So Hard kirjoitti: ↑01.12.2019 0:11
Stadinarska kirjoitti: ↑30.11.2019 23:16suuri osa kuten mediakin on huomannut, on pudonnut kyydistä. He ovat sellaisia löysiä, jotka eivät löydä paikkaansa
Työelämä on muuttunut koko ajan kovemmaksi ja perheet yhä hajonneemmiksi. Ei se ole nuorten vika vaan aikuisten.
Täytyy vielä lisätä ja kommentoida.
Hyvä lisä toki So Hardmanilta tämä vanhempien "osuus". Tietysti
pärjääminen tai löysyys on suuresti riippuvainen vanhemmista. Toki. Ja rahasta.
Mutta se unohtui "selvennystekstistäni", että vaikka nuoriso on kokenut
enemmän kuin "entiset" nuoret ja heille on esitelty eri trendejä ja
kulttuureja, SILTI suurin osa mukaanluettuna pärjääjät ja pudonneet löysät
ovat valitettavasti selkeästi "entisiä nuoria" enemmän laumasieluja, joille
samankaltaisuus ja ulkoinen käytös on median ja markkinain enemmän
määrätty.
Tietenkin! Ja oli se sitten syy tai seuraus, se on some-kanavien tieto ja
somen määräämät ajatukset ja trendit. Ennen ei ollut tuossa mitassa
toki somea.
On puhuttu julkisesti nuorten lisääntyneestä pahoinvoinnista!
Ei ole seuraava oma ajatukseni, että tuo ahdistus on seurausta
lisääntyneistä "vaatimuksista" olla pärjäävä tai juuri tietyn kaavan
mukainen, jotka asiat some ja media määrää.
Siis summa summarum: Suurin osa nuorista tietää ja tuntee kulttuureja
ja on kokenut enemmän kuin entiset.
Mutta silti suurin osa on enemmän laumasieluja (somen takia(?) luin ennen.
Toki kaikki tietää "ilmastoahdistuksen" jota "täytyy" kokea. Pitää olla
nyt juuri vaaleat trendivapaakengät, nilkat paljaina, ehdottomasti kuulokkeet
korvilla ja känny edessä (no se on kyllä kaikilla). Tyyliin kuuluu olla
välinpitämättömän oloinen, vesipullo pikku laukussa. Pitää monasti
vastustaa jotain puoluetta tai suosia vaikkei taatusti tajua tarpeeksi
asiasta. Tatuointeja kun muillakin on. Ynnä muuta.
Mutta sitten on suuri osa, muttei suurin: vahvasti itse ajattelevia pärjääviä
taloudellisesti, siistejä, todella hyvin koulutettuja, paljon vähemmän
tyylillisesti laumasieluja, kohteliaita myös, viisaita, vaikka nämä koulu-
tetutkaan eivät tunnu maailmanpolitiikkaa käsittävän. No se onkin vaikeaa.
Tällaisia edelläolevia nähdessään ilahtuu aina. Heitä on onneksi paljonkin,
muttei suurin osa.
Ja perheestähän ja vanhemmista paljolti kaikki TIETENKIN johtuu, kyllä.
JOULUARSKA