Homie pitää minuun yhteyttä luullakseni vain, koska haluaa "juttuseuraa" kun on tylsä odotella paikallisbussien pysäkeillä. Sanoisin jopa, että siten on vuosikaupalla hyväksikäyttänyt minua, joka sentään kiltisti olen yrittänyt jaksaa kuunnella ja kommentoida jos intoilemistaan yleisistä asioista kuten vanhasta Rock-musiikista tai millainen hehkulamppu vaihtaa olen kuullutkaan. Yleensä olen.James Potkukelkka kirjoitti: ↑12.08.2020 15:39Juu. Kun Gat kohtelee ainoaa ihmistä, joka häneen pitää yhteyttä, noin, niin ei tarvitse ihmetellä, jos ei ole kavereita.
Toiseen suuntaan se ei toimi, eikä Homie suostunut apuun edes isolla rahalla. Ei se sii ystävyyttä ole. Tosin ei olla fyysisesti tavattukaan.
Mielenkiinnon kohteetkin ovat kuin iso joukko minun mielenkiintojani ja osajoukkona tai leikkauksena pienempi joukko Homien kiinnostuksia. Joista siis puhutaan.
Totta se, että olen parkunut hätääni Homielle, mutta vasta äitini kuoltua kun en muutakan ihmisääntä kuullut kenelle selittää. "Jaksamista" sanoo hän.
Oli äsken taas pitkä puhelinkeskustelu, jotyen minun ei tarvitse jaksaa vastata Homien viestiin yllä. No totta vie on aksiomkaattista ja yleistä että ihmisillä on eri kiinnostuksensaiheet. Mutta miksi niiden pitää olla niin rajoittuneita ainakin minun näkökulmani mukaan? Niin että minun pitää rajata aiheita miettien kiinnostaako noita ja ovatko nuo koskaan kuulleetrkaan. Heidän taas ei selvästi tarvitse, olettavat että kaikki ovat samassa kuplassa kuin he.
Miten sellaiseen nirvanaan pääsee? Sulkea tietoisesti silmänsä muilta asioilta vaikka jo pikkukakrusta minullekin oli koko laaja asioiden kiehtova kenttä näkyvillä. Ei tarvitse olla minkään suoerasiantuntija, mutta kumma ettei kiinnosta sen vertaa, että olivat koskaan kuulleetkaan. Treenataanko tuollaiseen? silmälaput ettei rekisteröi kuin oman maailmnasa asiat? Mikseivät sitten tuijota harmaata seinää ja önise itsekseen.. että varmasti tarpeeksi tylsää olisi.
Selvisi puhelimessa että kun yllä piku esimerkkinä ihmettelin sitä kunnanjohtajista ja vakuutusyhtiöistä kiinnostunutta ex-työkaveria, joka kysyi avaruussukkuloista, että "mereenkö ne laskeutuu?" Homie ei ymmärtänyt ja sanoi puhelimessa että hänkin tietää, että ne laskeutuvat mereen. Voi laupias taivas ei. Kun ei kerran kiinnosta kuten vanhat Soundit ja Masi-sarjakuvat tai "Pokka pitää"-brittisarja ym. , niin ei sitten, mutta kummallista minusta. Homie ei myöskään ollut tiennyt, että suosikkibondinsa "Kuuraketti" avaruusalukset ovat nimenomaan muokattu avaruussukkuloan näköisiksi, koska se oli vasta tulossa mutta nörttiyleisön tietämä. Siksi minäkin katsoin sen kolmeen kertaan ja olen kertonut Homielle. Mutta Homie ei ilmeisesti rekisteröi niin vieraan kiinnostuksen asioita. kuuroutuu silloin tai silmät lipsuu yli tekstistä.
Sitten minä kuulemma kuulostan pikunyansseihin tarttuvalta nörtiltä. eikä Homie käsitä, että hänenkään kiinnostuksensa eivät valtaosaa ihmisistä kiinnosta pätkääkään. Kuten vanha Rock-muusikkinsa ja suomaliset sotilasfarssit. Niistä homie puhuu muunkin ohella (jonka koshat korostaa), ilmeisesti kuvitellen että ne ovat jotenkin yleistä kiinnostusta.
Ja eikö turhautuisi seudulla, jossa on pelkkää tangoa kuuntelevia vanhoillislestadiolaisia. vaikka sellainen kiinnostuksen erilaisuus onkin normaalia ja aksiomaattista, ei siitä silti tarvitse pitää ja muokata itsensä rajoittumaan heidän asioihinsa.
Yksinäisyydestäni, että Homie ei taida vieläkään käsittää, että en tarvitse "juttuseuraa" jostain ehdottamastaan Ursasta ym. Johan vastaavaa olen netissä harrastanut niillä palstoilla monesta aiheesta. Koska se on vain yksittäisasiaa kun ongelma on KOKO henk.koht. maailmani katoaminen perinteineen, ja muine tärkeine asioineen vanhempieni kuuoltua. Homie että eikös sellainen juttelu olisi parempi kuin että höpisen yksikseni kotona. Minä että ei, ja ainakin baarisimpanssien edes sivusta kuuntelu vieraannuttaa minua entisestään. Samoin Homien raportit arjestaan. (Nyt menossa hakemaan pyykkiä, tapaa serkkuaan. Minulla ei sellaistakaan ainakaan tavata)
Enkä saa takaisin sitä, että joku kodissa ja muistoissa ja perinteissä merkitsisi muille enää yhtään mitään. Joten ei tässä mistään kapakkaturinasta tai edes harrastuspiiristä jonkun asian tiimoilta (olen ollut monessa) ole kyse. Vaan kodista. Olen liian vanha löytämään uusia tosiystäviä... ja heillekään ei minun oma maailmani merkitsis paljoa, kuten ei varmaan heidänkään minulle. Eivät olisi perhe ja koti.
Sitten "kasvatuksenikin" vääntelette tahallanne väärin. Enhän minä mikään "palvelija" ollut. Huono sellainen olisin, laiska kuin mikä ja sekin melkein hyväksyttiin. En ollut komennon alla ollenkaan. Vaan kyse oli yhteistyöstä yhteisten asioiden kanssa. Joillekin sellaisiakaan ei ole vanhempien kanssa ja heille suorastaan maksetaan, jotta aikuisina tekevät jotain.
Sitten jostain ihme pikkulapsen sosiaalistamiskasvatuksesta. No kyllähän äitini yritti työntää minua ulos, mutta minua ei luonteeni puolesta vaan kiinnostanut tyhmät rääkyvät pikkukakarat. Pienissä hoitopaikoissa kyllä oli joskus muukin lapsi tai pari. Parhaan ystäväni Heikin velojineen löysin ala-asteella, ja sitä jatkui pitkään. Vaikka muutti toisaalle, tavattiin usein silti.
Joten kyllä tässä jumalauta tuli normaalia sosiaalista kokemusta. (miinus tytöt, heitä tietysti ujostelin)
Mutta pikku esimerkkinä: luonteenrakenteeni takia kun kerran oli uuden pääkirjaston esittely, minä jouduin muiden lasten kanssa eri porukkaan, joille jotain ohjelmaa. Kun minä olisin halunnut kuulla, mitä aikuisille kerrotaan!
Sitten itsenäistymisestä, että lukion jälkeen menin inttiin ja pitkäksi aikaa Helsinkiin opiskelemaan . Siis eroon vanhemmistani. siitä huolimatta kävin kotona mahdollisimman usein. Sehän oli koti ja perhe, toista kuin Helsingin solukämppä. Tärkeämpi vielä kuin kaksi kaveriani Helsingissä. Niiden kanssa leffaan tai pubiin tai molempia, vanhempieni kanssa kodin asiat ja yhteiset perinteet ja jutunaiheet.
Myöhemmin totta kai vanhempani saivat olla Orimattilassa ja minä Varkaudessa, ilman vuokrien vaihtoa. Me olimme perhe. Koirakin siinä!
Tilanne muuttui pakottavaksi vasta sitten kun isäni ei enää uskaltanut ajaa autoa. Jolloin huonojen paikallisliikennesysteemien takia (jmahdoton vanhan käydä mosessa paikassa, kun bussi jättää yhden lähelle ja sitten kävellä lastia kantaen kohteesta toiseen. Teillä varmaan sillä suloisella mummelillanne on kuitenkin joku lähellä asuva kyyditsijä suvussa tai naapureissa) ... niin jo kuljetuksen takia meidän oli lopulta pakkokin pysytellä yhdessä, minä kuskina.. Ne vuodet vähän rasittivat kyllä. Olin ostanut oman auton nimenomaan voidakseni sentään joskus asua erilläni vanhemmistani. Mutta en halunnut jättää heitä pulaan. Sitten tuli se äidin kaatuilu, ei sitä voinut yksikseen jättää vaikka muuten tolkku oli.
Sekö on henkevää ja elävää, että nökötetään rottatalossa ja tehdään kaikki kuten 1973 tehtiin?
) Miten pystyy olettamaan, että se oma kiinnostus on jotain, josta vaikka työpaikalla höpötellä koko ajan? Kitinässähän minäkin sitä teen, mutta olen täysin tietoinen, että se on minulta silkkaa uhmaa.