Kevätmasennus

[Melnais]

Masennus on iso sana, tarkoitus on kuvata onnettomuutta, tyytymättömyyttä, alavireisyytta, itkuherkkyyttä ja umpikujamista, nurkkaan ahdistettua tunnetta.

Se tulee joka kevät, nyt voimakkaammin kuin koskaan. Tavallisesti muutokset helpottavat, nyt tuntuu että muutokset nimenomaan laukaisivat tunteen. On työ jota ei anneta tehdä niin että lopputulos olisi hyvä, kaavoihin kangistuneet työtoverit toiselta planeetalta, vieras ja sulkeutunut ympäristö, harrastusten jääminen toiselle paikkakunnalle, vittumaisten ihmisten lähentelyt baarissa (näin varmaan oli aiemminkin, en vain silloin humalassa huomannut) kun koitan upottautua nauttimaan musiikista joka muuten helpottaisi, ystävät ja perhe tavoittamattoman kaukana, mies jota näen vähemmän kuin koskaan ennen ja jatkuvat riidat juuri siitä.

Olen normaalisti nopea sopeutuja ja soluttautuja mutta nyt ei tunnu onnistuvan. Raaka kevätaurinko pilkkaa kyvyttömyyttäni saada asioita järjestykseen, ihmiset ympärillä uhkuvat tarmoa ja liikettä minun jäädessäni ulkopuoliseksi. Ne harrastuspiirit joihin olin suunnitellut meneväni mukaan kokoontuvat säännöllisesti enkä vuorotyön vuoksi voi sitoutua säännöllisiin menoihin, niitä hetkiä ei saa vapaaksi.

Kuvasin joskus jaksamistani piirakkamallilla joka koostui ystävistä, perheestä, työstä, harrastuksista ja suhteesta. Ajattelin näin varmistaneeni että jonkun osan pettäessä muut kannattavat, mutta nyt onkin kupissa vain yksi hapan palanen. Ja kylmä aurinko katsoo että sinä et ole uudistunut, sinä et hehku lisääntyvässä valossa, sinä et saa mitään aikaan.

Ajatuksia? Joko elämäänsä muuttaneilta tai kevättä vihaavilta. Jätetään ne turhat koita jaksaa-toivottelut, tottahan elämää jaksaa kun muistaa mikä on vaihtoehto.

[sinkkumatti]

..

Mel, anteeksi itsestäänselvyyden toteaminen.
Sä olet ulkopaikakuntalainen Turussa. Masentuminen, kyllästyminen ja vittuuntuminen ei ole mikään ihme siinä kaupungissa ja turkulaisten keskellä. Minä pääsin tuosta vitutuksesta eroon, kun muutin sieltä pois.

Turku ei ole hyvä paikka kuin turkulaisille.

[Melnais]

Turku ei ole hyvä paikka kuin turkulaisille.

Hehe. Voi olla osasyy. Kun vielä suunnittelin muuttoa potilaani toivotti onnea ja sanoi että sitä tarvitaan: "Turkulaiset ovat epäystävällisiä, umpimielisia, pahanilkisiä ja vittumaisia ihmisia. Jos kertoisin turkulaiselle selvinneeni kahdesta solunsalpaajahoidosta hyvin ja olevani todennäköisesti paranemassa syövästä, turkulainen toteaisi että niin hänenkin äitinsä tuossa vaiheessa sanoi, sitten se kuoli."

[Keikaus]

Muistan erään kauhean kevään.. Ehkä niitä on ollut useampia, mutta se oli sitä aikaa kun oli kauheaa vuoden ympäri. Joka tapauksessa voin kertoa, että nykyään en koe mitään mieletöntä mielenmyrrestä keväisin ja luulen, että siihen on yksi syy ylitse muiden eli kirkasvalolamppu, se kun lieventää sitä lisääntyvän auringonvalon aiheuttamaa shokkia kun polttelee sitä läpi talven. Käytän sitä kyllä valaiseman ihan läpi vuoden, heitän vaan päälle paidan (puuvillaa, lamppu ei kuumene niin paljon että olisi vaaraa, ainakaan minun mielestäni..)Tänä keväänä esim. olen ollut aika iloinen ja pirteä.

[Melnais]

Nyt viiraa, tulin vastaamaan Hebulin viestiin eikä sitä ole enää täällä. Harhat ovat siirtyneet siis äänistä myös tekstiin. No, vastaan sen perusteella mitä luulen lukeneeni. (En minä ottanut sitä vittuiluna, jollet ollut sellaiseksi tarkoittanut poisto oli tarpeeton.)

Ihan mahdollista että yksi ongelma tekee koko paketin nyt mahdottoman tuntuiseksi, kokonaisvaltaista reagointia siis. Koitan kyllä parhaani mukaan aktivoitua itse, kuten olen aina sanonut, ei onnellisuuttaan voi sysätä toisen toteutettavaksi ja odottaa vain itse kädet ristissä että homma alkaa toimia. Kun omat sidosryhmät jäivät edelliseen kaupunkiin koitan nyt suunnata kohti opiskelupaikkaa, sillä mielestäni jokaisella pitää olla omia, kantavia suunnitelmia ettei tunnu niin tyhjältä.

Omituisena pidän sitä miten yhteistä aikaa on vähemmän kuin silloin kun välillä oli parisataa kilometriä, en ihan näillä odotuksilla vaihtanut elämääni uuteen. Joten kyllä, pidän kohtuullisena yhteisen ajan järjestämistä vaikka se olisi kuinka kestopuheenaihe. Ei kiitos minulle enää koskaan taloudenhoitosuhdetta, kämppäkaveriksikaan en suostu. Rakentavuutta siis harjoittelen hampaat irvessä ja itken vain yksin ollessani etten häiritse.

Jokavuotiseen kevätalakuloon suhteen ruotiminen ei ainakaan tuo piristystä ja kirkasvalolamppua on vähän myöhäistä kokeilla siirtymävaiheeseen. Liikuntaa olen kokeillut vaihtelevalla menestyksellä, välillä piristää mieltä, välillä vituttaa entistä enemmän kaikenlainen välineurheilu ja itsensä esittely. Vinkkejä otetaan vastaan kesää odotellessa.

[Think]

Jokavuotiseen kevätalakuloon suhteen ruotiminen ei ainakaan tuo piristystä ja kirkasvalolamppua on vähän myöhäistä kokeilla siirtymävaiheeseen. Liikuntaa olen kokeillut vaihtelevalla menestyksellä, välillä piristää mieltä, välillä vituttaa entistä enemmän kaikenlainen välineurheilu ja itsensä esittely. Vinkkejä otetaan vastaan kesää odotellessa.

Enpä tiedä auttaako tämä, mutta ei kai siitä haittaakaan ole. Itse olen kärsinyt kevätmasennuksesta vaikka kuinka monen vuoden ajan. Tiedän, että se on tosi paska fiilis, ja vielä silloin kun pitäisi olla parempi olo "kun kevät tulee ja kaikkee". Tänä vuonna tuosta masennuksesta ei ole ollut tietoakaan. Itsellä tuo masennusvaihe meni kuukaudessa ohi, joten kesällä oli taas hjuva fjiilis. Mutta ei se tietysti juurikaan auta silloin kun tekisi mieli hakata päätänsä seinään / itkeä silmänsä punaiseksi tai vajota loputtoman itsesäälin monttuun...tai sitten vain aivan tiedostomattomana oliona tuijottaen kotiseiniä osaamatta tai pystymättä mihinkään aktiviteetteihin.

Tiedän että vahva ihastuminen tai jopa rakastuminen auttaa tuohon, noissa on se persetti piirre, ettei niitä saa ostettua kaupan hyllyltä.

Itse epäilen, että tänä vuonna olen pystynyt välttämään kevätmasennuksen vain sillä että olin vain niin v*tun väsynyt siihen olotilaan. Otin siis itseäni niskasta kiinni, piiskasin vähän tiedostamattanikin itseni vireeseen ja näytin persettä koko masennukselle. Vittuilin sille tietenkin lähtiessäni.

Tiedän: Kuulostaa tyhmältä, mutta noin se vain on.

[hebuli]

Ei helvetti, pakko oli poistaa tämäkin vastaukseni, kun tajusin että kirjoittelen kahden sellaisen henkilön välisistä asioista jotka monet täällä tuntevat, tietämättä edes koko totuutta ja kuvaa...

[Keikaus]

Miten olisi juttelu jonkun läheisen kanssa ja hänelle valittaminen? Toimii ainakin minulla. Ja äläkä nyt sano, ettet kuormittaa ketään huolillasi.. Kyllähän sinäkin kuuntelet läheisiäsi, joten sama oikeus sinullakin on.

Toinen juttu on se, että ei tuo paska olo ikuisesti kestä ja sinäkin varmaan tiedät sen. Muistele hyviä aikoja ja ajattele, että kyllä nekin pian tulevat taas. Kuvittele mielessäsi, miltä tuntuu, kun on kiva ja hyvä olla ja mieti sitä, kun on aikaisemmin mennyt päin sitä itseään ja etenkin sitä, kuinka siitäkin on toivuttu. Ja vaikka on kevät, älä ota paineita siitä, ettet herää luonnon kanssa synkassa. Lepää ja laiskottele, alisuorita, ainakin jonkun aikaa. Toisaalta liikunta auttaa masentunutta, joten kerran päivässä tai joka toinen päivä olisi hyvä vääntäytyä harrastamaan jotain liikuntaa.

Ja muista syödä banaania, siitä tulee hyvä olo!

Jos rakkaan kanssa puhuminen ei onnistu, niin miten olisi kirjeen kirjoittaminen hänelle ja mahdollinen viikonlopun vietto eri paikoissa niin että kummatkin voisivat miettiä asioita ihan tykönänsä?

[nokkaelain]

Turku ei ole hyvä paikka kuin turkulaisille.

Hehe. Voi olla osasyy. Kun vielä suunnittelin muuttoa potilaani toivotti onnea ja sanoi että sitä tarvitaan: "Turkulaiset ovat epäystävällisiä, umpimielisia, pahanilkisiä ja vittumaisia ihmisia. Jos kertoisin turkulaiselle selvinneeni kahdesta solunsalpaajahoidosta hyvin ja olevani todennäköisesti paranemassa syövästä, turkulainen toteaisi että niin hänenkin äitinsä tuossa vaiheessa sanoi, sitten se kuoli."

En taida olla juurikaan tekemisissä oikeiden turkulaisten kanssa, vaikka olenkin asunut täällä n. 10 vuotta. Työpaikkani on toisaalta todella epäsosiaalinen ympäristö. Kun kävin tällä viikolla jakamassa kavereitteni tekemää ilmaisjakelulehteä, yo-mäen alue vaikutti todella elävältä.

Itse en ole niinkään kokenut vuodenajoista riippuvaa masennusta, mutta monen vuoden ajan olen kokenut toimivani vajaateholla.

Noin muuten, viime yönä näin unta, jossa olin sairastunut syöpään, jossa n. 40% mahdollsisuus selviytyä. Se on todellakin eri asia kuin todellinen tilanne, mutta pisti taas ajattelamaan sitäkin.

[Melnais]

Hebuli on hauska, tuo sosiaalinen suojelu hymyilytti valtavasti. Toisaalta minähän se olen jonka pitäisi pitää naamaa ummessa eikä levitellä asioitaan, mutta koen että puhuminen on nyt pienempi paha kuin vaikeneminen.

Kiitoksia vinkeistä, kai se niin on että kevääseen auttaa parhaiten toiminta kun ei kyse ole kuitenkaan varsinaisesta masennuksesta vaan jostain ihme yleisalavireisyydestä. Sekin helpottaa kun tietää ettei jokainen ole jumalaisen pirteä ja aikaansaapa tähän aikaan, enemmistö vain. Minun "kevääni", jota muut viettävät nyt, osuu suunnilleen heinäkuuhun ja kesä huipentuu kirpeään syksyyn.

Vielä minä tähän kaupunkiin ja sen ihmisiinkin tutustun, vaikka väkisin.

[slam]

En myö tiedä, mutta kirjoittaminen on aika moinen terapiamuoto. Saamari, että veisasin aikamoisia kappaleita äskön ja lisää varmasti luvassa itselleni.

Taidan kirjoittaa sen kirjankin, kun ei ole muutakaan tekemistä iltaisin. Täytyy oikein ruNkata ulos jokainen lause ja hienosti... naur*

[hebuli]

Toisaalta minähän se olen jonka pitäisi pitää naamaa ummessa eikä levitellä asioitaan, mutta koen että puhuminen on nyt pienempi paha kuin vaikeneminen.

En katsonut kuitenkaan enää aiheelliseksi lähteä arvailemaan mikä ehkä saattaisi olla takana tai mitä toinen osapuoli saattaisi ajatella tai tai tai...

Muistui vain mieleeni kun kaaauan aikaa sitten oma exäni kirjoitti eräälle palstalle parisuhdehuolistaan kanssani. Satuin tunnistamaan hänet sieltä (tiesin että hän käy kirjoittelemassa kyseisellä palstalla), kiva oli lueskella toisten miesten kommentteja "On sulla kyllä paska mies", ja joidenkin avuliaiden miesten epäsuoria treffipyyntöjä kumppanilleni.

Taisin vihastuksissani ladata sinne oman vastaukseni jossa kerroin oman näkökantani väitetyistä asioista, minkä seurauksena palstalla myös tietämättäni ollut veljeni vaimo tunnisti meidät molemmat... olimme molemmat vieläpä kirjoittaneet varsin intiimejä asioita toisistamme ja suhteestamme...

[slam]

Hebuli: Kun kovasti poistelet viestejäsi, niin suosittelisin itselle kirjoittamista vaihtoehdoksi. Kukaan ei tiedä, mitä mökäät wordin asiakirjaan ja saat olla tyytyväinen.

Jos purkaa vain kaiken ulos muille ihmisille yleisesti, niin asiat saattavat vain tuntua pelottavilta ja haluaisit ehkäpä muuttaa puheitasi tai jostakin syystä ainakin niitä poistelet.

Pitäydy kityssä "kohtuu" asialinjalla... Perusläppää heitellen, mutta syvällisemmät jutut suosittelen kirjoittamaan salaiseen päiväkirjaan. Salaisia tyttö ihastuksia tai mitä vaan, josta muut eivät saa tietää. Kun niin monesti me tännekin heitetään puoli totuutuksia tai jätetään kertomatta asioita

ps. kyl toimii ja ei ole kirjoittamisen jälkee sellainen olo, että vittu olen perseestä, kun muut eivät näe teksiä. Julkista tekstiä on hyvä, heittää kevyemmin...

[hebuli]

Kiitos släm huolenpidostasi!

Vaikka sinänsä ihan totta puhut, kirjoitan välillä aika tajunnanvirralla, vasta nyt on alkanut jälleen iskeä tarve taannehtivalle itsesensuurille. Kai se on tämä kevät. Koitetaan vähentää kirjoittelua ainakin viikonlopuksi.

[EveryWoman]

Kuvasin joskus jaksamistani piirakkamallilla joka koostui ystävistä, perheestä, työstä, harrastuksista ja suhteesta. Ajattelin näin varmistaneeni että jonkun osan pettäessä muut kannattavat, mutta nyt onkin kupissa vain yksi hapan palanen. Ja kylmä aurinko katsoo että sinä et ole uudistunut, sinä et hehku lisääntyvässä valossa, sinä et saa mitään aikaan.

Piirakkamalli vaikuttaa hyvältä hahmotustavalta, mutta minusta nuo luettelemasi asiat (= sosiaalinen elämä ja aikaansaaminen) ovat vasta puoli piirakkaa. Toinen puoli, oman tajunnan sisäinen elämä ja tunteminen, on vähintään yhtä tärkeä.

En tiedä kuin pintaraapaisun verran siitä, millainen ihminen sinä olet, mutta voisin sen perusteella kuvitella sinun tajuavan mitä tarkoitan tässä. Mitäpä jos et taistelisi aurinkoa vastaan? Jos unohtaisit aikaansaamiset ja ihmiset? Jos yrittäminen ei auta, luovuta ja katso mitä jää jäljelle. En tarkoita parisuhteen lopettamista tai mitään radikaaleja käytännön muutoksia, vaan päänsisäistä todellisuutta. Lakkaa yrittämästä ja sen sijaan vain ole. Kiipeä mäelle ja anna auringon läpivalaista sinut, tunkeutua kaikkialle, polttaa karstat pois. Riisu todellisuudestasi kaikki riisuttavissa oleva. Jäljelle jää vain neutraaleja ja järkähtämättömiä ulottuvuuksia: aika, avaruus, valo, tajunta. Tutki ja tunnustele itseäsi sosiaalisuudesta vapaana olentona. Miltä olosi tuntuu ruumiissasi? Miten valon vastaanottaminen vaikuttaa sinuun? Tunnetko pelkoa, ja jos kohtaat valon pelosta välittämättä, mitä tapahtuu? Katso itseäsi ajan, avaruuden ja valon keskellä ja muu menettää merkityksensä. Merkityksettömiä asioita jaksaa paremmin, jos ymmärtää miten merkityksettömiä ne oikeasti ovat. Ja kun niitä jaksaa paremmin, ne alkavat myös sujua paremmin.

Elämän ihme on liian hieno asia hukutettavaksi arkiseen karstaan. Se on sinussa - katso sitä.

[martza]

Yllättävän monella nykyään on masennuksia tai ahdistuksia nyky-yhteiskunnassa. Joskus tätä tautia kutsutaan "kevätmasennukseksi", syysmasennukseksi" jne. Itse en ole tähän ikään ehtinyt potea ns. masennusta koskaan. Totta kai mieli on ollut maassa monestikkin, mutta ajallisesti ne eivät ole koskaan kestäneet viikkoa kauempaa. Olen itse niistä päässyt eroon, omalla positiivisella asenteellani enkä ole antanut valtaa mielipahalle.

En tiedä onko nykyajan ihmiset sitten niin henkisesti heikkoja(nuore/vanhat), että antavat tavallaan tuon ns masennuksen vallata mielialan. Itse olen hieman tämän vanhemman ikäpolven edustaja, että pienet asiat ei mua hetkauta ja osaan itse käsitellä asiat silloin, "missä mättäää".

Nykyajan lääkäritkin antavat mielestäni ihmisille liian helposti diagnoosiksi "masennuksen", jos vähänkin on henk.kohtaisia ongelmia. Masennuslääkkeet vielä siihen päälle niin vastuu on siirretty silloin pois lääkäreiltä. Ei pureuduta perimmäisiin syihin, miksi ahdistaa, miksi on paha olla jne.

Tämä on kova yhteiskunta ja heikot sortuu. Onneksi vielä tällä hetkellä tunnen itseni hyvin vahvaksi, myös henkisellä puolella ja osaan tarttua omiin henk.kohtaisiin asioihini hyvissä ajoin.

Kerran olen joutunut käyttämään ulkopuolista konsultaatiota henkiseen pahaanolooni(avioero). Muutaman kerran kävin vastaanotolla ja sieltä sain vain vahvistuksen omiin käsityksiin, olotilastani. Mulle riitti tämä, että mulla oli myös lääkärin mukaan, lupa tuntea avioeroon liittyvät kaikki eri tunteet, vihasta, itsesyytöksiin.

Voimia vain kaikille, jotka kärsivät ahdistuksesta tai masennuksesta. Ei kannata liian kauan pöriä omissa masennuksissa vaan kannattaa hakeutua ammattiauttajien ja ystävienkin puoleen. Puhuminen auttaa aina, jos on hyvä kuuntelija. Pääasia, että saa puhuttua asiastaan jollekkin luottohenkilöllle.

[Think]

Yllättävän monella nykyään on masennuksia tai ahdistuksia nyky-yhteiskunnassa. Joskus tätä tautia kutsutaan "kevätmasennukseksi", syysmasennukseksi" jne. .

Näinpä juuri. Nämä tällaiset kevätmasennukset tai syysmasennukset ovat oikeasti niistä todellisista masennuksista aika kaukana.

Toisaalta luulen, että näitä vuodenajoista johtuvia "masennuksia" on ollut aikaisemminkin. Samalla tavalla se ihmisruumis on toiminut ennenkin. Niistä ei ole ollut vain lupa puhua...tai ymmärretty puhua, tai haluttu.

[martza]

Näinpä juuri. Nämä tällaiset kevätmasennukset tai syysmasennukset ovat oikeasti niistä todellisista masennuksista aika kaukana.

Toisaalta luulen, että näitä vuodenajoista johtuvia "masennuksia" on ollut aikaisemminkin. Samalla tavalla se ihmisruumis on toiminut ennenkin. Niistä ei ole ollut vain lupa puhua...tai ymmärretty puhua, tai haluttu.

Olen samaa mieltä. Jos vähänkin ihmisllä on alakuloisuutta tai vain ns "ottaa päähän" niin heti lääkärit ovat sitä sanomassa, masennukseksi tai ahdistukseksi. Se on ihan normaalia, että ihmisillä on välillä huonoja päiviä ja välillä hyviä päiviä ja jotka menevät ja tulevat jokaisella omaan tasaiseen tahtiin. Ei kestetä enään yhtään, jos joku asia ei mene niin kuin itse oli sen suunnitellut tai ajatellut.

Näin on. Ihmisruumis on aina tuntenut samalla tapaa kautta ihmiskuunnan historian, mutta ennen niistä selvittiin omin voimin aika hyvin ja niistä ei varmaan senkään takia puhuttu. Tavallaan hävettiin sanoa, että nyt ei ole kaikki hyvin vaan hammasta purren mentiin niiden yli ja SELVITTIIN.

Onko nykyajan ihmismieli sitten niin heikentynyt, että pienistäkin henkisistä ongelmista, tehdään ISO asia ja ollaa sitten niin masentuneita, niin masentuneita, että...

[Vadim]

Piirakkamalli vaikuttaa hyvältä hahmotustavalta...

Niinpä. Piirakkaa tänne ja heti!

Ups, tää tais olla shrink-palsta... sori

[Think]

Onko nykyajan ihmismieli sitten niin heikentynyt, että pienistäkin henkisistä ongelmista, tehdään ISO asia ja ollaa sitten niin masentuneita, niin masentuneita, että...

Nykyään tehdään töitä enemmän vain liikuttelemalla sormia näppäimistöllä. Silloin "ehtii" myös ahdistumaan. Mutta jos möyrit munaskuita myöten turpeessa ja kaivat ojaa niin että kirosanat puheesta poistaessa ei ole mitään sanottavaa, niin missäs välissä siinä nyt sitten on masennut. Jos se ihmismieli on heikentynyt, niin se on pääsosin yhteiskunnallisen muutoksen aiheuttamaa. Pistetään ihminen tekemään jotain sellaista, mihin sitä ei varsinaisesti ole luotu...?

[Elukka]

Olen samaa mieltä. Jos vähänkin ihmisllä on alakuloisuutta tai vain ns "ottaa päähän" niin heti lääkärit ovat sitä sanomassa, masennukseksi tai ahdistukseksi.
...
Onko nykyajan ihmismieli sitten niin heikentynyt, että pienistäkin henkisistä ongelmista, tehdään ISO asia ja ollaa sitten niin masentuneita, niin masentuneita, että...

Kirjoittaisit ennemmin semmoisista asioista joista tiedät jotain.

[Lolita]

Olen samaa mieltä. Jos vähänkin ihmisllä on alakuloisuutta tai vain ns "ottaa päähän" niin heti lääkärit ovat sitä sanomassa, masennukseksi tai ahdistukseksi. Se on ihan normaalia, että ihmisillä on välillä huonoja päiviä ja välillä hyviä päiviä ja jotka menevät ja tulevat jokaisella omaan tasaiseen tahtiin. Ei kestetä enään yhtään, jos joku asia ei mene niin kuin itse oli sen suunnitellut tai ajatellut.

Miten niin? Onko kokemusta? Perusteluja? Mutu- ja petu-tuntumaa.

Näin on. Ihmisruumis on aina tuntenut samalla tapaa kautta ihmiskuunnan historian, mutta ennen niistä selvittiin omin voimin aika hyvin ja niistä ei varmaan senkään takia puhuttu. Tavallaan hävettiin sanoa, että nyt ei ole kaikki hyvin vaan hammasta purren mentiin niiden yli ja SELVITTIIN.

Olen eri mieltä. Sitä ihan Aitoa Oikeaa masennusta saattaa olla nykyään enemmän, tai ainakin hoitoon hakeutuu useampi masennuksesta kärsivä. Lähtisin hakemaan syitä masennuksen yleistymiselle maailman kovenemisesta. Elämä on varmasti vapaampaa kuin koskaan ja taloudellisesti voidaan paremmin kuin ennen, mutta samalla epävarmuus on lisääntynyt. Nykyisin ollaan yksinäisempiä kuin ennen, enää ei perhe ja suku pidä samalla tavalla yhtä kuin vielä minun lapsuudessani. Opiskelu on hieman päämäärätöntä, kun työllistymisestä ei ole tietoa, pätkätyöt rassaavat ja toisaalta ikänsä töitä tehneet joutuvat kilometritehtaalle hyvinkin 15 vuotta ennen eläkeikää. Vapaus tuo vastuuta ja vaihtoehtoja.

Äh, tahti on koventunut, siinä on tälläisen nuorenkin vaikea pysyä kyydissä. Lisäksi masennuksesta puhutaan enemmän. Saattoihan sitä ennenkin kaikenlaisten burn outien takia porukkaa olla sairaslomalla, mutta siitä ei puhuttu. Käsittääkseni uuden ajan masennuslääkkeetkin ovat aika uusi keksintö. Nyt niitä voi määrätä tavallinen terveyskeskus- tai työpaikkalääkäri, kun sivuvaikutukset ovat merkittävästi pienemmät. Kevätmasennuksesta puhuttiin aikaisemmin nimellä kevätväsymys, sama asia, mutta kun masennus-sanaa käytetään sekä sairaudesta että alakulosta, tulee sellainen olo, että masennusta on joka puolella.

Onko nykyajan ihmismieli sitten niin heikentynyt, että pienistäkin henkisistä ongelmista, tehdään ISO asia ja ollaa sitten niin masentuneita, niin masentuneita, että...

Miten niin?
Valitettavasti se Aito Oikea masennus ei parane sillä, että otan itseäni niskasta kiinni ja lopetan masentuneena olemisen. Tai sitten ihmisrotu on mennyt niin heikoksi, että se ei kestä enää mitään. Onneksi jäljellä on vielä muutamia yli-ihmisiä, jotka, perkele, kestävät ja jaksavat. Kielletään lisääntyminen muilta, sillähän niistä päästään.

[martza]

Nykyään tehdään töitä enemmän vain liikuttelemalla sormia näppäimistöllä. Silloin "ehtii" myös ahdistumaan. Mutta jos möyrit munaskuita myöten turpeessa ja kaivat ojaa niin että kirosanat puheesta poistaessa ei ole mitään sanottavaa, niin missäs välissä siinä nyt sitten on masennut. Jos se ihmismieli on heikentynyt, niin se on pääsosin yhteiskunnallisen muutoksen aiheuttamaa. Pistetään ihminen tekemään jotain sellaista, mihin sitä ei varsinaisesti ole luotu...?

Komppaan täysin

Nykyajan elämänrytmi on aivan toista kuin ennen vanhaan. Vaaditaan enemmän ja enemmän ainakin työsaralla ja jatkuvasti on oltava muutosaltis kaikille muutoksille. Ennen vanhaan, kun tehtiin töitä niin sitä samaa työtä tehtiin samalla tapaa, sitten koko ikänsä ja samojen työkavereitten kanssa. Nyt pitää olla koko ajan valmius ottaa uudistuksia vastaan, kun ei ole edes ehtinyt oppia edellistäkään hommaa kunnolla.

Tämä on karsea tosiasiaa, mutta totta se on. Itse, kun olen ollut IT-alalla koko pienen ikäni niin kyllä viimeiset kymmenen vuotta, on ollut jatkuvaa työnuusiutumista, työkalut vaihtuu, ihmiset ympärillä vaihtuu jne. Pakko on ollut pysyä mukana vaikka olisi ollut hyvin helppoa jo jättäytyä tässä iässä, tästä hullunmyllystä pois ja ruveta laakereille lepäämään. Mutta kun luonto ei anna periksi niin se ei anna. Haastetta riittää koko ajan ja pitää ns. mielen virkeänä. "Vierivä kivi ei sammaloidu"

[Lolita]

...asiaa...

No nii, löytyihän se sieltä. Sinä olet ollut onnekas muutosten keskellä, olet pysynyt kelkassa eikä sinua ole saneerattu ulos ja lisäksi rankan eron kokenut ja selvinnyt. Myönnät kai kuitenkin, että asiat olisivat voineet mennä toisinkin ja vastoinkäymiset musertaa allensa? Toisaalta masennuksessa on kyse aivokemiastakin, joten toiset ovat alttiimpia kuin toiset. Itse olen perinyt alttiuden isältäni, kuten myös huonot ja kipeät hartiat

[martza]

No nii, löytyihän se sieltä. Sinä olet ollut onnekas muutosten keskellä, olet pysynyt kelkassa eikä sinua ole saneerattu ulos ja lisäksi rankan eron kokenut ja selvinnyt. Myönnät kai kuitenkin, että asiat olisivat voineet mennä toisinkin ja vastoinkäymiset musertaa allensa? Toisaalta masennuksessa on kyse aivokemiastakin, joten toiset ovat alttiimpia kuin toiset. Itse olen perinyt alttiuden isältäni, kuten myös huonot ja kipeät hartiat

Niin olen ollut onnekas, mutta siihen on vaadittu omia henkisiä ponnisteluja myös. Helpolla ei periksi anneta. Jos työttömyys olisi iskenyt, uskoisin, että se ei olsii mua masentanut. On sen verran kovia koettu jo elämässä.

Tätähän olen tässä ihmetellyt koko ajan, että onko nykyajan ihmisten henkinen kantti niin paljon heikentynyt, että ns. masennukset ja ahdistukset, ovat jo melkein suurin kansantauti meillä.

Äitin on ollut pari kertaa vanhusten masennusosastolla, joten ei ole mullakaan geenit oikein hyviä. Mistäs sen tietää, että joskus on itsekkin vastaavalla osastolla, mutta paljon pitää silloin tapahtua, mun elämässä.