Kitinä

Suvinen kirjoitti:No niin, avautumista.

Ensimmäinen, puhelimessa kuultu onnittelu terveyskeskushoitajalta toi taas tipan linssiin: hittoako siinä onnittelette? Mutta siihen piti tottua: joka ikinen ihminen, jolla asiasta kertoi, onnitteli välittömästi.

Harmi kun ei olla tavattu, olisi voinut olla virkistävä kohtaaminen sulle. Kun kaverini ovat tulleet raskaaksi ja ilmoittaneet asiasta niin ensimmäinen kommentti multa on että "???" ja toinen että "ja siis tää on hyvä juttu?". Kun vastaus on "joojoo toki on tietysti" olen heitä sydämellisesti onnitellut. Tämä kuvio siis siinä tapauksessa että en tiennyt aikeista tai ajoitushaluista etukäteen.

exPertti kirjoitti:Sitä tuli pohdittua miksi osa pääsee melkein tähän maailmaan, mutta jää kalkkiviivoille.

Niinpä. Mä sain suorilta 5pvän sairasloman, ei paljoa lohduta, kun nekin menee omasta pussista lomapäivistä. Taidan hakea lisää ensiviikolla, tuskin olen valmis töihin.. Tekis mieli ottaa korvista kii ja iskeä muutaman vanhemman naamaa lattiaan, joilla lapset on heittokapuloina, kun kumpikaan ei niitä halua. Ihme jos edes ovat joulun jäljiltä hengissä. Mua pistää pikkusen riepomaan tää epäreiluus

Suvinen kirjoitti:No niin, avautumista.

Luulen, että on luonnollista jänskyttää, varsinkin kun tuo suhdehomma on epäselvä. Kävi sen suhteen miten kävi, niin uskon, että tulet saamaan jotain ainutlaatuista, mistä et ikuna olisi valmis luopumaan.

Suhteen suhteen on toki vaikempaa tehdä päätöksiä tuossa tilanteessa. Herkästi jää arvuuttelemaan valitsi miten vaan. Tsemiä.

syttiK kirjoitti:Suoraan sanottuna on TODELLA lyöty olo

Osanottoni!

Osanottoja ja jaksamista kaikille täältäkin

Vielä Kittysille, en osaa edes kuvitella miten pahalta tuo sun juttu tuntui, kun itsellä meni pasmat sekasin jo siinä kohtaa kun kuukautiset päättivätkin sitten alkaa kaksi päivää myöhässä, eli jonkinlainen hyyyvin varhainen keskenmeno se oli. Tuntee tuon raskaana olon voinnista jo ennen kuin niiden kuukautisten pitäisi alkaa, joten turha toivo, että noudattaisin gynetädin suosituksia 2 viikon odotuksista ennen stiksaamisia.

exPertti kirjoitti:harjoitellut sanomalla iSShä, iSSä pitkällä suhinalla.

Jos se koettikin vaan sanoa "SS" ? Käyttää siis natsikorttia.
Meillä tapaillaan vasta ähinää ja satunnaisia "gööh", "gkh" ja "shaa" -äänteitä. Koetin katsoa klingonin kielen sanakirjasta, mutten löytänyt.

Suviselle tekee mieli vaan kirjottaa; jaksa jaksa jaksa ja kun et jaksais niin oot vaan. Jotenkin ne asiat aina menee ja etenee, itekseenkin kulkee eikä todellakaan tarvitse ihan kaikkea suunnitella ja lyödä lukkoon. Thank g*d. Noin parisuhteen, vanhempien roolien, kannalta...

Epävarmuus ja huterat fiilikset, mielialojen vaihtelu etc. toki ruokkii epävarmuutta ja ahdistusta, siinä ei paljoa huvita kuulla tätä tarpeellista-mutta-niin-liian-ikuista huttuputtua "oih, sä rakastat sitä pientä kun syntyy niiiiin lujaa, että naurat hassuille ajatuksilles viime kuukausilta!" - tai jotain.

Hyvin sä tunnut jutussa olevan mukana. Nauratte. Sehän on parempaa kuin vakaus.

Kitiii; jaksa jaksa jaksa. Klöntti nous taas puristamaan jonnekin tonne ylös kurkkuun, kun teidän uutisen luin. Ei siitä ole kuin reilut kolkytkolmevitunkuukautta ja yhä olen toisinaan niin paskana, etten todellakaan ilman niitä kahta eläväistäni jaksaisi miettiä hengittämistä.

Kaikille lovee

- Geetz

Suvinen kirjoitti:-- Jos muilla on ollut mitään samankaltaisiakaan kokemuksia niin antaa tulla vaan.

Tähän piti naputtaa, että itselleni mahtuu tosiaan samankaltaista. Kaksi vahinkoraskautta, josta ensimmäinen keskeytettiin ja toista ei, juuri ensimmäisen takia. Se toinen on muistissa melko hämäränä, pää on vuosien aikana mennyt sen verran sekaisin (*g*), että joskus sitä todella muistaa vain ne paskimmat fibat, vaikka miten koittaa kaivella hehkujakin... Odotin yksin, olin ulalla, vika kolmannes oli jo hyvä, sellainen odotettu. Mitä lähemmäs laskettua mentiin niin sen paremmaksi oloni muuttui. Toivottavasti sullakin niin!

- Geetz

exPertti kirjoitti:
Menikö se siis niin aikaisin (alle wk22), että et saanut sitä tynkä-äitiyslomaa toipumisajaksi?

Meni ja onneksi menikin. Olis ollu viel enempi rankempaa, koska tämäkin oli jo ihan synnytykseen verrattavissa kestossa ja kivuissa, tavara vaan oli pienempää. Fyysinen kunto ei oo hyvä, saatika sitten millon on pää kunnossa tästä kaikesta. Tunteet hyppii laidasta laitaan, vihasta suruun ja paljon siltä väliltä.

Parin päivän aikana saanu huomata, kuinka itse pitäs venyä ja paukkua kuin purukumi, kun lapsi suree suuremmaksi osaksi kiukuttelemalla, jonka jälkeen repeää ihan täyteen itkuun. Ei vois enää huonommin loppua mennyt vuosi.

Ehkä pikkusen antaa toivoa (ei oikeesti edes uskalla toivoa mitäään hyvää) noi uudet vaunut tuolla varastossa ja muutamat mammahousut tuolla kaapissa. Poltan ne roviolla vuoden päästä, jos ei ilmaannu käyttöä ennen sitä. Keväästä kuitenkin tulee rankka, kourallisella kavereita paukkuu silloin lasketut ajat ja nyytit on sylissä. Minä taas vaan muistelen päivää, jolloin olisi ollut itellä aika. On tää niin perseestä.

syttiK kirjoitti:Ehkä pikkusen antaa toivoa (ei oikeesti edes uskalla toivoa mitäään hyvää) noi uudet vaunut tuolla varastossa ja muutamat mammahousut tuolla kaapissa. Poltan ne roviolla vuoden päästä, jos ei ilmaannu käyttöä ennen sitä.

Asioilla on aina oma tarkoituksensa ja niillä on tapana järjestyä.
Yhden keskeytyneen raskauden kokeneena en voi muuta sanoa. Hyviä, riittävän lohduttavia sanoja ei ole. Päivä kerralaan. Toivoa kuitenkin vielä on.

syttiK:
Voi surku.
Ennenvanhaan raskauksien pieleenmeno oli yleisempää. Samoin lapsikuolleisuus. Nykyäänkin kuulemma iso osa sikiöistä abortoituu spontaanisti niin aikaisin, että nainen ei huomaakaan olleensa raskaana.

Mutta erittäin hirveää noin pitkälle ehtinyt lapsi, joka kuolee kohtuun ja joudutaan kirurgisesti poistamaan.

Koeta jaksaa.
Sinulla on siis yksi lapsi jo?
Ja voit yrittää uutta taas.
Jaksamista!

Suvinen:
Maltoinpas olla Kitinässä kielimättä, vaikka aikoja sitten kerroitkin!
Onneksi olin lopettanut heruttamisesi jo sitä ennen, joten ei niin kirpaissut

Enhän joo ymmärrä Nussivan Maailman tyyliä.
Joten ei mua tarvi uskoa. Ja mitä sanon, tuskin itsekään osaisin noudattaa.

Mutta Wanhoina aikoina Lapsen etu oli tärkein syy liittojen pysymiseen. Itse asiassa Wanahan Kansan moraliteetti ja Shotgun Weddingitkin perustui lapsen edun turvaamiseen.

Jos minä olisin seurustellut pitkään jonkun misun kanssa, vaikka sitten on ja off mutta toimeen tullen. Ja sitten misu kertoisi olevansa paksuna minulle. En tiedä... mutta nyt hurskastelevana periaatteena tuntuu, että riemastuisin saavani jälkikasvua, ja jos lapsen äitikin on kohtuullisen yhdessäelettävä, tekisin hänestä Kunniallisen Naisen.

Mikä vaan "Rakkaus" toki haihtuu muutamassa vuodessa, molemmilta puolin. Mutta kai katsoisin tärkeimmäksi yksiköksi silloin Perheen ja Lapsen/Lapset.

Mutta en joo tiedä käytännössä. Se olen minä vaan.
Ja jos vaimoväki olisit esim. Sinä.. en olisi ehkä näin varma

Edit: Raskauden tunteesta en tiedä, miten omituista se on.
Itse näin kerran unta olevani raskaana! Ultrassa näkyi selvästi sikiö! Säikähdin ja halusin abortin!

mustaenkeli kirjoitti:

syttiK kirjoitti:Ehkä pikkusen antaa toivoa (ei oikeesti edes uskalla toivoa mitäään hyvää) noi uudet vaunut tuolla varastossa ja muutamat mammahousut tuolla kaapissa. Poltan ne roviolla vuoden päästä, jos ei ilmaannu käyttöä ennen sitä.

Asioilla on aina oma tarkoituksensa ja niillä on tapana järjestyä.

Mä kans ajattelen niin, ainakin näin jälkikäteen. Laiha lohtu kuitenkin.
Mulla ois ollu sikiöseula menneenä maanantaina, kun tuo tapahtui juuri ennen la/su. Toisaalta näin jälkikäteen on ehkä hieman mieltä keventävää, että asiat meni niin kuin meni, koska olin omalta osaltani tehnyt heti alussa jo päätöksen, jos seulassa olisi ilmennyt jotain. Nyt ei ainakaan tarvitse elää sen päätöksen kanssa loppuelämää. Lohduttaudun sillä, että näin oli nyt tarkoitus käydä tällä kertaa mun osalta. Toivottavasti seuraavalla kerralla parempi, jos enää uskaltaa mukaan edes lähteä.

Sain joululahjaksi lapsikorun (kertoo syntyneistä tytöistä ja pojista). Teetätettiin siihen kultasepällä uusi samanlainen hela, kivi vaan tulee olemaan erilainen. Saan sen tuohon samaan ketjuun roikkumaan. Toivottavasti sen kolmannen saa sitten vain hakea sellaisena kuin sen oikeasti kuuluukin olla, punaisella tai sinisellä kivellä.
..Mutta ainakin se pikkutaavi on lähellä aina, muistona<3.

Isosti onnea Suwiselle eniveis!
Mullei oo epäilystäkään, ettetkö tekis kaikkea (epäilyksistäs huolimatta) loppuvimeks Just Oikein.

exPertti kirjoitti:Parempi lapsi huonossa tilanteessa kuin ei lapsia ollenkaan.

Huhhuh.

exPertti kirjoitti:

Monsieur Manala kirjoitti:

exPertti kirjoitti:Parempi lapsi huonossa tilanteessa kuin ei lapsia ollenkaan.

Huhhuh.

Mieti lainaustasi tekstistäni sen jälkeen kun olet saanut yhden oman.

Kaksi omaa ja sama : Huhhuh.

Tälle aloittajalle sen sijaan sanoisin että ne on eri asioita nuo vanhemmuus ja parisuhde, ja ne kannattaa erillisinä pidelläkin.

Jos teillä ei parisuhde ole välttämättä kaikkein parhaalla tolalla, niin se ei estä teitä olemasta mitä parhaita vanhempia yhdessä.
Ja jos hienosti käy niin löydätte ehkä sen parisuhteenkin perustan siinä vanhemmuutta toteuttaessanne.

Raskausaika on muuten varsin yksilöllisesti koettua aikaa eikä siihen ole mitään "oikeaa" kaavaa, joten omasikin menee omalla laillasi eikä siitä kannata huolta kantaa kuin ihkulta tai ihkuttomalta tuntuu milloinkin.
Pidä itsestäsi huolta .. tulossa oleva pieni pitää siellä sisälläsi kyllä huolen siitä että imasee napanuoraa myöten itselleen kaiken tarvittavan.

Onneksi olkoon !!
Uskon että loppupelissä on syytä onnitella, vaikka tulevaa äitiä nyt vähän tökkiskin

Siis täh ?
Mitä nyt en vaan osaa ?

Hmm .. vaikka en uskokaan että lapsia olisi mitenkään välttämätöntä saada/tehdä jne. jotta elämä olisi täyttä ja hyvälaatuista, niin uudelleen luettuani tuon kommentin josta irroitettuun osaan totesin Uhhuh, huomaan olevani siinä mielessä samaa mieltä että ulkoisista olosuhteista irroitettuna on lapsen saaminen noin yleisesti ihan positiivinen juttu eikä negaamiseen sinänsä ole syytä.

Toisaalta toimiva parisuhde auttaa paljon myös siinä myllerryksessä jonka tuleva vanhemmuus mieleen tuottaa.
Ja toisaalta taas parisuhde saattaa olla muuten toimiva muttei toimikaan kaikissa tilanteissa, kuten raskausajan erilaisessa kokemisessa miehenä ja naisena, isänä ja äitinä.

Sitten tulee mieleen että jos ei asuta yhdessä eikä yritetä sitä pariskuntakuviota niin kovasti, on ehkä paremmat mahdollisuudet saada tukea ja antaa sitä, kun ei riippuvuus ole mikään valmis kuvio josta raskauden aikana revittäisiin sitten kaikki mahdollinen irti.

Ei tuo ole välttämättä ollenkaan huono asetelma tuo aloittajan kuvailema, kun aattelee.

Madonna kirjoitti:

exPertti kirjoitti:

Monsieur Manala kirjoitti: Huhhuh.

Mieti lainaustasi tekstistäni sen jälkeen kun olet saanut yhden oman.

Kaksi omaa ja sama : Huhhuh. :roll:

None, mutta sen verran sentään järkeä jäljellä että: huhhuh.

Madonna kirjoitti:Tälle aloittajalle sen sijaan sanoisin että ne on eri asioita nuo vanhemmuus ja parisuhde, ja ne kannattaa erillisinä pidelläkin.

Jos teillä ei parisuhde ole välttämättä kaikkein parhaalla tolalla, niin se ei estä teitä olemasta mitä parhaita vanhempia yhdessä.

Komppailu on aika pölöö, mutta tälle on nyt pakko antaa respektii. Näinhän se menee.

exPertti kirjoitti:

Monsieur Manala kirjoitti:

exPertti kirjoitti:Parempi lapsi huonossa tilanteessa kuin ei lapsia ollenkaan.

Huhhuh.

Mieti lainaustasi tekstistäni sen jälkeen kun olet saanut yhden oman.

Ottamatta minkään näköistä kantaa Suvisen tai muidenkaan tilanteeseen, ei mulla tarvitse olla ensimmäistäkään lasta ilman että tajuan sen että huonossa ja stressaavassa tilanteessa jossa vanhempi ei ole onnellinen ja tyytyväinen, ei vanhempi ole välttämättä kovin hyvä vanhempi lainkaan. Joten tuon kaltainen yleistävä elämänviisaus minkä tuossa ylhäällä rustasit on ehkä spedeintä ja itsekkäintä mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Mä olen ainakin mieluummin ilman lapsia kuin paska faija lapselleni edes vahingossa. Ja kaikki eivät ihan oikeasti osaa olla loistavia vanhempia silloin kun elämäntilanteet ovat huonoja. Itse asiassa kehtaisin väittää että useimmat eivät.

Joo vitun typerää. Kuulostaa siltä kuin lasta voisi käyttää suhteen korjaajana ja sitten ihmetellään, kun se ei onnistunutkaan. Hyvä toki jälkeenpäin sanoa, että lapsi on hieno asia, ettei oma typeryys tule ilmi. Totuus kuitenkin on, että kivointa on jos lapsella on kaksi vanhempaa saman katon alla panemassa toisiaan ja vielä erilaisilla elimillä.

Riemumieli kirjoitti:Joo vitun typerää. Kuulostaa siltä kuin lasta voisi käyttää suhteen korjaajana ja sitten ihmetellään, kun se ei onnistunutkaan. Hyvä toki jälkeenpäin sanoa, että lapsi on hieno asia, ettei oma typeryys tule ilmi. Totuus kuitenkin on, että kivointa on jos lapsella on kaksi vanhempaa saman katon alla panemassa toisiaan ja vielä erilaisilla elimillä.

WORD!
Mun mistään tietämätön ja seurustelematon ja tekopyhä mutta oikeasti tuntemani kanta siis on..

Että vittu tässä maailmassa ei olisi yhtään perhettä, jossa lapsilla olisi molemmat, vieläpä omat biologiset vanhemmat saman katon alla ja perheenä.. jos aina vanhemmat olisi miettineet kuukauden välein, että viihdyttääkö tuo kumppani minua varmasti tarpeeksi, vai löydänkö vielä ihkumman.

Himot ja ensirakkaus hiipuu noin kolmessa vuodessa. Ihka oikeiden tutkimusten mukaan miehen testosteronitaso laskee (hyi helvetti!) kun miehellä on pieni lapsi. Jolloin mies menettää halunsa paneskella ympäriinsä ja tulee outo tarve hoivata omaa pentuaan. Sen jälkeen taas testotaso nousee, ja mies haluaa taas panna kaikkea liikkuvaa (Kuten minäkin, mutten saa). No, Wanhoina HyWinä Aikoina asia toimi niin, että nainen oli jo sen kolmen vuoden sisällä uudestaan paksuna sille miehelle! RAmen ja ehkäisy on Saatanasta