So Hard kirjoitti:Israeliin suhtaudun kaksijakoisesti. Toisaalta ihailen että tarkenevat ylipäänsä olla olemassa pienenä kansana keskellä vihamielisiä ja toisaalta inhoan apartheidiä, siirtokuntia ja uskonnollisuutta. Naapuriensa rinnalla Israel ei kuitenkaan ole erityinen pahis. Vai onko Egypti, Syyria ja Libanon yhtä lailla boikotissa?
No, minullakin on vähän kaksijakoisia fiiliksiä
Israelin suhteen. En kuitenkaan oikein tavoita tuota sinun ihailusi perustetta, vaan oma ihailuni liittyy pikemminkin siihen, miten ovat kuitenkin onnistuneet säilyttämään keski-eurooppalaisesta juutalaisesta perinteestä monia kerrassaan ihailtavia piirteitä, kuten nyt vaikkapa tietynlaisen oppineisuuden ja älyllisyyden arvostuksen - ja vieläpä muodossa, jossa
Israelin loistavien yliopistojen tiedontuotanto ei jää norsunluutorneihin, vaan kääntyy liiketoiminnaksi. Komeata. Lisäksi
Israel nyt on tuolla maailmankolkalla lähimmäksi länsimaista oikeusvaltiota yltävä viritelmä, mikä myös on ihailtavaa. Mutta onpa sitten noita kamaliakin piirteitä kotitarpeiksi,
israelilaisessa politiikassa kun uskonnollisen fundamentalismin ja pitkälti entisen Neuvostoliiton vaikutuspiiristä muuttaneiden uuskansalaisten voimaan perustuvan äärioikeiston epäpyhä allianssi kun pääsee vähän turhan paljon määrittämään politiikan pääsuuntaviivoja, vaikka monipuoluedemokratiana maassa järkevämpiäkin suuntauksia olisi tarjolla.
Mitä boikotteihin tulee, niin, kuten Shotshshshshsi-keskusteluissakin tuli ilmi, itse en yleisesti ottaen ole kovinkaan boikottihakuinen henkilö, vaan tällaisena hellämielisenä kukkahattutätinä soisin järkevän maailman pyrkivän erinäisten häirikköjen kanssa pikemminkin rakentavaan dialogiin ja yhteistyöhön kuin poissulkevaan boikottiin. Esim. just vaikka Libanonin ja Egyptin tapauksessa voisi myös ajatella, että boikotin sijaan niitä pitäisi vaikka väkisin vetää mukaan länsimaiden yhteyteen (Syyria on toki erityisesti nyt vähän hankalampi tapaus), kun taas
Israelin kanssa on vähän päinvastoin: ne ovat jo hyvässä yhteydessä, vaikka eivät toimillaan sitä ehkä ansaitsisikaan, ja boikotti saattaisi hyvinkin siellä toimia eri tavalla kuin vaikka juuri Egyptissä. Tai sitten ei. Mutta joka tapauksessa, ostan toisinaan vähän kuriositeettina libanonilaista punaviiniä Alkosta eikä K-marketin appelsiinien egyptiläisyys välttämättä estä ostopäätöstä, eli sikäli kyllä tosiaan taidan suhtautua niihin käytännössä eri tavalla kuin
Israeliin.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."