Jätetty

Painaako joku mieltä? Haluatko purkaa sydäntäsi? Jos ei apu löydy, niin ainakin kuuntelevia korvia.
VAIN ASIALLISET KOMMENTIT! Kuri on kova.
-Superior-
Kitisijä
Viestit: 1234
Liittynyt: 07.04.2006 0:01

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja -Superior- »

...
Viimeksi muokannut -Superior-, 07.12.2006 22:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-Superior-
Kitisijä
Viestit: 1234
Liittynyt: 07.04.2006 0:01

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja -Superior- »

...
Viimeksi muokannut -Superior-, 07.12.2006 22:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pehmovanukas

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja Pehmovanukas »

Zeb kirjoitti:Mitä sitten käsität sitoutumisella ? Uskotko niihin löpinöihin myötä- ja vastamäistä ? Hyvissäkin suhteissa käsittääkseni on vaiheita, jolloin ne eivät ole erityisen tyydyttäviä. Tuollaisen vaiheen keskellä et tietenkään voi tietää, onko kyseessä ohimenevä ongelma, vaiko onko suhde muuttunut pysyvästi. Missä vaiheessa sitten suhteesta pitäisi irrottautua ? Vähemmän tarvitsevat varmaankin lähtevät ensin, individualismin ja itsenäisyyden ylistyslaulua hoilaten. Jokainen toki tavallaan, eipä siinä mitään, mutta riittävä annos tuota irrottautumiskykyä suhteessa tarvitsevuuteen, ja voi olla varma ettei mikään suhde koskaan kestä. Minulle se olisi ongelma, mutta ymmärrän kyllä, etteivät kaikki näe asiaa samalla tavalla, eikä tarvitsekaan.
Uskon tietysti. Jos en uskoisi, en varmaan koskaan yrittäisi pariutua tosissani. Jotta totuus ei unohtuisi, niin kaikissa huonoissa parisuhteissakin on joskus ollut hyvä aikansa. Kyllä normaalilla älyllä ja tunneälyllä varustettu aikuinen ihminen tietää milloin on tehnyt tarpeeksi töitä ja on aika jättää uppoava laiva ja milloin se on vielä pumpattavissa pinnalle. Se tietysti vaatii myös tiedon siitä, mitä elämältä ja parisuhteelta ylipäätään haluaa.

Minusta olisi aika ikävää, että joku seurustelisi minun kanssani vain siksi, että kokisi tarvitsevansa minua ollakseen elämäänsä tyytyväinen. Vaatii aika paljon enemmän, että kutsun sitä rakkaudeksi.
Zeb

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja Zeb »

-Superior- kirjoitti:Kun sanon kursivoituna, vitun vähämielinen idiootti, etten "tarvitse" ketään, tarkoitan, etten ole riippuvainen kenestäkään. Riippuvainen tavalla, jossa henkinen selviytymiseni vastoinkäymisistä - kuten ketjussa oli puhe - olisi korrelaatiossa muiden ihmisten tarjoamaan henkiseen tukeen. Kaipaan lohtua kuin kuka tahansa, kaipaan rakkautta ja haluan osoittaa sitä, mutta se, kuinka ongelmani ratkaisen, ei kovinkaan paljon liity siihen, millaisia vuorovaikutussuhteita elämässäni on.
Jos tarkoitat ettet ole riippuvainen kenestäkään niin sano sitten myös niin. Vähemmän tarvetta ajatustenlukuun ja muihin paranormaaleihin ilmiöihin ja siinä mielessä kätevämpää.

Minusta on hyvin yleisinhimillinen ilmiö tukeutua toisiin ihmisiin vastoinkäymisissä, ja kaiken kaikkiaan hyvin tervekin ilmiö osata tuo taito. Kysymyshän on pitkälti siitä, että osaa luottaa ja uskaltaa olla heikko. En osaa, toisin kuin sinä ilmeisesti, pitää tavoittelemisen arvoisena (tai ainakaan minulle edes pitkällä tähtäimellä mahdollisena) emotionaalista riippumattomuutta muista ihmisistä.

Ehkä sinä todellakin olet poikkeus, ja omaat poikkeuksellisia henkisiä voimavaroja elämän kriisitilanteissa (huomioiden myöskin nuori ikäsi). Oman kokemukseni perusteella olisin kuitenkin taipuvainen uskomaan, että ihmiset, jotka eivät uskalla myöntää olevansa joskus heikkoja, vaan yrittävät viimeiseen asti pärjätä omillaan ongelmatilanteissa, saattavat joustamattoman ja itselleen armottoman sisäisen selviytymisstrategiansa myötä ajautua umpikujaan helpommin kuin ihmiset jotka kykenevät olemaan heikkoja, tukeutumaan toisiin ja jakamaan murheensa, valiten toki luottamuksensa kohteet sen arvoiseksi olettamiensa joukosta. Minä kutsuisin sitä terveemmäksi kuin sinun äärimmäistä tarvettasi omavaraisuuteen ja itseriittoisuuteen. Kaipa muuten tuo korostuneen ylimielinen ja aggressiivinenkin sävy teksteissäsi täällä liittyy tavallaan samaan tarinaan. Minun mielestäni se kertoo todennäköisimmin pohjimmiltaan nimenomaan epävarmuudesta, eikä itsevarmuudesta.
Zeb

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Pehmovanukas kirjoitti: Minusta olisi aika ikävää, että joku seurustelisi minun kanssani vain siksi, että kokisi tarvitsevansa minua ollakseen elämäänsä tyytyväinen. Vaatii aika paljon enemmän, että kutsun sitä rakkaudeksi.
Niin minustakin olisi ikävää, jos joku olisi kanssani vain siksi, ettei pysty eroamaankaan. Mutten sen sijaan olisi ollenkaan pahoillani, jos tuo joku olisi kanssani, koska rakastaa minua, viihtyy minun kanssani ja haluaa tulevaisuuden kanssani till the death do us apart, ja tästä seuraisi, että suhteen menettäminen (eron tai kuoleman kautta) olisi hänelle henkilökohtainen tragedia, josta selviytyminen vaatisi pitkään työtä ja ponnistelua. Tuon tyyppinen tarvitseminen ja riippuvuus kuuluu minun rakkauskäsitykseeni, ja ulottuu kyllä myös muihin rakkaisiin ihmisiin tässä elämässä. Voisin kuvitella, että ainakin lapsiaan voisi rakastaa niin paljon, että heidät menettäessään voisi hajota jotenkin pysyvästikin. Ehkä myös puolisoaan, jos liitto on äärimmäisen hyvä ?
mustanikki

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja mustanikki »

Zeb kirjoitti: Minun mielestäni se kertoo todennäköisimmin pohjimmiltaan nimenomaan epävarmuudesta, eikä itsevarmuudesta.
Pienen mutustelun jälkeen on epävarmuus ensimmäinen ja voimakkain piirre, mikä välittyy Superiorin teksteistä hänestä itsestään, näistäkin. Olet oikeassa.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja Ann »

-Superior- kirjoitti:vitun vähämielinen idiootti
Whoa.. Tätäkö se nimimerkinvaihdos teettää?
Rotan aivot valtasivat pääni.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Zeb kirjoitti:Minusta on hyvin yleisinhimillinen ilmiö tukeutua toisiin ihmisiin vastoinkäymisissä, ja kaiken kaikkiaan hyvin tervekin ilmiö osata tuo taito. Kysymyshän on pitkälti siitä, että osaa luottaa ja uskaltaa olla heikko.
Se, että osaa luottaa, että uskaltaa olla heikko, ja että kykenee yhtenä toimintavaihtoehtona kriisitilanteissa tukeutumaan muihin ihmisiin, ei täytä ainakaan minun määritelmääni muiden ihmisten tarvitsemisesta. Jos sanoisin kumppanilleni tarvitsevani häntä, hän ajattelisi minun tarkoittavan, että en voisi elää onnellisena ilman häntä. Sellaiset parisuhteet, joissa ollaan yhdessä pakon (= jotta voisi olla onnellinen) eikä suhteen tuoman lisäarvon vuoksi (= kaksi yksinäänkin onnellista henkilöä nauttivat yhdessä elämästään enemmän) eivät kiinnosta meistä kumpaakaan. Silti tukeudumme toisiimme vaikeina aikoina emmekä piilottele heikkouttamme toisiltamme.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja Ann »

EveryWoman kirjoitti:Jos sanoisin kumppanilleni tarvitsevani häntä, hän ajattelisi minun tarkoittavan, että en voisi elää onnellisena ilman häntä.
Jos se toinen ottaisi ja lähtisi, niin kyllä siinä tovi menisi ennenkuin oppisi taas iloitsemaan asioista. Jos näin ei olisi, niin samalla vaivalla voisi linkoloida menemään.

Terve aikuinen pärjää yksinkin, mutta seurassa on mukavampaa. Älkää jaksako dyiveröidä..
Rotan aivot valtasivat pääni.
segma

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja segma »

Ann kirjoitti:
EveryWoman kirjoitti:Jos sanoisin kumppanilleni tarvitsevani häntä, hän ajattelisi minun tarkoittavan, että en voisi elää onnellisena ilman häntä.
Jos se toinen ottaisi ja lähtisi, niin kyllä siinä tovi menisi ennenkuin oppisi taas iloitsemaan asioista. Jos näin ei olisi, niin samalla vaivalla voisi linkoloida menemään.

Terve aikuinen pärjää yksinkin, mutta seurassa on mukavampaa. Älkää jaksako dyiveröidä..
Aamen! Minua vähän muutenkin ihmetyttää tuo asenne, jonka mukaan "pärjäisin ihan hyvin omillanikin elämäni loppuun saakka mutta otanpa nyt tämän suhteen kun saan". Tai ennemminkin kummaksun koko suhteessa olemisen syiden ruotimista noin yleensä. Järjetöntä miettiä, että "saako" olla tässä suhteessa tai onko siinä "oikein" perustein. Jos suhde toimii ja kestää, niin tuollaisilla syillä tuskin on väliä.

Toisaalta en tiedä, kun en ole pitkää vakavaa seurustelusuhdetta vielä kohdannut, ehkä se onkin paljon monimutkaisempaa ja pitäisi koko ajan olla puntaroimassa, ajatteleeko nyt oikein tästä kumppanista ja suhtautumisesta häneen ja koko suhteesta yleensä. Kamalan vaikeaksi kuitenkin tehdään tavallaan yksinkertainen (vaikka en väitäkkään ihmissuhteiden edes yleisellä tasolla olevan yksinkertaisia) asia.

Jotain tyttöjen juttuja taas? :F
Zeb

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja Zeb »

EveryWoman kirjoitti: Jos sanoisin kumppanilleni tarvitsevani häntä, hän ajattelisi minun tarkoittavan, että en voisi elää onnellisena ilman häntä. Sellaiset parisuhteet, joissa ollaan yhdessä pakon (= jotta voisi olla onnellinen) eikä suhteen tuoman lisäarvon vuoksi (= kaksi yksinäänkin onnellista henkilöä nauttivat yhdessä elämästään enemmän) eivät kiinnosta meistä kumpaakaan.
Minä tarvitsen kumppaniani ja olen onnellinen hänen kanssaan, ja tunne on molemminpuolinen. Katson, että suhde on minulle enemmän kuin mikään mitä voisi nimittää lisäarvoksi, kyseessähän on minun elämäni tärkein ihminen, ja minulle se on iso ja tärkeä asia. Jos menettäisin suhteeni jostain syystä nyt olisin pitkään hyvin hajalla, eli en voisi elää onnellisena pitkään aikaan, mutta uskoakseni selviäisin kyllä lopulta, ainakin mikäli kyseessä olisi ero, eikä toisen kuolema. Tarkoittaako tämä nyt siis sitä, etten ole vielä tiedostanut olevani suhteessa pakon vuoksi, ja vain kuvittelen olevani siinä siitä syystä että minulla on hyvä olla näin ?
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Zeb kirjoitti:Katson, että suhde on minulle enemmän kuin mikään mitä voisi nimittää lisäarvoksi, kyseessähän on minun elämäni tärkein ihminen, ja minulle se on iso ja tärkeä asia.
Minä voin hyvin nimittää lisäarvoksi sitä, mitä tärkeänä pitämäni parisuhde tuo elämääni, vaikka kumppanini toki on minun itseni jälkeen elämäni tärkein ihminen. Ei tuo nimitys suhteeni tärkeyttä tai merkitystä vähennä.
Zeb kirjoitti:Jos menettäisin suhteeni jostain syystä nyt olisin pitkään hyvin hajalla, eli en voisi elää onnellisena pitkään aikaan, mutta uskoakseni selviäisin kyllä lopulta, ainakin mikäli kyseessä olisi ero, eikä toisen kuolema. Tarkoittaako tämä nyt siis sitä, etten ole vielä tiedostanut olevani suhteessa pakon vuoksi, ja vain kuvittelen olevani siinä siitä syystä että minulla on hyvä olla näin ?
Se saattaa tarkoittaa vain sitä, että suhtaudumme kieleen eri tavalla. Minä pyrin olemaan sanomatta asioita, joiden takana en oikeasti voi seistä - sellaisia kuten En voisi elää ilman sinua. Se, että olisin todennäköisesti eron tai etenkin kumppanin kuoleman jälkeen jonkin aikaa täysin paskana, on asia erikseen. Ja Tarvitsen sinua on merkityssisällöltään minulle suunnilleen edellistä vastaava lausahdus. Ehkä se sinulle merkitsee jotakin muuta.
Viimeksi muokannut EveryWoman, 21.04.2006 0:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

segma kirjoitti:Minua vähän muutenkin ihmetyttää tuo asenne, jonka mukaan "pärjäisin ihan hyvin omillanikin elämäni loppuun saakka mutta otanpa nyt tämän suhteen kun saan".
Minullako arvelit tuollaisen asenteen olevan? Ei "kun saan", vaan "kun haluan".
Tai ennemminkin kummaksun koko suhteessa olemisen syiden ruotimista noin yleensä. Järjetöntä miettiä, että "saako" olla tässä suhteessa tai onko siinä "oikein" perustein. Jos suhde toimii ja kestää, niin tuollaisilla syillä tuskin on väliä.
Nimenomaan jos se sekä toimii että kestää. Monien suhteet vain eivät toimi eivätkä kestä. Mitä ratkaisumallia suosittelisit heille, jos syy-seuraussuhteiden analysointi ei kelpaa?
Toisaalta en tiedä, kun en ole pitkää vakavaa seurustelusuhdetta vielä kohdannut, ehkä se onkin paljon monimutkaisempaa ja pitäisi koko ajan olla puntaroimassa, ajatteleeko nyt oikein tästä kumppanista ja suhtautumisesta häneen ja koko suhteesta yleensä. Kamalan vaikeaksi kuitenkin tehdään tavallaan yksinkertainen (vaikka en väitäkkään ihmissuhteiden edes yleisellä tasolla olevan yksinkertaisia) asia.
Jos tietää mitä tekee, ei tarvitse "koko ajan olla puntaroimassa". Siihen tilaan päästäkseen toki jokainen tarvitsee suurempia tai pienempiä annoksia puntarointia. Pääsääntöisesti sitä vähemmän, mitä rehellisempää se on.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4593
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

EveryWoman kirjoitti:Monien suhteet vain eivät toimi eivätkä kestä. Mitä ratkaisumallia suosittelisit heille, jos syy-seuraussuhteiden analysointi ei kelpaa?
Ihmisille, joilta syy-seuraussuhteiden analysointi ei suju luonnollisesti ja automaagisesti, suosittelen ihan sitä eroa.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Pehmovanukas

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja Pehmovanukas »

Zeb kirjoitti:Minä tarvitsen kumppaniani ja olen onnellinen hänen kanssaan, ja tunne on molemminpuolinen. Katson, että suhde on minulle enemmän kuin mikään mitä voisi nimittää lisäarvoksi, kyseessähän on minun elämäni tärkein ihminen, ja minulle se on iso ja tärkeä asia. Jos menettäisin suhteeni jostain syystä nyt olisin pitkään hyvin hajalla, eli en voisi elää onnellisena pitkään aikaan, mutta uskoakseni selviäisin kyllä lopulta, ainakin mikäli kyseessä olisi ero, eikä toisen kuolema. Tarkoittaako tämä nyt siis sitä, etten ole vielä tiedostanut olevani suhteessa pakon vuoksi, ja vain kuvittelen olevani siinä siitä syystä että minulla on hyvä olla näin ?
Minä en nyt oikein ymmärrä, miksi ajattelet eron (tai muun rakkaan menettämisen) suremisen ja siitä tulevan pahan olon olevan jotekin kytköksissä siihen, että onko toinen tarpeellinen vai ei. Voi olla tärkeä, rakas ja pelätä toisen menettämistä. Se ei kuitenkaan ole kytköksissä siihen, että voisiko olla onnellinen ilmankin tuota ihmistä, kunhan se suru ja murhe on käyty läpi. Se voi viedä vuosia, ja on varsin mahdollista ettei samaa onnellisuuden tasoa saavuta myöhemmin.

Lisäarvoa on se yhdessäolon tuoma hyvä olo joka tulee sen olon päälle, minkä saa verrattuna siihen tilanteeseen, ettei olisi yhdessä alunperinkään. Ei suinkaan verrokki siihen, että mikä olo on suhteen toimiessa ja mikä sen päättyessä. Surutyö kuuluu aina ihmissuhteen katkeamiseen, myös silloin kun se on oma valinta.

Sanasta "tarvita" tulee väkisin mieleen, että toinen on olemassa tyydyttääkseen joitain tarpeita - seuran kaipuuta, sosiaalisia paineita pariutumiseen, hellyydenkipeyttä, seksuaalisia haluja, rakastetuksi tulemisen kaipuuta, henkisen tuen kaipuuta tms. Haluaisin uskoa että rakkaus on jotain enemmän kuin bilateraalinen tarpeisiin vastaava symbioosi. Voihan se olla että olen väärässä, mutta en minusta olisi pelottava ajatus tietää että joku olisi sen takia kanssani, ettei osaisi olla onnellinen yksinkin. Minäkin haluaisin olla jotain enemmän kuin tarpeellinen.
Viimeksi muokannut Pehmovanukas, 21.04.2006 0:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pehmovanukas

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja Pehmovanukas »

EveryWoman kirjoitti:Se saattaa tarkoittaa vain sitä, että suhtaudumme kieleen eri tavalla. Minä pyrin olemaan sanomatta asioita, joiden takana en oikeasti voi seistä - sellaisia kuten En voisi elää ilman sinua. Se, että olisin todennäköisesti eron tai etenkin kumppanin kuoleman jälkeen jonkin aikaa täysin paskana, on asia erikseen. Ja Tarvitsen sinua on merkityssisällöltään minulle suunnilleen edellistä vastaava lausahdus. Ehkä se sinulle merkitsee jotakin muuta.
Sama vika. "En voi elää ilman sinua" olisi kauhean ikävä kuulla rakkaan ihmisen suusta. Jos sitä tarkoittaisi tosissaan, se olisi vielä ikävämpää. En minä haluaisi että kumppanini tekisi itsemurhan, jos minä kuolisin :roll:

En sanoisi myöskään koskaan "en voisi olla onnellinen ilman sinua." Sen sijaan voin sanoa vaikka "vaikea kuvitella, että olisin ilman sinua koskaan yhtä onnellinen" tai jotain sellaista, johon voisin itsekin uskoa.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Pehmovanukas kirjoitti:En minä haluaisi että kumppanini tekisi itsemurhan, jos minä kuolisin.
*nyökkää* Ja vielä vähemmän silloin, jos ero tulisi muusta syystä. Enkä toivo kumppanini haluavan sitä minun osaltani (siis että tappaisin itseni tai kuihtuisin onnettomuudesta epäihmiseksi, jos joutuisimme eroamaan).
Pehmovanukas kirjoitti:En sanoisi myöskään koskaan "en voisi olla onnellinen ilman sinua."
Joo yök. Onneksi en ole koskaan joutunut kuulemaan tuollaista vakavassa suhteessa.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

Mylwin kirjoitti:Ihmisille, joilta syy-seuraussuhteiden analysointi ei suju luonnollisesti ja automaagisesti, suosittelen ihan sitä eroa.
Ja eroa ja eroa ja eroa, aina vain? Veikkaan, että heidänkin tapauksessaan jonkinlaisen omia toimintamalleja koskevan pohdinnan opetteleminen (kyllä sen jokainen normaali ihminen oppii ellei osaa jo valmiiksi) toisi tyydyttävämmän ratkaisun ongelmaan.
segma

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja segma »

EveryWoman kirjoitti:Minullako arvelit tuollaisen asenteen olevan? Ei "kun saan", vaan "kun haluan".
Plastiikkaa. (En tiedä miksi tuo sana tuli mieleeni, älä noteeraa sitä.) Minun on pirun vaikea sisäistää tuota. Minulle seurustelusuhde olisi jotakuinkin mannaa Taivaasta (ehkä juuri tämän takia olen yksin), puhumattakaan nyt sitten siitä, että minun haluamisellani olisi jotain tekemistä sen kanssa saanko kyseistä taivaanlahjaa ja kestääkö se.
EveryWoman kirjoitti: Nimenomaan jos se sekä toimii että kestää. Monien suhteet vain eivät toimi eivätkä kestä. Mitä ratkaisumallia suosittelisit heille, jos syy-seuraussuhteiden analysointi ei kelpaa?
Käsitit minut ehkä hieman väärin. Tietysti toimimattomaan suhteeseen tarvitaan syy-seurauslogiikan tutkimista. Mutta ennen suhteeseen pääsemistä tuollainen "haluankohan nyt oikeasti tuota ihmistä kumppanikseni vai haluanko vain sitä suhdetta" -tyylinen spekulointi vie vain umpikujiin. Minut se ainakin on vienyt.
EveryWoman kirjoitti:Jos tietää mitä tekee, ei tarvitse "koko ajan olla puntaroimassa". Siihen tilaan päästäkseen toki jokainen tarvitsee suurempia tai pienempiä annoksia puntarointia. Pääsääntöisesti sitä vähemmän, mitä rehellisempää se on.
Tarkoitatko rehellisellä tässä tilanteessa esimerkiksi sitä, että pistää suhteen poikki jos huomaa ettei se toimi, sen sijaan että sivuuttaisi totuuden koska ei voisi elää ilman kumppaniaan? (Luulen että tarkoitat, kunhan nyt varmistan.)
Zeb

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Pehmovanukas kirjoitti:Minä en nyt oikein ymmärrä, miksi ajattelet eron (tai muun rakkaan menettämisen) suremisen ja siitä tulevan pahan olon olevan jotekin kytköksissä siihen, että onko toinen tarpeellinen vai ei. Voi olla tärkeä, rakas ja pelätä toisen menettämistä. Se ei kuitenkaan ole kytköksissä siihen, että voisiko olla onnellinen ilmankin tuota ihmistä, kunhan se suru ja murhe on käyty läpi. Se voi viedä vuosia, ja on varsin mahdollista ettei samaa onnellisuuden tasoa saavuta myöhemmin.
Minun kielessäni se, että toinen on hyvin rakas ja tärkeä tarkoittaa oikeastaan samaa asiaa, kuin että tarvitsen häntä (sen lisäksi että rakkaani onnellisuus on minulle tärkeää, ja seurustelukumppanin ollessa kyseessä haluan jakaa elämäni hänen kanssaan). Se, että tarvitsen jota kuta ei välttämättä kuitenkaan heti minun päässäni tarkoita, että se joku olisi pitkällä tähtäimellä elämän jatkumisen edellytys minulle. Voin minä sanoa muutamasta ystävästänikin, että tarvitsen heitä, ja sillä tarkoitan, että he ovat minulle tärkeitä ja rakkaita.

Omaa tarvitsevuuttani, mitä tulee eri ihmisiin, voin parhaiten mitata kuvittelemalla mitä tämän ihmisen menetys minulle merkitsisi, ja samalla siis myös ihmisten tärkeyttä elämässäni. En kylläkään haluaisi rakkaitani laittaa "tärkeys"järjestykseen, mutta päässäni sellainen järjestys kyllä taitaa olla, ja nimen omaan viime kädessä sillä mittarilla miltä menetys tuntuisi.
Sanasta "tarvita" tulee väkisin mieleen, että toinen on olemassa tyydyttääkseen joitain tarpeita - seuran kaipuuta, sosiaalisia paineita pariutumiseen, hellyydenkipeyttä, seksuaalisia haluja, rakastetuksi tulemisen kaipuuta, henkisen tuen kaipuuta tms. Haluaisin uskoa että rakkaus on jotain enemmän kuin bilateraalinen tarpeisiin vastaava symbioosi. Voihan se olla että olen väärässä, mutta en minusta olisi pelottava ajatus tietää että joku olisi sen takia kanssani, ettei osaisi olla onnellinen yksinkin. Minäkin haluaisin olla jotain enemmän kuin tarpeellinen.
En ehkä käyttäisi sanaa tarpeellinen ihmisestä jota tarvitsen, tarpeellinen kuulostaa tosiaan ehkä jotenkin vähättelyltä, ja sopii ehkä pikemmin materiaan.

Mitä enemmän sinä sitten haluaisit olla ? Ja mitä vikaa noissa yllä luettelemissasi tarpeissa oli, ihan inhimillisiä ymmärtääkseni ?

Olenkohan minä sitten jotenkin epäromanttinen tai jotain, kun pitkältikin näen pariutumisen vuorovaikutussuhteena, jossa on kyse toinen toisensa huomioimisesta ja kyllä, toinen toistensa tarpeiden täyttämisestä myös. Ei minusta tarpeessa tulla rakastetuksi, voida luottaa ja olla luottamuksen arvoinen, tarpeessa jakaa, tai edes tarpeessa perustaa perhe ole mitään väärää, enkä nyt osaa nähdä, että näissä toista ikään kuin "käytettäisiin" johonkin, tai välineellistettäisiin, mikäli aidosta kiintymyksestä ja kunnioituksesta on kyse.

En kuitenkaan usko, että mikään aikuisten välinen rakkaus- tai ystävyyssuhde voi perustua muuhun kuin jonkinlaiseen tasapuolisuuteen antamisessa ja saamisessa. Suhteen tarvitsee antaa kummallekin jotain sellaista, jonka vuoksi suhdetta motivoidutaan ylläpitämään. Tokihan nämä "vaihtokaupat" tapahtuvat hienovaraisemmin ja varmasti altruistisemminkin kuin ylläkuvatussa, mutta pitkällä tähtäimellä, kukaan ei varmaan halua loputtomiin ylläpitää suhdetta, joka vain ottaa eikä anna mitään. (Ehkä se saaminen voi sitten pitkään kestäneessä suhteessa olla vaikka vain tyytyväisyyttä oikeaksi näkemäänsä toimintaan esim. hoitaessaan puolisoaan vanhuksena tämän dementoiduttua ?)

En usko, että meillä on hirveän suurta mielipide-eroa näissä asioissa, ehkä enemmänkin sanojen merkitykset eivät ihan kohtaa ? Vai onkohan sinulla jotenkin romanttisempi / ylimaallisempi käsitys rakkaudesta kuin minulla ?

Tv. Maatiaistamma
Pehmovanukas

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja Pehmovanukas »

Zeb kirjoitti:En ehkä käyttäisi sanaa tarpeellinen ihmisestä jota tarvitsen, tarpeellinen kuulostaa tosiaan ehkä jotenkin vähättelyltä, ja sopii ehkä pikemmin materiaan.
Alkuperäinen teemahan lähti liikkelle siitä, minkälaatuinen riippuvuussuhde kumppaniin on terve ja hyvä. Minä lähden siitä, että kyseessä ei pitäisi olla tarveperusteinen (olivat ne tarpeet sitten sisäsyntyisiä tai ulkoisista paineista tulevia) riippuvaisuussuhde vaan kahden tasavertaisen kumppanin yhdessäolo, joka tuo kummankin elämään sitä "lisäarvoa."

Olen ollut sinkku eheänä ja onnellisena, en mielestäni tarvitse ketään perustyytyväisyyteni ylläpitoon. Olen suhteessa vain jos haluan olla suhteessa juuri sen yhden ihmisen erityisten ominaisuuksien vuoksi, en siksi, että hän sopisi johonkin sabluunaan joka vastaa joihinkin tarpeisiini. Simppeliä. Turha sotkea sitä siihen murheeseen, mikä aiheutuu rakkaan ihmisen menettämisestä.
Mitä enemmän sinä sitten haluaisit olla ? Ja mitä vikaa noissa yllä luettelemissasi tarpeissa oli, ihan inhimillisiä ymmärtääkseni ?
Ei listaani sisältynyt mitään sellaista ominaisuutta tai tarvetta, jossa olisi jotain vikaa. Ihan tavallisia inhimillisiä tarpeita. Teoriassa miltei kuka tahansa ihminen, joka on minuun rakastunut, kykenisi silti täyttämään nuo tarpeet. Silti valitsen kumppanini sen perusteella, että mitä häntä kohtaan tunnen, en sen perusteella, miten hän vastaa X kappaleeseen erilaisia tarpeita. Toki niillä on merkitystä ajatelleen sitä, miten laadukkaaksi parisuhteen arjen koen.
Olenkohan minä sitten jotenkin epäromanttinen tai jotain, kun pitkältikin näen pariutumisen vuorovaikutussuhteena, jossa on kyse toinen toisensa huomioimisesta ja kyllä, toinen toistensa tarpeiden täyttämisestä myös. Ei minusta tarpeessa tulla rakastetuksi, voida luottaa ja olla luottamuksen arvoinen, tarpeessa jakaa, tai edes tarpeessa perustaa perhe ole mitään väärää, enkä nyt osaa nähdä, että näissä toista ikään kuin "käytettäisiin" johonkin, tai välineellistettäisiin, mikäli aidosta kiintymyksestä ja kunnioituksesta on kyse.
Kuten totesin, itse tarpeissa ei ole mitään väärää. En haluaisi silti, että parisuhteeni perustuisi sille ajatukselle, että olen hyvä kumppani sen vuoksi, että vastaan tiettyyn tarvejoukkoon joka partnerillani on. Haluaisin olla hyvä kumppani siksi, että olen juuri minä.
En kuitenkaan usko, että mikään aikuisten välinen rakkaus- tai ystävyyssuhde voi perustua muuhun kuin jonkinlaiseen tasapuolisuuteen antamisessa ja saamisessa. Suhteen tarvitsee antaa kummallekin jotain sellaista, jonka vuoksi suhdetta motivoidutaan ylläpitämään... En usko, että meillä on hirveän suurta mielipide-eroa näissä asioissa, ehkä enemmänkin sanojen merkitykset eivät ihan kohtaa ? Vai onkohan sinulla jotenkin romanttisempi / ylimaallisempi käsitys rakkaudesta kuin minulla ?
Ehkä kyse on osin juuri semantiikasta. Omista tarpeista liikkeelle lähtevä kiintymys tuntuu kuitenkin ajatuksena itsekkäämmältä kuin se, että toiseen kiinnytään juuri sen vuoksi, millainen persoona hän on. Koetan valaista eroa esimerkillä, tuskin onnistun kuitenkaan välittämään ajatustani. Jostain syystä sitä on kovin vaikea pukea oikeiden sanojen muotoon.

Minä esimerkiksi viehätyn helpommin kilteistä maailmaahalaavista ihmisistä, vaikka itselleni ei ole mitään hyötyä siitä, että joku haluaa auttaa jokaista hädänalaista, joka tulee vastaan (karrikoiden.) Arvostan vain sellaista maailmankatsomusta ja epäitsekkyyttä, vaikka en ole itse yhtään sellainen. Mihin minun tarpeeseeni sellainen ominaisuus vastaisi? Mielestäni ei mihinkään.

Juuri tällä tavalla toivoisin olevani toiselle "jotain enemmän." En vastaus tiettyihin tarpeisiin, vaan ihminen jota ihaillaan ja kunnioitetaan sen vuoksi millainen olen, ei sen vuoksi, miten tyydytän tämän tarpeet. Olkoonkin, että suhde tuskin kestäisi kovin pitkään, jos toinen osapuoli olisi jatkuvasti seksuaalisesti turhautunut, kokisi itsensä laiminlyödyksi tai ettei häntä arvosteta. Syy olla parisuhteessa ei kuitenkaan saisi olla se, että kokee saavansa hyvää seksiä sekä riittävästi huomiota ja arvostusta. Hyvään suhteeseen ne tietysti kuuluvat osana, mutta eivät ole sen perusta.

Jos ei tällä aukea, en luultavasti osaa valitettavasti enää paremmin muotoilla.
hebuli

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja hebuli »

Mietitte ihan liikaa yksittäisiä lauseita, sanoja ja niiden merkityksiä. Voisin kuvitella parisuhteilun olevan ihan vitun vaikeaa, jos joutuu jokaisen viattoman ja positiivisena tarkoitetun tokaisun jälkeen miettimään "Hetkinen? Mitä se tuolla meinasi? Onkohan se vähän vajaa? Uskallanko olla hänen kanssaan parisuhteessa jos hän tarkoitti sitä mitä luulen hänen tuolla tarkoittaneen sanatarkasti?".
Pehmovanukas

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja Pehmovanukas »

hebuli kirjoitti:Mietitte ihan liikaa yksittäisiä lauseita, sanoja ja niiden merkityksiä. Voisin kuvitella parisuhteilun olevan ihan vitun vaikeaa, jos joutuu jokaisen viattoman ja positiivisena tarkoitetun tokaisun jälkeen miettimään "Hetkinen? Mitä se tuolla meinasi? Onkohan se vähän vajaa? Uskallanko olla hänen kanssaan parisuhteessa jos hän tarkoitti sitä mitä luulen hänen tuolla tarkoittaneen sanatarkasti?".
Ei se ole vaikeaa, aina voi keskustelemalla selvittää mitä toinen tarkoitti, ei se koskaan tähän mennessä ole siitä ollut kiinni. Teiniromanttisia latteuksia viljelevä ihminen olisi minusta todennäköisesti muutenkin epäkiinnostava. Pidetään nyt mielessä, mistä asia lähti liikkeelle. Semanttista kiistelyä varmaan aika suuri osa. Jos joku siitä saa huvia, ei sen pitäisi hebulille pahempaa hepulia tuottaa. Eti oma hiekkalaatikkos!
Zeb

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja Zeb »

*rakentaa vielä yhden hiekkalinnan, pläts pläts*
Pehmovanukas kirjoitti: Olen ollut sinkku eheänä ja onnellisena, en mielestäni tarvitse ketään perustyytyväisyyteni ylläpitoon. Olen suhteessa vain jos haluan olla suhteessa juuri sen yhden ihmisen erityisten ominaisuuksien vuoksi, en siksi, että hän sopisi johonkin sabluunaan joka vastaa joihinkin tarpeisiini. Simppeliä. Turha sotkea sitä siihen murheeseen, mikä aiheutuu rakkaan ihmisen menettämisestä.
Muistelisin kuitenkin, että useiden vallitsevien psykologisten käsitysten mukaan toistamme suhteissame lapsuudessa opittuja kiintymismalleja alitajuisesti, ja meille sopivin ihminen on nimenomaan sellainen ihminen jonka traumat sopivat yhteen omiemme kanssa. Rakkaussuhde nähdään ainakin joissain teorioissa tarpeellisena tilaisuutena taantua takaisin lapseksi, jota hoivataan ja josta pidetään huolta, eikä tässä katsota sinänsä olevan mitään poikkeavaa. En minäkään nyt hitto vie halua myöntää olevani suhteessa yksinomaan mikään iso vauva, mutta jotain yhtäläisyyksiä tuossa syliinkäpertymisen ja fyysisen ja sanallisen hellyyden kaipuussa vaan lapsuuden hoivatuksi tulemiseen on, ja noitahan emme pääse toteuttamaan minkään muun laatuisessa suhteessa. (Hups, assosiaationa tässä kohtaa tuli mieleen, että luin aikuisille miehille tarkoitetuista viikonloppuleireistä, joilla puetaan vaippoihin ja saa pissiä ja kakkia housuun ja laitetaan tutti ja tissi suuhun. No, ihan noin konkreettisesti en toivo tämän lapsuuteen paluun toteutuvan...)
Ei listaani sisältynyt mitään sellaista ominaisuutta tai tarvetta, jossa olisi jotain vikaa. Ihan tavallisia inhimillisiä tarpeita. Teoriassa miltei kuka tahansa ihminen, joka on minuun rakastunut, kykenisi silti täyttämään nuo tarpeet. Silti valitsen kumppanini sen perusteella, että mitä häntä kohtaan tunnen, en sen perusteella, miten hän vastaa X kappaleeseen erilaisia tarpeita. Toki niillä on merkitystä ajatelleen sitä, miten laadukkaaksi parisuhteen arjen koen.
Minä näen tämän eri tavalla - missään nimessä ketä vain, joka olisi rakastunut minuun, ei voisi täyttää minun tarpeitani, vaan kyseessä täytyy olla ihminen, johon myös minä olen rakastunut, ja se taas lienee monien asioiden (ei vähiten toisen mielestäni hyvien ominaisuuksien) summa.

Ehkäpä, kun vedetään hieman mutkien kautta, sinä tunnet jotain tiettyä ihmistä kohtaan (rakkautta / tietyllä tavalla) juurikin sillä perusteella, miten hän pystyy vastaamaan sinun tarpeisiisi ?
Kuten totesin, itse tarpeissa ei ole mitään väärää. En haluaisi silti, että parisuhteeni perustuisi sille ajatukselle, että olen hyvä kumppani sen vuoksi, että vastaan tiettyyn tarvejoukkoon joka partnerillani on. Haluaisin olla hyvä kumppani siksi, että olen juuri minä.
Raadollisemmin muotoiltuna - olet hyvä kumppani juuri siksi, että olet sinä, eli juuri sinä pystyt vastaamaan siihen tiettyyn tarvejoukkoon. Kelpaa minulle ihan yhtä hyvin näin päin.
Ehkä kyse on osin juuri semantiikasta.
Juu, luulisin näin.
Omista tarpeista liikkeelle lähtevä kiintymys tuntuu kuitenkin ajatuksena itsekkäämmältä kuin se, että toiseen kiinnytään juuri sen vuoksi, millainen persoona hän on.
Toiseen kiinnytään käsittääkseni kahdesta syystä - millainen persoona tämä on, ja sitten lisää sitä myötä kun aikaa kuluu, mikäli persoona on sopiva. Sopiva persoona taas valitettavasti käsittääkseni tarkoittaa juuri sellaista persoonaa, jonka ominaisuuksia juuri minä voin arvostaa, ts. raadollisemmin, joka voi tyydyttää minun tarpeeni.
Minä esimerkiksi viehätyn helpommin kilteistä maailmaahalaavista ihmisistä, vaikka itselleni ei ole mitään hyötyä siitä, että joku haluaa auttaa jokaista hädänalaista, joka tulee vastaan (karrikoiden.) Arvostan vain sellaista maailmankatsomusta ja epäitsekkyyttä, vaikka en ole itse yhtään sellainen. Mihin minun tarpeeseeni sellainen ominaisuus vastaisi? Mielestäni ei mihinkään.
No, minä taas olen juuri tuollainen maailmanhalaaja ja auttamisvimmainen... Ja viehätyn kyllä helpoimmin samankaltaisista. Minulle erityisen tärkeää on, että henkilö kohtelee ihmisiä (ja eläimiä) hyvin / oikein riippumatta siitä miten paljon heistä voi hyötyä. Olen aika fanaattinen tässä asiassa.

Uskoisin, että kyseinen ominaisuus vastaa sinun tarpeisiisi juuri siksi, että se todennäköisimmin tarkoittaa, että kyseinen henkilö tulee olemaan myös sinulle niinäkin hetkinä kiltti ja huolehtivainen, kun ei ole nähtävissä suoraa hyötyä, mitä hän voisi kiltteydestään saada. En usko, että näitä toimintaperiaatteita ihmistenvälisissä suhteissa voidaan eristää yksinomaan missään tietyssä suhteessa tapahtuviksi ja tiettyyn henkilöön kohdistuviksi, kyllä kyseessä täytyy olla laajempi toimintamalli, jonka kyseinen henkilö on sisäistänyt niin, että se on osa häntä itseään.
Juuri tällä tavalla toivoisin olevani toiselle "jotain enemmän." En vastaus tiettyihin tarpeisiin, vaan ihminen jota ihaillaan ja kunnioitetaan sen vuoksi millainen olen, ei sen vuoksi, miten tyydytän tämän tarpeet. Olkoonkin, että suhde tuskin kestäisi kovin pitkään, jos toinen osapuoli olisi jatkuvasti seksuaalisesti turhautunut, kokisi itsensä laiminlyödyksi tai ettei häntä arvosteta. Syy olla parisuhteessa ei kuitenkaan saisi olla se, että kokee saavansa hyvää seksiä sekä riittävästi huomiota ja arvostusta. Hyvään suhteeseen ne tietysti kuuluvat osana, mutta eivät ole sen perusta.
No niin, mutta sama asia. Pystyt tyydyttämään nämä tarpeet juuri siksi, että olet millainen olet, eli sellainen, jota pystyy kunnioittamaan, arvostamaan ja rakastamaan. Tämä "tarpeiden täyttäminen" vain "lasketaan" pidemmällä aikavälillä, hienovaraisemmin ja altruistisemmin periaattein.

Luulisin, että aukesi kyllä mitä tarkoitat, ja luulen, että viime kädessä puhumme ihan samasta asiasta. Siitä mikä on syy ja mikä seuraus, ei aina saa selvää, asiat ja ominaisuudet kun jotenkin kietoutuvat ovelasti toisiinsa.
Pehmovanukas

Re: Jätetty

Viesti Kirjoittaja Pehmovanukas »

Zeb kirjoitti:Uskoisin, että kyseinen ominaisuus vastaa sinun tarpeisiisi juuri siksi, että se todennäköisimmin tarkoittaa, että kyseinen henkilö tulee olemaan myös sinulle niinäkin hetkinä kiltti ja huolehtivainen, kun ei ole nähtävissä suoraa hyötyä, mitä hän voisi kiltteydestään saada. En usko, että näitä toimintaperiaatteita ihmistenvälisissä suhteissa voidaan eristää yksinomaan missään tietyssä suhteessa tapahtuviksi ja tiettyyn henkilöön kohdistuviksi, kyllä kyseessä täytyy olla laajempi toimintamalli, jonka kyseinen henkilö on sisäistänyt niin, että se on osa häntä itseään.
No tän keskustelun mahdollisuudet on ehkä käytetty tältä osin loppuun, mun tiedot psykologiasta ei riitä siihen, että voisin ottaa kantaa noihin teorioihin mitä esiät. Näkisin kuitenkin, että ne piirteet joihin usein viehdy, eivät ole sellaisia joista minulle olisi edes epäsuorasti mitään hyötyä itselleni, ellei hyödyksi lasketa sitä iloa jonka saan siitä, että arvostan toisen arvomaailmaa. On olemassa kuitenkin toisenkinlaisen arvomaailman omaavia ihmisiä, joihin voin ihan yhtä lailla kiintyä (ja olen kiintynytkin.)
No niin, mutta sama asia. Pystyt tyydyttämään nämä tarpeet juuri siksi, että olet millainen olet, eli sellainen, jota pystyy kunnioittamaan, arvostamaan ja rakastamaan. Tämä "tarpeiden täyttäminen" vain "lasketaan" pidemmällä aikavälillä, hienovaraisemmin ja altruistisemmin periaattein.
Jos näin olisi, eikö silloin se ominaisuusjoukko, jota kumppanilta edellytettäisiin, tekisi kohderyhmästä hyvin suppean? Minusta ainakin omalla kohdallani kyky viehtyä keskenään hyvin erilaisiin ihmisiin ja viihtyä heidän kanssaan parisuhteessa kertoo jotakin siitä, että ei ole olemassa mitään yhteismitallista tarvejoukkoa, joka henkilön on tyydytettävä jollakin aikavälillä voidaakseen olla kelvollinen kumppaniksi.

*rakentelee hiekkakakkua linnan viereen*
Vastaa Viestiin