Maailmantuska

[ahdistunut]

Eilen illalla pyörin sängyssä ja vatvoin päässäni osapuilleen puolta maailman murheista. Siis en omia murheitani, koska minulla kaikki on ihan hyvin, vaan kaikkien muiden. Käykö teille koskaan näin?

Tälläkin palstalla on kovin paljon surullisia, ahdistuneita ja stressaantuneita ihmisiä. Kaiken lisäksi minusta tuntuu että usein ne ihmiset joilla on paha olla, ovat niitä herkkiä, empaattisia ja välittäviä ihmisiä. Niitä taas jotka ovat sisäistäneet nykymaailman kovat arvot, ei tunnu paljon murehduttavan. Heillä on yksinkertainen ja suoraviivainen ratkaisu aina kaikkeen ja usein vielä sellainen, joka edustaa kovempia arvoja kuin nykyiset jo ovat. Huolissaan olevat ovat heille viherpipertäjiä, risupartoja, kommunisteja ja femakkoja; joka tapauksessa jotakin jota sopii estoitta pilkata.

Miksi oikeudenmukaisempaa maailmaa toivova on niin helppo leimata haihattelijaksi? Missä vaiheessa ihminen alkoi olla olemassa taloutta varten, ei talous ihmistä?

[slam]

Eiköhän maailma kanna omat tuskansa.

[Kolumnisti]

Miksi oikeudenmukaisempaa maailmaa toivova on niin helppo leimata haihattelijaksi? Missä vaiheessa ihminen alkoi olla olemassa taloutta varten, ei talous ihmistä?

Oikeudenmukaisuutta on pääpiirteissään kahta sorttia. Toisen johtolause on "
kaikille saman verran, sama kohtelu, samat oikeudet ja samat velvoitteet, riippumatta siitä miten itse toimii. Ihminen on aina kuitenkin saman arvoinen."

Toiselainen oikeudenmukaisuus taas lähtee ajatuksesta "kaikille sen verran ja sellaista kohtelua kuin ovat ansainneet omalla toiminnallaan. Kaikilla samat perusvelvoitteet ja oikeudet."

Väliin mahtuu kaikenlaisia virityksiä, mutta tällä akselillahan ymmärrykseni mukaan siis liikutaan. Se mikä on toisen oikeudenmukaisuutta on toiselle huutava vääryys.

[ahdistunut]

Oikeudenmukaisuutta on pääpiirteissään kahta sorttia. Toisen johtolause on "
kaikille saman verran, sama kohtelu, samat oikeudet ja samat velvoitteet, riippumatta siitä miten itse toimii. Ihminen on aina kuitenkin saman arvoinen."

Toiselainen oikeudenmukaisuus taas lähtee ajatuksesta "kaikille sen verran ja sellaista kohtelua kuin ovat ansainneet omalla toiminnallaan. Kaikilla samat perusvelvoitteet ja oikeudet."

Väliin mahtuu kaikenlaisia virityksiä, mutta tällä akselillahan ymmärrykseni mukaan siis liikutaan. Se mikä on toisen oikeudenmukaisuutta on toiselle huutava vääryys.

Oletko sitten sitä mieltä että jälkimmäisen kaltainen oikeudenmukaisuus toteutuu maailmassa jo nyt? Silloinhan jokaisella olisi samat mahdollisuudet pärjätä, kaikki olisi vain itsestä kiinni. Minä en ainakaan näe että tällä hetkellä jokainen saisi ansionsa mukaan.

[hanneriina]

Eilen illalla pyörin sängyssä ja vatvoin päässäni osapuilleen puolta maailman murheista. Siis en omia murheitani, koska minulla kaikki on ihan hyvin, vaan kaikkien muiden. Käykö teille koskaan näin?

Jatkuvasti... Tosin minulle on käynyt niinkin, että olen alkanut ratkoa toisten ongelmia juuri siksi, ettei itselläni ole ollut kaikki hyvin. On niin paljon helpompaa tietää miten muiden pitäisi toimia ja puolustaa muiden oikeuksia kuin taistella oman pään sisäisiä mörköjä vastaan.

Tälläkin palstalla on kovin paljon surullisia, ahdistuneita ja stressaantuneita ihmisiä. Kaiken lisäksi minusta tuntuu että usein ne ihmiset joilla on paha olla, ovat niitä herkkiä, empaattisia ja välittäviä ihmisiä.

Jos on empaattinen ja herkkä saattaa eläytyä niin voimakkaasti, että itkee toisten suruja kuin ne olisivat omia. Se ei sinänsä ole huono asia. Herkkyys voi olla alkuun paneva voima, joka tekee "haihattelijasta" aktiivitoimijan. Kun jokin asia tuntuu tarpeeksi pahalta, on pakko tarttua toimeen. Eikä tekojen tarvitse olla mullistavia. Vaikkapa jätteiden lajittelu voi olla hyvä alku toiminnassa paremman maailman puolesta...

Mitä vähättelyyn tulee, niin se kannattaa jättää omaan arvoonsa. Jollain tavallahan vähättelijöiden täytyy selitellä omaa passiivisuuttaan ja hyökkäys on yleensä paras puolustus. Henkistä tukea ja tsemppiä saat ainakin tältä suunnalta! *rutistus*

[urpiainen]

Niitä taas jotka ovat sisäistäneet nykymaailman kovat arvot, ei tunnu paljon murehduttavan. Heillä on yksinkertainen ja suoraviivainen ratkaisu aina kaikkeen ja usein vielä sellainen, joka edustaa kovempia arvoja kuin nykyiset jo ovat. Huolissaan olevat ovat heille viherpipertäjiä, risupartoja, kommunisteja ja femakkoja; joka tapauksessa jotakin jota sopii estoitta pilkata.

Miksi oikeudenmukaisempaa maailmaa toivova on niin helppo leimata haihattelijaksi? Missä vaiheessa ihminen alkoi olla olemassa taloutta varten, ei talous ihmistä?

Näinhän tämä minustakin näyttää menevän. Tekisi mieli keittiöpsykologisoida tämä yksinkertaistava ja siekailematon kovuus defenssiksi status quon ilmeisen epäeettisyyden edessä. Silmänsä sulkeminen maailman monimutkaisuudelta ja vastuun karistaminen omilta harteilta onnistuu mielenrauhaa tuovalla tavalla, jos pakoilevan asenteen voi uneksia perustuvan haihattelemattomaan realismiin ja rationaalisuuteen. Surullista.

Mutta vielä enemmän hirvittää se, että ilmapiiri on tosiaan niin kova, että tällainenkin asiallinen ja tärkeä puheenvuoro täytyy tehdä mustalla nimimerkillä.

[ahdistunut]

Mutta vielä enemmän hirvittää se, että ilmapiiri on tosiaan niin kova, että tällainenkin asiallinen ja tärkeä puheenvuoro täytyy tehdä mustalla nimimerkillä.

Niin. Ikävä juttu, mutta omalla nimimerkillä kirjoittaessa keskustelu henkilöityy liian helposti.

Mainittakoon nyt että tarkoitukseni ei varsinaisesti ollut hakea päähäntaputtelua ja sympatiaa (vaikka sitä onkin aina ihan mukavaa saada ) vaan herättää keskustelua siitä miksi nämä ns. kovat arvot tuntuvat olevan automaattisesti hyväksytympiä ja niille riittää perusteluksi "se nyt vaan on niin"?

Kiusallinen kysymys tämä tuntuu kuitenkin olevan koska näin harva on uskaltanut avata suunsa. Tai sitten ei vaan oikeasti kiinnosta niin kauan kun oma elämä menee ihan kivasti.

[Vieras]

Niitä taas jotka ovat sisäistäneet nykymaailman kovat arvot, ei tunnu paljon murehduttavan. Heillä on yksinkertainen ja suoraviivainen ratkaisu aina kaikkeen ja usein vielä sellainen, joka edustaa kovempia arvoja kuin nykyiset jo ovat. Huolissaan olevat ovat heille viherpipertäjiä, risupartoja, kommunisteja ja femakkoja; joka tapauksessa jotakin jota sopii estoitta pilkata.

Mitä voi sanoa ihmisistä, jotka elävät yhteiskunnan varoilla, uhmaavat esivaltaa ja tuottavat vain punaista. Jos he eivät ole haihattelijoita, niin kuka sitten. Ihmeellistä, miten yhteiskunnasta sanoudutaan irti (esim. totaalikieltäytyjä), mutta edut (sossu yms.) kyllä maistuvat. Ennen vietiin saunan taakse, tänään voitaisiin upottaa Suomenlahteen.

[Riemumieli]

Mitä voi sanoa ihmisistä ...

Kirjoittaja olin siis minä.

[Elukka]

Ennen vietiin saunan taakse, tänään voitaisiin upottaa Suomenlahteen.

Eikä voitaisi, sinne ei kaivata enää yhtään enempää ravinnekuormitusta.

[ahdistunut]

Mitä voi sanoa ihmisistä, jotka elävät yhteiskunnan varoilla, uhmaavat esivaltaa ja tuottavat vain punaista. Jos he eivät ole haihattelijoita, niin kuka sitten. Ihmeellistä, miten yhteiskunnasta sanoudutaan irti (esim. totaalikieltäytyjä), mutta edut (sossu yms.) kyllä maistuvat. Ennen vietiin saunan taakse, tänään voitaisiin upottaa Suomenlahteen.

Miksi luokittelet kaikki kovia arvoja vastustavat suoralta kädeltä samaan joukkoon kuuluviksi sosiaalipummeiksi? Entä jos joku koulutettu, työssä käyvä ja veronsa maksava ihminen puhuu samoista asioista? Onko hänkin haihattelija?

Ei minustakaan ole oikein että jotkut matkustavat yhteiskunnan tuilla Intiaan koska siellä voi elää herroiksi samalla rahalla jolla täällä lähinnä kituu. Mutta ihmettelen millä oikeudella nykyarvoja kritisoivat leimataan kertaheitolla näiden "menestyjien" toimesta kaikki päästään pehmenneiksi.

[urpiainen]

Mitä voi sanoa ihmisistä, jotka elävät yhteiskunnan varoilla, uhmaavat esivaltaa ja tuottavat vain punaista. Jos he eivät ole haihattelijoita, niin kuka sitten. Ihmeellistä, miten yhteiskunnasta sanoudutaan irti (esim. totaalikieltäytyjä), mutta edut (sossu yms.) kyllä maistuvat. Ennen vietiin saunan taakse, tänään voitaisiin upottaa Suomenlahteen.

En ole aivan varma, mitä "haihattelija" tarkkaan ottaen tarkoittaa, mutta en oikein millään järkevällä tulkinnalla osaisi pitää esim. juuri totaalikieltäytyjiä haihattelijoina. Pikemminkin, valmius mennä vaikka vankilaan tukeakseen yhteiskunnan kehittämistä parhaaksi näkemäänsä suuntaan voisi olla melkein haihattelun vastakohta. Tai vaikka olisikin haihattelua, ainakaan tämä ei missään nimessä ole yhteiskunnasta irtisanoutumista.

Olisiko parempi esimerkki haihattelijasta henkilö, joka kieltäytyy näkemästä syrjäytymistä, alkoholiongelmaa, ympäristökatastrofia, työttömyyttä jne. yhteiskunnan rakenteellisina ongelmina ja pää pensaassa hokee yksilönvastuuta uskoen markkinavoimien korjaavan tilanteen ilman, että kukaan ottaa mitään laajempaa ongelmaa varsinaisesti asiakseen?

[Pehmovanukas]

Miksi luokittelet kaikki kovia arvoja vastustavat suoralta kädeltä samaan joukkoon kuuluviksi sosiaalipummeiksi? Entä jos joku koulutettu, työssä käyvä ja veronsa maksava ihminen puhuu samoista asioista? Onko hänkin haihattelija?

Ei minustakaan ole oikein että jotkut matkustavat yhteiskunnan tuilla Intiaan koska siellä voi elää herroiksi samalla rahalla jolla täällä lähinnä kituu. Mutta ihmettelen millä oikeudella nykyarvoja kritisoivat leimataan kertaheitolla näiden "menestyjien" toimesta kaikki päästään pehmenneiksi.

Henkilö joka katsoo ansainneen elintasonsa ei välttämättä koe kovin oikeudenmukaiseksi tai motivoivaksi tarjota oman elintasonsa kustannuksella elintason parannuksia sellaisille tahoille, joiden ei näe ponnistelevan itse oman elintasonsa parantamiseksi. On vaikea sanoa, onko silloin kyse arvojen kovenemisesta vai olosuhteiden muutoksesta. Onko tapa keskustella muuttunut, vai se mistä keskustellaan? Ja millä reunaehdoin keskustelu käydään?

Ensinnä, mitä tulee keskustelun kohteeseen, niin on hyvä huomata, että hyvinvointivaltio perustavine arvoineen on melko uusi, käytännössä sodanjälkeinen tuote ja perustui sotien jälkeisissä yhteiskunnissa yleisemmin vallinneeseen solidaarisuuteen. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa ei ole enää samanlaista solidaarisuuden tunnetta.

Keskustelua käydään toki myös ihan eri tasolla - elintason ollessa alhaisempi puhuttiin siitä, miten turvata leipä ja katto köyhille. Nyt puhutaan tulonjaosta, joka on etupäässä keskustelua siitä, mille tasolle elintason tulee minimissään asettua, mitä yksilöltä itseltään voidaan vaatia vastineeksi ja siitä, kenen ja miten kuuluu tuo elintaso rahoittaa.

Sellaisessa keskustelussa, jossa jaetaan hyvinvointia eikä enää vain taistella niukkuutta vastaan on oikeudenmukaisuuden käsite entistä vaikeampi. Melkein jokaisen jolla on paljon vanukasta pitää oikeudenmukaisena, että saa pitään vanukkaansa. Vanukkaanjakajat taas pitävät oikeudenmukaisena sitä, että hekin saavat osansa. Sitten on vielä vanukaspummit, jotka eivät jaksa edes avata purkkia mutta vaativat silti osaansa.

Toinen syy arvojen ja asenteiden kovenemiselle on globaalin talouden mukanaan tuomat realiteetit. Kysynnän ja tarjonnan ja muiden markkinatalouden perusmekanismien toimintaan puuttuminen käy yhä vaikeammaksi ja kalliimmaksi kansallisella (ja alueellisella ylikansallisella) tasolla, kun suuryritysten päätöksenteko ei tunnusta minkään kansanjoukon tai kansallisuuden tai alueen etuja vaan ainostaan kasvottoman pääoman etuja.

Osaaminen ja muutkin tuotannontekijät, kuten pääoma, koneet ja laitteet voivat liikkua vapailla markkinoilla minne ne haluavat. Siksi valtion sisäisen solidaarisuus - ja hyvinvointipolitiikan pitää sopeutua niihin realiteetteihin, joita yleisempi talouden viitekehys asettaa keskustelulle tulonjaosta - kysymyksiin veropohjasta, verotuksen ja sosiaalietukksien tasosta, aluellisesta ja alakohtaisesta kilpailukyvystä ja kilpailukykyä edistävistä/heikentävistä toimista. Helppoja vastauksia ei ole, ja talouden lainalaisuuksiin liittyvän realismin puuttuminen lausumista johtaa juuri helposti haihattelijan leimaan.

Jos haluttaisiin käyttää todellista markkinakoneistojen valtaan puuttuvia päätöksiä, ne olisi tehtävä kansainvälisellä tasolla, koska yhdenkin suuren taloustoimijan sitoutumattomuus niihin aiheuttaisi sen, että kaikkien sitoutuneiden alueiden yritystoiminta joutuisi automaattisesti heikompaan asemaan. Esimerkiksi yhden alueen korkeampi verotus ja tasaisempi tulonjako on hyvin vaikeaa toteuttaa, jos ympärillä olevat alueet tarjoavat houkuttavamman toimintaympäristön eri tuotannontekijöille ja siirtymisen esteitä ei ole.

[hanneriina]

Asiallista tekstiä Suviselta Yhdessä asiassa olen kuitenkin eri mieltä: pienet arjen valinnat ovat usein "suuria tekoja" merkittävämpiä. (Eli älähän yhtään vähättele tekemisiäsi!) On paljon parempi, että jokainen tekee jotain kuin, että pieni joukko "tekee kaiken".

En ole aivan varma, mitä "haihattelija" tarkkaan ottaen tarkoittaa, mutta en oikein millään järkevällä tulkinnalla osaisi pitää esim. juuri totaalikieltäytyjiä haihattelijoina. Pikemminkin, valmius mennä vaikka vankilaan tukeakseen yhteiskunnan kehittämistä parhaaksi näkemäänsä suuntaan voisi olla melkein haihattelun vastakohta. Tai vaikka olisikin haihattelua, ainakaan tämä ei missään nimessä ole yhteiskunnasta irtisanoutumista.

Olisiko parempi esimerkki haihattelijasta henkilö, joka kieltäytyy näkemästä syrjäytymistä, alkoholiongelmaa, ympäristökatastrofia, työttömyyttä jne. yhteiskunnan rakenteellisina ongelmina ja pää pensaassa hokee yksilönvastuuta uskoen markkinavoimien korjaavan tilanteen ilman, että kukaan ottaa mitään laajempaa ongelmaa varsinaisesti asiakseen?

[urpiainen]

Kookaburralle yksi kysymys ja yksi komppaus:

Ensinnä, mitä tulee keskustelun kohteeseen, niin on hyvä huomata, että hyvinvointivaltio perustavine arvoineen on melko uusi, käytännössä sodanjälkeinen tuote ja perustui sotien jälkeisissä yhteiskunnissa yleisemmin vallinneeseen solidaarisuuteen. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa ei ole enää samanlaista solidaarisuuden tunnetta.

Minä en ihan ymmärrä, mitä hyvää on pelkässä huomaamisessa. Tarkoitatko, että solidaarisuuden mureneminen on yksi niistä realiteeteista ja muista tööteistä, jotka "pitää ottaa huomioon" (hyväksyä?) välttyäkseen haihattelulta? Vai tarkoitatko pikemminkin, että sotienjälkeisen yhteiskunnan parhaita puolia oli nimenomaan solidaarisuuden yleisyys, jolloin solidaarisuuden rapautuminen ei olisi huomioon otettava fakta vaan vastustettava tendenssi?

Jos haluttaisiin käyttää todellista markkinakoneistojen valtaan puuttuvia päätöksiä, ne olisi tehtävä kansainvälisellä tasolla, koska yhdenkin suuren taloustoimijan sitoutumattomuus niihin aiheuttaisi sen, että kaikkien sitoutuneiden alueiden yritystoiminta joutuisi automaattisesti heikompaan asemaan. Esimerkiksi yhden alueen korkeampi verotus ja tasaisempi tulonjako on hyvin vaikeaa toteuttaa, jos ympärillä olevat alueet tarjoavat houkuttavamman toimintaympäristön eri tuotannontekijöille ja siirtymisen esteitä ei ole.

Tämä on paitsi tärkeä, myös ajankohtainen poliittinen pointti sikäli, että taisi olla yksi keskeisimpiä Suvi-Anne Siimeksen eroon johtaneista näköeroista: onko esim. EU poliittisena entiteettinä este sille, että Suomi ottaisi talouden takaisin poliittisen hallintaan (taistolaisjäärät) vai nimenomaan kansallisvaltiota parempi väline tällaiseen (Siimes)?

[Vieras]

Miksi luokittelet kaikki kovia arvoja vastustavat suoralta kädeltä samaan joukkoon kuuluviksi sosiaalipummeiksi? Entä jos joku koulutettu, työssä käyvä ja veronsa maksava ihminen puhuu samoista asioista? Onko hänkin haihattelija?

Sanotaan sitten, että suurin osa, suuri osa tai merkittävä osa. Valitettava totuus kun on, että laiskuutta on niin helppo perustella mitä ylevimmillä syillä. Puhuminen on yksi asia, tekeminen toinen. Tekemisessä tulisi ottaa huomioon vielä se, että minun määritelmäni mukaiset haihattelijat eivät ole saaneet juuri mitään aikaan, korkeintaan suututtaneet kaikki muut. Heidän keskuudessaan se varmasti onkin kova saavutus, mutta asioiden paranemisen suhteen heidän panoksensa on ollut yhtä hyödyllistä kuin mereen sylkäiseminen.

Tuhat kertaa parsituissa vaatteissa laahustaminen, roskiksien tonkiminen ja kettujen päästäminen luontoon eivät vaikuta mitään mihinkään. Todellinen valta on jossain aivan muualla ja sinne viherpiipertäjä ei pääse. Lukekoot kehitysmaantiedettä paljaat uneksijat, jos muutosta haluaa, on luettava dippainssiksi tai talouden taitajaksi, oikeustiede tulisi myös hallita.

[Nowaysis]

Mut jos on punainen viherpiipertäjä ja hallitsee myös oikeustieteet, voi päätyä vaiks vallan huipulle eli Tasavallan presidentiksi!1

[Mylwin]

Oikeastaan tuossa haihattelussa vääristynyt ajattelu on sellaista että oletetaan että on kaikki oikeudet, muttei mitään velvollisuuksia jotka eivät tunnu mukavilta. Velvollisuudentunto korvataan maailmaaparantavalla "asenteella" ja mielipiteillä, joka ei konkreettisesti auta yhtään ketään.
Perusajatus että kaikilla tulisi olla aina mukavaa ei vain ole mahdollinen.

[Pehmovanukas]

Minä en ihan ymmärrä, mitä hyvää on pelkässä huomaamisessa. Tarkoitatko, että solidaarisuuden mureneminen on yksi niistä realiteeteista ja muista tööteistä, jotka "pitää ottaa huomioon" (hyväksyä?) välttyäkseen haihattelulta? Vai tarkoitatko pikemminkin, että sotienjälkeisen yhteiskunnan parhaita puolia oli nimenomaan solidaarisuuden yleisyys, jolloin solidaarisuuden rapautuminen ei olisi huomioon otettava fakta vaan vastustettava tendenssi?

No ehkä pelkässä huomaamisessa ei olekaan mitään hyvää. Maailman muuttuminen on kuitenkin ainoa varma asia johon voi luottaa, siksi siltä ei voi sulkea silmiään. Realiteetti on realiteetti riippumatta siitä hyväksyykö sen vai ei. Asennoitumisesta huolimatta realitettin kieltäminen on kuitenkin typerää.

Tämä on paitsi tärkeä, myös ajankohtainen poliittinen pointti sikäli, että taisi olla yksi keskeisimpiä Suvi-Anne Siimeksen eroon johtaneista näköeroista: onko esim. EU poliittisena entiteettinä este sille, että Suomi ottaisi talouden takaisin poliittisen hallintaan (taistolaisjäärät) vai nimenomaan kansallisvaltiota parempi väline tällaiseen (Siimes)?

Siimes fiksuna naisena on ymmärtänyt realiteetit. Kaiken vastustaminen puhtaasti periaatteen vuoksi voi johtaa tilanteeseen, jossa tavoiteltu päämäärä jää entistä kauemmaksi. Taistolaisjäärien mielipiteet ovat juuri siksi haihattelua, että he kieltäytyvät tunnustamasta joitain tosiasioita.

Paluuta tullimuurien, devalvaatioiden ja clearing-kaupan aikoihin ei ole.

[Nowaysis]

Oikeastaan tuossa haihattelussa vääristynyt ajattelu on sellaista että oletetaan että on kaikki oikeudet, muttei mitään velvollisuuksia jotka eivät tunnu mukavilta. Velvollisuudentunto korvataan maailmaaparantavalla "asenteella" ja mielipiteillä, joka ei konkreettisesti auta yhtään ketään.
Perusajatus että kaikilla tulisi olla aina mukavaa ei vain ole mahdollinen.

Täysin komp ja tällaiset ihmiset mun elämässä tällä hetkellä aiheuttavatkin suurinta vitutusta. Yksinelävät hulttiot saa kelalta ja sossusta rahaa vaikka kuinka, ja opiskelevan puoli-yh-mutsin pitäis vielä mennä vielä töihin että pääsis lähellekään samoja lukemia. Olen sen verran tulkkaillut sossun ja kelan asiakkaita että voin sanoa kuvottuvani siitä mimmosille ihmisille syydetään tuhansia euroja "ennalta ehkäisevänä" tukena.(kelalla nyt on tarkemmat säännöt joista ei juurikaan jousteta) Mielestäni nuo voisi laittaa jollain tapaa vastikkeellisiksi. Voin olla joissain asioissa hieman löperö ja pehmo mutta tässä vapaamatkustajuus-asiassa muutun koko ajan tiukemmaksi. Oikeasti, monet eivät tunnu tajuavan että jaettavilla varoilla on rajansa, ja se mikä menee ns. turhaan on pois joltakin jolle sillä oikeasti olisi tarvetta. Puuuuh.

[hebuli]

Jos haluatte oikeasti tehdä jotain hyvää, käykää esim. luovuttamassa verta. Itsekin olen menossa, edellisestä kerrasta onkin jo ihan liian kauan aikaa. Se ei ole haihattelua, lupaan sen.

[Kid]

Jos haluatte oikeasti tehdä jotain hyvää, käykää esim. luovuttamassa verta. Itsekin olen menossa, edellisestä kerrasta onkin jo ihan liian kauan aikaa. Se ei ole haihattelua, lupaan sen.

Yes sir! Mulle tulee kutsu ihan säännöllisesti. Nythän se väli ainakin naisilla kyllä piteni. Oisko ollut edellisen 3kk sijaan 4kk..Kutsua odotellen..

[ElanorRaven]

Jos haluatte oikeasti tehdä jotain hyvää, käykää esim. luovuttamassa verta. Itsekin olen menossa, edellisestä kerrasta onkin jo ihan liian kauan aikaa. Se ei ole haihattelua, lupaan sen.

Komppaan! Itse käyn säännöllisesti vuodattamassa vertani hyvään tarkoitukseen, nyt vaan joudun pitämään puoli vuotta taukoa uusien lävistysten takia. Todella pieni vaiva siitä, että saa tehtyä konkreettisesti hyvää, eikä todellakaan tarvitse epäillä, meneekö apu varmasti oikeaan osoitteeseen!

Nythän se väli ainakin naisilla kyllä piteni.

Naisilla verenluovutusväli on nyt 90 vuorokautta.

Mutta alkuperäiseen kysymykseen... Itse kannan valtavaa huolta maailman pahoista asioista. Yksi päivä lähes itkin bussissa, kun tapoin aikaa suremalla kaikkia viime aikojen väkivaltaisia tekoja, kuten se, kun nainen oli pahoinpidelty kehnoon kuntoon ja sidottu puuhun keskelle korpea odottamaan kuolemaansa. Kaikki suuret katastrofit saavat minut moneksi päiväksi todella surkeaan kuntoon - WTC, Tsunami, Madridin yms. paikkojen pommi-iskut. Muutama päivä sitten vajosin ihan maan tasolle kun luin siitä Britanniassa turhaan ammutusta brasilialaismiehestä. Äitini joskus sanoi, että mun pitäisi lakata kokonaan katsomasta uutisia, kun otan ne aina niin raskaasti...

[Angita]

Jos haluatte oikeasti tehdä jotain hyvää, käykää esim. luovuttamassa verta. Itsekin olen menossa, edellisestä kerrasta onkin jo ihan liian kauan aikaa. Se ei ole haihattelua, lupaan sen.

Mulla kun on AB+ veriryhmä niin mä voin käydä luovuttamassa plasmaa. En tiennyt tosta mahdollisuudesta ennen kuin tämän kuun alussa mulle siitä kerrottiin vertaluovuttaessani. Plasmaa voi luovuttaa vaikka kahden viikon välein, koska se ei vaikuta hemoglobiiniin, joka palautetaan elimistöön aina plasmanluovutuksen yhteydessä. Ens viikolla menossa ekan kerran.

[urpiainen]

Jos haluatte oikeasti tehdä jotain hyvää, käykää esim. luovuttamassa verta. Itsekin olen menossa, edellisestä kerrasta onkin jo ihan liian kauan aikaa. Se ei ole haihattelua, lupaan sen.

Hmm. Pitäisi kyllä mennä. Minulla on sellainen ongelma, että suoneni ovat jotenkin kummalliset: aikanaan sairaalassa potilaillessani tippaletkua ei usein saatu useallakaan yrityksellä (jotka kävivät aika tuskaisiksi) normaalin tapaan kämmenselkään, vaan jouduttiin turvautumaan kyynärvarteen. Ja monesti päädyttiin hakemaan kokeneempi (lue: ronskimpi äijä) lääkäri laittamaan tippa. Vastaavasti, käydessäni luovuttamassa verta piti välillä suonta etsiä aika pitkään ja suurella neulalla kaivaa enemmänkin, jotta virtaus pysyi tasaisena. Ei aina tuntunut oikein hyvältä - ainakaan se "verenluovutus ei satu" ei kyllä pätenyt minun kohdallani. Oli oikeastaan helpotus, kun muutin Britanniaan, eikä saastunut vereni enää kelvannut suomalaisille (Briteillekään en luovuttanut). Vaan sääntö lienee, että luovuttajan on täytynyt asua Suomessa viimeisimmät 6 kuukautta? Jos näin, vereni kelpaa taas. Käteen sattuu jo valmiiksi.