Itseinho

[Edith]

Mulla oli tätä siis niin paljon, myöhäisteininä ja päälle parikymppisenä. Tosin en käsittänyt tätä edes sikäli ongelmaksi, että kuvittelin olevani täysin objektiivinen ja totuudenmukainen käsityksessäni, että olen suurin piirtein kamalinta, jota maa päällään kantaa.

Enää vain harvoin pientä kiusaantuneisuutta. Esimerkiksi juuri siitä, että olen kiistatta kookkaampi kuin suurin osa maailman naisista. Mutta paljolti se, että löysin itselleni sopivia liikuntamuotoja ja suvaitsevaisia, monipuolisia ystäviä ovat auttaneet minua.

Ja ainiin, ruoasta: jos laihdutat, yritä malttaa olla laihduttamatta liian rajusti. Jos suhde ruokaan on vähänkään taipuvainen epänormaaliin, ei missään nimessä kannata laihduttaa millään sellaisella 1000 tai edes 1200 kilokalorin dieetillä. En välttämättä suosittele kaloreiden laskemista, mutta mikäli siis päätät laihduttaa, suorita silloin tällöin jonkinlaista karkeaa arviointia, että söisit vähintään vaikka noin 1500 kilokaloria päivässä. Pienemmällä määrällä mieliala laskee ihan saletisti ja vaikka kuinka haluaisikin uskoa olevansa loistavalla itsekurilla varustettu tapaus, voi kyllästys dieettiin silti tulla ja laukaista ahmismiskohtauksia. Äläkä ajattele laihduttamista liikaa. Älä anna kaikkien ajatustesi pyöriä siinä.

[Sudenhenki]

Jos olet kuullut värssyn pari tuhatta kertaa, niin voisiko olla, että siinä on joku totuuden siemen? Klassikon ainesta?

Tuo olisi hyvä neuvo, jos itseinhon tunne olisi tietoinen valinta. Harmillista ettei sitä ole kukaan sattunut kutsumaan vieraakseen.

Ei kyse ole mistään voittajien joukkueeseen liittymisestä vaan siitä, että ajattelet, että olet ihan yhtä hyvä kuin joku toinenkin ja kohtelet itseäsi rakastavasti ja lempeästi. Kyllä se siitä ja kohta huomaat ehkä jopa naurahtavasi omille hassuille puutteillesi ja vioillesi. Jos et nyt, niin ehkä jo 28-vuotiaana..

Minä osaan jo. Kyseisten tunteiden läpikäyminen taas oli helvetin paljon monimutkaisempi ja rankempi projekti (henkisesti ja fyysisesti) kuin nämä sinun antamasi "vinkit" antavat evästä. Pahoittelen, mutta kun mietin omaa menneisyyttäni, niin nuo sinun neuvosi olisivat ainakin minun oloani vain pahentaneet. Tarkoitat tietenkin hyvää, ja minusta on mahtavaa että maailmassa on kaltaisiasi "täti aurinkoisia", sillä minua piristää itseäni kovasti katsella hetken aikaa sellaisten ihmisten maailmaan.

Ja kuten Turbohaltijakin mainitsi, itsetuntoa ja positiivista ajattelua voi harjoitella.

Voi, se vain ei onnistu yhdessä yössä, vaan vaatii helvetisti aikaa.

[swirl]

Edit: lupaamani linkki siis tuossa McJannen viestissä tämän alapuolella. Poistan tästä, jotta palsta ei venähdä.

[swirl]

^Oh, kiitos Janne. Enpä tullut ajatelleeksi!

[Kreitsu]

Mieti nyt asiaa vähän itsesi ulkopuolelta ja yritä suhteuttaa itseinho ja muut vastaavat asiat maailman muihin ongelmiin. Keskity miettimään muita ihmisiä ja yritä rakastaa itseäsi, vaikka epätäydellinen oletkin, niin kuin me kaikki muutkin omalla tavallamme.

Uskon, että aika moni osaa arvioida omien ongelmiensa mittasuhteet ja jopa itselle ne saattavat toisinaan tuntua naurettavilta (näin ainakin minulla omine ongelmineni, mutta kas, lukuisista erilaisista hoidoista ja ajattelumallien tiedostamisesta huolimatta eivät ongelmat ole poistuneet [ovat tosin muuttuneet vuosien saatossa ja korvautuneet uusilla erilaisilla "ongelmilla"], vaikka luoja tietää, että haluja muuttua olisi ja turhauttaa, kun ei saa itseään pakotettua, koska mieli - ainakaan minun - ei toimi niin).

Mihin pitäisi suhteuttaa omia "ongelmia", jos/kun ne omat ongelmat joillakin saattavat heikentää aika paljonkin elämänlaatua - halusta puhumattakaan? On kehitysmaita, joissa nähdään nälkää. Maapallolla soditaan. Jne. Nämäkö (ainoat oikeat?) ongelmat vievät "oikeuden" ns. hyvinvointivaltion kasvatilta tuntea mitään negatiivista tai omata ongelmia (koska ovat niin vähäpätöisiä kaiken muun rinnalla)?

Kun on pakko kerran elää, niin eiköhän sitä toivoisi saavansa elää edes suht. siedettävä elämä. Jos ei saa, niin ei varmaan tee mieli elää.

Ja mainittakoon vielä, etten itsekään siedä kuunnella, jos koko ajan ruikutetaan, kun se ja se on niin huonosti ja kaikki kusee jne. Asioille voi itsekin edes yrittää tehdä jotain sen sijaan että vain valittaa.

Tulisi kuitenkin muistaa, että asioista puhuminen ei ole sama asia kuin valittaminen. Puhuminen - tai kirjoittaminen - usein helpottaa kuten näistäkin vastauksista on saanut huomata. Minä en ainakaan ole havainnut säälinkalasteluja ja ruikuttamismeininkiä tässä ketjussa.

Jatkakaa

[silsakenraali™]

Minä en ainakaan ole havainnut säälinkalasteluja ja ruikuttamismeininkiä tässä ketjussa.

Hyvin laitettu, allekirjoitan kokonaisuudessaan. Lainausta painottaisin yleisestikin, koska kyse on Shrink-alapalstasta.

[Tiikeriankka]

Jos olet kuullut värssyn pari tuhatta kertaa, niin voisiko olla, että siinä on joku totuuden siemen? Klassikon ainesta?

Eikun se on kakkaa ihmisiltä, jotka eivät itse tiedä miltä se tuntuu.

[Keikaus]

Jos olet kuullut värssyn pari tuhatta kertaa, niin voisiko olla, että siinä on joku totuuden siemen? Klassikon ainesta?

Eikun se on kakkaa ihmisiltä, jotka eivät itse tiedä miltä se tuntuu.

Höpö höpö. En väitä, että olisin inhonnut itseäni (voi kyllä olla, että muisti pettää), mutta ihan vitun vaikeata on ollut enemmän tai vähemmän noin ikävuosina 19 - 26. Siis ihan hirveätä vääntöä päänsisäisen asian jos toisenkin kanssa. Kyllä ne asiat ajattelun ja etenkin kavereille puhumisen kanssa ovat lutviutuneet, mutta ei se todellakaan ole käynyt yhdessä yössä.

[Keikaus]

Enää vain harvoin pientä kiusaantuneisuutta. Esimerkiksi juuri siitä, että olen kiistatta kookkaampi kuin suurin osa maailman naisista.

Kyllä on surullista, että energiaa menee tuollaisten asioiden pohtimiseen, etenkin kun minusta sinä olet aika tavallisen kokoinen nainen. Ja vielä erittäin hauskannäköinen sellainen!

Minusta on kiva olla iso! Siis niin iso kuin nyt olen, olen ollut kyllä isompikin. Mutta ei tämä tarkoita sitä, ettenkö välillä miettisi esimerkiksi että pitäisiköhän minun ajaa säärikarvani ja olla yleisten kauneusihanteiden mukainen ja sensellaista.. No, onneksi on muutakin ajateltavaa ja sellaisia ihmisiä lähellä, jotka pitävät viehättävänä.

[Keikaus]

Fyysisen puolensa inhoaminen on vielä pala kakkua. Tuo on helppo tietysti minun sanoa, kun en (enää) pidä itseäni ihan hirvittävän kamalan näköisenä. Mutta henkisen puolensa inhoaminen se vasta perseestä on. Sille ei voi edes tehdä mitään. Ellei halua yrittää omien ajatuksiensa kontrollointia, mutta sitä en suosittele - siinä on järjenlähtö turhan lähellä.

Kokeiltu on.

No joo, nyt kuulostaa vähän tutummalta. Totean kuitenkin ensiksi, että sä olet tosi söpö..

Sitten asiaan. Mulle oli kyllä aikamoinen järkytys huomata, että minullakin on ns. musta puoli, kun olin ajatellut olevani sellainen kunnon perhetyttö ja äidin mussukka ja vaikka vallan mitä. Kärsinkin pitkään pakkoajatuksista ja -oireista, jotka olivat osittain merkki siitä, että en ollut oikein sinut sen mustan puoleni kanssa. Onneksi ovat nekin helpottaneet, kun on läheisiä ihmisiä, joiden kanssa voi yhdessä kauhistella ihmisenä olon kauheutta.

[Edith]

Enää vain harvoin pientä kiusaantuneisuutta. Esimerkiksi juuri siitä, että olen kiistatta kookkaampi kuin suurin osa maailman naisista.

Kyllä on surullista, että energiaa menee tuollaisten asioiden pohtimiseen, etenkin kun minusta sinä olet aika tavallisen kokoinen nainen. Ja vielä erittäin hauskannäköinen sellainen!

Minusta on kiva olla iso!

Ääh, päädymme toteamaan asioiden suhteellisuuden. Kun siis sähän et ole ollenkaan iso. Joskus ekaa kertaa sut nähdessäni ihan ihmettelin jonkun toisenkin (en muista kenen) kanssa, että kuin sä niin usein kirjoitat olevasi iso, kun et siis ollenkaan ole. Ja mä olen kyllä sua isompi, selkeesti, nih, kilpaillaanko ja väitelläänkö?

[Lolita]

Kyllä on surullista, että energiaa menee tuollaisten asioiden pohtimiseen, etenkin kun minusta sinä olet aika tavallisen kokoinen nainen. Ja vielä erittäin hauskannäköinen sellainen!
Minusta on kiva olla iso!

Ääh, päädymme toteamaan asioiden suhteellisuuden. Kun siis sähän et ole ollenkaan iso. Joskus ekaa kertaa sut nähdessäni ihan ihmettelin jonkun toisenkin (en muista kenen) kanssa, että kuin sä niin usein kirjoitat olevasi iso, kun et siis ollenkaan ole. Ja mä olen kyllä sua isompi, selkeesti, nih, kilpaillaanko ja väitelläänkö?

Mun mielestä sä taas et ole mitenkään iso. Tavallisen, mun mielestä normaalin kokoinen. Mä pidän tiukasti kiinni omista "kokorajoistani" joissa minä olen normaali, pienemmät pieni ja isommat isoja. Mä en hirveästi edes pidä kovin pienistä ihmisistä ja kaunis ihminen ei ole pieni.

[Edith]

Mun mielestä sä taas et ole mitenkään iso. Tavallisen, mun mielestä normaalin kokoinen. Mä pidän tiukasti kiinni omista "kokorajoistani" joissa minä olen normaali, pienemmät pieni ja isommat isoja. Mä en hirveästi edes pidä kovin pienistä ihmisistä ja kaunis ihminen ei ole pieni.

Noinhan se mullakin parhaimpina hetkinä menee, mutta sitten juuri, jos joutuu tilanteisiin, joissa on itsensä lisäksi vain sellaisia pieniä ihmisiä, niin se niiden kummallinen pienuus juuri kiusaannuttaa, tai oikeastaan se, että on itse liian erilainen. Turhaan kyllä, ja sen tajuan itsekin yleensä, mutta joskus harvoin silti kiusaannuttaa.

[Keikaus]

Ääh, päädymme toteamaan asioiden suhteellisuuden. Kun siis sähän et ole ollenkaan iso. Joskus ekaa kertaa sut nähdessäni ihan ihmettelin jonkun toisenkin (en muista kenen) kanssa, että kuin sä niin usein kirjoitat olevasi iso, kun et siis ollenkaan ole. Ja mä olen kyllä sua isompi, selkeesti, nih, kilpaillaanko ja väitelläänkö?

Eiköhän tässä ole painimatsin paikka? Olen mä nykyään aika kapoinen, mutta olen ollut isompi, jos yhtään auttaa. Ainakaan en suostu olemaan pieni. Ja mulla on aika muodokkaat olkapäät ja isot hauikset. Haluan olla iso!!! Joo, ja mun perse on aika iso. Ja olen tosi vahva, nostan Huimankin käsivarsilleni tosta vaan ja pyöräytän.

Et sä kyllä mua ainakaan paljoa isompi ole...

[segma]

Sitten asiaan. Mulle oli kyllä aikamoinen järkytys huomata, että minullakin on ns. musta puoli, kun olin ajatellut olevani sellainen kunnon perhetyttö ja äidin mussukka ja vaikka vallan mitä. Kärsinkin pitkään pakkoajatuksista ja -oireista, jotka olivat osittain merkki siitä, että en ollut oikein sinut sen mustan puoleni kanssa. Onneksi ovat nekin helpottaneet, kun on läheisiä ihmisiä, joiden kanssa voi yhdessä kauhistella ihmisenä olon kauheutta.

En tiedä miksi en puhu näin syvällisiä asioita ihmisten kanssa yleensä. Siis lähimpien ystävienkään. Pelkään kai että he saavat minusta selville jotain mistä eivät pidä ja jättävät minut yksin. Äh, juuri tätä vihaan! :E

[Keikaus]

Sitten asiaan. Mulle oli kyllä aikamoinen järkytys huomata, että minullakin on ns. musta puoli, kun olin ajatellut olevani sellainen kunnon perhetyttö ja äidin mussukka ja vaikka vallan mitä. Kärsinkin pitkään pakkoajatuksista ja -oireista, jotka olivat osittain merkki siitä, että en ollut oikein sinut sen mustan puoleni kanssa. Onneksi ovat nekin helpottaneet, kun on läheisiä ihmisiä, joiden kanssa voi yhdessä kauhistella ihmisenä olon kauheutta.

En tiedä miksi en puhu näin syvällisiä asioita ihmisten kanssa yleensä. Siis lähimpien ystävienkään. Pelkään kai että he saavat minusta selville jotain mistä eivät pidä ja jättävät minut yksin. Äh, juuri tätä vihaan! :E

Kyllä se ajan kanssa helpottaa. Jos ystäväsi jättäisivät sinut juttujesi takia, se voisi tarkoittaa lähinnä kai sitä, että he eivät ole sinut omien juttujensa kanssa tai että he eivät ole vielä tajunneet, että heilläkin on sellaisia. Kyllä muakin arastutti aluksi kertoa pahimpia ajatuksiani ja pelkojani, mutta ei mua kukaan tainnut hylätä. Kannattaa tietenkin valita kuulijansa, ettei tule avautuneeksi sellaiselle ihmiselle, jonka ainoa suhtautumistapa tuollaisiin ajatuksiin on niiden projisoiminen toisiin ihmisiin ja kauhistelu.

[segma]

Kyllä se ajan kanssa helpottaa. Jos ystäväsi jättäisivät sinut juttujesi takia, se voisi tarkoittaa lähinnä kai sitä, että he eivät ole sinut omien juttujensa kanssa tai että he eivät ole vielä tajunneet, että heilläkin on sellaisia. Kyllä muakin arastutti aluksi kertoa pahimpia ajatuksiani ja pelkojani, mutta ei mua kukaan tainnut hylätä. Kannattaa tietenkin valita kuulijansa, ettei tule avautuneeksi sellaiselle ihmiselle, jonka ainoa suhtautumistapa tuollaisiin ajatuksiin on niiden projisoiminen toisiin ihmisiin ja kauhistelu.

Hei kiitos! Odotin tuossa suihkussa käydessäni, että vastaat jotain tyyliin "jos sun parhaat ystävät jättää sut sen takia että kerrot niille jotain sellaista mitä he eivät halua kuulla, niin he eivät ole todellisia ystäviäsi" ja johon olisin saanut purkaa paranoiaani siitä, että jos yksi ihminen tekee jonkin asian minua loukkaavasti tai mieleni pahoittavasti, joka ainoa ihminen hänen lisäkseenkin kykenee sen tekemään ja siksi myös tekee sen. Perusajatuksena siis notta mikä estää kaikkia ihmisiä hylkäämästä minua kun kerron heille jonkin tietyn asian itsestäni.

Olen vähän epäselvä ja putkirakenteinen, tiedän.

[mustakikkeli]

Mä pidän tiukasti kiinni omista "kokorajoistani" joissa minä olen normaali, pienemmät pieni ja isommat isoja. Mä en hirveästi edes pidä kovin pienistä ihmisistä

Tarkoittaako "en pidä" suunnilleen samaa kuin "inhoan"? Miksi et pidä?

Tuli vain tuosta mieleeni kun joskus muistan kuulleeni jonkun pitkän naisen valittaneen kuinka hän kokee esim. lyhyet miehet tosi ärsyttäviksi. Jäin silloin miettimään miksi näin? Johtuuko se jostain miten kyseiset miehet suhtautuvat häneen tai puhuvat hänelle, vai kokeeko hän itseään lyhyemmät miehet jonkinlaiseksi fyysiseksi tai henkiseksi uhkaksi itselleen?

Sinuun suoraan viittaamatta, yleisesti ottaen mielestäni on kovin surullista jos kerää antipatioita fyysisesti tietyntyyppisiä tai erilaisia ihmisiä kohtaan, varsinkin sellaisia jotka ovat syyttömiä omaan olemukseensa. Tosin, kuten eräästä toisesta keskustelusta voi todeta, löytyyhän paljon niitä tummaihoistenkin inhoajia, vaikka hekään eivät ole valinneet ihonväriään. Ovathan he kuitenkin vähintään epäilyttäviä koska jotkut heistä ovat tiettävästi mätämunia.

[mustakikkeli]

Eiköhän tässä ole painimatsin paikka? Olen mä nykyään aika kapoinen, mutta olen ollut isompi, jos yhtään auttaa. Ainakaan en suostu olemaan pieni.

Jospa isoudella viitattiin tässä pääasiassa pituuteen? Sinä olet tainnut jossain viestissä mainita olevasi 171cm, Edith on tainnut mainita olevansa 181cm tai jotain sinne päin? Painoahan naiset eivät koskaan julkista, joten niitä en ala arvailla. Olette toki molemmat suomalaisten naisten keskipituuden yläpuolella, joka lienee jossain 165cm paikkeilla tai vähän yli. Ja kaikkien maailman naisten keskipituus lienee vieläkin alhaisempi (aasialaiset yms. mukaanluettuina).

[Edith]

Tuli vain tuosta mieleeni kun joskus muistan kuulleeni jonkun pitkän naisen valittaneen kuinka hän kokee esim. lyhyet miehet tosi ärsyttäviksi. Jäin silloin miettimään miksi näin? Johtuuko se jostain miten kyseiset miehet suhtautuvat häneen tai puhuvat hänelle, vai kokeeko hän itseään lyhyemmät miehet jonkinlaiseksi fyysiseksi tai henkiseksi uhkaksi itselleen?

Mä haluun taas kertoa itsestäni: Mä jaottelen ihmiset suurin piirtein niin, että noin kymmenellä sentillä omasta 180:stäni poikkeavat ovat (minuun verrattuna) normaaleja, sitä pidemmät heiluu jossain tosi korkeella ja sitä lyhyemmät on matalia. Ja sit jos ne lyhyet on vielä semmoisia tosi siroja ja tosi hoikkia, niin sitten mulle kai vaan muistuu mieleen se jostain keksimäni (vaiko tosiperäinen?) naiseuden ideaali, joka olisi siis juuri sellainen, ja siksi tunnen kiusaantuneisuutta.

Mä en silleen pidä eri pituusrajoja miehille ja naisille ja koska semmoisia 160-senttisiä ja 45-kiloisia miehiä harvemmin näkee, miehet eivät myöskään oikeastaan koskaan herätä minussa kiusaantuneisuutta. Ei mulla sinänsä mitään pieniä naisiakaan vastaan ole, mutta tunnen vain olevani heidän kanssaan ihan eri lajia ja jokseenkin toiselta planeetalta, joten vaikka kuinka yrittäisin, tuskin voisin silleen sisarellisesti bondautua kovin hyvin pikkunaisten kanssa. Ja tiedän kyllä, että ansaitsisin suvaitsevaisuuskoulutusta lisää. Minä, rakkauden fundamentalistiksikin taannoin julistautunut minä, häpeän kykyäni olla luonteva pikkunaisten seurassa, mutta niin se vain joskus on.

Ja mä painan sit nykyään seiskytkaks kiloo.

[Keikaus]

Painoahan naiset eivät koskaan julkista, joten niitä en ala arvailla.

Painan 68 kiloa!

[ninnithequeen]

Mä painan taas sen penteleen 57 kiloa, pah.

[Lolita]

Mä painan noin 74 kiloa.

[Bliss]

Mulla ei ole minkään maailman käsitystä siitä, paljonko painan. En ole myöskään ikinäkoskaan inhonnut itseäni, tai mitään kohtaa itsessäni. Olenko outo?

[silsakenraali™]

Mulla ei ole minkään maailman käsitystä siitä, paljonko painan. En ole myöskään ikinäkoskaan inhonnut itseäni, tai mitään kohtaa itsessäni. Olenko outo?

Et, samat sanat. Vaa'alla käyn joskus töissä kuntotestien yms. yhteydessä, mutta peili toimii asiassa paremmin.