Kitinä

Mietin, että onko täällä kukaan törmännyt sellaiseen ogelmaan, että laihdutettuaan paljonkin, tuntuu siltä, ettei pystyisi lopettamaan laihduttamista. Vaaka alkaa näyttää lukemia, jotka alunperin asetin itselleni tavoitteeksi, mutta peilistä silti tuntuu näkyvän sama kroppa, josta lähdettiin liikkeelle. Tuntuu siltä, ettei vielä olisi lainkaan sopiva aika lopettaa laihduttamista, vaikka kaapista ei löydy enää yhtään vanhaa vaatetta, joka ei roikkuisi päällä. Vaatekoko on muuttunut L:stä S:ään ja farkut 44:sta 36/38:iin.

Yksi huoli on myös, että miten pystyn alkaa syödä taas normaaleita kalorimääriä, tarkoituksena kun olisi syödä +-0, ilman turhaa huonoa omaatuntoa. Pikkuhiljaa nostetaan kalormääriä?

Eli kysymys on: Miten saisin itseni tajuamaan todellisen muutoksen?

milli kirjoitti:
Eli kysymys on: Miten saisin itseni tajuamaan todellisen muutoksen?

Bikinikuvaa vaan galleriaan, niin saat Tixin sertifioiman bmi-sertin!

masa kirjoitti:Bikinikuvaa vaan galleriaan, niin saat Tixin sertifioiman bmi-sertin!

Heh.. siitäkö tämä koko juttu on ollut nyt kiinni.. niin helppoa.

Ei mikään ihme, ettei peilikuva imartele, ku naiset yleensä laihduttaa lihaksetkin pois - nyt vaan asetat uuden tavoitteen, eli lihat takasin, yleensä treeni palauttaa ruokahalunki aika hyvin.

Itellä ainaki ruokahalut ihan nollissa, ku tullu sairastelun takia taukoa treeneihin - voisin nyt elää pelkällä sipsillä!

Sanon vielä täälläkin, ajattele oikeasti syömishäiriön riskejä, vakavasti.

Varaa aika terapeutille tai ravitsemusterapeutille; ainakin osaavat neuvoa

Tsemppiä!

Anoreksialta vaikuttaa.

Tiedostan sen, että suhtautuminen ruokaa ja omaan kehoon ei ole täysin normaali. "Anoreksiadiagnoosi" vaikuttaa turhan kovalta ja masentavalta.

Kaipaisin vaan jos jollakulla on kokemusta siitä, että saa oman itsensä tasapainoon, että uskaltaisi kertoa oman tarinansa, vaikka yv:llä.

Ongelma ei ole omakohtaisesti tuttu, paitsi sen ikuisen tyytymättömyyden kautta. Täysin en voi samaistua mutta tiedän kyllä miltä tuntuu kun on hoikka mutta ruumiinkuva on tukevamman.

Olet kuitenkin osoittanut olevasi erittäin suunnitelmallinen ja lujatahtoinen, senhän näkee pitkäjänteisestä laihdutuksesta. Entä jos koittaisit samaa menetelmää nyt? Antaisit päällesi aikaa, sanotaan vaikka puoli vuotta, omaksua uudet mitat ja ulkonäkö. Normaalisyömisen opettelu ei voi olla sen vaikeampaa kuin dieetinkään, nyt vain pääpaino on terveellisyyden lisäksi siinä, että päivittäiset kalorit tosiaan tulevat täyteen.

Tuollaisen pidemmän jakson jälkeen kroppa olisi tottunut normaaliin ravintomäärään, ja uskon että terve, hyvin toimiva elimistö palkitsee hyvällä ololla paremmin kuin mikään lisäpudotus.

milli kirjoitti:Tiedostan sen, että suhtautuminen ruokaa ja omaan kehoon ei ole täysin normaali. "Anoreksiadiagnoosi" vaikuttaa turhan kovalta ja masentavalta.

Kaipaisin vaan jos jollakulla on kokemusta siitä, että saa oman itsensä tasapainoon, että uskaltaisi kertoa oman tarinansa, vaikka yv:llä.

Kuulostaa tutulta siinä mielessä, että oma painoni on vaihdellut kymmenisen kiloa suuntaan jos toiseenkin, enkä itse huomaa eroa muuten kuin sen perusteella, minkä kokoiset vaatteet minulle sopivat, kun vartalon malli on joka tapauksessa sama. Clayn ajatus vaikuttaisi ihan järkevältä: jos "ongelmasi" olisikin ensisijaisesti vartalon muoto eikä sen koko? Ja ratkaisuehdotus kuulostaa niinikään toimivalta. Kun treenaa aktiivisesti, ruokaa tuskin tekee mieli jättää väliin (ja jos tekee niin tietää että jotain on pielessä). Jätä vaikka kalorien laskeminen kokonaan pois ja urheile sen verran ettei lihomisen vaaraa ole enemmälläkään syömisellä.

Noista anoreksiavihjailuista sen verran, että vaikka et olisikaan diagnoositapaus, tai itse asiassa juuri siksi että et vielä ole, nyt olisi varmaan oikein hyvä hetki käydä juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa. Hoito kun ymmärtääkseni tehoaa parhaiten juuri ennaltaehkäisevänä. Sitten jos tulevaisuudessa satut toden teolla sairastumaan, hoitaminen voi olla monin verroin vaikeampaa. Itselläni ei ole tämäntapaisista jutuista henk. koht. kokemusta (tutuilla kyllä, mutta ei aivan lähipiirissä kuitenkaan), mutta esimerkiksi masennukseen olen hakenut apua tilanteessa, jossa en omasta mielestäni ollut vielä mitenkään "oikeasti" masentunut. Aavistin kuitenkin että saattaisin ajan kuluessa liukua yhä enemmän ja enemmän siihen suuntaan, ja päätin toimia kun se vielä tuntui mahdolliselta. Neuvontapsykologin juttusilla käytyäni olo helpottui (siis ihan jo sen johdosta, että minut ja asiani otettiin vakavasti), eikä muita käyntejä tai hoitoa tarvinnutkaan sitten aloittaa.

Tietty syömiseen liittyvät jutut ovat monella tavalla eri asia kuin masennus, mutta psyykkiseen toimintaan nekin liittyvät. Psyyke taas on jännä kapistus. Ihan jo se, että puhut asiasta vieraan ihmisen kanssa ääneen eli käsitteellistät sitä, saattaa vaikuttaa olotilaasi ja kliksauttaa jotkut palikat päässä eri asentoon. Sekin on jo varsin hyvä, että kirjoitit siitä, mutta ammattilaisen palaute - ei siis joku ND:n nettiletkautus vaan palaute henkilöltä joka voi oikeasti arvioida tilanteen - auttaa sinua hahmottamaan missä mennään ja myös motivoi toimimaan asian eteen aktiivisesti. Samoin kuin sekin, että käy arvioituttamassa tilanteen vaiheessa, jossa kaikki ei ole vielä menetetty. Itselle oli ainakin motivoivaa havaita, että en ollut vielä mitenkään erityisen huonossa kunnossa. Siitä sai jo sinänsä lisää virtaa ja mielihyvää.

Miten saisin itseni tajuamaan todellisen muutoksen?

Onko sulla joku kaveri, jonka kroppaa olet aina ihaillut ja pitänyt kauniina? Auttaisiko, jos laittaisit vaikka jääkaapin oveen tai peiliin valokuvia teistä yhdessä, jotta näkisit päivittäin olevasi nyt suunnilleen saman kokoinen kuin hänkin?

milli kirjoitti:Yksi huoli on myös, että miten pystyn alkaa syödä taas normaaleita kalorimääriä, tarkoituksena kun olisi syödä +-0, ilman turhaa huonoa omaatuntoa. Pikkuhiljaa nostetaan kalormääriä?

Ehdottomasti niin. Jos sä suoraan nyt vaihdat ns. vapaalle niin äkisti lähteneethän palailee helposti ja ihan vaan se muutama "pakollinen alkukilo" saattaa ahistaa sua pirusti. Nostaisin vajeen ensin puoleen, siitä nollille. Liikkumisten mukaan syömistä, toisin kuin muut ajattelevat niin jatkaisin siis yhä laskeskelua jonkun aikaa. Kaikesta kun pitää vierottautua pikkuhiljaa, ainakin jos vähänkään oot samanlainen kuin minä (ja se fiilis viesteistä jääny)...

ONNITTELUT HUIPPUSUORITUKSESTA!
(Just pääsin kehumaan siskoa, samanlainen rupeama hänellä takana.)

Geep kirjoitti:Ehdottomasti niin. Jos sä suoraan nyt vaihdat ns. vapaalle niin äkisti lähteneethän palailee helposti ja ihan vaan se muutama "pakollinen alkukilo" saattaa ahistaa sua pirusti. Nostaisin vajeen ensin puoleen, siitä nollille. Liikkumisten mukaan syömistä, toisin kuin muut ajattelevat niin jatkaisin siis yhä laskeskelua jonkun aikaa. Kaikesta kun pitää vierottautua pikkuhiljaa, ainakin jos vähänkään oot samanlainen kuin minä (ja se fiilis viesteistä jääny)....

Joo, mun neuvoja tähän ei kannata ottaa kovin tosissaan, kun en varmaankaan ole tyyppinä kovin samanlainen. Esmes ruumiinkuvassa on häikkää kyllä, mutta toisin päin kuin millillä ja Mellulla - mulla on siis hoikan ihmisen ruumiinkuva silloinkin kun olen todellisuudessa paksummanpuoleinen (voi kuulostaa kätevältä ja ongelmattomalta, mutta ei ole sitä).

Geep kirjoitti:ONNITTELUT HUIPPUSUORITUKSESTA!

Ja täältä kanssa.

EveryWoman kirjoitti: Joo, mun neuvoja tähän ei kannata ottaa kovin tosissaan, kun en varmaankaan ole tyyppinä kovin samanlainen. Esmes ruumiinkuvassa on häikkää kyllä, mutta toisin päin kuin millillä ja Mellulla - mulla on siis hoikan ihmisen ruumiinkuva silloinkin kun olen todellisuudessa paksummanpuoleinen (voi kuulostaa kätevältä ja ongelmattomalta, mutta ei ole sitä).

Komps. Olen vakaasti siinä subjektiivisessa käsityksessä, että olen hoikka, vaikka objektiivisesti arvioiden mulla on pallomaha. Kieltäydyn kuitenkin uskomasta sitä.

NuoriDaavid kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti: Joo, mun neuvoja tähän ei kannata ottaa kovin tosissaan, kun en varmaankaan ole tyyppinä kovin samanlainen. Esmes ruumiinkuvassa on häikkää kyllä, mutta toisin päin kuin millillä ja Mellulla - mulla on siis hoikan ihmisen ruumiinkuva silloinkin kun olen todellisuudessa paksummanpuoleinen (voi kuulostaa kätevältä ja ongelmattomalta, mutta ei ole sitä).

Komps. Olen vakaasti siinä subjektiivisessa käsityksessä, että olen hoikka, vaikka objektiivisesti arvioiden mulla on pallomaha. Kieltäydyn kuitenkin uskomasta sitä.

Mulla taitaa olla vähän samantyyppinen ongelma. Juontuukohan tämä siitä mitä on ollut teini-ikäisenä?

Zeb kirjoitti:

NuoriDaavid kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti: Joo, mun neuvoja tähän ei kannata ottaa kovin tosissaan, kun en varmaankaan ole tyyppinä kovin samanlainen. Esmes ruumiinkuvassa on häikkää kyllä, mutta toisin päin kuin millillä ja Mellulla - mulla on siis hoikan ihmisen ruumiinkuva silloinkin kun olen todellisuudessa paksummanpuoleinen (voi kuulostaa kätevältä ja ongelmattomalta, mutta ei ole sitä).

Komps. Olen vakaasti siinä subjektiivisessa käsityksessä, että olen hoikka, vaikka objektiivisesti arvioiden mulla on pallomaha. Kieltäydyn kuitenkin uskomasta sitä.

Mulla taitaa olla vähän samantyyppinen ongelma. Juontuukohan tämä siitä mitä on ollut teini-ikäisenä?

No voisin ajatella, että kun olen "aina" ollut hoikka, niin luulen edelleen olevani.

Geep kirjoitti:Ehdottomasti niin. Jos sä suoraan nyt vaihdat ns. vapaalle niin äkisti lähteneethän palailee helposti ja ihan vaan se muutama "pakollinen alkukilo" saattaa ahistaa sua pirusti. Nostaisin vajeen ensin puoleen, siitä nollille. Liikkumisten mukaan syömistä, toisin kuin muut ajattelevat niin jatkaisin siis yhä laskeskelua jonkun aikaa. Kaikesta kun pitää vierottautua pikkuhiljaa, ainakin jos vähänkään oot samanlainen kuin minä (ja se fiilis viesteistä jääny)...

ONNITTELUT HUIPPUSUORITUKSESTA!
(Just pääsin kehumaan siskoa, samanlainen rupeama hänellä takana.)

Kalorienlaskemisesta en voisi kuvitellakaan luopuvani, sehän rauhoittaa mieltä, kun/jos syöminen pysyy rajoissa, jolloinka ei ole paluuta vanhaan. Jotenkin on nyt sellainen kutina, että saattaisi syödä lihoamisen pelossa liian vähän tai saattaisi olla jopa syömättä, joten kalorilaskuri auttaa siinä.

Mietin myös, että jos sitten normaaliin ruokailuun siirryttäessä (sitten muutaman kilon päästä) nostaa kaloreita 100/viikko, jolloin paino tippuisi vielä vähän aikaa , ja samalla alle tavoitteen, joten sitten "alkukilot" eivät nosta painoa yli tavoitteen.

EW:lle.. yksi kaveri ketä ihailen suunnattomasti ja kehen vertaan itseäni on vanhin ystäväni, mutta ironista on se, että hän ei ole langanlaiha, vaan erittäin naisellinen ja kurvikas. Hänestä julmetun upean tekee se, kuinka sinut hän on itsensä kanssa. Hmm... enpä muuten muista vertailleeni itseäni pahemmin kavereihini. Kaikista eniten toivoisin sitä, että voisi olla tyytyväinen itseeni.

Auttaisikohan oman kehon mieltämiseen peilin hankkiminen kotiin Mulla ei ole yhtään mistä itsensä näkisi kokonaan, on vain kasvojen korkeudella olevia peilejä.

Ja kiitos kaikille onnitteluista Ihan vähän olisi tosin vielä matkaa "maaliin".

milli kirjoitti:

masa kirjoitti:Bikinikuvaa vaan galleriaan, niin saat Tixin sertifioiman bmi-sertin!

Heh.. siitäkö tämä koko juttu on ollut nyt kiinni.. niin helppoa.

Öh nöy. Ei se ole niin helppoa. Se vaatii livekoeajon ja pidemmän tarkkailujakson.

On tärkeää että naisella on kehossaan rasvaa koska esim. estrogeenit ainakin ovat rasvahappojohdannaisia. Eli koko naiskehon toiminta naisena on niistä riippuvainen!

Älkää naiset olko homojen vaatesuunnittelijamiesten orjia! Naisessa saa olla ja pitää olla rasvaa! Näin on.

Tarpeellisen rasvan saa kyllä halutessaan kapselinakin mm. E-EPA on hyvä.