No problemo por favor

Painaako joku mieltä? Haluatko purkaa sydäntäsi? Jos ei apu löydy, niin ainakin kuuntelevia korvia.
VAIN ASIALLISET KOMMENTIT! Kuri on kova.
SnapaHead

No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja SnapaHead »

Minulla ei ole koskaan ollut yhden ainutta ongelmaa. Olen puhunut tästä terapeuttini kanssa kohta kolme vuotta. Hänkään ei enää jaksa kuunnella tarinoitani toinen toistaan paremmista ja iloisemmista päivistä.
Muutenkin tunnen oloni kovin ulkopuoliseksi (se ei tosin ole ongelma) muiden seurassa kun koko ajan kehua retostan kuinka täydellistä ja ihanaa kaikki on.
Haluaisinkin hieman apua tähän ongelmieni puutteeseen, eli haluaisin saada ongelmia? Miten se kävisi parhaiten? Siis semmoisia, että tarvitsisi lääkitystä esim. unen puutteeseen ja ylitsevuotavaan ahdistukseen. Kannattaisiko ottaa yhteyttä mielenterveystoimistoon vai saako apua muualta? Miten sinä hoidit homman kotiin? Auttaisikohan menehtynyt lapsi, puoliso? Minkä sille mahtaa, että hommat ovat aina luistaneet kuin kyrpä. Auttakaa anti-ystävää ei-hädässä.
Itse en ole koskaan auttanut ketään enkä edes halunnut, joten en osaa oikein pyytäkään apua ongelmaan, jota minulla ei ole. Mutta jos vaikka sinä et osaisi auttaa minua olisin kiitollinen. Mitä tehdä?
Hellu
Kitinän uhri
Viestit: 594
Liittynyt: 24.08.2005 16:25

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja Hellu »

Onhan sulla selvästi ainakin yks ongelma jos tää sua kerran vaivaa.
Saanko udella miksi olet mennyt terapiaan jos sulla ei ole ongelmia?
Ihan vaan kehuskellaksesi ongelmattomuudellasi?

Ei vaan, jos tosissaan ollaan niin huumeet on ratkaisu tähän.
Saisit pitää vähän hauskaakin ennen kuin alamäki alkaa!
Siinä vaiheessa kun alat pöllimään autoja ja tekemään kioskimurtoja niin pitäis viimeistään edes vähän ahdistaa.
En oo Suomessa törmänny crackiin, sehän olis paras lääke tähän sun ongelmattomuuteen, oon kuullu että sitä saa Turusta.
Jos sulta löytyy lapsi tai puoliso niin kuulin tälläsen jutun kerran,
yks äijä oli vetäny pirii pari viikkoo ja sit meni himaan ja tappo lapsensa.
Muija pääs naapuriin karkuun.
Tää äijä joutu sit mielisairaalaan ku se meni psykoosiin, se kuulemma aina välillä vähä heräilee mut sit se muistaa mitä se on tehny ja naksahtaa taas.
Vai olisko tää jo vähän liian hardkoree?
SnapaHead

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja SnapaHead »

Kyllä tuo on hieman hardkoree.

Enkä usko että aineet olisivat ratkaisu, koska ne tuskin olisivat ongelma minulle. Lisäksi luulisin että piripäissäni leikkaisin vain vatsani auki, mutta sekin olisi vain bushidon etsimistä eikä siis mikään ongelma.

Mutta mikäli jokin noista ongelmaksi osottautuisi niin ehkä hieman liian rankkoja alkuun, koska en ole vielä kokenut ongelmia. Niiden selvittely voisi olla liian vaikeaa. Kaipailin siis ongelmia, joita voisi hoidella pois on/off lääkkeillä kun siltä tuntuu.

Sekä olisi tietysti kiva murehtia parisuhdetta, äitisuhdetta tai jotain vastaavaa.

Eikä tämä asia minua vaivaa. Koen joka päivä vain niin paljon uutta ja tosi mielenkiintosii ja hauska juttuja ja kun muutenkin pidän kaikesta uudesta ja kokemisesta ja taiteesta ja kulttuurista ja uusista ihmisistä niin ajattelin että rikastuttais vaan lisää ja olisi vielä entistäkin kivempaa.
Hellu
Kitinän uhri
Viestit: 594
Liittynyt: 24.08.2005 16:25

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja Hellu »

Voi voi, en oikein usko että sellaisia ongelmia onkaan jotka vois vaan hoidella kuntoon tosta vaa ku huvittaa.
Kun kerjää ongelmia täytyy tietää mihin ryhtyy.
Kantsis sit ehkä kokeilla jotain kuvitteellisia ongelmia ekaks,
rupee kirjottaa päiväkirjaa jossa kerrot jostain kuvitteellisesta femme fatalesta ja siitä kuinka paska se on sulle,ties vaikka rupeisit itekki uskoo omiin juttuihis ja siitä muodostuiskin sit ajan kanssa ihan oikee ongelma!
Pehmovanukas

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja Pehmovanukas »

Onhan sulla ongelma. YLE:n keskusteluohjelmat. Niitä ei saa terapeutinkaan avulla kuntoon.
prosessi

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja prosessi »

SnapaHead kirjoitti:Minulla ei ole koskaan ollut yhden ainutta ongelmaa. Olen puhunut tästä terapeuttini kanssa kohta kolme vuotta. Haluaisinkin hieman apua tähän ongelmieni puutteeseen, eli haluaisin saada ongelmia? Miten se kävisi parhaiten? Siis semmoisia, että tarvitsisi lääkitystä esim. unen puutteeseen ja ylitsevuotavaan ahdistukseen. Kannattaisiko ottaa yhteyttä mielenterveystoimistoon vai saako apua muualta? Miten sinä hoidit homman kotiin? Auttaisikohan menehtynyt lapsi, puoliso? Mutta jos vaikka sinä et osaisi auttaa minua olisin kiitollinen. Mitä tehdä?
Muuta maalle.
Geetzu

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

Älä hei viitti Snapa. Mä tuskastelin kans melkein parikyt vuotta et miks muilla menee joskus niin päin vittua ja mulla aina vaan kaikki hyvin, ei oo reilua ja on vähän pelottavaakin. Mutta kyllä ne ongelmat ja murheet sieltä sitten tulivat, osa itse hankkimina ja osa ihan lahjana Elämältä. Hei kyllä kaikki tasottuu sullakin, pus pus. Ollaan vaan.
SnapaHead

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja SnapaHead »

Gwyneira kirjoitti:Älä hei viitti Snapa.
AI JAAHA!!!! Heti kun pieni ihminen ei yritä saada apua vaan ongelmia ollaan sitä hiljentämässä. Just niin. Tosi kivat vaa sulleki, hei.
Ihan samanlaisia robotteja olette kuin terapeuttinikin. Sanoo jokaisen käynnin aluksi "kaveri hei, mitäs jos pitäisit sen turpas kiinni niinku seuraavan kolme varttia". Kyllä mä hiljaa sitten olenkin, maalailen sormiväreillä kukkasia ja hymyileviä rock n' roll kissanpentuja.

Aina sitä kokee vääryyttä jos ei valita.

No joo, on mullakin vaikeaa ollut. Tänä aamuna silitysrauta kusi pari desiä nestettä ulos höyryn sijaan, mut no problemo: tulin, näin, voitin.
Avatar
alja
Kitinän uhri
Viestit: 521
Liittynyt: 17.08.2005 8:08
Paikkakunta: saunan taka
Viesti:

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja alja »

SnapaHead kirjoitti:
Gwyneira kirjoitti:Älä hei viitti Snapa.
No joo, on mullakin vaikeaa ollut. Tänä aamuna silitysrauta kusi pari desiä nestettä ulos höyryn sijaan, mut no problemo: tulin, näin, voitin.
no ensinnäkin: mies, varsinkin Snapa, joka käyttää silitysrautaa omaa jo varmaan aika paljon ongelmia.
ja toiseksi: tää on ihan sama asia ku tissien koko. mä valitan ku ne vaan kasvaa ja toiset valittaa ku on lautoja. niin ja kaiken huipuksi jouduin käyttämään 110 egee uusiin rintsikoihin, ja sovittaessani jouduin masentumaan peilikuvaani. niin ja sitten vielä koira meni ja repi niistä toiset yhden käyttökerran jälkeen, joten oujeah. hyvältä tuntuu.
Ulkona paistaa aurinko,
mutta sisällä sataa.
Geetzu

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja Geetzu »

alja, tissijutut on hei kuitenki vähän eri juttu ku miehen tarve harrastella silitysraudan kanssa.
Hitto mul on ikävä sun tissejä!

Mulla on muuten semmonenkin ongelma, että toisinaan haluun pitää ongelmistani kiinni. Terapiassa on melko veemäistä käydä kun toinen yrittää kaikkensa, että päästäisiin eteenpäin ja sitten pissis haluaa vielä vähän märehtiä ja velloa pahan olonsa kanssa. Koska paha olohan meinaa, että nyt hei tilit on vihdoin vähän tasan ja oon niin kun muutkin. Ja koska oon tehny niin vittumaisia asioita tässä elämässä niin mun kuuluukin vähän kärsiä. Ja kaikki idiootit, kuten shrink, jotka yrittää hoputtaa mua voimaan paremmin, ei vaan ymmärrä sitä että joskus vois vaan märistä. Varsinkin jos sen tekee itsekseen niin, ettei muut edes kärsi. No joo, katos semmonen idea tästäkin jutusta mut kyllä mä Snapa toivon sulle murheita elämään. Eihän elämä ilman kärsimystä tunnu miltään muulta ku hyvältä. :h:
Avatar
alja
Kitinän uhri
Viestit: 521
Liittynyt: 17.08.2005 8:08
Paikkakunta: saunan taka
Viesti:

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja alja »

Gwyneira kirjoitti:alja, tissijutut on hei kuitenki vähän eri juttu ku miehen tarve harrastella silitysraudan kanssa.
Hitto mul on ikävä sun tissejä!
:h:
mulla on ikävä sua. ja sun tissejä. ja mun tisseillä varsinkin. mutta muuten mun tissit on ihan perseestä. niiih.
Ulkona paistaa aurinko,
mutta sisällä sataa.
hebuli

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja hebuli »

Niin oliko se nyt niin että psykopaateilla ei ilmene masennusta, ahdistusta tai muitakaan sellaisia heikkojen ihmisten tauteja?
Avatar
BrianW
Kitisijä
Viestit: 1279
Liittynyt: 14.08.2005 18:50
Paikkakunta: Suomen Ritchmond
Viesti:

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja BrianW »

hebuli kirjoitti:Niin oliko se nyt niin että psykopaateilla ei ilmene masennusta, ahdistusta tai muitakaan sellaisia heikkojen ihmisten tauteja?
Kiits. Samaa olin toteamassa.
When the going gets weird, the weird turn pro.

Dr. Hunter S. Thompson
SnapaHead

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja SnapaHead »

hebuli kirjoitti:Niin oliko se nyt niin että psykopaateilla ei ilmene masennusta, ahdistusta tai muitakaan sellaisia heikkojen ihmisten tauteja?
Ei pidä paikkansa. Kyllä psykopaatit noita kokevat ihan normaalisti. Ehkä jopa enemmän kuin muut johtuen jatkuvasta joraamisesta. Tupauunoista en olisi niinkään varma.
Avatar
HotPants
Elämätön Kitisijä
Viestit: 444
Liittynyt: 05.09.2005 2:24

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja HotPants »

SnapaHead kirjoitti: Mitä tehdä?
Vaikka mitä.

Ja sit sun pitää alkaa oigeesti miettiä, miten jostakin asiasta vois nääs kuiteskin saada monia orgastisia probleemoja. Mutta! Tässä ei saa sitten yhtään olla tollein "hölöhömpsis"-tyylisesti vaan otat tään terabeuttisen tehtävän vagavasti.

Kyl se siitä.
<3
Yönmustaritari

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja Yönmustaritari »

SnapaHead kirjoitti:Minulla ei ole koskaan ollut yhden ainutta ongelmaa.
I Feel ya.

Venäjä sentään. Samoilla linjoilla.

Ongelmani on tähän asti ollut muiden ongelmien kuuntelu mutta senkin lopetin jo toisen vaivaamisyrityksen jälkeen. Helpoimmalla pääsee kaikesta kun sanoo vaan et hei ei kuule kiinnosta vittujakaan. Samasta syystä minä en tule koskaan saamaan mahahaavaa.

Se on vähän kun tavaroiden ostelu käteisvarojen ollessa suuremmat kuin useimmilla luottoraja. On hyvä olla kuningas. Pilluu saatana. Nuuuh!
MarthaFocker

Re: No problemo por favor

Viesti Kirjoittaja MarthaFocker »

Joka kerta kun sattuu seisomaan, niin tulee vaan vitusti ongelmia.

Älkää poijaat siihen sortuko!
Vastaa Viestiin