3-kympin kriisikö?

Painaako joku mieltä? Haluatko purkaa sydäntäsi? Jos ei apu löydy, niin ainakin kuuntelevia korvia.
VAIN ASIALLISET KOMMENTIT! Kuri on kova.
Feiz

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja Feiz »

killkill kirjoitti:kuinkas navigoit, kun hirmumyrsky vei mennessään tutkan, GPS:n ja radiot eikä sekstanttia sattunut matkaan.
Raise your head and look at the stars!
killkill

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja killkill »

Feiz kirjoitti:Raise your head and look at the stars!
... ja taivasta haaveillen tuijotellessa kajauta lähimpään riuttaan ja upota koko paska :D
pajazzo

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja pajazzo »

Viime perjantaina tuli 30 täyteen. Eniten v..tuttaa kun suku jaksaa mussuttaa biologisen kellon käymisestä. Antaa käydä vaan, jos minulta kysytään. Ei minulla ole mitään paniikkia saada lapsia. Jos niitä sitten ei koskaan tule niin ei tule. That´s it.
Tunnen itseni kaksvitoseksi ja toivottavasti se fiilis pysyy läpi elämän. Mitä historiaan tulee niin turha kait sieltä mitään on katua? Kaikki se mitä on elämässä tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta on tehnyt minusta sellaisen kuin olen. Lainaten erästä sananpartta toteaisin että: elämä on sitä mitä tapahtuu juuri nyt! 8)
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2201
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja Melnais »

pajazzo kirjoitti: Lainaten erästä sananpartta toteaisin että: elämä on sitä mitä tapahtuu juuri nyt!
Tuohan on suurin syy mahdolliseen ahdistukseen. Muista elää, olla täysipainoisesti läsnä, harrastaa, kokeilla uutta, käyttää kaikki mahdollisuudet, tutustua, ihastua, tehdä vaikutus, kuplia onnistumisen tunteesta, kokeilla, näyttää ja voittaa!! Ja mitä minä teen; kitisen, kuuntelen euroviisukappaletta ja juon kahvia.

Ei vaan, hyvä olla tyytyväinen arkeen, muuten ei erota huippuhetkiä. Joiden huippuus on vain siinä erossa arjesta, ei sinänsä tapahtumien merkittävyydessä.
Elämä kantaa, jos sen antaa
Sinkkumatti

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja Sinkkumatti »

Mulli75 kirjoitti:Olen kriisini selättänyt mutta jotkut läheiset tuntuvat aiheuttavan niitä minulle odottamalla perheen perustamista ja -lisäystä.

Kuin tilauksesta:
Kuva
Feiz

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja Feiz »

killkill kirjoitti:
Feiz kirjoitti:Raise your head and look at the stars!
... ja taivasta haaveillen tuijotellessa kajauta lähimpään riuttaan ja upota koko paska :D
No joo ainahan sitä täytyy yks tai kaks titaniccia kuittaa elämänsä aikana ennenkuin voi sanoa oppineensa jotain 8)
RuNkkuTonttu

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja RuNkkuTonttu »

Kaipa tämä "Kriisi" on ohitse sitten huomenna, kun herään krapulaisena ja lähden muuttamaan kavereitani. En olisi ikinä uskonut oikeasti, että minulle tulisi jotain kriisiä, mutta kas kummaa . Juuri ennen syntymäpäiviä on ollut töissä ja yksityiselämässä paineita sekä terveyskin on reistaillut.

Saisi tämäkin ahdistus oikeasti mennä ohitse. Yrittäisikö tänä iltana iskeä jonkun misun? Ehkä se piristäisi. Tai sitten juon itseni vaan kiukkuhumalaan...
RuNkkuTonttu

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja RuNkkuTonttu »

Hassua! Aikani Kuluksi katsoin Cityn aikaisia postauksiani vuoden takaa. Näin kirjoittelin reilu vuosi sitten. Muistan kyllä ajan!

"Olen huomaaviani itsestäni sellaisia piirteitä, että kolmenkympin kriisi yrittää ottaa vuoden ennakkoa ja muistuttaa olemassa olostaan jo ennen kesää 2006.

Vielä tosin ei ainakaan kovin syvästä kriisistä ole kysymys, mutta olen huomaaviani itsessäni lieviä aikuistumisen merkkejä. Mieleeni tulleista ajatuksista, jotkut ovat ahdistavia, jotkut taas vaan "hyväksyvät asian". Myös kroppa alkaa näyttää ensimerkkejä vanhenemisesta.

Seuraavia huomioita olen tehnyt itseni ja muutamien ystävien kanssa keskusteluiden pohjalta.

Ura: Olet ollut todennäköisesti muutamia vuosia koulutustavastaavassa työssä ja olet hyväksynyt sen, ettei sitä alaa nyt niin vaan vaihdeta. Opinto- yms lainat kun painavat päälle.

Voit vihata työtäsi, mutta olet hyväksynyt sen, että sillä hankitaan leipä ja parhaassa tapauksessa myös makkaraa päälle. Mietit myös sitä tyydytkö nykyiseen asemaan vai panostatko uraasi.

Suhteet: Varsinkin sinkkua saattaa ahdistaa. Kriteerit ovat nousseet elämänkokemuksen myötä, mutta samalla "aika alkaa loppua kesken". Tapaamasi ihmiset luokittelet seksiin ja potenttiaalisiin seurustelukumppaneihin. Et viitsi tuhlata aikaa vaan johonkin "ihan kivaa". Vanhemmilta tulevat utelut vituttavat melkein enemmän kuin murrosikäisenä, sillä erotuksella, että ne saavat sinut masentuneeksi.

Parisuuhteessa olevat miettivät suhdetta lapsiin, ellei niitä vielä ole siunaantunut. Ensimmäinen avioero lähestyy.

Kroppa: Elintaso alkaa näkymään entistä helpommin vyötärön seudulla, eikä muutama ylimääräinen kilo lähde muutaman päivän paastolla ja parilla lenkillä.

Hiukset ohentuvat ja miehillä nousevat ohimoille.

Et jaksa valvoa niin myöhään kuin ennen.

Mitäs tuntemuksia muilla n. kolmekymppisillä on kriisistä? Oletteko selvinneet siitä ja miten?"
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Mietin noin pari viikkoa, että pitäisikö mun tehdä jotain mun pariutumisen ja lapsien saamisen hyväksi. En oikein keksinyt mitään, joten jäi tekemättä. Kyllä mä välillä mietin just tuota lastentekoa, kun ei mulla tätä lapsentekoaikaa enää loputtomiin ole. Eikä edes miestä!

Muuten otan rennosti, ikäni ei hirveästi rajoita toimiani. Olin kummitytön ja sen siskon, 16 ja 19 v. kanssa shoppailemassa ja syömässä taannoin ja mietin kyllä, että pitäisikö huolestua, kun mun mielestä niiden ja mun juttujen välistä eroa ei aina oikein huomannut..

No vähän urheilukentällä mietin, että taitaa olla huippuajat taakse jääneitä mahdollisuuksia.
Kikkelis kokkelis.
silsakenraali™

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja silsakenraali™ »

Keikaus kirjoitti:No vähän urheilukentällä mietin, että taitaa olla huippuajat taakse jääneitä mahdollisuuksia.
Heittäjät ja työntäjät kypsyvät myöhemmin.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

silsakenraali™ kirjoitti:
Keikaus kirjoitti:No vähän urheilukentällä mietin, että taitaa olla huippuajat taakse jääneitä mahdollisuuksia.
Heittäjät ja työntäjät kypsyvät myöhemmin.
Niin, jalkapalloilijat esim. kypsyvät välillä arvaamattoman nopeasti.
Kikkelis kokkelis.
DeliriumTremens

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja DeliriumTremens »

"täytin" eilen 27,5... mulla on tää joku kriisi ollut tässä jo pidemmän aikaa... ei siis oikein vieläkään tiedä mitä sitä tämän elämänsä kanssa tekis... Kaikki ne haaveet ja unelmat mitä silloin nuorempana oli, eívät ole toteutuneet kuten luulin, että tähän mennessä ne olisi! Osan kanssa voi katsoa itseään peiliin ja miettiä omia tekosiaan, toisille asioille ei voi yhtään mitään.

Esim. koulu... vieläkään ei ole koulutusta.. Tiedä häntä onko koskaan sitä koulutusta mistä on aika kauan haaveillut, mutta lukuisien kouluunpyrkimisien kariutuessa haaveeksi se on jäänytkin.. Kulttuuriala kun on kuitenkin aika suosittu. Niinpä tuli sitten suunnitelma b... Ensin hoitsuksi sitä kautta lääkäriksi... Ei siis kaikki kunnianhimo ole vielä kadonnut, mutta kuitenkaan tuo hoitsukoulu ei oikein luista.

Yksi suht lyhyt avoliitto on takana, mutta olisin luullut, että tässä vaiheessa sitä olisi jo sitoutunut ihan aikuisten oikeesti, mutta ei niin ei--- Täällä sitä asutaan pienessä yksiössä tupakoiden ja tietokoneella pelaten

Talous on retuperällä ja päiväkään en ole taaskaan töitä tehnyt muutamaan kuukauteen (noh... suhteen kariutuminen ei oikein auttanut motivoitumaan työn suhteen)

Viimeisen puolen vuoden aikana olen ottanut 2 lävistystä lisää, joihin sukulaiset sanoi "etkö ala olla jo liian vanha tuohon". No en omasta mielestäni...

Vuodet sen kun vierii, mutta itse tunnen olevani vielä kakskymppinen, mitä nyt viisaampi ja kokeneempi. Haluan edelleen hullutella ja hassutella ja viettää vilkasta elämää, en ottaa liikaa vastuuta ja stressiä asioista, mutta miten kuitenkin toisaalta tuntuu, että koska 2,5 vuoden kuluttua täytän jo sen hurjat 30, minulla ei olisi oikeutta tähän!?

Perkele että sitä onkin tuuliajolla...
silsakenraali™

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja silsakenraali™ »

DeliriumTremens kirjoitti:"Haluan edelleen hullutella ja hassutella ja viettää vilkasta elämää, en ottaa liikaa vastuuta ja stressiä asioista... ...Perkele että sitä onkin tuuliajolla...
Jos et kykene ottamaan aikuisen ihmisen vastuuta omasta elämästäsi, niin tulet varmasti olemaan tuuliajolla siihen asti, kunnes tajuat, että se on ainoa tie jokaisen meistä elämässä. Ei sitä vastuuta sun puolestasi kukaan ota.

Mä en tunne yhtään vastuutonta onnellista ihmistä, päinvastion. Nimenomaan työssäni törmään vastuuttomiin ihmisiin, joihin en sinua kuitenkaan nyt vertaa.

Sanoin tämän hieman karrikoiden, koska mulle välittyi tekstistäsi hieman vastuuton kuva.
DeliriumTremens

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja DeliriumTremens »

silsakenraali™ kirjoitti:
DeliriumTremens kirjoitti:"Haluan edelleen hullutella ja hassutella ja viettää vilkasta elämää, en ottaa liikaa vastuuta ja stressiä asioista... ...Perkele että sitä onkin tuuliajolla...
Jos et kykene ottamaan aikuisen ihmisen vastuuta omasta elämästäsi, niin tulet varmasti olemaan tuuliajolla siihen asti, kunnes tajuat, että se on ainoa tie jokaisen meistä elämässä. Ei sitä vastuuta sun puolestasi kukaan ota.

Mä en tunne yhtään vastuutonta onnellista ihmistä, päinvastion. Nimenomaan työssäni törmään vastuuttomiin ihmisiin, joihin en sinua kuitenkaan nyt vertaa.

Sanoin tämän hieman karrikoiden, koska mulle välittyi tekstistäsi hieman vastuuton kuva.
no lähinnä tolla vastuuttomuudella tarkoitan sitä, että en olisi valmis äidiksi... Se olisi ihan liian suuri vastuu mulle tällä hetkellä, koska olen sen verran vastuuton. Myönnän tämän täysin. :)

Tajusin juuri, että olen kuitenkin ryhdistäytynyt tässä. Päätin meinaa tossa äskettäin, että jatkan koulua. Jos sitä aikoo jotain elämässään saavuttaa, niin pakko se on edes yrittää... ja olen jopa jonnin verran motivoitunutkin. Täytyy vaan laatia itselleen suunnitelma. Koska en tietty halua olla tällä tuuliajolla lopun elämääni!!!
silsakenraali™

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja silsakenraali™ »

DeliriumTremens kirjoitti:Tajusin juuri, että olen kuitenkin ryhdistäytynyt tässä. Päätin meinaa tossa äskettäin, että jatkan koulua. Jos sitä aikoo jotain elämässään saavuttaa, niin pakko se on edes yrittää... ja olen jopa jonnin verran motivoitunutkin. Täytyy vaan laatia itselleen suunnitelma. Koska en tietty halua olla tällä tuuliajolla lopun elämääni!!!
Hyvähyvä :D ja tsemppiä!
DeliriumTremens

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja DeliriumTremens »

silsakenraali™ kirjoitti:
DeliriumTremens kirjoitti:Tajusin juuri, että olen kuitenkin ryhdistäytynyt tässä. Päätin meinaa tossa äskettäin, että jatkan koulua. Jos sitä aikoo jotain elämässään saavuttaa, niin pakko se on edes yrittää... ja olen jopa jonnin verran motivoitunutkin. Täytyy vaan laatia itselleen suunnitelma. Koska en tietty halua olla tällä tuuliajolla lopun elämääni!!!
Hyvähyvä :D ja tsemppiä!
kiitosiaa ^^
mölli
Kitinän uhri
Viestit: 663
Liittynyt: 04.09.2005 4:09

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja mölli »

... Harmi et tää oli shrink no voishan sitä sitten asiaakin kirjoittaa. Mulla oli 30 kriisi useita vuosia sitten siinä 23 vuoden paikkeilla. Nyt elämä näyttää melko loistavalta rahamassat mitä olen vuosien verralla kerenny suo mulle mukavan elämän jossain lämpimässä missä halpa viina ja huorat virtaaa. Näyttää siltä jos asiat menee hyvin olen 50-60v euromiljonääri. Nyt olen oppinut ettei naisilta mitään positiivista saa kuin paitti perillisen ja siittäkin saattaa tulla paskalla tuurilla joku neiti palleilla tai ilman.
Kingi I
malva
Kitisijä
Viestit: 13
Liittynyt: 02.11.2005 20:35

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja malva »

Mielenkiintoinen keskustelu. Täytin hiljattain 27, ja ikäkriisi on kolkutellut ovella jo muutamana vuonna – en ole vanha mutta en enää niin nuorikaan. Enkä ainakaan tästä nuorru. Tajusinkin tätä ketjua lukiessani että mulla tää potentiaalinen ikäkriisi ei liity niinkään saavutuksiin (perusasiat on ihan ok) vaan kokemuksiin: olenko saanut elämästäni tarpeeksi irti, tarttunut hetkeen, elänyt isolla E:llä?
Elämän tarkotus on murheen karkotus.
Avatar
Think
Kitisijä
Viestit: 1000
Liittynyt: 14.08.2005 20:56

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja Think »

Synttärit kolkuttelee vähitellen, tosin kolmen kympin kerhoon on vielä parisen vuotta. Mitään kriisiä iän suhteen ei ole ollut aikaisemmin tai näkyvissäkään. Oikeastaan olo on parantunut vuosien varrella selvästi. Vuosi vuoden jälkeen on voinut hyvillä mielin huomata, että on sekä henkisesti että fyysisesti aina vain paremmassa ja paremmassa kunnossa.

Taitaa kriisi iskeä siinä vaiheessa kun alkaa huomaamaan tuossa fyysisessä kunnossa ja olossa rapistumista. :? Kyllähän hieman noita merkkejä jo nyt. Kroppa ei enää kestä ihan mitä tahansa (nimim. leikkauspöydälle menoa odotellessa), mutta silti mitään sellaista ei ole vielä käynyt, että joutuisi rajoittamaan harrastuksissaan tms. kuin hetkellisesti. Sitten kun paikat ei enää kestä erinäisiä harrasteita niin aloitan Golffaamisen... :wink:

Mulla ei tuo mahdollinen kriisi tule kovin helpolla liittymään uraan tai siihen olenko kokenut ikään nähden riittävästi asioita. Ehkä noi tulee sitten eläkkeellä mieleen...
Ovela kuin orgasmi
ComeBack

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja ComeBack »

Kuule, elämä helpottuu 30 jälkeen. Jaa miksikö? No siksi, että sä huomaat, että tziizus, sä olet nyt aikuinen ja tuollaisia ne aikuiset siis ovat: kypsymättömiä ja keskeneräisiä.

Ainoa asia mikä muuttuu on oma suhtautuminen ikään, elämään ja aikuisuuteen. Koska on virallisesti aikuinen, voi siis tehdä ihan mitä vaan sen takia, että ON aikuinen. Eli ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla ja elää, oli ikä mikä tahansa. sen tekee, minkä osaa ja missä on hyvä. Ja kehittyy sitten, jos kehittyy.

30 täytettyäni mä vihdoinkin hyväksyin oman epätäydellisyyteni. Se oli äärimmäisen vapauttavaa. Kokeile! Et kadu :)
Ashmamies
Kitisijä
Viestit: 6
Liittynyt: 23.11.2006 19:17
Paikkakunta: helsinki

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja Ashmamies »

N. 7 viikkoa h-hetkeen " oon kolmekymppinen". 12 vuotta on tullut karaokekuppiloita kierreltyy ja kyseinen biisi on lähinnä aiheuttanut tarpeen kiskoa kaksin käsin.

Tuore avioero ja sitämyötä tyssähtänyt koulunkäynti pistävät miettimään mihin ollaan menossa. Todennäköisesti 7 viikon päästä työnimike on apumies, mikä lähinnä saa mielessäni aikaan jonkin asteisen häpeän tuntemuksen. (30v apumies, pyörittele sitä huulillas)

Jos summa summaarum alkais listaamaan muutamia tapahtumia:
1. Isän kuolema huhtikuulta
2. Kesäkuussa työttömäksi tuotannollis taloudellisista syistä
3. Avioero
4. Hyvin alkaneen koulun ryssiminen

Vois päätellä, että muitakin kitisemisen aiheita löytyy, kuin numerolle 30 asetetut odotukset.

Selkee kasvun paikkahan tää on. Siispä tartun mikkiin annan muidenkin olla tietoisia kuka täällä juhlii pyöreitä 8)
Sannnu

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja Sannnu »

Suorittaja. Sitä minä olen. Pelko persuksissa suorittaja.

Vajaan viikon päästä täytän 27-vuotta. Joskus 18-vuotiaana ajattelin, että kymmenen vuoden päästä mulla on jo varmaan perhe ja kaunis koti, terrieri ja oon tosi aikuinen ja teen kovasti töitä jakkupuku päällä. ...Niin, tässä mä istun huppari päällä ja tukka sekasella ponnarilla, tosin unelmaduunissani..tai no jos nyt pikkasen vielä kehittyisi niin avot!

En ole naimisissa eikä ole lapsia ja muutenkin elämä nyt on mitä on...elämä on! Elämä on aika sekavaa ja mä kun haluaisin, että kaikki menisi nätisti asennossa niin kuin kirjat Lundiassa.

En haluaisi sitä myöntää, mutta pelkään elämää tällä hetkellä. Mitä sitten jos jäänkin ihan yksin tässä maailmassa? Tai siis yksinhän täällä hitto vie mennään. Jos mä halvaantuisin sänkyyn koko loppuiäksi kaverit jaksaisi käydä just sen kaksi kuukautta katsomassa mua, mutta sitten nekin palaisi arkeen. Ei voi olla varma, että mies pysyy vieressä. Lapsiakin
haluisin...mutta jos kaikki ei menekään hyvin?

Palataan alkuun. Mä oon suorittanut tosi mallikelpoisesti elämääni. Tuonut vanhemmille iloa opintomenestykselläni ja upeasti käyntiin lähteneellä hyvin palkatulla uralla. Ollut mukava muille, ylitunnollinen, kiltti mutta mitä Minä olen oikeasti halunnut?
SaintJohnPerse

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja SaintJohnPerse »

Tässä aamukahvia juodessani huomasin, että joku oli nostanut tämän aiheen ylös. Koska työaikani ei ole virallisesti alkanut, niin naputellaan nyt tähän muutamia rivejä.

Henkilökohtaisesti tämä vuosi on ollut helvetin sekava. Minulle on sattunut ja tapahtunut paljon pieniä asioita ja muutamia isompia asioita enemmän kuin pitkiin aikoihin. Tai voi olla ettei oikeasti ole sattunut mitään. Nyt vaan nämä elämän pienet sattumukset ovat tuntuneet jossain.

En oikein vieläkään tiedä mitä mitä haluaisin tehdä työkseni ja elämässäni, mutta olen tajunut mitä se ei ole. Alku sekin. Enkä aio tyytyä siihen vaan aion tehdä myös asialle jotain. Tällä kertaa en tosin tee sitä yhtä impulsiivisesti kuin joskus aikaisemmin olen tehnyt vaan teen vähän suunnitelmiakin etten hyppää nyt aivan tyhjän päälle. Suunnitelma voi tietenkin olla sellainen, että hyppään tyhjän päälle. No, sitten hypätään. Muutosta sekin on.

Minulla ei ole pakonomaista tarvetta saada parisuhdetta ja perhettä, mutta haluaisin löytää elämän kumppanin (onpas kornin kuuloinen sana). Ihmisen, jonka kanssa voisin rakentaa omaa elämääni. Hänellä olisi omansa ja minulla omansa. Tukisimme tarpeen vaatiessa toisiamme. Kumpikaan ei eläisi elämäänsä toisen kautta ja tekisi ratkaisujaan toisen takia. (jos lisäisin tähän vielä ikätoiveet yms. niin tämähän kuulostaisi aivan deitti-ilmolta)

Erlend Loen kirjassa Supernaiivi kirjan päähenkilö kirjoitti listoja. Teenpä nyt sellaisen tämän vuoden osalta:

Mitä olen kokenut ja saanut vuodelta 2006

Kolme kuukauden sairasloma
Reilun kuukauden asunnottumuus
Kaksi ihastusta, josta toinen hyvä ja toinen huono
olen laihtunut 15 kg
Helvetin hyvät alaiset
Huonon esimies
Tupakointini on lisääntynyt
En tiedä mitä haluaisin työkseni tehdä
Tiedän mitä se ei ole
Kaksi uutta ystävää
(ja paljon pieniä hyviä ja huonoja asioita)

No, tässä istun huppari ja kuluneet farkut päällä tennarit jalassa pienessä toimistossani kahvia ryystäen. Vaikka välillä tuntuu, että "ei se siitä", niin tiedän, ettei se näin ole. Ensi vuosi on parempi. "kyllä tämä tästä"
Sheetlord

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja Sheetlord »

Vaikka neljäänkymppiin on vielä pari vuotta matkaa, niin seuraavalla puolivuotiskaudella joutuu tekemään taas isoja päätöksiä. Vaikka suostumus perheen perustamiseen on omalta puolelta annettu, joutuu aiheen tiimoilta varmaan viettämään vielä muutaman unettoman yön.

Välillä sitä kelaa, että eikö olisi parempi ollut noudattaa vanhempiensa polkua - naimisiin 20-vuotiaana, lapset heti perään. Parin vuoden sisällä kakarat olisivat valmiita maailmalle ja voisi taas keskittyä "elämään". Nyt kaikki "hauska" koliikista keskikaljaan ja kotibileisiin on vasta edessä...

Vanhemman vastuu ei niinkään huolestuta - kotoa saadut mallit aion siirtää eteenpäin parhaani mukaan - mutta toimeentulo hieman hirvittää. Jos nytkin eletään kohtuullisen pienellä budjetilla, mitäpä elämä onkaan sitten kun pöydässä on ainakin yksi suu lisää ruokittavaksi?
Hellu
Kitinän uhri
Viestit: 594
Liittynyt: 24.08.2005 16:25

Re: 3-kympin kriisikö?

Viesti Kirjoittaja Hellu »

Kriisiä pukkaa täälläkin vaikka nuori vielä olenkin, täytän tänään 24v.
Viime aikoina on tullut mietittyä että tuhlaanko parhaat vuoteni tähän puurtamiseen, onko kaikki tän stressaamisen arvoista.
Perustettiin tää firma kun olin parikymppinen, ja nyt olis laajennus edessä.
Toisaalta laajennussuunnitelmat ovat antaneet uutta puhtia ja parantaneet motivaatiota, toisaalta mietin haluanko ottaa lisää töitä ja vastuuta harteilleni.

Me ollaan poikaystävän kanssa muuttamassa maalle kunhan saadaan asiat hyvälle mallille.
Firman vois siirtää sinne jo nyt, tehdä lyhyempää päivää kun siellä yrityksen pyörittäminen ei maksa puoliakaan siitä mitä täällä Helsingissä.
Toisaalta jos odotetaan vielä pari-kolme vuotta meillä saattais olla pullat paljon paremmin uunissa.

Mä oon stressaavaa tyyppiä ja meidän hommissa aikataulut painaa päälle koko ajan, firman jutut pyörii päässä jatkuvasti.
Asiaa ei tietenkään helpota se että dokaan niin helvetisti.
Sitä vaan perustelee itselleen että kun kaikki hommat on kuitenkin hyvin hoidossa niin mikäs tässä, ikuisuuksiin näin en kuitenkaan halua jatkaa.

Joka päivä me mietitään muuttoa ja sitä miten maalla sitten eletään, mihin laitetaan omenapuut ja minne kasvimaa.
Sen voimalla jaksaa tätä hommaakin tehdä, jotta meillä olis siellä taattu toimeentulo.
Joskus vaan meinaa kaikki kaatua päälle kun tuntuu että on haukannut liian ison palan, liikaa vastuuta.
Tällä hetkellä en työstäni saa irti mitään muuta kuin rahaa.
Mä en oo luonteeltani mikään bisnesnainen ja usein mietin alan vaihtoa, se taas ajais suunnitelmat maalle muutosta vuosiksi eteenpäin.

Nää jutut pyörii nyt mielessä koska lähdin yllättäen risteilylle vanhojen kavereiden kanssa, niiden poikien kanssa on aina niin mukava rillutella kun ne ei oo vanhetuneet päivääkään siitä kun ensimmäisen kerran tavattiin.
Stressivapaiden ihmisten seura saa hetkeksi unohtamaan omatkin murheet, ja pistää miettimään mikä elämässä oikein on tärkeintä.
Musta tuntuu etten mä oo ollenkaan oma itseni tällaisena, jotenkin oon vanhentunut liian nopeasti.
Tiedän että ongelmat on suurimmaksi osaksi mun pään sisäisiä juttuja jotka pitäis hoitaa kuntoon, lopettaa juopottelu ja lukea pari stressinhallintaopasta.
Pitäiköhän ruveta vaikka meditoimaan?
Jotenkin se sisäinen rauha on nyt vaan hukassa, kaikki tuntuu ahdistavalta.
Koska mä ehdin kiertämään maailmaa ja nauttimaan elämästä niinku nuorena tehdään jos elämä on pelkkää duunia ja vastuuta?
Vastaa Viestiin