Yksin

[Samantekevää]

"Endorfiini on morfiinin kaltainen huume. Sitä erittyy ihmisen rakastaessa ja nauraessa. Ainoa mielihyvähormoni, jota olen elimistööni saanut, on alkoholi. Sivuvaikutukset ovat pelottavat. En kylläkään epäile alkoholilla olevan ikävääni suoranaista syytä. Jos syyn tähän suoraan laitan, se on yksinäisyys ja rakkauden puute. Haluaisin vieläkin rakastaa, jos olisi ketä rakastaa."

(ote kirjasta Lyytinen-Reini: Parisuhdepäiväkirja)

Anonyymi whine.

Mulla ei ole mitään oikeesti hyvää syytä olla onneton. Ihania ystäviä, koti, koulutus, työpaikka, terveys, edellytykset onnelliselle elämälle ovat olemassa. Mutta suru ja ikävä kuitenkin vaivaavat. Kesällä tuli pari ihanaa ihmistä vastaan pitkän tauon jälkeen, mutta asiat eivät edenneet ihan toivomallani tavalla. Vaikka ne olivat lyhyitä tuttavuuksia, mulla on niiden jälkeen ollut avuton olo. Rakkauden kaipuu vaivaa.

Netin deittipalstat ovat kovassa käytössä, mutta niistä löytyy vain lisää kiviä reppuun. Kun näyttää tavalliselta, neidit juoksevat valokuvaa karkuun. Kokonaisuus ei ole myyvä. Pitäisi malttaa unohtaa tämä väkinäinen kaipuu toisen ihmisen läheisyyteen ja yrittää jatkaa eteenpäin, hankkia vaikka harrastuksia. Välillä se vain on niin vaikeaa. Avautuminen auttaa aina.

[Vieras]

Endorfiinia erittyy myös liikkuessa. Kävele, juokse, vaella. Pysähdy katsomaan palokärkeä, kun se naputtelee koivun kylkeä. Nauti luonnosta. Etsi se harrastus. Yksinäisyyttä se ei vie, mutta helpottaa sitä.

[PerttiMakimaa]

Endorfiinia erittyy myös liikkuessa. Kävele, juokse, vaella. Pysähdy katsomaan palokärkeä, kun se naputtelee koivun kylkeä. Nauti luonnosta. Etsi se harrastus. Yksinäisyyttä se ei vie, mutta helpottaa sitä.

Jep. Käveleminen saa toivottomankin päivän tuntumaan elämisen arvoiselta.

[slam]

Yksinäisen rakkaus runo

Ihastun
yritän tosissani
väännän kaiken irti
ei vaikutusta
lopetan
yritän unohtaa
realisoin
valutan tyhjän kyyneleen
löydän uuden
pelkään
nainen jättää
räyhähdän
kaadun, enkä enää nouse

kadun
olen pahoillani
suren vähän
en pane
olen yksin
riehun
unohdun
ei se näe
minä näen
mietin illalla, miksi olen herkkä?


kirjoittanut; joku jj munaton?

[slam]

Löysin mielenkiintoisen tarinan tai ainakin itse tykkäsin! tästä VOI OLLA APUA!



Otsikolla ihmissuhteet

Silmät surivat ja hampaat haisivat. Kylmät kyyneleet valuivat poskipäille. ”Kukaan ei rakasta” kaikui korvien välissä. Nainen oli jättänyt hänet yksin tielle. Umpikuja kukoisti kauniiden seinien keskellä. ”Punaisia kauniita tiilejä” mies toteaa pettyneenä. Läheltä muurit paljastavat salaisen karmeutensa. Korkeuksiin nousevat kauniit punaiset muurit ovat säröillä aivan maan läheisyydestä. Muurien murtaja nostelee karmeaa valtikkaansa umpikujan keskellä. Hän huitaisee asellaan kohden muuria. Kappaleet roiskuvat umpikujaan päätyneen miehen silmille. Hän ulvaisee kivusta kauniin muurin murtuessa maan tasalle. Muurin takaa kävelee silmin nähden helpottunut ihminen umpikujaan. ”Kaikki se antaa, kaikki se ottaa!” hän toteaa hymyillen. Muurin raunioille kasvaa kauniita kukkia, jotka peittävät alleen rumat rikkinäiset tiilin kappaleet. Muurin takaa tullut mies kastelee raunioilla kukkivia kasveja. Hän puhelee niille leppästi. ”Missä on sinun oma muurisi?” murtuneella muurillaan istuva mies kyselee umpikujaan joutuneelta. He lähtevät etsimään kadonnutta muuria.

Miehet nousevat viereisen muurin harjalle. Muurin rakenteet häviavät ja kaksi rakastavaista ihmistä suutelee toisiaan kuumasti kesäisellä rantahietikolla. ”Äkkiä pois täältä” miehet toteavat ja lasketuvat alas muurilta. Miehet asettuvat muurien varjoon ja rakkauden muuriaan etsivä mies sulkee silmänsä. ”Sen on oltava tuolla päin” hän osoittaa vuoristoiseen pohjoiseen. Sade ja raekuurot kiduttavat matkalaisia. ”Sinun täytyy jatkaa tästä yksin, rakennan tähän oman muurini uudelleen” saattaja sanoo hieman surumielisesti silmiään hieroen. ”Unohda muurisi ja rakenna muurisi tähän vuorien ympäröimään laaksoon” Laaksossa seisoo kauniilla piirroksilla koristeltuja houkuttelevia muureja. Muurinsa hukannut menee yhden luokse. Hän rakentaa luonnon kivistä epämääräistä kasaa sen juurelle. Nainen laskeutuu muurilta ja aloittaa purkamaan omaa muuriaan. Nainen siirtää muurinsa palasia lähemmäksi voimmakkaan näköistä mustaa muuria. Sen huipulla iskevät salamat. ”Anteeksi häiriö” mies sanoo kiireesti ja puhdistaa luonnon kivistä kasaamaansa romuläjää.

Omalle muurille oli enää kymmenen kilometrin matka, ja mies tiesi sen. Hän ei vain halunnutkaan enää mennä sen luokse. Läheisen kukkulan päältä saattoi nähdä sen murtuneet reunat. Sen vieressä olivat vieraiden muurien rippeet. Hän oli rakentanut naisen kanssa vieressä olevia muureja kovin innokkaasti. Miehenä hän oli jaksanut rehkiä kaksitoista tuntista päivää naisten muurien eteen. Naiset olivat samaan aikaan hakanneet omia muurejaan matalaksi hakuillaan, joita he olivat saaneet kylän miehiltä. Naisen palkatessa purkutöihin voimakkaan orjan, pian oli muurista enää savuavat rippeet jäljellä. ”Senkin typerys, olisit minun antanut rakentaa” rauniot huusivat tyhjyydestä. Kukaan ei enää ollut paikalla. Yksi kylän naisista oli suuttunut lopulta ja heittänyt miehen aavistuksen verran kauemmaksi kotikylästään. ”Kyynelin niitä rakensin” mies huokaa pettyneenä kilometrien päässä heijastuvalle omalle puoliksi murtuneelle muurilleen.

Mies nukkuu yönsä kaukana muurinsa suojaavasta vaikutuksesta. Pitkän matkan kuljettuaan on hyvä levätä. Aamulla hän nousee läheiselle kukkulalle. Muuri seisoo murtuneena pihjalapuiden varjostaessa alimpia tiilejä. Aamuvirkku nainen hakkaa hänen muuriaan hakulla. Mies juoksee nopeasti pienen laakson poikki estämään tapahtumaa. Mies tunnistaa naisen olemuksen. ”Lopeta nyt jo” hän kuiskaa kyynelsilmin. ”Anna minun olla rauhassa” nainen murahtaa vihaisena. ”Tiedän, tiedän” mies jatkaa suremistaan. Mies kiskaistaan vuorensa huipulle ja muurien rakenteet häipyvät. Pimeän kaljabaarin pöydässä kukoistaa pieni kynttilä. Nainen katsoo miestä unelmoiden silmiin. Kädet tarttuvat naisen vartaloon. ”Saat käpälöidä minua” kuuluu ilma-alassa pieni kuiskaus. Naisen huulet ovat makeat. Nautinto heijastuu heidän kasvoiltaan.

[NomenN]

Kun näyttää tavalliselta, neidit juoksevat valokuvaa karkuun. Kokonaisuus ei ole myyvä

Myyvyys ei omalla kohdallani kiinnosta miehessæ, vaan normaali ulkomuoto on aivan riittævæ. Myønnæn kyllæ ettæ selkeæ ylipaino tms asia jonka koen epæmiellyttævænæ væhentææ mielenkiintoa, mutta noin yleensæ en kiinnostu/ vaivaudu pelkæn ulkonæøn pohjalta tutustumaan kehenkææn. Ja jos joku tulee juttelemaan vain sen pohjalta esim baarissa ettæ olen hænen mieleensæ, saatan olla tøykeækin.. Tyyliin "otsassasi lukee ettæ "nai mua yksi yø" eikæ kiinnosta". Faktahan on ettei kyseinen minua tunne, joten mitæ muuta se olisi hakemassa?

Pitææ tietææ mitæ miehen ajatuksissa liikkuu, mikæ motivoi, miten kyseisen maailma rakentuu ennen kuin mies on jotain muutakin kuin pelkkæ kævelevæ kiiltokuva. Enkæ usko olevani niin erilainen kuin muut naiset.. Ehkæ vain væhæn kyynisempi?
Eli suosittelen sinulle esim ihmisiin tutustumista ihan muussa mielessæ kuin vain partneria etsien.. Esimerkkinæ: Flirttibaari on tæmæn palstan porukan chattihuone, sieltæ moni on løytænyt itsellensæ vastinkappaleen kun ajatukset ovat alkaneet osua jonkun erityisen kanssa yhteen...

[Edith]

Vitun kurjaa kyllä vaan sekin on, jos ei koskaan voi tuntea itseään kauniiksi, jos ei kukaan koskaan sano niin. Ja oikeinhan se on, valehtelemattomuus.

Musta olis nyt vaan kiva, jos joku tulis mun luokse juomaan kaakaota ja olemaan vaan. Joku ystävä ihan. Eikä järkyttyis, että mä itken vähän.

[Edith]

Ja mitä muuten on rakkaus? Kaunis sana sille, että on muka oikeutettu vaatimaan toista täyttämään seksuaaliset tarpeensa. Ei muuta.

[Samantekevää]

Whine jatkuu...

Eivät kaikki mua karkuun juokse. Silloin tällöin saan aina jonkun neitokaisen houkuteltua kanssani kahville ja yleensä kohteliaana miehenä jaksan sen ajan vaikuttaa kiinnostuneelta, vaikka todellisuus olisikin jotain muuta. Kiitän ja katoan. En pyydä puhelinnumeroa, en viestittele vaikka lupaan. Annan olla, vaikka tiedän, että toisesta ehkä tuntuu pahalta.

Mun on nykyisin äärimmäisen vaikea kiinnostua ihmisestä niin paljon, että voisin ajatella jotain vakavampaa hänen kanssaan. Jos ei saa mitä haluaa, pitääkö silloin unohtaa ja ottaa mitä saa?

[Tekotaiteilija]

Waking Up

Is the decision made?
As my senses reach out
I feel
a door gently closing
something softly swirling away
like smoke
So not yet
not yet
As my hand reaches out
and finds nothing
I remember
there was no-one there
in the first place
As my eyes open
I see
it is another day
to look out for someone
to wait
for the chemical reactions
in my brain
for my genes
to make up their mind.


Kirjoitin tuon eilen heräämisen jälkeisessä sumussa. Paskaahan se on, tiedän, mutta kuvaa mun todellisuutta. Varsinkin viime aikoina, kun ei ole tarvinnut herätä pakolla kellon soittoon, on herääminen ollut tuollaista. Yksinäisyys alkaa tuntua lopulliselta.

[slam]

Kirjoitin tuon eilen heräämisen jälkeisessä sumussa. Paskaahan se on,
tiedän,

Itselle näitä tehdään! Olkoot muut mitä mieltä tahansa. Kivana (<- shiis oon siis hetero ) lisänä ne on näissä topikeissa

[slam]

Tyyliin "otsassasi lukee ettæ "nai mua yksi yø" eikæ kiinnosta". Faktahan on ettei kyseinen minua tunne, joten mitæ muuta se olisi hakemassa?

Pois se minusta, että naiseen koskisin, mutta voihan fyysisessä ja henkisessä kosketuksessa ihastua. ja kait mies täytyy koeajaa? Ainakin sitten joskus? Eihän se dildo paljoa nahkakikkelistä eroa. Rakkaus ratkaisee.

Ennen muinaisella 90 luvulla ihailin naisia vain kaukaa ja rakensin haavekuvia. En koskaan saavuttanut, enkä pettynyt. Olen muutaman kerran hieman ihastunut OIKEsti vuoden 2003 jälkeen ja onhan se ollut aivan eri, kun omat kuvitelmat. Fyysinen olento päästää minut lähelleen ja pari kertaa olen ihastunut aika pahasti. Silloin, kun naista on suloista suudella, niin onhan se huippua! Vähemmästäkin alkaa raivoamaan, jos nainen heittää pihalle elämästään, mutta ei voi mitään. Jatkettava on.

naaras on niin viisas olento, että se pitää pyrkiä jotenkin naruttamaan suhteeseen XD pelkkiä pusuja vaan niille vaika eivät pitäisikään.

[kellarimummu]

Mitenkä sattuikin, että juuri tätä ketjua lukiessani korvalapuista kuuluu "sydäntäsärkevästi":

Eric setä laulaa luritteli:
When I was young
I never needed anyone
And makin’ love was just for fun
Those days are gone

Livin’ alone
I think of all the friends I’ve known
But when I dial the telephone
Nobody’s home

All by myself
Don’t wanna be
All by myself anymore
All by myself
Don’t wanna live
All by myself anymore

Hard to be sure
Some times I feel so insecure
And love so distant and obscure
Remains the cure

All by myself..

[Turbohaltija]

Tätäkin on yksinäisyys, tätä se on usein minulle:

THE TUFT OF FLOWERS

I went to turn the grass once after one
Who mowed it in the dew before the sun.
The dew was gone that made his blade so keen
Before I came to view the leveled scene.
I looked for him behind an isle of trees;
I listened for his whetstone on the breeze.
But he had gone his way, the grass all mown,
And I must be, as he had been -- alone,
'As all must be,' I said within my heart,
'Whether they work together or apart.'
But as I said it, swift there passed me by
On noiseless wing a bewildered butterfly,
Seeking with memories grown dim o'er night
Some resting flower of yesterday's delight.
And once I marked his flight go round and round,
As where some flower lay withering on the ground.
And then he flew as far as eye could see,
And then on tremulous wing came back to me.
I thought of questions that have no reply,
And would have turned to toss the grass to dry;
But he turned first, and led my eye to look
At a tall tuft of flowers beside a brook,
A leaping tongue of bloom the scythe had spared
Beside a reedy brook the scythe had bared.
The mower in the dew had loved them thus,
By leaving them to flourish, not for us,
Nor yet to draw one thought of ours to him.
But from sheer morning gladness at the brim.
The butterfly and I had lit upon,
Nevertheless, a message from the dawn,
That made me hear the wakening birds around,
And hear his long scythe whispering to the ground,
And feel a spirit kindred to my own;
So that henceforth I worked no more alone;
But glad with him, I worked as with his aid,
And weary, sought at noon with him the shade;
And dreaming, as it were, held brotherly speech
With one whose thought I had not hoped to reach.
'Men work together,' I told him from the heart,
'Whether they work together or apart.'

Robert Frost

[Gattaca]

Voi voi.
Oletko joskus seurustellut? Kelvannut? Oletko saanut seksiä viimeisen puolentoista vuoden aikana? Ilmaiseksi? Sinulla siis on työpaikka? Ystäviä? Älä valita. Minä en saa valittaa vaikka huonommin on. Melkoinen voimanlähde jo nuo, ja sitten minäkin sinnittelen kokonaan ilman niitä, muiden vittuilu päälle.

[ElanorRaven]

Voi voi.
Oletko joskus seurustellut? Kelvannut? Oletko saanut seksiä viimeisen puolentoista vuoden aikana? Ilmaiseksi? Sinulla siis on työpaikka? Ystäviä? Älä valita. Minä en saa valittaa vaikka huonommin on. Melkoinen voimanlähde jo nuo, ja sitten minäkin sinnittelen kokonaan ilman niitä, muiden vittuilu päälle.

Ei ole kilttiä sanoa "Älä valita" ihmiselle, jolla on paha olo. Ymmärrän hyvin, miltä hänestä tuntuu. Kaikki on aina niin kauhean suhteellista, ja jotenkin tuntuu, ettei pahaa oloa voi enää tietyssä pisteessä vertailla tyyliin paha-pahempi-pahin.

Kun itse kerroin isälleni syksyllä pahasta olostani, odotin todella saavani häneltä lämpimän vastaanoton; hän on yleensä todella hyvä tukihenkilö. Nyt tuli naurahtaen sanottu "Älä viitsi valittaa, sullahan on kiva kämppä, opiskelupaikka ja työ, kaikki siis hyvin." Se, että elämä on pintapuolisesti kunnossa, ei tarkoita samaa kuin että olisi myöskin henkisesti reerassa.

[Gattaca]

Ei ole kilttiä sanoa "Älä valita" ihmiselle, jolla on paha olo.

En jatka ja kaikkea hyvää ketjun aloittajalle ja myötätuntoni.
Keljusti vain satirisoin sitä, että minulle kertaluokkaa pahemmasta yksinäisyydestä aina sanotaan tuo "älä valita", pienempiä surevaa vain kompataan. Ehkä mun asiat on sitten off the scale oikeiden ihmisten ongelmiin verrattuna. Mutta en jatka ketjun häiriköintiä.

[ElanorRaven]

Ei ole kilttiä sanoa "Älä valita" ihmiselle, jolla on paha olo.

En jatka ja kaikkea hyvää ketjun aloittajalle ja myötätuntoni.
Keljusti vain satirisoin sitä, että minulle kertaluokkaa pahemmasta yksinäisyydestä aina sanotaan tuo "älä valita", pienempiä surevaa vain kompataan. Ehkä mun asiat on sitten off the scale oikeiden ihmisten ongelmiin verrattuna. Mutta en jatka ketjun häiriköintiä.

Ei minusta sullekaan saa sanoa "älä valita", ei kellekään saisi silloin kun pyytää joltain apua tai tukea. Ei ollut tarkoitus olla mikään henk. koht. hyökkäys sinua kohtaan. Mutta lähinnä tuota avunkaipaajaa ajatellen - voi satuttaa vielä lisää kuulla tuollainen kommentti. Kyllähän sitä varmasti jokainen joutuu kuuntelemaan, mutta yhtä lailla jokainen osaa myös itse varmaan määritellä sen, milloin on paha olla. Eikä sitä silloin poista se, että sanoo "älä valita".

[Lilo]

En jatka ja kaikkea hyvää ketjun aloittajalle ja myötätuntoni.
Keljusti vain satirisoin sitä, että minulle kertaluokkaa pahemmasta yksinäisyydestä aina sanotaan tuo "älä valita", pienempiä surevaa vain kompataan. Ehkä mun asiat on sitten off the scale oikeiden ihmisten ongelmiin verrattuna. Mutta en jatka ketjun häiriköintiä.

Turha kai tätä(kään) on sinulle toistaa, mutta aikojen saatossa sinulle on sanottu hyvin paljon muutakin kuin "älä valita". Nyt ei enää kellään paukut riitä enempään, koska torjut yksiselitteisesti kaikki ehdotukset ja yleensä vielä tokaiset jotain vähemmän ystävällistä päälle.

Ethän sinä mitään meidän paskasta maailmastamme kaipaa, edes empatiaa.

[EveryWoman]

Whine jatkuu...

Eivät kaikki mua karkuun juokse. Silloin tällöin saan aina jonkun neitokaisen houkuteltua kanssani kahville ja yleensä kohteliaana miehenä jaksan sen ajan vaikuttaa kiinnostuneelta, vaikka todellisuus olisikin jotain muuta. Kiitän ja katoan. En pyydä puhelinnumeroa, en viestittele vaikka lupaan. Annan olla, vaikka tiedän, että toisesta ehkä tuntuu pahalta.

Tunnen kaksi stategiaa, jotka oikein sovellettuina toimivat: aktiivisuus ja passiivisuus.

Sinä taidat tällä hetkellä olla noiden välissä. Etsiskelet vähän niinku. Katselet, jokin herättää mielenkiintosi, etenet vähän, luovutat. Ehkä yrität olla tarvitsematta kumppania, mutta et onnistu todella olemaan kokonainen ilman, joten aina välillä tulet kokeilleeksi kepillä jäätä.

Ryhdy oikeasti aktiiviseksi seuranhakijaksi. Teetkö työtä, joka vaatii suunnittelua, analyysia ja aikataulutusta? Salli itsellesi sama tahtotila seuranhakuunkin. Tapasit kesällä kiinnostavia ihmisiä. Miksi homma kuivui kokoon? Minkälaisia ystäviä heillä on? Miten voisit tavata heitä? Mikä näissä henkilöissä oli kiinnostavaa? Mistä löytäisit todennäköisimmin lisää ihmisiä, joissa on samanlaista kiinnostavuutta? Mitä paikkoja, aikoja ja tapoja et ole vielä kokeillut? Voisitko saada työsi kautta kontakteja piireihin, joissa on samanhenkisiä sinkkunaisia? Voisitko ottaa oma-aloitteisesti spontaanin kontaktin paikkaan, jossa on virkistävällä tavalla erihenkisiä sinkkunaisia? Ja niin edelleen.

Tai ryhdy oikeasti passiiviseksi seuranhaussa. Ymmärrä, että tarkoituksesi tulee lopulta vain sinusta itsestäsi. Jos et muuten saa kumppaninnälkääsi tyydytettyä, kuvittele että sinulla on jo kumppani. Kumppanisi vain on näkymätön, joten et voi kertoa hänestä muille (koska sinulle naurettaisiin tai sinua pidettäisiin hulluna). Tästä huolimatta voit jutella kumppanisi kanssa aina kun olette kaksin kotona, tai telepaattisesti ulkona ollessanne. Voit jakaa hänen kanssaan ajatuksesi, suunnitella päivän ruokaostoksia, kommentoida tv-ohjelmia, suositella hänelle alusvaatesettiä, vaikka mitä. Mielikuvituskumppani on tikapuut, joiden avulla kiipeät täydellisen itseriittoisuuden ja tyytyväisyyden olotilaan, ja jatkat elämääsi sen säilyttäen. Sitten nautit elämästä niin kauan että mielikuvituskumppanisi kävelee ruumiillistuneena eteesi.

Mun on nykyisin äärimmäisen vaikea kiinnostua ihmisestä niin paljon, että voisin ajatella jotain vakavampaa hänen kanssaan. Jos ei saa mitä haluaa, pitääkö silloin unohtaa ja ottaa mitä saa?

Miten minusta tuntuu siltä, että ihminen joka ei saa haluamaansa, ei todellisuudessa edes kovin hyvin tiedä mitä hän haluaa? Ihmiset luulevat usein haluavansa kaikenlaista, jonka saatuaan ovat yhtä tyytymättömiä kuin aina ennenkin. Monet myös "haluavat" asioita, jotka ovat mahdottomia. Kuten Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan asunnon, jonka ovelta aukeaa kilometreittäin saasteetonta ja melutonta ulkoilumaastoa. Tutustu itseesi. Katso, mitä sinä haluat oikeasti, ja mitä haluat eniten. Monille nämä selviävät vain kokeilemalla. Tee kuitenkin koekappaleillesi selväksi, millaisessa roolissa he projektiisi osallistuvat.

Onnea!

[Turbohaltija]

Mun on nykyisin äärimmäisen vaikea kiinnostua ihmisestä niin paljon, että voisin ajatella jotain vakavampaa hänen kanssaan. Jos ei saa mitä haluaa, pitääkö silloin unohtaa ja ottaa mitä saa?

Ei todellakaan kannata "ottaa mitä saa." Se on vain itsensä ja toisen huijaamista ja myöhemmin kaduttaa sitäkin enemmän. Sinuna unohtaisin koko rakkauden kaipuun, ei se rakkaus tule kaipailemalla. Minusta tuo on hienoa, että sinulla on kaikki muut asiat kunnossa ja sinulla on hyviä ystäviä, joihin voit luottaa. Kyllä rakkaudettomuuden kanssa voi elää, mutta se on vaikeaa jos ei ole edes ystäviä.

[slam]

yksin
vierällä vain vieraana
lopulta
yksin vain

[Samantekevää]

En todellakaan osaa tarkasti määritellä, mitä haluan. Eli kuten EW sanoi, ”etsiskelen vähän niinku”. Vaikka useimmissa asioissa suosin analyyttistä lähestymistapaa, seuranhaussa luotan mieluummin vaistooni kuin viiltävän terävään analyysiin. Siihen, että kun tutustuu johonkin ihmiseen paremmin, tulee Tunne ja sitten sen vain tietää: Tuon ihmisen haluan tuntea paremmin, häneen voisin rakastua, hänet ehkä haluan omakseni, hänet voisin tehdä niin onnelliseksi kuin osaan. Homma on sitten siinä. Todellakin voi olla niin, että jos saisin haluamani, juoksisinkin karkuun. En minä tiedä. Olen eksyksissä.

Tuollaisia tunteita tulee silloin tällöin elämän mäkimaita astellessa. Viime kesänä luulin löytäneeni etsimäni, hän osui kohdalle kuin neula heinäsuovasta – deitti.netistä. Ja vaikka ilmassa olikin varoitusmerkkejä, rakkaus oli sokea. Vartioimaton tasoristeys. Annoin mennä: Ihastuin, rakastuin, hullaannuin, petyin. Kaikesta tapahtuneesta ja sanotusta huolimatta se olikin yksipuolista. Kun kerroin tunteistani, en kelvannutkaan. Sain maistaa omaa lääkettäni.

Kyllä mä mieluummin olen aktiivinen seuranhakija, kuin leikin mielikuvituskumppanien kanssa. Voi mennä todellisuus ja mielikuvitus sekaisin, kun on muutoinkin herkässä tilassa. Aikaisempien kokemusteni perusteella olen kuitenkin päättänyt pysyä erossa noista netin seuranhakupalveluista. Ei siellä ole mulle mitään ja loukkaan vaan siellä pyöriviä etsiviä ihmisiä käytökselläni. Kyllä se vain on niin, että tavalliset ihmiset löytävät kumppaninsa jostain muualta kuin deittipalveluista. On tietysti poikkeuksia, aina on. Mutta minä en jaksa enää niitä neuloja sieltä heinäsuovasta metsästää.

Koska en oikein jaksaisi enää heilua kapakoissakaan, tarvitsen uuden strategian. Ja olen paljon miettinyt juuri noita EW:n mainitsemia asioita, mutta pitäisi vain löytää se uusi tapa mielenkiintoisiin ja samanhenkisiin ihmisiin tutustumiseksi. En minä kuuta taivaalta vaadi. Etsin vain persoonallisia, aktiivisia ja iloisia ihmisiä, sellaisia tavallisen mukavia, joiden kanssa voisi tehdä hassuja asioita yhdessä ja tietysti ihastua ja vaikkapa rakastua. Mieleen tulevat opiskeleminen, harrastaminen tai vapaaehtoistyö. Ja miksei myös Kity, täälläkin on mukavan tuntuisia ihmisiä.

Totta kai tarkoitus tulee ihmisestä itsestään. En mä kuvittele, että mun elämäni muuttuisi jotenkin erilaiseksi parisuhteen avulla. Kuten alunperin sanoin, on paljon aihetta olla onnellinen, kun ainoa oikea henkilökohtainen ongelma on tällä hetkellä se, että kaipaa rakkautta elämäänsä. Monella on paljon ikävämmin. Niin mun muutkin tukihenkilöt aina sanovat ja olen alkanut itsekin hokea tuota kuin mantraa. Ehkä se jossain vaiheessa tepsii.

[slam]

Mutta minä en jaksa enää niitä neuloja sieltä heinäsuovasta metsästää.

Aavikkotuulet kuivattivat yksinäisen huulia. Kaikkialla oli vain yksinäisyyttä. Mannerten takana kukoistivat jäähuippuiset vuoret. Niiden rinteillä hän oli eilen kiipeillyt. Vaikeat maisemat olivat tehneet elämästä mielenkiintoista. Suruhelmin vuoristopuron puhtaat vedet olivat kostuttaneet nuorta rakkautta. Vuorten sulamaton lumi oli puhdistanut veriset synnit. Rakkaus oli ollut todellista. Vuoren rinteen puolessa välissä sijaitsevan majatalon seinät olivat vieläkin puhtaat. Hän oli noussut sieltä yksin ja mennyt ulos kylmään viimaan. Illalla hän oli voinut palata majatalon suojiin istumaan, ja seuraamaan raekuurojen tanssia pihatiellä. Majatalon pitäjä oli yrmeä vanha mies. Vahvat harmaat kutrit soiluivat hänen hartioilleen asti. Mies halusi taloon paljon vieraita. Hän ei itse koskaan lähtenyt tuuleen ja sateeseen. Asui talonsa ullakolla. Talon ulko-ovi ei ollut koskaan lukossa. Ovessa oli selkeä lukko, mutta kukaan ei voinut lukita ovea omilla avaimillaan. Vanhalla herralla oli avain omassa kätkössään. Ihmiset saivat vapaasti kävellä majatalon alakerran huoneisiin. Huoneet olivat tyhjiä. Ihmiset kantoivat niihin mukanaan omat huovat. Naisten huoneen ikkunasta näkyi kauniita vuoristoruusuja lumen reunistamien purojen mättäillä. Naisten huoneessa miehet saivat kevyitä suukkoja. Nämä otukset saivat miehet hämilleen. Pidempi aikaiset asukkaat rakensivat huoneeseen oman sänkyn. Lähimmät puut kasvoivat kaukana alarinteellä. Sänkyn tekeminen oli erittäin vaativa työ. Monet eivät siihen edes pystyneet. Viisaammiltakin loppuivat kunto ja usko ponnistellessaan töitä paremman vuoteen eteen.

Miesten huoneesta näkyi vuorten väliin jäävä vihreä laakso ja jylhänoloinen karu kilometrin korkuinen vuoren seinämä. Miesten huoneessa oli useampi valmis sänky. Näkymä oli jylhempi, karumpi ja kauas katsoisempi. Naiset viettivät paljon aikaa katsellen miesten huoneen maisemia. Osa naisista jopa nukkui yönsä samassa huoneessa. Pöydällä oli piirroksia ja suunnitelmia. Kynät sijaistivat kauniisti omassa mukissaan, kun niitä ei käytetty. Eräänä aamuna kallion seinämää pitkään mietteliäästi katsellut mies aikoi kiivetä sen ylös. Hänen oli laskeuduttava talolta vihreään laaksoon ja mentävä seuraavan vuoren juurelle, jotta hän pääsisi kallioseinän alapäähän. Majatalon herran sanottiin väittäneen siellä olevan vaarallisia petoja. Monet olivat yrittäneet varmistaa asiaa herralta itseltään, mutta hän oli ollut vain hiljaa eikä vaivautunut tulemaan alas ullakkohuoneesta selventämään asiaa. Useammat arvelivat juttujen olevan peräisin vain heidän omasta geeniperimästään. "Ennen eläneiden juttuja" olivat monet todenneet ja laskeutuneet talosta alas kujalle ja kohden laaksoa. Laakso ei edes ollut kovin kaukana. Ihmiset vain pelkäsivät, koska kukaan ei ollut palannut sieltä enää takaisin taloon.

Tasainen tyhjä aavikko poltteli paljaita jalkoja. jatkuu...



Tuuli puhaltaa kauniisti aavikolta.
Se taivuttaa silmään kirpeän kyyneleen.
Luita kolottaa, sielu värisee.
Katseemme eivät kohtaa.
Seison yksin hiekassa.

[EveryWoman]

En todellakaan osaa tarkasti määritellä, mitä haluan. Eli kuten EW sanoi, ”etsiskelen vähän niinku”. Vaikka useimmissa asioissa suosin analyyttistä lähestymistapaa, seuranhaussa luotan mieluummin vaistooni kuin viiltävän terävään analyysiin.

Minäkin luotan vaistooni viime kädessä, mutta vaisto on useimmilla ihmisyksilöillä sitä laatua, että se toimii vasta lähietäisyydeltä. Jotta pääsisi sopivaa kohdetta lähietäisyydelle, joutuu usein käyttämään vähän järkeäänkin. Maailma on fyysisesti ottaen aika suuri paikka, vaikka henkisesti tuntuukin pienentyneen tavattomasti.

Tuollaisia tunteita tulee silloin tällöin elämän mäkimaita astellessa. Viime kesänä luulin löytäneeni etsimäni, hän osui kohdalle kuin neula heinäsuovasta – deitti.netistä. Ja vaikka ilmassa olikin varoitusmerkkejä, rakkaus oli sokea. Vartioimaton tasoristeys. Annoin mennä: Ihastuin, rakastuin, hullaannuin, petyin. Kaikesta tapahtuneesta ja sanotusta huolimatta se olikin yksipuolista. Kun kerroin tunteistani, en kelvannutkaan. Sain maistaa omaa lääkettäni.

Hyvä, että annoit mennä kuitenkin. Se tarkoittaa että et ole vielä täysin paatunut. Sinä kykenet kokemaan tunteita! On niitäkin, jotka eivät kerta kaikkiaan sellaiseen kykene. Et ehkä ihastu usein (ja kuka aikuinen ihminen ihastuisikaan kun suurin osa ihmisistä on aivan eri maailmasta kuin itse), mutta kuitenkin tiedät ihastumisen olevan sinulle mahdollista.

Aikaisempien kokemusteni perusteella olen kuitenkin päättänyt pysyä erossa noista netin seuranhakupalveluista. Ei siellä ole mulle mitään ja loukkaan vaan siellä pyöriviä etsiviä ihmisiä käytökselläni. Kyllä se vain on niin, että tavalliset ihmiset löytävät kumppaninsa jostain muualta kuin deittipalveluista. On tietysti poikkeuksia, aina on. Mutta minä en jaksa enää niitä neuloja sieltä heinäsuovasta metsästää.

Entä jos saisit pomoltasi työtehtävän, joka olisi haastavuudeltaan samaa luokkaa kuin sen oikean poikkeuksen löytäminen Deitistä? Sanoisitko hänellekin: En minä jaksa, vai tarttuisitko innolla toimeen?

Minä olen tavannut poikaystäväni deitti.netin kautta. Hän oli minua ennen kirjoitellut siellä lähemmäs sadan eri ihmisen kanssa, ja tavannutkin useita kymmeniä. Hänelle oli alusta lähtien itsestäänselvää, että jos siellä joku hänelle sopiva on, tämän löytämiseksi pitää todennäköisesti käyttää huimat määrät niin aikaa kuin vaivaakin. Hän halusi olla varma siitä, että jos joku seurustelun arvoinen on löydettävissä, se ei jää häneltä huomaamatta (eikä sitten jäänytkään). Sanotko sinä nyt, että ei se seuran löytäminen nyt NIIN tärkeää sinulle ole, että olisit valmis näkemään noin paljon vaivaa? Sano vain, jos haluat, mutta saman tien voit lopettaa valittamisenkin.

Uskon kyllä, että deittailu kuormittaa sinua henkisesti, jos toimit tällä aiemmin kuvailemallasi tavalla:

Kiitän ja katoan. En pyydä puhelinnumeroa, en viestittele vaikka lupaan. Annan olla, vaikka tiedän, että toisesta ehkä tuntuu pahalta.

Mikset toimisi tästä lähtien rehellisesti ja avoimesti tuon filmaamisen sijaan? Luuletko, että siitä tulee toiselle vieläkin pahempi mieli? Ei pidä paikkaansa. Se tarkoittaisi vain sitä, että jaksaisit tapailla useampiakin ihmisiä, kun sinulla ei olisi moraalista pahaa oloa (siis omaasi, ei niinkään sen toisen) painettavana pinnan alle jokaisen yrityksen jälkeen. Lisäksi, jos et ole oma itsesi, sinulle todellisuudessa sopiva ihminen ei välttämättä kiinnostukaan sinusta. Ei tarvita kovinkaan paljon näyttelemistä tai oman itsen peittelemistä, kun kielteisiä seurauksia ihmissuhteiden kannalta jo tulee.

Oletko ajatellut, että filmaat välttyäksesi kivulta ja pettymykseltä, siihen asti että ihastut, jolloin vasta alat itsekin panostaa ja avautua? Ei se niin mene. Sinun kannattaa olla alusta lähtien oikeasti mukana, antaa itsestäsi muille riippumatta siitä keitä he ovat ja kiinnostaako sinua seurustella heidän kanssaan. Osaatko olla empaattinen ja kiinnostunut muiden ihmisten asioista (siis aidosti, en tarkoita näyttelemistä)? Tämä on tunteiden kokemisen lisäksi toinen monilta hukassa oleva taito. Valitettavasti ilman tätä myös omat tunteet surkastuvat. Käännä kelkkasi kun vielä voit.

Kuten alunperin sanoin, on paljon aihetta olla onnellinen, kun ainoa oikea henkilökohtainen ongelma on tällä hetkellä se, että kaipaa rakkautta elämäänsä.

Sanoit, että sinulla on ystäviä. Minun kokemukseni mukaan optimaalisten parisuhteiden osapuolet ovat toisilleen usein myös parhaita ystäviä (tai hyviä nyt ainakin). Tässä olisi yksi mahdollisuus tarkistaa sitä, mitä etsii. Ovatko ihastuksesi muistuttaneet ystäviäsi paljon vai vähän (henkisesti, ei ulkoisesti)? Jos yhteneväisyyksiä on vain minimaalisesti, kannattaa miettiä millainen parisuhteen todellisuus tällaisen henkilön kanssa todennäköisesti olisi ollut. Jos yhteneväisyyksiä on paljon, lienet ainakin osittain oikeilla jäljillä.