla ja mitä pitäisi tehdä, jotta se olisi oikein ja hyvin. On ehkä luullut toimivansa oikein, mutta saanutkin sitten turpiinsa, ja korjausliikkeen jälkeen uudestaan turpiinsa, pomppien kuin flipperikuula turpaan vetävien ponnautintolppien välillä ja pudoten lopulta tyhjyyteen.

Välillä yrittänyt urheasti olla olevinaan oma itsensä, mutta jokin itsessä on paljastunut jonkun mielestä perverssiksi tai vääräksi, jopa loukkaavaksi, ja siksi vetäytynyt häpeillen takaisin hissukaksi ettei vain loukkaisi ketään vääränlaisella olemuksellaan. Oliko tämäkin nyt sitten väärin? Ja tämäkin? Miettinyt millainen oma itse ylipäätään on. Hakannut ja veistellyt persoonallisuudestaan särmiä pois tylsällä puukolla ja vittuuntunut kaikelle ja kaikille sitä tehdessään. Miksi tolla toisella on oikeus olla tuollainen vitun kusipää mutta minulla ei? Kritisoidaanko minua, ei siksi että olisin väärässä, vaan vain sen takia että puolustuskyvyttömänä kimppuuni on helppo hyökätä? *turhautunutta raivoa*

Sellainen olo että maailmassa ei ole mitään todellisia arvoja tai moraalia, muuta kuin ihmisten itsensä sanelema, ja sekin täysin riippuvainen siitä kuka sanoo, kuka saa käskeä, ja millä tuulella asiasta päättävä sattuu olemaan. Pahimmatkin vääryydet annetaan anteeksi - ja jopa saavat ihailua - jos ne vain tekee itsevarmasti ja karismaattisesti. Suurimmatkin sankariteot ovat yhtä tyhjän kanssa jos ne tekee epäröiden ja epäseksikkäästi.

Vähän sellainen olo minulla on. Suurimmat negatiiviset tunteeni näinä aikoina ovat olleet hämmennys, turhautuneisuus ja vitutus (on positiivisiakin tunteita toki ollut).

Ja tätä on jatkunut kauan. Jatkuva epäröinti sekä itseni ja muiden epäileminen on, ei ehkä tuhonnut, mutta raskauttanut ja vaikeuttanut jo kahta parisuhdetta, ja pelkään sen jatkavan tihutyötään vastaisuudessakin. :(

Mistä saisin varmuutta ja jämäkkyyttä elämääni? Mikä sen on alunperin kadottanut?
slam

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja slam »

AarneAnkka kirjoitti:Onko teillä koskaan ollut sellainen hämmentynyt olo?
Linnatuulen nesteellä oli wc:kirjoitus; "Ihmettelen, että miksi ihmettelen." Ihmettelemistä, itsensä arviointia ja muiden arvostelun kuuntelua dämä homma varmaan jokaisella on.

Ihminen on yksilö ja hänen ympärillään tapahtuu asioita, jotka määrittävät maailmaa.

Ihmettely olkoon erillinen asia ja minä saan olla minuudessani oma itseni lunkisti... (pelleksi heittäytyminen tai läpän heitto aukaisee ainakin itseltäni rasvaavia takalukkoja... rentoutuu jotenkin... (ilman kaljaakin) xd...

rennosti vaan...
Mida

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja Mida »

Elä välitä niistä muitten mielipiteistä. Kuulostaa vähän liikaa siltä, että yrität kovasti olla kaikin puolin ja joka kohdalta muiden hyväksymä, tehdä niinku on ympäröivien yhteisöjen ja yksilöiden mukaan oikein.

Ja sehän johtaa päin mäntyä väkisinki, ku ne kaikki ei todellakaan oo samaa mieltä siitä, millanen käytös tai ihmisyys on hyvää ja hyväksyttävää. Ja meneehän siinä aivan sekaisin jos jatkuvasti yrittää olla mieliksi ja ikinä ei mee oikein. Eipä tietenkään mee oikein.

Kumarra yhdelle, ni pyllistät toiselle. Paras siis vain luottaa omaan päähän ja pohjimmiltaan vain siihen ikiomaan arvostelukykyyn. Kyllä, arvostelu ja kritiikki kyllä saa tutkailemaan itseään ja se on sen tarkoituskin. Kuuntele siis tarkkaan kaikki palaute. Tutkaile sitä myös tarkkaan, älä niele sellaisenaan ja hypi ulkoa tulevan palautteen mukaan. Kääntele, vääntele, mieti. Oliko kritiikki sinusta aiheellista? Tarvitseeko sinun tarkistaa ajatuksiasi/käytöstäsi/tekemisiäsi kritiikin takia vai onko sittenkin sinun itsesi kannalta parasta jatkaa omalla linjallasi. Mitä siitä seuraa, että jatkat oman pääsi mukaan? Entä mitä seuraa siitä, että muuntaudut kritiikin mukaan?

Mutta älä herranpieksut sentään ajattele olevasi ihmisenä surkimus jos kaikki eivät juuri sinua tai tyyliäsi osaa arvostaa.

Entä se moraalipuoli. Kuuntele näkemyksiä ja perusteluja, pureskele ja suodata. Muodosta oma käsityksesi sille, millä tavoin toimimalla missäkin tilanteessa on parhaat seuraukset. Kyllä, tunnetila, vireystila, vitutusaste jne. vaikuttavat kykyyn harkita parasta mahdollista toimintatapaa. Itse ajattelen niiden joissakin tapauksissa olevan lieventäviä asianhaaroja, joskaan juuri koskaan ne eivät oikeuta pahantekoon.

Ja muista, että sinä ihan itse päätät mikä sinun mielestäsi on moraalisesti paras vaihtoehto tai noin yleisesti paras toimintatapa.

Kyllä, on aivan älyttömästi ihmisiä, jotka eivät osaa/halua/pysty harkitsemaan tekojaan ja ajattelemaan asioita monelta kantilta. Monelle merkitsevin näkökohta on se minä itte ja se saa nuo ihmiset itseoikeuttamaan itsensä tekemään vaikka mitä ties millä tekosyyllä. Vrt. pettänyt aviovaimo puolustaa oikeuttaan petokseen eikä näe teoissaan mitään väärää koska hänellä oli suuria tunteita petoskumppania kohtaan. Onko tällainen toiminta fiksua ja kaikkien osapuolten kannalta paras ajattelutapa onkin sitten ihan eri asia.

Mutta pohjimmiltaan, mieti aina mikä teko johtaa parhaaseen lopputulokseen ja toimi sen mukaan, mutta varaudu tarkistamaan kantojasi, jos järkevästi perustellen osoitetaan olevan parempikin toimintatapa.

Että tällaisia ajatuksia. Kommentoi ihmeessä.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Mida kirjoitti:Kumarra yhdelle, ni pyllistät toiselle.
Minulla on tällä hetkellä niin paljon muuta tekemistä, että en ehdi kirjoitella, minkä vuoksi harjoitankin tässä hieman sitä kaikkien toivomaa tiivistämistä:

Ainoa tapa olla pyllistelemättä on lopettaa kumartelu.
Aito_Johanna

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

AarneAnkka kirjoitti:Onko teillä koskaan ollut sellainen hämmentynyt olo?
Ei.

(Mitäs kysyit? :twisted: )
Aito_Johanna

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja Aito_Johanna »

sorppa, tää olikin Shrink. Jatkakaa rauhassa!
AarneAnkka

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Kiitos kommenteistasi, Mida. Ehkä ongelmanani ei niinkään ole itseeni kohdistettu kritiikki, vaan haluni ajatella muista ihmisistä kriittisesti. Takana on turhautuneisuus siitä että he saavat jatkaa tavalliseen tapaansa vain siksi että tekevät sen itsevarmasti. Olen täynnä katkeraa kateutta toisten itsevarmuutta, onnellisuutta, karismaa, ylempiarvoisuutta kohtaan. Mieleni tekee vetää kaikki itseään minua parempana pitävät ihmiset lokaan, omalle alhaiselle tasolleni.

Vittuuntuminen on ollut varmaan jonkinasteista kapinaa. Saamastani kritiikistä huolimatta haluan edelleen kuitenkin toimia sillä omalla tavallani. Vitutus johtuu lähinnä siitä etten ole pystynyt perustelemaan omaa kantaani yhtä hyvin kuin joku toinen, vaikka omasta mielestäni olisinkin oikeassa (omassa arvomaailmassani). Tunnen kärsineeni vääryyttä ja suutun sisäisesti, mutta tukahdutan sen koska oman kantani esittämisestä rangaistaisiin.

Sen lauseen olen ainakin tietoisella tasolla sisäistänyt, että jos yrittää miellyttää kaikkia, ei lopulta miellytä ketään. Siinä sinäkin olet oikeassa. Tämä on kuitenkin ristiriidassa niiden oikeasti kaikkia miellyttävien tapausten kanssa. Jotenkin he (ja ne) siinä vain onnistuvat. Kaikki tykkäävät heistä / niistä, kenelläkään ei ole mitään pahaa sanottavaa. Miksen minä onnistu? Olenko huonompi yksilö kuin he, onko tuotokseni huonompi kuin heidän?

Toisaalta; lienee aika pahaa ahneutta jos ei ole onnellinen muussa tapauksessa kuin jos on paras.
Viimeksi muokannut AarneAnkka, 22.11.2005 22:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
AarneAnkka

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Aito_Johanna kirjoitti:Ei.
(Mitäs kysyit? :twisted: )
Kyllä, sinä olet yksi niistä "oon parempi kuin te muut" -nirppanokista joka minun tekisi mieli vetää kuralammikkoon, liata ja loata oikein kunnolla. (viitaten aiempaan kirjoitukseeni)

Kun minun tekee mieli tehdä näin, voinko olla rehellisesti sinut tämän tunteen kanssa ja suoraan ilmaista sen Parempi_Johannalle, vai pitäisikö minun hävetä, olla hiljaa ja niellä kiukkuni ja turhautuneisuuteni? Sitä tuo yllä hyvin demonstroitu Bättre_Johannan käyttäytyminen minussa joka tapauksessa aiheuttaa.
AarneAnkka

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Aito_Johanna kirjoitti:sorppa, tää olikin Shrink. Jatkakaa rauhassa!
Luulenko minä oikeasti olevani täällä kaltaisiltasi rauhassa?
AarneAnkka

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

EveryWoman kirjoitti:Ainoa tapa olla pyllistelemättä on lopettaa kumartelu.
Hyvä pointti. Vaan miten tehdä se olematta itsekäs kusipää?
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja Melnais »

AarneAnkka kirjoitti: Kun minun tekee mieli tehdä näin, voinko olla rehellisesti sinut tämän tunteen kanssa ja suoraan ilmaista sen Parempi_Johannalle, vai pitäisikö minun hävetä, olla hiljaa ja niellä kiukkuni ja turhautuneisuuteni? Sitä tuo yllä hyvin demonstroitu Bättre_Johannan käyttäytyminen minussa joka tapauksessa aiheuttaa.
Entäs jos muuttaisit ajatusmalleja? En nyt viittaa kehenkään erityisesti, mutta silloin kun joku suhtautuu mielestäni ylimielisesti muihin, reaktio on lähinnä sääli, ei viha tai inho. Sillä kyllä sen muutkin huomaavat jos toinen nostaa itseään jalustalle, en ole havaintojeni kanssa yksin. Aito ylimielisyys on merkki siitä ettei arvosta muita, eikä siihen ole kenelläkään varaa. Tosin tässä ympäristössä tulkitsen kaikki ylläolevankaltaiset merkit huumoriksi kunnes toisin tosielämässä todistetaan. Ei hyvää huumoria, mutta helppoa.
Elämä kantaa, jos sen antaa
SingleMalt

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja SingleMalt »

AarneAnkka kirjoitti:Hyvä pointti. Vaan miten tehdä se olematta itsekäs kusipää?
Käyttäydy päinvastoin kuin minä.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

Aina.
Oma itsensä voi olla vain jos eristäytyy.
Minulle se on paras ratkaisu. Silloin ei tarvitse suodattaa kaikkea toisten aivojen läpi. Kirjoista, musiikista ym. löytää SIRPALEINA "omia juttujaan" mutta ei juuri koskaan live-elämässä kokonaista ihmistä, jolle yksikään niistä sirpaleista kelpaisi. tai sirpale voi kelvata, ei koskaan minun keräämieni sirpaleiden kokonaisuus, ei lähellekään. Parempi tuumia yksin omiaan. Silloin voi edes kuvitella, että "siellä ulkona" on jotain, vaikkei koskaan sellaista näekään.

Jos ulos menee, niin kukaan ei ole kuullutkaan minun "kovista jutuistani" ja jos on kuullutkin, ne ovatkin aina ihan toisin päin. Jossain valtamerten takana voi olla muutama kirjoittaja joka sen saman sirpaleen kanssani jakaa. Ei reaalielämässä koskaan kukaan tapaamani.
Viimeksi muokannut Gattaca, 22.11.2005 22:59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
AarneAnkka

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Melnais kirjoitti:Tosin tässä ympäristössä tulkitsen kaikki ylläolevankaltaiset merkit huumoriksi kunnes toisin tosielämässä todistetaan. Ei hyvää huumoria, mutta helppoa.
Ongelma tuossakin. Minulta menee usein huumoriksi / ironiaksi / sarkasmiksi aiottu yli hilseen ja luulen henkilön olevan tosissaan.

Ja kun näin käy, on ensin vittuuntunut kyseiseen henkilöön aiheetta, ja sen jälkeen vittuuntunut siitä että on ollut väärässä. Ja että vastapuolella on nyt herkullisen erinomainen tilaisuus kiertää puukkoa haavassa. :x

Koska tuo puukon haavassa kiertäminen on minusta paras tapa todistaa kaikille oma kusipäisyytensä, vältän sen tekemistä itse viimeiseen asti. Monta hyvää tilaisuutta lyödä lyötyä ja nolata nolattua olen jättänyt käyttämättä.
AarneAnkka

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

SingleMalt kirjoitti:Käyttäydy päinvastoin kuin minä.
SM = Ei kumarra ketään ja ronskisti ilmaisee mielipiteensä kaikille.

Mutta silloinhan SM käänteisenä = pokkuroi kaikille ja on vässykästi hiljaa.

Vai pitäisikö yhtälöstä jättää pokkurointi pois, ja yhdistää ei-kenellekään-pokkurointi kultaiseen vaikenemiseen? Silläkö Nuuskamuikkusmainen karisma saavutetaan? :)
SingleMalt

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja SingleMalt »

AarneAnkka kirjoitti:
SingleMalt kirjoitti:Käyttäydy päinvastoin kuin minä.
SM = Ei kumarra ketään ja ronskisti ilmaisee mielipiteensä kaikille.
Jätät sen ylimääräisen vittuilun ja provosoinnin pois ;)
huima

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja huima »

AarneAnkka kirjoitti:Kun minun tekee mieli tehdä näin, voinko olla rehellisesti sinut tämän tunteen kanssa ja suoraan ilmaista sen Parempi_Johannalle, vai pitäisikö minun hävetä, olla hiljaa ja niellä kiukkuni ja turhautuneisuuteni? Sitä tuo yllä hyvin demonstroitu Bättre_Johannan käyttäytyminen minussa joka tapauksessa aiheuttaa.
Elämä on hieman tällaista.

Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin, monissa konteksteissa sinun annetaan olla oma itsesi ja rauhassa vasta sitten, kun olet niin itsevarma ettei muiden sanat tai hyväksyntä enää merkitsekään sinulle mitään. Se että et tarvitse muiden hyväksyntää - vie sen pompottamismahdollisuuden ja tuo vapauden, vähän amalla tavalla kuin riittävän iso varallisuus toisi vapauden oravanpyörä-työelämästä.

Ja se ei siis kuitenkaan tarkoita sitä että maailmaa kohtaan pitäisi olla välinpitämätön tai tunteeton, vaan sitä että ei anna myöskään maailman riepotella ihan ilman järkeä. Mitään oikotietä ei ole, vaan se pitää oppia näkemään maailmassa ja arvostamaan niitä omia valintojaan ja arvojaan - tai muokata maailmaansa sellaiseksi, että voi niin tehdä.

Ja mitä tulee tuohon tuntemiseen, niin varmasti kaikille on Touko Pouko-maisia hetkiä, jolloin noin ajattelee ja haluaisi tehdä. On oma asiansa mitä niillä tuntemuksilla tekee ja oppiiko jotakin siitä, miksi niin tuntee. Ainakin itse olen ottanut aina reflektion kautta opiksi omista tulistumisistani, tai siis pyrkinyt jälkikäteen selvittämään miksi minulle tuli sellainen tunne ja halu tehdä jotakin.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

AarneAnkka kirjoitti:Vai pitäisikö yhtälöstä jättää pokkurointi pois, ja yhdistää ei-kenellekään-pokkurointi kultaiseen vaikenemiseen? Silläkö Nuuskamuikkusmainen karisma saavutetaan? :)
Minulle tuo olisi se oikea tapa niin netissä kuin livenä. Mutta sehän johtaa siihen, että kun sopivaa seuraa en löydä enkä ketään jonka juttuja jaksaisin kuunnella ja joka jaksaisi kuunnella minun juttujani (nyt en tarkoita nettiruikutuksiani, vaan yleensä), niin todellakin ERISTÄYDYN.

Sopeutumisyritys pelkän "sosiaalisuuden" takia taas söisi sielua. Lopulta johtaisi tällaiseen rähinään kuitenkin, jota netissä teen. Ei ongelma jo valmiiksi sopeutuneille, joita valmiiksi kiinnostaa muiden jutut ja muiden jutut heitä.
huima

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja huima »

AarneAnkka kirjoitti: SM = Ei kumarra ketään ja ronskisti ilmaisee mielipiteensä kaikille.
ON SM:ssä omat hienovaraisetkin puolensa, ei se sentään istu sosiaalisen silmänsä päällä kuten Gattaca. Mutta pointti on siis siinä että kuinka paljon tekee kompromisseja miellyttääkseen muita tai saadakseen vahvistuksia joillekin mielikuvilleen. Tätä ei tietenkään pidä sekoittaa siihen, että ei lainkaan mukautuisi maailmassa muidenkin ihmisten tarpeisiin -- vaan että ei tekisi sitä taipumista ja vääntelyä väärien syiden takia... unohtaen samalla itsensä ja ne asiat mitä varten on olemassa.
Avatar
Gattaca
Kitisijä
Viestit: 4424
Liittynyt: 16.08.2005 16:12

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja Gattaca »

huima kirjoitti:Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin, monissa konteksteissa sinun annetaan olla oma itsesi ja rauhassa vasta sitten, kun olet niin itsevarma ettei muiden sanat tai hyväksyntä enää merkitsekään sinulle mitään..
Mutta miten sitten käy niiden ah-niin -toivottavien "tykkään ihmisistä-haluan olla ihmisten kanssa- kaikki ihmiset on IhQdaa" -fiilisten?

Minunkin mölinäni ovat enimmäkseen EPÄTOIVOA, että eikö sieltä ulkoa tosiaan löydy ketään, perkele?? Ja sellaiseen epätoivoon tietysti liittyy vielä pieni hiipuva toivo, että sittenkin olisi...

Jos saavuttaa asteen että muiden sanat ja hyväksyntä eivät enää merkitse mitään.. minulle henk.koht se olisi toivosta luopumista sen suhteen että olisi ihmisiä, joihin joku yhteys voisi olla...

Siis taas ihmisistä ERISTÄYTYMISTÄ, asioihin keskittymistä, ihmisten kanssa toimien vaan jonkun asian takia asia kerrallaan, luopuen niistä ihmisistä muina kuin välineinä.
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Jäin miettimään mitä ja missä on se seura joka reagoi toisen tekoihin ja sanoihin halventamalla persoonaa ja osoittamalla että toinen on väärässä (muualla kuin täällä). Kityn ilmapiiri ON pääasiallisesti negatiivinen, mutta kyllä täälläkin pärjää samoilla säännöillä kuin ulkomaailmassakin.

Niin siis, jos seura saa sinut voimaan pahoin, vaihda sitä. Muistan itse roikkuneeni joskus porukassa joka vahvisti ahdistavia käyttäytymismalleja, vastasin mitä kummallisimpiin vaatimuksiin, sillä tarve miellyttää istuu tiukassa. Kun huomasin etten pitänyt siitä millaiseksi seura minua muokkasi, aloin tekemään pesäeroa.

Tässä on juuri se äärilaitavaara josta huimakin kirjoitti, omista mielipiteistä kiinni pitäminen ei tarkoita toisten tarkoituksellista loukkaamista tai sen kummemmin itsensä ylempänä pitämistä. Pitää vain arvostaa oman ajattelunsa lopputuloksia, arvostaa itseään niin paljon että luottaa ajatteluunsa. Olethan sinä AA alallasi menestynyt, älykäs ja lämminsydäminen, käyttäydy sen mukaan niin muutkin huomaavat. Nyt kai sitten vaste tulee epävarmuuden ja myötäilyn mukaan. Niin, ja huomaa tosiaan etteivät kaikkien käsitykset ole negatiivisia, tuo ylläoleva kuvaa aika tarkalleen sinusta ensin mieleentulevia määreitä.
Elämä kantaa, jos sen antaa
Vieras

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja Vieras »

EW, niinhän mä just yritin sanoa. Mut kiitti tiivistyksestä anyway.
AarneAnkka kirjoitti:Kiitos kommenteistasi, Mida. Ehkä ongelmanani ei niinkään ole itseeni kohdistettu kritiikki, vaan haluni ajatella muista ihmisistä kriittisesti. Takana on turhautuneisuus siitä että he saavat jatkaa tavalliseen tapaansa vain siksi että tekevät sen itsevarmasti. Olen täynnä katkeraa kateutta toisten itsevarmuutta, onnellisuutta, karismaa, ylempiarvoisuutta kohtaan. Mieleni tekee vetää kaikki itseään minua parempana pitävät ihmiset lokaan, omalle alhaiselle tasolleni.
Ehkäpä ongelmanasi ovat juuri nuo kuvitellut paremmuussuhteet. Että tuo toinen on minua parempi ihmisenä tai ainakin luulee niin ja mikä siis aiheuttaa sen, että minä olen huonompi. Hyvin hyvin yleistä tämä, että sidotaan oma itsetunto ja omanarvontunto muihin ihmisiin, kun paras perusta itsetunnolle olisi sitoa se omaan itseen ja lakata välittämästä noista typeristä arvojärjestyksistä.

Suvinen ehdotti tällaista ajattelutapaa:
Suvinen kirjoitti: Tunteen suora ilmaisu ko. henkilölle tuskin parantaa asiaa. Se, että mielessäsi luet itsesi "paremmaksi" kuin hän, on tehokkaampi buusteri.
Kukas kissan hännän nostaa ellei kissa itse? Oma-aloitteista itsetunnon kohotusta.
Ehkä aikaa myöten sitten tunnet itsesi ylpeäksi, ettet lähtenyt mukaan räksytykseen vaan olit arvokkasti hiljaa, itseksesi viisaasti hymyillen... :twisted:
Tuollainen ajattelu kyllä johtaa hyvään käytökseen, mutta se ei irroita sinua oravanpyörästä. Hyvä alku tällainen ajattelu tosin voi olla. Opit niitä parempia tapoja toimia ja myöhemmin on ehkä helpompi kyseenalaistaa toimintansa syyt. Onko tämä arvohierarkia-asetelmassa mukana roikkuminen sittenkään paras mahdollinen tapa pitää yllä itsetuntoani?

Eikö sittenkin olisi paras pitää tuollaiset mölyt sisällään sen takia, että niiden julkituonti on tyhmää, harkitsematonta ja johtaa varsin ikäviin seurauksiin, eli A_J mahtollisesti pahoittaa mielensä, eikä oma mielialasikaan todennäköisesti valivalista kohoa. Kun toinen vaihtoehto on alun alkaenkin unohtaa nämä paremmuus-huonommuuslataukset ja kas, A_J:n kommentit eivät enää ärsytäkään samalla tavalla.
Vittuuntuminen on ollut varmaan jonkinasteista kapinaa. Saamastani kritiikistä huolimatta haluan edelleen kuitenkin toimia sillä omalla tavallani. Vitutus johtuu lähinnä siitä etten ole pystynyt perustelemaan omaa kantaani yhtä hyvin kuin joku toinen, vaikka omasta mielestäni olisinkin oikeassa (omassa arvomaailmassani). Tunnen kärsineeni vääryyttä ja suutun sisäisesti, mutta tukahdutan sen koska oman kantani esittämisestä rangaistaisiin.
Siis pidät yhteiskuntaa ja läheisiä ihmisiäsi tuomareinasi, jotka rankaisevat sinua? Ja toisaalta sinua harmittaa se, että ne perkeleet saivat väärän käsityksen ja siksi epäoikeudenmukaisesti tuli piiskaa.
Paljon väliä oikeasti mitä ne ajattelevat, jos sinä kaiken jälkeen koet olleesi oikeassa ja tehneesi joka suhteessa oikein. Anna niitten mutista. Ole tyytyväinen tekoihisi. Mitä turhaan tuhlata aikaansa ja voimavarojaan aggressioon niinkin turhan asian vuoksi. Juu, ymmärrän, että haluaisit niin maan perhanasti oikaista niiden väärät käsitykset ja turhauttaa, jos et osaa. Mutta mitä väliä sillä on, vaikka ne ajattelisivatkin väärin. Jos sinä seisot tekojesi takana ja olet kritiikistä huolimatta tyytyväinen itseesi, kyllä nekin alkavat epäröimään. Ettei se nyt sittenkään taida ihan surkea tapaus olla. Hyvä itsetunto antaa anteeksi paljon, olet sen itsekin huomannut. Ja mää täs ny kovasti koitan riiputtaa nenäs eres omast miälestäni parhaita avaimia muuttaa ajattelua niin, että saisit oikein hyvällä perustalla seisovan itsetunnon.
Sen lauseen olen ainakin tietoisella tasolla sisäistänyt, että jos yrittää miellyttää kaikkia, ei lopulta miellytä ketään. Siinä sinäkin olet oikeassa. Tämä on kuitenkin ristiriidassa niiden oikeasti kaikkia miellyttävien tapausten kanssa. Jotenkin he (ja ne) siinä vain onnistuvat. Kaikki tykkäävät heistä / niistä, kenelläkään ei ole mitään pahaa sanottavaa. Miksen minä onnistu? Olenko huonompi yksilö kuin he, onko tuotokseni huonompi kuin heidän?
Ensinnäkin ei pidä paikkaansa, että aivan kaikki pitäisivät näistä pidetyistä. Varmasti moni jotain hapanta ajattelee mielessään, muttei välttämättä pue sanoiksi. Itse en ole ainuttakaan sellaista ihmistä elämäni aikana kohdannut, josta kaikki pitäisivät ja joka ei ketään millään tavoin vähääkään ärsyttäisi.

Mutta luulen kyllä, että kyse on taas siitä itsetunnosta. Ei niille ihmisille kannata pahasti urputtaa, joihin turha urputus ei vaikuta. Ja hyvä itsetunto viehättää.Tosin hyvä itsetuntokaan ei salli aivan kaikenlaista käytöstä, mutta monesti karismaattiset itsetunnokkaat tapaukset saavat peräänsä perskärpästelijöitä palvomaan ja se helposti luo kuvan siitä, että tolle sallitaan kaikki. Mitään alemmuudentunnetta ei kannata kehitellä siksi, ettei sinulla vielä ole heitä vastaava itsetunto. Sellainen alemmuuden funtsiminen vain estää omaa itsetuntoa kohoamasta.

Muista myös se, että ainoastaan omaa itseäsi voit aidosti muuttaa. Voit kiukutella maailmalle vaikka kuinka, mutta se ei ala pomppia mielesi mukaan. Siksi on ihan turha katkeroitua muille ihmisille siksi, koska ne saavat sut itsesi tuntemaan olosi huonoksi. Pohjaa mieluummin itsearvostuksesi itseesi ja omiin mielipiteisiisi itsestäsi. Jos muut puhuvat sinulle caccaa, leiki sorsaa ja anna sen valua selästäsi jättämättä jälkiä. Ei oo helppoo, ei, mutta äärettömän kannattavaa.
Toisaalta; lienee aika pahaa ahneutta jos ei ole onnellinen muussa tapauksessa kuin jos on paras.
No tässä olet aivan oikeassa. Ja vielä täytyy sanoa, että tuo on aivan epärealistinen uskomus. Eivät maailmanmestaritkaan tule voittonsa myötä loppuiäkseen onnelliseksi, eivät välttämättä edes siksi aikaa kun ovat huipulla. Ei parhaus tuo onnea. Se tulee asenteista ja ajatusmalleista, siitä, mihin voi tyytyä.
Mida

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja Mida »

Ja ton edellisen kirjotti siis mää... Ärsy systeemi..
Dumari

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja Dumari »

AarneAnkka kirjoitti: Mistä saisin varmuutta ja jämäkkyyttä elämääni? Mikä sen on alunperin kadottanut?
Tuo edellämainittu tunteiden analysointi voi auttaa joitain.
Tuon vaihtoehdon esille, joka varmasti shokeeraa aina-niin-pyyteettömiä, vaatimattomia, ei-pinnallisia ja massastapoikkeavia kityläisiä.

Mitäs jos et käsittelisi koko tunnevyyhtiä kerrallaan, et yrittäisi suoraan korjata kaikkea vuosien saatossa tullutta epävarmuutta. Aloitat pohjalta ja mietit mihin et ole tyytyväinen. Pinnallisin puolin sinulla on länsimaalaisilla standardeilla "kaikki kunnossa"; on työ, asunto, harrastuksia ja autokin löytyy. Silti tuntuu että katsoisit muita aina ylöspäin ja katua kävellessäsi alaspäin?

Mieti mistä pidät? Tietokoneista? Okei osta/hommaa hieno kone ja parhaat vehkeet siihen, sitten voit pyytää kavereita kylään ja tuntea mielihyvää hetken kun kaverisi ihastelevat konetta. Tämä ei kuitenkaan tainnut olla sitä arvostusta mitä hait? Haluat että pystyt kävelemään kaupungilla katsoen ihmisiä silmiin? (sitä ominaisuutta/taitoa ei tietokonenäytön takaa hommata)

Ehdotankin että kokeilet niitä paljon parjattuja "pinnallisia" juttuja. Käyt Halosta/Tarjoustaloa muodikkaammissa kaupoissa kokeilemassa vaatteita, varmasti löydät jotain jota voit itsekin käyttää tuntemattasi itseäsi snobiksi/pelleksi. Naamakarvoitukseen puutuitkin jo jokin aika sitten, guud for you. Rohkeasti vain kokeilemaan, niin sitä oppii ja löytää oman linjansa. Ei ole aivotonta dissata massan käyttämiä vaatteita vain siksi koska sitten olisi snobi/tinttitukka/metro. Aivotonta on kieltäytytyä sellaisesta, joka olisi itsellään kiva olla, mutta ei voi omistaa sitä koska kaikilla muilla se on.

Älä siis mieti kaikki muut ajattelee ulkonäöstäsi, koska kaikki ovat kuitenkin yksilöitä, aina ei voi miellyttää kaikkia. Toki hygienia ja ehjät vaatteet tuovat jo puolivoittoa. Sitten se miehisen identiteetin hommaaminen, se on kanssa vaikeaa. Kaikki näkevät että olet mies, joten suurin osa olettaa sinun käyttäytyvän kuin mies. Ei tarvitse olla Alfa, bodari, eikä omata sairaan isoa meisseliä ollakseen mies. Ensin kun miellät ja arvostat itsesi mieheksi, niin sitä kautta myös muut alkavat sinua katsomaan miehenä.

Jos sinusta tuntuu että olet liian laiha/lihakseton, niin mikset kävisi salilla?
Kyllä sielläkin käy aivotoimintaa omaavia henkilöitä. Dodi, sitten alkaa olemaan ulkonäöllinen puoli kuosissa. Sitten täytyy aktivoida sosiaalinen puoli. Aloita siitä että tervehdit kaupan kassoilla ja katsot silmiin, kuitin saadessasi sanot toki "kiitos". Tämä kun sujuu, niin sitten hidastat kadulla kävelemisvauhtiasi ja katselet siellä ihmisiä, et enää puikkelihdi ihmisten välistä viittä sataa ohitse katse tiukasti asfaltissa. Ihmiset jotka katsovat sinuun saattavat hymyillä ja saa hymyillä takaisin. Sitten kun se sujuu, niin harjoittelet hymyilemistä ensin itse.... ja niin edelleen, kyllä se alkaa sujumaan. Yleensäkin kohdatessasi/jutellessasi ihmisen kanssa, ei kannata hätäillä. Rauhallisesti liikut, niin et säiky. Rauhallisesti puhut, niin et änkytä.

Tuota rataa, edellämainitut jutskat aivan varmasti parantat epävarmuuttasi varmuutta kohden. Ikuisesta kiltin pojan maineestakaan ei ole pahitteeksi päästä pois, mutta se ei tarkoita älytöntä rellestystä ja kriminaaliuraa. Eli et ensimmäisenä juokse ravintolan toiseen päähän auttamaan pallilta tipahtanutta juoppoa. Katsot sekunnin että nouseeko mies ylös ja sitten marssit reippain askelin tarkistamaan tilanteen.

Pahin kompastuskivi on toiset miehet ja heidän ilkeilynsä, se saattaa vetää itsetunnon matalaksi ja lopulta tuhota sen. Täytyy jossain välissä jättää vittuilut omaan arvoonsa ja joissain tilanteissa tilanteissa niihin on vastattava sopivalla tasolla takaisin. Tähän ei ikävä kyllä voi vaikuttaa paljoakaan "pinnallisilla asioilla", vaan se koulu on käytävä ja uskallettava altistaa itsensä. Mutta kun itsetuntosi on kuosissa, niin kestät näitäkin kolhuja ja lopulta unohdat ne.

Kaikki ed. mainitut kohdat eivät päde kaikkiin/Ankkaan, enkä jokaisella kohdalla tarkoittanut Ankkaa, vaan annoin vinkkejä miten korjata tilannetta.

Iso-D
hepuli

Re: Epäröinti, fatalistinen relativismi

Viesti Kirjoittaja hepuli »

AarneAnkka kirjoitti:Tämä on kuitenkin ristiriidassa niiden oikeasti kaikkia miellyttävien tapausten kanssa. Jotenkin he (ja ne) siinä vain onnistuvat. Kaikki tykkäävät heistä / niistä, kenelläkään ei ole mitään pahaa sanottavaa.
Veikkaan tuon olevan harhaluulo. Jos ei muuta, vähintään jotkut tuntevat kateutta siitä että toisella on paljon ystäviä, tai että hän on aina niin iloinen, tai ihan mitä vaan.

Tässä sekalaisessa kityläisten porukassa, veikkaan että sinä painotut janalla keskimääräisesti enemmän sinne "ei ärsytä"-puolelle kuin monet muut meistä. En sitten tiedä onko tämä haluamasi olotila, vai haluaisitko olla useamman silmissä ärsyttävämpi.

Joskus elämässäni olen omannut sellaisia tuntemuksia etten kuulu silloiseen porukkaan enkä ymmärrä useimpien päivittäin näkemieni ihmisten ajatusmaailmaa ja reagointia asioihin. Esim. armeija oli pakostakin tällainen paikka, suurimman osan siitäkin ajasta tunsin itseni aivan ulkopuoliseksi koko kuvioista. Paineet voivat olla kovat hyväksynnän saamiselle massoilta, mutta kai vain vähitellen opin olemaan liikaa välittämättä muiden mielipiteisiin minusta. Toisaalta ei pitäisi myöskään olla mitään erityistä syytä saada muut inhoamaan itseään.
Vastaa Viestiin