Mikä neuvoksi?

Painaako joku mieltä? Haluatko purkaa sydäntäsi? Jos ei apu löydy, niin ainakin kuuntelevia korvia.
VAIN ASIALLISET KOMMENTIT! Kuri on kova.
Zeb

Re: Mikä neuvoksi?

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Ann kirjoitti:Ja sitten kaikille herkkähipiäisille exhibbareille tiedoksi: jätetään ne avautumiset aroista asioista vaikka sinne terapiaistuntoihin.
Tätä vinkkiä noudattamalla pääsee pitkälle. Täytyy olla vähän pimeä tai tosi paksunahkainen avautuakseen täällä netissä.
nojoojust

Re: Mikä neuvoksi?

Viesti Kirjoittaja nojoojust »

Zeb kirjoitti:
Ann kirjoitti:Ja sitten kaikille herkkähipiäisille exhibbareille tiedoksi: jätetään ne avautumiset aroista asioista vaikka sinne terapiaistuntoihin.
Tätä vinkkiä noudattamalla pääsee pitkälle. Täytyy olla vähän pimeä tai tosi paksunahkainen avautuakseen täällä netissä.
Minä taidan olla avautuja sieltä pahimmasta päästä, joka "valelee itsensä verellä ja hyppää sudenkuoppaan". Mutta itse asiassa kun avautuu tarpeeksi rankoista asioista, käytetään niitä erittäin harvoin aseena. Vähän sama kuin ala-asteikäiset, jotka pilkkaavat läskejä ja rillipäitä, mutta vaikenevat CP-vammaisen edessä. Juuri siksi sanottavansa saa paremmin perille kun laittaa itsensä todella likoon, eikä minua ainakaan voi loukata totuuksilla, eikä itse asiassa myöskään sellaisilla väitteillä, jotka eivät pidä paikkaansa, koska tiedän etteivät ne ole tosia.

Sinänsä mielenkiintoista on myös se, että itse olen kiivastunut vain kahden keskustelun sisällöstä, eikä kummassakaan niistä ole ollut mitään minuun tai persoonaani liittyvää, vaan kyseessä on ollut hyökkäys ihan toisia palstapersoonia kohtaan.

Oikeastaan ainoa asia joka minua on välillä mietityttänyt, on se tosiasia, että henkilöllisyyteni saa selville erittäin pienellä vaivalla. Toisaalta uskon, ettei se varsinaisesti kiinnosta ketään, joten olen antanut asian olla. Jos joskus päätyisin julkisuuden henkilöksi, olisi netti 7 päivää -lehden paratiisi...
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Mikä neuvoksi?

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

nojoojust kirjoitti:
Zeb kirjoitti:
Ann kirjoitti:Ja sitten kaikille herkkähipiäisille exhibbareille tiedoksi: jätetään ne avautumiset aroista asioista vaikka sinne terapiaistuntoihin.
Tätä vinkkiä noudattamalla pääsee pitkälle. Täytyy olla vähän pimeä tai tosi paksunahkainen avautuakseen täällä netissä.
Minä taidan olla avautuja sieltä pahimmasta päästä, joka "valelee itsensä verellä ja hyppää sudenkuoppaan". Mutta itse asiassa kun avautuu tarpeeksi rankoista asioista, käytetään niitä erittäin harvoin aseena.
Ihan samoin olen kokenut, niin netissä kuin tosielämässäkin. Tai no, minulla ei taida olla mitään tavallista rankempia kokemuksia takana, joten en ehkä sitoisi tuota efektiä kerrottujen asioiden rankkuuteen (vaikka voin kyllä kuvitella että rankkojen kertoilukin aiheuttaa vastapuolessa aseettomuutta). Minun kertomiani asioita kyllä yritetään välillä käyttää minua vastaan, mutta eihän se onnistu kun minulle on yksi ja sama mitä kukakin minusta saa tietää (siis jos totuudessa pysytään). Juuri siksi voinkin kertoa itsestäni netissä mitä vain. Ei se häiritse tai vahingoita minua, jos ne jutut kuulee joku muukin kuin se/ne, joille ne alunperin on kerrottu. Eli tiivistäen: jos ei ole salaisuuksia, ei voi tulla vahingoitetuksi salaisuuksien paljastamisella.

Mutta ymmärsin tuon Annan kommentin vähän eri tavalla. Ajattelin hänen tarkoittaneen, että toiselle henkilölle aroista asioista ei pidä käydä suorasanaisesti avautumaan julkisesti, tai saa näpeilleen. Noinhan se on, ja kai minunkin olisi pitänyt jo aiemmin tajuta että kyseisen henkilön väittämä omasta kyvystään sietää kritiikkiä oli katteeton. Toisaalta olen iloinen että muilla riittää vielä virtaa jatkaa hänen kanssaan. En kykene uskomaan jonkun voivan olla olla niin jämähtänyt, ettei pitkäaikaisella yhtämittaisella palautteella viisailta ja omakohtaisesti asiantuntevilta ihmisiltä (jollaisia silminnähden ovat ainakin NJJ ja Aarne) olisi yhtään mitään vaikutusta hänen itsetuntemukseensa.
eps

Re: Mikä neuvoksi?

Viesti Kirjoittaja eps »

EveryWoman kirjoitti:En kykene uskomaan jonkun voivan olla olla niin jämähtänyt, ettei pitkäaikaisella yhtämittaisella palautteella viisailta ja omakohtaisesti asiantuntevilta ihmisiltä (jollaisia silminnähden ovat ainakin NJJ ja Aarne) olisi yhtään mitään vaikutusta hänen itsetuntemukseensa.
Tätä osaa minä en ymmärrä. Miksi sellaista ihmistä pitäisi auttaa, joka kaikin tavoin osoittaa, että ei kaipaa eikä arvosta apua?

e.
jouden-za
Kitinän uhri
Viestit: 858
Liittynyt: 07.11.2005 16:29

Re: Mikä neuvoksi?

Viesti Kirjoittaja jouden-za »

Zeb kirjoitti: Olenko tosiaan lähestulkoon ainoa, joka pitää Gattacaa sympaattisena ja tekstejään usein viihdyttävänä ylilyönneistään huolimatta ?

Et tosiaankaan ole, sillä itse yhden illan Poitsun kanssa viettäneenä niin voin sanoa että ihan asiallinen tyyppi, tosin varmasti olisi ollut jotain ihan muuta jos olisin halunnut muutamalla sanalla ns. provota häntä. Nyt joku voi sanoa ja olla ihan toista mieltä mutta sillä on enemmän munaa kuin aika monella yhteensä täällä, sillä se jos mikä on arvostettavaa että uskaltaa sanoa ajatuksensa ääneen, eikä pelkästään normi asioista vaan vähän aremmistakin. Ja se mitä olen Puppelin juttuja lukassut niin mitään niin loukkaavaa en ole huomannut että siitä pitäis edes mitään bannia antaa ja itseasissa tuo PuppeliPoi on tämän palstan yksi kantavista voimista, joten ehdotankin hänelle jotain spesiaali-settiä kityn toimesta!!?

Ja korostetaan nyt vielä kerran että jos joku on niin tyhmä että paljastaa täällä omia pissakakkamitälie leikkejään jollekin, niin saa syyttää siitä ihan itteään jos ne sitten tulee yleiseen tietoon. Toisaalta aika jännää että kaikkien muiden juttuja on paljastellut mutta ei mun!!?

Ja vielä semmosta että olen nyt seurannut että aina kun Poitsu avaa suunsa ja rupeaa rääpimään turpaansa ja teitä urpoja vain kiusii koska on teitä huomattavasti taitavampi pelaaja ja provosoija, niin te kaikki lähdette sen peliin mukaan. Ja mitä simppelimpää psykkaa käyttää niin sitä kuumempana te käytte. Ja tästä tuleekin mieleen että kenellä sitä live-elämän puutetta oikeesti onkaan ja kenellä piparin puutetta heheheh.
Ollaan vaan ja nautitaan
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Mikä neuvoksi?

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

eps kirjoitti:Miksi sellaista ihmistä pitäisi auttaa, joka kaikin tavoin osoittaa, että ei kaipaa eikä arvosta apua?
Miksi sairaalle lapselle pitäisi syöttää lääkettä jota hän ei halua niellä, kun se maistuu niin pahalta?

Mutta G ei ole minun lapseni eikä minun läheiseni - miksi siis välittäisin? No, tämä liittyy prosessiin, joka minulla on ollut käynnissä pitkään. Lähtötilanteessa (18-vuotiaaseen saakka) olin sitä mieltä, että muiden ongelmat ovat minulle aika yhdentekeviä niin kauan kuin itse olen elämääni tyytyväinen. Sitten kävi niin, että rakastuin ja aloin seurustella. Totesin, että kumppanini ongelmat eivät olletkaan minulle yhdentekeviä, nekään joiden ei voinut suoraan havaita vaikuttavan minun elämääni. Parisuhteestamme oli muodostunut pieni yhteisö, jonka molempien jäsenien olotila vaikutti koko yhteisön luonteeseen ja sitä kautta siihen toiseenkin jäseneen. Heräsi kysymys, miksi vetäisin välittämisen rajan juuri kumppanini ja muiden ihmisten väliin, enkä löytänyt siihen vedenpitävää perustelua.

Myöhemmin rakastuin henkilöön, jonka kanssa en olosuhteiden vuoksi voinut seurustella. Hänellä oli pahoja epäsosiaalisuuteen, patoutuneeseen ihmisvihaan, epäluottamukseen ja keskimääräistä suurempaan älyyn liityviä ongelmia. Huomasin välittäväni hänestä koska rakastin häntä, huolimatta siitä että hän ei ollut poikaystäväni. En voinut vain katsella hänen onnettomuuttaan sivusta, vaan ryhdyin antamaan hänelle suoraa palautetta ja kritiikkiä. Tämän seurauksena jouduin ottamaan vastaan aika paljon solvauksia ja tympeää kiittämättömyyttä, mutta se kannatti. Nykyisin mies on onnellisempi, luottavaisempi, hymyileväisempi ja naisetkin flirttailevat hänen kanssaan. Tajusin, että kenen tahansa rakastamani ihmisen onnettomuus vaikuttaa kielteisesti minunkin elämänlaatuuni - ja tällaisen ihmisen tukena oleminen onnistuessaan myönteisesti.

Mitä tarkemmin asiaa ajattelin, sitä selvemmältä alkoi näyttää, että itse asiassa missä tahansa ongelmatilanteessa asiaan puuttuminen (oman henkisen panoksen antaminen) oli omalta kannaltani mielekkäämpää kuin ongelmien jatkumisen seuraaminen sivusta. Uskon tämän selittyvän ainakin osittain ihmisen yhteisöllisellä luonteella (tämän yhteisöllisyyden uskon koskettavan Gattacaakin, ja siksi epäilen ettei hän ole onnellinen niin kauan kuin hän vihaa muita ihmisiä ja jopa pitää itseään eri lajin edustajana). Jos ihminen näkee toisen ihmisen ongelmissa, hän on itsekin ainakin vähän onnettomampi kuin tilanteessa jossa kaikki ympärillä olevat ovat onnellisia. Tilanteissa, joissa en joudu jatkuvasti seuraamaan ongelman kehittymistä ja paisumista, en välttämättä edelleenkään puutu asiaan (paitsi jos on kyse oikeasti vakavista asioista kuten onnettomuudet - tai helposti annettavasta avusta, esimerkiksi käyttämättömän jonotuslapun jättäminen näkyville). Mutta kaikki ne ihmiset, joihin minulla on jatkuva kontakti, vaikka vain netin välityksellä, kuuluvat siihen joukkoon, joista oletusarvoisesti välitän myös käytäntöön ulottuvalla tavalla - vain koska he ovat ihmisiä ja minä olen heihin yhteydessä. Siis tilanteessa, jossa heistä jollakulla on silmiinpistävä ongelma, ainakin yritän tehdä asialle jotakin (paitsi jos en kerta kaikkiaan tiedä mitä tehdä) - sen sijaan että tyytyisin vihaamaan, solvaamaan tai noraamaan.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Mikä neuvoksi?

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

jouden-za kirjoitti:se jos mikä on arvostettavaa että uskaltaa sanoa ajatuksensa ääneen, eikä pelkästään normi asioista vaan vähän aremmistakin
Tästä olen aivan samaa mieltä.
eps

Re: Mikä neuvoksi?

Viesti Kirjoittaja eps »

EveryWoman kirjoitti:
eps kirjoitti:Miksi sellaista ihmistä pitäisi auttaa, joka kaikin tavoin osoittaa, että ei kaipaa eikä arvosta apua?
Miksi sairaalle lapselle pitäisi syöttää lääkettä jota hän ei halua niellä, kun se maistuu niin pahalta?
Et kai vakavissasi vertaa tervettä aikuista miestä sairaaseen lapseen?
Heräsi kysymys, miksi vetäisin välittämisen rajan juuri kumppanini ja muiden ihmisten väliin, enkä löytänyt siihen vedenpitävää perustelua.
On tietenkin oikein auttaa ketä tahansa, joka tarvitsee apua, mutta sellaisen normaalin ihmisen auttaminen ei kyllä onnistu, joka ei halua apua. Käytännössä sellaisen ihmisen auttaminen väkisin tarkoittaisi, että auttaja mielestään tietää autettavaa paremmin, miten tämän tulee elää elämänsä. Näin voi olla, en kiellä sitä, mutta jo lähtökohtaisesti sellaisen avun tarjoaminen ei voi synnyttää muuta kuin vastarintaa.
Tajusin, että kenen tahansa rakastamani ihmisen onnettomuus vaikuttaa kielteisesti minunkin elämänlaatuuni - ja tällaisen ihmisen tukena oleminen onnistuessaan myönteisesti.
Onneksi maailmasta eivät autettavat lopu: esimerkiksi shrink-palstalla nimimerkki "Pisara" kirjoitti riipaisevasti erosta. Siellä on selkeästi ihminen, joka huolii auttavan käden.
Mitä tarkemmin asiaa ajattelin, sitä selvemmältä alkoi näyttää, että itse asiassa missä tahansa ongelmatilanteessa asiaan puuttuminen (oman henkisen panoksen antaminen) oli omalta kannaltani mielekkäämpää kuin ongelmien jatkumisen seuraaminen sivusta.
Mielestäni tämä on totta vain silloin, kun auttamisyrityksellä voidaan saavuttaa positiivisia tuloksia.
Uskon tämän selittyvän ainakin osittain ihmisen yhteisöllisellä luonteella (tämän yhteisöllisyyden uskon koskettavan Gattacaakin, ja siksi epäilen ettei hän ole onnellinen niin kauan kuin hän vihaa muita ihmisiä ja jopa pitää itseään eri lajin edustajana).
Tuskin henkilö, joka vihaa kaikkia, tulee yhtään sen onnellisemmaksi, jos häntä yritetään väkisin ohjata hänen mielestään väärään suuntaan.

Mitä taas Gattacaan tulee, niin miehen tavanneena olen sitä mieltä, että hän ei suinkaan vihaa ihmisiä. En pidä hänen kirjoituksistaan, mutta en myöskään usko, että hän huolii tai edes tarvitsee meidän apuamme.
Mutta kaikki ne ihmiset, joihin minulla on jatkuva kontakti, vaikka vain netin välityksellä, kuuluvat siihen joukkoon, joista oletusarvoisesti välitän myös käytäntöön ulottuvalla tavalla - vain koska he ovat ihmisiä ja minä olen heihin yhteydessä.
Tällä tavalla sinä poltat itsesi kovin nopeasti loppuun. Vaikka rajojen vetäminen on vaikeaa, niin pakko niitä on johonkin vetää. Itse autan mielelläni ihmistä, joka on valmis auttamaan itseään eli vähintään ottamaan avun vastaan. Tämä yksinkertainen rajoitus on ainakin minulle riittävä.
Siis tilanteessa, jossa heistä jollakulla on silmiinpistävä ongelma, ainakin yritän tehdä asialle jotakin (paitsi jos en kerta kaikkiaan tiedä mitä tehdä) - sen sijaan että tyytyisin vihaamaan, solvaamaan tai noraamaan.
Jos minä koputan ovelle, eikä kukaan avaa, niin montako kertaa minun pitää vielä koputtaa? Jos jotakuta yritetään auttaa, eikä hän halua apua, niin montako kertaa pitää vielä yrittää? Näin palataan takaisin alkuperäiseen kysymykseen: Miksi sellaista ihmistä pitäisi auttaa, joka kaikin tavoin osoittaa, että ei kaipaa eikä arvosta apua?

e.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Mikä neuvoksi?

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

eps kirjoitti:
EveryWoman kirjoitti:
eps kirjoitti:Miksi sellaista ihmistä pitäisi auttaa, joka kaikin tavoin osoittaa, että ei kaipaa eikä arvosta apua?
Miksi sairaalle lapselle pitäisi syöttää lääkettä jota hän ei halua niellä, kun se maistuu niin pahalta?
Et kai vakavissasi vertaa tervettä aikuista miestä sairaaseen lapseen?
En ole varma miten ulottuvaiseksi vertaukseni tulkitsit. Vertaan noita kahta siinä mielessä, että aivan kuten lapsi voi tehdä itselleen vahinkoa kieltäytymällä nielemästä pahanmakuista lääkettä (tai vaikka sitten kalanmaksaöljyä, jos sinua hämää että vertauksessa lapsi on nimenomaan sairas), myös aikuiset valitsevat silloin tällöin itsensä kannalta vahingollisia toimintatapoja koska niiden valitseminen tuntuu houkuttelevammalta. Jos huomaan tällaisia tilanteita, ja katson voivani edes auttavasti kuvailla ko. toiminnan vahingollisuutta, pidän velvollisuutenani mainita asiasta.
On tietenkin oikein auttaa ketä tahansa, joka tarvitsee apua, mutta sellaisen normaalin ihmisen auttaminen ei kyllä onnistu, joka ei halua apua.
On rajanvetokysymys, kuka haluaa apua. Kaikki avunhuudot eivät ole verbaalisia. Jos apua haluamattoman ihmisen saa tajuamaan vaikka vain sen, että hän viestii käyttäytymisellään tarvitsevansa apua, on jo auttanut vähän.
Käytännössä sellaisen ihmisen auttaminen väkisin tarkoittaisi, että auttaja mielestään tietää autettavaa paremmin, miten tämän tulee elää elämänsä.
En ole samaa mieltä. Apua tarvitsevaa voi auttaa jo sekin, että hän tiedostaa oman toimintansa ristiriidat. Sen jälkeen hän saattaa itse löytää ne itselleen sopivimmat toimintatavat. Ei ulkopuolisen tarvitse olla perillä ratkaisusta voidakseen havaita ongelman.
lähtökohtaisesti sellaisen avun tarjoaminen ei voi synnyttää muuta kuin vastarintaa.
Minä en vedä avunannon rajaa siihen, tekeekö kohde alussa vastarintaa vai ei. Ajatellaan vaikka henkilöä, joka on huomaamattaan kävelemässä auton alle, ympäristössä jossa on niin kova meteli ettei häntä voi varoittaa huutamalla. Jos käyn nykimässä häntä pois tieltä, hän saattaa yrittää vastustella. Ainakaan tässä tilanteessa vastustelu ei minusta ole hyvä syy lopettaa nykiminen.
shrink-palstalla nimimerkki "Pisara" kirjoitti riipaisevasti erosta. Siellä on selkeästi ihminen, joka huolii auttavan käden.
Huomasin, ja totesin että hänelle oli jo sanottu ne jutut jotka minäkin olisin sanonut. Toki maailmassa on autettavia niin paljon, että en mitenkään voi ottaa huolehtiakseni heistä kaikista. En varta vasten hakeudu tilanteisiin, joissa apuani tarvitaan, eikä auttamiseni edes ole epäitsekästä - teen sitä vain silloin kun osun paikalle ja voin auttaa jotakuta muista tavoitteistani tinkimättä. Kitykontekstissa "paikalle osuminen" tarkoittaa sitä, että olen joka tapauksessa aikeissa kirjoittaa jotakin.
Mitä tarkemmin asiaa ajattelin, sitä selvemmältä alkoi näyttää, että itse asiassa missä tahansa ongelmatilanteessa asiaan puuttuminen (oman henkisen panoksen antaminen) oli omalta kannaltani mielekkäämpää kuin ongelmien jatkumisen seuraaminen sivusta.
Mielestäni tämä on totta vain silloin, kun auttamisyrityksellä voidaan saavuttaa positiivisia tuloksia.
Niin minunkin mielestäni. Jos on mahdollista tehdä jotakin järkeenkäyvää, on mahdollista myös saavuttaa myönteisiä tuloksia. Muunlainen suhtautuminen ("ei tää kuitenkaan mitään auta") on ennakkoluuloisuutta.
Mitä taas Gattacaan tulee, niin miehen tavanneena olen sitä mieltä, että hän ei suinkaan vihaa ihmisiä. En pidä hänen kirjoituksistaan, mutta en myöskään usko, että hän huolii tai edes tarvitsee meidän apuamme.
Eli tämä vuosien palstailu on nähdäksesi ollut puhdasta provoilua?

En minäkään oleta, että G käyttäytyisi IRL yhtään samoin kuin Kityssä. Silti jotain hänestä kertoo se, että hän on valmis käyttämään suuren osan ajastaan (jopa mainittavan osan elämästään) Kitypersoonansa ylläpitämiseen. Olen valmis jopa väittämään, että kuka tahansa henkilö joka keskustelee netissä vuosien ajan tuolla tavalla, kääntyy ihmisenä omalta kannaltaan huonoon suuntaan vaikka elämä olisi muuten täysin kunnossa. Jo ihmisen sisäisen puheen luonne (se, onko se myönteistä vai kielteistä, aggressiivista vai rakkaudentäyteistä jne.) vaikuttaa todistettavasti hänen henkiseen olotilaansa, asenteisiinsa ja sitä kautta myös elämän konkreettisiin tapahtumiin. Olisi sokeaa tai sitten vain tietämätöntä uskoa, ettei G:n tyylisellä palstakirjoittelulla olisi kielteistä vaikutusta. Itseeni vaikuttaa jo Gattacan kielteisyyden- ja masennuksensekaisen ajatusvirran säännöllinen lukeminen (minkä vuoksi toivon, että Asiakeskustelut voitaisiin rauhoittaa tuollaiselta tyyliltä).

Minusta senkin, huoliiko Gattaca apua vai ei, voisi jättää hänen itsensä päätettäväksi.
Mutta kaikki ne ihmiset, joihin minulla on jatkuva kontakti, vaikka vain netin välityksellä, kuuluvat siihen joukkoon, joista oletusarvoisesti välitän myös käytäntöön ulottuvalla tavalla - vain koska he ovat ihmisiä ja minä olen heihin yhteydessä.
Tällä tavalla sinä poltat itsesi kovin nopeasti loppuun.
Miten minusta tuntuu siltä, että minua yritetään lannistaa? Ehkä yrität vain auttaa.

Olen ennenkin ollut tekemisissä hankalien ihmisten kanssa (aiemmin mainitsemani esimerkki ei ollut ainoa) ja selvinnyt kunnialla. Olennaista on se, että tietää omat rajansa. Minun rajani Gattacan kanssa on tullut vastaan nyt - ja jos hän vielä haluaa keskustella kanssani, hän saa yrittää toimia minun säännöilläni. Eli pallo on hänellä. On ihan mahdollista että keskinäinen keskustelumme ei tästä johtuen jatku enää ikinä - mutta pidän niinikään mahdollisena että hän kykenee ja myös haluaa keskustella kanssani sellaisella tavalla joka ei huononna elämänlaatuani liikaa.
Jos jotakuta yritetään auttaa, eikä hän halua apua, niin montako kertaa pitää vielä yrittää?
Niin monta kertaa kuin jaksaa. Sitten kun ei enää jaksa, yrittäminen kannattaa lopettaa.
Näin palataan takaisin alkuperäiseen kysymykseen: Miksi sellaista ihmistä pitäisi auttaa, joka kaikin tavoin osoittaa, että ei kaipaa eikä arvosta apua?
Siksi, että haluaa. Minä pyrin aina olemaan tekemättä mitään sellaista, mitä en halua tehdä. Eli kääntäen: jos minä teen jotakin, teen sen vain koska haluan, eikä koska pitää. Siis koska se on minun omalta kannaltani parempi vaihtoehto kuin tekemättä jättäminen.
eps

Re: Mikä neuvoksi?

Viesti Kirjoittaja eps »

EveryWoman kirjoitti: Eli tämä vuosien palstailu on nähdäksesi ollut puhdasta provoilua?
Sitä sinun on kysyttävä häneltä itseltään. En spekuloi tällä asialla.

e.
ihmettelee

Re: Mikä neuvoksi?

Viesti Kirjoittaja ihmettelee »

slam kirjoitti:Kaikki vihaa minuu, eikä ymmärrä minun huumoria netissä tai juttui :cry:

edit: netissä
Ei voi syyttää yleisöä, jos ei osaa näytellä. Tarkoitanpa vain, että eivät ne omat hauskat kirjallisesti ilmaistut knopit välttämättä toisille niin helposti aukea. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kasvotusten livenä voisi tulla ymmärretyksi.

Jos tuntuu, että netissä ahdistaa, kun ei kukaan ymmärrä, niin pakkoko siellä on olla? Lisäksi voi harjoitella kirjoittamaan selkeästi ja ytimekkäästi sitä mitä tarkoittaa ilman pyrkimystä (teko)taiteellisuuteen.
slam

Re: Mikä neuvoksi?

Viesti Kirjoittaja slam »

[quote="ihmettelee"][/quote]

jep, kait täällä tulee oltua silloin, kun ei ole muuta elämää. :)

8-10 vieraan ihmisen kanssa olen omasta aloitteesta keskustellut/puhunut pipestä kuluneiden viikkojen aikana. + plus hissimiehet. Aika paljon on tullut laskettua yksin, kun tuolla yhdellä hyvällä lautafrendiksellä on naissuhteita menossa. :) Kyllähän sitä yksinkin laskee...

Tapasin yksi päivä ihmeellisen rohkeen pikkukillin. Kaveri alkoi vain puhumaan, vaikka saatan ehkä näyttää lapsen mielestä paippia käyttävältä kovikselta :lol: Joku teini on saattanut pitää lähes turpansa kiinni, mutta vanhemmat kaverit möykkää paljon. 40;seltä lautailun hiljattain aloittaneelta riitti juttua 80luvusta ja vaikka mistä. "kyseli kaikkea, että mikähän näistä rinteistä on ollut täällä ensin .. yms. :)
siia
Kitinä paheena
Viestit: 31
Liittynyt: 14.01.2006 14:00

Re: Mikä neuvoksi?

Viesti Kirjoittaja siia »

jouden-za kirjoitti:
Zeb kirjoitti: Olenko tosiaan lähestulkoon ainoa, joka pitää Gattacaa sympaattisena ja tekstejään usein viihdyttävänä ylilyönneistään huolimatta ?

Et tosiaankaan ole...plääh plääh plääh
Yksi kimppakivaan liittyjä lisää mukana.. Moon muuten jo jokusen aikaa arvuutellu ton Gattagan horoskooppii...Jouska jelppivä, mä en oo niin hyvä ko soot.. Vai oisko G itte kuulolla?? :pliis: NiinQ sil mitään merkityst niinQ silleesti, mut vähän kyllä kiinnostais.. ;)
Yhdistelmä rautaista järkeä ja kummallista hössötystä
Vastaa Viestiin