Kitinä

Edit: poistettu, kaikkea ei ehkä tarvitse laittaa nettiin.

Voin paremmin.

Käyttäen VAS-lukemaa, jossa nollassa on happy happy jou jou mansikat maistuvat, aurinko paistaa, junous pox zäp ja toisessa päässä Gattis



niin ehkä mun pitkän ajan VAS-lukema on joku 2-3. Viime talvena se ehkä nousi johonkin 6-7:ään (olen uskoakseni kalibroinut asteikon veljeni itsemurhan yhteydessä). Nyt olen ehkä kolmosessa. Eli välillä pientä hajua tulee kuumenevista käämeistä, mutta ei kuitenkaan pahempaa. Essitalopraamin ansiota uskoakseni, menee nyt 20mg/vrk, eli maksimiannoksella (toki psykiatrit sitten määräävät useamman eri lääkkeen yhdistelmiäkin, esim. california rocket fuel).

En enää koskaan yritä lääkettä lopettaa.

James Potkukelkka kirjoitti: ↑06.10.2020 10:39 Voin paremmin.

Mukava kuulla.

Kiitos

Vielä asteikon kalibroinnista. En toki kympissä luojan kiitos ole koskaan ollut. En edes veljen kuoleman yhteydessä. Eli voi olla, että ei mulla sittenkään ole tietoa, mitä 10 on. Mutta VAS:a käytettäessä pyydetäänkin kuvittelemaan pahin mahdollinen kipu ja miten oma kokemus suhtautuu siihen.

James Potkukelkka kirjoitti: ↑06.10.2020 10:49 Kiitos

Vielä asteikon kalibroinnista. En toki kympissä luojan kiitos ole koskaan ollut. En edes veljen kuoleman yhteydessä. Eli voi olla, että ei mulla sittenkään ole tietoa, mitä 10 on. Mutta VAS:a käytettäessä pyydetäänkin kuvittelemaan pahin mahdollinen kipu ja miten oma kokemus suhtautuu siihen.

Asteikko ei ole lineaarinen niinkuin fyysisessä kivussa. Itsemurhat tapahtuvat usein yksittäisinä synkkinä hetkinä (esim. aamuyöstä tai laskuhumalassa) ja voi olla vähän siitä kiinni että onko silloin esim. joku läheinen paikalla vai ei. SIksi naimattomien yksinäisten alkoholistien itsemurhariski on niin suuri. Voi hyvin olla totta, että olet joskus ollut niin huonovointinen että toisissa olosuhteissa olisit päätynyt itsemurhaan, mutta et tunnista tilannetta.

Eli jonkun oma arvio voi normaaliolotilassa olla vaikka "kipuasteikolla 6", mutta päätyy silti kello 04 laskuhumalassa haulikon piiput suuhun. Minulla on suvussa tällainen tapaus. Toisaalta joku voi olla ihan pohjalla, mutta läheisten huolenpidosta johtuen pääsee kaikki pahat hetket yli.

James Potkukelkka kirjoitti: ↑06.10.2020 10:49 Kiitos

Vielä asteikon kalibroinnista. En toki kympissä luojan kiitos ole koskaan ollut. En edes veljen kuoleman yhteydessä. Eli voi olla, että ei mulla sittenkään ole tietoa, mitä 10 on. Mutta VAS:a käytettäessä pyydetäänkin kuvittelemaan pahin mahdollinen kipu ja miten oma kokemus suhtautuu siihen.

Satunnaiselle potilaalle kipuasteikon käyttäminen diagnosoinnissa/hoidossa on vähän hämmentävä kokemus ihan fyysisenkin kivun tapauksessa. Ensinnäkin se tuntuu tosi subjektiiviselta ja satunnaiselta, suorastaan hötöltä, ja tällainen kokemus on potilaalle vähän pelottava. Tuntuu, että hoitaja on joku new age -hörhö. Lisäksi sitä on tosiaan aika vaikea kalibroida fyysisen peruskivunkin tapauksessa.

Olen kai aikaisemminkin tänne avautunut, että sappirakkoseikkailujeni yhteydessä minulle sitten oikean diagnoosin löydyttyä sanottiin, että yleensä siihen liittyy todella kova kipu. Tosi outoa, olinhan sanonut, että aika lailla koskee. Ei kai suomalainen mies nyt vahvemmin voi myöntää? Muistaakseni tuollaista 1-10-asteikkoakin käytettiin. Jos 10 on pahin kuviteltavissa oleva kipu - joku keskiaikainen kidutusfantasia yhdistettynä persujen puoluekokouksen seuraamiseen - ei kai mikään tautikohtaus voi olla kovin korkealla asteikolla.

Oon ollut nyt hetken burnout-saikulla - tai määrittelemätön stressireaktio. Viime päivinä tullut mieleen että josko taustalla on jonkinlainen ADD - korvien välissä Ferrarin moottori, mutta Ladan ohjauksella. Pystyy kompensoimaan ja sopeutumaan kun tie on suora ja hyvä, ja välillä saa jotain erityistäkin aikaan.

aasi kirjoitti: ↑06.10.2020 11:06 Oon ollut nyt hetken burnout-saikulla - tai määrittelemätön stressireaktio. Viime päivinä tullut mieleen että josko taustalla on jonkinlainen ADD - korvien välissä Ferrarin moottori, mutta Ladan ohjauksella. Pystyy kompensoimaan ja sopeutumaan kun tie on suora ja hyvä, ja välillä saa jotain erityistäkin aikaan.

Ymmärtääkseni eräs kitinäläinen on saanut ADD-oireisiin ihan hyvää apua lääkityksestä.

So Hard kirjoitti: ↑06.10.2020 11:17 Ymmärtääkseni eräs kitinäläinen on saanut ADD-oireisiin ihan hyvää apua lääkityksestä.

Olispa vaan jännä tilanne näin aikuisiällä että miten vaikuttaisi elämään.

aasi kirjoitti: ↑06.10.2020 11:06 Oon ollut nyt hetken burnout-saikulla - tai määrittelemätön stressireaktio. Viime päivinä tullut mieleen että josko taustalla on jonkinlainen ADD - korvien välissä Ferrarin moottori, mutta Ladan ohjauksella. Pystyy kompensoimaan ja sopeutumaan kun tie on suora ja hyvä, ja välillä saa jotain erityistäkin aikaan.

Mjoo, welcome to the club. Mun koneessa on myös moottori ihan ylimitoitettu tehojen välitykseen verrattuna, jos ei saa huudatettua niitä tehoja jonnekin niin ylikuumeneminen tapahtuu.

Suosittelen oikeasti koittamaan lääkitystä jos tuntuu että ei ole hallinta kädessä. Mä olen selvinnyt aika pitkälle opettelemalla toimimaan ja asentamalla itseni ympäristöön, missä tätä mun puutetta ehkä jopa osataan arvostaa. Aika-ajottainen itselääkitys on kyll iha tosi asia mullekin, mutta jotkut onnistuvat opettelemaan ja rakentamaan elämän niin ettei mitään tarvi.

Mutta mene mies tutkimuksiin ja juttelemaan vaihtoehdoista.

aasi kirjoitti: ↑06.10.2020 12:11

So Hard kirjoitti: ↑06.10.2020 11:17 Ymmärtääkseni eräs kitinäläinen on saanut ADD-oireisiin ihan hyvää apua lääkityksestä.

Olispa vaan jännä tilanne näin aikuisiällä että miten vaikuttaisi elämään.

Olen ymmärtänyt, että elämänlaatu nousee.

Tsemiä toipuville!

Tsempit Aasi ja Hämis!

Mä oon miettinyt tän pandemia-tilanteen vaikutusta kuormitukseen, ja löysin siitä tutkimustakin: https://www.peoplemanagement.co.uk/news ... f-covid-19

Kiinnostavaa on omasta mielestä erityisesti se, että siinä missä etätyö pääsääntöisesti on koettu työhyvinvointia ja -tyytyväisyyttä parantavaksi tekijäksi niin homma on sen osalta keikahtanut jopa niillä, jotka on tottuneita ja kokeneita etätyöntekijöitä. Artikkelissa mainittujen asioiden lisäksi mun hypoteesi on, että homma liittyy osaltaan myös palautumiseen, tai siis sen puutteeseen. Kun maailma on muutenkin solmussa eikä voi tehdä (ainkaan ilman syyllisyyttä, ahdistusta tai huolellista varautumista) niitä asioita joiden parissa on tottunut palautumaan, niin lopputulos on kehno.

Mutta. Tiedän monia jotka on saaneet ADHD/ADD -diagnooseja ja - lääkityksiä aikuisena ja ovat niihin varsin tyytyväisiä. Moni myös sellainen, josta en olisi koskaan arvannut, koska ulospäin toiminta vaikuttaa varsin sujuvalta ja rakentuneelta. Pointti onkin ehkä siinä, että kun hommaan saa vähän ulkopuolista apua niin ei tarvitse puristaa mailaa niin kovaa sen eteen, että toiminta rullaa.

Minä kuulun joukkoon, joka on tehnyt vakiintuneesti etätyötä n. 2 päivää viikossa. Voin sanoa, että korona lisäsi rasitusta. Kun koko perheyksikkö on saman katon alla ja töitä pitäisi tehdä koko ajan kotona, vapaa-ajan ja työn rajat hämärtyvät täysin. Tuli koettua sellainenkin fiilis, että kun kävi toimistolla, se olikin kivempaa kuin jäädä kotiin rapsuttelemaan palleja pieruverkkareissa. Voin kuvitella, että monen lapsen taloudessa rasitusaste oli vielä kertaluokkaa kovempi.

Kevään jälkeen uusi rasite tuli siitä, että "lomalle jääminen" oli kokemuksena aika laimea kun erona oli lähinnä se, ettei avannutkaan läppäriä aamusta. Kotimaan matkailun sävyttämän loman jälkeen paluu töihin oli todella nihkeä. Yhtäkkiä olisikin pitänyt avata läppäri ja orientoitua töihin, vaikka aamun rutiineissa ei mikään muuttunut.

Kollegoiden tapaaminen, jonkun muun tekemät lounaat ja työn ja vapaan selkeärajaisuus ovat asioita jotka tekevät työn teosta siedettävämpää. Se minkä työmatkoissa ja työvaatteiden laittamisessa säästää, tulee kyllä henkisenä väsymyksenä takaisin.

urpiainen kirjoitti: ↑06.10.2020 11:01

James Potkukelkka kirjoitti: ↑06.10.2020 10:49 Kiitos

Vielä asteikon kalibroinnista. En toki kympissä luojan kiitos ole koskaan ollut. En edes veljen kuoleman yhteydessä. Eli voi olla, että ei mulla sittenkään ole tietoa, mitä 10 on. Mutta VAS:a käytettäessä pyydetäänkin kuvittelemaan pahin mahdollinen kipu ja miten oma kokemus suhtautuu siihen.

Satunnaiselle potilaalle kipuasteikon käyttäminen diagnosoinnissa/hoidossa on vähän hämmentävä kokemus ihan fyysisenkin kivun tapauksessa. Ensinnäkin se tuntuu tosi subjektiiviselta ja satunnaiselta, suorastaan hötöltä, ja tällainen kokemus on potilaalle vähän pelottava. Tuntuu, että hoitaja on joku new age -hörhö. Lisäksi sitä on tosiaan aika vaikea kalibroida fyysisen peruskivunkin tapauksessa.

Olen kai aikaisemminkin tänne avautunut, että sappirakkoseikkailujeni yhteydessä minulle sitten oikean diagnoosin löydyttyä sanottiin, että yleensä siihen liittyy todella kova kipu. Tosi outoa, olinhan sanonut, että aika lailla koskee. Ei kai suomalainen mies nyt vahvemmin voi myöntää? Muistaakseni tuollaista 1-10-asteikkoakin käytettiin. Jos 10 on pahin kuviteltavissa oleva kipu - joku keskiaikainen kidutusfantasia yhdistettynä persujen puoluekokouksen seuraamiseen - ei kai mikään tautikohtaus voi olla kovin korkealla asteikolla.

Kait se VAS:n idea on, että parempaakaan ei ole. Eli se on kuitenkin (ehkä?) parempi kuin suusanallinen selvitys. Kun kipua ei voi mitata, se kuienkin aina perustuu potilaan omaan ilmoitukseen. Tietysti riittävän kovassa kivussa on objektiivisestikin todettavia muutoksia.

Ps. sun pitää selkeästi harjoitella tunneilmaisua, jos et saanut viestitettyä että kipu on kovaa. Ehkä muutama opintoviikko Turkan teatterikorkeakoulussa olisi auttanut?

KOen tarvetta selittää, miksi en mielestäni ollut kipuasteikolla kympissä veljen itsemurhan takia. Mulla oli kuitenkin isä, äiti ja tyttöystävä. Lisäksi oma pääkoppa oli terve. Eli koen, että em. asiat suojasivat kympistä. En kokenut itseni hajoamisen uhkaa.

So Hard kirjoitti: ↑06.10.2020 13:28 Selitystä miksi etätyö on rankkaa

Allekirjoitan kaiken tämän. Olen nyt syksyllä alkanut käydä n. kerran viikossa toimistolla. Se on ihan ok, koska olen usein ainoa tyyppi siellä. Olen ikään kuin etänä toimistolla. Sosialisointi ei onnistu enkä käy kanttiinissa syömässä, mutta on se eri homma kun aamulla pitää laittaa ihan vaatteet päälle ja kammata naama.

James Potkukelkka kirjoitti: ↑06.10.2020 13:56
Kait se VAS:n idea on, että parempaakaan ei ole. Eli se on kuitenkin (ehkä?) parempi kuin suusanallinen selvitys. Kun kipua ei voi mitata, se kuienkin aina perustuu potilaan omaan ilmoitukseen. Tietysti riittävän kovassa kivussa on objektiivisestikin todettavia muutoksia.

Ps. sun pitää selkeästi harjoitella tunneilmaisua, jos et saanut viestitettyä että kipu on kovaa.

Ei kyse välttämättä ole ilmaisusta, vaan oikeasta tuntemuksesta. Isälläni oli kipuaistimus jotenkin rikki. Hän esimerkiksi tuettuna varasi murtuneelle nilkalle ja kun lääkäri sitä jalkaa väänteli, kuulema "vähän tuntuu". Keuhkokuumeessa ihminen on yleensä todella kipeä, mutta ukko ei ollut millänsäkään. Hän itse arveli, et aistimus oli mennyt "rikki", kun kerran nuoruudessa oli käynyt niin kipeää, että oli taju lähtenyt.

Mä oon kans esim. lapsena kävellyt murtuneella jalalla, joka tästä johtuen luutui vähän hassuksi. Moni kipu (esim. synnytys) tuntuu enemmän epämukavuudelta kuin kivulta. Toisaalta mulla on pari kertaa elämän aikana ollut sellainen pääkipu johon olen pelännyt kuolevani ja puhuminen on ollut melkein mahdotonta, eli kyllä mä myöskin kipua aistin ihan sujuvasti.

Kiitos tsempeistä. Ehkä korona tähän oman kuormituksensa tuo ja osaltaan katkaisi kamelin selkää. Aloin tosin kulkemaan (hiljaisella) toimistolla ennen kesälomia kun lämpöaalto teki kotona työskentelystä turhan haastavaa ja jatkoin lomien jälkeen kun tilanne oli niin rauhallinen ja ravintolat alkoivat toimia taas normaalisti.

Tänään oli työterveyslääkärin kanssa aika, kirjoitti lähetteen ja sairasloman jatkumaan marraskuulle.

James Potkukelkka kirjoitti: ↑06.10.2020 13:56 Kait se VAS:n idea on, että parempaakaan ei ole. Eli se on kuitenkin (ehkä?) parempi kuin suusanallinen selvitys. Kun kipua ei voi mitata, se kuienkin aina perustuu potilaan omaan ilmoitukseen. Tietysti riittävän kovassa kivussa on objektiivisestikin todettavia muutoksia.

Tyhmä kysymys: onko VAS oikea termi silloin jos esitetään asteikolla 1-10 sanallisesti? Olen sellaiseen pari kertaa vastannut, kun vaikka kyynärpää on mennyt sijoiltaan (silloin 1, koska kipua tuntui vain jos väkisin liikutti.)

James Potkukelkka kirjoitti: ↑06.10.2020 14:38 KOen tarvetta selittää, miksi en mielestäni ollut kipuasteikolla kympissä veljen itsemurhan takia. Mulla oli kuitenkin isä, äiti ja tyttöystävä. Lisäksi oma pääkoppa oli terve. Eli koen, että em. asiat suojasivat kympistä. En kokenut itseni hajoamisen uhkaa.

Tosiaan hiukan hankala verrata fyysiseen kipuun. Pienessä kuolemanpelossakin voi olla jotakuinkin työkykyinen. Yksi parhaita yllykkeitä terveempiin elämäntapoihin on, että joskus saattaa tulla tilanne, että pitäisi olla valmiina pahempaankin.

exsu kirjoitti: ↑06.10.2020 13:20 Tiedän monia jotka on saaneet ADHD/ADD -diagnooseja ja - lääkityksiä aikuisena ja ovat niihin varsin tyytyväisiä. Moni myös sellainen, josta en olisi koskaan arvannut, koska ulospäin toiminta vaikuttaa varsin sujuvalta ja rakentuneelta

Ex-työkaveri oli näitä. Hän on ollut isommissa ja pienemmissä it-firmoissa projektinjohtotehtävissä ja osaa tosiaan sen homman. Ehkä en sano muuta...

aasi kirjoitti: ↑06.10.2020 11:06 Oon ollut nyt hetken burnout-saikulla - tai määrittelemätön stressireaktio. Viime päivinä tullut mieleen että josko taustalla on jonkinlainen ADD - korvien välissä Ferrarin moottori, mutta Ladan ohjauksella. Pystyy kompensoimaan ja sopeutumaan kun tie on suora ja hyvä, ja välillä saa jotain erityistäkin aikaan.

Jotenkin sinusta oli muodostunut kuva, että olet rauhallisuuden perikuva. (Itsestänikin ehkä muualla kuin täällä.) Kompensoin sen Ferrarin moottorin puuttumista yrittämällä ajaa välillä lujaa dieselkoneella (huonojen analogioiden sijaan pitäisi käydä keskustelmassa jossain muualla kuin Kitinässä.)

nokkaelain kirjoitti: ↑09.10.2020 0:57

James Potkukelkka kirjoitti: ↑06.10.2020 13:56 Kait se VAS:n idea on, että parempaakaan ei ole. Eli se on kuitenkin (ehkä?) parempi kuin suusanallinen selvitys. Kun kipua ei voi mitata, se kuienkin aina perustuu potilaan omaan ilmoitukseen. Tietysti riittävän kovassa kivussa on objektiivisestikin todettavia muutoksia.

Tyhmä kysymys: onko VAS oikea termi silloin jos esitetään asteikolla 1-10 sanallisesti?

Ei varmastikaan tarkasti tulkiten ole oikea termi.

Synnytyspelkopolin lääkärillä käynti oli tänään ja sain sektiolupauksen. Asiasta ei tarvinu tapella enkä kokenut yhtään käännytystä. En siis itkenyt painostuksen ja käännytyksen takia mutta meinasin kyllä itkeä helpotuksesta. Asia on painanut mieltäni.
Sektion yhteydessä tehdään sterkka, eikä siitäkään tarvinut tapella, pitää vaan olla neuvolalääkäriltä lähete. Ihmeiden aika ei kuulkaa ole ohi.